Sulo on poissa

Allekirjoittaneen isojen elämänmuutosten vuoksi blogi on viettänyt hiljaiseloa kohta miltei vuoden. Tänä aikana meitä ehti kohdata suuri suru, kun Sulo menehtyi yllättäen jouluaatonaaton vastaisena yönä. Sulo kävi yöllä ulkona, ja tuli sisälle huonosti kävellen. Sisällä se läähätteli ja oli kipeän oloinen. Sen kunto heikkeni nopeasti, eikä sillä pian pysynyt enää takapää alla. Se kuoli syliimme noin puoli tuntia siitä, kun se tuli sisään ja ensioireet havaittiin. Ehdin soittaa pariinkin päivystyspaikkaan, mutta päivystys oli tunnin ajomatkan päässä, eli minnekään ei olisi ehditty, vaikka olisi heti lähdetty.

Sulon kuolemaan johtanut oirekuvaus vastaa hyvin shokkioireita, jotka tyypillisesti aiheutuvat sisäisestä verenvuodosta. Sulolle ei tehty ruumiinavausta, vaan se haudattiin heti seuraavana päivänä tuohon pellonkulmalle, lähelle samaa paikkaa, jossa vielä kuukausi aiemmin olin ottanut koirista poseerauskuvia joulukortteja varten. Meille tuttu eläinlääkäri epäili mahdolliseksi kuolinsyyksi pernakasvaimen repeämistä; pernakasvain on tyypillinen isoille roduille, ja voi olla täysin oireeton, kunnes revetessään aiheuttaa mittavan sisäisen verenvuodon. Lopullista varmuutta tästä ei tietenkään koskaan saada. Tieto Sulon kuolinsyystä ei olisi tuonut Suloa enää takaisin, ja koiran ruumiin säilöminen joulunpyhien yli, miltei 40-kiloisen ruumiin toimittaminen avaukseen, tulosten odottelu, ruumiin odottaminen takaisin olisi ollut vain liikaa; halusin Sulon nopeasti hautaan.

Sulo ei ehtinyt täyttää kuutta vuotta; synttäreitä olisi juhlittu ensi kuussa. Minkäänlaisia edeltäviä oireita Sulolla ei ollut, se oli kuolemaa edeltävät päivät normaali, iloinen, innokas, jästipäinen itsensä. Eräs ystävä totesi Sulosta osuvasti, että se poltti kynttilää molemmista päistä. Sulo oli aina valmis keppileikkiin, se oli lauman ylimmäinen järjestyksenvalvoja ainakin omasta mielestään, puhdasoppinen opportunisti, parantumaton mammanpoika, kulmien kingi ja toivoton herkkis. Sulo oli ensimmäinen koirani; paikka, joka on tarjolla vain kerran.

Liina-parka oli "isoveikan" kuoleman takia aika lailla muissa maailmoissa viikon, pari. Tietysti oma surukin vaikutti Liinan käytökseen, se kun on ihmisten tuntojen peili monessa suhteessa. Onneksi miehen Osku-koira on olemassa, se varmasti helpotti Liinankin oloa tarjoamalla painiseuraa aina sopivissa käänteissä. Sulon poismeno tietysti vaikutti Liinan ja Oskun laumadynamiikkaankin, Sulo kun oli ollut noiden pienen lauman itseoikeutettu valtias. Jossain vaiheessa Liina alkoi kysellä oman valtansa rajoja suhteessa Oskuun, mikä ilmeni lähinnä ruoan ja luiden ylimitoitettuna puolustamisena - mihin toki Liinalla on jonkinmoinen taipumus ennenkin ollut. Tilanne kuitenkin onneksi tasaantui, kun me ihmiset kerroimme Liinalle, että sillä ei ole syytä puolustaa omaisuuttaan niin kiihkeästi.

Kiitos vielä kaikille, jotka olette ottaneet tähän suruun osaa. Aika tekee tehtävänsä, ja tätä kirjoittaessa mielessä on paljon muistoja Sulosta, jotka eivät onneksi ole enää niin surun kuorruttamia. Totisesti kuitenkin toivon, että Sulon henki on elossa jossain, olkoonkin se paikka vaikka sellainen, josta minulla ei parempaa tietoa ole.

