Tommy Wirén: koulutuksen asiantuntijapäivä

Koirakoulu Visiolla järjestettiin sunnuntaina 20.11.2011 koulutuksen asiantuntijapäivä Tommy Wirénin johdolla. Jos joku ei ole vielä käynyt Tommyn opissa, suosittelen näin ehdottomasti tekemään mahdollisuuden tarjoutuessa! Tommyn johdolla olen kokenut suurimmat ahaa-elämykseni, mitä kouluttamiseen tulee, ja loppua ei näytä tulevan - on se kumma, miten niistä perusteista saa vaan joka kerran jotain uutta irti...

Päivä aloitettiin Tommyn pitämällä alustuksella muutamista koulutuksen perusasioista, josta edettiin käsittelemään kahta koulutusongelmaa yhdessä Tommyn toimiessa keskustelun vetäjänä.

Koulutusta määrittelee kaksi asiaa: tavoite ja menetelmät eli työkalupakki, joilla tavoitetta kohti edetään. Nämä määrittelevät toteutusmahdollisuudet. Koulutuksessa tulisi aina keskittyä siihen, mitä tavoitellaan, eikä ei-toivotun asian poiskouluttamiseen tai ongelmaan. Ongelmakoirakoulutuksessa koulutetaan ongelmakoiria? Käyttäytymisanalyysin (ABC: Antecedents, Behaviour, Consequences) valossa koiran käytöksessä joku aina vahvistuu. Koska koira käyttäytyy koko ajan, jää kouluttajan tehtäväksi yksinkertaisimmillaan vain valita käytös, jota vahvistaa. Keep it simple!

Kaikki lähtee peruskäytöksistä

Koiran hallittavuuden kannalta on oleellista, että koiran ns. peruskäytökset ovat vahvoja ja kontrollissa siten, että ohjaaja paitsi saa käytöksen aikaan, myös lopetettua sen niin halutessaan. Perustaitoja voi aina harjoitella, esim. latenssia (viive vihjeen ja käytöksen välillä) ja ärsykekontrollia (vihje saa aikaan käytöksen x, koira tekee vihjeestä vain käytöksen x, eikä se tee käytöstä x kuin vihjeestä). 90 % ns. ongelmakäytöksistä korjaantuu peruskäytöksiä vahvistamalla ja kouluttamalla. Käytännössä usein on niin, että monimutkaisempien käytösten pohjana olevat peruskäytökset eivät ole tarpeeksi vahvoja siinä vaiheessa, kun koulutuksessa jo edetään, ja kun törmätään ongelmiin, saatetaan ratkaisumalleja lähteä hakemaan kaikenmoisista kikkakolmosista peruskäytösten vahvistamisen sijaan (esim. meidän noutoesimerkki Sulon kanssa. Nouto-ongelmiin paras ratkaisu oli käytöksen pilkkominen ja tuomisen vahvistaminen).

Olen kyllä tutustunut ajatukseen perustaidoista sovellutuksiin aiemminkin, mutta se taisi kunnolla avautua minulle vasta nyt. Tommylta on tulossa keväällä kirja, joka kuuleman mukaan keskittyy näihin. Kirjaa odotellaan jo kuin kuuta nousevaa. Perustaitoja ei ole kuin muutama, mutta niiden varaan rakentuvat käytännössä kaikki monimutkaisetkin tottelevaisuussuoritukset. Näitä kaikkia muokataan kouluttajan omalla toiminnalla: kriteerin, ajoituksen, vahvistetiheyden, palkkion laadun ja suunnan avulla. Ja jälleen kerran, koulutussuunnitelma on erinomaisen tärkeä työkalu. Laadin alle kaavion koulutuksen etenemisestä perustaidoista sovellutuksiin luennolla kuulemani perusteella.

Näistä kohdetyöskentelyyn lukeutuvat mm. koskettamiseen ja tarttumiseen nojautuvat käytökset. Niiden avulla on helppo kouluttaa koiralle esim. latenssia, ja Tommy itse aloittaa yleensä kouluttamisen uuden koiran kanssa tästä. Koirat, jotka eivät suoriudu kohdetyöskentelystä kunnolla, eivät kunnolla suoriudu mistään muustakaan. Lisäksi kohdetyöskentely on hyvä alkuharjoite kouluttajalle, ja sen avulla on helppo kouluttaa koira operantiksi, eli oppimaan, että (ainoastaan) sen oma toiminta ja aktiivisuus johtaa palkkioon. Kohdetyöskentelyharjoituksilla on myös helppo mitata koiran keskittymiskyvyn pituutta, eli kuinka pitkään koira jaksaa keskittyä harjoittelemaan samaa asiaa.

Muitakin peruskäytöksiä käsiteltiin. Luopumisharjoittelua voi soveltaa useamman koiran talouksissa esim. resurssiristiriitoihin - mikä toki edellyttää sitä, että luopumista on koulutettu paljon ja myös isossa häiriössä. Eräs "häiriötekijä", johon koira tulisi siedättää koulutuksen edistyessä, on koiran viettitaso. Jos haluaa varmasti toimiva ja hallittavan koiran, tulisi se kouluttaa toimimaan sitä paremmin, mitä kuumempana se käy. Jos tätä ei huomioida koulutuksessa, ei koulutus todennäköisesti yleisty kaikkiin koiran mielentiloihin! Esimerkiksi luopumisharjoittelussa palkkiona tulee käyttää yhtä hyvää vahvistetta, mistä luovuttiinkin, useimmiten sitä kyseistä "vietinnostatusesinettä". Ylipäänsä häiriöitä ei koulutuksessa tulisi pelätä, vaan ne pitäisi tuoda koulutukseen jo melko varhaisessa vaiheessa mukaan. Mitä myöhemmäksi häiriöiden mukaanottamista panttaa, sitä hankalampaa koira on kouluttaa toimimaan häiriössä.

