keskiviikko 28. syyskuuta 2011

Pitkästä aikaa hakumetsässä

Pitkästä aikaa käytiin treenaamassa hakua täällä Jyväskylän päässä! Olipa mukavaa; kiitos Terhi, Saija ja Asta! :)

Sulo ja Liina suorastaan loisti. On viimeisen päälle hämäävää, kun tutussa porukassa hakutreenit menee niin hyvin, ja vieraassa tulee huomattavasti enemmän muuttujia... Tietysti osaltaan vaikuttaa varmasti aina vieras paikka vieraiden ihmisten lisäksi, ja todennäköisesti minä aina jännitän enemmän uusissa porukoissa kuin tutussa.

Molemmilla oli samantyyppiset treenit; 2 maalimiestä, jotka liikkuvat keskilinjan suuntaisesti kulkien koko ajan enemmän takarajan suuntaan. Liina teki älyttömän korrektia työtä 6 pistoa! Itse yritin muistaa liikkua koko ajan eteenpäin ja olla näyttämättä suuntaa näytölle lähdettäessä. Jälkimmäisestä Liina vähän häiriintyi; se on selvästi jo fiksautunut käsimerkkiin. Lähti se kuitenkin vähän kannustettuna näytölle, ja vauhdilla lähtikin! Toka vikalta pistolta tuli ilman rullaa; Astan kertoman mukaan rulla oli osunut Liinan hampaisiin, mutta jotenkin se ei ollut tarttunut matkaan kuitenkaan. Lähetin uudestaan, ja rulla tuli sitten ongelmitta. Kertaakaan Liina ei tiputtanut rullaa kuitenkaan! Olen ihan äimän käkenä näin hyvistä treeneistä. 6 pistosta Liina alkoi vähän jo väsyä, mutta hienosti teki kuitenkin töitä loppuun asti. Sunnuntaina aloittamani pyöräilyharrastus tullee tarpeeseen... Irtoaminen ei ollut ihan varmaa, jos Liinalla ei ollut selvää kuvaa maalimiehestä metsässä, mutta silloin, kun se sai näkö- tai hajuhavainnon, se lähti varmasti. Voikin olla tarpeen nyt, että tehtäis enemmän tuulipistoja, ja syviä pistoja, ettei Liina alkais tukeutumaan näköhavaintoihinsa, ja irtoaisi myös varmemmin ja syvälle.

Sulo oli ihan liekeissä. Olin ensin ajatellut, että teen Sulolle vain esinetreenin, mutta kun se niin kovasti halusi päästä ukkoja etsimään, sai sekin tulla. Tehtiin aika helppo treeni ottaen huomioon, että ukot oli jokseenkin tuttuja, haukutuksia ekoille yhdet, lopuille 5-5-10-5. Haukun aloittamisessa, irtoamisessa tai etsimisessä ei ollut mitään ongelmaa. Mua vähän polttelee tällä porukalla kokeilla sellaista rataa, jossa en tiedä, missä maalimiehet on; eli vähän kokeenomaista treeniä. Onhan se niin, että vierailla ukoilla Sulon kanssa tilanne on ihan eri, mutta sen kanssa on niin hauska treenata hakua kuitenkin, että tehköön nyt; ainakin meillä on molemmilla kivaa :)

Tosiaan sunnuntaina kävin pyöräilemässä koirien kanssa tossa maantiellä. Olin ostanut springerin pyörään, ja se on ihan hemmetin hyvä keksintö! Mukavaa itsellekin saada vähän vaihtelua liikkumiseen. Koirat veti välillä, välillä tuli ihan vierellä, mutta mitään ongelmia pyörän vierellä juoksemisessa ei ollut. Tätä me jatketaan!

Sunnuntaina tein lyhyen sheippaustreenin merkinkiertoja molemmille. Maanantaina tokotreenit; Sulolle seuraamisen käännöksiä ja hyppynoutoa kiinteällä metrisellä, Liinalle luoksetuloja. Himmaamisesta luoksetulossa olen vähän huolissani, en tiedä onko syytä. Hyppynoudot ei mennyt ihan putkeen; ensin Sulo sekoili, sitten tuli ok suoritus, ja ajattelin vielä ottaa yhden. No ei olisi pitänyt, Sulo kompuroi, ja este kaatui :( Ei onneksi sen päälle suoraan, eikä sille mitään traumoja ainakaan nyt näyttänyt jääneen. Hyppyytin sen matalamman vielä, mutten sitä kaatunutta korkeaa; ihan jo sillä, että jos Sulo satutti itseään siinä kaatuessaan, niin ei olisi oikein pyytää siltä sille selkeästi haastavaa tehtävää (ei tosin näyttänyt sattuneen). Ensi kerralla sitten.

Tänään tottiksia Kuikassa. Sulolle seuraaminen+nouto+eteenmeno. Seuraamisessa oli toivomisen varaa, kontakti katkeili, Sulo ei ollut ihan tosissaan sen kanssa. Nouto ihan ok, ravillahan se palauttaa. Eteenmeno oli hyvä, bongasi palkan sieltä kyllä ja lähti hyvin, mutta lähti het pallon kopattuaan puskia nuohoamaan. Otin uudestaan, ja nyt Sulo älysi pitää saavutetusta edusta, eli siitä pallosta, huolta... Tein lisäksi henkilöryhmän, joka oli Sulon mielestä vähän epäilyttävä sateenvarjoa kantavine ihmisineen, mutta ei se pöhisemään ruvennut, ja teki lopulta ihan korrektia työtä. Myös maahanmenoja tehtiin; ei ne toivottoman hitaita olleet, muttei mitään salamannopeitakaan... Nopeiten meni, kun otin pallon näytille. Ehkä me tarvitaan motivaatiotreeniä tähän? Sehän ei Sulolla toimi alkuunkaan, että jätän palkkaamatta hitaat, silloin se lakkaa tekemästä kokonaan - tällä onnettomalla periaatteellahan sain meidän noudonkin tosi huonoon jamaan viime talvella...

Liinalle vähän seuraamista ja luoksetuloja, sekä vähän maassapysymisen häiriötreeniä. Käännökset vasemmalle ja oikealle meni hyvin, täyskäännökseen ei ihan se takamuksenkäyttö vielä riitä. Harjoittelemme siis lisää. Vähän aukeaa myös asento, eli meinaa ruveta välillä poikittamaan. Luoksetuloja otettiin kaksi vapaalla palkalla, yksi mun karkuunjuoksemisella ja ruokapalkalla, yksi mun seistessä paikallani ja heittämällä pallon sekä kaksi Jennin avustamana. Nämä oli yllättävän kivoja; nyt Liina oli oikeasti halunnutkin mun perään.

maanantai 26. syyskuuta 2011

Remmirähjäämisestä

Remmissä rähjääminen, haukkuminen, kiskominen toisten koirien luo, ... on ikuisuuskysymys aika monelle koiranomistajalle. Olen minäkin siitä osani saanut kokea. Remmirähjäämisessä kaiken a&o on ennaltaehkäisy. Poiskouluttamisessa on monta tietä. Niitä en kaikkia aio tässä käsitellä, vaan sen yhden tavan, jonka olen itse kokenut mielekkääksi lähestymistavaksi aiheeseen. Joku toinenkin tapa voi toimia, ja on koiranohjaajan käsissä valita se tie, jonka kulkeminen tuntuu itselle ja omalle koiralle parhaalta vaihtoehdolta. Kuitenkin, tien valittuaan - ja toivottavasti kukin kouluttaja tekee sen asiaa edes hetken pohdittuaan ja pureskeltuaan - on syytä pysyä valitsemallaan tiellä. Niin monesti saa kuulla ja lukea kommentteja tyyliin "ollaan kokeiltu tätä-ja-tätä-ja-tätä, mikään ei toiminut, mikä neuvoksi?" Jos asia ei lähde "kotikonstein" luettua toteuttaen aukeamaan, kannattaa mennä kouluttajan pakeille - yleensä kysymys on melko yksinkertaisista asioista ohjaajan toiminnassa, kuten ajoituksesta, joita korjaamalla saadaan koulutus taas etenemään aimo harppauksin.

Olipa kyseessä ennaltaehkäisy tai poiskouluttaminen, lähden itse liikkeelle vastaehdollistamisesta, josta voi harjoituksena käyttää kuvaavaa "look at that/watch that" -nimeä. Vastaehdollistamisen idea on muokata koiran tunnetilaa suhteessa häiriöön, vaikkapa vieraisiin koiriin. Koulutuksen alussa on tärkeää määritellä tavoite, ja tässä se on rauhallinen ja välinpitämätön ohitustilanne - on siis huomattava, että kaikkea ei voi mitenkään saada, siis rauhallisia ohituksia ja remmileikkihetkiä vastaantulevien koirien kanssa. Se on joko tai, jos valitsee jälkimmäisen, ottaa sitten myös näiden leikkihetkien mukana mahdollisesti tulevat sivuvaikutukset.

