Ukko!

Tänään avattiin hakukausi suurinpiirtein samalla porukalla, jonka kanssa viime kesää ja syksyäkin viikoittain metsässä luuhattiin. Paikka oli uusi, tosin rauhalliseksi kuvittelemani paikka oli sitten lopulta kaikkea muuta, trafiikki oli hirmuinen - motocross-pyöriä, mönkijöitä, pyöräilijöitä, taksi, toisia koiria... Hyvin saatiin kuitenkin treenit vedettyä. Loppuun Sulo teki vielä paikkamakuun Edin ja Rondan kaverina, ja Sulo ja Liina saivat etsiä esineitä.

Liina jatkoi ilmaisujen, eli rullantuontien kanssa. Samalla päätin uhkarohkeasti lähteä hakemaan työskentelyyn vauhtia pakenevien maalimiesten avulla. Uhkarohkeasti siksi, että epäilin, että Liinalla menee pasmat sekaisin pakenevista ukoista, eikä se enää muista ilmaisua. Näin siinä vähän kävikin, mutta joka ukolta kuitenkin nousi rulla. Ekoilta pistoilta tuppasi rullat tipahtelemaan ennen aikojaan, ja lähetyksiä sai tehdä useampia, ennen kuin Liina muisti ottaa rullan suuhun asti. Viimeinen rullantuonti Terhiltä meni kuitenkin ihan oppikirjan mukaisesti (maalimiehen pikku pakoa lukuunottamatta), joten lopetin treenin siihen. Kyllä oli muuten ohjaajalla naama näkkärillä hyvin onnistuneen suorituksen jälkeen! Tulikohan kaikkinensa viisi pistoa, kahdelle keskilinjan suhteen eteenpäin liikkuvalle maalimiehelle.

Sulolla sama homma, eli kaksi maalimiestä liikkui keskilinjan molemmin puolin ja joka ilmaisun jälkeen myös etääntyi keskilinjasta. Haukut taisi mennä 5-10-15-10. Ensimmäinen maalimies (Terhi) oli pystyssä n. 10 metrin päässä keskilinjasta, loput pistot kyykyssä oleville ukoille 20-40 metriin. Taas tuotti ensimmäinen ukko isoja ongelmia. Lähetys on ongelmaton, Sulo lähtee ammuttuna, mutta ei ilmaise, ei osoita edes kiinnostusta maalimieheen. Kuitenkin radalle tultaessa kiinnostusta on Sulon huutaessa etääntyvien ukkojen perään. Kolmesti sain lähettää, lopulta parin metrin päästä, ennen kuin Sulo alkoi haukkua. Loput menikin sitten oikein hienosti, lähetin Sulon lennosta keskilinjan yli seuraavalle ukolle. Nyt vain mietityttää tuo ekan ukon ongelma, joka meillä oli jo viime syksynä. Se on vähän kuin lukko; kun ensimmäinen maalimies on ilmaistu, Sulo menee lopuille tosi hienosti. Mietin sellaista ratkaisuyritelmää, että seuraavat pari treeniä Sulo tekisi vain "ensimmäisiä ukkoja", eli kävisi haukkumassa yhden ukon kerrallaan, mutta pääsisi tekemään sitten kuitenkin useamman piston treenin aikana.

Joka tapauksessa kivat hakutreenit. Tätä lisää!

Paikkamakuussa ei ollut moitittavaa. Tosin Sulolla on tuollainen yleinen tottelevaisuus kyllä aika heikoissa kantimissa, sille saa nykyään sanoa monta kertaa ennen kuin se uskoo. Sitten Sulo tekee, kun sen saa oikeaan moodiin, mutta toki olisi mukavaa, jos koiran tottelevaisuus ei olisi siitä moodista kiinni. Häiriköidynkin paikkamakuun Sulo teki, kun liikkuroin Saijalle ja Edille seuraamiskaavion. Sulo oli ihan rauhassa.

Esine-etsinnät meni Sulolla hienosti. Leikittiin esineillä, jotka nyt palautui mulle hyvin, kun vaan jatkoin itsekseni leikkiä aina sen toisen esineen kanssa, nyt Sulokin osoitti kivasti aktiivisuutta ja taistelutahtoa. Aloitettiin lähietsinnällä, joka sujui hyvin, esineet nousi epäröimättä ja palautui käteen asti. Tein sitten kahden esineen ruudun 50x15 metriä, ja Sulo työskenteli hyvin. Eteni ruudun päähän asti, rauhoittui työskentelemään, ja heti esineen löydettyään lähti palauttamaan. Hieno Sulo! :)

Liinan kanssa palautusten vahvistelua. Sitten käytiin yhdessä viemässä esinettä metsään, ja Saija kävi viemässä lisää. Liina käyttää nenäänsä hyvin ja palauttaa ripeästi, mutta toivoisin lähetyksiin kyllä vauhtia. Nyt on pikkaisen liian rauhallista. Viimeisen esineen yksinkertaisesti heitin Liinan nähden ja päästin sen hakemaan sen, tämä toi vähän vauhtia, tiedä sitten olisiko tämä se tyyli lähteä tekemään Liinan esinetyöskentelyä eteenpäin.

Männä viikolla ollaan lisäksi tehty tottiksia sekä pääsiäisenä koirat pääsi ajamaan peltojälkeä oikein urakalla. Liinan tottikset on koostunut seuraamisesta ja luoksetuloista. Luoksetuloja ollaan tehty vähän pidemmällä matkalla, ja johan sitä vauhtia on ruvennut löytymään! Vauhtia olen vahvistellut sitten vapaalla palkalla. Vauhti pysyy myös, jos seison paikallani, mutta eteentulopaikka ei ole tällöin vielä oikein hanskassa. No, lisää treeniä vaan. Seuraamista ollaan tehty namikäden kanssa ja ilman kättä, suoraa ja käännöksiä, seuraamiseen tuloja lennosta sekä lähtöjä perusasennosta... Lenkillä, parkkiksilla ym. Aika hyvin Liina alkaa tulla lennosta siihen jalan imuun, mulla on tavoitteena tiivis seuraamispaikka, sanoi tokosäännöt siitä mitä tahtoo. Ilmekin on ollut kiva.

Sulo pääsi tokottelemaan Helmisen Hannan ohjauksessa. Tehtiin noutoa ja hyppyä. Perusongelmia, mihinkäs me näistä päästäis: huono ote, ei istunut kapulaa tuodessa lainkaan, palautus ravilla, ääntää, istuu hypyn jälkeen tosi nihkeästi. Eipä me olla kyllä hirveästi harjoiteltukaan, mutta aika takkuista oli tekeminen kyllä. Maanantaina treenattiin Killerillä molempien kanssa pk-esteitä; oli ihan huippuhauskaa, sekä koirilla että mulla! A-este oli kohtuullisen jyrkkään kulmaan asennettu, mutta se ei menoa hidastanut, molemmat kiipeili puolin ja toisin ihan into pinkeenä. Olipa kivaa, minä kun olin vähän huolissani tuosta A-esteestä. Sulo hyppäsi myös ensimmäistä kertaa elämässään täyskorkean kiinteän pk-hypyn! Liina hyppäsi sen matalemman, mutta ponnasi esteen päältä. Pitää harjoitella korkealla tokohypyllä ennen kuin alkaa tehdä kiinteillä esteillä, ettei vaan jää tavaksi.

Jäljet meinasi pääsiäisen pyhinä olla vähän hukassa. Tein keppi-ilmaisuja oikein urakalla, ja yritin sitä tarkkuutta hakea makkaran avulla. Ihan turhaan sain viljellä makkaranpalojani sinne jäljelle, kumpikaan ei syönyt. Sulo jopa sylki makkaroita suustaan pois. Selvä huomio oli, että ihan turha ajaa niin tuoreita jälkiä noilla, mitä nyt tein, ei oo meinaan jäljestämistä nähnytkään niiden kanssa noiden touhu. Jäljestäminen alkoi näyttääkin siltä itseltään, kun annoin jälkien vanhentua vähän; kulmistakin alkoivat selvitä. Sulo ilmaisi kepit hyvin vikalta vanhentuneelta jäljeltään, tosin oli siellä sitä ennen ohijuoksujakin. Liinan ilmaisut on vielä haparoivia. Maahanmenoa se tarjoaa hyvin, mutta tajusin, että jos Liina menee maahan, se saisi tehdä sen jäljen suuntaisesti, jotta koko ilmaisumuodosta olisi yhtään mitään hyötyä. Vahvistelua lisää, nyt vaan ehkä vähän solmussa oleva olo noiden ilmaisujen osalta, pitäisi nyt vain rohkeasti jatkaa treeniä...