Hyvä vahviste on välitön, arvostettu ja ansaittu. Koirat itse näyttävät antavan paljon enemmän arvoa samallekin vahvisteelle silloin, kun se on ansaittu suhteessa siihen, jos sen saa ilmaiseksi.Koulutuksen edistyessä kannattaa siirtyä käyttämään ruoan lisäksi muita vahvisteita, leikkimistä ja sosiaalista vahvistetta. Ärsykekontrolli toimii tässä "maagisena rajana". Leikki vahvisteena kehittyy koko ajan, ja ohjaajan kannattaa rakentaa vahviste sellaiseksi, että leikkiä pystyy itse kontrolloimaan. Aloitetaan siis lähileikistä esim. narupallojen avulla, ja kun koira on oppinut, että ohjaajan kanssa on hauskinta, otetaan vasta lentävät pallot mukaan. Jos koira on huono leikkimään, leikkimistä voi vahvistaa myös ruoalla.

Varsinaisessa case-osuudessa meillä oli esimerkkinä kaksi tapausta, joita käsiteltiin yhdessä ratkaisumalleja etsien. Ensimmäisen aiheena oli riistan jahtaamisen kitkeminen ja toisen pelkotilat.

Riistanajaminen

Perittyjä ominaisuuksia (FAPit eli Fixed Action Patterns eli kiinteät käytösmallilt, vanhalta nimeltään vietit) ei voi kontrolloida kuin oppimisen (=kouluttamisen) kautta. Fapit voimistuvat koiralla helposti ja paljon jo pienellä harjoittelumäärällä. Olen itsekin tämän konkreettisesti huomannut, sillä meilläkin Liina on päässyt pari kertaa ajamaan pupua metsässä, ja se on kehittynyt jäniksen jäljen nostamisessa ja sen bongaamisessa jo aika hyväksi. Samankaltaisia fappeja voi kuitenkin korvata toisillaan. Käytännössä tämä tarkoittaisi esim. riistanajon korvaamista esim. pallon tai frisbeen jahtaamisella.

Riistanajamisen saamiseksi kontrolliin tuli esiin muutamia vaihtoehtoja. Ensimmäinen asia on riistaan vastaehdollistaminen. Vastaehdollistamisessa voi hyödyntää ruoan lisäksi myös muita saalisärsykkeitä, mutta sellaisia, jotka ovat ohjaajan hallinnassa. Myös korvaavia käytöksiä voi käyttää, mitä itse ajattelisin ehkä jonkinlaisena riistan ilmaisemiskäytöksenä. Lisäksi nähdäkseni tärkeää olisi huolehtia siitä, että koiralle annetaan riittävästi mahdollisuuksia toteuttaa tiettyjä saaliskäyttäytymiseen liittyviä käyttäytymismalleja kontrolloidusti (esim. jäljestäminen tai muu nenätyöskentely), jotta sen ei tarvitsisikaan etsiä näitä mahdollisuuksia itse.

Paras oivallus tästä casesta minulle oli kuitenkin toiminnan keskeyttäminen klassisesti ehdollistettua signaalia hyväksikäyttäen. Eli vähän samaan tapaan kuin naksu, koiralle "ajetaan sisään" esim. pilli. Pilli yhdistetään saalisärsykkeeseen, esim. palloon. Pilliin puhalletaan niin kauan, kuin pallo on ilmassa, ja tätä toistetaan, kunnes koira pillin äänestä osaa odottaa palloa. Kun ääni on ehdollistettu hyvin, aletaan välillä käyttämään pillin äänestä "palkkiona" pallojen tms lisäksi myös ruokaa, ensin ehkä 1/10 vihellyksestä tuottaa ruoan, loput leikin. Lopulta suhdetta voidaan rukata siten, että puolessa vihellyksistä koira saa ruokaa, puolessa leikin. Näin sisäänajettua signaalia on menestyksekkäästi käytetty useammalle koiralle, joiden jahtaamiskäyttäytymisen omistajansa ovat kokeneet ongelmalliseksi.

Pelokkaan koira kouluttaminen

Toinen case liittyi hyvin arkaan, mahdollisesti pentuaikana vajavaisesti sosiaalistettuun nuoreen koiraan. Mitä työkaluja on tällaisen koiran ympäristökoulutuksen tekemiseen vanhemmalla iällä? Pelko on kiinteä käytösmalli siinä missä metsästyskäytökseen liittyvät fapitkin, ja myös pelko vahvistuu herkästi, ja alkaa helposti elää omaa elämäänsä. Sulon kohdalla olen huomannut tämän: Sulo liukastui joskus kerrostalon rappusissa, ja yleisti pelkonsa hyvin nopeasti koskemaan kerrostaloaulojen alustoja. Tämä siitä huolimatta, että se on asunut elämänsä ensimmäiset vuodet kerrostalossa, ja vaikka se kulkee rappuja päivittäin kotona, se pelkää silti tietynlaisia alustoja, ja nimenomaan lähinnä kerrostaloissa.

"Intiaaniharjoitukset". Jos koiralle uudet ympäristöt ovat haasteellisia, ehkä paras tapa niiden haltuun ottamiseksi on unohtaa kaikkinainen aktiivinen kouluttaminen, ja vain mennä hengailemaan koiran kanssa sinne, mihin sen pitäisi tottua. Tämä tekniikka vaatii kouluttajalta paljon kärsivällisyyttä, sillä pois ei pidä lähteä, ennen kuin koira lakkaa jännittämästä ja käytännössä jo kyllästyy uuteen paikkaan. Sulon ollessa nuori tein sen kanssa jonkun kerran juuri tätä - ehkä tosin osin tiedostamatta, mitä olin tekemässä... Lähistöllä järjestettiin agilitykisat, ja menimme Sulon kanssa hengailemaan lähistölle. Valitsimme paikan, jossa vain olimme ja odotimme, niin kauan, että Sulo tähän kaikkeen odotteluun jo kyllästyi.

Vahvat peruskäytökset ja vastaehdollistaminen häiriöihin. Tommy vertasi peruskäytöksiä seinään, jonka pimeässä huoneessa harhaileva löytää - tutut ja turvalliset käytökset antavat koiralle tukea ja varmuutta. Vahvojen käytösten avulla siedättäminen voi myös olla tehokkaampaa kuin "pelkkä" vastaehdollistaminen. Tällöin koira keskittyy tekemiseen, eikä itse häiriöön.

