Viikonlopputreenejä

Tänä viikonloppuna ollaan kerrankin treenailtu melko ahkerasti. Lauantaina kotipihalla tottissessiot ja su-iltana Doggien treenivuoro. Sulolla on jatkunut noutoteema ja kaukot, lisäksi tänään palauteltiin mieleen hyppyä. Liina on tehnyt seuraamista ja noutoa loppuasennon osalta, sekä rullantuonteja. Anni huomautti, että Sulo oli hyvävireisen oloinen. Positiivista näin päin, ja kyllä, se ei juurikaan häiriintynyt Elmo-pennun harjoitteluista tai lattian hajuista, vaan oli hyvin mukana pelissä. Ja Liina, pikkuneidillä oli vallan hyvä ote uuteen vaahtomuoviseen narupalloon, samoin asenne oli kunnossa. Ehkäpä asian eteen tehty työ alkaa kantaa hedelmää, ja ehkäpä Liinan itsevarmuus ja sitä myötä uskallus ja halu haastaa myös minua on kasvanut.

Seuraamisessa olen alkanut hankkiutua eroon käsiavusta, kuten uhkailin taannoin. Paikan kanssa on kyllä vielä tekemistä, se tuppaa seilaamaan ja palkatessa heittämään vinoksi, mutta liikkeessä menee suoraan, sitä suorempaan mitä nopeammin itse kävelen. Omaan käytökseen palkkaushetkellä pitää vaan kiinnittää huomiota; selkeä merkkaus palkkahetkelle ja palkkaus muuttamatta itse tahtia, jos tarkoitus on palkita eteenpäin kulkemista. Jari huomioi tahdin muuttuessa Liinan hidastavan etupäätään mutta jatkavan takaosan käyttöä entiseen tahtiin, mikä kertoo siitä, että takamusta Liina ei vielä kunnolla ilmeisesti hahmota. Olisi ehkä liikaa vaadittu harjoittelun tässä vaiheessa... Liina pitää pään hyvässä asennossa eikä kontakti katoile, ellei ole selviä häiriöitä edessä. Luullakseni jatkan vielä osittain apujen kanssa tiiviyttä hakeakseni, mutta edellytykset niistä eroon pääsemiseksi alkavat kuitenkin olla kasassa.

Nyt, kun luoksetuloasento alkaa olla kasassa, olen ottanut kapulan pidot edessä ohjelmaan tosissani. Tosin pito tässä tapauksessa ei tarkoita muuta kuin kapulan ottamista suuhun, kestoa en ole vielä lähtenyt lisäämään varsinaisesti. Homma ei ollut ihan niin helppoa miltä se aluksi vaikutti, sillä Liinalla hajoaa pakka viimeistään kahden vahvisteen jälkeen. Se siis ottaa kapulan kahdesti suuhun, saa palkat, ja lopettaa sen jälkeen hommat ja lähtee huitelemaan. Ilmeisesti tilanne on jollain asteella paineistava, mutta kriteeriksi otin yhteen edessäistumiseen kolme kapulanpitoa joka tapauksessa - sitähän on harjoiteltava, mikä vaikeaa on. Anni esitti palkan kasvattamista joka vahvisteella, ja tämä auttoi pääsemään kolmeen toistoon.

Rullantuonteja tein kolme toistoa kahdelle maalimiehelle, yksi kerrallaan, yhdistettynä näytölle menemiseen. Nämä meni ihan kivasti, jos ei huomioida ohjaajan omaa sekoilua alussa. Nyt vain Liinalla menee hieman rullanhakeminen ja näytölle meneminen iloisesti sekaisin, eli tsekkaa ensin mahdollisen ruokatarjoilun ennen kuin rupeaa katselemaan rullaa. Jarin neuvosta seuraavalla kerralla mukaan otetaan hihna näytölle, jotta saadaan hommaan tehtyä rutiinia ja eriteltyä näitä toisistaan.