Sulo 15.3.2007-23.12.2012

Kauden availuja

Olisikohan aika herätä jonkinasteisesta kevätkoomasta. Kelejä on pidellyt, mutta jotain pientä on tullut tehtyäkin. Kuluneena viikonloppuna käytiin kartuttamassa oppia SPL:n kansallisten lajien kevätleiriltä. Olin hakuryhmässä, kouluttajina Mika Lanki ja Susanna Lindroos. Kouluttajat olivat hyviä, pidin molempien tyylistä, ja ryhmä oli mukava; erilaisia ja eri koulutusvaiheessa olevia koiria, joten treenit olivat oikein opettavaisia. Erityisesti arvostin sitä, miten painotettiin koiran käyttäytymistä lukemista ja toimimista sen mukaisesti. Molemmille tehtiin molempina päivinä yhdet treenit. Lähdettiin aika helposta liikenteeseen, sillä viime vuonna vastaavassa tilanteessa treenit ei kauden alkuun sujuneet ihan suunnitellusti, enkä halunnut enää lähteä henkseleitä paukutellen olettamuksesta, että koirat toimii usean kuukauden tauon jälkeen uuden ryhmän kanssa yhtä hyvin kuin ennen taukoa tutun ryhmän kanssa. Liinalle tehtiin viuhkatreeni suorapalkalla lauantaina, sunnuntaina ilmaisuja, kolme lähellä ja yksi piilossa kunnolla. Viuhkassa Liina ei erityisesti syttynyt pakenevista ukoista, kuten se ei ole koskaan syttynytkään, mutta irtosi kuitenkin hyvin ja vauhdilla. Ilmaisutreenissä kolmannella ukolla sillä oli vähän meininkiä, jotta liian helppoa, miksi hänen tällaista pitää tehdä. Liina ei tosiaankaan ole mikään viettikone, mutta sillä on korkea työmoraali, joten tehtävät pitää ymmärtää pitää tarpeeksi haastavina. Rullanluovutuksia pitää treenata, nyt tiputteli luovutuksissa. Mutta kuulemma tällä tahdilla voitais olla koekunnossa syksyllä, umppareita pitäisi treenata ja kiintorulla ottaa käyttöön. Uhhuh. (Puhumattakaan tottiksista, joihin en viitsi edes ottaa kantaa...)

Sulolle tehtiin eka treeni helppoja hetsaustreenejä, joita ennen se sai hengailla ryhmän kanssa. Pointtina saada haukku irtoamaan. Hengailutuokio teki hyvää, ja maalimiehet kannusti Suloa hyvin, eikä sen ongelmat näyttänyt ollenkaan niin pahalta kuin pelkäsin. Tänään tehtiin sille valmiita ja pari avuilla. Maalimiehet yhä kannusti Suloa ilmaisuissa ja välipalkkaili sitä (haukkuja, palkkaa, lisää haukkuja, palkkaa jne). Pistot oli hyviä ja Sulo irtosi hyvin, mutta haukussa olis yhä tekemistä, ja tänään se epävarmuus tai varautuneisuus näkyi selvempänä. Lisäksi tullessaan pois ukolta Sulo oli kovinkin kiinni hajumaailmassa, mikä toki varmasti osaltaan on Sulon todistettavaa kiinnostusta sitä kohtaan, mutta se voi olla myös jonkinlaista stressistä kumpuavaa sijaiskäyttäytymistä. Lisäksi pohdintaa aiheutti Sulon hienoinen leviäminen siirtymissä; sen kanssa saisi olla tiukempi tottelemisen suhteen - Sulon mielestä ei ole aina pakko jos ei haluu, mikä on tietty vain ohjaajan leväperäisyyden seurausta. Vaatimustason korottaminen voisi myös auttaa Suloa ns. paketoitumaan ja keskittymään käsillä olevaan tehtävään.

Yritettiin Liinan kanssa läpäistä BH-koe jokunen viikko sitten, mutta yritys päättyi keskeytykseen. Ei oltu valmiita, tyhmää oli edes yrittää keskeneräisen koiran kanssa. No, jos pää on tätä mallia, sitä lähtökohtaisesti pyritään iskemään seinään - jompikumpi aina antaa periksi, pää tai seinä. En ole vielä päättänyt kumpi osoittaa rakoilun merkkejä tällä hetkellä.

Osallistuttiin myös tuossa taannoin kultapapujen koulutusleirille, tehtiin tottiksia. Ohjaajan pitäisi osata olla vähän natsimpi.

Jälkeä ollaan käyty tekemässä kahteen otteeseen. Vielä ollaan tehty nurmi/peltojälkiä. Kauden ekassa treenissä vettä satoi kaatamalla. Essi teki Liinan jäljen, Sulolle tallasin itse. Molemmilla oli n. tunnin vanhat jäljet ja kuusi keppiä. Keliolosuhteet osoittautui haastaviksi. Sulo jäljesti varmasti, mutta koko ajan metrin pari jäljen sivussa. Tienylityksen kohdalla joutui tekemään aika lailla töitä, mutta hienosti Sulo selvitti hankalan kohdan. Liinan jäljestäminen oli epävarmempaa. Molemmilta jäi yksi keppi matkalle. Meillä oli jälkiä pienellä alalla kohtuutiuhaan, ja Liinaa taisi hämätä mun lähelle Hilpalle tallaamani jälki, ja se pyrki sinne, semminkin, kun tuuli muutenkin oli painanut hajua sivuun primäärijäljestä. Olisi tietysti voinut kauden aloittaa vähän helpommallakin harjoituksella, mutta tulipahan tehtyä.