Koulutus lähtee siitä, että ohjaajalla on hallussaan jotain, mitä koira haluaa. Vastaehdollistamisessa parhaiten toimii ruoka. Lelu voi toimia, mutta sen käyttämiseen sisältyy ongelmia suhteessa tavoiteltuun mielentilaan - useimmiten leikkiminen kiihdyttää koiraa, ja jos koulutuksen tavoitteena on rauhallinen ohitus, ei kiihdyttävä palkkaaminen edistä tähän tavoitteeseen pääsemistä. Kuivanappula ei ole hyvä, vaan on syytä käyttää sellaista herkkua, jonka eteen koira on valmis tekemään töitä, ja jota se ei päivittäin saa. Herkun pitää myös olla pieneksi pilkottua ja pehmeää ja täten nopeasti syötävää, jotta koiraa pystytään palkitsemaan usein, eli pitämään vahvistetiheys korkeana. Parasta olisi, jos ohjaajalla olisi käytettävissään esim. koulutusryhmässä tai jollain tutulla rauhallisesti käyttäytyvä vieras häiriökoira, jolloin koulutustilanteita on helpompi säädellä koulutettavan reaktioiden mukaan - tavallisilla lenkeillä koulutusta saa ja pitääkin tehdä, mutta siellä muuttujia on yleensä niin paljon, että tilanteet ovat enemmän ja vähemmän hallitsemattomia. Sen takia käytöksiin pitää hankkia "massaa" hallituissa olosuhteissa.

Koulutustilanteet ovat aluksi lyhyitä, noin puoli minuuttia voi olla riittävä aika. Koiran keskittymiskyvyn mukaan sessioita ruvetaan vähitellen pidentämään, mutta joka tapauksessa vastaehdollistamista ei pidä tehdä minuuttikaupalla kerrallaan. Etäisyys häiriökoiraan valitaan sellaiseksi, että koulutettava koira ei siitä vielä suoranaisesti häiriinny. Tarkoitus siis on, että koulutettava koira huomaa häiriökoiran, mutta ei vielä varsinaisesti huolestu siitä, ja pystyy syömään nameja. Jos etäisyys on pienempi, ja koulutettava koira huolestuu häiriökoirasta, ei varsinaista oppimista pääse tapahtumaan. Naksu on tässä vaiheessa hyvä apuväline. Ohjaajan tehtävänä on naksuttaa, kun oma koira katsoo vierasta koiraa, ja syöttää namia. Niin monta kertaa, kuin oma koira vain katsoo sitä vierasta; jos se katsoo sitä koko ajan, silloin voi vain naksuttaa ja syöttää (jos tuijotus menee intensiiviseksi "kohta hyökkään/puolustaudun, jos tuo tulee yhtään lähemmäksi" -tuijotukseksi, on etäisyys liian pieni). Välillä pidetään taukoa. Kun tietyltä etäisyydeltä on saatu muutama onnistunut sessio, voidaan etäisyyttä häiriökoiraan vähitellen ruveta pienentämään. Ja yleistää sama liikkeeseen, taas ensin suuremmalta etäisyydeltä.

Alussa koiran ei siis tarvitse ottaa kontaktia ohjaajansa, ohjaajan tehtävä on toimia vain "namiautomaattina". Kuitenkin muutaman treenisession jälkeen koira alkaa todennäköisesti yhdistämään vieraan koiran ilmaantumisen ruokaan, ja alkaa odottamaan sitä, ehkä jopa katsahtaa ohjaajaansa. Tällöin on aika palkita! Käytösketjua voikin alkaa tässä vaiheessa muokkaamaan: "katso koiraa - katso minua - saat ruokaa!" Kaikki edellä mainitut käytökset vahvistuvat, mutta eniten se, joka edeltää vahvisteen tulemista, eli ohjaajaan katsominen.

On mahdollista, että jossain vaiheessa kaikki ei mene niinkuin elokuvissa, ja koulutettavan koiran sietokyky ylittyy, ja se rähähtää häiriökoiralle, tai - vielä todennäköisemmin - näin käy lenkillä. Tätä ei tavoitella, sillä käytös esiintyessään vahvistaa itseään - mitä enemmän koira saa toteuttaa rähjäämiskäytöstä, sitä todennäköisemmin se rähjää tulevaisuudessakin. Tämän vuoksi ei-toivottu käytös pitää keskeyttää. En kuitenkaan suosittele mitään positiiviseen rankaisemiseen perustuvia menetelmiä tässä, sillä huonossa tapauksessa koira yhdistää rankaisun (vaikka se olisi vain pieni nyppäys hihnasta, omistajan ärähdys tai vesisuihkaus pullosta) vieraaseen koiraan, ja tällöin kaikki vastaehdollistamisen eteen tehty työ valuu kuin kankkulan kaivosta alas. Kun tarkoituksena on muokata tunnetilaa, ei ole tarkoituksenmukaista lisätä koiraan painetta, vaan päinvastoin, vähentää sitä. Käytöksen voi yrittää katkaista näyttämällä koiralle ohjaajalla hallussaan olevia vahvisteita - useimmiten tämä ei vain kiihtyneen koiran tapauksessa toimi. Useimmiten parasta on vain rauhallisesti ja määrätietoisesti kuljettaa koira vaikka pannasta kiinni pitäen pois tilanteesta, mahdollisuuksien mukaan kauemmas, tai sitten vain ohi. Ja varautua seuraavaan tilanteeseen paremmin. Pienen koiran voi myös nostaa syliin, ja kääntyä itse siten, että koira ei saa pidettyä suoraa katsekontaktia toiseen koiraan. Siinä vaiheessa, kun koira jo rähjää, on tilanne tavallaan menetetty sen yhden ohituksen osalta, silloin on aivan turha lähteä vahvistamaa johtajuutta, tai osoittaa ulkomaailmalle, että kyllä minä koirani handlaan - tällaisilla keinoilla tilanne yleensä vain, jos mahdollista, pahentuu. Siis tunne koirasi ja ennakoi - sinun tehtäväsi on huolehtia siitä, että sillä on turvallinen ja luottavainen olo ulkomaailman suhteen, ja ettei sillä ole mitään syytä rähjäämiseen! Vaikka kokisitkin, että koirasi remmirähjääminen on jonkinsorttista pomotusta, et siltikään voi mennä vastaehdollistamisharjoituksissa vikaan - rauhallisesta suhtautumisesta vieraisiin koiriin ei ole haittaa, oli koira luonteeltaan sitten dominoiva tai alistuva, ja dominoivan koiran "ojentaminen" sen rähähtäessä toiselle voi parhaimmillaankin vain provosoida sitä taistelemaan - sinun kanssasi. Sinä olet isompi, vahvempi ja ennen kaikkea viisaampi (toivottavasti) - sinä tiedät paremmin (toivottavasti).

Vastaehdollistamiskoulutuksesta kuulee joskus sanottavan, että siinähän palkitaan koiran huonoa käyttäytymistä. Tällä ei itse asiassa ole mitään merkitystä. Sanojeni vakuudeksi suosittelen lukijoita tutustumaan videoon tässä linkissä. Älä juutu miettimään laumasuhteita tai huonoa käytöstä sinällään, vaan katso eläintä. Katso sen käyttäytymistä. Mikä siihen vaikuttaa? Miten sinä voit siihen vaikuttaa? Mikä on eläimen tunnetila? Millä keinoin voit muokata sitä? Eläimen käytöksen, ja kaikkein vähiten koiran käytöksen, muokkaaminen ei ole rakettitiedettä, mutta ei sen puoleen mikään henkimaailman asiakaan; siihen ei kuiskaajia tarvita, vaan ihan vain kouluttamista.


Mitä taas tulee ennaltaehkäisyyn, tai toimimiseen siinä vaiheessa, kun remmirähjäämisen poiskouluttaminen on jo hyvässä vaiheessa, hyvä konsti on opettaa koira kulkemaan vierellä löysällä hihnalla. Itse käytän omilla koirillani "nätisti"-vihjettä erotuksena toko- tai tottisseuraamisesta. Kun koiralla on tehtävä suoritettavanaan, on toisten koirien ohittamiset oikeastaan vain tehtävän yleistämistä. Meillä koirat saavat hihnassakin haistella tienpientareita (tosin mitä nuorten urosten ylenpalttiseen haisteluun tulee, sitä on syytä rajoittaa syistä, joita olen tässä blogissa jo aiemmin käsitellyt) ja kulkea edelläni tai takanani - miten nyt haluavatkaan - mutta kun vastaan tulee toisia koiria, rullaluistelijoita tms, otan ne vierelleni kulkemaan. Samalla palkitsen ne häiriöiden huomioimattomuudesta, ja tulen tehneeksi vastaehdollistamisharjoituksen. Häiriöihin kun kannattaa vastaehdollistaa muihinkin kuin vain toisiin koiriin - koirat ovat hyviä yleistämään, ja hoksaavat täten nopeammin, että kiinnostavan/jännittävän/ihmeellisen häiriön ilmaantuminen tarkoittikin sitä namppaa.

Hyviä pointteja hihnakäytöksestä on kirjattu ylös myös täällä.

JK. Olen reissuillani pistänyt merkille, että mitä vähemmän koirilla käytetään hihnoja, sitä paremmin ne käyttäytyvät. Suomessa hihnan käyttämistä edellytetään miltei aina ja kaikkialla, ja koirilla on paljon ongelmia hihnakäyttäytymisessä. Italiassa kuri on hieman löyhempää, ja koirat käyttäytyvät keskimääräisesti ehkä hieman paremmin, mutta yli-innokasta toisten koirien luo pyrkimistä näkee sielläkin. Kroatiassa sen sijaan en suurella osalla koirista hihnaa nähnyt ollenkaan. Koiria on paljon, ja ne kulkevat rauhallisena omistajiensa kannoilla, tutkailevat maailmaa, mutteivät lähde kauas, saati ole kiinnostuneita toisista koirista. Kun omistaja pysähtyy juttelemaan tutulleen kadulla, koira lysähtää jalkoihin, ohikulkijoista piittaamatta. Ja merkittävin muuttuva tekijä näissä kolmessa esimerkissä oli hihna. Onko niin, että kun meillä on käytössämme hihna, unohdamme kokonaan koiran kouluttamisen,ja keskitymme sen sijaan estämään koiraa mekaanisesti hihnan avulla? Ja tunnetusti - vastustus lisää virettä.

sunnuntai 25. syyskuuta 2011

Pieni askel koiranohjaajakunnalle, iso askel eräälle tietylle koiranohjaajalle

Sulo sai tänään Porissa koulutustunnuksen JK1! Tätä me ollaan tavoiteltu ja tähän tähdätty, joskus jopa mietitty, että kunhan JK1 saadaan, niin treenaaminen loppuu siihen, mutta ei se ehkä lopukaan... Koulari irtosi 3-tuloksella, eikä millään hirveän isolla marginaalilla, eli harjoiteltavaa jäi, mutta se ei iloista mieltä tuloksesta poista. Jännitys ennen koetta oli aika kova, minkä kokeen ylituomarikin (Hannu Viertonen) pisti alkupuhuttelussa merkille. Loppupeleissä kuitenkin nämä kokemukset  - tämänkertainen koe mukaanlukien -, mitä minulla tähän mennessä pk-kokeista on, ovat olleet kaikin puolin positiivisia; kokeissa vallitsee hyvä henki, ja nipottaminen on niistä kaukana. Tuomaritkin ovat ihan lähestyttäviä olleet.

