perjantai 26. elokuuta 2011

Hiljainen viikko

Tällä viikolla on tosi huonosti ehditty mitään tekemään. Maanantaina käytiin kentällä tottelemassa hiukan, mutta siinäpä se oikeastaan. Molempien kanssa tehtiin seuraamista. Liinalle olen tehnyt käännösharjoituksia; ne on edistynyt ihan kivasti, ja Liinan vire työtä tehdessä on pysynyt mukavana. Sulolle jotain pientä hömpöttelyä; paketin olen siltä jo ottanut pois, mutta vielä alkuviikosta jalassa oli vielä pientä turvotusta.

Liinan juoksut on edennyt tärpeille, ja se antaisi nyt suurinpiirtein kaikelle mikä liikkuu. Eilen passitettiin Sulo jo viikonlopun viettoon vanhempieni mukaan juurikin tästä syystä, tosin Liina seuraa Suloa myös perästä, sillä viikonloppuna on allekirjoittaneella tiedossa kisatyötä sekä kaverin häät. Voi olla vanhemmilleni mielenkiintoinen viikonloppu tulossa, kun toiset tahtoo pitää hauskaa. Liinan kanssa mentiin sitten kaksin mustikkametsässä, mutta eihän siellä pitkään kahdestaan tarvinnut olla, kun saatiin seuraksi naapurin vanha sekarotuinen uros. Se ei enää juuri kuule eikä näe mitään, liikkuukin jo kovin vaivalloisesti, mutta hajuaisti sillä pelaa yhä loistavasti. Liina oli aluksi ajamassa sitä pois, mutta minkäs antavainen narttu luonnolleen mahtaa, se häntä tahtoisi kääntyä alta pois ihan noin niin kuin väkisellään. Että kerää siinä sitten mustikoita.

Tein mettälenkillä Liinalle keppiä heittäessäni havainnon, että Liina ei osaa edetä suoraan. Jos se ei "tiedä", että keppi tai käpy tai mikä tahansa etsittävä on suoraan edessä, se ei sitä sieltä osaa etsiä, vaikka olevinani olenkin yrittänyt tehdä sille kädellä lähettämistä suoraan eteen, josta aina etsittävä kohde löytyy. Tämä pitää ottaa treeniin. Vissiinkin lääkkeenä vaan pikkuhiljaa kasvattaa matkaa.

Tulipa muuten mieleen tässä näitä jälkihommia mielessäni pyöriteltyäni, että miten siihen takajäljen nostamiseen puuttuisi. Sulo kun saattaa nostaa oikean jäljen, tai sitten ei. En minä koiran kykyjä epäile, varmasti se oppii erottamaan jäljen kulkusuunnan. Tähän pitäisi vain olla riittävä motivaatio. Onko siitäkään apua enää alkuvaiheen jälkeen, että kävelee alotuksia paljon vinoon - sehän ei suoranaisesti auta koiraa määrittämään jäljen kulkusuuntaa, kun se vain nappaa suunnan, joka tulee luontevammin? Mietin sitten semmosta pelastusjälki-tyyppistä harjoitusta. Mies kävelemään jälkeä, ja piiloon kiven taakse. Koira janalle ja jäljestämään. Silloin olisi ainakin seuraus jäljen nostolla..? Tuuli pitäisi ainakin katsoa tuommosessa harjoituksessa. Tai toimisikohan vaikka pallo jäljellä? En tiedä, miten taitava Sulo on siinä jäljen suunnan erottelussa, mutta yhtä kaikki se varmasti pystyy siihen, jos vain keskittyy, ja voi sen oppia. Motivaatio pitäisi kuitenkin olla siinä suunnan määrittelyssä suurempi kuin itse jäljen ajossa; Sulolle kun ei ole niin hirveän paljon väliä sillä, mitä jälkeä se jäljestää, onpahan nyt jälki :)

Vähän on fiilis nyt sellainen, että BH-koetta ei Liinan kanssa tänä syksynä kuitenkaan yritetä, ellei ihan ihmeitä tapahdu. Tahdon kuitenkin mennä sinne sillä fiiliksellä, että voin luottaa koiraan ja sen yrittämiseen 110-prosenttisesti. Tällä treenitahdilla (mikä on vähän) ei tuollasta tunnetilaa ehkä tulla saavuttamaan ihan lyhyellä tähtäimellä... Nyt vain yhä tehdään sitä viretilaa kentälle, tekniikkaakin pitäisi ruveta opiskelemaan lähinnä noiden jäävien osalta vähän paremmaksi, ja katsoa sitten jossain vaiheessa, miten liikkeet ketjuttuisi, ja onko sillä vireellä ollenkaan kestoa. Nyt jos aletaan tekniikkaa vaan hiomaan, niin vaarana on, että viretila lässähtää ja saadaan ehkä teknisesti oikeanlaisia suorituksia, mutta senhän tietää, mitä tapahtuu, jos suoritukset on treeneissä vähän puolivillaisia - kisoissa ne ei kestä sitten sitäkään vähää. Sulon kanssa ainakin luulen käyneen juuri niin, että kun yrittää hirveällä tahdilla ennen kokeita saada liikkeet teknisesti kuntoon, niin siihen treenaamiseen tulee kyllääntyminen, mikä sitten näkyy virheiden kertautumisena koetilanteessa. Eli täydellisyyden tavoittelu jatkukoon - sitten joskus, kun ehtisi jotain tekemäänkin, eikä vain puhumaan siitä.

sunnuntai 21. elokuuta 2011

Harhajälkiä

Käytiin Annan kanssa jäljellä Leppäveden suunnalla. Maasto oli mukavaa kumpuilevaa kuusi-mäntymetsää. Tikiksen keskustakin on hiljaisempi paikka kuin kyseiset maastot, kuten Anna osuvasti huomautti... Sieniporukoita tuli ja meni, koiranjuoksuttaja ja mopoilijoita. Nämä takasi sen, että harhajälkiä oli taatusti riittämiin. Turha niitä on kuitenkaan pelätä, pääteltiin, ja mentiin näillä.