Loppuun kuva viime viikkoisista jälkitreeneistä, Liina on keppiruudussa, ilmaissut juuri kepin ja odottaa palkkiotaan saapuvaksi:

Kauniista hihnakäytöksestä

Turid Rugaasin kirjassa Kiskomatta paras esitetään menetelmä kauniin hihnakäytöksen opettamiseksi. Menetelmä on yksinkertainen, se perustuu kaikkien tuntemaan "pysähdy, kun koira vetää" -taktiikkaan. Koiraa lisäksi palkitaan kauniiksi kulkemisesta. Koiraa ei kuitenkaan varsinaisesti opeteta pitämään katsekontaktia hihnassa kävellessä. Lisäksi hihnan kiristyttyä - tai jo siinä vaiheessa, kun se näyttää kiristyvän - ohjaajan tulisi vaihtaa kulkusuuntaa, ja palkita koira, kun se tulee mukaan. Tämä on siis vähän niin kuin kontaktikävelyä ilman kontaktia. Koiralle annetaan äänimerkki vihjeeksi tulla kauniisti kävelemään vierelle; sitä voi käyttää hihnan kiristyttyä tai jo siinä vaiheessa, kun se näyttää kiristyvän. Liian pitkään ei saa odottaa paikallaan hihnan kiristyessä, vaan max kahden sekunnin jälkeen annetaan äänimerkki ja vaihdetaan suuntaan. Koiran ei ole tarkoitus tulla esim. perusasentoon, vaan vain lähelle kulkemaan. Jos koiralla on taipumusta ryntäilyyn palkan jälkeen, sitä voi myös vain kehua sanallisesti, ja sitten palkita ruoalla. Rugaas korostaa oikean mielentilan merkitystä oppimisessa; stressaantunut tai kiihtynyt koira ei opi, eikä sille kannata yrittää opettaa mitään - ainakaan rauhallista hihnakäytöstä. Hihnassa kävelemistä opetettaessa, kuten mitä tahansa muutakin, koiran ei voi olettaa jaksavan keskittyä työskentelyyn kovin pitkiä aikoja kerrallaan. Tällöin voi olla hyvä idea ottaa esim. valjaat mukaan lenkille, ja antaa koiran vetää valjaat päällä, silloin, kun kauniisti kulkemista ei erityisesti harjoitella.

Kauniin hihnakäytöksen opettamiseksi on lukuisia tapoja, Rugaasin esittelemä on yksi, ei ainoa, mutta nähdäkseni hyvä sellainen. Uutta tässä menetelmässä suhteessa siihen, mitä olen itse omilleni opettanut, on katsekontaktin merkitys. Sitähän olen vahvistellut, ja tehnyt nimenomaan kontaktikävelyä. Rugaasin menetelmän pointtina on kuitenkin nimenomaan opettaa arkisille kävelylenkeille sopiva käyttäytymismalli, ja katsekontaktista palkitseminen tavallaan vesittää sen, sillä katsekontaktista mennään aika nopsaan tottelevaisuuden puolelle, ja sehän ei ole tarkoituksena tässä.

Meillä Sulo on ollut kova kiskomaan, ja se tekee sitä ajoittain yhäkin. Liina taas kävelee hihnassa huomattavasti paremmin, vaikka se on hihnassa kävelyä harrastanut nyt reilun vuoden ikäisenä murto-osan siitä, mitä Sulo samanikäisenä. Syitä voi spekuloida; Liinan kanssa remmilenkeillä on ollut ehkä jo joku ajatuskin siitä, miltä homman pitäisi näyttää ja tuntua, Sulon kanssa on haparoiden yrityksen ja erehdyksen kautta menty eteenpäin. Toisaalta Sulo on perusluonteeltaan tavallaan kiihkeä ja toisaalta itsepäinen; Liina paljon taipuisampi ja ylipäänsä kuulolla paremmin kuin Sulo. Ymmärrän nyt ehkä, miksi jotkut saksanpaimenkoiraharrastajat ovat ihmetelleet uusien valkkarinomistajien epätoivoa niinkin yksinkertaiselta tuntuvan asian, kuin hihnassa kulkemisen opettamisessa. Kun asiassa ei pitäisi olla muuta kuin tiukasti kieltää vetämisen, niin pitäisihän sen asettua, näin tylysti karrikoiden. Näiden kahden kokemuksella sanoisin, että Sulo jokseenkin kovapäisenä uroksena piut paut välittää siitä, mitä minulla on sen kiskomiseen sanottavana, välillä se välittää yhtä paljon tarjoamistani palkkioistani versus ympäristön vahvisteet (jälkimmäiset siis usein voittavat), kun taas Liina perusluonteeltaan paljon nöyrempänä ja miellyttämisenhaluisempana (huono termi mutta tavallaan kuvaava tässä yhteydessä) uskoo jo kerrasta, ja kun vahviste vielä toimii (narttuja ei ehkä ympäristön vahvisteet keskimäärin kiinnosta yhtä paljon kuin uroksia), niin ihmekös tuo jos opettaminen on ollut helpompaa.

Ylipäänsä taajamassa asuvan uroksen ei mielestäni tarvitsisi saada vetää kitusiinsa niin paljon hajuja, kuin se ikinä vain haluaa. Tällainen vapaus provosoi kiskomista (voimakkaat vahvisteet) ja pienentää ohjaajan roolia, jonka tulisi pystyä kontrolloimaan vahvisteita (ympäristön vahvisteitakin voi käyttää palkkioina, tosin tällöin kannattaa käyttää jotain tiettyä samaa käytöstä, jota haluaa vahvistaa, esim. perusasentoa tai katsekontaktin ottamista. Aiheesta on tosin useita näkemyksiä - vahvistaako ympäristön vahvisteiden käyttäminen niille pyrkimistä, vai niitä asioita, joita vaaditaan ennen esim. hajulle pääsemistä?). Toisaalta fyysisestikin jatkuva juoksuhajujen tutkiminen ei tee kehittyvälle nuorelle urokselle hyvää, näin luulen. Meillähän Sulo kastroitiin eturauhasvaivojen vuoksi talvella 2010, ja Sulo jos joku oli pallillisena erittäin viriili ja maskuliininen uros, ja hyvin kiinnostunut hajuista. Lisäksi sen haistelumahdollisuuksia ei oltu sanottavasti rajoitettu, sillä pitäähän koiran saada olla koira... Sulo asui siis elämänsä ensimmäiset vuodet taajamassa, jossa liikkui paljon koiria. Viriili ja maskuliininen Sulo on yhäkin, mutta pahin terä sen urosmaisuudesta on - onneksi - kastroinnin myötä taittunut, ja ennen kaikkea Sulo ei ole enää kipeä. Epäilykseni on, että eturauhasvaivojen syntymistä on jatkuva hajutulva provosoinut; vaikka on toki mahdollista, että vaivat olisivat tulleet joka tapauksessa, mutta jo koulutuksellisesti toimisin uroksen kanssa taajamassa tällä tiedolla toisin.

...ja jatkuu...

Torstaina kokoonnuttiin pienellä porukalla tekemään jälkeä ja tottiksia Hiihtomaahan. Liinalle taas kaksi keppiruutua. Sulo lähti lomanviettoon vanhempieni mukaan Hankasalmelle, kun molemmat - sekä vanhempani että Sulo - sitä niin kovasti halusivat, eikä siis ollut mukana. No, yhäkin Liinalle ihan hyvä juttu olla keskenään meidän kanssa välillä vaan. Ilmaisuissa on yhä jonkinlaista epävarmuutta havaittavissa, ei ollut ihan sellaista tekemisen meininkiä kuin olisin toivonut. Tottiksia tein ihan vähän vaan, hieman seuraamista, mutta vähän laamailupäällä Liina oli muuten. Taitaa valeraskaus painaa; sillä olisi ollut leikkisää herraseuraa tarjolla, mutta eivät kelvanneet Liinalle oikein leikkikavereiksi. Herraseura tosin tarjosi hyvän mahdollisuuden vähän kasvattaa lelujen arvoa Liinan silmissä; patukkaakin kantoi varmaan puoli lenkkiä kun Pontus-poika olisi muuten sen vienyt.

Liina oli Anssilla mukana töissä torstaina, oli kuulemma kovasti kanniskellut keppiä ja kerjännyt ihmisiä leikkimään. Arvio oli ollut, että Liina kiskoo keppiä jopa kovemmin kuin Sulo! Illalla temuttiin siinä Liinuskan kanssa vielä, ja Anssi totesi, että minä annan liian helpolla periksi; miksi Liina leikkisi mun kanssa täysiä jos minä en leiki sen kanssa täysiä. Joku on tainnut jotain tänsuuntaista sanoa mulle ennenkin. Anssin kanssa Liina oli ihan liekeissä, ongelma on siis minussa...