Yleisesti ottaen stressitason laskeminen kaikilla elämän alueilla, esim. nenätyöskentelymahdollisuuksien tarjoaminen, kaluaminen. Oli ongelmakäytös mikä tahansa, koiran stressitasoon kannattaa kiinnittää huomiota. Toinen asia on, saako koira mahdollisuuksia toteuttaa sisäsyntyisiä käyttäytymistarpeitaan? Mielestäni esim. nenänkäyttö on monelle koiralle tällainen tarve, ja jos omistajat rajaavat koiralta kaikki nenänkäyttömahdollisuudet pois, tarkoittaa tämä koiralle stressitason nousemista.

* * *

Loppukaneetiksi todettakoon periaatteella "lyhyestä virsi kaunis": harjoitus ei tee mestaria, vain hyvä harjoittelu tekee - huono harjoittelu tekee vain hyvän harjoittelijan.

Viisauden alku

Osallistuin sunnuntaina Koirakoulu Vision järjestämään asiantuntijapäivään. Päivän alusti ja puhetta veti Trainer's Choicen Tommy Wirén. Päivä kirvoitti allekirjoittaneelta monenmoista pohdintaa, joka vei lopulta oman asemani pohtimiseen koirankoulutuskentässä. En tarkoita tällä nyt sitä, että pitäisin omaa asemaani suomalaisten koirankouluttajien keskuudessa millään muotoa merkittävänä, lähinnä viittaan oman koulutustapani asemoitumiseen erilaisten koulutusideologioiden ja -lähestymistapojen maastossa.

Minut tuntevat ja todennäköisesti tätä blogia useamman tekstin lukeneet varmaan tietävät koulutukseni pohjautuvan operanttiin koulutustapaan, tai naksutinkoulutukseen. Positiiviseksi kouluttamiseksi tai vahvistamiseksikin tätä on sanottu. Kaikissa näissä määritelmissä on kuitenkin ongelmansa. Voinko sanoa olevani operantti kouluttaja, jos hyödynnän klassista ehdollistumista, osin tahattomasti, osin tarkoituksella ja tiedostaen? Entä jos päätänkin saada käytöksen aikaan houkuttelemalla sheippaamisen tai esim. kohteiden käyttämisen sijaan? Toki pääsääntöisesti pyrin operoimaan operantilla puolella, mutta jos on selvää, että koulutus ei voi olla eikä pyrikään edes olemaan täysin operanttia, eikö operantiksi kouluttamiseksi kutsuminen ole hieman harhaanjohtavaa?

Entäpä naksutinkoulutus terminä sitten? Tähän on moni paremman puutteessa tyytynyt. Määritelmä ei ole kuitenkaan täysin tyydyttävä, sillä se nojaa määritelmällisesti välineeseen, joka on - no, parhaimmillaankin juuri sitä - vain väline. Koulutus voi olla operanttia, ilman että kouluttaja on koskaan naksuttimesta kuullutkaan; olkoonkin, että naksutin kyllä tarjoaa monia etuja käyttäjälleen. Siksi toisekseen naksutin on tarpeellinen lähinnä siinä vaiheessa, kun käytöksiä aikaansaadaan, ei käytännössä enää vihjeen liittämisen jälkeen.

Positiivinen koulutus on ihan kiva käsite, mutta harhaanjohtava. Toki pidän positiivisen vahvistamisen lähtökohdasta ihan jo sillä, että se sopii ajatusmaailmaani, moraalifilosofiaani. En voi kouluttaa, jos käyttämäni menetelmät aiheuttavat unettomia öitä ja pohdintoja tekojeni oikeutuksesta; tämä harrastus ei ole - niin rakas kuin onkin - sen arvoinen. Koulutusfilosofiana edellä mainitulla ei ole merkitystä - ammattikouluttajat käyttävät tehokkainta tiedettyä menetelmää, ja se perustuu pariin positiivinen vahvistaminen - negatiivinen rankaisu. Mistä ilmeneekin, että mikään koulutus koskaan ei ole pelkkää positiivista vahvistamista; negatiivinen rankaisu (palkkion mahdollisuuden poistaminen) on vähintään aina mukana. Miksi siis pitäisi valita ainoastaan yksi termi käytösten määrän muuttumiseen vaikuttavien tekijöiden nelikentästä? (Ks. linkki.) Toki moni operantti kouluttaja kieltäytyy käyttämästä rankaisuun pohjautuvia menetelmiä, mikä ihan viisasta onkin, sillä käytännössä kaikki käytökset eläimillä ovat koulutettavissa tehokkaiksi ja luotettaviksi ilman positiivisen rankaisun käyttöä (jonkun epämiellyttävän lisääminen). En olisi kuitenkaan totuudenmukainen, jos väittäisin, etten koskaan käytä positiivista rangaistusta. Ratsastaessani käytän sitä jatkuvasti; ratsastushan perustuu paineen lisäämiseen ja poistamiseen. Joissain tilanteissa olen tietoisesti käyttänyt positiivista rangaistusta koirillakin, joskaan säännönmukaista tämä ei ole - ja käytännössä jokainen, joka joskus hihnalenkkeilee koiriensa kanssa, ja jonka hihna joskus kiristyy, käyttää sitä niin ikään.

Voisinko sitten kutsua itseäni behavioristiksi? Ehkä. Käsittelemäni ja kouluttamisessa hyödyntämäni oppimisteoria tulee behavioristisen tieteen metodologian sisältä. Minulla on kuitenkin tiettyjä varauksia behaviorismia kohtaan; äärimmilleen sovellettuna se vetää mielestäni liikaa mutkia suoriksi. Toisaalta kasvatustieteen puolella behaviorismia on tämän takia aivan turhaan karsastettu, sillä epäilemättä esim. opettajat saisivat paljon työkaluja työhönsä behavioristisen oppimisteorian sisältä. Puhumattakaan sitten vaikka johtajista tai kenestä tahansa esimiesasemassa työskentelevästä.