Alkuun tehtiin esineruututreenit. Sulo teki tarkkuusetsintää 5x5 (?) ruudussa pienillä esineillä. Pyykkipoika löytyi helposti, seuraavaa (kylpyhuoneen maton palasta) Sulo joutui etsimään pidempään. Liinalle tehtiin näyttöruutuja, jotka ei onnistunut ihan toivotunlaisesti. Se ei tahtonut enää esineelle ehdittyään muistaa mitä oli tekemässä... Kotona muistuttelin vielä palautuksia eri esineillä. Nämä se hanskasi hyvin. Etenemistä pitäisi saada, ja ehkä vain vahvistellaan nostamista eri etäisyyksillä erilaisissa häiriöissä, ja yritetään hyvällä palkalla (=kova motivaatio) saada lisää vauhtia. Nythän Liina alkaa helposti jäljestämään ruudussa, joten erittäin vahva noutaminen ja tunnetila siihen pitäisi saada yhdistymään esine-vihjeeseen.

Liinalle Anna oli tallonut muutaman sadan askeleen jäljen 7 esineellä. Alussa muutaman metrin jana, vanhentui tunnin. Liina otti ensin takajäljen, vaihtoi suuntaa kun en päästänyt etenemään. Kaksi ekaa keppiä nousi hyvin, mutta sitten alkoi vaikeudet, luultavasti harhajälkien vuoksi. Jotenkin Liina löysi kuitenkin uudelleen oikealle jäljelle, ja kaikki kepitkin nousi yhtä harhailujen vuoksi metsään jäänyttä lukuun ottamatta. Viimeisellä pätkällä oli muutama kepinpätkä, jotka Anna oli mennessään taittanut, niitä Liina ei ilmaissut vikaa lukuun ottamatta. Harhajälkien osalta Liina ei siis vielä ollut valmis noin isoihin häiriöihin, mutta hyvin se kuitenkin työskenteli, ja ilmaisuihin olin tyytyväinen; pari kertaa pyysin sitä näyttämään, mutta kyllä se painui maihin oma-aloitteisestikin.

Sulo teki oikein hyvää työtä! Jälki oli muutaman sata askelta pitkä, ja siellä oli 8 keppiä. Vanhentui tunnin, oli polun ylityksiä muutama ja taatusti niitä harhajälkiä. Takajäljen se tosin otti alussa janalla (muutaman metrin lyhkänen jana) ja kävi muutenkin kierroksilla, mutta rauhoittui sitten ihan hyvin jäljestämään. Kaikki kepit nousi. Sulo merkkasi olettamani harhajäljet, mutta pysyi hyvin omalla.

lauantai 20. elokuuta 2011

Touhukas toipilas

Suloa ei uskoisi toipilaaksi, ellei sillä olisi kumitassua jalassa. Kipeältä se ei vaikuta enää ollenkaan, liekö sitten side tukee jalkaa niin hyvin, että pystyisi taas painamaan. Aika voimakkaasti sitä on pitänyt hillitä nämä muutamat päivät. Ja energiaa olisi niin prkleesti. Kotona kaikuu jatkuva piippiippiippiippiip... Jotta pakkohan sille on ollut tehtävää keksiä, kun ei olla niin kovin pitkillä lenkeillä viitsitty käydä, jotta jalka saisi parantua rauhassa. Toissapäivänä tehtiin jäljet, tänään pientä esinetreeniä. Sulon jälki oli n. 250 askelta pitkä. Jätin sinne 12 keppiä, jotta nyt joku mieli olisi harjoituksella ollut. Janaa ei ollut, sillä en halunnut Sulolle mitään hirveää vauhtia. Sulo jäljesti hyvin. Alussa jouduin hidastamaan tahtia, loppujäljen Sulo eteni hyvää tahtia. Se teki tarkkaa työtä, kulmatkin jäljesti kuin kello. Keppejä jäljelle jäi kaksi, molemmat keskivaiheelle perätysten.

Liinalle tein viiden kepin ruudun, ja noin 150 askeleen jäljen, niinikään viidellä kepillä. Kehuin kepin noteeraamisesta, jos Liina ei ruudussa heti mennyt maahan, sanoin "näytä", jota käytin viime syksynä, kun keppejä opeteltiin. Tämä toimi! Liina työskenteli intensiivisesti ja nosti ruudusta 4 ensimmäistä keppiä nopeasti, viidettä siirsin, ennen kuin Liina noteerasi sen. Jäljeltä Liina ilmaisi kaikki kepit, neljänteen kehotin sitä vielä näyttämään.

Tänään tehtiin pieni esinetreeni, Sulolle n. 5x10 ruudusta kolme pientä esinettä. Se löysi kaikki hyvin ja reagoi niihin, mutta sen ote on palautuksissa niin elävä, että se tiputteli niitä tullessaan, eikä sitten heti enää löytänyt samaa, ja vaihtoi esineitä. Vissiin pitää treenata palautuksia. Liina teki kahdessa setissä esineiden palautuksia ensin, sitten samassa ruudussa kahden etukäteen viedyn esineen palautukset. Ensimmäinen nousi hyvin, toista (pyykkipoikaa) Liina ei meinannut noteerata, joten menin niin lähelle, että pystyin kehumaan siinä kohtaa, kun Liina oli esineen kohdalla. Harjoitusta vaan lisää erilaisilla esineillä. Nyt, kun motivaatio alkaa olla kohdillaan, pitäisi alkaa treenata Liinalle suoria pistoja.

torstai 18. elokuuta 2011

Ilkka Hormila: ominaishajun jäljestäminen kovilla alustoilla

Olin tänään kuuntelemassa erinomaista luentoa, jonka aiheena oli (otsikon mukaisesti) ominaishajun jäljestäminen kovilla alustoilla. Tapaan kirjoittaa kuuntelemistani luennoista itselleni seikkaperäiset muistiinpanot, mutta valitettavan harvoin niihin tulee palattua. Josko tiivistelmä, vielä kun hieroglyfeistäni on edes pieni mahdollisuus saada jotain selvää, auttaisi joskus palauttamaan näitä asioita mieleen.

Ilkka Hormilahan on poliisiammattikorkeakoulun opettaja ja poliisikoirakouluttaja. Hän tekee yhteistyötä eläinkoulutusalan ammattilaisten kanssa, ja samalla on kuitenkin vahvasti mukana käytännön työssä. Oli siis mahtava tilaisuus päästä kuuntelemaan häntä ihan tässä kotikonnuilla, tästä asianosaisille iso kiitos!