Pistesaldo oli seuraavanlainen: tottis 70, jälki 130 ja esineruutu 28. Tarkempi selvitys tuloksista seuraavassa (tottiksen osalta sanottakoon, etten ole kaikista arvosanoista ihan satavarma, miten menivät, kun ei ole videoituna arvostelua):

Tottis

Seuraaminen, tyydyttävä. Sulo reagoi molempiin laukauksiin niin, että jouduin antamaan kahdesti lisäkäskyn. Sulolle oli ammuttu ennen koetta ihan luvattoman vähän, oikeastaan vasta tällä viikolla kävin sitä varta vasten harjoittelemassa (tekosyitä ovat lähinnä Sulon jalkaongelmat jolloin ei hirveästi treenattu sekä minun kohtuullisen tiukka työkalenteri). Ensimmäisellä kerralla näytti aika pahalta; Sulo vissiinkin kuvitteli, että jostain lähtee niitä hauskoja valosuihkuja, joita voi metsästää, ja keräsi ampumisesta hirveät kierrokset. Paikkamakuusta lähti ammuttaessa montamonta kertaa... Seuraavana päivänä suunnittelin itse treenin ehkä vähän paremmin, lähinnä harjoiteltiin sitä paikkamakuuta ampumisen aikana. Seuraamiseen en kiinnittänyt niin paljon huomiota; tässä tulos. Mutta treeniä vain tähän lisää... Käännöksissä Sulo oli vähän väljä, ja J:n väkäsessä jouduin antamaan sille vielä lisäkäskyn, kun se bongasi jonkun hajun maasta. Pitää järjestää häiriöhajuja Sulolle treeneihin, jotta pääsee puuttumaan tähän; on nimittäin ihan vihoviimeistä tuo kesken seuraamisen haistelu... Harjoitteluun nähden olen kuitenkin ihan tyytyväinen. Viimeisinä päivinä ennen koetta tajusin erikseen treenata pitkää suoraa seuraamista ja sen jälkeistä täyskäännöstä, minkä erikseen merkkasin palkkaamalla heti täyskäännöksen jälkeen. Tämä oli hyvä treeni, ja auttoi Suloa pysymään skarppina pitkässäkin seuraamisessa, vaikkei ne käännökset ihan täydellisiä sitten kuitenkaan olleetkaan. Henkilöryhmä sujui hyvin, mutta sinne kentälle mennessä Sulo katsoi henkilöryhmän suuntaan hyvinkin epäileväisen näköisenä. Sain sen kuitenkin onneksi unohtamaan epäilynsä seurauttamalla sitä pätkän eri suuntaan. Tässähän meillä on vähän ongelmia ollut, kun Sulo on keksinyt, että henkilöryhmän ihmiset voivat olla kertakaikkiaan epäluotettavia. Nyt se ei sitä ehtinyt miettimään, vaikka ajatus selvästi oli käynyt mielessä, eikä tässä ollut ongelmia, Sulo teki hienosti, eikä yrittänytkään haistella ihmisiä.

Liikkeestä istuminen. Erinomainen. Tämä oli hyvä.

Liikkeestä maahanmeno ja luoksetulo. Hyvä. Muuten kai oli moitteeton, mutta maahanmeno oli ollut todella hidas, mistä arvosana oli alentunut.

Nouto. Tyydyttävä? Väljä ote ja väljä luovutusasento. Olisi se voinut olla pahempikin, ja selvästi kuitenkin nouto on parantunut meillä esim. kevääseen verrattuna. Tässä kohtaa Sulo alkoi kerätä painetta ja rupesi ääntämään; tähän asti oli tehnyt liikkeet aika hiljaa.

Hyppynouto. Puutteellinen. Sulo kiersi esteen molempiin suuntiin, noutokin meni plörinäksi. En tiedä mikä tässä oli, vahvin veikkaus, ettei olla vain tarpeeksi harjoiteltu vierailla hypyillä.

Estenouto. Erittäin hyvä? Paineistui ja äänsi, muuten hyvä.

Eteenmeno. Puutteellinen. Eteni suoraan ehkä kaksi laukka-askelta, sitten kaarsi voimakkaasti vasemmalle. Tätä osasin odottaa, mutta kiva, kun edes lähti eteen...

Paikkamakuu erinomainen? Ei tässä ollut mitään muistaakseni, ei Sulo ainakaan noussut. Oltiin tokana suoritusvuorossa, ihan hyvä meille näin päin.

Jälki

Sulo oli innoissaan menossa jäljelle, tiesi kyllä mistä on kysymys. Maasto oli miellyttävää mäntysekametsää matalalla aluskasvillisuudella. Janalta jälki lähti vasemmalle. Sulo selvitti janan todella hienosti, ja saikin siitä täydet pisteet. Onnittelen myös itseäni, että maltoin antaa Sulon rauhassa selvittää jäljen suunnan. Sen se teki tarkastamalla takajälkeä muutaman metrin, ja valitsemalla sitten oma-aloitteisesti oikea suunta. Ensimmäinen keppi tuli tosi nopeasti janan jälkeen, Sulo yritti paikallistaa sitä pitkään, muttei nostanut, onneksi kuitenkin löysin kepin itse. Seuraava tuli kulman/kaarteen jälkeen, ja sitten taas yksi kulman jälkeen. Kulmissa teki pientä kaarrosta, mutta varmasti tuli jäljelle. Ajoi aika korkealla nenällä. Sitten tuli pitkä pätkä, että Sulo ei nostanut keppejä, siinä välillä oli varmaan ne kaksi, jotka meiltä jäi metsään. Yritin kyllä itsekin katsella maahan, mutta ei osunut silmään, enkä arvannut enää lähteä niitä erikseen etsimäänkään jäljen jälkeen. Vikan kepin Sulo bongasi. Eli kai tässä nyt oli vain se, että Sulo ei ollut erityisen huolissaan keppien löytymisestä tai löytämättä jäämisestä - tarvitsemme siis harjoitusta vierailla jäljillä, ja pitää miettiä, aiheuttaako sitten kepin jättäminen metsään jonkinlaisen seurauksen treeneissä, esim. viemisen pois jäljeltä. Tai sitten teemme sen ekstrapitkäjälkiharjoituksen, mitä ei olla Sulon kanssa vieläkään toteutettu. Luulen kuitenkin, että kakkosten jälki voi siinä mielessä olla helpompi, että siinä on vähän enemmän sitä pituutta ja vanhenemisaikaa, tollaisessa kosteassa kelissä tunnin vanha on oikeasti aika tuore jälki vielä; hajua on varmasti paljon kasvillisuudessa, eikä koiran tarvitse siten olla niin kovin tarkka sen kanssa. Puolen kilsan jäljellä niitä keppejä saisi myös olla koko ajan nostamassa, kilometrin jäljellä saa välillä jäljestääkin ;) Nyt jälki oli nimittäin ihan tosi nopeasti ohi.

Esineet

Tästä olin vähiten huolissani, mutta ei esineruutu mikään läpihuutojuttu ollut ollenkaan. Jos itse olisin meitä arvostellut, olisin ehkä antanut meille vähemmän pisteitä, mutta en valita :) Sulo irtosi hyvin ja haravoi aluetta itsenäisesti, mutta jouduin lähettämään sen varmaan kolmelle pistolle, ennen kuin esine lopulta nousi. Sulo oli tuota esinettä käynyt haistelemassa jo aiemmin, mutta nosti vasta osuessaan siihen uudemman kerran. Ehkä tässäkin on nyt sitten se ongelmana, että ollaan niin vähän tehty kuitenkin vierailla esineillä treeniä. Lisäksi menin innoissani kehumaan Suloa, kun näin sen tulevan esine suussaan, minkä seurauksena se tiputti esineen, ja joutui paikallistamaan sitä hetken, ennen kuin saatiin luovutus tehtyä... Jotta mitä tästä opimme, antaa Sulon tuoda esine ihan rauhassa loppuun asti. Esineruudun koetoimitsijalle Sulon piti haukkua, mutta taas seuraaminen auttoi sitä unohtamaan turhan vahtimisen.