Seuraava jälkitreeni oli helpompi. Liina ajoi mun itse tekemän jäljen, jossa oli alustanvaihto pellolta metsään. Kuudesta kepistä ensimmäinen jäi peltoon; Liina vasta orientoitui jäljenajoon. Jäljen tullessa takaisin metsästä pellolle Liinalla oli hieman hankaluuksia jäljen kulkusuunnan paikantamisessa, mutta annoin sen selvittää kohdan itse, ja sen se tekikin. Sulolle Terhi oli tallannut kuuden kepin jäljen, jolta se nosti kaikki kepit.

Totteleetottelee

Pikainen treenipäivitys. Ollaan treenattu vaan oikeastaan kahdesti viikossa, torstaitreeneissä jattilassa ja näin sunnuntai-iltaisin doggiella. Lenkeillä jotain pientä. Doggien treenivuoro loppuu tähän, mutta kelit alkaa olla aika passeleita jo ulkotreeniin, ja johan siellä näkeekin, jotta emmeköhän jatka samoilla aikatauluilla ja jotakuinkin samalla kokoonpanollakin.

Liinan takamus on seuraamisissa pysynyt ihan hyvin kurissa. Essi liikkuroi meille tänään pätkän, siinäpä huomasin, että Liinalle on kova paikka odotella perusasennossa - se alkaa nopeasti tarjoamaan maahanmenoja ym, kun on niin kovin täpinöissään. Odottelun vahvistelua, kyllä se siitä. Noutotreeniä pitojen osalta, kapulan paikan tähdentämistä kulmureitten takana ja mälväämättä olemista. En ole kylläkään lähtenyt tämän enempää käsin sekaantumaan Liinan pitämisiin, vaan vahvistellut hyvästä ja jättänyt huonot vahvistamatta. Luoksetulo näyttäisi olevan hyvällä mallilla. Seuraamisten pysähdyksissä Liina meinasi unohtaa istumiset; silloin, kun tehdään pidempää pätkää ja sillä irtoaa paikka, erityisesti. Näitten vahvistelua sitten.

Sulon suhteen olen häilynyt kahden vaiheilla, yrittääkö vaiko eikö. Lähinnä sen ääntämisen takia. Nuo reenikaverit ei ole antanut luovuttaa, ihme tyyppejä. Keksivät kaikkea uutta kokeiltavaa. Kuten sanomista sille koiralle, jotta "hiljaa". Se kun hiljenee käskystä, ja hiljaisuus myös lisääntyy, kun sitä vahvistaa. Tarkkanahan sitä saa olla sen suhteen, mistä vahvistelee, mutta käytös muuttuu kun siihen kiinnittää huomiota... aika jännä.

Anni ja Elmo korkkasivat koeuransa hienolla aloykkösellä, siitä isot onnittelut ihan julkisestikin! Vaikka tiedossahan se oli, miten hienosti hyö tekee.

Koulutuksissa ja treeneissäkin käyty

Kaikennäköistä pientä matalan intensiteetin reeniä ollaan ehditty tekemään, vaikka raportointi on kovin laiskoissa kantimissa ollutkin. Ja laiskanpulskeaa ollut se harjoittelukin näin totta puhuen, mutta iloitaan nyt niistä muutamista kerroista, kun olen saanut namit pilkottua ja treeniliivin päälle puettua. Mutta ettei jotain hyvääkin; Liinan kanssa ollaan tunnetilan osalta menty paljon eteenpäin, ja Sulokin uskoo minua, ainakin ajoittain. Tosin hiljaa se ei osaa olla vieläkään, eli tuskin koskaan, ainakaan silloin kun itse niin toivoisin, mutta ei passaa tavoitella kuita taivailta sitten vissiinkään. Liinan paikkamakuuta pidän jo aika luotettavana, ja se painuu maihin kohtuu suoraan perusasennosta, eikä vääntelehdi itseään banaaniksi. Sulon toimintaan eli haistelemaan nousemiseen paikkamakuussa olen joutunut puuttumaan.