Ilkka Hormila aloitti luennon lyhyellä katsauksella hajutunnistuskoirien käytön historiaan. Jälkikoiraa kouluttava saa yleensä ensimmäisenä kuulla, että koira haistaa jäljeltä eräänlaisen hajucocktailin: rikkoutunutta maata, kasveja, ihmisen hajua. Sitä, mitä näistä koira tarkalleen ottaen jäljestää, emme voi tietää. Mikä on totta, mutta kuten Ilkka Hormila korosti: voimme kuitenkin vaikuttaa tähän. Koiria on jo 1900-luvun alkupuolella koulutettu hajunäytteiden avulla seuraamaan tietyn ihmisen ominaishajua (ja tottahan kaikki ovat lukeneet Aku Ankan sarjakuvia, jossa Sudenpentujen vihikoira haistaa kadonneen vaatekappaletta, ja ulvonnan säestämänä tämän etsii?), mutta jostain syystä koirien kouluttajat unohtivat koirien ehdollistamisen ominaishajuun jossain vaiheessa, ja jälkikoulutuksen vallitsevaksi diskurssiksi muodostui hajucocktailin seuraaminen.

Luennon pääpaino oli poliisikoirien koulutuksessa; miten koirat koulutetaan tunnistamaan ja seuraamaan ominaishajua erilaisilla alustoilla. Olennaista ei sinällään ole, millä alustalla jäljestetään, mutta kova alusta on luonteva aloituspaikka, sillä siinä ominaishaju on paljaimmillaan; häiriöhajuja rikkoontuneesta maasta, hyönteisistä, kasveista ym on mahdollisimman vähän.

Hajusta

Ominaishaju perustuu ihosta irtoavaan kuolleeseen solukkoon (50 000 solua minuutissa), ja erityisesti lipideihin, eli rasvoihin. Ominaishaju aiheutuu nimenomaan rasvahapoista. Talirauhaset ovat keskeisessä osassa, minkä vuoksi onkin hyvä tietää, että talirauhasia ei ole esim. kämmenissä. Koirilla voikin olla vaikeuksia erittäin kuivakätisen henkilön käsissään pitelemän esineen tunnistamisessa. Hajumolekyylit ovat kaasumaisessa olomuodossa, ja ne ovat rasvaliukoisia - tämän vuoksi vesisade ei "liuota" hajua jäljeltä pois. Hajumolekyylit läpäisevät massan; lasin sisällä ne sen sijaa pysyvät. Tämä lieneekin tunnistusnoutoa harjoittelevien hyvä muistaa; auton perällä kassissa tai muovilaatikossa pyörivät tunnarikapulat eivät, vaikkei ohjaaja kapuloihin koskisikaan, välttämättä ole ns puhtaita. Myöskään pesemine ei välttämättä auta poistamaan tällaisista materiaaleista hajua; ainakin Hormilan kertoman mukaan koirat ilmaisevat hajua pestyistä ja autoklaavatuista materiaaleista. Lasipurkit sen sijaan voidaan rasvaa liottavalla pesuaineella pestä.

Koiran hajuaistista

Hajuaisti toimii koiran aisteista ensimmäisenä ja viimeisenä. Tähän lienee kaikkien koiranomistajien helppo yhtyä. Myös koiran hajumuisti ja hajujen erottelukyky on erinomainen. Koiran kyky tunnistaa hajuja on sitä parempi, mitä enemmän sitä harjoittelee. Ilkka Hormila antoi kiehtovan esimerkin hajuaistin merkityksestä: Englannissa (?) oli tehty tutkimus tullin huumekoirilla, jotka tulivat kantaviksi. Toinen narttu toimi työssä kantoajan loppuun saakka, toinen jäi heti äitiyslomalle. Pentujen synnyttyä testattiin niiden reaktioita emänsä etsimän huumeen hajuun: sen nartun pennut, joka oli toiminut kantoaikanakin työssä normaalisti, reagoivat hajuun, ja sen nartun pennut, joka ei ollut kantoaikanaan työssä, eivät. Tätä voivat harrastajat pohtia seuraavaa jälkikoiraa hankkiessaan..!

Koiralla on hajuille sekä lähi- että syvämuisti; syvämuistia hyödyntävät esim. palo-, ruumis- ja huumekoirat; lähimuistia ID-koirat, joiden pitää "unohtaa" kerran jäljittämänsä ja vertailemansa haju (mikä ei kuitenkaan ole koirille aivan helppoa). Haistellessaan intensiivisesti koira hengittää jopa 140-350 kertaa minuutissa; tämä muodostaa ilmapyörtee koiran kuonon eteen. Jacobsonin elimellä koiran yläkitalaessa on merkitystä haistamistapahtumassa; ilmeisesti koira vie kielellään hajua tähän elimeen (omaa pohdintaa: tämä mahdollistanee sen, että koira haistaa myös läähättäessään? Vaikkakin vastikään luin tutkimuksessa, jossa oli todistettu koiran haistavan huonommin kuumissaan ja hengästyneenä eli läähättäessään, kuin ns normaalitilassa. Toisaalta läähättäessäänkin koira kuitenkin pystyy haistamaan.) Koira saattaa lipomalla ilmaista etsittävän hajun olemassaolon; toisaalta ruumiskoira saattaa hajusta vihiä saadessaan esim. juoda vettä, mikä ei kuitenkaan kerro koiran janosta, vaan se yrittää tällöin saada hajusta paremman kuvan.

Kun koira siirtyy tai siirretään ympäristöstä toiseen, sen nenä tarvitsee aikaa "kalibroituakseen" uudelleen. Tähän on hyvä varata aikaa noin 10 minuuttia. On siis turha kuvitella ottavansa koiran suoraan autosta tekemään hyvää jälkisuoritusta esim. kokeissa!

Koiran mielentilalla on merkitystä hajutyöskentelyssä. Ylivireinen koira ei pysty työskentelemään; se saattaa kyllä haistella ja haistaa, mutta signaaliketju ei tällöin mene loppuun saakka, eikä koira tiedä saavansa oikeaakaan hajua. Sama voi tapahtua myös silloin, jos koira menee pelästyessään lukkoon. Optimaalinen viretila hajutyöskentelyyn ja hajuerottelun harjoitteluun onkin kohtuullisen rauhallinen.


Hajutunnistuskoiran koulutuksesta

Opetettaessa koiralle hajutunnistusta, ei koulutus saisi edetä liian nopeaan tahtiin. Ilkka Hormila hieman kritisoikin nykyistä "80 %:n sääntöön" perustuvaa koulutusta (kun 80 % suoritusta onnistuu, voidaan nostaa kriteeriä; aihetta sivuan erään vanhemman tekstini kommentissa), joka voi pahimmillaan johtaa siihen, että koira jossain vaiheessa menee lukkoon harjoitusten jatkuvasti vaikeutuessa ja vaikeutuessa. Hormila itse suosiikin harjoittelutapaa, jossa koiralle tehdään silloin tällöin selvästi vaativampia harjoituksia, ja välissä se saa tehdä iloisia ja helppoja hömpöttelytreenejä. Poliisikoiran hajutunnistuskoulutus vie 1,5-2 intensiivistä harjoitteluvuotta, joten mitään oikotietä onneen ei tässä(kään) lajissa ole. Toisaalta tilanne on helppo ajatella omaltakin kohdalta; jos töissä joutuu jatkuvasti suoriutumaan tehtävistä, jotka menevät oman osaamisen ylärajalla, joiden suorittamiseksi joutuu jatkuvasti ponnistelemaan, ilman helpompia välipaloja, ollaan ennen pitkää ongelmissa.