Kaiken kaikkiaan kokeesta jäi kyllä harjoiteltavaa, vaikkei se toki mikään uutinen ollut... Vähän hallintaa voitaisiin tottiksessa vielä parantaa, ja ylipäänsä häiriönsietoa, oli kyse sitten hajuista tai ampumisesta. Muutamat liikkeet pitää vielä treenata selkärankaan, erityisesti nouto, hyppynouto ja eteenmeno. Myös maahanmenoon pitäisi saada vauhtia. Jäljen ja esineiden osalta en tähän hätään muuta keksi, kuin että yritetään viimeistään ensi keväänä tehdä joku tehokuuri vierailla jäljillä ja esineillä... Keppien on vaan ruvettava nousemaan, ja esinemotivaatiota vieraisiin esineisiin kasvatettava ihan eri sfääriin, samanlaiseksi, kuin se on nyt omilla esineillä. Nyt Sulo saa kuitenkin vähän aikaa hengähtää :) Tässä vaiheessa joka tapauksessa tosi iso kiitos kaikille meitä eri vaiheissa auttaneille ja meidän kanssa treenanneille!!!

* * *

Viime viikonloppuna käytiin tokoilemassa Mäntässä Marko Vuorenmaan koulutettavana. Liina sai toimia harjoitusuhrina. Katsottiin häiriköintiharjoituksia, seuraamista, jääviä, noutoa, eteenmenoa sekä paikallaoloja.

Häiriköintitreenissä idea on yksinkertaisesti se, että vieras sanoo koiralle käskyjä, kun sen pitäisi vain ja ainoastaan kuunnella ohjaajaa. Ensin Liina reagoi kyllä vieraan käskyihin, mutta pääsin vahvistelemaan sitä, mikä auttoi pitämään fokusta oikeassa asiassa. Näitä lisää.

Seuraamisesta saatiin kiitosta, kouluttaja ymmärrykseni mukaan piti Liinan seuraamisesta. Oikealle käännökset olen tehnyt Liinalle vain vähän liian hankaliksi; mun pitää vain vähän helpottaa niitä hidastamalla selvästi ja esim. sanomalla vihjesanan käännöksessä uudestaan. Tämä jo heti auttoi...

Jäävistä katsottiin lähinnä istumista, se on Liinalla vahvin. Kouluttaja sanoi näkemyksenään, että Liinalle se istumisen "oletusarvo" ei ole tarpeeksi suuri, ja sitä pitää kasvattaa. Liikkeen palkitsemisen pitää olla vähän merkitsevämpi tapahtuma, nyt meidän meno on välillä vähän liiankin harmonista.

Noutoihin on saatava vauhtia; näitä nykyisenkaltaisia ravinoutoja on turha vahvistella. Liinan voisi opettaa odottamaan istuen kapula suussa, mikä mahdollistaisi sen, että voisin edetä todella pitkään matkaan, mikä todennäköisesti nostaisi vauhtia. Kapulalle menoon vauhtia voi saada esim. juoksemalla sinne koiran kanssa, ja nappaamalla se, jos koira ei ole heti ottamassa.

Eteenmenosta tuli tämä sama juttu, joka on Tiian ja Helmisen Hannan treeneissä ainakin tullut aiemminkin esiin, että se kannattaa ketjuttaa osaksi seuraamista/maahanmeno+luoksetulo-liikkeitä.

Paikkamakuita harjoiteltaessa kannattaa tehdä mahdollisimman paljon kokeenomaista treeniä kentälle siirtymisiin, juoksuntarkistuksineen ym.

* * *

Kävin Porista tullessani Juokslahden kautta pyörähtämässä, meneillään oli Goldobaf's-leiri. Kaikki oli jäljellä, joten kävin minäkin vielä Liinalle tallaamassa noin 300 askeleen jäljen 6 kepillä läheiseen metsikköön, ja sen vanhentumista odotellessamme käytin koiruudet lenkillä. Jäljen alussa oli pieni jana, jonka Liina selvitti hyvin. Yhden kepin 3:n ja 5:n välistä se jätti ilmaisematta, loppuihin se reagoi. Vaatii ehkä vielä vähän sitä, että kannustan siinä vaiheessa, kun huomaan Liinan bongaavan kepin, mutta menee kyllä nätisti maahan. Jäljestäminen oli tarkkaa ja jäljen imu vahva.

perjantai 16. syyskuuta 2011

Liina, työkoira ja muuta viikon varrelta

Olin alkuviikon maastoreissulla, Liina mukanani. Meillä oli oikein mukava tyttöjen reissu! Liina on joskus ollut vähän masentuneen oloinen ollessaan ilman muuta porukkaa reissun päällä, mutta nyt ei mitään tällaista ollut havaittavissa, päinvastoin, Liina tuntui oikein nauttivan saamastaan täydestä huomiosta, ja kerjäsi metsässä koko ajan leikkimään. Jos ei muuten saanut huomiotani, se hyppi selkää vasten, kantoi keppejä, haki niitä, taisteli niistä innoissaan... Liina yritti aktivoida mua tuijottelemalla, mutta lähdin Liinan leikkiin mukaan vasta, kun se esim. tarttui keppiin ja toi sitä mua kohti. Liina alkoikin kivasti aktivoitua mua kohtaan, ja hoksasi, että saa mut jatkamaan leikkiä tuomalla keppiä mulle, eikä vain seisomalla. Kai se on niin, että Liina jää kotona vähän Sulon varjoon, Sulo on kuitenkin noiden leikeissä aika selkeästi se hallitseva osapuoli, mikä voi osaltaan vaikuttaa siihen, että Liina vaikuttaa välillä "pidättelevän".

Pieniä tottiksia ollaan tehty, tänään viihdekeskuksella ja eilen kotipihassa jotain pientä. Sulo on ollut ihan innoissaan, kai siitä on kiva touhuta taas, kun en ole ollut kotona. Eilen tehtiin jäävät ja luoksetulo, tänään kaikki tottisliikkeet läpi. Liinan kanssa eilen lähinnä seuraamisen käännöksiä vasemmalle, tänään pari pientä leikkisessiota kentällä. Liina oli ihan hyvin mukana! Sulon tottikset meni myös hyvin, sillä korkea vire kostautui ääntämisenä, mutta teki muuten hienosti. Tein myös hypyt. Ensimmäisellä se etsi kapulaa aika pitkään. Eteenmenopalkan oli Tiia vienyt etukäteen jo, mutta Sulo ei tätä vielä oikein hanskannut. Paikkamakuussa se oli Macksin tehdessä, nousi kerran, mutta tiesi nähtävästi jo noustuaan tehneensä virheen ilmeestä päätellen. Laitoin takaisin ja makuutin uudestaan. Nyt malttoi olla, mutta äänsi.

Tänään tehtiin myös jäljet. Liinalle noin 200 askeleen peltojälki kulmilla ja kaarroksilla sekä 5 kepillä. Pellolla kasvoi pitkää heinää, ja se oli todella märkä. Heinään jäi selvästi näkyvä jälki mun kulkemisesta, joten ei tainnut olla jäljestys siinä erityisen vaativa tehtävä. Toisen kepin Liina skippasi, muut ilmaisi oma-aloitteisesti ja hienosti. Sulon jälki oli noin 300 askelta ja 3 keppiä, kulmaa ja kaarrosta, alussa noin 20 metrin jana. Janalla Sulolla oli vauhtia ihan liikaa, se häröili ihan omiaan, ja vasta toisella lähetyksellä se malttoi oikeasti ottaa jäljestä kiinni.


Erika Hankalin kävi tänään hieromassa koirat. Molemmilla oli jumeja, ja vinoutta. Liinalla erityisesti, lannerangan alueella. Myös niska oli sillä jumissa. Sulo aristeli vatsan seutua, ja sillä tuntui kylkiluiden väliin kertyneen kuonia. Sulon vatsan aristelu voi olla eturauhasongelmien aikaisen kipumuistin jäännöstä, mitään varsinaisia vatsaongelmia sillä ei ole ollut. Pitää hieroa ja venytellä niitä nyt ahkerasti, ja metsäravuuttamista harrastaa - sitä toki tehdään ilmankin.

sunnuntai 11. syyskuuta 2011

Tunnelmia riisenimestiksistä ja vähän treenejä

Viikonloppu kului riisenimestiksissä talkoolaisena, lauantaina ek:lla ja tänään su hakumetsässä maalimiehenä. Kelit suosi, eikä ollut paljon hirvikärpäsiäkään, joten viikonloppua voisi kuvailla varsin onnistuneeksi. Porukka oli mukavaa, tuomarit oli mukavia, töitä tehtiin leppoisalla asenteella, ja päälle saatiin nähdä vielä hyviä koirakoita, niin mikäs siinä! Etenkin tänään nähdyt suoritukset hakuradalla olivat hyvin opettavaisia. Kaikki eivät ikävä kyllä onnistuneet, mutta niitä epäonnistumisia on tällaisen keltanokan haun saralla turha lähteä ruotimaan - mistäpä minä tietäisin, mitä niillä koirakoilla on taustallaan - mutta niistä onnistumisista voi ainakin ottaa mallia, tai vähintään tavoitteita asettaa! Sen nimittäin huomasin, että parhaimmillaan hakukoirakon työskentelyä on todellinen ilo seurata. Ohjaajan tehtävänä on - paitsi kouluttaa koira lajiin - antaa koiralle tilaa tehdä sitä työtään, kun "tositilanteessa" ollaan. Koiraan pitää luottaa, ja toisaalta koiralla pitää olla niin kova palo löytää ne ukot metsästä, että huonoon saumaan tulleen luoksetulokäskyn voi ohittaa. Loppupeleissä kun koiran kauniilla pistotyöskentelyllä tai hallittavuudella ei ole mitään merkitystä silloin, jos ukkoja jää metsään. Toisaalta ne parhaimmat ohjaajat eivät hirveästi koiriaan metsässä edes käskyttäneet - koirat olivat tilanteen tasalla ja hoitivat oman osuutensa, tarkistaen ne alueet, jotka ohjaaja niille osoitti, ja ohjaajat ohjasivat koiriaan kauniisti ja eleettömästi. Näin ensimmäistä kertaa hakukoetta seuranneena tuli olo, että toiset ohjaajat - luokasta riippumatta - kovasti käskyttivät koiria pois pistoilta, ja toiset kehuivat koiria hyvistä pistoista, ja kutsuivat tekemään uutta. En tiedä, onko ero vain koiran koulutustasossa, vai liittyvätkö nämä asiat koirakon yhteistyöhön noin niin kuin laajemminkin.