Sulon kaukoissa alkaa vihdoin olla jonkinasteista toimivuutta. Lonkka-asentokin on hävinnyt, vaikka ohjaaja laiska onkin! Maahanmenossa takamuksenheilautus aiheuttaa hieman harmaita hiuksia, mutta onneksi se ei ole vallitseva maahanmenotapa, joten palkkaamaankin pääsen. Kun innostus kasvaa, tulee mukaan seisomisen tarjoaminen ja eteneminen, takapalkan kanssa eteneminen kuitenkin loppui. Päästiin tekemään koko sarja ja kaikki vaihdot läpi pariin kertaan, ja tällä haavaa olen hyvin tyytyväinen saavutettuun tasoon.

Noudon osalta treenattiin pelkkää kapulannostamista. Kaava menee siten, että ensin Sulo nostaa muutaman kerran tosi nätisti ns. täydellä otteella, mutta sitten se alkaa tarjoilemaan kapulan nostamista etuhampailla, jota jaksaa yrittää, vaikkei se palkkaa tuotakaan. Naksulla pyrin merkkaamaan tarkasti sen hetken, kun se nostaa kapulan hyvällä otteella, mutta nähtävästi joudutaan tätä vielä työstämään.

Este on ollut hautumassa vähän aikaa, ja taas tuli todiste hautumisen eduista, sillä Sulo teki hypyt oikein mainiosti eri kulmista esteen takaa, ei tullut yhden ainutta läpijuoksua. Etenemistä pidemmälle esteen taakse pyrittiin saamaan aikaan pallolla ja namikupilla. Pallon kanssa Sulo teki takaisinhypyn oma-aloitteisestikin, eli hyppynoudolle tehdyt pohjat ovat nähtävästi muistissa.

Lelun kanssa tallin pihassa

Kerrankin ei pakkanen paukkunut ja tuuli jäädyttänyt, niin että tarkeni tuntia odotellessa tehdä pikkutreenin tallin parkkipaikalla. Nameja ei ollut mukana juurikaan, joten mentiin lelupalkalla.

Sulo kaukoihin lelupalkka näyttikin sopivan vallan mainiosti. Palloista se menee ylikierroksille, mutta vinkulelu tuntui oikein hyvältä tähän liikkeeseen. Palkkasin ensin yhden siirtymän (viidestä metristä käskytettynä), sitten kaksi, ja lopulta tehtiin koko homma putken. Ei etenemisiä, ja nopeat siirtymät. Kyllä, näin tämä homma pelittää!

Liina teki sivulletuloja ja seuraamista. Käsiavun kanssa paikka pysyy kivasti, suoruus ei ole pysähdyksissä täydellistä, mutta korjaa kun liikun eteenpäin. Ja sitten me vain leikittiin. Talliympäristö ei juurikaa häirinnyt, ja Liina piti kivasti vastaan.

Sulolle vielä luoksetulon stoppeja. Palkkasin pelkkiä stoppeja, otin koko homman ja palkkasin vasta luoksetuloasennosta, sekä läpijuoksun. Pysähdys pysyi hyvänä, mihin olen oikein tyytyväinen. Vaan onhan tämä vähän tällaista tasapainoilua tämän liikkeen kanssa, kaikkia osia pitää muistaa vahvistaa.

Kriteeri, vahvistetiheys. Vahvistetiheys, kriteeri. Kriteeri, vahvistetiheys...

Siinäpä niitä, koulutuksen kulmakiviä. Onhan noita muitakin, mutta näitä sorkkimalla pääsee yleensä aika pitkälle, ja hyvin usein, kun koulutus jökkii, näiden muuntelu auttaa eteenpäin. Se vaan vaatii useimmiten (ainakin omalla kohdallani) sitä, että on joku muu katsomassa ja kertomassa itsestäänselvyyksiä. Tätä harrastettiin taas sunnuntain ja maanantain ryhmätreeneissä. Kiitos taas vertaistukijoille!