Pari viikkoa takaperin kävin SPL:n tottisseminaarissa, jossa kouluttajina olivat Hannu Liljegren ja Tommi Parviainen. Seminaari oli paitsi onnistunut naisten irtiotto arjesta, myös koirankoulutuksellisesti monia mietteitä herättävä. Koulutettavana oli monentasoisia koiria ja koirien ohjaajia, mutta samat ongelmat toistuivat monien kohdalla. Kaikkein selvimmin koulutusta ja sen etenemistä näytti näin laidalta katsottuna estävän ohjaajan omat teknisesti puutteelliset taidot. Ajoitus, se ajoitus, ja vielä kerran ajoitus. Ei ole sinällään väliä, perustuuko koulutus pelkästään positiiviseen vahvistamiseen tai sekä positiiviseen vahvistamiseen että positiiviseen rankaisuun, kuten näissä piireissä tuppaa olemaan (toki mukana on myös negatiiviset molemmat, mutta näin pääpiirteissään), oikea-aikainen palaute on kaikkein tärkeintä. Vahvisteesta ei ole hyötyä, jos se tulee myöhässä. Ei ole kyllä muuten rankustakaan. Tai voihan sitä ketjupantaa kilistellä, jos siltä tuntuu, äkkiäkös koira sellaiseenkin turtuu. Irroitusongelmainen koira ei ollut moisesta ongelmasta kuullutkaan kahden toiston ja oikea-aikaisen palautteen jälkeen. Nähtiin yksi koira, joka vajosi passiivisuuteen sille liian haastavan harjoituksen jälkeen. Sen kanssa työskentelyä ei kuitenkaan lopetettu, vaan sitä vahvisteltiin, lähinnä sosiaalisella vahvisteella joka kerta, kun se osoitti edes sinne päin oikean suuntaista käyttäytymistä. Sulo on ollut samanlaisessa tilassa, ehkä Liinakin (tosin eri syistä), joten sinällään mielenkiintoista oli kuulla kouluttajien näkemykset toimimisesta tuossa tilanteessa. Lopettaa ei voi, muutoin viesti koiralle on, että passiivisuudella pääsee pois, joten ohjaajan tulee vain tehdä selväksi se, mitä koiralta toivoo, ja vahvistaa se hyvin.

Vahvisteena käytettiin niin ruokaa, leikkiä kuin sosiaalistakin vahvistetta. Sosiaalinen vahviste ei toimi kaikentyyppisille koirille, mutta saksanpaimenkoiran tyyppisille koirille se toimii yleensä varsin hyvin. Tämän olen minäkin huomannut ja joutunut oppimaan; koiran oppimista ja erityisesti sitä tunneoppimista tehostaa huomattavan paljon se, että paitsi että palkkaan sen ns mekaanisesti ruoalla tai lelulla, pistän siinä palkitsemistilanteessa itseni likoon, ja kerron koiralle, miten äärettömän tyytyväinen siihen olen. Harva ohjaaja pystyi siinä yleisön edessä pistämään itseään likoon siten, että se tyytyväisyys olisi katsomoon asti välittynyt, mutta toisaalta, syytä kyllä olisi: jos koiralta odotetaan hyviä suorituksia tehtynä täydellä sydämellä, eikö vähintä, mitä ohjaaja voi tehdä, on antaa koiralle sama itsestään irti? (Eipä sillä, minä olen yleisön edessä jäätymisen mestari itse - "yleisön" tarvitsee sitä paitsi koostua vain kouluttajasta ja parista kaverista, ja olen jo pyörtymispisteessä. Joten pointsit kotiin kaikille, jotka siihen eteen uskaltautuivat, en tiedä olisiko minusta siihen.)

Ja olihan siellä vielä yksi asia. Nimittäin vaatiminen. Tämän termin käyttämisestä moni operantisti suuntautunut kouluttaja katsoo minua todennäköisesti vähintäänkin kieroon, mutta jollain tapaa tuonkin käsitteen sisältö ehkä avautui minulle. Jos et tyydy tarpeeksi hyvään, on pakko vaatia enemmän. Ei kai se sen kummallisempaa ole. Käytännössä; jos pyydän koiran perusasentoon, ja se tarjoaa vinoa perusasentoa, en tietenkään vahvista väärää käytöstä, joka on sinne päin, mutta ei sitä mitä halutaan. En myöskään vahvista korjaamisesta, ellen jostain syystä halua opettaa koiraa korjaamaan. Kehun ehkä, mutta sitten otetaan uusiksi, eli vaaditaan. Käytännössä eihän tämä ole muuta kuin opettamista, "vaatiminen" liittyy niihin epäonnistumisiin, joiden tulisi optimaalisesti edistyvässä koulutuksessa olla siellä 20 % hujakoilla (muistaakseni). Kouluttajan pitää kuitenkin pitää hyvin kirkkaana mielessään, miten toimii silloin, kun koira tekee virheen. Koira saa toki mahdollisuuden paikata virheensä, mutta sitä virheellistä suoritusta, pelkkää yrittämistä, ei piru vieköön vahvisteta! Tämä asia tuli esiin viime viikonlopun toisessa koulutuksessa niinikään, jossa kouluttajana oli Riikka Pulliainen. Tästähän minä omissanikin treeneissäni pauhaan pauhaamasta päästyäni - koiraa ei vahvistella vääristä käytöksistä - mutta mitä tekee arvon pauhaaja itse? Palkkaa koiraansa kun se tekee sinne päin. Sillähän saa suorituksia, jotka on sinne päin. Good enough.