Tänään jatkettiin keppitreenejä. Liina on ollut aika vaisun oloinen, varmasti ikävöi Suloa, mutta osansa lienee valeraskaudellakin. Käpyjä se kyllä jaksaa metsästää, ja niitä kantelee mulle metsässä. En taida kovasti viitsiä nyt tässä hieroa tottiksia Liinan kanssa, kunhan jotain hyvin pientä päästäisiin kivalla ilmeellä tekemään. Muulla ei taida nyt olla väliäkään. Onneksi lumet on jo pääosin sulanut, niin voi tehdä näitä nenäjuttuja. Tein yhden ruudun, jätin Liinan vain maahan ja vein kepit sillä välin. Vahvistin kepin ottamisen suuhun jo, sitten Liina painuu maihin. Olen vähän kahden vaiheilla tämän ilmaisun kanssa. Olen ajatellut, että kun vain vahvistan maahanmenoa, se kepin nostaminen vähentyy. Niin ei ole kuitenkaan käynyt, joten mietin, voisiko Liina ilmaista tuomalla mulle ne kepit, se kun näyttäisi olevan sille niin luonteva ilmaisumuoto. Nyt, kun päätin vahvistaa kepin nostamista jo, ilmaisut alkoi sujuvoitua tosi paljon. Tein sitten lyhyen, tiuhaan tallatun ehkä kymmen-viisitoistametrisen keppijäljen viidellä kepillä. Liina nosti kaikki! Ihan ongelmitta. Saattoi ajaa kakskyt senttiä kepistä ohi, mutta noteerasi kepin välittömästi ja palasi ottamaan sen. Innostuin tästä onnistumisesta niin kovin, että päätin kokeilla kepillä jäätä, ja tehdä vielä vaikeamman ja pidemmän jäljen. Eli normaalisti askelletun, reilun sata askelta pitkän jäljen edelleen viidellä kepillä. Jälki ei juurikaan vanhentunut, vaan otin Liinan heti sitä ajamaan. Liina ajoi vähän jäljen sivussa, ja eka keppi jäi jäljelle, mutta muut se löysi. Bongasi hajun siitä kohtaa, missä ajoi jälkeä, siirtyi nostamaan sitä, ja jatkoi sivussa ajamista. Kerran harhautui kokonaankin, mutta avustettuna löysi takaisin. Viime syksynä metsässä vietetyn kesän jälkeen peltojäljet osoittautui Liinalle selvästi metsäjälkiä hankalammiksi, kuten nytkin oli. Ehkä jatkan kuitenkin ruoan kanssa pellolla, ei kai esineet ja ruoka sinällään toisiaan pois sulje. Nyt vain pellolle jälkeä tekemään.

Jälkitreenit jatkuu

Liina ja Sulon on päässyt verestämään muistiaan jälkikeppien ilmaisun osalta tällä viikolla joka päivä. Ensin ilmaisu kuntoon, ennen kuin ruvetaan tekemään kunnon jälkiä. Mulla ei ole pienintäkään epäilystä siitä, etteikö nuo osaisi jälkeä ajaa, ja etteikö motivaatio siihen olisi kohdillaan, mutta kun niiden keppienkin olisi ruvettava nousemaan sieltä. Tiistaina käytiin kotona purkamassa keittiön kalusteita, samalla tein koirille keppiruudut pihalle. Palkkana kissanruokaa. Ja avot, sehän toimi! Kunnon motivaattorilla yritystäkin löytyy.

Keskiviikkona samaa porukoiden pihalla. Ilmeisesti oli liikaa vaikeuselementtejä tai sitten molemmilla keskittymisongelmia, kun ei oikein tahtonut onnistua treeni toivotunlaisesti. Liina alkoi ilmaisemaan käpyjä (tiedä niistä oliko niihin joku koskenut), kulmakeppejä (otin pois), tai sitten se meni vain maate mun edessä, tai lähetettyäni sen ruutuun, kääntyi avuttoman näköisenä mua katsomaan vain. Kyllä se sieltä kepit ilmaisi, mutta ei kauhean onnistunut treeni. Eli ei enää tossa pihalla ruutuharjoituksia, oli ehkä liikaa häiriöjälkiä siinä. Sulolle tein lyhyen, tallatun jäljen, jossa viisi keppiä ja yksi kulma. Ensin se porsasteli jäljen läpi kiinnittämättä mitään huomiota keppeihin. Lähetin sen uudestaan, jolloin se nosti kaikki kepit, mutta ei tää nyt ihan taiteen sääntöjen mukaan mennyt. Jatkamme siis ruututreeniä.

Liina on harjoitellut kolmen askeleen seuraamista ilman apuja. Tavoitteena täydellisyys. Kontaktiahan se pitää hyvin ja lähdöt on tiiviitä, mutta kahden askeleen jälkeen se siirtyy sivusuunnassa puoli metriä. Pikkuhiljaa hyvä tulee. Tykkäsin kuitenkin treeneistä, tiiviyttä alkoi löytyä, ja Liina teki kivalla intensiteetillä. Palkaksi se sai metsästää käpyjä.

Paskanjäykkä kimittäjä ja kevään ekat jälkitreenit

Maanantaina tokotreeneissä Killerillä kävi hirmuinen tuuli, ja raviradalla ravattiin. Autoja suhaili jatkuvasti ohi, agilitykoirat lenkkeilivät ympärillä, ja skeittipojat rullaili rampeilla vieressä. Oli ihan sopivasti häiriötä. Sunnuntaisesta euforiasta Liinan tottistelun osalta palattiin vähän maanpinnalle, mutta onneksi oli treenikamuja katsomassa. Tein samaa mitä edellisellä kerralla, eli perusasento-seuraamis-luoksetulo-treeniä, lyhyinä pätkinä. Liina otti jonniin verran häiriötä em. ulkoisista tekijöistä, mutta perushuomio oli se, että olen itse totinen, eli paskanjäykkä, tehdessäni Liinan kanssa. Perustelin tätä sillä, että kokeissakin olen paskanjäykkä, vaikka miten muuta yrittäisin, ja koira pitäisi kouluttaa toimimaan paskanjäykän kouluttajan kanssa, saada se uskomaan, että huolimatta kouluttajan ulosannista, sen kanssa on ihan kivaa. No, nyt ei olla selkeästikään ihan vielä tähän päästy – Liinalla ei näissä treeneissä ollut mun kanssa niin kivaa, että se olisi ainakaan alkuun yrittänyt ja antanut kaikkensa ja ollut satasella mukana. Anu sitten esitti, josko voisin muuttaa jotain tosta kokonaisuudesta, ja jos ulkoasua ei voi muuttaa, niin josko sitten muutettaisiin äänensävyä, ja puhuisin korkeammalla ja iloisemmalla äänellä. Tällöin saatiin tulokseksi paskanjäykkä kimittäjä. Mutta piru vieköön, se toimi! Liinalla alkoi tulla vähän tekemisen meininkiä mukaan. Loppuun luoksetuloja, joissa pyrin vahvistamaan vauhtia, eli Liinahan aika voimakkaasti himmaa luoksetulon lopussa, joten sen parhaassa vauhdissa kehuin ja pakitin vauhdilla, ja palkkasin ns. vapaasti. Lopetettiin hyvävauhtiseen luoksetuloon. Seuraamisissa ei kestä lähellä kuin pari askelta, mutta tämä on toisaalta selvästi virekysymyskin. Käännökset sujui ihan kivasti, ensin namiavusteisesti, sitten ilman. No, näillä jatketaan. Tulevissa treeneissä tärkein asia on joka tapauksessa hyvän vireen ja ilmeen löytäminen ja ylläpitäminen, laamailutreeneistä ei ole kellekään mitään hyötyä.