Sulosta näkee het kilometrin päähän, jos vahvistetiheys ei ole kohdallaan. Sulo onkin ollut mulle opettavainen koira, ja ne opetukset ovat käyneet entistä kirkkaammiksi nyt, kun on toinenkin koira koulittavana. Sulon kanssa varmin keino saada treenit plörinäksi on tulla kentälle natsiasenteella ja menettää hermonsa, kun Sulo ottaa häiriötä milloin mistäkin eikä keskity (nimim. been there done that). Sen sijaan helppojen harjoitusten teettäminen alkuun auttaa eteenpäin, ne saa Sulon ns. työskentelymoodiin. Tällaisesta menee ihan peruskontaktiharjoitukset. Sulo on kyllä kauhean innokas tekemään, se aidosti tykkää hommien tekemisestä ja innostuu kovasti, kun sitä kehutaan ja vatkutellaan, mutta vastaavasti jyrkemmällä asenteella sen saa passivoitumaan ja ihmettelemään taivaan lintuja tai maan matosia alta aikayksikön. Vahvistetiheys teoriassa ja käytännössä siis, vol 1. Ja on Sulossa sekin, että sen kanssa saa olla aika perusteellinen. Toki tämä on emännänkin ominaisuus, että tiedä sitten kumpi lopulta on ollut ensin, muna vai kana, mutta koulutuksessa hyppimistä minä en saisi harrastaa, vaan Sulolle pitää antaa aikaa omaksua asiat kunnolla, eikä kriteeriä voi nostaa niin nopeasti kuin joskus tahtoisin tehdä. On tämän seurauksetkin nähty, opin käsitteen Bob Baileyn Tampereen luennolla. Kyseessä on extinction burst, eli yliyrittäminen kun vahvisteita ei vain tule, ja tämän jälkeinen käytöksen sammuminen. Heti tunnistin ilmiön...

Sulo on harjoitellut yhä kaukokäskyjä ja noutoa. Kaukot tuntuu junnaavan paikoillaan, joten hautukoot ne vähän aikaa. Noudossa on ollut erityistreenissä pito sekä ote. Olen treenannut pitoa, ja lisännyt vähitellen vastusta vetämällä kapulaa kevyesti Sulon suusta pois, ja palkkaamalla, kun Sulo pitää vastaan. Toiveenani on, että nämä treenit auttaisivat Suloa hahmottamaan oikeaa paikkaa kapulalle suussa. Tämän lisäksi olen tehnyt nostotreeniä, jossa olen yksinkertaisesti jättänyt palkkaamatta huonot otteet. Sulolla kun on taipumuksena tarttua vähän kaikkeen tuotavaan kevyesti etuhampailla, ja yllättäen tämä ei ole kovinkaan hyvä ominaisuus noutoliikettä ajatellen. Tänään tuli olo, että ihan kuin se olisi hoksannut jotain, sillä tarjoili mulle hyvää otetta muutaman epäonnistuneen jälkeen.

Sulon pysäytykset on mallillaan, mutta samalla loppuluoksetuloasento jää vajaaksi. No, eipä niitä olla liiemmälti nyt harjoiteltukaan. Maanantaina Sulo sai toimia demokoirana ja esittää alokasluokan liikkeet putkeen. Sulo olikin sitä mieltä, että hän osaa nämä paremmin kuin minä, perusasennot kun tuli jäävistä liikkeistä ihan oma-aloitteisesti. Näitäkään ei olla taas tehty, joten en ole (vielä) kauhean huolissani. Seuraaminen oli Sulolla mukava, vaikkei sitä olla juuri tehtykään. Tehtiin myös henkilöryhmätreeni, mikä oli yllättävänkin hyvällä tolalla.

Liina teki tänään minun vaikutuksen oppimalla kosketusalustan yhden session aikana. Hillopurkin kansi matolle ja naksulla merkkaamaan tassujen liikettä. Yhden kerran se tarjosi tuomista, mutta hoksasi älyttömän nopeasti tassujen liikkeen merkityksen. Seuraavaksi yleistämään muihin alustoihin ja eri ympäristöihin, mutta tänään en viitsinyt enää jauhaa, kun toinen oli niin nopeaoppinen. Kun kosketusalustatreeniä ei tähän hätään enempää ollut tarvis tehdä, ajattelin ottaa työn alle esineiden tuomisen eteen, mutta suunnitelmat muuttui, kun näytti siltä, että ulkona hyvin muistissa oleva luoksetuloasento ei ollutkaan yleistynyt sisätiloihin. Liina nimittäin sunnuntaina ja maanantaina suoritti eteenistumiset täysin ilman apuja, mutta nähtävästi liike on vielä vähän kesken. Kapulat saavat siis odottaa tämän valmistumista.