Siitä Riikka Pulliaisen koulutuksesta. Kyseessä oli Keski-Suomen Bernien järjestämä tokokoulutus, johon osallistuin Liinan kanssa. Me tehtiin perusasento/seuraamistreeniä sekä noutoa. Liinan seuraamisissa on ollut ongelmana takamuksen leviäminen liikkeelle lähdöissä. Nyt ongelmana oli lisäksi keulimiset - mikä on kyllä meille oikeinkin positiivinen ongelma! Jos ottaa huomioon, että viimeiset pari vuotta olen sen kanssa lähinnä tuskaillut tunnetilaongelmien kanssa... Seuraamisissa kävi ilmi, että ongelmana on lähinnä se, että se seuraamispaikka ei ole Liinalle ihan sataprosenttisen selvä, ja se muuttaa ja korjaa perusasentoaan herkästi. Lisäksi se on kiinni mun vartaloavuissa, joiden seurauksena se kyllä korjaa asentoaan. Eli perusasentotreeniä ja yhden-kahden askeleen seuraamisia. Näiden lisäksi vielä sitten pidempiä pätkiä erikseen. Ja niitä paikallaan käännöksiä.

Noudossa näytin meidän noudon nykytilan. Liina lähtee kapulalle hyvin, ottaakin ihan oksti, mutta palauttaa hitaasti, mälvää ja jää kauaksi. Näitä kaikkia sitten pitäisi treenailla erikseen. Palautuksissa kokeiltiin mulle ihan uutta systeemiä, jossa koira jää selin ohjaajaan, kapula jätetään eteen, ja kutsutaan siitä tuomaan. Tämä toimintatapa aiheutti nopeutta palautuksiin! Mälväämiseen Riikka itse puuttuu tiukasti alusta pitäen käyttäen ihan fyysistä puuttumista, käsi kuonon ympärille. Tästä harva koira pitää, ei Liinakaan pitänyt, mutta parin toiston jälkeen se piti jo kapulaa rauhassa ja mälväämättä. Tätä kouluttaja äityi ihmettelemään, ja pääsin sanomaan, jotta "onhan se viisas ja jalo saksanpaimenkoira." Palautusasennon hieromista lyhyellä matkalla, mutta ei ole tarkoitus minun omalla liikkeelläni aikaansaada koiran tulemista lähelle, vaan se pitäisi jättää odottamaan ja istumaan, ja pyytää siitä eteen.

Pari kuvaa vielä koulutuksista, kuvat on ottanut Heli Herranen.

Noudon palautus

Liina mälvää

"Mikä tää juttu oikein on?"

Palautus laukalla - "jee, hieeno tyttö!"

Hyvä mieli, parempi treeni

Tällä kertaa näin päin. Ystävien kanssa suoritetusta pohdiskelutyöstä on hyötyä, paitsi pohdiskelijoiden mielenterveydelle, myös ihan konkreettisestikin, kun etsitään hyviä toimintatapoja ja toimivia ratkaisumalleja koiran kouluttamiseen. Jo viimeksi taisin kirjoittaa, jotta yritän noudattaa kouluttamisessani entistä paremmin omaa intuitiotani; löytää ne parhaiten koiralle ja itselle sopivat omat tavat tehdä ja viedä koulutusta eteenpäin, ne tavat, jotka välillä ovat tuntuneet olevan pahasti hukassa. En voi jatkuvasti kyseenalaistaa omaa toimintaani, vaan itseensä on joskus vain luotettava - vaikka tietäisinkin, että tämänkin asian joku toinen tekisi jollain aivan toisella tavalla.

Kouluttamisen lähtökohtana on pidettävä ensisijaisesti eläintä ominaisuuksineen ja toissijaisena kouluttajaa mieltymyksineen. Liina on herkkä ja kiltti koira, joka lukee tarkasti minua ja myös herkästi paineistuu minun toiminnastani. Paineistuminen on sen kouluttamisessa myrkkyä; se ei edistä oppimista sen enempää teknisesti kuin tunnetasollakaan. Fakta on, että yritykseni vaikuttaa Liinan tunnetilaan eivät ole viime aikoina tuottaneet toivottua lopputulosta, vaan saaneet vaan koiran paineistumaan, mistä johtui viimeviikkoinen totaalinen turhautuminen ja lamaantuminen. Oli siis tarve pysähtyä miettimään asiaa uudestaan, sillä jonkun täytyi muuttua. Yleensähän sen muuttuvan tekijän täytyy olla kouluttajan toiminta. Päätin palata "ydintehtäväämme", tottiksen syvimpään olemukseen, eli temppujen opettelemiseen ja hanskaamiseen. Tottis kun on lopulta vain kokoelma temppuja, joita koiralle opetetaan. En tiedä, kumman vaikutus on merkittävämpi, Liinan ominaisuuksien vai kouluttajan toiminnan - todennäköisesti molemmilla on ollut osansa - mutta yhtä kaikki, Liina on toiminnassaan hyvin tehtäväorientoitunut, eikä se syty minun kummallisiin leikittämisyrityksiini harjoittelutilanteessa - Liina leikkii kyllä paljon ja mielellään, mutta treenitilanteessa en ole pystynyt valjastamaan tätä halua hyödykseni. Puutteita on epäilemättä omassa toiminnassani tässä suhteessa.  Kuitenkin kolikon toisella puolella Liinalla on korkea työmoraali, laaja toiminta-alue (sillä ei keitä yli), ja minun hyväksyntä on sille tärkeää. Siinähän minulla on nippu ominaisuuksia, joista on koulutuksessa hirmuisesti hyötyä - mitä siitä, että Liinan tapauksessa leikittämisen kautta sen tunneoppimiseen vaikuttamaan pyrkiminen ei ole niin helppoa, kuin se joidenkin toisten kanssa (esim. Sulon) on.