Olisinko etologi? Etologia oli pitkään minulle se juttu, salaisten ammattihaaveiden kohde - jonka tosin hylkäsin jokseenkin tyhjänä arpana työmahdollisuuksien suhteen. Etologeilla olisi varmasti paljon annettavaa eläinten kouluttamisen ja oppimisteorian kanssa painiville, ja toisinpäin. Käytännössä kuitenkin lienee niin, kuten omassa tapauksessani, että nämä roolit menevät sekaisin. Kouluttajana olen kiinnostunut eläimen käyttäytymisestä sellaisenaan, toisaalta käyttäytymisen syistä. Sinällään kiinnostuksen kohteeni ei tee eroa synnynnäisten ja opittujen käytösten välille; ne ovat kiinnostavia ja arvokkaita yhtä kaikki. Minua ei kiinnosta mielipiteet, mutut tai vanhat totuudet vailla todistusvoimaa - riippumatta totuuksien esittäjän auktoriteettiasemasta. Mitä käyttäytymiseen ja sen muokkaamiseen tulee, olen kiinnostunut totuudesta, tieteellisesti todistetusta totuudesta. Ei sen enempää eikä vähempää.

Määritelmää minulla ei siis taida olla (sellaista saa toki esittää). Käytännössä en anna juurikaan painoarvoa sellaiselle toiminnalle, joka sotii omaa arvomaailmaani vastaan (tunne), tai jonka perustelut ovat käyttäytymistieteellisesti hataralla pohjalla (järki). Jos joku asia kummallisesta perustelustaan huolimatta toimii, tahdon toki tietää ja ymmärtää, miksi se toimii. Minulla on siis kouluttamisessani viitekehys, vaikka sen nimeäminen hankalaa onkin. Vähintään voin sanoa pyrkiväni perustamaan viitekehykseni käyttäytymistieteelliseen argumentointiin. Viitekehykseni toimii suodattimena jo keräämäni ja pääni sisään asemoimani tiedon ja uutena tulevan informaation välillä. Käytännössä minulla on siis ennakkoasenteita, varsin voimakkaitakin sellaisia, koirien ja eläinten kouluttamista ja sitä koskevaa puhetta kohtaan. Miten tällöin voi säilyttää nöyryyden ja avoimuuden uusille ajatuksille, ja olla samalla kriittinen ja omilla aivoillaan ajatteleva? Helppoa se ei ole, sen voin vähintään sanoa.

Olen kuitenkin halunnut haastaa itseni. Pyrin tietoisesti kouluttautumaan erilaisissa treeniryhmissä, erilaisten kouluttajien ja eri harrastuslajeja edustavien ihmisten kanssa. Tämä tarkoittaa sitä, että joudun jatkuvasti haastamaan muodostamiani käsityksiä koirien ja eläinten kouluttamisesta ja peilaamaan niitä saamaani informaatiota vastaan. Tämä tie ei ehkä ole helpoin mahdollinen, mutta uskoakseni se johtaa oppimiseen tehokkaammin, kuin jos kulkisin omaa ennakkoasenteideni määrittämää kapeaa polkua pitkin silmälaput silmillä.

Sokrates teki minuun suuren vaikutuksen, kun joskus kouluikäisenä kirjoituksiinsa tutustuin. Viisauden alku on ymmärtää, miten hyvin vähän tosi asiassa tietää. Tämän ymmärtäminen on ollut jopa hieman tuskallista; helpompi vaihtoehto voisi olla se kuuluisa pään pensaaseen pistäminen ja toisinajattelijoiden tuomitseminen. (Toki on huomioitava, että koirankoulutuskentällä liikkuu paljon porukkaa, jotka eivät ylipäänsä ajattele kouluttamista, vaan tekevät asioita vain sen vuoksi, että niin on käsketty tekemään, tai että niin on aina tehty.) Sen sijaan olen päättänyt koetella käsityksiäni ja jatkuvasti täydentää ja asemoida uudelleen teoreettista viitekehystäni. Prosessi on ollut vähintäänkin kasvattava, ja se on jatkuvasti käynnissä.

Vaikka avoimuuteen ja nöyryyteen pyrinkin, on kuitenkin eräs vaatimus, josta en kouluttamisessani tahdo tinkiä: se kuuluu "tiedä mitä teet, ja miksi sen teet."

Liina = agilitykoira??!! ;)

Viikonloppuna treenailtiin doggiella, jossa allekirjoittanut sekä Liina ottivat ensikosketuksensa agilityn ihmeelliseen maailmaan, sekä tehtiin muiden touhujen ohessa vähän esineitä.

Liinan esinetyöskentelyyn olen oikein tyytyväinen! Nyt vielä kaikki toistot siten, että Liina on saanut katsoa esineiden viennit. Pisimmillään olen vienyt esineen 40 m:n päähän (suora pisto). Leveyttä ruutuun olen nyt tehnyt muutaman metrin verran yhdellä toistolla. Toi hyvin, vaikka joutui etsimään vähän aikaa, ja häiriintyi vähän pihan äänistä, joita jäi kuuntelemaan, mutta jatkoi työskentelyä ilman eri kehotusta. Hyvähyvä! Palauttaa laukalla ja epäröimättä, sekin hyvähyvä :)

Sulolle tallasin sitten 50x20 ruudun, jonne kaksi esinettä. Taas sama vanha meininki juoksutöhöttämistä päällä. Luulen sen löytäneen ensimmäisen esineen, mutta koska se ei ole niin kiva, Sulo kävi etsimässä toisen ennen kuin toi tämän. Piruako minä teen tälle? Onko sen kanssa liian nopeasti edetty useamman esineen treeniin? Sulo tuo ihan kivasti esineet silloin, kun harjoitellaan vain tuomista. Esineruudussa se antaa enemmän arvoa juoksentelulle ja katsoo oikeudekseen valita, mitä esineitä viitsii tuoda. Palautuksen olisi oltava se juttu, joten palautuksesta on vahvistettava hyvin. Treeniä on varmaan jatkettava sen yhden esineen voimin. Esineet voisi ehkä olla lähempänä eturajaa, jotta ei tulisi juoksentelemista niin paljon. Jos tätä joku lukee, ja tulee mieleen joku kehitysehdotus, otan sen ilomielin vastaaan!

