Tallasin toissapäivänä molemmille koirille noin tunnin vanhat jäljet tuohon lähimetsiin.
Sulo: jana noin 30 metriä, pituutta noin 500 askelta, kuusi keppiä, kulmia ja kaarroksia. Jana oli vaikea, ja otti takajäljen. Pitää malttaa tehdä lyhyempiä janoja vielä, paljon vain rutiinia tähän. Muutoin jäljestäminen oli oikein hyvää. Sulo eteni rauhallisesti nenä maassa ja selvitti kulmat hyvin. Ensimmäinen keppi taisi olla sen verran lähellä janaa, että siitä mentiin ohi (sen siitä saa, kun itekseen tekee vähän umpinaisempaan maastoon, jossa ei vain kertakaikkiaan näe merkkejään), ja kolmannen tai neljännen ohi se meni, vaikka olikin aika hyvin jäljen päällä sen kohdalla. Olin hieronut käsiäni keppeihin ihan kunnolla, ja ne nousikin oikein kivasti tuota yhtä lukuun ottamatta. Tyytyväinen sain olla Suloon, vaikka toki treenattavaa jäikin.
Liinalle tein 15-metrisen janan ja 300 askeleen jäljen kuudella kepillä, kulma ja kaarrosta oli myös. Jana oli ehken vähän liian pitkä, Liina eteni kyllä muttei suoraan, eikä tainnut olla ihan jäljen päällä alussa - näytti kyllä jäljestävän, mutta mitä lie hajuvanaa seurannut. Sai kuitenkin oikeasta kiinni, ja jäljesti kyllä kivasti, mutta kepit ei noussut, ei sitten millään. Ekat noteerasi, pyysin maahan, meni maahan, mutta olisi ollut heti nousemassa ylös sieltä. Viimesille ei olisi tahtonut mennä maahan sitten millään. Eipä meidän auta vissiinkään muu kuin vain harjoitella lisää noita maahanmenoja kepeille; tällä haavaa ne näytti siltä, että ovat Liinalle pakkopullaa, jotka hidastavat todellista tarkoitusta, eli sitä jäljen ajoa.
Meillä on ollut käymässä muutamia kavereiden koiria, ja ihan kivasti on mennyt. Mitä nyt tänään Liina hermostui erääseen urospuoliseen pystykorvaan, joka olisi kovasti tahtonut Liinan kanssa leikkiä. Aikansa se kyllä katseli sitä, mutta kun hermo menee niin se menee... Ei tainnut kaveriin kuitenkaan reikiä tulla, mutta Liina pääsi tai joutui joka tapauksessa tarhaan jäähylle. Leevi-kultsun kanssa Liinalla ja Sulolla kaikki meni muuten hyvin, mutta lenkillä Leevi katsoi leikin tuoksinassa asiakseen hypätä Sulon selkään, mistä Sulo raivostui aivan silmittömästi. Taaskaan ei reikiä onneksi bongattu toisessa osapuolessa. One ne ihanan sosiaalisia noi meidän koirat... Toisaalta, olen iloinen kaikista tuokioista perheen ulkopuolisten koirien kanssa, jotka menee ongelmitta. Kun ei oleta liikoja, voi joskus yllättyä positiivisesti :)
Tänään aamulenkillä tein muuten eläinmaailman bongauksia oikein urakalla. Jänis, myyrä, orava ja kyy. Näistä luullakseni Sulo ja Liina bongasivat ainoastaan oravan. Kyy luikersi tieltä pusikkoon minun edestäni koirien viilettäessä jo kaukana edellä... Sydän hyppäsi kurkkuun, vaikka tokikin kyy kuuluu Suomen luontoon siinä missä nuo kaikki muutkin. Ennen koirien omistamista en kyitä niinkään ole osannut pelätäkään, mutta koirien kanssa ajatus kyynpuremasta koiralla keskellä metsää on aika karmaiseva.
lauantai 30. heinäkuuta 2011
torstai 28. heinäkuuta 2011
Pikkuhiljaa yritetään aktivoitua
Reissun jälkeen yritetään vähitellen saada taas treeneistä otetta, vaikka hieman yskähdellen. Koiratkin oli tosin viikon vanhempieni tykönä remuamisen jälkeen niin poikki, että pari ekaa päivää meidän pihalta on saattanut löytää pari raatoa lojumasta reporankana milloin mistäkin. Näiden raatojen kanssa kävin maanantaina Killerillä pienesti treenaamassa, lähinnä hain sellaisia hyvän mielen treenejä, mutta kovin oli väsähtänyttä meininki... Tänä iltana hieman kotitottiksia.
Sulo teki Killerillä A-estettä ja lelun noutoa esteen yli. Vähän tätä joutui hakemaan, että este ylitetään eikä juosta ohi lelulle, kahdesti se yritti juosta ohi. Sitten se teki onnistuneen ylityksen lelulle ja vieläpä takas niin, että seisoin itse samassa paikassa, joten tähän oli hyvä lopettaa.
Muutoin Sulon kanssa on haettu eteenmenoon rutiinia ja uskoa. Ainakin se tykkää liikkeestä. Tänään tehtiin nouto kahdesti kotipihalla, ekalla juoksin palautuksen pakoon, yritin hakea vauhtia. Tämä ihan ok. Jäävistä tehty istumisia, maahanmenokin tarkistettu. Sulon kanssa on nyt ollut mukava tehdä, se on ollut hyvässä vireessä, enkä minäkään ole sortunut helmasyntiini hinkkaamiseen. Nyt täytyis vain käydä kentillä tekemässä estenoutoja ja eteenmenoja ja katsastaa, miten tottikset sujuisi kaavion mukaisesti. Mihinkään kokeeseen en sitä vielä ole ilmoittanut. Pelkään kai sitä, että pilaan koevalmistautumisen viime hetken turhalla hinkkaamisella, kuten alkukesän tokokokeet. Ilmoitan vasta, kun uskon, että ollaan oikeasti valmiita. Tuleeko sitä päivää ikinä, sitä en tiedä...
Liinan kanssa ykkösasioita on vauhti ja fiilis. Killerillä ei ollut kumpiakaan yhtään. Liina ikäänkuin kipsaantui siellä, sitä ei kerta kaikkiaan kiinnostanut. Pieni epätoivo iskee... Onko ongelmana mun liian nopeasti nouseva vaatimustaso? Etten etene koiran mukaan, vaan omien tavoiteaikataulujeni mukaan? Kun mistään leikkimisestä ei noissa olosuhteissa voi edes puhua, pidin ainoana mahdollisuutenani omalla osaamistasollani sitä, että Liina saa tehdä sellaista, minkä se varmasti osaa, jossa korkea vahvistetiheys ja sujuvuus nostaisi virettä siihen mun kanssa tekemiseen siinä paikassa. Liina sai siis tehdä kosketusharjoituksia mun käteen. Noin puoli minuuttia, ja tauko. Näissäkin se unohtui välillä pitkäksi aikaa vain ihmettelemään, eikä mun auttanut kuin pistää se autoon. Jos edes näin yksinkertaiset harjoitukset eivät onnistu hyvällä sykkeellä, on kai aivan turha uneksiakaan, että mikään vaikeampikaan, puhumattakaan vapautuneesta leikkimisestä, onnistuisi? Ajattelin nyt, että teen kentällä vain tällaisia hyvin lyhyitä korkean vahvistetiheyden harjoituksia, joista etenen eteenpäin vasta, kun Liina osoittaa kentälle tullessaan ja autosta tullessaan olevansa oikeasti kiinnostunut ja innoissaan tehtävästä, eikä väistävänsä passiivisuuteen. Tämän pitäisi olla mahdollista, sillä toisissa ympyröissä, tai siis lähinnä kotona, Liina on näistä tehtävistä innoissaan, ja vahvistetiheys pysyy korkeana.
