 |
| Mä oikeastaan haluisin ton. |
 |
| Ei mulla mitään oo. |
 |
| No okei. Ota sää se. |
 |
| Höh. |
 |
| Onni on oma luu. |
lauantai 17. joulukuuta 2011
Sulo, Liina ja luut
Sulo ja Liina sai iltaruoan päätteeksi luut, tai sellaiset nahkarullat. Sun luu on aina parempi kuin mun luu, kuten seuraava kuvasarja todistaa.
Alustapeloista
Huomasin, että tänne oli joku löytänyt tiensä googlaamalla "koira pelkää rappuja". Hakuosuma ei ehkä paljon auttanut retkeilijää, kunhan olin todennut Sulon yleistäneen pehmeänä koirana liukastumisen rapuissa alustapeloksi ylipäätään. Kirjaan ylös muutaman sanan, mitä olen aiheesta itse havainnut, ja muiden kanssa puhunut.
Jos aikuinen, normaalisti sosiaalistunut eli ympäristökoulutettu koira alkaa yhtäkkiä osoittaa merkkejä alustapelosta, veisin sen ensimmäisenä eläinlääkärille. Sulon alustapelko alkoi samaan aikaan, kun se kipuili voimakkaasti eturauhastulehdusta. Alustapelko voi aiheutua liukastumisesta, mutta esim. Sulon tapauksessa mukana on voinut olla eturauhastulehduksen aiheuttama selkäkipu, joka on mahdollisesti yhdistynyt alustoihin.
Kannattaa myös tarkistaa, onko alusta todellakin niin liukas, että koiran on siinä huono kävellä mielentilasta riippumatta. Rappusissa voi auttaa esim. liukuesteiden asentaminen. Jarrusukkiakin kuuluu joku menestyksellä kokeilleen. Onko rappuralli asetettu siten, että koira joutuu aina kävelemään sen yli, ja se mahdollisesti tekee kipeää tassuihin? Talvella tassuihin mahdollisesti kertyneet paakut kannattaa poistaa ennen sisääntulemista; niiden kanssa koira liukastelee miltei takuuvarmasti (paakkujen syntymistä voi ehkäistä tassukarvojen lyhyenä pitäminen talvella).
Paras (varmin) vaihtoehto alustapelkoisen koiran uudelleen kouluttamiseksi lienee siedättäminen ja vastaehdollistaminen. Koira pitäisi saada koulutuksessa mukavuusalueelle, eli jos koira menee mielentilaan, jossa se kipristää kyntensä, köyristää selkänsä ja ujeltaa, se ei opi, että rappusissa rauhassa kulkemalla ei ehkä liukastuisi. Käytännössä tätä voisi harjoitella vahvistamalla rauhallista olemista esim. siinä osassa rappukäytävää, jossa koiraa ei vielä pelota. Ensin seistä, sitten kulkea sen mitä voi. Alustaharjoituksia eli rauhallisen ja rennon liikkumisen vahvistamista kannattaa tehdä kaikissa niissä paikoissa, joissa koira epävarmuuden merkkejä osoittaa.
Suoranaista houkuttelemista en alustaharjoitusten avuksi suosittelisi, sillä houkuttelemalla vahvistetaan usein koiralle väärää mielentilaa, ja tullaan käyttäneeksi negatiivista rankaisua, eli palkkion poistamista, juuri silloin, kun koira palkkionsa ansaitsisi.
Käytännön syistä olen itse parempi puheissani kuin teoissani, eli kovin paljon suunnitelmallista alustaharjoittelua en ole Sulon kanssa tehnyt. Sulon kanssa joudutaan kulkemaan kerrostalon rapuissa ehkä parin viikon välein, joskus useamminkin. Raput jännittää Suloa, mutta se kulkee niistä, kun sillä ei ole vaihtoehtoa. Jos annan sille vaihtoehdoksi hissin eli menen hissiin, kun se tekee tenän rapuissa, se ei suostu kulkemaan rapuista enää ollenkaan. Hissin valitseminen tuossa tilanteessa on äärimmäisen voimakas vahviste, ja tekee vastustelun kannattavaksi koiralle. En pakota Suloa fyysisesti, eli annan sille sen ajan rappuihin, minkä se tarvitsee, ja kehun sitä, kun se tulee, mutten palkitse ruoalla - ruoalla ei ole Sulolle tuossa tilanteessa mitään merkitystä, minun kannustuksella oletan olevan vähän merkitystä, mutta suurin merkitys on ulko-oven lähestymisellä. En säälittele koiraa, sen sijaan saatan taputtaa sitä rohkaisevasti (minun mielestäni rohkaisevasti...) ennen rappuja, ja puhua reippaalla äänensävyllä. Mistään, mikä ei ole Sulolle numero, en tee sitä, eikä Sulo olekaan alkanut pelätä uusia alustoja. Tämän todistanee se, että Sulolle ei ollut mikään ongelma kulkea Oulangan Karhunkierroksen riippusiltoja, vaikka tutuissa rapuissa se näytti välillä pelkäävän melkein henkensä edestä! Tällä hetkellä ja näillä keinoin Sulon alustapelko on olemassa, mutta se on hallittavissa eikä ole enää yleistynyt, eikä Sulo osoita pelon merkkejä esim. mennessämme siihen taloon, jossa on sille pelottavat rappuset, vaan jänskä tulee mukaan siinä rappusten kulmalla. Kotona Sulo kulkee rapuista reippaasti, joskin se valitsee aina seinänviereisen reitin.