Liikaakaan ei saa harjoitella. Luennoitsijakin tunsi ilmiön "murkkuikäinen koira" ("eihän niiden kanssa voi tehdä yhtään mitään!"), minkä vuoksi nuorille pennuille saatetaan opettaa joku haju suhteellisen lyhyessä ja intensiivisessä harjoittelujaksossa, jonka jälkeen ajatus jätetään muhimaan, ja esitellään haju koiralle myöhemmin, sen vartuttua n. 1-vuotiaaksi. Hajutunnistuskoulutus ja erityisesti kovilla alustoilla jäljestäminen on koiralle vaativaa puuhaa, eivätkä poliisikoiratkaan sitä joka päivä harjoittele. Normaali harjoittelutahti voisi olla vaikkapa 2 päivää hajuharjoituksia, 1 päivä tottista, 2 päivää hajuja, viikonloppu. Tätä tahtia mentäisiin pari kuukautta, sitten muutaman viikon lepo. Liika harjoittelu aiheuttaa kyllääntymisen vaaran.

Ilkka Hormila puhui paljon yleistämisen ja vaihtelevuuden tärkeydestä; ei pitäisi ikinä sortua harjoittelemaan kaavamaisesti. Oli sitten kysymys siitä, mistä kehon osasta jäljentekijän ominaishajua otetaan, miten jäljelle laitetaan esineitä, missä jälki kulkee, kuinka vanha se on..., on muistettava vaihtelevuus ja yllätyksellisyys. Koira rutinoituu helposti! Jos esim. huumekoiran alkuharjoittelussa käytetään ainoastaan tiettyä annosta huumetta, koira voi oppia ilmaisemaan tämän yhden annoksen, muttei pienempiä tai suurempia annoksia.

Hajutunnistuskoulutus lähtee aina yhden hajun kouluttamisesta. Hajut tulisi pitää alussa mahdollisimman puhtaina, mikä tulee huomioida myös näytteitä käsiteltäessä. Kun koira on oppinut tunnistamaan yksittäisiä hajuja, oppii se hajuyhdistelmiäkin nopeammin. Hajutunnistuskoiralle annetaan ennen jäljestämistä lähtöhaju, jonka se etsii maastosta ja seuraa sitä. Tarvittaessa koiralle annetaan matkan varrella lisää apuhajua. Tällöin toisten kulkijoiden häiriöhajut eivät periaatteessa missään vaiheessa muodostu koiralle ongelmaksi. (Risteävät jäljet voivat kyllä vaikuttaa jäljentekijän hajupilven leviämiseen.)

Toisin kuin esim. palveluskoirakokeissa, ei poliisin koirankäytössä mikään ole niin tärkeää, kuin etsittävän ihmisen löytyminen. Koiran ei tarvitse haistaa jäljentekijän joka askelta tai kulkea tarkasti jäljen päällä; ajan kuluessa jäljenteosta haju leviää kauemmaksi primäärijäljen päältä. Ilkka Hormila kertoi itse vaativansa omalta koiraltaan tiettyä tarkkuutta jäljestämistyöskentelyssä, kuitenkin jäljen ominaisuudet huomioiden: tuoretta jälkeä koiran pitää pyrkiä ajamaan tarkasti (ei kuitenkaan askeleen tarkasti, vaan trailing-tyyppisesti, vähän kuten metsäjäljellä), kun taas esim. vuorokauden vanhaa jälkeä koira saa hakea vapaammin, sillä tällaisesta jäljestä ei hajua ole välttämättä jäänyt kuin tiettyihin paikkoihin maastossa.

Siitä, miten jäljentekijän haju jäljellä käyttäytyy, tai kuinka pitkään haju ylipäänsä pysyy maassa, ei ole varmaa tutkimustietoa olemassa. Hyviä arvauksia kylläkin; joskus jäljelle muodostuu hajutunneli, joskus hajua voi olla lauttoina tai jopa torneina. Nämä vaikuttavat koiran työskentelyyn; esim. tiheästä puskasta tultaessa hajunkuva usein muuttuu merkittävästi, ja koira saattaa olla hetken aikaa hukassa. Sille pitääkin antaa aikaa kalibroida nenänsä muuttuneisiin olosuhteisiin.

Hajutunnistuskoiran koulutusta aloitettaessa koiralla tulee olla jäljestämistyöskentelyn perusteet hallussa (minulle jäi hieman epäselväksi, tarkoitetaanko tällä esim. ruoalla koulutettua jälkityöskentelyä), hajuerottelu ihmisen hajulla esim. purkkiradalla kunnossa sekä esineen tarkka etsiminen ja ilmaisukäytös olemassa. Kovan maan työskentelyä aloitettaessa ensimmäiset jäljet ovat suoria, normaalisti askellettuja 50-100 metriä pitkiä jälkiä. Jäljentekijän hajua vahvistetaan suihkuttamalla jäljen päälle vettä. Vesi on tavallista kraanavettä, jossa jäljentekijä on ns. pessyt kasvonsa. Aloitukseen vettä suihkutetaan melko runsaasti. Jäljen alkuun ja loppuun laitetaan esineet, myös jäljen varrelle voidaan laittaa esineet. Jäljen ei ensimmäisillä kerroilla tarvitse vanheta kuin 5-10 minuuttia. Koiran tullessa jäljelle sille annetaan lähtöhaju lasipurkista, jossa on sidetaitos, johon jäljentekijä on hieronut omaa hajuaan. (Myöhemmin lähtöhaju voidaan antaa myös muista esineistä.) Jälkiharjoittelua voidaan tehdä myös talvella tallatuilla alueilla, joissa koira ei voi seurata jälkeä näköaistinsa avulla. Koiran annetaan jälkiharjoituksissa vapaasti tutkia myös muut löytämänsä esineet ja todeta, että ne eivät ole haluttuja esineitä. Harjoitusten edistyessä vettä vähennetään ja vaikeutetaan jälkeä muilta osin. Alustanvaihtoja voi vahvistaa laittamalla esineitä jäljelle alustanvaihdon jälkeen. Jäljentekijän sijoittuminen on syytä huomioida; yleensä jäljentekijän on syytä häipyä koko alueelta tai mennä autoon jäljenajon ajaksi. Jäljen lopussa loppuleikki koiran kanssa on tärkeä. Alkuvaiheessa on hyvä, jos jäljentekijä tuodaan jäljen alkuun autolla, ja hän nousee autoon poistuessaan jäljeltä. Myöhemmin koira voidaan tuoda jäljelle eri suunnasta, kuin mistä jäljentekijä on tullut, ja antaa sen vapaasti etsiä jälki lähtöhajun saatuaan. Jäljellä olevien esineiden on syytä olla pieniä (esim. avaimia, kolikoita), jotta koira ei pystyisi paikallistamaan niitä silmillään.