Estettä Liina on harjoitellut myös, maanantaina päästiin jo siihen, että se hyppää minun vierestä suoraan eteen, mistä palkkana pallo. Sunnuntaina tehtiin myös namikohteen kanssa samaa. Seuraamiset olen ottanut vakavaan treeniin, vaihtelevasti on mukana käsiapu. Seuraamisia on tehty myös Liinan rakkaimman lelun Tennispallon kanssa, missä se saa harjoitella samalla hillitsemään itseään Ison Ärsykkeen edessä... Lisäksi Liinan kanssa olen pyrkinyt tekemään luoksetuloharjoituksia häiriössä eli ihmisten keskellä paljon. Sillä on ilmennyt tässä kotiympäristössä tietynlaista korvattomuutta, joten lienee paikallaan tämä. Kentällä tilanne ei tietenkään ole sama, niin nopeasti se alkoi jättää ihmiset kutsun kuullessaan. Hyödyttömäksi tuskin kuitenkaan nämä harjoitukset jäävät.

Tulevaa hakukautta silmällä pitäen Liina on tehnyt rullantuontiharjoituksia pitkin talvea. Olen yhdistänyt tuomiseen näytölle menemisen, mutta toiminta ei ole vielä erityisen sujuvaa. Houkutus moikata ihania ihmisiä paremmin on aika iso, mikä kertonee siitä, että itse käytös ei ole vielä tarpeeksi vahva. Olen tehnyt harjoituksia useamman ihmisen ringissä, joten lienee tarpeen palata sen verran taaksepäin, että otan vain yhden maalimiehen, jolle useampi rulla, jotta saisi tekemisen etenemään sujuvammin.

Liina on ihan kakara

Taisin viimeksi kirjoittaa, että iso tyttö jo, mutta otan takaisin. Ihan kakara se on. Pikkumusta Laku 10 viikkoa kävi meillä tekemässä tuttavuutta kauhukaksikkoon, ja saivat Liinan kanssa aikasta hyvät painit aikaiseksi. Liinan otteissa oli alkuun lapsellista uhoa, ja uhon kaikottua ihan silkkaa hymyn nostattavaa lapsellisuutta. Laku on asennejätkä; isoa valkoistakin voi pyrkiä nylkyttämään, piru vaan kun se on niin korkealla. Muutoin Sulo jättäytyi herrasmiesmäisesti taka-alalle, otti kyllä Lakun mielistelevät suupielenpuhdistukset kohteliaasti vastaan. Liinan kanssa niiden touhuja ei voinut katsella nauramatta. Ensin Liina ja Laku söivät luita nenät vastakkain, siitä oli helppo tehdä lennosta luun vaihto. Liina tosin pyrki omimaan lennosta molemmat luut itselleen. Kun emäntä puuttui tähän, harmistuksen pystyi suorastaan aistimaan ilmasta. Kun luita oli kaluttu kylliksi, oli takaa-ajoleikkien vuoro. Liina kantoi milloin mitäkin luunkappaletta sillä seurauksella, että Lakulla oli vapaus roikkua kaulassa, suupielessä, mistä nyt kiinni sai, ilman että Liina puuttui asiaan - silloinhan olisi pitänyt päästää ote irti. Kun luut korjattiin pois, painit ja takaa-ajoleikit jatkuivat, Liina edessä ja Laku takana. Miten tästä tulee sellainen deja vu... ihan kuin joku pieni harmaa olisi vajaa vuosi sitten harrastanut tätä samaa... Nyt nuorineiti vetelee unta palloon, toivotaan että Laku suo Terhille kotona saman.