Kotitreeneissä taisin tehdä sitten sen virheen, että otin liian monta kierrosta. Kierrokset sinällään pysyi kyllä lyhyinä, mutta sitä viimeistä, eikä ehkä sitäkään edellistä, ei olisi tarvinnut tehdä. Viimeisellä kierroksella Liinaa ei homma enää sytyttänyt samalla tavalla. Kun tärkeintä olisi kuitenkin se, että Liina pysyisi tehtävästä ja mun kanssa toimimisesta ihan täpinöissään, että homma loppuisi aina "ennen aikojaan", että se jäisi siihen fiilikseen, että "vielävielä!", eikä "vieläkö tarvii?" Tehtiin eri kierroksilla istumisia, seuraamisen käännöksiä oikealle ja vasemmalle, maahanmenoja sekä luoksetuloja. Näistä huonoimpia oli luoksetulot, ne oli sellaisia laiskanpulskeita. Me tarvittais luoksetuloon ihan eri asennetta nyt. Jos nyt jotain positiivista, niin ne seuraamisen käännökset alkoi sujua, vasemmalle käännöksissä näytti ajoittain siltä, että Liina olisi löytämässä takamustaan. Myös intensiteetti pysyi hyvänä.
Sulo teki Killerillä A-estettä ja lelun noutoa esteen yli. Vähän tätä joutui hakemaan, että este ylitetään eikä juosta ohi lelulle, kahdesti se yritti juosta ohi. Sitten se teki onnistuneen ylityksen lelulle ja vieläpä takas niin, että seisoin itse samassa paikassa, joten tähän oli hyvä lopettaa.
Muutoin Sulon kanssa on haettu eteenmenoon rutiinia ja uskoa. Ainakin se tykkää liikkeestä. Tänään tehtiin nouto kahdesti kotipihalla, ekalla juoksin palautuksen pakoon, yritin hakea vauhtia. Tämä ihan ok. Jäävistä tehty istumisia, maahanmenokin tarkistettu. Sulon kanssa on nyt ollut mukava tehdä, se on ollut hyvässä vireessä, enkä minäkään ole sortunut helmasyntiini hinkkaamiseen. Nyt täytyis vain käydä kentillä tekemässä estenoutoja ja eteenmenoja ja katsastaa, miten tottikset sujuisi kaavion mukaisesti. Mihinkään kokeeseen en sitä vielä ole ilmoittanut. Pelkään kai sitä, että pilaan koevalmistautumisen viime hetken turhalla hinkkaamisella, kuten alkukesän tokokokeet. Ilmoitan vasta, kun uskon, että ollaan oikeasti valmiita. Tuleeko sitä päivää ikinä, sitä en tiedä...
Liinan kanssa ykkösasioita on vauhti ja fiilis. Killerillä ei ollut kumpiakaan yhtään. Liina ikäänkuin kipsaantui siellä, sitä ei kerta kaikkiaan kiinnostanut. Pieni epätoivo iskee... Onko ongelmana mun liian nopeasti nouseva vaatimustaso? Etten etene koiran mukaan, vaan omien tavoiteaikataulujeni mukaan? Kun mistään leikkimisestä ei noissa olosuhteissa voi edes puhua, pidin ainoana mahdollisuutenani omalla osaamistasollani sitä, että Liina saa tehdä sellaista, minkä se varmasti osaa, jossa korkea vahvistetiheys ja sujuvuus nostaisi virettä siihen mun kanssa tekemiseen siinä paikassa. Liina sai siis tehdä kosketusharjoituksia mun käteen. Noin puoli minuuttia, ja tauko. Näissäkin se unohtui välillä pitkäksi aikaa vain ihmettelemään, eikä mun auttanut kuin pistää se autoon. Jos edes näin yksinkertaiset harjoitukset eivät onnistu hyvällä sykkeellä, on kai aivan turha uneksiakaan, että mikään vaikeampikaan, puhumattakaan vapautuneesta leikkimisestä, onnistuisi? Ajattelin nyt, että teen kentällä vain tällaisia hyvin lyhyitä korkean vahvistetiheyden harjoituksia, joista etenen eteenpäin vasta, kun Liina osoittaa kentälle tullessaan ja autosta tullessaan olevansa oikeasti kiinnostunut ja innoissaan tehtävästä, eikä väistävänsä passiivisuuteen. Tämän pitäisi olla mahdollista, sillä toisissa ympyröissä, tai siis lähinnä kotona, Liina on näistä tehtävistä innoissaan, ja vahvistetiheys pysyy korkeana.
Kotitreeneissä taisin tehdä sitten sen virheen, että otin liian monta kierrosta. Kierrokset sinällään pysyi kyllä lyhyinä, mutta sitä viimeistä, eikä ehkä sitäkään edellistä, ei olisi tarvinnut tehdä. Viimeisellä kierroksella Liinaa ei homma enää sytyttänyt samalla tavalla. Kun tärkeintä olisi kuitenkin se, että Liina pysyisi tehtävästä ja mun kanssa toimimisesta ihan täpinöissään, että homma loppuisi aina "ennen aikojaan", että se jäisi siihen fiilikseen, että "vielävielä!", eikä "vieläkö tarvii?" Tehtiin eri kierroksilla istumisia, seuraamisen käännöksiä oikealle ja vasemmalle, maahanmenoja sekä luoksetuloja. Näistä huonoimpia oli luoksetulot, ne oli sellaisia laiskanpulskeita. Me tarvittais luoksetuloon ihan eri asennetta nyt. Jos nyt jotain positiivista, niin ne seuraamisen käännökset alkoi sujua, vasemmalle käännöksissä näytti ajoittain siltä, että Liina olisi löytämässä takamustaan. Myös intensiteetti pysyi hyvänä.
lauantai 16. heinäkuuta 2011
Kotitottista
Pienet kotitottissessiot tehtiin tänään, sitten tuleekin koiruuksilla viikon loma kaikesta treenistä (jota nyt ei niin huimaavan paljon ole ollut muutenkaan...).
Liinalle tein esineruutua silmällä pitäen esineennostotreeniä. Ensin yritin sillä samalla taktiikalla, jota olen käyttänytkin, että useita esineitä ympärille ja koira niitä nostamaan. Kyllähän Liina niitä nostaa ja tuo, mutta saattaa vaihtaa esineen toiseen, eikä toiminta ole erityisen sujuvaa ja nopeaa. Koska nämä treenit on pysynyt samanlaisina jo pitkään, totesin, että jonkun täytyy muuttua, ja jos se ei ole koiran käytös, se on sitten harjoituksen rakenne. Muistelin, miten Jarin opastuksella tuossa keväällä lähdettiin Sulon nouto-ongelmaa ratkomaan, ja siellä oli avaimena sujuva nostamiskäytös, ja Jaria eilisten jälkitreenien yhteydessä konsultoinkin esineruutuharjoitusten rakentamisesta. Joten yhdellä esineellä sitten Liinankin kanssa vain nostamista. Naksutin ensin esineen suuhun ottamisesta, ja jätin myöhemmissä sessioissa naksun pois. Ensin annoin Liinan pudottaa esineen, mutta se käteen työntäminen on niin vahva käytös, että se tuli aika luonnostaan mukaan. Tämä oli hyvä harjoitus, sillä toiminta kävi paljon sujuvammaksi ja nopeammaksi, kuin noissa usean esineen treeneissä. Lopulta tein pari sessiota myös kahdella esineellä.
Tehtiin myös parit maahanmenot liikkeestä, joka yhä epävarma, joskin paranemaan päin, luoksetuloja, sekä vähän seuraamista. Seuraamistreeni ei ollut oikein onnistunut, sitä katsottiin ihan tuossa iltasella, ei ollut vireystila enää sopiva siihen. Seuraamiseen Liinan vire on oikeasti pakko saada ylös. Luoksetuloissa tehtiin erikseen eteenistumisia lyhyeltä matkalta sekä vauhtiluoksetuloja, joissa vahvistin vauhdin pakoon lähtemällä. Otin paosta kerran eteen, kahdesti palkkasin vapaasti.