Mitä tämä sitten tänään käytännössä tarkoitti Liinan treenien kannalta? Vastaus: keskittymistä olennaiseen - kriteeriin, onnistumisiin ja palautteeseen. Pidin kriteerin sellaisena, että Liinan oli mahdollista onnistua usein, mikä vaikutti positiivisesti sen tunnetilaan, ja kun se onnistui, kerroin sen sille, paitsi palkitsemalla (ruoalla), myös omalla äänensävylläni ja kehonkielelläni. Liina teki kolme tai neljä kierrosta, ei hirmu pitkiä, mutta ei mitään nopeita kääntymisiäkään, pysyi jatkuvasti hyvässä vireessä, pääsimme harjoituksissa tavoitteeseen, ja joka kerta halliin tullessaan ja sieltä lähtiessään Liina oli yhtä innoissaan ja hyvällä tuulella. Omistaja oli, jos mahdollista, vielä paremmalla.

Tehtiin seuraamisia alkuun. Tavoitteena oli parantaa takamuksenkäyttöä täyskäännöksissä. Kävi kuitenkin ilmi, että käännösten ongelma ei ole niinkään koiran takamuksenkäyttö, vaan ohjaajan käveleminen. Muutin sitä, ja käännökset parani huomattavasti. Niinpä. Tehtiin hyppyä. Ei puhettakaan epäröinnistä, kuten viimeksi hyppytreenissä. Liina osaa myös pysähtyä hypyn jälkeen. Paikkamakuu toisten tehdessä. Pientä ääntä irtosi alkuun, mutta hiljeni ja rauhoittui, ja makasi hienosti paikallaan häiriössä. Noudon palautusasentoja, ensin patukan, sitten Oilin damin kanssa. Liina vähän vierasti damia ensi alkuun, liekö riistanhaju syynä, mutta saatiin onnistuneita luovutuksia. Henkilöryhmä meni hienosti, ainoastaan ohjaajan toiminta olisi siinä ansainnut vähän risuja, koiran ei. BH-koemaisesti jäävät ja luoksetulo, näillä matkoilla niissä ei ongelmaa ollut.

Sulokin teki. Paikkamakuu, jossa piti puuttua ääntämiseen, mutta sitä kautta, että palkkasin sitä hiljaisuudesta. Kriteerinä oli viisi sekuntia hiljaisuutta. Hyvä uutinen on, että hiljaisuus lisääntyi. Takamus pysyi seuraamisissa kurissa. Noudon palautuksia pari, luoksetulon pysäytykset oli ok, kaukokäskyt niin ikään. Sulolla oli hyvä vire.

- - -

Tällä viikolla olen käynyt pari kertaa koirien kanssa hiihtämässä, ja Liina on saanut vetää pätkän molemmilla lenkeillä. Se vetää jo aika kivasti; tosin toisella lenkillä, joka tehtiin peräkkäisenä päivänä, vauhtia ei ollut niin paljon kuin ensimmäisenä. Liina myös reagoi kannustukseen kirimällä tahtia, ja hidastaa pyynnöstä. So far so good.

Terhi ja Laku kävivät meillä. Koko pitäjä raikasi, kun paimenet leikkivät tyylilleen uskollisesti "mitä kovempi rähinä, sen paremmat geimit." Keneenkään ei tullut reikiä. Loppulenkistä Liina kyllästyi Sulon ja Lakun otteisiin, ja turvautui minun selustan tarjoamaan suojaan.

Otettiin jokunen värisuorakuvakin :) (Jälkimmäisessä kuvassa Liinan ja Lakun ilmeet kertonevat olennaisen: toinen on täysin vakuuttunut viehätysvoimastaan, toinen ei enää jaksa yrittää oikoa tätä käsitystä, vaan poistuisi mieluummin takavasemmalle...)

Laku, Liina ja Sulo

 

Mä en haluu olla ton vieressä.

Sokerina pohjalla: Tahvo nauttii elostaan yhä estottomammin. Viimeksi makasivat sohvalla Sulon kanssa kyljikkäin, Sulo suorastaan nojasi Tahvoon. Ihmeiden aika ei siis ole ohi!