Sulon doggietreeneissä vähän avoliikkeiden ketjutusta (seuraa, jäävät, kaukot, hyppy), eli vain hypystä palkka. Lisäksi hyppynoutoa ja noutoa. Hyppynouto ok, noudossa ääntä ja ravipalautus. Ei passaa treenata noutoa noin pienessä hallissa; tulee turhaan vahvisteltua ravipalautuksia. Ja luoksetulon pysäytystä harjoiteltiin myös. Nyt, kun näitä avon liikkeitä on vuosi tahkottu, ne alkaa olla jo mallillaan. Turhaan kiirehdittiin kokeisiin viime vuonna, kun ei koira ollut valmis. Isoin ongelma on tuo ääntäminen, se on ihan tuurissaan, milloin Sulo sitä niin pahasti esittää, että se oikeasti häiritsee, ja milloin se on enemmän sellaista pientä piippausta.

Liina teki hyppyä, jääviä ja seuraamista. Lisäksi paikkamakuuodottelua Oilin tehdessä. Hyppyyn otin seiso-käskyn mukaan esteen takana. Liina taitaa osata tämän! Se osasi myös jäävät! Kestää hyvin mun liikkumisen. Vasemmalle käännökset tekee tosi hienosti paikallaan, liikkeestä, kun ne tulee vähän yllärinä, ei ihan niin hyvin. Pohdin myös tuossa saksalaisen käännöksen käyttöönottoa, mutta en taida vielä luovuttaa tämän vasemmalle täyskäännöksen suhteen, kun se on kuitenkin hienosti edistynyt. Johan se BH-koe alkaa polttelemaan, pitäisi vain tuota seuraamista jaksaa työstää, ja toki jääviä ja paikkamakuuta yhtä lailla myös. Samoin toisten koirien ohittelua voitaisiin harjoitella, ja yksinjäämistä, sitä kaupunkiosuutta varten...

Kun tottista ei jaksa aina hieroa, ja aikaa kuitenkin oli, päätin huvikseni sheippailla Liinalle agilityesteitä (!! niin, minä!). Pujottelu tuntui selvimmältä. Pujottelussa olennaista on ensimmäisen välin varma hakeminen eri suunnista, riippumatta ohjaajan sijoittumisesta. Koiran kun pitää aloittaa pujottelu aina oikealta puolelta, vasemmalta ei kelpaa. Kuulemma loppujen keppien pujottelun opettaminen ei ole niin vaikeaa sitten, kun koira osaa hakea ensimmäisen välin itsenäisesti. Liina hoksasi nopeasti, että pointtina on mennä keppien välistä, mutta se tarjosi paljon myös vasemmalta puolelta menemistä. Kovin kauas en vielä voinut siirtyä optimilähetysrintamasta, eli minun sijoittumisella on suuri merkitys siihen, että Liina sujahtaa oikeasta välistä, mutta ainakin se tietää, että keppien välistä meneminen on se juttu. Aika hauska juttu opetettavaksi, ja ihan hyvää kehonhallintaharjoitusta Liinuskalle! Käveltiin me sitten vähän puomia pitkin ja hypättiin pöydällekin. Pöydälle menemistä Liina tarjosi nopeasti, kun ollaan noita korokkeita harjoiteltu. Essillä on puomilla alastulokontaktina takajalat kontaktilla, etujalat maassa. Muistelisin jostain lukeneeni, että alastulokontaktin voi sheipata siten, että koira hakeutuu itse oikeaan asentoon. Tämä voisi olla hyvää jatkumoa meidän takamuksenkäyttöharjoituksille. Josko siis opettaisin Liinan peruuttamaan korokkeen päälle, luulisi yleistämisen olevan aika helppoa..? Tyynylle pakittamista siis ehkä harjoittelemme.

Tänään illalla tokotreenien päätteeksi pääsi omatkin vähän tekemään. Sulolle eteenmeno ja luoksetulon pysäytyksiä. Eteenmenoon varasti, tein uuden jätön. Pysäytys meni ekalla pitkäksi. Tehtiin lyhyemmästä ja takapalkalla, korjaantui. Sulolla oli hirmu draivi päällä, taisteli ja ärräsi. Liinan kanssa seuraamista lähinnä, ja vähän leluilla pelailua ja siinä sivussa vauhdin rakentamista palautuksiin. Taisin ihan vahingossa tajuta, mitä mulle on varmaan useammissakin treeneissä kertoa vietinnostatuksesta/koiran poissaoloon reagoimisesta. Liina meni ekana autosta päästyään hajuille, kun se oli ensin saanut voittaa multa lelun. Puutuin tähän ensin paheksuen, sitten aloin härkkiä Liinaa ihan kunnolla. Piru se nousi! Se tekikin sitten oikein hyvää työtä, tehtiin seuraamista. Jaksoi pitää kontaktia, käännöksetkin toimi.

Eläinkokeita tunnarin muodossa ja tokosälää

Liinan kanssa ollaan paljon nyt työstetty käännöksiä ja takapään käyttöä sillä seurauksella, että pitkä seuraaminen on alkanut levähtää pahemman kerran. Pitkällä tarkoitan tässä yli 5 askelta kestävää seuraamista... Ja jälleen, kun palkkaa ei näy eikä kuulu, Liina alkaa jätättämään, lakkaa yrittämästä. Äähhh. Luin juuri valionarvon jäljeltä saaneesta sakemannista, joka oli tehnyt ensimmäisen JK3-tuloksensa 2-vuotissynttäripäivänään. Me ei olla edes BH-kokeeseen valmiita, Liina täyttää tammikuussa 2 vuotta.