Jos aikuinen, normaalisti sosiaalistunut eli ympäristökoulutettu koira alkaa yhtäkkiä osoittaa merkkejä alustapelosta, veisin sen ensimmäisenä eläinlääkärille. Sulon alustapelko alkoi samaan aikaan, kun se kipuili voimakkaasti eturauhastulehdusta. Alustapelko voi aiheutua liukastumisesta, mutta esim. Sulon tapauksessa mukana on voinut olla eturauhastulehduksen aiheuttama selkäkipu, joka on mahdollisesti yhdistynyt alustoihin.
Kannattaa myös tarkistaa, onko alusta todellakin niin liukas, että koiran on siinä huono kävellä mielentilasta riippumatta. Rappusissa voi auttaa esim. liukuesteiden asentaminen. Jarrusukkiakin kuuluu joku menestyksellä kokeilleen. Onko rappuralli asetettu siten, että koira joutuu aina kävelemään sen yli, ja se mahdollisesti tekee kipeää tassuihin? Talvella tassuihin mahdollisesti kertyneet paakut kannattaa poistaa ennen sisääntulemista; niiden kanssa koira liukastelee miltei takuuvarmasti (paakkujen syntymistä voi ehkäistä tassukarvojen lyhyenä pitäminen talvella).
Paras (varmin) vaihtoehto alustapelkoisen koiran uudelleen kouluttamiseksi lienee siedättäminen ja vastaehdollistaminen. Koira pitäisi saada koulutuksessa mukavuusalueelle, eli jos koira menee mielentilaan, jossa se kipristää kyntensä, köyristää selkänsä ja ujeltaa, se ei opi, että rappusissa rauhassa kulkemalla ei ehkä liukastuisi. Käytännössä tätä voisi harjoitella vahvistamalla rauhallista olemista esim. siinä osassa rappukäytävää, jossa koiraa ei vielä pelota. Ensin seistä, sitten kulkea sen mitä voi. Alustaharjoituksia eli rauhallisen ja rennon liikkumisen vahvistamista kannattaa tehdä kaikissa niissä paikoissa, joissa koira epävarmuuden merkkejä osoittaa.
Suoranaista houkuttelemista en alustaharjoitusten avuksi suosittelisi, sillä houkuttelemalla vahvistetaan usein koiralle väärää mielentilaa, ja tullaan käyttäneeksi negatiivista rankaisua, eli palkkion poistamista, juuri silloin, kun koira palkkionsa ansaitsisi.
Käytännön syistä olen itse parempi puheissani kuin teoissani, eli kovin paljon suunnitelmallista alustaharjoittelua en ole Sulon kanssa tehnyt. Sulon kanssa joudutaan kulkemaan kerrostalon rapuissa ehkä parin viikon välein, joskus useamminkin. Raput jännittää Suloa, mutta se kulkee niistä, kun sillä ei ole vaihtoehtoa. Jos annan sille vaihtoehdoksi hissin eli menen hissiin, kun se tekee tenän rapuissa, se ei suostu kulkemaan rapuista enää ollenkaan. Hissin valitseminen tuossa tilanteessa on äärimmäisen voimakas vahviste, ja tekee vastustelun kannattavaksi koiralle. En pakota Suloa fyysisesti, eli annan sille sen ajan rappuihin, minkä se tarvitsee, ja kehun sitä, kun se tulee, mutten palkitse ruoalla - ruoalla ei ole Sulolle tuossa tilanteessa mitään merkitystä, minun kannustuksella oletan olevan vähän merkitystä, mutta suurin merkitys on ulko-oven lähestymisellä. En säälittele koiraa, sen sijaan saatan taputtaa sitä rohkaisevasti (minun mielestäni rohkaisevasti...) ennen rappuja, ja puhua reippaalla äänensävyllä. Mistään, mikä ei ole Sulolle numero, en tee sitä, eikä Sulo olekaan alkanut pelätä uusia alustoja. Tämän todistanee se, että Sulolle ei ollut mikään ongelma kulkea Oulangan Karhunkierroksen riippusiltoja, vaikka tutuissa rapuissa se näytti välillä pelkäävän melkein henkensä edestä! Tällä hetkellä ja näillä keinoin Sulon alustapelko on olemassa, mutta se on hallittavissa eikä ole enää yleistynyt, eikä Sulo osoita pelon merkkejä esim. mennessämme siihen taloon, jossa on sille pelottavat rappuset, vaan jänskä tulee mukaan siinä rappusten kulmalla. Kotona Sulo kulkee rapuista reippaasti, joskin se valitsee aina seinänviereisen reitin.