Sulo teki myös. Tein noudon ihan tuosta vaan kylmiltään, ekalle varasti, hain pois, heitin uudestaan, palkkasin odottamisesta ja päästin hakemaan. Lähti hyvin, tarttui hyvin, palautti ravilla ja istui eteen. Se oli meidän mittapuulla jotakuinkin täydellinen suoritus, joten mitäpä sitä enää hinkkaamaan. Musta tuntuu, että Sulolle ei ainakaan kannata mitään, mikä on jo sellaisenaan tarpeeksi hyvää, jankata liikaa, vähemmällä treenillä motivaatio pysyy paljon paremmin yllä. Tein kaikki jäävät läpi, jotka meni myös ensimmäisellä oikein. Seuraaminen alkoi rakoilemaan, joten siitä vähän muistutteluja. Eteenmenoja pariin otteeseen lelulle. Toinen eteenmeno oli yhden session eka liike, olin vienyt pallon pihan toiseen päähän valmiiksi, ja lähetin Sulon eteen, ja sehän meni vauhdilla.
Sulon tottikset on nyt kivassa mallissa, ennen kaikkea meillä on molemmilla hyvä fiilis ollut niiden suhteen. Hyppy- ja estenoutoa pitää nyt käydä harjoittelemassa vielä. Liinan osalta jatketaan tekniikan tekemistä etenkin noihin jääviin, ja kotipihassa katsotaan tällä taktiikalla noita nostotreenejä. Nopeus ja sujuvuus on Liinan kanssa nyt kaikki kaikessa; mitä tahansa sen kanssa tekeekin, täytyy treenissä olla vauhtia. Seuraaminen on erityisesti sellainen liike, että se vaatii hyvän tunnetilan, ja sitä meidän pitää nyt vaan hakea. Kentillä pitäisi jaksaa käydä, ja erityisesti muiden valvovan silmän alla. Liinan kanssa treenisessiot on syytä pitää todella lyhyinä, mikä tietysti edellyttää sitä, että sen saa hyvään tunnetilaan edes siksi lyhyeksi aikaa. Yksinkertaisia käytöksiä, joissa on mahdollista tehdä useita sujuvia toistoja peräjälkeen ja samalla korkea vahvistetiheys, niitä me todennäköisesti nyt tarvitaan.
Liinalle tein esineruutua silmällä pitäen esineennostotreeniä. Ensin yritin sillä samalla taktiikalla, jota olen käyttänytkin, että useita esineitä ympärille ja koira niitä nostamaan. Kyllähän Liina niitä nostaa ja tuo, mutta saattaa vaihtaa esineen toiseen, eikä toiminta ole erityisen sujuvaa ja nopeaa. Koska nämä treenit on pysynyt samanlaisina jo pitkään, totesin, että jonkun täytyy muuttua, ja jos se ei ole koiran käytös, se on sitten harjoituksen rakenne. Muistelin, miten Jarin opastuksella tuossa keväällä lähdettiin Sulon nouto-ongelmaa ratkomaan, ja siellä oli avaimena sujuva nostamiskäytös, ja Jaria eilisten jälkitreenien yhteydessä konsultoinkin esineruutuharjoitusten rakentamisesta. Joten yhdellä esineellä sitten Liinankin kanssa vain nostamista. Naksutin ensin esineen suuhun ottamisesta, ja jätin myöhemmissä sessioissa naksun pois. Ensin annoin Liinan pudottaa esineen, mutta se käteen työntäminen on niin vahva käytös, että se tuli aika luonnostaan mukaan. Tämä oli hyvä harjoitus, sillä toiminta kävi paljon sujuvammaksi ja nopeammaksi, kuin noissa usean esineen treeneissä. Lopulta tein pari sessiota myös kahdella esineellä.
Tehtiin myös parit maahanmenot liikkeestä, joka yhä epävarma, joskin paranemaan päin, luoksetuloja, sekä vähän seuraamista. Seuraamistreeni ei ollut oikein onnistunut, sitä katsottiin ihan tuossa iltasella, ei ollut vireystila enää sopiva siihen. Seuraamiseen Liinan vire on oikeasti pakko saada ylös. Luoksetuloissa tehtiin erikseen eteenistumisia lyhyeltä matkalta sekä vauhtiluoksetuloja, joissa vahvistin vauhdin pakoon lähtemällä. Otin paosta kerran eteen, kahdesti palkkasin vapaasti.
Sulo teki myös. Tein noudon ihan tuosta vaan kylmiltään, ekalle varasti, hain pois, heitin uudestaan, palkkasin odottamisesta ja päästin hakemaan. Lähti hyvin, tarttui hyvin, palautti ravilla ja istui eteen. Se oli meidän mittapuulla jotakuinkin täydellinen suoritus, joten mitäpä sitä enää hinkkaamaan. Musta tuntuu, että Sulolle ei ainakaan kannata mitään, mikä on jo sellaisenaan tarpeeksi hyvää, jankata liikaa, vähemmällä treenillä motivaatio pysyy paljon paremmin yllä. Tein kaikki jäävät läpi, jotka meni myös ensimmäisellä oikein. Seuraaminen alkoi rakoilemaan, joten siitä vähän muistutteluja. Eteenmenoja pariin otteeseen lelulle. Toinen eteenmeno oli yhden session eka liike, olin vienyt pallon pihan toiseen päähän valmiiksi, ja lähetin Sulon eteen, ja sehän meni vauhdilla.
Sulon tottikset on nyt kivassa mallissa, ennen kaikkea meillä on molemmilla hyvä fiilis ollut niiden suhteen. Hyppy- ja estenoutoa pitää nyt käydä harjoittelemassa vielä. Liinan osalta jatketaan tekniikan tekemistä etenkin noihin jääviin, ja kotipihassa katsotaan tällä taktiikalla noita nostotreenejä. Nopeus ja sujuvuus on Liinan kanssa nyt kaikki kaikessa; mitä tahansa sen kanssa tekeekin, täytyy treenissä olla vauhtia. Seuraaminen on erityisesti sellainen liike, että se vaatii hyvän tunnetilan, ja sitä meidän pitää nyt vaan hakea. Kentillä pitäisi jaksaa käydä, ja erityisesti muiden valvovan silmän alla. Liinan kanssa treenisessiot on syytä pitää todella lyhyinä, mikä tietysti edellyttää sitä, että sen saa hyvään tunnetilaan edes siksi lyhyeksi aikaa. Yksinkertaisia käytöksiä, joissa on mahdollista tehdä useita sujuvia toistoja peräjälkeen ja samalla korkea vahvistetiheys, niitä me todennäköisesti nyt tarvitaan.
torstai 14. heinäkuuta 2011
4/4 ja 10/10!
Nämä olivat Liinan ja Sulon tänpäiväisten jälkitreenien keppisaldot! Liinalle pieni keppiruutu kahdella kepillä sekä lyhyt jälki kahdella kepillä, Sulolla kaksi 100-200-metristä jälkeä, molemmat viidellä kepillä. Molemmat jäljet oli Jarin tekemiä, teemana siis vieraiden keppien ilmaiseminen. Eipä tuohon paljoo lisättävää ole, hyvin tekivät molemmat töitä. Liina ihan hiukkasen epäröi ilmaisemista, mutta koska se reagoi keppeihin, ehdin pyytämään sen maahan, ja palkkaamaan siitä. Sulo puolestaan jäljesti syvällä nenällä ja tosissaan. Se pysyi hyvin jäljen päällä yhtä oikomista lukuunottamatta, ja nosti kepit hyvin. Yhden kohdalla se oli pienen hetken miettinyt, mutta niin pienen, etten itse ollut ehtinyt sitä huomatakaan. Hienoja otuksia. Mun pitäisi seurata Sulon jälkitreenejä erityisesti; mitkä tekijät vaikuttaa jälkien onnistumiseen ja epäonnistumiseen, ja pyrkiä tekemään tämän perusteella sellaisia treenejä, joissa saataisiin vain mahdollisimman paljon onnistumisia.
tiistai 12. heinäkuuta 2011
Onko pakko jos ei haluu?