Jos ilmaisut eivät ole koiralla valmiita, niitä ei saa ns jauhaa jäljen päällä. Muutoinkaan jälki ei ole oikea paikka harjoitella tottelevaisuutta. Jos esineitä jää jäljelle, ei niistä kannata sen suurempaa stressiä ottaa. Koiraa ei pidä kutsua takaisin esineitä ilmaisemaan. Kulmia lähdetään tekemään loivien kaarrosten kautta. Jo aikaisessa vaiheessa otetaan mukaan häiriöhajuja, esim. kolmannen ihmisen esineitä jäljelle. Suihkepulloa käytetään vahvistuksena myös märällä asvaltilla.

Kuten mitkä tahansa treenit, mutta erityisesti hajutunnistustreenit on syytä Suunnitella hyvin etukäteen, ja Toteuttamisen jälkeen myös Analysoida ne. Aina ei voi onnistua, mutta epäonnistumista ei saa jäädä märehtimään - epäonnistuminen on parempi paikata heti uudella, helpommalla suorituksella! Harjoituksista pitää jäädä hyvä mieli paitsi koiralle, niin myös ohjaajalle!

Luennon lähdeluettelo löytyy täältä.

Lisätietoa ID-koirien koulutuksesta sekä konkreettisia koulutusmahdollisuuksia löytyy esimerkiksi Koirakoulu Vision sivuilta.

Kipinä syttyi, porukassa jo juttelimme, josko saisimme yhteiset ID-jälkitreenit pystyyn. Koulutuksellisesti tämä olisi erittäin mielenkiintoinen haaste vähintään!

keskiviikko 17. elokuuta 2011

Sairaslomalainen ja juoksulainen

Sulon ontuminen ei helpottanut, joten käytin sitä eläinlääkärissä. Jalka kuvattiin, koska tunnustelemalla ei päässyt selvyyteen vamman laadusta. Murtumaa ei onneksi löytynyt, vaan diagnoosi oli ojentajien revähdys. Se on todennäköisesti aiheutunut joko voimakkaasta iskusta tassun etupuolelle, tai tassun nuljahtamisesta yli. Tassun etupuoli oli ihan mustelmilla ja turvoksissa. Tassu paketoitiin, ja pakettia pitäisi nyt pitää kaksi viikkoa, minkä jälkeen vielä kaksi viikkoa vähän enemmän hissuksiin. Kun joku kertoisi tämän vielä Sulollekin, sillä alkaa nyt jo vanne kiristämään ja meille on muuttanut vinkuintiaani. Kokeisiin emme siis ihan hetkeen ole menossa... Samalla eläinlääkäri katsoi Sulon hampaita, ja totesi kahden yläetuhampaan tarvitsevan poistoa. Etuhampaat ovat ilmeisesti katkenneet jossain vaiheessa, ja niissä on ydinyhteys, eli hammasjuuripaiseen muodostuminen jossain vaiheessa on todennäköistä, ellei hampaita poisteta. Sulon hampaat ovat muutenkin varsin kuluneet, mutta ydinyhteyttä ei muissa onneksi ole.

Nyt Sulo on jo tosiaan huomattavasti virkeämpi, eikä malttaisi millään liikkua ulkosalla rauhallisesti. Saimme tassusiteen suojaksi hienon varta vasten räätälöidyn hupun, niin ei tarvitse muovipussivirityksillä lähteä suojaamaan pakettia kastumiselta.

Liina puolestaan aloitti juoksunsa. Eli vähän säätämisen puolelle menee nyt elämä koirien kanssa, toiselle saa uloslähdössä olla laittamassa tassusuojaa päälle ja toiselta riisumassa housuja.

Pientä aivojumppaa on pitänyt yrittää kavereille keksiä, selkeästi ovat tekemisen puutteessa. Liinan kanssa toki voitaisiin ihan kunnon treeniäkin nyt tehdä, mutta mentiin tänä iltana temputtelulinjalla, kun tulin myöhään kotiin. Ihan hauskaa välillä niinkin, harjoittaa ajoitustaan ja kriteerinasettamista ns tyhjänpäiväisillä tempuilla, joista koirat kuitenkin suuresti näyttävät nauttivan. Sulo opetteli näyttämään, missä se pipi onkaan. Kosketuskepillä alkuun, sitten sheippaillen, parissa sessiossa pääsin nimeämään käytöksen. Joka siis ei sen kummempi ole, kuin että Sulo koskettaa tassupakettiaan... Liina kertaili sormien nimeämistä. Peukalo, etusormi ja keskisormi alkavat olla hallussa :) Kromikin, joka meillä on taas hoidossa, halusi tehdä. Vanha mummu oli ihan liekeissä kosketuskeppiharjoituksista!

sunnuntai 14. elokuuta 2011

Suunnitelmia uusiksi

Sulo ja Liina juoksenteli viikonloppuna mopon perässä metsäteillä, ja nyt on molemmilla anturat hellinä, Sulolla takatassussa halkeama ja etutassu todella kipeä, vaikkei siinä mitään näy. On ne ennenkin olleet mopolenkeillä mukana, mutta nyt oli todellakin "mopo karannut käsistä", ja koirat olleet levossa siitä asti :( Sulo etenkin on tosi kipeä, olen vähän huolissani siitä. Semminkin, kun kipeä tassu on muistaakseni sama, jota se oireili keväällä astuttuaan siihen tikkuun. Nytkään siinä ei ole mitään jälkeä, mitään muuta se ei arista kuin anturoita, niitä sitten ihan tosissaan. Lenkki itsessään ei ollut sen kummempi kuin ennenkään, samoilla reiteilläkin olivat menneet, mutta olihan siellä sepeliä tiellä, eikä ne nyt jostain syystä olleet kai menneet tien sivuun juoksemaan, kuten yleensä tapaavat tehdä.