No, se, että on varaa murehtia tällaisia asioita, kertoo vain siitä, että elämä on oikeastaan aika hyvällä mallilla (kopkop). Jotta yritetään. Enkä minä aina kaikkein ahkerin kouluttaja ole ollut, myönnetään nyt sekin.

Terhille kun manasin seuraamisongelmaa, hän neuvoi tekemään ainoan järkevän asian tässä tilanteessa; antaa asian hautua. Maltoin antaa sen hautua pari päivää, kunnes eilen oli ihan pakko vähän treenata parkkipaikalla, kun käytiin Tikkakosken purtsilla lenkkeilemässä. Nopeatahtisia treenejä, ensin ajattelin "vietinnostatustreeniksi" noutoa lentävillä lelupalkoilla, siis vähän niin kuin hauskanpidon piikkiin. Vaan Liinaapa kiinnosti maan hajut enemmän kuin lelut tai noutokapulat. Jotta hyvin alkoi tämäkin treeni. Sulo sai tehdä välissä, ja tehtiin vielä uudemman kerran, ja lopetettiin onnistuneeseen (kriteerinä palautus laukalla). No, Liina lopetti haistelun ja laukkasi, jotta kai tämä nyt plussan puolelle meni, vaikka eihän se sellaista viettivoimaa kyllä esittänyt.

Niistä seuraamisista sitten; nyt ne meni paremmin. Liekö asiaan vaikuttanut se, että mies unohti ruokkia koirat aamulla, joten vahvisteen arvo (ruoka) oli kohdillaan. Tein muutaman pätkän ja lopetin siihen.

Sulo on tehnyt liikkeet oikein kivasti, mutta ääniongelma on ja pysyy. Ei sille kyllä oikein mitään ole tehtykään. Kaukot, noudot, seuraamiset, jäävät..., kaiken se on nyt osannut ja tehnyt innolla. Eikä ole jäänyt ihmettelemään hajuja tai sekoillut muuten.

Viikonloppuna olisi ollut taas hakutreenejä, mutta ne jää nyt väliin multa. Saapa nähdä ehditäänkö tai päästäänkö enää tämän vuoden puolella hakuilemaan. Toisaalta noiden treenit on siinä vaiheessa, että jos yhden onnistuneen harjoituksen pääsisi tekemään ennen talvitaukoa, olisi hyvä. Lumestakaan ei olisi liiemmälti haittaa, Suloa jos haukuttaisi ja Liinalle motivaatiotreeniä.

Myös esineitä ja jälkeä haluaisin ehtiä tekemään viikonloppuna ja ennen kaikkea ennen lumia. Jäljen osalta molemmilla olisi ajankohtaista tehdä janatreeniä; Sulolle pitäisi saada jotain järkeä siihen touhuun ja Liinalle ajatusta. Esineiden osalta Sulolle vielä palautusten vahvistelua ja täysimittaisen ruudun kokeilemista, Liinalle pari esineen vientiä sen nähden ehkä ja sitten voitaisiin tehdä samat ns sokkona. Ja ennen kuin tehdään isommilla ruuduilla, Liinalle pitäisi tehdä syvyyttä. Esinetreenissä ei onneksi vähäinen lumi vielä haittaa - ensi viikon ennusteiden mukaan sellaista voisi olla jo odotettavissa.

Tänään avustin Annaa liikkuroinnissa, ja tehtiin sitten eläinkokeita tunnarin muodossa Sulolle ja Liinalle. Samaista koetta yritin aiemminkin, mutta en voinut olla varma siitä, etteikö muissakin kapuloissa olisi ollut mun hajua, ja Liina niitä mulle nostelikin, eikä kokeen tulos ollut ihan toivotunlainen... Nyt oli varma tieto, että väärissä ei ainakaan mun hajua ollut. Anna levitteli kapuloita reilusti pihalle, ja minä vein oman sekaan. Ensin Liina nosti mulle pari muuta, mutta kun en reagoinut vääriin mitenkään, Liina otti nenän käyttöön, ja etsi oikean. Sama toistettiin vielä kahdesti, ja kyllä se piru vieköön tajusi :) Heh, yhdellä toistolla tunnari opetettu... No, ei ehkä ihan niinkään, mutta hyvä ajatus siitä ainakin on. Käpyjä Liina on etsinyt niin paljon, että "oma" on sille todennäköisesti hyvin syöpynyt mieleen. Ensin tosin Liina meinasi, että hänen pitää ilmaista kapula maahan menemällä, mutta toi se ne kyllä, kun kannustin. Tunnaria en kuitenkaan aio harjoitella ollenkaan omin päini, että voin olla varma siitä, ettei väärissä kapuloissa ole mun hajua ollenkaan.

Sulon tunnaritreeneissä oli vähintään astetta enemmän sähellystä, mutta kyllä Suloltakin alkoi se oikea löytymään, mutta selkeästi ei malttanut keskittyä kuten Liina.

Hallikausi avattu

Doggien hallivuoro alkoi. Olipa mukavaa treenata! Kun kesäkausi on ollut taukoa omista säännöllisistä tokoista, eikä tällä nimenomaisella porukalla olla toisiamme tokojen merkeissä juurikaan treffailtu, oli mukava päästä näkemään, missä mennään itse kunkin osalta. Kun vielä kontekstina oli viime talvikaudelta tuttu halli, oli helppo nähdä edistys. Häiriönsieto, fiilis ja monet liikkeet oli kaikilla ainakin mennyt reippaasti eteenpäin!

Sulolle merkkitreeniä, paikkamakuuta, hyppyä, jäävät, seuraamista sekä luoksetulon pysäytyksiä. Muuten hyvä, mutta ääntä oli taas matkassa aika paljon. Merkin opetuksessa allekirjoittaneella oli vähän punainen lanka hukassa. Mieti ensin mitä haluat, miten sen haluat saada aikaan, ja sitten käytännön koulutussuunnitelma... Mutta Sulolla oli hyvä asenne tekemiseen!