Juuri kun olin ehtinyt hehkuttaa Liinan löytynyttä virettä tottiksiin, nyt se oli taas totaalisen hukassa. Killerillä oltiin, ja Liinaa ei kiinnostanut koko homma pätkän vertaa. Ei auttanut mun iloittelut, ei pallon potkiminen, ei vauhtiluoksarit, ei naksuttelu. Aargh, joko saa huutaa? Olen oikeasti aika hukassa tuon koiran kanssa, miten sen vireen saa ylös? Edes hetkeksi? Kun tiedän, että se moottori on olemassa, mutta se ei vain ole käytettävissä aina, enkä saa sitä esiin kaivettua silloin, kun itse niin haluaisin.
Korjaussarja kotona sitten, makkaralla ensin, sitten pieni huilitauko, ja lelun kanssa riekkumista. Kotona Liina tekikin ihan kivasti. Eli paikka vaikuttaa, mutta miksi se vaikuttaa joskus, ja toisinaan ei vaikuta? Tehtiin seuraamiskaavio, käännöksiä, hidasta kävelyä ja juoksua - Liina ei ole näin pitkää tehnyt varmaan ikään, mutta ei siinä mitään, hyvin se työsti. Ilmeisesti se osaa sitten seurata. Liikkeestä maahanmenoja, nämä ei ole handussa, mutta tullee toivottavasti joskus olemaan. Ja luoksetuloja. Ensin "virallinen", himmaa lopussa eikä muista loppuasentoa, lähdettiin nyt ensin sitä vauhdin tiputtamista työstämään vapailla palkkauksilla. Tuppaa vähän ennakoimaan. Leikistä innostui nyt kyllä, sai taistella ja hakea palloja, yritin nyt vain katsoa, että intensiteetti pysyisi yllä - mun mielestä se vauhti, jolla Liina juoksee mua kohti lelun kanssa, kuvaa hyvin sen viretilaa, hyvässä vireessä se laukkaa, huonossa ravaa, noin niin kuin yksinkertaistettuna.
Aamulla Liina teki esineruudun, kaksi pistoa aurinkolasien suojapussilla. Samanlainen hetsi alkuun, koira puussa kiinni, kuin eilenkin. Eteni kivasti, ja toi, mutta ravilla.
Sulon tottikset meni yllättävän hyvin. Henkilöryhmää jälleen sekä pitkää seuraamispätkää, josta henkilöryhmään ja palkalle. Palkkailin narupalloilla. Ääntä irtosi vähän, mutta osasi hillitä sitä komennosta (ihme tyyppi, onko se oikeasti voinut oppia hiljaa-käskyn?). Hyvin kesti häiriötä. Eteenmeno pallolle. Meinasi varastaa. Sulon asenne oli erinomainen, nähtävästi meidän ei passaa hieroa tottiksia kuin max kerta viikkoon.
Aamulla Sulo kävi tekemässä niitä samaisia jäljenpätkiä. Sillä on niin kova himo jäljelle, ettei tosikaan. Siinä himossa se sitten ekalla jäljellä unohti ilmaisunkin, ja paineli kepistä vauhdilla ohi. Sovelsin eilistä huomiotani, ja noukin kepin, ja näytin sitä Sulolle (nojoo, kiusasin suorastaan "ähäkutti mullapa on tällainen, mistäs sulle saatais"). Tästäpä Sulo tomeroitui, ja seuraavilla kahdella jäljellä piti huolen, ettei jättänyt keppiä metsään. Jesjes, olenpa tyytyväinen. Rupeiskohan ne kepit nyt sitten pikkuhiljaa nousemaan sieltä...
Korjaussarja kotona sitten, makkaralla ensin, sitten pieni huilitauko, ja lelun kanssa riekkumista. Kotona Liina tekikin ihan kivasti. Eli paikka vaikuttaa, mutta miksi se vaikuttaa joskus, ja toisinaan ei vaikuta? Tehtiin seuraamiskaavio, käännöksiä, hidasta kävelyä ja juoksua - Liina ei ole näin pitkää tehnyt varmaan ikään, mutta ei siinä mitään, hyvin se työsti. Ilmeisesti se osaa sitten seurata. Liikkeestä maahanmenoja, nämä ei ole handussa, mutta tullee toivottavasti joskus olemaan. Ja luoksetuloja. Ensin "virallinen", himmaa lopussa eikä muista loppuasentoa, lähdettiin nyt ensin sitä vauhdin tiputtamista työstämään vapailla palkkauksilla. Tuppaa vähän ennakoimaan. Leikistä innostui nyt kyllä, sai taistella ja hakea palloja, yritin nyt vain katsoa, että intensiteetti pysyisi yllä - mun mielestä se vauhti, jolla Liina juoksee mua kohti lelun kanssa, kuvaa hyvin sen viretilaa, hyvässä vireessä se laukkaa, huonossa ravaa, noin niin kuin yksinkertaistettuna.
Aamulla Liina teki esineruudun, kaksi pistoa aurinkolasien suojapussilla. Samanlainen hetsi alkuun, koira puussa kiinni, kuin eilenkin. Eteni kivasti, ja toi, mutta ravilla.
Sulon tottikset meni yllättävän hyvin. Henkilöryhmää jälleen sekä pitkää seuraamispätkää, josta henkilöryhmään ja palkalle. Palkkailin narupalloilla. Ääntä irtosi vähän, mutta osasi hillitä sitä komennosta (ihme tyyppi, onko se oikeasti voinut oppia hiljaa-käskyn?). Hyvin kesti häiriötä. Eteenmeno pallolle. Meinasi varastaa. Sulon asenne oli erinomainen, nähtävästi meidän ei passaa hieroa tottiksia kuin max kerta viikkoon.
Aamulla Sulo kävi tekemässä niitä samaisia jäljenpätkiä. Sillä on niin kova himo jäljelle, ettei tosikaan. Siinä himossa se sitten ekalla jäljellä unohti ilmaisunkin, ja paineli kepistä vauhdilla ohi. Sovelsin eilistä huomiotani, ja noukin kepin, ja näytin sitä Sulolle (nojoo, kiusasin suorastaan "ähäkutti mullapa on tällainen, mistäs sulle saatais"). Tästäpä Sulo tomeroitui, ja seuraavilla kahdella jäljellä piti huolen, ettei jättänyt keppiä metsään. Jesjes, olenpa tyytyväinen. Rupeiskohan ne kepit nyt sitten pikkuhiljaa nousemaan sieltä...
maanantai 11. heinäkuuta 2011
Janoja, keppi-ilmaisuja ja esineruudun tynkää
Vihdoinkin pääsin tekemään treeniä koirien kanssa. Sulon kanssa oltiin jäljellä ties milloin viimeksi, oli siis varsin korkea aika. Liina teki ekassa setissään esineruututreenin ja tokassa janoja neljä kappaletta. Sulon kanssa hiottiin keppi-ilmaisuja yhteensä 7 lyhyellä jäljellä toteutettuna kahdessa setissä.
Liinan esineruututreeni oli käytännössä pelkkää hetsausta esineeseen; pistin sen valjaisiin ja sidoin puuhun kiinni, härnäsin esineen (narupallo ja hanska) kanssa, etenin kymmenen ja parikymmentä metriä, heitin pois, juoksin takasin ja lähetin Liinan etsimään. Liina ei hetsaantunut samalla tavalla kuin aiemmin tällä viikolla leirin treeneissä, mutta eteni kuitenkin laukalla, etsi ja toi, mutta palautti ravilla. Kun se on oikeassa mielentilassa, se kyllä palauttaakin laukalla. Palkkasin ekan leikkimällä esineellä, myös tokalla esineellä leikin, ja vaihdoin sitten ruokaan. Esinetreeni oli siinä, Liina oli vähän väsyneen oloinen, niin ei olisi ollut järkeä ottaa enempää.
Tokassa setissä tehtiin janoja. Kaksi vasempaan, kaksi oikeaan, vuorotellen. Etäisyydet muutamasta metristä kymmeneen. Nämä meni hyvin! Liinalla on selkeä käsitys siitä, mitä se on lähdössä tekemään, ja se etenee yllättävän hyvin suoraan. Ensimmäisellä vähän hitaasti, loput meni jo vauhdikkaammin. Kävelin ekat janat viistoon lähetyskohtaan nähden siten, että oikea suunta oli helppo napata. Liina tarkasti takajälkeä, mutta sillä ei ollut vaikeuksia valita oikeaa suuntaa oma-aloitteisesti. Jonkun kymmenen-parinkymmenen metrin päähän jätin kepin. Ensimmäisen Liina skippasi (kutsuin takas), loput se ilmaisi. Ilmaisuja meidän pitää vielä vahvistaa, mutta eritoten niille vieraille kepeille.