Pienenpieni suunnitelma oli, että oltais yritetty jälkikokeisiin syyskuun alussa, mutta nyt se suunnitelma siirtyy, sillä vaikka Sulo tervehtyisikin (ja toden totta toivon että tervehtyy!) syyskuuhun mennessä, menee niin monta treenipäivää nyt sivu suun, etten viitsi lähteä onneani koittamaan. Toivotaan, että saadaan joskus paikka jostain.

Keppi-ilmaisuja ehdittiin treenata työreissun ja "sairasloman" alkamisen välissä, pihassa vaan. Sulo ilmaisi innoissaan, mutta Liina oli kumman epävarma.

maanantai 8. elokuuta 2011

Arjensyrjässä kiinni

Huomaa arjen olevan jo täydessä vauhdissa, kun aika ei taas tahdo riittää mihinkään. Tänään perinteiset Killerin treenit. Terhi oli mulla kaverina ja apuna, jotta kiitosta vaan :)

Sulo teki liikkeestä istumisen, seuraamisen käännöksiä vasemmalle, noudon ja eteenmenon. Istuminen onnistui ekasta, viimeinkin. Seuraamisissa oli kivasti mukana, ja käännöksissä oli jopa napakkuutta. Noutoon vire oli kohdillaan, palautuskin tuli vauhdilla kun pakittelin. Tein eteenmenon samaan kohtaan, mihin oltiin tehty pitkä seuraaminen, tämän paikan viereen nouto. Yhdessä oltiin jätetty eteenmenopalkka, mutta sitä Sulo ei heti löytänyt.

Loppuun tehtiin vielä hyppynoudot. A-esteen tein vielä toiseen kertaan, kun Sulo vähän epäröi takaisinhyppyä. Ensimmäisen kiinteän hypyn se meinasi skipata, mutta meni sitten yli. Viretila meinasi mennä vähän överiksi tässä.

Tokoryhmän kanssa Sulo sai tehdä vielä paikkamakuun, kun kävin tekemässä luoksepäästävyyden muille.

Liinan kanssa tehtiin kaksi kierrosta, leikkikierros ja ruokakierros. Treeninä luoksetuloasentoja, perusasentoja ja vähän seuraamista. Nyt pysyi vire hyvin! Olin tosi tyytyväinen Liinaan tänään. Lisäksi Liina teki kahden minuutin paikkamakuun. Hyvin pysyi. Lopussa meinasi varastaa.

Kotona koirat sai vielä nostella keppejä pihalta. Motivaatio oli tähän harjoitukseen molemmilla hyvä, näitä täytyy nyt tehdä vain lisää ja toivoa, että kepit alkaisivat jäljeltäkin nousemaan varmemmin.

sunnuntai 7. elokuuta 2011

On taas touhuttu

Takana treenintäyteinen viikonloppu, kerrankin! Kiva on ollut touhuta koirien kanssa. Paljon olisi tehtävää ja hirmuisesti suunnitelmia toteutettavana, harmillisesti työreissu osuu ensi viikkoon, eikä ehditä tekemään niinkään paljon ensi viikolla. Lauantaina käytiin pyörähtämässä tokokerhon kesäpäivillä, jossa tehtiin sheippaustreeniä laatikon kanssa. Tein myös jälkitreenit molemmille. Tänään käytiin Jämsässä jäljestämässä Tiian kaverina.

Meidän versio laatikkotreenistä oli se takapäänkäyttöharjoitus. Liina muisti sen yllättävän hyvin, ei tarvinnut paljoa vahvistaa laatikkoon suuntautuvaa käytöstä, kun se jo nousi sen päälle etujaloillaan. Seuraava vaihe oli vahvistella takajalkojen liikettä. Avitin sitä alkuun liikkumalla itse ensin laatikon ympärillä, mutta pääsin vahvistamaan liikettä myös niin, että olin itse paikoillani. Vielä Liina ei kuitenkaan tainnut tajuta naksun johtuvan takajalkojen liikuttelusta, sillä se tarjosi ahkerasti etujalkojen liikuttelua.

Sulo sai tehdä laatikkoharjoituksia "demokoirana" eräälle tuoreelle pennunomistajalle, sille vahvisteltiin ihan vain laatikkoon kohdistuvaa käytöstä, muuta treeniä laatikon kanssa se ei ole aiemmin tehnytkään. Hyvin Sulo selvisi tehtävästään :)

Lauantaina Liina teki keppisuoran tienposkeen, tänään tehtiin noin 100 askeleen keppisuora metsään. Molemmissa 8 keppiä. Lauantaina Liina jätti yhden ilmaisematta, muut nousi. Loppua kohti ilmaisut siistiytyi, eikä Liina enää poiminut keppejä suuhunsa. Tänään alku meni hyvin, Liina jäljesti tarkasti ja innokkaasti, ja ilmaisi kepit hienosti. Loppua kohti jäljestys vähän levähti ja samalla kepit alkoi jäädä metsään. Liinalle on hyvä ottaa alkuun muistutuksena ilmaisu ennen jäljelle lähtemistä. Tiia sanoi myös ilmaisusta, että mun kannattaa kokeilla, miten sen käytökseen vaikuttaa mun käytös ilmaisun yhteydessä; annanko sen vain lähteä jäljestämään "vapaasti", vai erityisestä luvasta. Mitään maahanmenosulkeisia mun ei kannata jäljellä alkaa ottamaan. Lisäksi Liinaa voi kehua jo silloin, kun se noteeraa kepin, eikä välttämättä tarvitse odottaa maahanmenoon saakka.

Sulo teki lauantaina 2 janaa, oikealle ja vasemmalle, joiden jälkeen kahden kepin jälki. Tänään 3 janaa, kaikki vasemmalle. Tänpäiväiset janat oli Tiian tekemiä, eli päästiin harjoittelemaan vieraita jälkiä ja keppejä. Lauantain janat ei mennyt niin hyvin, Sulo kävi hirveillä kierroksilla, eikä edennyt ollenkaan suoraan. Sen sijaan se ei ottanut takajälkeä, mutta molemmilta jäljiltä se meinasi jättää yhden kepin metsään. Tänään janat oli ok-tasoa, Sulo eteni hyvin, mutta oikoi lopussa. Ensimmäisellä meinasi ottaa takajäljen, mutta kääntyi oma-aloitteisesti. Vikan janan kepin se jätti nostamatta.