Sulo ja Tahvo

Kohti harmaan sävyjä

En minä ehkä kuitenkaan vielä luovuta. Sisuuntuminen vaatii aallonpohjalla käymistä, sekä hitusen takamukselle potkimista, tai ehkä vähän enemmänkin. Kiitos siitä asianomaiselle. Ongelmaahan ei olisi, jos joku jaksaisi edes alkeellisella tasolla suunnitella niitä tekemisiään sekä (se vaativampi osuus) vielä toteuttaakin niitä.

Ollaan kahdesti tehty noutoa Liinuskan kanssa tässä kotipihassa sitten viime purkauksen, ja vihdoin löydetty tekniikka, joka auttoi. Tai ainakin toistaiseksi on auttanut, katsotaan nyt toki mitä tuleman pitää. Käyn yhdessä Liinan kanssa jättämässä kapulan maahan, kävellään siitä parinkymmenen metrin päähän, perusasento, ja tuo-käsky. Toistoja ollaan otettu yhteensä neljä, ja kriteerit on vihdoin toteutunut:
- Liina laukkaa kapulalle
- ottaa kapulan epäröimättä suuhun
- laukkaa takaisin
Viimeisimmän toiston tein siten, että heitin kapulan, eli ei vietykään sitä yhdessä, ja siitä huolimatta, että Liina varasti, ja jouduin kutsumaan sen takaisin, se teki uudella yrittämällä hyvän suorituksen. Vauhtia ehkä aavistuksen vähemmän kuin yhdessä viedylle. Luovutusasento ei kuulu vielä tämän harjoituksen ohjelmaan, ja lisäksi palautuksen aikana saa heilua kuin heikkopäinen eli kannustaa Liiinaa tuomaan.

Sitten niihin suunnitelmiin. Aina en välittäisi suunnitelmia julkisesti tehdä, kun olen tällainen selkärangaton nilviäinen, ja saatan joustaa niistä - tällöin tapahtunutta ei tarvitsisi ainakaan julkisesti myöntää. Katsotaan, auttaisiko yleisön (kuviteltu) paine. Kaksi viikkoa, tottista joka toinen päivä, eli seitsemän treenikertaa. Tehdään ihan sitä ihteensä, eli ei pidetä mitään temppukouluja, mutta hyvällä sykkeellä ja niin, että molemmille jää joka treenistä hyvä mieli. Tavoitellaan sitä tunneoppimista. Liinaa ei tässä asiassa voi huijata, eli jos minä en ole siihen tyytyväinen, se aivan satavarmasti tietää sen, teinpä minä mitä tahansa asiaintolaa peittääkseni. Siksipä treenit pitää järjestää siten, että olen siihen tyytyväinen. Samalle päivälle max kaksi aihetta per koira. Mitä treenitapoihin tulee, yritän unohtaa kaiken sen, mitä olen eri tahoilta oppinut, miten joku asia pitäisi opettaa, tai miten jotain asiaa pitäisi yrittää korjata. Teen tasan niin, kuin minusta tämän yksilön kanssa hyvältä tuntuu, kunhan asenne on positiivis-aktiivinen. Ylimääräistä painetta välttääkseni treenaan pääsääntöisesti itsekseni, ilman arvioivia (vaikka se arviointi olisikin vain omassa päässä) silmäpareja. Yritän käydä myös kotipihan ulkopuolella. Katsotaan sitten parin viikon päästä, pitäisikö meidän käydä tasontarkistuksessa. Lisäksi pyrin rakentamaan treeniin selkeämpää rytmitystä: aloitus - varsinainen treeni - lopetus. Aloituksessa vireen nostatus, treenissä yhden aiheen kanssa ne toistot, mitä nyt otetaan, loppuun jotain vauhdikasta, joka jättää koiralle sen tunteen, miten mukavaa tämä on, ja miten kurja onkaan lopettaa ihan kesken kaiken.

Väittäisin, että täytyy olla jotain, mitä me ollaan Liinan kanssa tehty oikein, sillä se nousee kyllä tietäessään pääsevänsä tekemään. Tähän vielä joku selkeä merkkisana - tokihan minä sille höpöttelen treenaamaan lähtiessä, mutta voisin pyrkiä höpöttämään selkeästi jotain tiettyä sanaa. Treeniaiheitahan meillä riittää, mutta erityisesti lopetusta pitää parantaa, mikä liittyy tietty ihan siihen tottissuoritukseenkin, jos ajatellaan loppuliikkeenä käytettävän esim. eteenmenoa. Eteenmeno ei ole Liinalle nykyisellään niin palkitseva kuin se voisi olla tai kuin se ideaalina olisi, joten jatketaan yhä tunnepuolella, ja rakennetaan sille sitä fiilistä. Pannasta kiinni, loppupalkkaesineen heitto, sekunti, kaksi, koira irti "eteen"-käskyllä. Kun fiilis ihan pelkästään tähän on hyvä, perusasento ja eteen, seuraavaksi pari askelta seuraamista ja eteen. Kun ja jos tämä edistyy toivotunlaisesti, esineen voisi viedä valmiiksi, tehdä treenin, ja lopuksi vapauttaa koira loppupalkalle. Tässä ei vielä olla, joten katsotaan miten käypi. Ainakin tätä tullaan varmasti joka treenissä tekemään.