Sulon treenin tarkoituksena oli vahvistaa keppi-ilmaisua. Jäljet oli lyhyitä, ja niissä oli keppi parinkymmenen askeleen kohdalla. Ekassa setissä (kolme jälkeä) Sulo nosti kepin ainoastaan toiselta jäljeltä. Ekalla ja vikalla jäljellä se jäljesti kepin kohdalla sivussa, eikä noteerannut keppiä. Sama meininkin jattui tokalla setillä kaikilla kolmella jäljellä. Totesin, että ainakaan se, että itse jätän kepit huomiotta, ei ole toimiva strategia; Sulolle riittää palkkioksi jäljestämisestä se, että se saa jäljestää, ja pääsee jäljelle uudestaan. Vikalla toistolla nostin kepin, pysäytin Sulon, ja näytin kepin Sulolle, härnäsin sitä vähän "tällainen täältä löytyi, mutta et sinä tätä saa". Koska keppejä oli noussut kuudelta jäljeltä vain yksi, mun oli pakko tehdä korjaussarja. Tein lyhyen jäljen kahdella kepillä. Nyt Sulo oli motivoitunut nostamaan keppejä, ja teki töitä löytääkseen molemmat. Totta puhuen ekoilla näytti siltä, että Sulo jäljesti sivussa keppien kohdalla, jotta se välttyisi nostamasta kepit... Josko se kokisi, että keppi keskeyttää sen jäljestämisen? Samalla strategialla jatkamme huomenna, eli minä noteeraan kepit, jos Sulo ei, ja teen selväksi, että se huomaa, mitä se jätti matkalle. Katsotaan, vaikuttaako se lopputulemaan.
Muutoin päivät on vierähtäneet taloa saattaessa asumiskuntoon. Liinan kanssa oltiin Terhin apuna heinätöissä kahtena päivänä. Emäntä sai rusketusraitansa, ja Liina kosketuksen tähän kulttuurimaisemanhoitomuotoon, jonka tuloksena naapurin hepat saivat ruokaa talveksi ja me jälkipellot ;) Jätettiin Liina ja Laku kaksin taloon sisään siksi aikaa, kun käytiin naapurissa kaffeet juomassa, ja kun tultiin takas, tuli Liina meitä pihassa vastaan. Ovi oli pönkätty kiinni, eikä pönkkä ollut mihinkään siitä kadonnut, joten vaihtoehdoksi jäi, että Liina oli hypännyt avonaisesta ikkunasta kahden metrin korkeudelta alas. Ajatus hieman kylmäsi, mutta ei näyttänyt ontuvan...
Kromi ja Tahvo on tullut meille taas. Kromi on siis miehenpuolikkaan koira, joka on viime vuodet ilahduttanut äitinsä iltoja, 10-vuotias pitbull-mummokoira. Kromi on oikea rakkauspakkaus, mutta raasu pelkää ukkosta, joka taas tänään näillä seuduin riehui. Se seurasi mun kannoilla koko päivän ja läähätti. Yritin saada sen jäämään sisälle ja nukkumaan sohvalla, mutta pian se oli taas selkäni takana seisomassa ja läähättämässä. Tahvo taas on muutaman vuoden vanha kissa, joka päätyi miehelle muutaman mutkan kautta jokunen vuosi sitten. Nimestään huolimatta Tahvo on tyttö. Tahvo on ollut viime kuukaudet remonttia väistämässä niin ikään anoppilassa, mikä ei sille niin huono juttu olekaan ollut, sillä Tahvo-parka pelkää Liinaa, joka taas on toivottoman kiinnostunut Tahvosta. Stressiään tuo kissa kun ilmentää kuseksimalla ei-toivottuihin paikkoihin... Olen jokusen kerran ollut hermoromahduksen partaalla siivotessani sen jälkiä kerta toisensa jälkeen. Veljelläni on kissa, joka on luonteeltaan rohkeampi kuin meidän Tahvo, ja ne tulevat Liinan kanssa oikein hyvin juttuun, jopa pientä leikintynkää on niiden välillä ollut havaittavissa. Juju on siinä, että se ei lähde Liinaa vauhdilla karkuun, jolloin Liina vain kiinnostuneena seurailee sitä, mutta kunnioittaa sen etäännyttämiseleitä. Tällä hetkellä ei näytä olevan toivoakaan siitä, että saisi toisaalta Tahvon olemaan juoksematta Liinaa karkuun, ja Liinan toisaalta olemaan lähtemättä Tahvon perään sen pyrähtäessä nenänsä edestä pakoon. Meillä Tahvo majaileekin pääasiassa saunassa, ja uskaltautuu ulkopuolelle vain harvakseltaan. Onneksi Tahvolla on toinenkin koti, jossa sen elämä lienee asteen verran leppoisampaa kuin meillä.
Hakiessani Kromin ja Tahvon matkaan Liina ja Sulo oli autossa, ja vissiinkin viime näkemisestä oli tarpeeksi pitkään aikaa, kun Liina katsoi tarpeelliseksi puolustaa autoa Kromilta. Ei se rähinää kummempaa esittänyt, ja kun avasin takakontin (olin pikkuisella porrasperä-rellulla liikenteessä, hankala auto tuollaista eläinlaumaa kuljettaessa) pakatakseni tavaroita sinne, Liinan piti hypätä takakonttiin puolustamaan sitä Kromilta. Kyllä Liina siitä sitten asettui, ja saatiin koko lauma onnellisesti kyytiin. Hyvällä ruokahalulla varustetun Kromin läsnäolo on siinä mielessä hyväksi täällä, että Liinakin syö nyt paremmin, se alkoi olla jo vähän luuta ja nahkaa. Lehtimäellä ruoka ei maistunut hirmu hyvin. Ensinnäkään se ei syönyt, jos vain päästin sen suoraan autosta kupille - mun piti teettää Liinalla ensin tottiksia, ennen kuin se söi. Ruoan pitää olla joko ansaittua tai varastettua...
Liinan esineruututreeni oli käytännössä pelkkää hetsausta esineeseen; pistin sen valjaisiin ja sidoin puuhun kiinni, härnäsin esineen (narupallo ja hanska) kanssa, etenin kymmenen ja parikymmentä metriä, heitin pois, juoksin takasin ja lähetin Liinan etsimään. Liina ei hetsaantunut samalla tavalla kuin aiemmin tällä viikolla leirin treeneissä, mutta eteni kuitenkin laukalla, etsi ja toi, mutta palautti ravilla. Kun se on oikeassa mielentilassa, se kyllä palauttaakin laukalla. Palkkasin ekan leikkimällä esineellä, myös tokalla esineellä leikin, ja vaihdoin sitten ruokaan. Esinetreeni oli siinä, Liina oli vähän väsyneen oloinen, niin ei olisi ollut järkeä ottaa enempää.
Tokassa setissä tehtiin janoja. Kaksi vasempaan, kaksi oikeaan, vuorotellen. Etäisyydet muutamasta metristä kymmeneen. Nämä meni hyvin! Liinalla on selkeä käsitys siitä, mitä se on lähdössä tekemään, ja se etenee yllättävän hyvin suoraan. Ensimmäisellä vähän hitaasti, loput meni jo vauhdikkaammin. Kävelin ekat janat viistoon lähetyskohtaan nähden siten, että oikea suunta oli helppo napata. Liina tarkasti takajälkeä, mutta sillä ei ollut vaikeuksia valita oikeaa suuntaa oma-aloitteisesti. Jonkun kymmenen-parinkymmenen metrin päähän jätin kepin. Ensimmäisen Liina skippasi (kutsuin takas), loput se ilmaisi. Ilmaisuja meidän pitää vielä vahvistaa, mutta eritoten niille vieraille kepeille.