Sulolle ja Liinalle molemmille otetaan kepit tehotreeniin nyt. Tiia ehdotti treeniä, jossa keppejä vain "viljellään" pihalle ympäriinsä, ja mennään koiran kanssa pihalle yhdessä, ilman sen ihmeempiä käskytyksiä. Tämä on hyvä esim. iltaruokatreeninä.

(Tätä kirjoittaessani Liina makaa vierellä sohvalla, näkee unta, vinkuu ja heiluttaa häntää... Sillä on myös toisessa kankussa ilmeisesti hotspot. Tarvii putsailla betadinella.)

perjantai 5. elokuuta 2011

Hemmetin takajälki ja muita kertomuksia

Torstaina jälkitreeniä, tänään käytiin tottistelemassa Viihdekeskuksella pikku porukalla. Sulo treenasi jälkitreenissä janoja, Liina keppejä. Tänään teemana oli Sulolla tottiskaavion läpivienti kokonaisuudessaan ja Liinalla fiilistely.

Sulolle torstaina 5 janaa, 10-30-metristä. Tajusin vasta lähtiessäni näitä tekemään, että kaikki janat ekaa lukuunottamatta lähtee oikealle... Mikä ei sitten lopulta niin huono homma ollutkaan, sillä Sulolla näyttäisi olevan fiksautuminen vasempaan suuntaan. Se pyrki kaikissa janoissa, viimeistä lukuunottamatta, joka oli kuitenkin kävelty siten, että se oli helpompi, lähtemään vasempaan. En reagoinut tähän muuten, kuin että annoin jäljestää pari metriä, ja kun näytti siltä, ettei Sulo ole oma-aloitteisesti vaihtamassa suuntaa, pysäytin sen. Muuta vihjettä en antanut, ja Sulo vaihtoi sitten suuntaa itsenäisesti. Mutta piru vie, eikö se nyt sitten kuitenkaan osaa tätä, vaikka vähän aikaa näytti ihan hyvältä. No, jos jotain hyvää, niin etenemiset oli aika suoraviivaisia. Toka vikalla janalla ei enää lähtenyt suoraan ja nopeasti vaan jäi siihen eteen haahuilemaan, mutta otin sitten takas janalle, valmistelin lähetyksen uudelleen, ja tällä kertaa sitten Sulo meni suoraan eteenpäin. Kepit oli parinkymmenen askeleen päässä janan nostokohdasta. Ensimmäisen kepin ohi meni, nostin sen sitten itse ja näytin Sulolle. Loput nousi ok. Viimeisellä jäljellä oli kaksi keppiä, jotka molemmat nousi hyvin.

Liina teki keppisuoran seitsemällä kepillä. Ensimmäisen yli meni, ja viimeisen. Himmasin hihnasta vähän vauhtia, mitä tuntui ihan kiitettävästi olevan. Nostin itse maahan jääneet kepit, ja näytin ne Liinalle. Nyt pitäisi malttaa tehdä keppiharjoituksia vain niin paljon, että nämä oikeasti alkaisivat sujumaan, turha mennä mettään juoksemaan kepeistä ohi.

Sulon osalta janaharjoitukset siis jatkuvat. Tässä lähiaikoina ollaan toivon mukaan saamassa kuuri vieraita jälkiä vierailla kepeillä, ja esineruututreeniäkin pitäisi jatkaa, niillä vierailla esineillä ehkä tällä kertaa. Liina pääsee ajamaan kunnon jälkeä sitten kun ollaan tehty keppisuoria parit niin, ettei mun tarvii roikkua narussa tai antaa mitään ylimääräisiä vihjeitä maahanmenoon, eikä matkalle jää keppejä.

Tänään Sulo veti sen pk-tottiskaavion parissa osassa läpi, maahanmenoa ja luoksetuloa lukuunottamatta. Eniten ehkä päänvaivaa aiheutti eteenmeno sekä yllätys, yllätys, valmistelevat osuudet. Seuraaminen oli myös vähän levotonta, ja takaosa aukeaa pahemman kerran. Lisäksi liikkeestä istumisessa on ongelma; menee aina eka käskyllä maahan. Eteenmeno ei oikein onnistunut, tehtiin samoille huitteille, kuin missä oltiin tehty seuraamisen eka suora; Sulo muisti vain hyppynoudot ja pomppi minne sattuu. Jenni oli vienyt lelun valmiiksi kentän reunaan. Pitää tehdä jatkossa huomattavasti paljon pidemmällä matkalla, ja nyt vain rakentaa sitä mielikuvaa eteenmenopalkasta seuraamissuoran päässä, mutta kauempana vain. Illalla koettelin äänijänteitäni, vietiin keppi, lähetin Sulon sinne ja käskin sen maahan ennen keppiä. Meni se maahan! Armaan avokkini kaverit kommentoivat, käskytänkö avokkianikin samaan malliin. En ainakaan myönnä. Vois kuulemma mennä paskat housuun.

Nouto oli ok, ja estenoudot oli ok. Henkilöryhmäkin meni hyvin. Maahanmenoa liikkeestä en viitsinyt tehdä, kun Sulo sitä maahanmenoa tarjoili muutenkin. Paikkamakuun se teki alkuun Urmon tehdessä samaan aikaan. Pysyi se ainakin.

Liinan kanssa operaatio Tunnetila jatkuu. Pari kierrosta otettiin leikkitottiksen merkeissä. Alkuun hajumaailma meinasi viedä mukanaan, eikä lelut juurikaan kiinnostanut. Tehtiin välissä vähän ruoan kanssa, mistä Liina vähän innostuikin, ja sitten vielä leikittiin. Mun mielestä lopetettiin hyvään saumaan, Liina nousi ihan pikkiriikkisen, leikki parilla eri lelulla, viretila kantoi eikä lopahtanut pallon saalistamiseen, ja se kantoikin narupallonsa autolle. Mitään isompaa tekniikkahommaa ei varmaan lähdetä tässä harjoittelemaan, ennen kuin saadaan tunnetilaa kohennettua. Tai mikä ettei tehdäänkin vaikka kotona, jos hyvältä vaikuttaa, mutta en minä siitä syksyn BH-koetavoitteesta sellaista stressiä ajatellut ottaa, että pakko olisi valmista saada. Tai siis, jos ei tule valmista niin sitten ei tule. Viimeistään ensi vuonna siinä tapauksessa...

keskiviikko 3. elokuuta 2011

Tottiksia

Takana muutamat tottikset. Jotenkin ei nyt tämä treenaaminen ole ottanut kunnolla tulta alleen. Kotana kaikki on niin vaiheessa, ettei tiedä mistä aloittaisi, ja nyt kun työtkin on taas alkanut, niin ei ole tuota vapaa-aikaakaan liiemmälti. Valintoja, valintoja on tämä elämä. Ei pitäisi ainakaan ressiä repiä tästä, siten ei tule kuin kusipäisiä lapsia tai huonosti koulutettuja koiria.