Olin tässä pohtinut, missä pääsisin tekemään nurmella tai pellolla jälkikeppien ilmaisutreeniä, ja treeneistä kotiin ajaessani matkan varrelta löytyikin hyvä paikka. Kumma kun en ollut tullut sitä aiemmin ajatelleeksi. Joten ei kun keppejä kaivelemaan. Tein pari muutaman metrin tallattua suorakaidetta, molemmilla 5 keppiä. Testasin keppi-ilmaisun, joka meillä on, tai vähintäänkin olis tarkoitus olla, maahanmeno, vielä autolla, ja kummasti Liina muisti. Olin ihan yllättynyt. Mutta tallatuilla suorakaiteilla homma ei enää pelittänyt, Liina tiesi varsin hyvin mitä oli menossa tekemään, ja siinä jälkimoodissa sitä ei kiinnostanut kepit lainkaan. Nyt kun pitäisi saada nuo kepit liittymään tuohon jälkimoodiin, niin päätin vaihtaa lähestymistapaa. Tallasin ruudun ja viljelin sinne runsaasti keppejä, ja päästin Liinan työskentelemään itsenäisesti vapaana. Liina haisteli aluetta, etsi sieltä lähtevää jälkeä, pyöri ympäriinsä… Yhäkään kepit ei kiinnostaneet. Annoin sen kuitenkin vain tehdä, ja lopulta se hiffas yhden kepin, ja palkkasin sen ihan vaan kepin huomioimisesta. Sitten alkoi tulla kepin nostamista suuhun, ja kun se ei tuottanut mitään, Liina muisti maahanmenon. Se on nyt yhdistänyt, että keppi otetaan suuhun JA mennään maahan. No, katsotaan mitä tästä tulee, pääasia että kepit löytyy… Onneksi noutoa ollaan treenattu talvella niin paljon, etten ole hirveän huolissani ilmaisun sekoittumisesta noutoon. Lopetin hyvään ilmaisuun ja keräsin loput kepit pois. Nyt vaan lisää keppiruutuja, niin kauan, että hommaan alkaa löytyä sujuvuutta. Nyt on kuitenkin jo uskoa siitä, että nämä ilmaisut voisi alkaa meillä toimia, kun syksyllä koko ilmaisukoulutus tuntui välillä aikamoiselta räpellykseltä.

Sulo ontuu yhä, ja selvästi arkoo tassuaan, eikä siksi päässyt treeneihin mukaan. Yhä vielä seuraillaan tilannetta.

Yhteistyö alkaa toimia

Viimeiset doggie-treenit takana, ja hyviin treeneihin saatiin talvi- ja hallikausi lopettaa. Liina on mennyt oikeasti eteenpäin, treenikamutkin tämän noteerasivat :) Anni taisi todeta, että "mitä tahansa olet tehnyt, olet selvästi tehnyt sen oikein kun edistystä on tapahtunut noin selvästi." Ehkä olen ruvennut toisaalta johdonmukaisemmaksi, ja toisaalta positiivisemmaksi? Essi mietti myös, onko Liinan panosteiittivaiva voinut vaikuttaa sen tekemiseen ja sen tekemisen mielentilaan. Tämä oli hyvä huomio, enkä ollut tätä mahdollisuutta tullut ajatelleeksi lainkaan. Liinahan ei enää pitkään aikaan ole oireillut kinttujaan, mutta sillä kyllä vielä virallisissa kuvissa näkyi selvästi panosteiittimuutoksia, jolloin ontumista ei enää ollut. Ihan mahdollista on sekin.

Tein Liinalle perusasento- ja seuraamistreeniä, luoksetuloja sekä vikalla kierroksella pari hyppyä. Meidän perusasento-ongelmat alkaa olla selätettyjä, vähän tarvitsee vielä silloin tällöin apuja takamuksen pyöräyttämiseen oikealle paikalle, mutta varpaat on hienosti oikealla paikalla. Seuraamisessa paikka ei vielä pysy pidemmässä matkassa. Luoksetuloasento muuten ok, mutta etäisyyttä kasvattaessa ei ole ihan niin tiivis kuin saisi olla. Hyppy oli tosi hyvä, tälle hautuminen on tehnyt oikein hyvää. Liina piti ylipäänsä hyvin kontaktia ja oli halukas työskentelemään mun kanssa. Jari kiinnitti meidän ekalla kierroksella huomiota siihen, että Liinan mieliala hienoisesti laski treenien edetessä - itsekin tämän huomasin Liinan haukottelusta. Se vissiinkin vähän stressaantuu tai paineistuu pidemmissä treeneissä, joten pitää muistaa lopettaa treenit silloin, kun ne sujuvat vielä hyvin. Helppohan niitä lyhyitä treenipätkiä on ottaa sitten useampia.

Sulon kanssa en tehnyt muuta kuin kapulannostoja, sillä Sulo ontuu. Se astui eilen johonkin tikkuun, jonka kyllä heti sain vedettyä pois, mutta nähtävästi tassu on vielä kipeä. Mitään näkyvää ei tassussa ole, mutta täytyy seurailla tilanteen kehittymistä.

Esineruutua

Kävin etsimässä sopivia maastoja haku- ja jälkitreeneihin, ja löysinkin. Lunta oli vielä liikaa jäljentekoon, mutta esineitä käytiin tekemässä. Liina sai kasvatella esinemotivaatiota esinekasan kanssa. Näitä tein kaksi sessiota, joissa oma ohjeistus oli taas mahdollisimman vähäistä. Esineen tuomisen palkkasin ruoalla ja leikillä. Ei Liina innostu esineellä leikkimisestä samalla intensiteetillä kuin kepeillä leikkimisestä, yhäkään, mutta leikkii kuitenkin. Tuominen kävi sujuvammaksi toistojen myötä, hyvät treenit Liinalle.

Sulolle tallasin n. 50 x 20 m kaistaleen, ja vein takarajan tuntumaan 2 esinettä. Sulo oli taas intopinkeenä, ja lähti kuin ammuttuna luvan saatuaan. Itse esineiden tuominen ei sitten sujunutkaan. Sulo työskenteli hyvin nenällään, merkkasi esineet, nostikin, katsoi mua, jolloin hihkaisin "hyvä", jolla ei ollut mitään vaikutusta Sulon toimintaan - se lähti etsimään uusia. Ja taas jälleen kerran se rupesi kuselle. Nyt kielsin sitä vihaiseen sävyyn, ja se keskeyttikin kusipuuhansa, ja tuli kutsusta luokse. Lähetin uudestaan, ja sama homma, juoksi ympäriinsä, merkkasi esineet, muttei tehnyt niille mitään... Kun kolmaskaan lähetys ei auttanut esineitä nousemaan, purin hampaat yhteen, jätin Sulon istumaan eturajalle, ja kävin itse nostamassa esineet Sulon nähtäväksi, laitoin takasin maahan ja kävelin takaisin. Lähetin sitten Sulon uudelleen. Nyt se juoksi suoraan esineelle, noukki sen, lähti tulemaan mua kohti, mutta tiputti. Ja ei kun uusi lähetys. Päätin, etten ala hihkumaan Sulolle tai muuta sen nostaessa esineen, kun sillä ei ensimmäiselläkään kerralla ollut mitään vaikutusta. Kun kerran on itsenäinen, niin olkoon sitä sitten loppuun saakka. Sulo jäi myös tuijottamaan mua metsästä pariin otteeseen, kysymään neuvoja. Olin hiljaa, ja Sulo jatkoi etsimistä. Lopulta Sulo meni ja haki esineen, ja toi sen mulle. Nyt muistin nollata edelliset tapahtumat, ja kehuin Suloa vuolaasti ja palkkasin runsaasti, sekä leikin tuodun esineen kanssa. Tässä vaiheessa tajusin myös, missä meidän palautusongelmien syy piilee. Sulo ei yksinkertaisesti halua tuoda mulle leluja takaisin, siis ei mitään leluja, ei pelkästään niitä, jotka se voittaa. Kuten ei nytkään. Ei metsästä, eikä tottiksissa. Meillä on siis palautusongelma, jota voisi työstää noudon palautuksia vahvistamalla. Auttaisikohan joskus sellainen asia kuin yksinkertaistaminen näissä koulutusjutuissa? Metsään jäi vielä toinen esine, joten lähetin Sulon hakemaan sitä. Nyt se nousi ja palautui hyvin. Eli mitä tästä opimme... palautusten vahvistelua kaikilla mahdollisilla leluilla ja esineillä, ja helpompaa treeniä yhdellä esineellä nyt toistaiseksi. Liinan toisen session jälkeen vein Sulolle vielä yhden esineen puoleenväliin ruutua, ja etsiminen ja palautus meni ongelmitta.

Vaikka alku oli Sulon kanssa näissä treeneissä äärimmäisen takkuinen, oli tämä silti opettavaista minulle, kun muistin nollata itseni epäonnistumisten jälkeen. Ei niillä ole mitään merkitystä siinä vaiheessa, kun koira tekee sitä mitä pitää. Kehuin niin, että se tuntuikin kehulta. Ja itsellekin tuli parempi mieli. Ja treenit saatiin lopetettua onnistumiseen (mistä tärkeimpänä ohjaajalle jää hyvä mieli), eli kyllä tämä tästä.