Sulon treenin tarkoituksena oli vahvistaa keppi-ilmaisua. Jäljet oli lyhyitä, ja niissä oli keppi parinkymmenen askeleen kohdalla. Ekassa setissä (kolme jälkeä) Sulo nosti kepin ainoastaan toiselta jäljeltä. Ekalla ja vikalla jäljellä se jäljesti kepin kohdalla sivussa, eikä noteerannut keppiä. Sama meininkin jattui tokalla setillä kaikilla kolmella jäljellä. Totesin, että ainakaan se, että itse jätän kepit huomiotta, ei ole toimiva strategia; Sulolle riittää palkkioksi jäljestämisestä se, että se saa jäljestää, ja pääsee jäljelle uudestaan. Vikalla toistolla nostin kepin, pysäytin Sulon, ja näytin kepin Sulolle, härnäsin sitä vähän "tällainen täältä löytyi, mutta et sinä tätä saa". Koska keppejä oli noussut kuudelta jäljeltä vain yksi, mun oli pakko tehdä korjaussarja. Tein lyhyen jäljen kahdella kepillä. Nyt Sulo oli motivoitunut nostamaan keppejä, ja teki töitä löytääkseen molemmat. Totta puhuen ekoilla näytti siltä, että Sulo jäljesti sivussa keppien kohdalla, jotta se välttyisi nostamasta kepit... Josko se kokisi, että keppi keskeyttää sen jäljestämisen? Samalla strategialla jatkamme huomenna, eli minä noteeraan kepit, jos Sulo ei, ja teen selväksi, että se huomaa, mitä se jätti matkalle. Katsotaan, vaikuttaako se lopputulemaan.
Muutoin päivät on vierähtäneet taloa saattaessa asumiskuntoon. Liinan kanssa oltiin Terhin apuna heinätöissä kahtena päivänä. Emäntä sai rusketusraitansa, ja Liina kosketuksen tähän kulttuurimaisemanhoitomuotoon, jonka tuloksena naapurin hepat saivat ruokaa talveksi ja me jälkipellot ;) Jätettiin Liina ja Laku kaksin taloon sisään siksi aikaa, kun käytiin naapurissa kaffeet juomassa, ja kun tultiin takas, tuli Liina meitä pihassa vastaan. Ovi oli pönkätty kiinni, eikä pönkkä ollut mihinkään siitä kadonnut, joten vaihtoehdoksi jäi, että Liina oli hypännyt avonaisesta ikkunasta kahden metrin korkeudelta alas. Ajatus hieman kylmäsi, mutta ei näyttänyt ontuvan...
Kromi ja Tahvo on tullut meille taas. Kromi on siis miehenpuolikkaan koira, joka on viime vuodet ilahduttanut äitinsä iltoja, 10-vuotias pitbull-mummokoira. Kromi on oikea rakkauspakkaus, mutta raasu pelkää ukkosta, joka taas tänään näillä seuduin riehui. Se seurasi mun kannoilla koko päivän ja läähätti. Yritin saada sen jäämään sisälle ja nukkumaan sohvalla, mutta pian se oli taas selkäni takana seisomassa ja läähättämässä. Tahvo taas on muutaman vuoden vanha kissa, joka päätyi miehelle muutaman mutkan kautta jokunen vuosi sitten. Nimestään huolimatta Tahvo on tyttö. Tahvo on ollut viime kuukaudet remonttia väistämässä niin ikään anoppilassa, mikä ei sille niin huono juttu olekaan ollut, sillä Tahvo-parka pelkää Liinaa, joka taas on toivottoman kiinnostunut Tahvosta. Stressiään tuo kissa kun ilmentää kuseksimalla ei-toivottuihin paikkoihin... Olen jokusen kerran ollut hermoromahduksen partaalla siivotessani sen jälkiä kerta toisensa jälkeen. Veljelläni on kissa, joka on luonteeltaan rohkeampi kuin meidän Tahvo, ja ne tulevat Liinan kanssa oikein hyvin juttuun, jopa pientä leikintynkää on niiden välillä ollut havaittavissa. Juju on siinä, että se ei lähde Liinaa vauhdilla karkuun, jolloin Liina vain kiinnostuneena seurailee sitä, mutta kunnioittaa sen etäännyttämiseleitä. Tällä hetkellä ei näytä olevan toivoakaan siitä, että saisi toisaalta Tahvon olemaan juoksematta Liinaa karkuun, ja Liinan toisaalta olemaan lähtemättä Tahvon perään sen pyrähtäessä nenänsä edestä pakoon. Meillä Tahvo majaileekin pääasiassa saunassa, ja uskaltautuu ulkopuolelle vain harvakseltaan. Onneksi Tahvolla on toinenkin koti, jossa sen elämä lienee asteen verran leppoisampaa kuin meillä.
Hakiessani Kromin ja Tahvon matkaan Liina ja Sulo oli autossa, ja vissiinkin viime näkemisestä oli tarpeeksi pitkään aikaa, kun Liina katsoi tarpeelliseksi puolustaa autoa Kromilta. Ei se rähinää kummempaa esittänyt, ja kun avasin takakontin (olin pikkuisella porrasperä-rellulla liikenteessä, hankala auto tuollaista eläinlaumaa kuljettaessa) pakatakseni tavaroita sinne, Liinan piti hypätä takakonttiin puolustamaan sitä Kromilta. Kyllä Liina siitä sitten asettui, ja saatiin koko lauma onnellisesti kyytiin. Hyvällä ruokahalulla varustetun Kromin läsnäolo on siinä mielessä hyväksi täällä, että Liinakin syö nyt paremmin, se alkoi olla jo vähän luuta ja nahkaa. Lehtimäellä ruoka ei maistunut hirmu hyvin. Ensinnäkään se ei syönyt, jos vain päästin sen suoraan autosta kupille - mun piti teettää Liinalla ensin tottiksia, ennen kuin se söi. Ruoan pitää olla joko ansaittua tai varastettua...
torstai 7. heinäkuuta 2011
Lehtimäki
Takana neljä päivää leireilyä Saksanpaimenkoiraliiton koulutusleirillä Lehtimäellä. Mukana oli ainoastaan Liina, sillä ajattelin minulle olevan helpompaa keskittyä vain yhteen koiraan, ja onhan nämä ihan hyviä tilaisuuksia vahvistaa meidän keskinäistä suhdetta, sitä "meidän juttua". Hyvää treeniä olisi ollut toki Sulollekin, mutta olen ihan tyytyväinen ratkaisuun, sillä musta tuntuu, että ollaan taas menty Liinan kanssa iso askel eteenpäin - nimenomaan koirakkona.
Asiaa tuli paljon, yritin pitää treeneistä kirjaa paikan päällä, yritän tähän tehdä jonkinlaisen koosteen. Olimme siis metsäjälkiryhmässä, aloitettiin kuitenkin pellolla. Liinan kanssa oltiin pellolla kahtena päivänä, metsäjälkiä tehtiin kahdet pitkät ja meidän viimeisenä leiripäivänä vielä janalähtöjä. Lisäksi treenattiin esineitä joka päivä, ja tänään ehdittiin katsoa tottiksia.
Porukkaa oli Lehtimäellä yli 300, joten koiria näkyi kylänraitilla aika kiitettävästi. Ekana iltana Liinaa jännitti koirien paljous (joka nurkan takana koira tai kärry, jossa ohikulkijalle raivoaa koira, näin kärjistettynä), eikä se pystynyt tekemään tarpeitaan lainkaan. Seuraavana aamuna löysi tarpeeksi vähän pissityn paikan, ja päästi helpottuneena pitkän pissan. Lenkitys noissa olosuhteissa oli varsin hyvää siedätyshoitoa koirien kohtaamiseen.