Viikonloppuna yritin kotona vähän tottista tehdä, mutta jälki oli niin kamalaa, etten taida viitsiä siitä mitään kirjata edes. Liinaa ei kiinnostanut ja Sulo huusi. Siinä alkoi ohjaajalla otsasuoni pullistelemaan pahemman kerran, ja ennen totaalista hermostumista oli pakko ottaa pieni aikalisä. "Metsätottikset" ja tuollaiset hömpöttelyt on Liinan kanssa mennyt jo varsin kivasti, se innostuu leikkimisestä, palkkaantuu ruualla jne, mutta sitten kun aletaan tekemään tosissaan ja laitan Sulon sisälle tai tarhaan, se jotenkin lamaantuu. Vaikka palkka pysyy samana. Sulo taasen kävi niin ylikierroksilla, ettei sen kanssa ole oikein järkeä siinä mielentilassa tehdä mitään.

Jos nyt jotain voi noista kahdesta ja niiden välisistä eroista sanoa, niin Sulon vire nousee erittäin helposti, mutta sillä on hyvin kapea toiminta-alue, ja se vire heittää erittäin helposti myös sinne toiminta-alueen yläpuolelle. Tämän vuoksi olen Liinan kanssa ehkä liiankin varovasti edennyt, mitä vietin kasvattamiseen tulee, mikä lienee ollut virhe. Liina kun hyvin harvoin nousee toiminta-alueensa yläpuolelle, edes silloin, kun se on innoissaan jostain (uskokaa tai älkää, näinkin on meidän treeneissä joskus käynyt). Ei se aina pysty itseään hillitsemään, jos esim. pallo on näkyvissä, vaan yrittää ottaa sitä multa, mutta se on koulutuksen puutetta eikä koiran ominaisuuksista johtuvaa. Ääntä Liina ei treenatessa juurikaan pidä, mikä on toisaalta hyvä, toisaalta huono juttu - en pysty nostamaan Liinaa haukuttamalla, mutta ei se kyllä piippaakaan.

Maanantain treenit Killerillä meni onneksi tällä kertaa vähän paremmin. Sulo teki paikkamakuun kun kävin tekemässä muille luoksepäästävyyden, Liina tuli tekemään sitten paikkamakuuta muiden kanssa samaan aikaan. Koskapa ei oltu tätä pitkään aikaan tehty, kävin palkkailemassa sitä. Hyvin se pysyi. Niin pysyi Sulokin. Lisäksi tehtiin hyppyä, Sulo sai käydä noutamassa kapulan esteen yli (80 cm), Liina sai hyppiä muuten vaan. Sulo selvisi hommasta kivasti yhdellä toistolla, tosin tehtiin vanhalla noutokapulalla, jonka se nostaa aina huonolla otteella. Se uusi Gappayn isompilaippainen kapula on selkeästi parempi. Liina hyppi kivasti käskystä 60-senttistä hyppyä, mutta 80-senttisessä iski rimakauhu. Kun juoksin mukana, se hyppäsi, eikä tainnut ponnistaakaan siitä kuin kerran... Tuo taipumus ponnata vauhtia esteestä saattaa kyllä kertoa siitä, että hieman liian nopeasti ollaan otettu korkeutta hyppyyn; ehkä treenataan nyt matalammalla se mitä treenataan, jotta hyppytekniikka iskostuisi sen mieleen.

Tänään kävin tottistelemassa pikku porukassa Viihdekeskuksella. Molemmille pari kierrosta. Sulo teki seuraamista ekassa sessiossa, tokassa noudon ja eteenmenon ja vikassa estenoudon. Liina teki kaksi kierrosta, leikkitottista sekä ruokatottista. Lähinnä perusasentoa ja luoksetuloasentoa ja seuraamisen paikkaa, ei mitään uutta ja ihmeellistä, vain hyvää fiilistä. Sulon ensimmäinen kierros meni uusien ja pelottavien ihmisten ihmettelyyn; tehtiin henkilöryhmää. Se oikeasti keksi pelätä yhtä matonroiskaletta. Siitä päästiin yli, kun maltoin palkata sitä pienestä, enkä vaatinut täydellistä suoritusta. Lelun kanssa riepottelu vähän nosti fiilistä, jonka voimin päästiin tekemään henkilöryhmää vähän enemmän niin kuin se oikeasti tehdään. Seuraaminen oli väljää, käännökset tahmaisia, ja takamus ei pysynyt oikealla paikallaan. Nouto oli ok, palautus ravilla, ja nosto vähän epävarma. Eteenmenoon olisi tahtonut edistää niin pirusti. Estenoutoa kolme toistoa, Anna oli varmistamassa esteen vieressä, ettei Sulo tule ohi. Ensimmäisellä ei meinannut löytää koko kapulaa ruohikosta, eikä sillä juurikaan ollut intoa sitä etsiäkään, mutta löydettyään se kyllä kiipesi uudelleen. Tokalla Anna siirsi kapulaa vähän keskemmälle, ja Sulo ajatteli, että kapula pitää vissiin palauttaa Annalle. Kyllä se sitten palautti mullekin. Viimeinen meni hyvin, joskin kapulan nostossa oli vähän epävarmuutta. Ihan hyvin tämä meni, ensimmäinen kerta, että päästiin tekemään liikettä kokonaisena. Anna totesi, että vaikka Sulo äänteleekin, ei se niin hirveästi pidä ääntä kuin joskus ennen, ja toisaalta, kun itse olen selkeä, Sulokin toimii paremmin. Sulo on tyypillinen mies; se vaatii tiukan käskytyksen mutta reilut kehut ;)

Liinan kanssa oli vaihteeksi ihan kiva tehdä, ei se nyt hirveästi vietissä noussut, mutta teki kuitenkin ihan rehellisesti mitä siltä pyydettiin, ja palkkautui sekä leikillä että ruoalla. Enemmän me vain tarvitaan näitä hyvän mielen fiilistreenejä, ja niitä pitäisi mahdollisimman paljon käydä tekemässä eri kentillä. Josko se oikea viretilakin alkaisi sieltä löytymään.