Liinalle seuraamista, jääviä, hyppyä ja esinetreeniä. Liinalla oli hyvä asenne, se teki tosissaan töitä ja näytti koko ajan siltä, kuin olisi sanonut "kerro mitä mä teen. Näinkö? Vai näinkö?" Seuraamisissa vasemmalle käännöksiä, jotka on kivasti edistynyt. Varmuutta vain tarvitaan paljon vielä seuraamisliikkeeseen ylipäätään. Jäävätkin alkaa olla kivasti mallilla, vihjeet alkaa olla selvää kauraa, mutta sitä kestoa ja häiriönsietoa minun liikkumisen suhteen pitää vielä rakentaa. Hypyt meni hyvin, kun oli namitäti toisella puolen. Eteenistumista hypyn jälkeen aloin myös tekemään. Esinetreenissä 4 esinettä neliön joka kulmassa, me keskellä, lähetyksiä yksitellen esineitä hakemaan. Teemana se, että minkä esineen valitseekaan, vaihtaa ei saa (varmistaja mukana estämässä sen). Aluksi Liina yritti vaihdella. Palautuksia vielä vähän vahvemmaksi. Minkä tahansa esineen kanssa eteenistumista pitää paljon vielä vahvistella.

Haun haasteita, vol x

Tällä viikolla ollaan tehty koirien kanssa pikkutreenejä pihassa, käyty vähän juoksemassa, ja tänään hakuilemassa. Aika moni pk-harrastaja tuntuu olevan ihan hyvillään siitä, että lumentulo näyttää vähän venyvän - niin minäkin.

Liinan kanssa ollaan jatkettu takamuksenpyörittelyä pölkyn ympärillä sheippaillen. Eli etujalat pölkylle, takajalkojen liikkeestä naksu. Ensin autoin alkuun liikkumalla itse samalla ympäri. Sessiot on edennyt siten, että kun olen lopettanut liikkumisen, Liina muutaman kerran tarjoaa takajalkojen liikettä, mutta sitten ikään kuin unohtaa, mitä oli tekemässä, ja tarjoaa alas-ylös-hypähtelemistä, peruuttamista, muttei sitä pelkkää takajalkojen siirtelyä. Muutamassa sessiossa päästiin kuitenkin siihen, ettei mun tarvinnut itse liikkua, vaan Liinan takajalat liikkui mua kohti, ja palkan paikalla yritin vielä liikettä vahvistaa palkkaamalla aina vähän niin kuin liikkeen suuntaan ympyrän kehällä. On vaan niin liikuttavaa katsella, miten kovasti Liina miettii ja tarjoaa ja haluaa osata. Pari kertaa olen sitten täyskäännöksiä ja kohteiden kiertämistä tehnyt seuraamisessa Liinan kanssa, ja ikään kuin tuntuisi siltä, että näistä harjoituksista on ollut apua, ja Liina on käyttänyt takamustaan tehokkaammin näissä. Sen sijaan pitkä seuraaminen alkaa vähän leviämään vuorostaan, joten siihen kiinnitämme sitten seuraavaksi huomiota.

Sulon kanssa kaikkea pientä. Hammaskolot näyttää parantuneen oksti (kopkop), mutta vähän kipeän oloinen Sulo oli leikkauksen jälkeen, mikä nyt ei tietenkään mikään yllätys olekaan. On saanut kipulääkettä. Ollaan harjoiteltu jäävien erottelua, kaukoja, seuraamista ja luoksetuloja, sekä ketjutettu näitä. Vähän tuntuu Sulon kanssa tokoilusta puuttuvan sellainen punainen lanka ja kunnianhimo. Ja ai niin, haukutin minä sitä tuossa, ja samalla tein erottelua ääni-hiljaa.

Haukutusteema jatkui Sulolla haussa. Tämän päivän treeneissä aiheena oli ilmaisukestävyys, eli maalimiehet kohtuu helpoissa piiloissa, ja nyt tehtävänantona maalimiehillä katsoa hyvä haukkupätkä, kuitenkin siten, että haukkuja tulisi vähintään se n 20. Jos katkoja, niin kannustusta. Ensimmäinen maalimies oli vaikea, Sulo inisi ja turhautui ja haukkui aika huonosti. Minun kävely piilolle ja sen ympäri häiritsi Suloa, ja kun se ei maalimieheltä haukkumalta saanut omasta mielestään hyvässä ajassa palkkaa, se tuli haukkumaan mulle, mutta meni sitten vielä maalimiehelle kuitenkin, ja sai kuin saikin aikaan sieltä ne viitisen hyvää kumeaa haukkua mistä palkka. Seuraava parempi, mutta katkoja oli vielä. Tsekkaili taas minua. Kolmas taas vähän edellistä parempi, ja neljäs oikein hyvä, nyt Sulo ei kiinnittänyt mun suuntaan juurikaan huomiota, vaan haukkui katkotta ja hyvällä äänellä, josta maalimiehen vapautus palkalle.