Jälki
Ensimmäisellä peltojäljellä oli kulmia 2, 6 esinettä, pituutta parisataa askelta. Liina oli vähän hukassa, kuten viime syksynä metsässä vietetyn kesän jälkeen, kun lähdettiin tekemään jälkiä pellolla. Aloitti kivasti syvällä nenällä, mutta vikalla suoralla siksakkasi, eikä selvästi merkannut jälkeä, oli siis hyvin hankalasti tulkittavissa. Se myös ajoi kahdesta esineestä yli. Seuraavana päivänä helpotettiin, ja tein Liinalle pitkän suoran jäljen kuudella kepillä. Tämä meni jo huomattavasti paremmin, ilmaisuja myöten. Omassa ohjauksessani oli myös vähän enemmän järkeä; jostain älyttömästä syystä päätin ensimmäisen peltojäljen ajaa tuntumalla ja läheltä, vaikka nimenomaan siten Liina ei ole tottunut työskentelemään. Se todennäköisesti tulkitsi tuntuman tarkoittavan sitä, että se on menossa väärään suuntaan - silloinhan sen olen pysäyttänyt.
Metsässä Liina sai tehdä kaksi vieraan pitkää jälkeä, varmaan pisimmät, mitä se on ajanut, mittaa niillä oli 300-500 metriä, maasto oli soista, oli ojien ylityksiä ja hakkuuaukeaa ja suopursuryteikköä. Ekalla jäljellä oli pelkät kepit, toisella parin kepin alla oli lisäksi kupit, sillä vieraiden keppien ilmaiseminen osoittautui pienehköksi kompastuskiveksi. Liina oli tosi fiiliksissä jäljen ajamisesta; meidän metsään mennessä se hyppi mua vasten ja possu puri mua kädestä... Hyvin se ajoikin, teki tarkasti töitä, ojien ylityksissä ei ollut ongelmia, välillä se kävi vilvoittelemassa ojassa, mutta jatkoi kuitenkin normaalisti. Toiselle näistä se teki jonkun 5-7-metrisen janan alkuun, ja suoritti sen ihan ongelmitta - Liinan janakokemus tätä ennen oli 2-metrinen jana, ja olin ihan iloisesti yllättynyt tästä. Mun pitää vielä vain paremmin oppia lukemaan Liinan käytöstä jäljellä - yhdessä kulmassa se oli lähdössä väärään suuntaan, ja minä tyytyväisenä sen perässä. Minun perässä tuleminen vahvistaa käytöstä, väärääkin, joten mun pitää antaa Liinalle tilaa ja mahdollisuus tehdä ratkaisut itse.
Janalähtöjä tehtiin kolmet vielä meidän vikana leiripäivänä (leiri toki jatkui vielä, mutta meidän piti lähteä aiemmin pois). Kaksi vasempaan, yksi oikeaan. Lähdöt noin 3-7 metrin etäisyyksiltä (olen toivottaman huono arvioimaan etäisyyksiä). Ensimmäinen oli vaikea, mutta Liina työskenteli kuitenkin, vaikkei suoraan eteenpäin. Seuraaville lyhennettiin etäisyyttä, nyt eteneminen janalla oli suoraviivaisempaa. Toisella valitsi takajäljen, annoin Liinan edetä narunmitan, ja kutsuin sitten takaisin. Liina valitsi tässä vaiheessa sitten oma-aloitteisesti oikean suunnan. Viimeinen oli paras, eteni janalla hyvin, tarkasti takajäljeä ehkä metrin-pari, mutta valitsi oikean ja eteni kepille saakka. Neljäskin olisi ollut tehtynä, mutta Liinan työskentelystä paistoi jo niin väsymys läpi, että lopetettiin tuohon onnistuneeseen suoritukseen.
Liina teki myös yhden keppisuoran vierailla kepeillä, jossa vain naksuttelin sille keppien noteeraamisesta, ja sitten maahanmenosta kepeille. Se yhä aika monesta kepistä paineli ohi, eli vieraita keppejä meidän tarvitsee vain vahvistaa lisää.
Esineet
Esinetreeneissä rakennettiin fiilistä esineisiin. Ensimmäiset tehtiin omilla, loput vierailla. Kouluttaja hetsasi Liinan esineeseen, kävi viemässä esineen sen nähden ruutuun, ja lähetin Liinan etsimään. Nämä treenit meni hyvin, paljon paremmin kuin odotin. Tämänpäiväinen treeni oli hieman vaikeampi (kaksi esinettä), ja Liina unohti kokonaan mitä oli tekemässä, mutta luullakseni sen väsymys oli osasyyllinen tähän. Tunnetilan rakentaminen siis jatkuu. Liina leikki hyvin esineillä mun kanssa, ja niin mun pitäisi sitä palkatakin, eikä aina olla niin kiireinen kaivamaan ruokaa esiin. Päästiin kuitenkin siihen, että esineet oli takarajalla, josta Liina kävi ne etsimässä. Nenäänsä se käytti myös. Nostaminen ei enää ollut mikään ongelma. Lisäksi Liina palautti kaikki laukalla!
Tottis
Yksi ohjattu tottissessio tehtiin. Tärkeää on jatkossa, että en hyväksy Liinalta tottiksissa - enkä metsässäkään sen puoleen - mitään haahuiluja. Jos nenä menee maahan, sen on noustava sieltä ensimmäisellä sanomisella. Nämä katkot vaikuttavat paljon vireeseen, ne tavallaan lässäyttävät paketin, oli kyse sitten tottiksesta tai esinetreeneistä. Lähdettiin perusasento-seuraamistreenistä, mutta treeni keskittyi leikkimiseen ja vireen kasvattamiseen, kuten toivoinkin. Pannasta kiinni, ja pallon potkimista. Perusasennossa jännitteen luomista. Pallon voi laittaa kainaloon, josta se tippuu palkaksi. Merkkisana pitää muistaa. Mua jännitti (metsässä mua ei juurikaan jännitä, mutta tottikset on mettätreeneihin verrattuna ihan jotain muuta), mutta tästä ja uudesta kentästä ja väsymyksestä huolimatta Liina leikki, ja jaksoi kiiinnostua pallosta. Kyllä tästä hyvä tulee. Luulen kuitenkin, että tarvitsen vielä paljon ohjausta ja apuja tuohon vireen rakentamiseen ja leikittämiseen, joten täytyy nyt vain käydä noissa ohjatuissa treeneissä.
Kaikkiaan leiri oli onnistunut ja positiivinen kokemus. Ensi vuonna uudestaan. Liina oli yötä huoneessa sisällä Lakun kanssa, ja hyvin niillä meni. Liina on ilmeisesti sellaisessa kohdassa hormonikiertoaan, että se on taas hyvää pataa toisten koirien kanssa: meidän ryhmässä oli Liinan hyvän ystävän Urmon Terri-veli, ja Liinan leikit Terrin kanssa meni ihan yhtä hyvin kuin Urmonkin kanssa. Mukava oli katsoa kahta tasaväkistä koiraa leikkimässä ja vielä nauttimassa siitä touhusta sydämensä pohjasta. Viettivoimaansa Liina esitteli viimeisenä päivänä murtautumalla takakontin ja -penkin välisestä veräjästä läpi (jos siitä menee pää läpi, menee koko koirakin) ja tulemalla metsään mun perässä. Takakontin veräjä on onneksi pysynyt paikoillaan, niin on Liina saanut nauttia raikkaasta viileästä ilmasta, eikä ole tarvinnut paistua suljettuun autoon. Kelit oli kuitenkin onneksi kohdillaan, lämpöä siinä viidentoista huitteilla, juurikin optimaaliset koiraharrastuskelit. Vesisateesta ei jouduttu kärsimään.
Asiaa tuli paljon, yritin pitää treeneistä kirjaa paikan päällä, yritän tähän tehdä jonkinlaisen koosteen. Olimme siis metsäjälkiryhmässä, aloitettiin kuitenkin pellolla. Liinan kanssa oltiin pellolla kahtena päivänä, metsäjälkiä tehtiin kahdet pitkät ja meidän viimeisenä leiripäivänä vielä janalähtöjä. Lisäksi treenattiin esineitä joka päivä, ja tänään ehdittiin katsoa tottiksia.