Spl:n kansallisten leiri

Viikonloppu kului vilkkaan Säkylässä Saksanpaimenkoiraliiton kansallisten lajien leirillä. Antoisa viikonloppu oli. Että mistäköhän sitä alottaisi... No, me olimme hakuryhmässä. Alkuun kyllä ilmoittauduin jälkiryhmään, mutta kun alkoi näyttää siltä, että lumet eivät ehdi sulamaan, että päästäis kunnolla jälkeä tekemään, päätin vaihtaa ilmoittautumisen hakuryhmään. (Liinalla pitäisi ottaa keppi-ilmaisut tehotreeniin, mutta koska ne on niin alkutekijöissään, en olisi niitä nyt tehnyt kuitenkaan, seuraavaksi eniten meillä olisi tarvetta pitkille vieraiden tekemille jäljille, joita ei nyt oltais päästy tekemään.) Kiva ryhmä meillä olikin, ja hyvä kouluttaja, Riikka Veikkanen (hyvä mainita nimeltä niin löytää google nämä toivottavasti positiivisiksi miellettävät referenssit ;)). Majoituksen jaoimme Terhin ja Lakun kanssa. Liinalla ja Lakulla meni oikein hyvin, ei tullut riitaa tai rähäkkää - mitä nyt ensi alkuun Liinan piti vähän rähistä Lakulle, mutta lopulta se ei kunnolla edes komentanut vaikka Lakulla oli jatkuvasti jylpytykset mielessä ;). Aikuiset koirat saivat siis jäädä kotiin tällä kertaa. Tämä tekee ihan hyvää mun ja Liinan suhteelle olla välillä ilman Suloa.

Lauantaina vietettiin päivä metsässä, ja ehdittiin tehdä joka koiralle kaksi kierrosta metsässä. Välissä nautittiin paikallisen alaosaston tarjoiluista laavulla, ja illalla tehtiin tottiksia. Laku järjesti päivällä yllärin painamalla tassulla sähköllä toimivan etuikkunan alas, ja lähtemällä oma-aloitteista etsintää tekemään... Terhille tuli metsään soitto, että täällä on yksi pieni musta kanttiinissa emäntää odottamassa. Ja koko tämän episodin ajan Liina oli pysynyt autossa! Tästä se ansaitsi nakkinsa takapenkille. Sunnuntaina etsittiin lisää ukkoja metsästä, katsottiin vähän esine-etsintää sekä tehtiin kierros tottista.

Ja sitten siihen antiin, mitä tästä jäi kotiinviemiseksi (paitsi auton täydeltä satakuntalaista rapaa):

Hausta. Olin ajatellut viedä ilmaisuja eteenpäin, mutta liian iso harppaus olisi ollut tehdä rullatreeniä uusilla ukoilla uudessa paikassa. Kouluttaja bongasi myös meidän tekemisen vietilliset puutteet, eli puuttuvan vietin... Tätä lähdettiin sitten työstämään näkölähdöillä ja haamuilla. Ensimmäinen kierros oli vähän haparointia, mutta koko ajan tekeminen parantui, ja Liina alkoi innostua asiasta. Ohjaaja sai jälleen kuulla olevansa rauhallinen, ja voivansa eläytyä koiran kanssa tekemiseen vähän enemmän. (Mikä siinä on kun ne aina sanoo samoista asioista) Kotiläksyksi siis vietikkyyden hakemista nimenomaan uusien maalimiesten kanssa eri ryhmissä, intoa ja vauhtia. Koiraa ei ole myöskään mikään kiire olla kytkemässä ukolla. Ja palkkaamiseenkin, vaikka se ruualla tapahtuukin, voi hakea vauhtia tekemällä ruokakupista saaliin. Liina myös palkkautuu laumalla hyvin; kun sitä koko ryhmäläinen ihmisiä kehui vuolaasti onnistuneen treenin jälkeen, oli pikkukoira ihan pähkinöinä ja kävi jokaiselta vuorotellen hakemassa rapsut - tätä kannattaa hyödyntää, paitsi hakumetsässä, myös ihan tottiksissakin. Rullaharjoituksia jatketaan oman ryhmän kanssa entiseen malliin. Maalimiestyöskentelyyn allekirjoittanut sai myös paljon arvokasta oppia. Tärkeintä on vahvistaa oikeita asioita (ja hankalaa se on juuri siksi, kun pitäisi niin moneen asiaan kiinnittää huomiota).

Tottiksista. Lauantai-illan tottikset ei alkanut mitenkään erinomaisissa merkeissä, sillä Liina oli kaikista minun varotoimista huolimatta, ja niiden jälkeisestä huolimattomuudesta johtuen, syönyt ison rasiallisen palkkanameja. Kun aiemmin ihmettelivät hakumetsässä, että onko Liinalla edes nälkä, vaikken ollut sitä aamulla syöttänytkään. Oli sillä vissiin sitten ollut nälkä, kun oli kaikki ne nakit pitänyt vetää napaansa. Tein vähän itsekseni metsän siimeksessä ja pohdin, kannattaako juuri syöneen Liinan kanssa yrittää ollenkaan julkisesti yhtään mitään. Asenneongelma? Minullako? No, yleisössä oli varmaan parikymmentä ihmistä, joista varmaan puolet koulutusohjaajia, joten pieni paniikki oli ihan paikallaan. Jos joskus kykenen Liinan kanssa menemään tottisseminaariin kymmenien ihmisten silmien alle, nostan ihan itse itselleni hattua. Keräilin itseäni aikani siinä, ja kun oma kouluttajamme pariin otteeseen kysyi, enkö tekisi Liinankin kanssa jotain, ja kun porukkaakin oli viilenevä ilta sopivasti ajanut koloihinsa, uskaltauduin astumaan estradille. Eikä se niin kamalaa ollut, kuin pelkäsin. Liina otti multa pallon sylistä, mutta pallokiinnostus lopahti sitten siihen. Kun saalisleikittäminen ei tuonut asiaan sanottavaa parannusta, näitä ei jääty jauhamaan. Näytettiin sitten mitä ollaan tehty kotona, ja tehtiin perusasentoja ja seuraamisen lähtöjä ruokapalkalla. Eikä meidän tekeminen saanut tuomiota, pari asiaankuuluvaa korjausta kylläkin. Tärkeimpinä mainittakoon tarkkaavaisuuden ylläpitäminen sekä laumavietin hyödyntäminen palkkaamisessa. Eli en saa päästää "pakettia valahtamaan" eli Liinan kontaktia herpaantumaan. Liinahan osaa pitää kontaktia, ja tätä sen tarkkaavaisuutta voi ja kannattaa palkata myös sosiaalisesti eli kehumalla ja taputtelemalla. Samalla mun pitää opettaa Liinalle se, että sivulla istua tönötetään välipalkoista huolimatta, kunnes toisin sanotaan. Ei me kuulemma olla toivoton tapaus. Kuulemma pallon pureminen voi hyvinkin tulla myöhemmin kuvaan mukaan, kunhan saan pidettyä jännitettä yllä treeneissä (mikä siis edellyttää sitä, että mitään omaehtoisia välipalkkauksia haistelemalla tai taivaan lintuja katselemalla ei saa tulla), jolloin koira voi alkaa purkaa sitä jännitettä sitten siihen palloon.

Sunnuntaina käytiin läpi tarkemmin tota kontaktin ylläpitämistä. Mun pitää nostaa vaatimustasoa Liinan tekemisen suhteen, vietin nouseminen vaatimustason nousemisen myötä on kuulemma myös todennäköistä. Saalista voi tehdä myös ruoalla, milloin olennaista on se, että koira oikeasti uskoo sillä olevan mahdollisuuden ruoan saamiseen. Todistettavasti Liinalla kuitenkin on saalis olemassa; käpyjä se saalistaa ihan intopinkeenä, ja maanantaiaamuna karkasi jäniksen perään. Pirulainen kun luvattomasti jahtaa jäniksiä, mutta kentällä ei voi jahdata leluja...

Esine-etsinnästä. Esineitä ollaan ihan himppusen ehditty treenata tämän vuoden puolella, viime vuoden puolella samoin ihan vähän, mutta koska uudessa ympäristössä näytti kaikki olemassa olevat käytökset taantuvan, tein ihan alkeistason treeniä Liinuskalle. Käytännössä esinemotivaation tekemistä ja noudon vahvistamista; kasa esineitä maastoon ja niiden tuomista ihan läheltä. Kyllä sieltä esineet nousi, mutta jälleen kerran se sujuvuus, eli motivaatio... Ohjeeksi saatiin tehdä esinetreeniä ennen joka ruokaa. Kyselin myös neuvoja Sulon nenä kiinni metsässä juoksemiseen, ehdotuksina oli tehdä helpotettua esineen hakemista ennen varsinaista ruutua sekä kuulemma Viitalan oppien (pentutreeneihin) mukaisesti tallata huolellisesti paikka, mihin esine jää, jolloin siitä oletettavasti tulee myös enemmän hajua, ja paikan bongaaminen helpottuu. Oleellista olisi kuitenkin saada koira toiminta-alueelle. (Nyt rupesin muuten miettimään tuota pudotuspaikan parempaa tallaamista; teenkö siinä lopulta itselleni karhunpalveluksen, jos annan Sulolle mahdollisuuden löytää esineen, vaikkei se työskentelisi huolellisesti? Nythän olen pistänyt esineitä sellaisiin paikkoihin, että Sulo ei niitä varmasti nenä kiinni juostessaan löydä, vaan että palkkion mahdollisuus eli esineen löytymisen mahdollisuus on olemassa vain, jos se oikeasti käyttää nenäänsä. No, tätä täytyy pohtia.)