Muita aiheita Liinan kanssa:
- nouto yhä. Jatketaan vauhdin kanssa, lisäksi tehdään erikseen luovutusasentoharjoituksia. Taidan kuitenkin tehdä niin, että vaihdan luovutusharjoituksiin kapulan sijaan jonkun toisen esineen.
- Seuraaminen. Se on mun mielestä ihan vietillisestikin hyvällä mallilla ainakin pääsääntöisesti, joten pyrin pitämään sen siellä. Pitää kuitenkin malttaa lukea koiraa ja hakea niitä onnistumisia, me ei taideta olla vielä siellä, että voitaisiin vetää bh-kokeen seuraamiskaavio kahdesti läpi ilman vireen lopahtamista. Erityisesti treenataan täyskäännöksiä ja takamuksen nopeaa liikkumista, sekä juoksusta hitaaseen kävelyyn siirtymistä siten, että takamus ei heilahda sivulle.
- asennot. Vietti-istumiset ja -maahanmenot (seisomisetkin) sekä samat seuraamisesta.
- hyppy. Tähän tarvitaan vielä melko paljon toistoja sekä itseluottamusta sekä koiralle että ohjaajalle.

Palkkana tulen käyttämään sekä ruokaa että leikkiä. Ensinmainittua todennäköisesti enemmän, pitää vain muistaa se, että ruoallakin saa tässä tapauksessa leikkiä, ja ollaanhan me niin tehtykin. Loppupalkkana kuitenkin leikki, sekä tietyt treenit, esim. nuo asentoharjoitukset, voisi olla parempi pelkällä leikkipalkalla. Katsotaan, en lyö mitään lukkoon tämän suhteen.

Sulonkin kanssa treenataan totta kai. Joudun kuitenkin tässä vaiheessa tunnustamaan kapasiteettini rajat, enkä laadi sille tällä tarkkuudella suunnitelmia. Muutamia perusjuonenkulkuja toki on Sulonkin suhteen selvillä, merkittävimpänä yhä se, että älämölöä ei pidetä. Kokonaan hiljaiseksi en sitä saa, mutta sitä mölinää en kyllä kuuntele - toki oma mokani on se, että aika paljon olen näin tehnyt. Muutoin Sulo harjoittelee tottisliikkeitä sekä takamuksen suorana pitämistä. Ehkä me niitä tokoliikkeitäkin vähän tehdään.

Ei tästä tule yhtään mitään

Palveluskoirat-lehti tuli, ja siinä kevään koekalenteri. Pitäisi vissiin ruveta oikeasti olemaan huolissaan BH-koepaikasta, jos Liinan kanssa meinataan mitään saada tämän vuoden puolella aikaiseksi. Tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että niinköhän. Meidän treeneistä ei ole jäänyt mitään hyvää kerrottavaa jälkipolville, Liina laamailee ihan urakalla, Sulo taas huutaa eikä keskity. Olen ollut vähän laiska treenaamaan viime aikoina, jota olen vähän yrittänyt tässä päivänä muutamana kiriä. No, lopputulema on ollut tyyliin "yksi askel eteenpäin, kaksi askelta taakse." Liinan tunnetila on sanalla sanoen p*s*a, ja mun yritykset muuttaa sitä ei auta tai tekee tilanteesta vielä kauheamman. Ja koska Liina lukee mua kuin avointa kirjaa, mun lirkutukset ei siinä paljoa paina, kun se tietää, etten ole tyytyväinen. Mua ei tällä hetkellä kiinnosta pätkääkään miettiä, mitä olen tehnyt sen kanssa väärin saatuani sen ajettua koulutuksellisesti tuohon tilaan, eikä mua kiinnosta miettiä, onko meidän arkielämässä jotain muuttamisen varaa, jotta koulutuksellinen edistyminen olisi mahdollista. Koira varmasti tekisi, omistaja ei osaa, eikä sitä tällä hetkellä kiinnosta pätkän vertaa oppiakaan. On sillä (koiralla) valeraskaus vähän päällä, joka on mun ainut pelastusrengas kannattelemassa hataria uskonsäikeitä meidän harrastus- ja koeuraan. Jos muutosta ei tapahdu joko koiran käytöksessä (se alkaa osoittamaan aitoa kiinnostusta tekemiseen) tai omistajan sisuuntumisessa (se alkaa osoittamaan aitoa kiinnostusta tekemiseen ja itsensä kehittämiseen), voi olla, että meidän harrastelut on sitten siinä, ainakin vähäksi aikaa. Nyt en jaksa vaan enää suomia itseäni ja pohtia kaikkia tekemiäni vääriä ratkaisuja ja mahdollisia korjausliikkeitä niihin. Jälkeä nyt voidaan aina tehdä omaksi iloksemmekin.