Jotta kivahan sitä hakuakin olisi taas päästä treenaamaan. Kun ehtisi. Aika tuppaa olemaan se ensimmäisenä loppuva resurssi, ja sitä aikaahan se hakuilu ennen kaikkea vaatii. Noin niin kuin kuriositeettina sanottakoon, että siinä vaiheessa, kun koiralla alkaa työskentelyn perusteet olla hallussa, on siirryttävä umpipiiloihin, ja maapiilojakin pitäisi saada käyttöön - niitähän ne sitten ylemmissä luokissa pääasiassa ovat. Minun piiloni oli juurikin maapiilo - se oli niin mukava, että siellä melkein meinasi ruveta nukuttamaan ;) Ja kisoissahan hakumaalimiehenä oleminen on paljon helpompaa kuin treeneissä - on vaan ja odottaa, että koira ilmaisee ja tuomari tulee hakemaan pois.

Tällä viikolla Sulon ja Liinan kanssa ollaan tehty vähän tottista ja pikkuisen esinetreeniä. Sulon kanssa otettiin tottiksia pihassa, mutta huomasin, ettei noita tuttuja liikkeitä ole juurikaan hyötyä omassa pihassa treenata. Ensisijaisesti kun me nyt tarvitaan rutiinia kentille ja häiriössä tekemiseen. Tänään kävinkin pyörähtämässä vielä pikaisesti Viihdekeskuksella, häiriötä siellä ei ollut tarjolla, mutta päästiinpä tekemään eteenmenot ja jäävät. Sulon vire meni vähän yli, mutta Sulon tuntien se paineistuu häiriöstä ja mun jännittämisestä sen verran, että todennäköisesti koetilanteessa sitä ongelmaa ei enää ole... Eli sen kanssa pitää vaan saada liikkeet niin selkärankaan, että se suorittaa ne oikein paineistumisesta huolimatta. Liikkeistä sen verran, että eteenmenoja ollaan tehty nyt aika paljon - kotonakin ruokakupille - ja nyt kentällä tehtiin pitkästä matkasta, varmaan joku 70-80 metriä. Siinä Sulo alkoi jo vähän kiemurrella, kun etsi palloaan. Tehtiin toinenkin vähän lyhyemmällä matkalla, nyt Sulo eteni suoraviivaisemmin. En tiedä kyllä vielä yhtään, miten nämä toimisivat vieraassa paikassa osana tottiskaaviota. Jäävät tsekattiin, liikkeestä istuminen ja maahanmeno ja luoksetulo. Korkeassa vireessä alkaa tarjota maahanmenoa istumisesta, otinkin niitä kaksi, yhden vain vähän etääntyen, toisen tottiskaavion mukaisesti. Sulo teki kuitenkin oikein ja pääsin palkkailemaan. Maahanmeno oli hyvä, ja luoksetulo muuten, mutta jäi vähän väljäksi. Noutoja ja hyppyjä ei nyt tehty, ei ollut aikaa hirveästi, enkä ehtinyt lämmitellä tai jäähdytellä tarpeeksi hyvin niihin. Plus että haluan ehkä vähän säästellä Sulon jalkaa, nyt se on ollut hyvä, ja toivottavasti pysyykin sellaisena...

Liinan kanssa ollaan yritetty tehdä paljon leikkitreeniä, jossa kovasti kehun sitä pallon kantamisesta. Treenituokioiden pitäminen tarpeeksi lyhyinä on mulle yhä aika haastavaa. Tekniikkatreenin osalta ollaan tehty liikkeestä istumista, jotka alkaa pikkuhiljaa sujua. Luoksetulon tsekkasin 20 metristä, se meni oikein korrektisti, mutta tein het uuden perään, jossa palkkasin Liinan vapaasti kovasta vauhdista. Liinalle en sitä himmailua halua missään tapauksessa luoksetuloon, joten yritän noiden vapaiden palkkauksien avulla huolehtia vauhdin pysymisestä. Eteenmenoja ollaan tehty myös. Yhtenä aamuna Liinan eteneminen (ruokakuppi eteenmenopalkkana) oli kovin hidasta, joten vedin Liinan pois kupilta, ja lähetin sen uudelleen. Nyt meni lujaa :)

Esineitä ollaan tehty kotona vähäsen. Nyt alkaa Liinalle löytyä etenemistä ja vauhtia! Esinemotivaatio on kuin taikaiskusta parantunut huimasti ihan lyhyessä ajassa, Liina etenee nyt suoraan helposti 15 metriä laukalla, paikallistaa esineen, ja tuo sen laukalla takaisin. Ollaan tehty myös esineen paikallistamista yhdessä (tämän kopsin Tiialta). Esineet olen vienyt joko Liinan kanssa yhdessä, tai sitten Liinan nähden. Nyt tuntuu siltä, että ollaan Liinan esinetreenin kanssa pisteessä, josta on jo helppo jatkaa eteenpäin.

Sulo on saanut tehdä esinetreeniä metallinoutokapulalla. Sille kun on vähän hankalaa tuoda sen mielestä ei niin miellyttäviä materiaaleja, joten harjoitellaan nyt sitten tätä. Vaikka metallinoutokapula on Sulolle muuten vähän epämiellyttävä, niin etsimään päästessään Sulolla on kierrokset niin korkealla, että se suostui aika helposti sitten tuomaan senkin.

torstai 8. syyskuuta 2011

Kuvia Inkoosta

Muutama kuva Inkoon leiriviikonlopusta. Itse en hirveästi kuvaillut, mutta räävitään näistä vähistä. Ilmaisutreenikuvista kiitos Pirrelle!


Maisemaa majoitusrakennuksen takaa

Sulo ja Liina odottelee autossa treeneihin pääsyä

Liina ilmaisutreeneissä. Ukko! Kuva: Pirre Laine
Lähti! Kuva Pirre Laine



 
...rullan kanssa takaisin... Kuva: Pirre Laine
Ja näytölle. Kuva: Pirre Laine

Hakukoira. Kuva: Pirre Laine

Pimeitä jälkiä

Kävin Juokslahdessa tekemässä maastotreenin Tiian kaverina. Enemmän taisi tosin olla Tiiasta minulle apua kuin toisinpäin, vieraat esineet sentään pystyin ruutuun tarjoamaan. Illat alkaa olla lyhkäisiä, ja jäljenajo meni lopulta niin myöhään, että pimeähän se tuli. Tulipahan sitten harjoiteltua pimeässä jäljestämistä! Eikä siinä, kyllähän nuo jäljestävät yhtä lailla pimeällä kuin valoisallakin, erona on se, että koiraa ei paljoa pimeällä pysty lukemaan; on vain luotettava. Sinällään hyvä harjoitus. Liinalle talloin itse noin puolen kilsan jäljen kolmella kepillä. Harjoituksessa oli ajatuksena, että Liina joutuisi tekemään jäljestyksessä enemmän töitä, eikä mahdollisuuksia vahvisteisiin tarjoutuisi jatkuvasti, kuten viime aikaisissa keppisulkeisissa on ollut. Harjoitus ei kuitenkaan toiminut nyt ihan toivotunlaisesti. Liinalla oli vauhtia aika paljon, ja se oli epätarkka. Ensimmäiselle kepille (n. 200 askelta) oli ihan ok, mutta kiersi sitten kiven juuri toiselta puolelta, kuin missä keppi oli. Ekan ja tokan kepin väli (200-300 askelta) oli aikamoista juoksemista, olin jo välillä ihan varma, ettei Liina ole jäljellä, mutta sitten törmättiin keppimerkkiin. Liina reagoi mun reagoimiseen, ja tuli ilmaisemaan kepin. Viimeisen pätkän (noin 150 askelta) se jäljesti jo hyvin ja tarkasti, ja ilmaisi vikan kepin hienosti.

Luulen, että harjoituksen ideassa ei sinällään ollut vikaa (sain sen klikki-listalta, jossa kysyin apua Sulon keppi-ilmaisuongelmiin, mutten ehtinyt soveltaa sitä Sulon kanssa, ennen kuin se satutti jalkansa) - jäljen olisi todennäköisesti pitänyt olla vielä paljon pidempi. Toisaalta nyt ongelmana oli eniten kuitenkin ehkä Liinan jäljestämistyöskentelyn tarkkuus tai sen puuttuminen, sillä ne kepit, minkä kohdalle se osui, se ilmaisi kyllä kiltisti. Jos nyt kuitenkin jotain hyvää, niin Liinalla oli selkeästi enemmän halua ja intoa jäljestämiseen, kuin esimerkiksi vuosi sitten syksyllä. Tietysti sitäkin voisi miettiä, millaisella etäisyydellä minun pitäisi olla suhteessa Liinaan; nyt annoin sen ajaa pitkällä ja löysällä hihnalla.

Lääkkeenä taitaa nyt olla Liinalle tarkentavat harjoitukset, eli "killerijälkiä". Kulmatyöskentelyä pellolla, ja muutenkin hankalampia alustoja, joissa se joutuu todellakin olemaan tarkkana, jos meinaa jäljellä pysyä ja sitä myötä kepit ilmaista. Taidanpa tehdä seuraavan jäljen Liinalle hiekkakuopille...