Kaikkinensa oli hyvä ja antoisa leirikokemus meille, toivotaan että näitä tulee lisää. Pieni kärpänen heräsi jopa lähteä ehkä mahdollisesti kesällä Lehtimäelle. Kahtotaan!

Leirin antia ollaan purettu sitten sekä eilen että tänään tottis- ja ilmaisutreeneissä. Tottiksissa molemmilla seuraamisteemaa ja siihen ilmaisuja päälle. Maanantaina tehtiin lisäksi esinetreeniä molempien kanssa, eli lähinnä noudon vahvistamista eri esineillä. Esinetreeneissä oli palkkana kissanruokaa, ja ne meni molemmilla oikein hyvin. Sulo lähti hakemaan esineitä kuin tykin suusta, eikä palautusongelmia ollut. Liinan tyyli on rauhallisempi, mutta mielellään sekin niitä hakee. Onnistuttiin myös useamman esineen treenissä Liinan kanssa, ilman että se yritti vaihtaa tai ottaa useampia esineitä. Metsään vaan lisää harjoituksia molemmille. Maanantaitreenit siirtyi nyt Killerille, ja Sulo ainakin tykkäsi tehdä siellä; se oli paljon paljon paremmin mukana kuin Kortesuon treeneissä pitkään aikaan. Tänään Sulo otti sitten taas häiriötä milloin mistäkin Viihdekeskuksella. Sulon seuraamista tehtiin henkilöryhmän kanssa. Tavoitteena oli taas, että jos vaikka Sulo ihmisistä häiriötä ottaisikin, se pyrkisi itse korjaamaan seuraamispaikan. Kun Sulo jäi haistelemaan, jatkoin matkaa, ja jos se ei välittömästi korjannut, painelin karkuun, ja kun se tuli vierelle seuraamaan, palkkasin, noin niin kuin kaikessa yksinkertaisuudessaan. Tänään palkkailin Suloa lelullakin, mutta piru kun se jää sen lelun kanssa ihmettelemään. Nyt en ole enää odotellut lelun tulemista takaisin, sain nimittäin viime viikolla odotella, eikä homma oikein ottanut edistyäkseen. Nyt sitten olen pitänyt tiukkaa linjaa, pallon on palauduttava, ja het kun se palautuu, palkkana uusi pallo, uusi leikki tai nami. Siihen lelun ryöstämiseenkään en oikein arvaa mennä, sitähän Sulolle on sen elämän ensimmäiset pari vuotta vahvistettu kun olin laiska enkä opettanut sille kunnollista noutoa, ja sitä se ehkä multa odottaakin, että tulen ottamaan sen lelun ja leikki jatkuu sitä kautta. Liinalle haettiin yhä tarkkaavaisuutta ja hyvää ilmettä. Erityisesti tämänpäiväisen treenin jälkeen on todettava, että mun on vaan oltava näissä tarkempi. Lisäksi tein vähän luoksetuloja lyhyeltä matkalta, ne oli Liinalla hyvät.

Ilmaisuja tein kierroksen molemmille sekä tänään että eilen. JA NE ON MENNYT ETEENPÄIN! Tuuletuksia tähän. Maanantaina molemmille neljä ilmaisua kahdella ukolla, tänään Liinalla kuusi rullaa kolmella ukolla ja Sulolla kolme ilmaisua kolmelle ukolle. Ensin Liinan treeneistä. Ensimmäiselle ukolle lähti kovaa - ihan selvästi oli jäänyt muistijälki viikonlopun treeneistä. Vauhti kyllä hiipui vähän muille ukoille. Mietintään miten tätä vauhtia vahvistaisi - erillisillä näkölähtö- ja haamutreeneillä vai pakenevalla ukolla, jolle tehdään ilmaisu? Jälkimmäinen olisi kyllä tässä vaiheessa Liinalle todennäköisesti liian vaikea. Rullanhaku Artolta oli vaikein, Anulta Liina haki maanantaina hyvin. Terhi ehdotti kauempaa lähettämistä, ja vaikka itse ajattelin, että se vaikeuttaisi asiaa, homma menikin päinvastoin, eli pidemmältä lähetysmatkalta rulla nousikin. Mutta nyt alkaa Liinalla olla selvä käsitys siitä, mitä ukolla pitäisi tehdä, ja että rulla on tarkoitus tuoda suoraan mulle. On näitä hinkattukin. Tänään yksi ukoista oli muita hankalampi, ja jouduin uusimaan lähetyksen, muut meni paremmin. Mutta kyllä silti sähellyksen määrä tuntuu vähentyneen.

Sulo on saanut jostain itsevarmuusbuustin. Sitä on haukutettu nyt valmiille maalimiehille, joista toistaiseksi eka on ollut molemmilla kerroilla seisomassa, loput kyykyssä, viittä ja kymmentä haukkua. Se menee vauhdilla eikä epäröi haukun aloittamista, ja haukkuu hyvin, ei ryöppynä, hyvin ääntä käyttäen. Hieman yllättäen tänään viimeinen maalimies, joka oli Sulolle vieläpä tuttu (Jenni) oli vaikein, Sulo jäi haistelemaan, jolloin päätin heti kutsua sen pois ja lähettää uudelleen. Toisella lähetyksellä Sulo ilmaisi hyvin.

Kivaa kun kevät tulee. Treenirintama alkaa selvästi aktivoitua, nyt pitää vain jaksaa tehdä töitä!

Leikkikoulussa

Ja tämä on muuten nyt sitten ohjaajan leikkikoulu. Kyllä ne koirat leikkiä osaa. Mutta uskooko joku kun sanon, että kun tulee käsky pitää hauskaa pallon kanssa (tarkoituksena, että koira kiinnostuisi touhusta myös), niin lähin mielleyhtymä on koulun liikuntatunneilla, joissa ohjaaja aerobicin päätteeksi laittoi lattarin soimaan ja sanoi "nyt tytöt tanssitaan! Irrotelkaa irrotelkaa! Ei tarvii hävetä, kaikki muutkin tekee ne kaikki jutut, mitä discoissa ei kehtaa!" Tarviiko tähän enää lisätäkään, että allekirjoittanut kehtasi korkeintaan vähän ketkutella lanteitaan ja heittää vienosti jalkaa puolelta toiselle. Kun ei irtoo niin ei irtoo, että mun sydämen saisi tuossa tilanteessa mukaan hommaan, tarvitsisin ehkä pohjaksi noin puoli pulloa punaviiniä. Vaikka kyseessä olisi vain pallon heittely ja älämölön pitäminen. Sanottakoon nyt sekin, että myöhemmin olen kyllä oppinut nauttimaan tanssimisestakin, ihan selvinpäinkin, mutta nähtävästi estoja poistetaan yksi kerrallaan, ja välillä sitä huomaa taantuvansa takaisin ujon ja epävarman 15-vuotiaan itsensä tasolle.

Oltiin siis Liinan kasvattajan Tiian sekä puoliskonsa Ilkan tottisopissa viikonloppuna, paikkana jälleen Kana-Areena. Tottiksista tuli tosin molempien koirien kanssa leikkikoulua, ja hyvä niin, saatiin taas paljon ajatuksia työstettäväksi. Liinan osalta tiivistän kuullun ymmärtämykseni niin, että ohjaajan pitää yhä vaan uskaltaa heittäytyä mukaan, ihan silleen koko sydämellään. Ja luottaa siihen, että koira tahtoo leikkiä, kun se homma on minustakin hauskaa. Kiinnittämättä huomiota muotoseikkoihin; laukkaako se vai ravaako, tai onko ote lelusta hyvä. Ihan vaan niin, että meillä on molemmilla kivaa. Ja tämä myös välineestä riippumatta; kyllä Liina todistettavasti leikkii muillakin kuin tennispalloilla. Mun pitää vaan luottaa siihen, että se tahtoo leikkiä...