Pientä treenisessiotakin ehdittiin kotipihassa virittelemään. Liinalla oli luoksetuloasento aika hyvässä muistissa, pääsi yllättämään! Muutoin Liinan treenit koostui tänään lähinnä leikkimisestä; se sai katsella Sulon tekemistä tarhasta ja oli hyvässä vireessä narupallo- ja riepuleikkisessioon vuoron vaihtuessa. Sulo treenasi hyppyä. Tein pelkästään takaisinhyppyä, lopussa päästiin siihen, että jätin Sulon vinoon esteen taakse ja seisoin itse vinosti siten, että Sulo oli suoraan mun edessä ja este siinä välillä vieressä, joten Sulo joutui tekemään kaarroksen hypätäkseen. Parin läpijuoksun jälkeen se hoksasi homman jujun. Näitä täytynee tehdä vielä muutama treeni lisää ennen kuin katson koko liikkeen. Luoksetulon stoppi oli kiva, etenee laukalla ja pysähtyy niin kuin nyt tuolla fysiikalla pysähdytään, myönnettäköön tosin että eka stoppi meni koko lailla pitkäksi. Nouto on mennyt myös eteenpäin, eka toisto oli vinolla otteella, mutta ihan kuin se olisi hoksannut jotain, sillä korjasi seuraaviin toistoihin otettaan ihan itse. Takas tulee ravilla, mutta menköön nyt, ainakin toistaiseksi. Ääntäminen on hurjaa. Sen kanssa tarviis palata jotakuinkin nollapisteeseen, jos sitä aikois poiskouluttaa. Taas sarjassamme koulutusvirheet, odotellaan sitä motivaatiopyrskähdystä jonka voimin moinen haaste otetaan vastaan.

Lopuksi todistusaineistoa kuvien muodossa.

Milloinkahan tästä tulisi valmista..?

Olen hinkannut Sulolle tokon avoimen luokan liikkeitä koko syksyn ja talven, ja yhä vaan ollaan kovasti vaiheessa. Tee yksi asia ”valmiiksi”, ja saat kymmenen työstettäväksi tilalle. Esimerkiksi kaukot, ihan ne istu-maahan-vaihdokset. Aluksi vaihdot olivat kovin nihkeitä, vissiinkään ei iso jätkä olisi tahtonut jaksaa ruhoaan liikutella. Treenattiin sitten sujuvuutta vaihtoihin, ja sitä saatiin, niin että Sulo rupesi ennakoimaan istumisesta maahan siirtymää. Sitten treenattiin kestoa istumiseen. Kestoa saatiin. Seuraavaksi otettiin liikkuri avustamaan, jotta putkiaivoisen ohjaajan ei tarvitsisi keskittyä moneen asiaan yhtä aikaa (ja on kai se oikeastikin ihan hyvä idea treenata liikkurin kanssa, noin niin kuin kokeita silmällä pitäen…) Sitten alkoi pojalla kiehua pata yli, sillä jo vain asennonvaihdokset ovat viettiä nostattava liike, ja saatiin aikaan etenemistä. Puhumattakaan siitä, että Sulo tahtoo heittää kaukojenkin maahan menossa lonkka-asennon, mikä meillä on ollut mukana alusta lähtien, mutta laiska ohjaaja ei ole vain viitsinyt tehdä asialle mitään. Myönnän olleeni toiveikas ja ajatelleen, että miespuolinenkin otus voisi jossain vaiheessa hoksata ihan itse istumaan nousemisen olevan helpompaa suorasta asennosta, mutta tällaista välähdystä ei näytä syntyvän. Katsellaan siis josko asiaan ottaantuisin. Toki koko lonkka-asennon takana on alkujaan koulutusvirhe, jonka osalta allekirjoittaneella on vain peiliinkatsomisen paikka.