Porukkaa oli Lehtimäellä yli 300, joten koiria näkyi kylänraitilla aika kiitettävästi. Ekana iltana Liinaa jännitti koirien paljous (joka nurkan takana koira tai kärry, jossa ohikulkijalle raivoaa koira, näin kärjistettynä), eikä se pystynyt tekemään tarpeitaan lainkaan. Seuraavana aamuna löysi tarpeeksi vähän pissityn paikan, ja päästi helpottuneena pitkän pissan. Lenkitys noissa olosuhteissa oli varsin hyvää siedätyshoitoa koirien kohtaamiseen.
Jälki
Ensimmäisellä peltojäljellä oli kulmia 2, 6 esinettä, pituutta parisataa askelta. Liina oli vähän hukassa, kuten viime syksynä metsässä vietetyn kesän jälkeen, kun lähdettiin tekemään jälkiä pellolla. Aloitti kivasti syvällä nenällä, mutta vikalla suoralla siksakkasi, eikä selvästi merkannut jälkeä, oli siis hyvin hankalasti tulkittavissa. Se myös ajoi kahdesta esineestä yli. Seuraavana päivänä helpotettiin, ja tein Liinalle pitkän suoran jäljen kuudella kepillä. Tämä meni jo huomattavasti paremmin, ilmaisuja myöten. Omassa ohjauksessani oli myös vähän enemmän järkeä; jostain älyttömästä syystä päätin ensimmäisen peltojäljen ajaa tuntumalla ja läheltä, vaikka nimenomaan siten Liina ei ole tottunut työskentelemään. Se todennäköisesti tulkitsi tuntuman tarkoittavan sitä, että se on menossa väärään suuntaan - silloinhan sen olen pysäyttänyt.
Metsässä Liina sai tehdä kaksi vieraan pitkää jälkeä, varmaan pisimmät, mitä se on ajanut, mittaa niillä oli 300-500 metriä, maasto oli soista, oli ojien ylityksiä ja hakkuuaukeaa ja suopursuryteikköä. Ekalla jäljellä oli pelkät kepit, toisella parin kepin alla oli lisäksi kupit, sillä vieraiden keppien ilmaiseminen osoittautui pienehköksi kompastuskiveksi. Liina oli tosi fiiliksissä jäljen ajamisesta; meidän metsään mennessä se hyppi mua vasten ja possu puri mua kädestä... Hyvin se ajoikin, teki tarkasti töitä, ojien ylityksissä ei ollut ongelmia, välillä se kävi vilvoittelemassa ojassa, mutta jatkoi kuitenkin normaalisti. Toiselle näistä se teki jonkun 5-7-metrisen janan alkuun, ja suoritti sen ihan ongelmitta - Liinan janakokemus tätä ennen oli 2-metrinen jana, ja olin ihan iloisesti yllättynyt tästä. Mun pitää vielä vain paremmin oppia lukemaan Liinan käytöstä jäljellä - yhdessä kulmassa se oli lähdössä väärään suuntaan, ja minä tyytyväisenä sen perässä. Minun perässä tuleminen vahvistaa käytöstä, väärääkin, joten mun pitää antaa Liinalle tilaa ja mahdollisuus tehdä ratkaisut itse.
Janalähtöjä tehtiin kolmet vielä meidän vikana leiripäivänä (leiri toki jatkui vielä, mutta meidän piti lähteä aiemmin pois). Kaksi vasempaan, yksi oikeaan. Lähdöt noin 3-7 metrin etäisyyksiltä (olen toivottaman huono arvioimaan etäisyyksiä). Ensimmäinen oli vaikea, mutta Liina työskenteli kuitenkin, vaikkei suoraan eteenpäin. Seuraaville lyhennettiin etäisyyttä, nyt eteneminen janalla oli suoraviivaisempaa. Toisella valitsi takajäljen, annoin Liinan edetä narunmitan, ja kutsuin sitten takaisin. Liina valitsi tässä vaiheessa sitten oma-aloitteisesti oikean suunnan. Viimeinen oli paras, eteni janalla hyvin, tarkasti takajäljeä ehkä metrin-pari, mutta valitsi oikean ja eteni kepille saakka. Neljäskin olisi ollut tehtynä, mutta Liinan työskentelystä paistoi jo niin väsymys läpi, että lopetettiin tuohon onnistuneeseen suoritukseen.
Liina teki myös yhden keppisuoran vierailla kepeillä, jossa vain naksuttelin sille keppien noteeraamisesta, ja sitten maahanmenosta kepeille. Se yhä aika monesta kepistä paineli ohi, eli vieraita keppejä meidän tarvitsee vain vahvistaa lisää.
Esineet
Esinetreeneissä rakennettiin fiilistä esineisiin. Ensimmäiset tehtiin omilla, loput vierailla. Kouluttaja hetsasi Liinan esineeseen, kävi viemässä esineen sen nähden ruutuun, ja lähetin Liinan etsimään. Nämä treenit meni hyvin, paljon paremmin kuin odotin. Tämänpäiväinen treeni oli hieman vaikeampi (kaksi esinettä), ja Liina unohti kokonaan mitä oli tekemässä, mutta luullakseni sen väsymys oli osasyyllinen tähän. Tunnetilan rakentaminen siis jatkuu. Liina leikki hyvin esineillä mun kanssa, ja niin mun pitäisi sitä palkatakin, eikä aina olla niin kiireinen kaivamaan ruokaa esiin. Päästiin kuitenkin siihen, että esineet oli takarajalla, josta Liina kävi ne etsimässä. Nenäänsä se käytti myös. Nostaminen ei enää ollut mikään ongelma. Lisäksi Liina palautti kaikki laukalla!
Tottis
Yksi ohjattu tottissessio tehtiin. Tärkeää on jatkossa, että en hyväksy Liinalta tottiksissa - enkä metsässäkään sen puoleen - mitään haahuiluja. Jos nenä menee maahan, sen on noustava sieltä ensimmäisellä sanomisella. Nämä katkot vaikuttavat paljon vireeseen, ne tavallaan lässäyttävät paketin, oli kyse sitten tottiksesta tai esinetreeneistä. Lähdettiin perusasento-seuraamistreenistä, mutta treeni keskittyi leikkimiseen ja vireen kasvattamiseen, kuten toivoinkin. Pannasta kiinni, ja pallon potkimista. Perusasennossa jännitteen luomista. Pallon voi laittaa kainaloon, josta se tippuu palkaksi. Merkkisana pitää muistaa. Mua jännitti (metsässä mua ei juurikaan jännitä, mutta tottikset on mettätreeneihin verrattuna ihan jotain muuta), mutta tästä ja uudesta kentästä ja väsymyksestä huolimatta Liina leikki, ja jaksoi kiiinnostua pallosta. Kyllä tästä hyvä tulee. Luulen kuitenkin, että tarvitsen vielä paljon ohjausta ja apuja tuohon vireen rakentamiseen ja leikittämiseen, joten täytyy nyt vain käydä noissa ohjatuissa treeneissä.
Kaikkiaan leiri oli onnistunut ja positiivinen kokemus. Ensi vuonna uudestaan. Liina oli yötä huoneessa sisällä Lakun kanssa, ja hyvin niillä meni. Liina on ilmeisesti sellaisessa kohdassa hormonikiertoaan, että se on taas hyvää pataa toisten koirien kanssa: meidän ryhmässä oli Liinan hyvän ystävän Urmon Terri-veli, ja Liinan leikit Terrin kanssa meni ihan yhtä hyvin kuin Urmonkin kanssa. Mukava oli katsoa kahta tasaväkistä koiraa leikkimässä ja vielä nauttimassa siitä touhusta sydämensä pohjasta. Viettivoimaansa Liina esitteli viimeisenä päivänä murtautumalla takakontin ja -penkin välisestä veräjästä läpi (jos siitä menee pää läpi, menee koko koirakin) ja tulemalla metsään mun perässä. Takakontin veräjä on onneksi pysynyt paikoillaan, niin on Liina saanut nauttia raikkaasta viileästä ilmasta, eikä ole tarvinnut paistua suljettuun autoon. Kelit oli kuitenkin onneksi kohdillaan, lämpöä siinä viidentoista huitteilla, juurikin optimaaliset koiraharrastuskelit. Vesisateesta ei jouduttu kärsimään.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)