Kun Sulo pääsi halliin, se kiersi sitä pari kertaa nenä ilmassa kiinnittämättä minkäänlaista huomiota minun toivomuksiini. Näytin Sulolle palloa "tällainen olisi tiedossa jos nyt tottelet", mutta sitä mikään pallo kiinnostanut siinä tilassa. Kun Sulo lopulta suostui työskentelyyn (mikä vaati multa pienoista äänen korottamista), ekalla sessiolla tehtiin ihan vain luoksetuloasentoa ja siitä narupallolla palkkaamista, tokalla sessiolla perusasentoja. Homman juju oli siinä palkkaamisessa ja leikissä. Sulohan tykkää leikkiä mun kanssa kyllä, mutta en ehkä toisaalta tarjoa sille tarpeeksi haastetta, ja toisaalta (Tiian sanoin) olen liian innokas esittelemään sille omia voimiani, eli Sulon pitäisi antaa viedä hommaa eteenpäin. Päästiin myös pohtimaan sitä, mitä tapahtuu Sulon voitettua pallon. Se siis yhäkin tiputtaa sen ja jää tuijottamaan mua. Tässä tilanteessa minä muutun sitten passiiviseksi, mutta innostun heti, kun Sulo tarttuu palloon uudestaan. Sulo on jo oppinut siihen, että minä kyllä houkuttelen sen sitten luokseni siitä, ja jatkan sitten leikkiä. Tässä tullaan tähän koiran omaan aktiivisuuden esittämiseen, missä ollaan Sulon kanssa siinä vaiheessa, että siltä voi sitä odottaa, mutta Liinan kanssa ei - miten se voisi tarjota koulutustilanteessa aktiivisuutta, jos sitä ei ole sille ensin vahvistettu ohjaajan oman aktiivisuuden kautta?

Mielenkiintoinen huomio oli se, että sekä Sulo että Liina rauhoittelee mua noissa koulutustilanteissa paljon. Haukottelee, venyttelee, haistelee... Kotipihatottiksissa en ole tätä huomannut, mutta kun rupesin oikein miettimään, tajusin, että kyllä ne on sitä tehnyt muissakin tilanteissa, eli kyseessä ei ollut mitenkään ainutkertainen asia. Luullakseni en kuitenkaan painostanut niitä erityisesti, mutta jotain mun käytöksestä ne aistii sellaista, minkä ne katsoo epänormaaliksi. Olisiko ohjaajakin paineistunut? Hyvä huomio tuokin, sillä pahimmillaanhan nuo rauhoittavat eleet tulkitsee äkkipäätään kiinnostamattomuudeksi, hermostuu entisestään ja kierre on valmis. Ja hermostuahan ei pitäisi, ikinä koskaan koiraa kouluttaessa...


Toinen juttu on tuo Sulon pöllöily ja korvattomuus, kun tullaan uusiin mielenkiintoisilla hajuilla hajustettuihin paikkoihin. Niin kuin taannoin siellä kokeessa. Suloa ei sais päästää tuohon, että se saa käydä haistelemassa kaikki paikat vapaasti läpi, mutta toisaalta sen, mitä mulla on tarjota sille haistelua vastaan, pitää olla oikeasti palkitsevaa. Sulon kanssa leikkiessä saan siihen ihan eri draivin, kun se joutuu oikeasti vähän taistelemaan, kun se tosissaan vähän jopa "suuttuu" mulle. Tämä parantaa myös sen tekemismotivaatiota. Tänään doggietreeneissä tein Sulolle muutaman session, yksi ensin pelkkää leikkiä, missä sitten käytännössä toteutin sitä, että Sulon pitää itse lelun voitettua tuoda sitä aktiivisesti mulle päin, jotta leikki jatkuisi. Nyt se monta kertaa tiputti lelun, ja jäi tuijottelemaan muita. Kun pakka hajosi niin totaalisesti, että se unohti koko asian ja lähti toimittelemaan omiaan, vein sen pois. Toin myöhemmin uudestaan paikalle, ja tehtiin uudelleen. Kun käytin toista lelua palkkana, Sulo toi mulle sitä voittamaansa aktiivisemmin. Tehtiin sitten seuraamispätkä ja vähän liikkeestä istumisia, ja nyt tykkäsin aidosti tosi paljon Sulon tekemisen meiningistä. Se on tietynasteista dominointia mikä Sulolla ehkä aiheuttaa osan noista jutuista mitä se esittää, mutta se on käännettävissä voimavaraksi, kun minä pystyn tarjoamaan sille vastaavasti haastetta. Tai jotain sen suuntaista...

Liinan doggietreenit oli ihanat! Oli tosi kiva tehdä sen kanssa hommia, ja Liina oli hienolla asenteella mukana myös. Anni ja Essi oli rakentanut esteradan matalilla puomeilla, joissa koira ei ota askelia hyppyjen välissä - tämän pitäisi olla hyppytekniikkaa parantava harjoitus. Liina hyppi kujan ongelmitta lopussa odottavalle kupille, vaikkei se ikinä ollut mitään vastaavaa harjoitusta tehnytkään. Sen suoritus myös selvästi sujuvoitui useamman toiston myötä. Lisäksi me tehtiin liikkeestä seisomisia. Liina tykkäisi tulla seisomaan mun lähelle, eli ei reagoi nopeasti seiso-sanaan, vaan ottaa ne pari askelta ja seisahtuu vasta käden lähellä - huolimatta siitä, että palkkaan sen taakse heittämällä namin. Toistojen myötä tuli ehkä vähän nopeutta, mutta tätä voisi tehdä myös varsinaisen takapalkan kanssa, sillä nyt Liina kyttää mun kättä. Palkkasin Liinan seisomisia myös narupallolla, ja kyllä - se LEIKKII sillä. Ihan mielellään. Mikä autuus.

Viimeisenä tehtiin Liinalle tullantuontiharjoitus kolmella ukolla, joista kaksi oli vähän piilossa. Anna esteen takana oli kaikkein vaikein, ja myös eniten piilossa. Enemmän näkyvillä olleet ukot meni tosi sujuvasti, olin hirmu tyytyväinen Liinan tekemiseen! Hyvä näin, sillä viikon päästä olisi Spl:n kansallisten lajien koulutusviikonloppu Säkylässä, ja jos lumet on vielä maassa, me hakuillaan. Nyt vain ukkoja piilottelemaan, ja uusia ukkoja rullaa pitelemään.

Sulo teki myös hyppykujaa. Ei vaan mennyt ihan suunnitellusti, ainakaan alkuun... Sulo ajatteli, että tähän hommaan on oltava helpompikin tie, ja hyppäsi kaksi estettä ja lähti sen jälkeen kiertämään niitä kupille. Ei siinä auttanut muu kuin tehdä ensi kahdella hypyllä ja siitä ottaa lisää esteitä mukaan. Koko kuja päästiin tekemään myös, mutta Sulo ei kyllä tee yhtään enempää kuin on pakollista. Mitään agilityyn viittaavaa se ei tokikaan ole koskaan tehnyt, mutta eipä ollut tehnyt Liinakaan... No, hullu paljon töitä tekee, vai miten se ny meni.

Liina on osoittanut luonteensa parhaita puolia tässä yhteislenkkeillessämme Essin ja koirien kanssa. Se on kovin omistushaluinen minusta, ja toisaalta sillä on tarvetta vähän kukkoilla toisille. Niinpä kun erehdyin Oilin huomioimaan, Liina kävi selättämässä sen, ja Liinan muristessa Oilin päällä katsoin paremmaksi puuttua tapahtumien kulkuun ja ottaa sen vähäeleisesti pois tilanteesta, mutta täysi rähinähän siitä tuli, minkä tuoksinassa Liina tuikkasi Essiä käteen. Koirille ei tullut mitään, mutta ei Oili enää Liinan kanssa leikkiä halunnut, vaikka Liina sitä yrittikin mukaan saada myöhemmin. Liinasta pieni rähinä kuuluu vaan asiaan... Essin käsi käytiin laastaroimassa meillä, ja kun mentiin uudestaan saman paikan ohi, se oli kyllä kuin verinen taistelutanner. Harmittava juttu, mutta Liina on vähän rähinöintiin taipuvainen, vaikka useimmiten ihan nätisti osaakin olla. Samoin oma auto ja oma piha on sille tärkeitä asioita, joista se tahtoisi mielellään muut karkottaa. Varmasti nuoren koiran epävarmuudella on oma osansa tässä, mutta jotenkin en oikein usko, että Liinasta vanhemmiten nyt mitenkään erityisen sopuisakaan koira olisi kasvamassa.