Ja se hyppy… se näytti vähän aikaa ihan hyvältä, mutta nyt ollaan saatu aikaan takaisinhyppyongelma. Ongelma aiheutuu siitä, että Sulo käy istumaan reilusti vinoon hyppyyn nähden, eikä enää osaa siitä kulmasta lähteä ylittämään estettä minuun päin (toki osansa voi olla silläkin, että hinkattiin alon hyppyä niin pitkään, että se minusta poispäin hyppääminen on Sulolla yksinkertaisesti niin paljon vahvempi käytös). Ratkaisuvaihtoehtoja, joista keskusteltiinkin maanantaina kentällä, näen asiaan olevan kaksi: joko opetan Sulon etenemään kauemmas suoraan hypyn jälkeen, tai opetan sen tekemään takaisinhypyn eri kulmista. Tällä hetkellä jälkimmäinen tuntuu ehkä vaivattomimmalta ratkaisulta. Toki paras ratkaisu olisi varmasti treenata molempia. Etenemisen opettaminen tuskin olisi kosketusalustan kanssa vaikea juttu tehdä.

Liina täytti viime viikolla vuoden, iso tyttö jo..! Vielä kun emäntänsä tajuaisi, että tuonikäisen koiran olisi jo hyvä osata vähän tottista. Leikkiminen ja hilluminen on vain niin paljon kivempaa. No ei, ollaanhan me opiskeltu jo vaikka mitä. Kesä tosin viihdyttiin aika pitkälti jäljellä, ja ei kai kukaan olisi jaksanut tottista niissä lämpötiloissa hinkatakaan, en minä ainakaan – M.O.T. Ohjaaja on vain hieman lyhytjännitteinen, eikä inspiroidu samojen juttujen tekemisestä kerrasta toiseen oikein millään.

Yksi syksy ja vähän talvea siihen menikin, mutta niin vain Liinakin oppi sitten perusasennon… Luoksetuloasento onkin sitten seuraavana tehotreenissä. Avustettuna Liinuska osaa tulla hienosti eteen istumaan, mutta ilman kättä tämä ei vielä toimi. Nyt olen lyhyellä matkalla alkanut häivyttää käsiapua pois siten, että käsi tulee mukaan vasta, kun suullinen vihje on aiheuttanut toimintaa, eli lähestymisen. Jarin neuvosta kasvatin matkaa, sillä lyhyellä matkalla Liina taisi luulla tekevänsä sivulletuloja, niin vinosti se lähti etenemään. Matkan pidentyessä eteneminen on suoristunut.

Liina osaa tuoda esineitä käteen, pitoa ollaan ihan vähän harjoiteltu edessä istuen noutokapulan kanssa. Aion varoa visusti paineen luomista tähän, sillä nyt nouto on Liinalle mieluisa liike ja sujuu tällä vaatimustasolla hyvin. Kunhan saadaan luoksetuloasento kuntoon, otetaan seuraavaksi treeniin esineiden tuominen eteen. Hypyn Liina tekee, jos minä seison esteen vierellä, tämän pidemmälle ei olla vielä edetty. Paikallaoloissa en ole kauas irronnut, lähinnä olen rakentanut sietoa siihen, että minä voin hiippailla ympärillä. Luoksepäästävyystreenit ovat hienosti kasvattaneet Liinan itsehillintää ihmisten kohtaamisessa. Seuraamista ollaan tehty imuuttamalla jonkun verran, mutta imuuttamisesta tekisi mieli päästä jo eroon, kunhan tuo takapään käyttö aukenee pikkuneidille. Liikkeellelähdöt ilman apuja tuppaa kuitenkin vielä vähän leviämään, etenkin jos toinen on kehinyt itseensä intoa. Emännän aktiivisuus taitaa kuitenkin olla Liinan edistymisessä se kasvua rajoittava tekijä, kuten niin usein on. Edistymistä on kuitenkin tapahtunut, ja ainakin Liinalla on työmotivaatio kohdillaan, sen verran innokkaasti se minun kanssa on töitä tähän mennessä tehnyt.

Alku

Pitkällisen harkinnan lopputuloksena Sulo ja Liinakin saivat oman treenibloginsa. Blogi tullee kertomaan paitsi koiruuksien treenailuista, myös ohjaajan poukkoilusta ja mietteistä koiraurheilun parissa. Toivotan (mahdolliset) lukijat tervetulleiksi kommentoimaan ja keskustelemaan, jahka varsinaiseen asiaan päästään!