Sulo teki janoja eri etäisyyksillä. Kaksi oikealle ja yksi vasemmalle. Ekalla ja vikalla otti suoraan oikean suunnan, tokalla tarkisti takajälkeä niin pitkälle, että jouduin pysäyttämään Sulon. En tiedä olisiko kääntynyt oma-aloitteisesti. Nyt kuitenkin vaikutti siltä, että Sulon aivosolut teki kiivaasti töitä janalla; mun pitää antaa sille vain tilaa työskennellä ja rauhassa päätellä jäljen kulkusuunta. Nyt näyttäisi siltä, että jäljen kohdatessaan Sulo tarkistaa takajälkeä melkein joka tapauksessa vähän matkaa, eikä se kai kokeissakaan virhe ole - niin pitkään kuin itse en lähde janalta, ennen kuin uskon Sulon valinneen oikean suunnan. Tässä treenissä pyrittiin alleviivaamaan jäljennostotapahtumaa jättämällä jäljen päähän kepin sijasta narupallo, tosin ruokakuppi olisi todennäköisesti ollut parempi. Palkkasin Sulon sitten ruoalla pallon tuomisesta, kun ei se vaikuttanut innokkaalta leikkimään.

maanantai 5. syyskuuta 2011

Valkeiden leirillä

Sulon kasvattaja (Anita, kennel Veshukan) järjesti yhdessä toisen valkkarikasvattjan (Pirre ja Tero, kennel Power Dog’s) kanssa leiriviikonlopun Inkoon Västankvärnissa 2.-4.9. Osallistujia oli parikymmentä, suurin osa pentujen ja nuorten koirien omistajia, me taidettiin Sulon kanssa olla ihan vanhimmasta päästä, noin niin kuin kasvatin iän perusteella katsottuna. Mukana oli kuitenkin – kasvattajan lisäksi – muutama tuttu naama matkan varrelta, joita oli ihana nähdä pitkästä aikaa. Ja tietenkin yhtä lailla oli mukavaa päästä tutustumaan uusiin ihmisiin. Leiripaikka oli hienoissa uusimaalaisissa maalaismaisemissa peltojen keskellä. Metsääkin oli lähellä, ja ah luksusta, kylätie oli valaistu! Koirien ulkoiluttaminen oli helppoa myös ensimmäisenä iltana minun saapuessa neljän tunnin ajomatkan jälkeen pilkkopimeällä paikalle (syksyn tulo on vissiinkin vain hyväksyttävä).

Leirin ohjelmassa oli lauantaina jälkeä ja hakua, sunnuntaina viestiä ja haun partiointiharjoituksia. Jakauduimme kahteen ryhmään, joten kaikkea pääsi halutessaan kokeilemaan. Kouluttajina olivat Kaisa Juonolainen jäljellä ja viestillä ja Milla Savin haussa. Kaisa on kisannut Perttu-riiseninsä kanssa useammassakin lajissa, ja Milla taas on mukana Vapepassa. Hyvät kouluttajat saatiin. Omilla koiralla skippasin viestitreenit, makuun tosin pääsin toimimalla kouluttajan "pentu"koira Paavolle toisena päänä, ja treenasin sen sijaan esineruutua, kun saatiin sopivasti kaveri siihen. Myös partiointiharjoitukset jäivät meiltä väliin tällä kertaa, ja tehtiin sen sijaan Liinan kanssa rullatreeniä kentällä.

Leirin jälkeen tosin molemmilla on pientä toipumista tehtävänä; Sulon kanssa selvästi nyt menin ahnehtimaan treenejä, ja huomasin sen tullessa pistolta esineruudusta, ettei se liikkunut täysin puhtaasti. Ei se selvästi ontunut, mutta epäpuhtaus oli kuitenkin nähtävissä, joten jätettiin treeni sitten siihen. Liinasta taas sanoivat kentällä, että se vaikuttaa siltä, että sillä olisi lihakset ainakin lannerangan alueella jumissa. Tämä kyllä selittäisi hyvin Liinan vaihtelevaa virettä kentällä tottiksiin - jos on kipeä, ei varmaan paljoa huvita pallo perässä hillua, eikä sitä kannata silloin kyllä yrittääkään. Tunsin itseni hieman typeräksi, etten ole jumeja tullut itsekään ajatelleeksi. Liinaa ei ole edes ikinä koirahieroja käsitellyt - nyt meni kyllä aika varaukseen. 

Seuraavassa hieman erittelyä treeneistä, ja mitä opittiin ja saatiin kotiinviemisiksi. Sitkeimmät lukee.

Jälki

Jälkitreenit tehtiin pellolla. Pieni tuulenvire kävi. Kaisa teki Sulolle puolen kilometrin jäljen, jossa oli kulmia muistaakseni kaksi, sekä yksi piikki (ensimmäinen piikki Sulolla koskaan, jonka olemassaolosta en onneksi tiennyt ennen kuin Sulo oli sen selvittänyt). Keppejä oli kahdeksan, ja jälki vanheni noin tunnin. Alussa oli ehkä noin 15-metrinen jana. Janalle Sulo lähti ensimmäisellä lähetyksellä ihan vinoon, joten lähetin uudestaan. Tällä kertaa eteni suoraan. Reagoi hyvin jälkeen, tarkisti takajälkeä muutaman metrin, ja lähti oikeaan suuntaan. Tämä siis hyvä. Sulo jäljesti kaikkinensa hyvin, ja reagoi kivasti keppeihin. Yksi keppi jäi matkalle, ja viimeisillä vissiin väsymys jo paistoi sen verran läpi, että Sulo ei jaksanut lähteä tuomaan keppejä mulle, vaan jäi odottamaan, että tulin hakemaan kepin siltä. Kulmissa se pyöri, tarkisti muut suunnat, ennen kuin jatkoi. Me ollaan kuitenkin niin vähän nyt tehty pellolla (viimeksi Sulon kanssa kai toukokuussa), etten ole tästä kovin huolissani. Piikin se selvitti tekemällä kauniin pienen ympyrän ja jatkamalla oikeaan suuntaan. Viimeisellä suoralla Sulolla nousi nenä (tuuli kävi vastaan ja toi vissiin kepeistä hajun), mutta se eteni niin määrätietoisesti, että annoin mennä. Tällaisella työskentelyllä meillä olisi hyvät mahdollisuudet koulariin, joten yritetään nyt metsästää se koepaikka vielä syksyksi jostain.

Liinan jälki oli n 150 askelta, kaksi loivaa kaarrosta ja 7 keppiä. Liinan jäljestys oli melko tarkkaa, olisiko se kuitenkin jossain kohtaa ollut harhautumassa. Kepeistä se ilmaisi neljä, joihin se reagoi selvästi, kolmeen muuhun ei ollenkaan. No, jatketaan nyt vain ilmaisuharjoituksia, josko ne alkaisi sieltä nousemaan loputkin.

Haku

Kerroin alkuesittelyssä, että hakua ollaan treenattu, ja taukoa on ollut, mutta että en usko, että Sulosta tulee kuitenkaan hakukoiraa, sillä sen itsevarmuus ei vain tahdo vierailla maalimiehillä riittää. Nyt nähdyn perusteella luulen arvioni olleen aika lailla oikea (mikä nyt ei sitä tarkoita, etteikö voitaisi hakua omaksi iloksi tehdäkin tutussa porukassa). Kerroin, että Sulo tekee kauniita ilmaisuja valmiille tutuille maalimiehille, etsii heidät motivoituneesti, ja etsii ukot tarvittaessa sieltä viidestäkympistäkin tutussa porukassa. Ongelmia tulee, kun maalimiehet ovat uusia. Tilanne tietäen tehtiin Sulolle treeni, jossa se sai ensin tulla porukkaan vapaasti hengailemaan, ja haistelemaan ihmiset läpi. Mukana ollut pieni lapsi oli Sulolle paha juttu, häneen Sulo suhtautui kovin epäluuloisesti, eikä oikein päässyt epäluulostaan yli. Kouluttaja meni Sulolle ensimmäiseksi maalimieheksi. Sulo lähti inoissaan perään, mutta kuten aina ennenkin uusilla maalimiehillä, haukkuminen ei vain tahtonut irrota. Sulo katseli paljon minun suuntaani ikään kuin tukea hakien, mutta se, että minä tulin sen viereen, ei oikeastaan auttanut sitä rohkaistumaan tilanteessa. Tehtiin lopulta treeni, jossa maalimiehet menivät n. 20 metrin päähän keskilinjasta Suloa ruokakuppiin hetsaten, ja palkkasivat sen pienimmästäkin äännähdyksestä. 

Tämä tietäen rulla olisi Sulolle todennäköisesti haukkua parempi ilmaisu, sillä haukkuva koira tavallaan vaatii maalimieheltä palkkaa, eikä Sulolla toimintakyky ihan kuitenkaan riitä siihen. Rullalle en Suloa kuitenkaan vaihda; nähdäkseni ennen kastraatiota, kun hakutreenit aloitettiin, Sulo oli kuitenkin astetta rohkeampi, ja haukku oli sille kaikin puolin luontevampi ilmaisumuoto. Jotta jos Sulosta ei hausta käyttövaliota tule, niin kyllä minä sen kanssa voin elää. Palkasta kouluttajamme sanoi sen verran, että leikkipalkan (jos ei puhuta ihan vaan lentävistä palloista) käyttäminen vaatii maalimiehiltä aika paljon, sillä koiran leikittäminen oikein, koiran mukaan, ei välttämättä ole niin helppoa kuin voisi kuvitella (kuten ainakin itse olen saanut huomata).