Tottisseminaarissa

Liinan kanssa oltiin viime lauantaina KS-bernien järjestämässä tottisseminaarissa Längelmäen Kana-Areenalla. Kouluttajana oli Markus Kuusela. Seminaari oli hyvä ja antoisa, ja kouluttajan ajatukset allekirjoitettavissa. Meidän osalta viesti oli yksinkertainen: lisää aktiivisuutta. Tekniikkaa on, mutta se tunnepuoli… Ohjaajan pitäisi uskaltaa heittäytyä ja saada näin koira mukaan, pelata ja leikkiä niillä leluilla ja sellaisilla tavoilla, joista koira innostuu ja aidosti pitää. Vuorollamme emme paljoakaan tehneet, seuraamista vähän ja noutoa, mikä riitti tekemään selväksi meidän tekemisen suurimman puutteen, sen iloisuuden ja vietikkyyden poissaolon. Vähän luuseriolo, että on onnistunut mokaamaan noinkin olennaisessa asiassa kuin hyvän tunnetilan luomisessa tekemiseen. Tämä näkyy esim. seuraamisessa; Liina tulee hyvin mukana imuuttamalla, mutta kun tähän lisää käskyn, Liina kyllä yhä tekee, mutta ikään kuin latistuu. Vihjesana ei ole sille mahdollisuus palkkaan, vaan käsky ja velvollisuus. Tämä olisi nyt saatava muutettua, minkä takia mun pitäisi malttaa jättää totinen tottis toisille ainakin vähäksi aikaa, ja rakentaa vaan sitä tunnetilaa yhteiseen tekemiseen. Että se ei olisi suorittamista kummallekaan, vaan yhteinen, hauska ja palkitseva leikki, jossa myös mun pitäisi olla mukana sata lasissa. Aktiivisuudesta hyvin sanottua oli se, että aktiivisuus ei tule tyhjästä; ensin ohjaaja aktivoi koiraa, ja pikkuhiljaa – tunneoppimisen kautta – koira pyrkii itse aktivoimaan ohjaajaa. Tähänhän ajattelen naksutinkoulutuksenkin perustuvan, eläimen aktiivisuuteen kouluttajaa, tai ehkä paremminkin tehtävää kohti. Missäköhän välissä olen onnistunut tekemään tästäkin vain hallintaa?

Käytännössä olen ajatellut, ja tehnytkin jo niin, että tosiaan ei tositottiksia ennen kuin pystyn oikeasti palkkaustavoilla ja omalla toiminnallani pääsemään paremmin käsiksi tuohon tunnetilapuoleen. Kyllä sinne pääsee, ja on siellä Liinassakin tavaraa mitä muokata, siitä ei homma tosiaankaan uskoakseni jää kiinni, kyllä se on ihan kokonaan ohjaajan käsissä tämän aktiivisuuden kehittyminen. Sen sijaan me naksutellaan kaikkea enemmän ja vähemmän turhaa, uusia juttuja, joita ei tarvitse niin kauhean vakavasti ottaa. Liina syttyy näistä sheippaustreeneistä, siitä oikein näkee miten se pinnistelee miettiessään miten sen palkan oikein saisi. Ei se silloin ota häiriötä eikä lähde huitelemaan omiaan. Toisekseen me sitten leikitään. Tennispallot on Liinalle rakkaita, joten leikitään ainakin niillä, oli meillä tuossa taannoin oikein hauskat keppileikit; heittelin Liinalle keppiä ja piilotin sitä välillä lumihankeen, ja toinen oli ihan tohkeissaan. Ja sitten siitä toki taisteltiinkin. Useimmiten Liina voitti ;) Tuon oman roolin aktiivisuuden synnyttämisessä näin oikein selkeästi tuossa keppileikissä: Liina tuo kepin, ja jää sen kanssa ihmettelemään, että mitäs sitten. Se vaikuttaa siltä, ettei sitä oikeastaan enää kiinnosta sen kepin kanssa leikkiminen. Mutta annas olla kun itse tartun keppiin, silloin Liina alkaa jahdata sitä hurjasti ja puree mua käsiin yrittäessään niin kovasti saada sitä itselleen. Liinalla ei ole vielä sitä ajatusmallia, että se voisi mulle aktiivisesti tarjota sitä leikkiä, vaikka toki se usein kotona tulee tiputtelemaan leluja jalkoihin, milloin sitten leikitäänkin niillä. Josko se tästä. Kun saan Liinan hyvin mukaan leikkiin, alan ottamaan yksinkertaisia liikkeitä leikin lomaan, nyt ollaan tehty istumisia. Liina on kokenut vissiin jotenkin niin, että se käsky lopettaa leikin ja kaiken hauskan. Onneksi on kuitenkin tennispallot, jotka on hauskoja istumisen jälkeenkin. Kun pystyn yksinkertaisessa leikki-istu-leikki-treenissä ylläpitämään hyvää virettä ja mielentilaa, otan pikkuhiljaa perusasentoja mukaan tähän. Vielä ei ole kuitenkaan niiden aika, nyt vain malttia…

Pari päivää oltiinkin ihan keskenämme Liinuskan kanssa, kun Sulo jäi vanhemmilleni maalle (osasyynä tähän Liinan tärppipäivät, jotka saa tämän kaksikon harrastamaan erinäisiä likaisia touhuja huolimatta Sulon pallittomuudesta). Selkeästi tämä teki hyvää Liinalle, ja myös mun luottamukselle sitä kohtaan. Nyt kun meidän evakkoasumus on ihan täällä ihmisten ilmoilla, koiria ei voi päästää ovesta pihalle miten huvittaa, ja niiden perään pitää vähän katsoakin. Kuitenkin kun tein tuossa lumitöitä (mistä puheenollen, eikö se kevät voisi jo tulla sieltä???) ja Liina oli vapaana pihassa, ohi meni muutamat koirat, mutta ei Liina perään lähtenyt, katsoi kyllä kiinnostuneena ja halusi mennä tarkistamaan jäljet niiden mentyä, mutta pysyi mun lähellä. Sitä voi myös kuljettaa aika hyvin ilman hihnaakin tuossa kävelyteillä, se pysyy kivasti lähellä ilman sen suurempia houkutteluja. Tosin lenkillä sillä yhä esiintyy välillä korvattomuutta luoksetuloissa; jos vastaan tulee toisia koiria tai hevosia, kuten kotona Laukaassa, se ei ryntää niiden luokse välttämättä mutta jää tuijottamaan eikä reagoi ensimmäiseen eikä toiseenkaan luoksetulokutsuun. Äänen korottaminen auttaa, mutta eihän sitä viitsisi aina huudella kurkkuaan käheäksi tota yhtä tyyppiä. Eli meille vaan lisää luoksetulotreenejä, yhä vaan…

Sunnuntai-iltana kävin vielä Doggietreeneissä. Tällä kertaa oltiin kaksin Essin kanssa. Oli kivat treenit, etenkin, kun ohjaaja oli antanut itselleen luvan olla ottamatta painetta mistään. Naksuttelin Liinalle takajalkojen liikutusta, kun etujalat oli puupöllillä. Uutena opeteltiin merkin kiertäminen, missä Liina teki muhun ison vaikutuksen. Olen toki tiennyt ja huomannut, että se oppii asioita nopeasti, mutta tämä ei vaatinut montaa toistoa, kun se jo kierrä-vihjeestä meni törppöä ympäri. Toki palkan paikalla ja suunnalla avitin tässä, mutta on se silti vaan niin fiksu :) ! Lisäksi hypittiin vähän uudella tyylillä, jonka pitäisi auttaa koiraa hahmottamaan itse hyppäämiskohtaa. Tämä oli aika hauskaa. Hyppyä tein vielä perinteisestikin, tosin takaisinhyppy meinas olla ongelmallisempi. 

Kotipihatottiksia ei enää niinkään tehdä täällä porukoiden tykönä, mutta leikkipuiston kenttä on ihan tossa lähellä, ja siinä olen nyt kerran käynyt tottistelemassa. Pari sessiota molemmille, Liinalle ihan vain pallopelejä, istumisia väliin, ja pari luoksetuloa. Johan niihin on tullut vauhtia! Sulo teki seuraamisen, jäävät ja kaukoja. Ei nää nyt ihan kamalia ole. Seuraamisessa kontakti tippui ja kenotusta esiintyi, mutta missiona on nyt vahvistaa sitä, että vaikka seuraamisen kontakti häiriön vuoksi tippuisikin, Sulon kannattaa pyrkiä paikkaamaan tilanne ja yrittää virheestä huolimatta. Tätä aihetta pohdiskelinkin tuossa joku aika sitten täällä, ja myöhemmin tajusin, että Sulolla tosiaan taitaa se tilanne olla se, että sillä hajoaa pakka virheen jälkeen. Eli enemmän vaan sellasta vähän kokeenomaista treeniä, missä sallin sen tehdä virheitä, ja palkkaan ”uudesta yrityksestä”, eli siitä että se nostaa itse itsensä, ilman eri vihjettä, takaisin siihen oikeaan vireeseen ja hakee seuraamispaikan uudelleen. Luullakseni meidän edelliseen koesuoritukseenkin vaikutti se, että tätä en ole sille juurikaan opettanut. Jäävissä ei ollut ongelmia. Kaukoissa ennakoi maahanmenoja, joten palkkasin vain pitkästä istumisesta.