Liinalle oli ajatus tehdä "perus"pistoharjoitus kahdella liikkuvalla maalimiehellä, syvissä piiloissa, yhteensä kuusi pistoa. Harjoitus osoittautui kuitenkin vähän hankalaksi, Liina ei irronnut syvälle, läähätteli eikä mun mielestä käyttänyt nenäänsä kovin hyvin, ja kun se sitten sen seitsemän piston jälkeen lopulta löysi maalimiehen, se oli jotenkin vain niin helpottunut löydöstä, ettei enää muistanut ottaa rullaa. Liina turvautui jäljestämiseen aika nopeasti, jos se ei heti saanut hajusta kiinni, mutta koska me oltiin viimeisten joukossa hakuradalla, harhajälkiä oli niin paljon, ettei niistä tainnut juuri olla apua - ja toisaalta hyvä niin. Kahdelle maalimiehelle jouduttiin käyttämään ääniapua, mutta onneksi se pari ukkoa onnistui löytämään itsekin ilman apuja. Näytöt meni hyvin. Tässä treenissä näkyi se, että jos Liina ei heti onnistu, sillä loppuu usko ja itsevarmuus aika nopeasti, eikä se välttämättä sisuunnu yrittämään kovemmin, vaan vähän niin kuin luovuttaa. Toisaalta se turvautuminen jäljestämiseen voi olla se Liinan keino yrittää kovemmin; se ei ehkä ole vain vielä hiffannut sitä, että juoksemalla (suu kiinni) eteenpäin maalimiehen löytää varmimmin. Mietin myös noita rullannosto-ongelmia sen kannalta, että en ole viime aikoina palkannut Liinaa rullan tuomisesta, vaan kiittänyt ja välittömästi kytkenyt, ja ollaan lähdetty näytölle, mutta en tiedä tarvitsisiko se tässä vaiheessa vielä ainakin aika ajoin sitä palkkaakin rullista. Seuraavaan treeniin suunniteltiin motivaatioharjoitusta, jossa alussa yksi piilossa olevan maalimiehen nosto, sitten loput haamuina ja yliheittoina. Termi oli minullekin uusi, mutta tarkoittaa käytännössä sitä, että ensinnä löytynyt maalimies tulee koiran kanssa puoleen väliin kohti keskilinjaa ja jää siihen koiran kanssa ohjaajan edetessä keskilinjalle saakka. Sitten otetaan maalimies toiselta puolelta haamuksi, josta kutsutaan koira ja lähetetään suoraan etsimään.

Haussa eivät siis totta tosiaan haasteet lopu kesken. Omalta osaltani treenit näyttävät kulkevan siten, että tulee parit ekstaattisen hyvin menneet hakutreenit, joiden jälkeen palaudutaan ihan pohjamutiin rypemään ja miettimään koulutuksen perusasioita. Toisaalta koko ajan ei mitenkään voi mennä hyvin, silloinhan ei tapahtuisi ollenkaan kehitystä. Tällaisissa treeneissä on hyvä bongata ne ongelmakohdat, ja keskittyä sitten tulevissa treeneissä yhden asian parantamiseen kerrallaan. Eikä Liinakaan kuitenkaan ole hakua treenannut kuin reilun vuoden ja osin vähän epäsäännöllisesti, joten eihän me millään muotoa valmiita voitaisi vielä olla. Eli seuraavaksi Liinalle vain itsevarmuuden ja maalimiesmotivaation kasvattamista, vauhtia lisää, pistoihin syvyyttä lisää. Ja Sulolla haukkuun varmuutta ja kestoa. Siinähän niitä onkin sitten!

Hammaspuoli Sulo

Sulolta jouduttiin poistamaan kaksi yläetuhammasta. Viime eläinlääkärireissulla huomattiin, että hampaat eivät ole vain kuluneet, vaan katkenneet jossain rytäkässä, ja niissä oli ydinyhteys luuhun. Sulolta on nyt poistettu kolme traumaperäisesti katkennutta etuhammasta. Luussa näkyi molempien hampaiden juurien ympärillä tulehdukseen viittaavaa luun harventumaa, jonka pitäisi kuitenkin itsekseen parantua, kun hampaat on poistettu. Mutta hyvä siis että otettiin pois!

Liinassa ollaan huomattu jotain hyvin alkukantaisia ominaisuuksia. Meidän piha rajoittuu metsään, ja Liina on erään kuusen juuren kaivanut tässä vuoden aikana oikein hyvän kokoisen kuopan. Se on purrut kuopan tieltä juuretkin poikki. Usein, kun sen iltapissiltä päästää sisälle, se tulee sisään hiekkaisena ja pää pihkassa. Kuoppa on oikeasti syvä; luulen, että juuri sellaisissa ne sudetkin viihtyy... Toinen juttu mitä Liina harrastaa, on luiden piilottelu. Nyt parhaillaan se jäystää luuta, jonka se kävi jostain piilostaan noukkimassa. Lähinnä siitä olen siis yllättynyt, että se ylipäänsä muistaa, mihin on luitaan piilotellut...

Maanantaina vähän tokoa sitten Liinan kanssa. Paikkamakuu ryhmässä, siitä Liina lähti kerran, kun kommentoin jotain eräälle ryhmäläiselle, kävin palauttamassa ja makuutin uudestaan, nyt ei ongelmaa. Seuraamisesta ollaan katsottu käännöksiä ja peruuttamista, jolla lähinnä yritän saada ideaa takamuksenkäyttöön. Kai se pikkuhiljaa edistyy. Liinalla on kyllä intoa tekemiseen; nuo käännösharjoitukset saa sen jopa vinkumaan... Hyppyä katsottiin; Liina hyppää mielellään, mutta eihän se osaa sitä seisomista vielä kunnolla. Tänään tsekattiin jäävien tilanne. Maahanmeno on ehkä paras, istumista vähän empii, mutta hitaasta kävelystä istuu. Seisomisestakin taitaa Liinalla olla haju, sitä ollaan tehty peruutuksesta. Luoksetulo on hyvä, olen vahvistellut odottamistakin.

Sulokin sai tänään tehdä. En oikein tiedä mitä sen kanssa kotipihalla treenaisi, kun se periaatteessa osaa kaiken tottiksista ja tokosta mitä sen pitääkin osata. Siis liikkeet vaatii kyllä paljon hienosäätöä ja sellaista, mutta varsinaisesti paljon uutta opeteltavaa niissä ei ole, ja eniten ne vaatii sitä kenttätreeniä. Lähinnä kai tämä on siitä kiinni, että musta on paljon palkitsevampaa opettaa uusia juttuja kuin hioa niitä vanhoja. Voittajan liikkeitä voisi tietysti huvin ja urheilun vuoksi opetella, vaikka olenkin aika varma, ettei me sinne asti mennä, kun on tuo avokin niin pitkissä kantimissa. Hm. Olisikohan siinä sitten mulle ja Sulolle projektia talveksi, josta innostua? Ihan ilman koetavoitteita (ne kuuluisat viimeiset sanat, mutta nyt olen kyllä aika lailla sitä mieltä, että todellakin ilman koetavoitteita).