Liinan hakutreeneissä oli jotain hyvää ja vähän huonoa. Hyvää, ja ehkä tärkeintä, oli se, että Liinalla oli vauhtia, intoa ja motivaatiota maalimiehille menemiseen! Etäisyyttä keskilinjaan ei hirveästi ollut, mutta vauhtia oli mukavasti. Ilmaisut sen sijaan hajoili aika pahasti; Liina näytti unohtaneen koko asian. Näitä sitten muistuteltiin seuraavana päivänä kentällä. Kentällä ilmaisut menikin oikein nätisti, mutta vauhtia oli silti riittämiin. Myös "missä ukko"-käskyn Liina on sisäistänyt oikein hyvin, se oikein odottaa näytölle pääsemistä. Vissiinkään käytös ei vaan ole vielä niin vahva, että se olisi sellaisenaan metsään siirtynyt, uusille ukoille. Mutta eiköhänse tästä, treeniä vain lisää. Mun pitää muistaa vain aina edetä Liinan tuodessa mulle rullaa, ja samoin näytölle lähdettäessä pitää toimia nopeasti. Myös kädellä näyttäminen siinä vaiheessa on turhaa; koirahan se tietää, mihin ollaan menossa, enkä minä.

Esineet

Sulo teki täysimittaisen esineruudun kolmella esineellä, joista yksi oli mun oma ja kaksi vierasta; hanska ja muovimaton palanen. Oma oli reunassa keskellä, vieras nahkahanska eturajan tuntumassa ja matonpalanen takarajan tuntumassa. Oma ja vieras hanska nousivat ongelmitta; Sulo reagoi hienosti vieraaseenkin esineeseen. Myös matonpalan se oli nostanut, muttei tuonut. Tässä vaiheessa huomasin sitten, että Sulon liikkuminen ei ihan puhdasta ollut, ja otin sen pois ruudusta. Toi se mulle vielä sen matonpalan lyhyeltä matkalta ihan ongelmitta. Meidän pitää siis treenata enemmän vähän erikoisemmilla materiaaleilla kuin noilla tutuilla ja turvallisilla hanskoilla ym. 

Liinalle tein kaksi esineentuontia. Molemmat käytiin yhdessä viemässä muutaman metrin päähän, pois ja lähetys. Nyt kantoi hyvin mielikuva, ja Liina eteni vauhdikkaasti ja innolla, molempiin suuntiin! Jätettiin kahteen onnistuneeseen ja hyvään mielikuvaan tämä treeni :)

Kaiken kaikkiaan leiri oli koulutuksellisessa mielessä hyvin antoisa. Saa nyt nähdä mitä Sulon hakuharrastukselle käy. Liinan kanssa tullaan kyllä ehdottomasti hakuilemaan, ainut hidaste siinä touhussa on oikeastaan ajan puute. Jälki on Sulolle enemmän oma laji. Mutta esineet oli Sulolla kivalla mallilla, enemmän vain varmuutta erilaisiin materiaaleihin. Työskentely ruudussa sillä oli mun mielestä ihan kohdillaan. Onhan se omatoiminen, mutta ainakin motivoitunut etsimään (jos kohta tuomisesta ei aina samaa voikaan sanoa). 

Meidän kaksikkoa en päästänyt yhteisleikkeihin, joihin varsin kivuttomasti taipui kymmenenkin valkoisen koiran lauma. Sulo olisi siellä varmaan mennytkin, jos ei muita vanhempia uroksia olisi ollut, mutta Liina ei ole niin sosiaalinen ollenkaan. Paavo-riisenin kanssa se sai juosta, kun käytiin tyhjentämässä esineruutu paitsi merkeistä, myös suppilovahveroista, ja niillä meni ihan hyvin, eikä Liina sille pahasti alkuun edes ärjynyt. Kohtaamisetkin menee Liinan kanssa hyvin niin kauan, kun tilanne on mulla hanskassa. Sitä se ei ole enää siinä vaiheessa, kun Sulo alkaa haistelemaan vastaantulijoita kaula pitkällä, johon vastaantulija reagoi haluamalla tulla haistelemaan myös. Tällöin Liina katsoo parhaaksi ajaa tunkeilijat pois. Joten kysymys on siis ennen kaikkea siitä, että Sulon on uskottava, että Ei tarkoittaa eitä myös hiriötilanteessa, samoin kuin tänne-käskyä en huvikseni tapaa huudella. Mutta yhteiskuvaankin sain jopa molemmat nätisti aloilleen (no ehkä ihan vähän vieruskaveri auttoi ;)), eikä siinä tilanteessa Liinalle tullut mieleenkään kellekään äristä; sen sijaan se tapitti mua enimmäkseen silmiin!

torstai 1. syyskuuta 2011

Periaatteessa helppoa

Niin, koiran kouluttaminen on periaatteessa helppoa. Se voi käytännössäkin olla sitä. Ei todellakaan mitään rakettitiedettä, vaikka toki ilmiöt koulutustulosten takana, oppimismekanismit ja koko koiran käyttäytyminen ja siihen vaikuttamisen mahdollisuudet ovatkin tavattoman monisyisiä ja - ainakin minulle - kiinnostavia. Mutta. Jos asiat ei mene niin kuin odottaisi tai tahtoisi, ja työkalut loppuu omasta pakista lähteä koiran käytöstä muuttamaan, niin kyllä tästä touhusta on helppous kaukana. Varsinkin siinä vaiheessa, kun lähdetään pohtimaan käytösten takana mahdollisesti olevia syitä, niin ollaan jo menossa kaulaa myöten suossa; pohtiahan toki voi, joskus se on hyväksikin, mutta vähissä ovat lopulta keinot päästä koiran pään sisälle ja tietää, mikä siellä liikkuu (jos liikkuu). (Tai sitten kannattaa hakea rahoitusta ja tehdä Akateemista Tieteellistä Tutkimusta aiheesta.) Joten vaihtoehdoksi jää muuttaa jotain, ja katsoa, auttaako se. Tosin pienesti on kyllä hyvä pohtia tässä kohtaa; muutokset kun eivät välttämättä näy heti. Siitäkään kun on harvemmin hyötyä, että mennään keskustelupalstoille huutelemaan, että "ollaan kokeiltu tätä-ja-tätä-ja-tätä, mutta mikään ei toiminut, kouluttajat on p*skoja, koulutusmetodit ei oo hyviä, mikä neuvoksi?" Jotta edes etäisesti olisi hyvä tietää tai uskotella tietävänsä, mitä ihmettä oikein on tekemässä.

Liina oli maanantaina Killerillä ihan ok, ja tiistaina Viihdekeskuksella ei hyvä yhtään. Alku on hyvä, mutta se saa sen välikuoleman aina jossain vaiheessa päälle, ja niitä ei saisi tulla, sillä paketti lässähtää siihen. Ja sitten mulla rupeaa kiristämään, ja senhän Liina lukee paremmin kuin hyvin. Tehtiin me sen kanssa jokunen kierros sellasta "ihan kiva" -treeniä, mutta se oli niin muodollista ja pinnallista... Ja hinkkaamisen puolellekin se meni, ihan liian monta kierrosta mielentila huomioon ottaen. Liinalla on tavallaan jatkuvasti käsijarru päällä; välillä se nousee sieltä aidosti tekemään ja iloitsemaan siitä, ja toki se on hyvä, että niitä hetkiä tulee, mutta niitä hetkiä pitäisi saada vain paljon paljon enemmän. Pitkä tie taitaa olla se käsijarrun rassaaminen, etenkin, kun kysymyksessä on ensisijaisesti ohjaajan käytöksen muuttumisen tarve. Sillä ihmisen käytöstähän se koirienkin käytös peilaa; mun koirat on mun näköisiä monessa suhteessa. Jos mennään esim. toiseen rakkaaseen harrastukseeni, hevosiin, niin nähdään sama ilmiö: tunnen itse olevani eniten kotonani reippaiden, vähän kuumien hevosten selässä, kun taas hitaampien, sellaisten laiskanpulskeiden hevosten kanssa joudun tekemään paljon enemmän töitä (mikä ei tietenkään sitä tarkoita, että jotenkin vähällä selviäisin niiden kuumakallejenkaan kanssa). Mun on helpompi hillitä energiaa, kuin vahvistaa sitä. Välillä tuntuu, että Liinan mielentilan kanssa oltais hurjastikin edetty, mutta sitten taas tulee totuus ja iskee vasten kasvoja. Enkä tiedä, kuinka paljon pidemmällä me ollaan, jos vaikka viime syksyyn vertaa. Pelkäänpä, ettei paljoakaan pidemmällä... Toiset on siinä ajassa kouluttanut koiransa kokeisiin, me yhä mietitään, purtaisko palloa vaiko eikö. Kun kysymys ei ole siitä, etteikö Liina tykkäisi ja tahtoisi, joku siinä meidän kenttätreenissä vain mättää, ja ne tahtomisen tilat ei tule sinne asti. Liina on joissain asioissa vähän ristiriitaine; sillä on kyllä viettiä, vaikkei se sitä ilmennä aina silloin kun minä niin toivoisin. Liina tekee kyllä, ja on kiinnostunut minusta, mutta ei kuitenkaan ole niin kiinnostunut, etteikö se voisi välillä ruveta haahuamaan ja unohtaa minun olemassaolon. Onko kyse edes ympäristöstä, vaan lukeeko se vain minua niin pirun hyvin? Rauhoitteleeko se mua, jos huomaa mun jännittävän? Tätä sitten pohdittiin oikein pitkän kaavan kautta Tiian kanssa. Muutamia toiminta-ajatuksiakin saatiin kokoon:
  • Liinalle mahdollisten vahvisteiden määrän rajoittaminen. Ensimmäisenä Sulon kanssa leikkiminen; se leikki-into pitää suunnata minun kanssa temuamiseen.
  • Ruoan arvon kasvattaminen. Ruoan pitää olla ansaittua!
  • Hyvin lyhyet treenisessiot. Paljon vauhtiluoksetuloja. Mitään ei saa, jos sitä ei oikeasti halua. Yhden kerran aikana ei hirveän montaa treenisessiota, laatu korvaa määrän!
  • Leikkivälineet: narupalloon voisi sitoa pitkän narun. Hetsi-leikki-myötäys, muttei irti - jos Liina tiputtaa lelun, narulla siihen on helppo saada äkkiä lisää vauhtia, millä estetään "välikuolemat", eikä tarvitse ruveta metsästämään palloa. Kun Liinalla on lelu, sen voi houkutella lähelle, ja kehua kantamisesta. Treenisession lopuksi pallon voi varastaa koiralta.
  • Oma selkeys ensiarvoisen tärkeää! Koiran pitää tietää mitä siltä odotetaan.

Sulon kanssa tehtiin tiistaina jotain pientä, mutta ne treenit ei kyllä olleet erityisesti mallia koulutusta eteenpäinvieviä. Ääntä oli taas mukana, ja Suloa jänskätti seuraaminen ihmisrivistön ohi. Siitä mentiin sitten pari kertaa. Se oli lopulta ihan hyvä treeni, ja onnistuikin sitten. Ei sen kanssa viitsi mitään erityistä ottaa, kun jalka ei ole vieläkään kunnossa, kunhan tehtiin mielenvirkistykseksi vähän.


Keskiviikkona kävin pikaisesti pyörähtämässä Kuikan lavalla Jennin&co:n kanssa. Tein kuten puhuttiin edellisenä iltana, otettiin kolme vauhtiluoksetuloa, joista palkkasin leikkimällä, ja koira autoon. Ainakaan Liina ei ehtinyt lässähtämään näiden aikana. Sulolle henkilöryhmää ja liikkeestä istuminen. Rupesi keskittymään ihan kivasti. Ajoin vielä viihdekeskukselle, jonne olin unohtanut edellisenä iltana koulutusliinan - se ihme kyllä löytyi vielä maasta. Siellä vielä pieni leikkisessio Liinalle, ja vähän seuraamista Sulolle. Molemmilla kiinnitin nyt huomiota omaan palautteen antoon, ja käytin reilusti ääntä ja kehuja. Sulolle "välipalkkana" hyvistä pätkistä kehu, ja Liinalle pelkkää kehua pallon kantamisesta, enkä yrittänyt metsästää sitä siltä. Sitten, jos se joskus tulee sitä mulle tarjoamaan, leikitään sitten uudestaan, ja lähdetään sessioita pidentämään sitä kautta. Mutta siis, kehut tuntuisi toimivan, molemmille, toki sitten vielä ne primaarivahvisteet on mukana (paitsi ei Liinalle, jolle primaarivahvisteena se lelu). Iltaruoan eteen joutuivat myös tekemään vähän töitä, Liinalle vahvistelin esineiden noutamista edestä päin eri etäisyyksiltä, Sulon piti maata paikallaan ja odottaa. Ei muutoin ollut helppoa, se Sulon paikallaan makaaminen nimittäin. No, ei nyt niin kunnialla, mutta harjoitus saatiin kuitenkin tehtyä ja koirat ruokittua...

Vahviste kuin vahviste?

Viimeisessä Canis-lehdessä oli parikin hyvää artikkelia vahvistamisesta (Jane Kilion: Miten hyödynnät koiran luontaisia mieltymiksiä? ja Sari Paavilainen: Käytöksen vahvistaminen - ei niin helppoa kuin voisi kuvitella, Canis 4/2011). Niistä innostuneena annoin viikko sitten tokoryhmälleni tehtäväksi tehdä listan koiran "kuumista käytöksistä", eli 10 toimintoa, joista koira eniten pitää. Tarkoituksena olisi sitten pohtia näiden hyödynnettävyyttä tottelevaisuuskoulutuksessa. Meidän koirien osalta lista niiden "kuumista toiminnoista" näyttää suurinpiirtein seuraavanlaiselta:

Liina
  • jäljestäminen
  • pallojen ja käpyjen saalistaminen
  • eläinten jahtaaminen
  • syöminen
  • kepeistä taisteleminen
  • narupallojen ym saalistaminen ja niistä taisteleminen
  • huomio, rapsuttelut ja taputtelut
  • kuoppien kaivaminen
  • rievuista ym taisteleminen
Sulo
  • minkä tahansa saalistaminen
  • mistä tahansa taisteleminen
  • lapiolle haukkuminen, kaivaminen
  • jäljestäminen
  • syöminen
  • paikasta toiseen siirtyminen
  • juokseminen
  • ohjaajan huomio, taputtelut, jalkojen välistä pyörähtämiset
Sulon lista on siinä mielessä yksinkertainen, että siellä on listan yläpäässä muutama erittäin hyvin toimiva vahviste, jotka ovat aina käytettävissä. Koirassa on kuitenkin sellaisia ominaisuuksia (viretila heittää helposti yli), jotka rajoittavat noiden vahvisteiden käyttämistä. Toisaalta paine vaikuttaa Suloon voimakkaasti; jos se sitä kokee, sitä ei enää huvitakaan niin kovasti taistella - tämä näkyy esim. hakumetsässä maalimiesten Suloa palkatessa. Liinan lista ei ole yhtä suoraviivainen. Sillä on korkealla sijalla saalistamiskäyttäytymiseen liittyvät toiminnot, mutta ne ovat vähän välineestä riippuvaisia. Haistelu on molemmille hyvä vahviste, mutta esim. tottelevaisuudessa sitä ei voi juuri vahvisteena käyttää. Sosiaalinen palkka on molemmille toimiva vahviste, joskaan ei ihan kärkipäässä, mutta sitäkin noiden kanssa kannattaa jopa enemmänkin hyödyntää.

Maanantaina ei listojen läpikäyntiin asti päästy, sillä Tiia oli sopivasti käymässä täällä Jyväskylän päässä, ja - vähän aihetta sivuten - pyysin häntä opastamaan tokoryhmäläisille koirien kanssa leikkimistä. Se kun ei ole niin helppoa kuin voisi äkkiseltään kuvitella, ei minulle ainakaan. Tai jos onkin helppoa, niin ainakin siinä voi kehittyä ja tulla paremmaksi. Miksi nimittäin jättää käyttämättä hyvä vahviste, leikkiminen? Ja miksei samantiensä voisi opetella käyttämään tuota vahvistetta paremmin? Vahvisteen muoto vaikuttaa käytökseen, ja on iso kasa sellaisia käytöksiä (ja toisaalta sellaisia koiria), joita on tietyistä käytöksistä parempi vahvistaa vauhdikkaalla ja virettä nostavalla palkalla. Toisaalta leikkiminen parantaa ohjaajan ja koiran suhdetta, ja sen avulla on helppo rakentaa esim. treenikenttään tunnetta, että se on paikka, jossa tapahtuu kaikkea mukavaa ja jännittävää nimenomaan ohjaajan kanssa, ulkomaailmasta viis.

Kirjaan nyt tähänkin muutamia huomioita leikkimisestä, ja sen käyttämisestä vahvisteena. (Huomiot on kirjoitettu lähinnä sellaista koiraa ajatellen, jolle leikkiminen ei ole alkujaan ylimaallinen vahviste.)
  • Koira on vahva. Ei ohjaaja. Leikin tarkoitus on vahvistaa koiraa, joten koira on se, joka määrää tahdin! Ohjaajan ei siis tule näyttää koiralle lihaksiaan, vaan päinvastoin vähän niin kuin mennä mukana kuin märkä rätti. (Toisaalta ohjaaja pystyy kyllä valitsemaan, haluaako vahvistaa esim. tasaista taaksepäin vetämistä taisteluleikissä, vaiko antaako koiran esim. tappaa patukkaa - näistä ensimmäinen on parempi vaihtoehto, jo koiran fysiikkaakin ajatellen.)
  • Leikkivahvistetta pystyy kehittämään, tehostamaan ja parantamaan, jos koiralla ylipäänsä on minkäänlaista kiinnostusta ohjaajan kanssa leikkimiseen. Kaikki koirat (kuten Liina) eivät välttämättä alkujaan ole esim. häiriötilanteessa kovin innokkaita leikkimään. Tällöin on erityisen tärkeää, että koulutus/leikkihetket pysyvät lyhyinä! Koiraa vahvistetaan jo hyvin pienestä; se voi olla alussa pelkästään lelun ottaminen suuhun. Koira saa kantaa lelun esim. autolle, mutta jos se sen tiputtaa, lelu jää. Tuokiot lopetetaan silloin, kun koiralla on kaikkein hauskinta. Ja mitään irrotusharjoituksia ei tehdä silloin, kun rakennetaan leikkimiseen intoa, ja leluun kovaa halua.
  • Samassa sessiossa ei käytetä ruokaa ja leikkiä sekaisin! Jos koira esim. hetsataan leluun, se myös palkataan lelulla. Älä lupaa siideriä ja tarjoa makkaraa, Tiiaa lainaten...
  • Pyritään siihen, että koira on aktiivinen osapuoli, ja ohjaaja passiivinen. Alussa rooli voi kuitenkin olla päinvastainen, jotta koira saataisiin koko aiheesta ylipäänsä innostumaan, MUTTA jos ja kun koira osoittaa innostusta ja aktiivisuutta, sille on annettava tilaa, ja alettava vähitellen kääntämään asetelmaa päälaelleen.