Menneitä tottisteluja
Ollaan treenattu tottista ja tehty temppuja doggie-treeneissä.
Liinan kanssa on tehty seuraamista, jääviä, paikkamakuuta, eteenmenoja, noutoa, luoksetuloja. Liina on aika hauska, kun se on tottiksessa niin tosissaan, ja arpoo koko ajan, mitä sen pitäisi tehdä - jos on tehty ensin jääviä, ja sitten seuraamista perään, se saattaa ottaa oma-aloitteisesti jonkun asennon sennäköisenä, että "tätäkö halusit?"
Istu-maahan erottelu jäävissä yhä vähän vaiheessa. Jos tekee ensin istumisen, maahanmenokin meinaa jäädä istumiseksi. Seuraaminen kehittyy pikkuhiljaa koko ajan. Ollaan tehty mm. pitkää pätkää, johon täyskäännös loppuun, ja siitä palkkaus. Täyskäännöksestä ehkä se viimeinen pyllyn liikautus jää uupumaan vielä. Henkilöryhmätreenit on mennyt kivasti eteenpäin, ei häiriinny juurikaan ihmisistä. Eteenmenoja yritetään muistaa tehdä joka kenttätreenin yhteydessä. Paikkamakuita niin ikään, häiriöitä on ollut enemmän ja vähemmän joka kerta. Kerran se on tainnut nousta haistelemaan jotain maasta, muuten pysynyt ihan hyvin häiriössäkin. Käyn palkkaamassa sitä epäsäännöllisesti häiriöiden jälkeen.
Lisäksi BH-kokeen kaupunkiosuutta silmällä pitäen ollaan harjoiteltu pari kertaa kiinnisidottuna istumassa odottamista häiriössä, ja käyty kävelemässä treenien jälkeen kaupungissa. Ollaan jopa ohiteltu niitä toisia koiria, ja yksin ohitukset sujuu Liinan kanssa ihan mallikkaasti. Kaksin Sulon kanssa ne on astetta haastavampia hallinnoida, kun Sulo on vähän jästipää. Sulohan ei sinällään kiinnostu toisista koirista, mutta jos Sulo kuuroutuu mulle, Liinakin kuuroutuu, ja muuttuu samalla epävarmaksi. Joten ehkäpä Sulonkin kanssa pitäisi muistutella näitä ohitusjuttuja ihan kahdestaan?
Sulon kanssa ollaan tehty ylläpitotreeniä; seuraamista, henkilöryhmää, paikkamakuita, jääviä, noutoja... Noutojen palautuksiin on ehkä tullut vähän vauhtia. Sulon kanssa on ollut kiva treenata, mun mielestä meidän suhde on viimeisen vuoden aikana mennyt ison harppauksen eteenpäin. Olen oppinut leikkimään koirieni kanssa paremmin ja siten, että se on oikeasti palkitsevaa koiralle, ja samalla olen selkeyttänyt omaa toimintaani ja kriteerin asetteluani, minkä seurauksena Sulokin on ruvennut toimimaan mun mielestä paremmin.
Liinan temppuagility on jatkunut lähinnä sillä pujottelulla. Ekan välin hakemista ollaan tehty lähinnä, vähän niitä muitakin. Kyllä se jotain on tästä hoksannut, ja tykkää kovasti tästä aivopähkinöinnistä.
Liinan kanssa on tehty seuraamista, jääviä, paikkamakuuta, eteenmenoja, noutoa, luoksetuloja. Liina on aika hauska, kun se on tottiksessa niin tosissaan, ja arpoo koko ajan, mitä sen pitäisi tehdä - jos on tehty ensin jääviä, ja sitten seuraamista perään, se saattaa ottaa oma-aloitteisesti jonkun asennon sennäköisenä, että "tätäkö halusit?"
Istu-maahan erottelu jäävissä yhä vähän vaiheessa. Jos tekee ensin istumisen, maahanmenokin meinaa jäädä istumiseksi. Seuraaminen kehittyy pikkuhiljaa koko ajan. Ollaan tehty mm. pitkää pätkää, johon täyskäännös loppuun, ja siitä palkkaus. Täyskäännöksestä ehkä se viimeinen pyllyn liikautus jää uupumaan vielä. Henkilöryhmätreenit on mennyt kivasti eteenpäin, ei häiriinny juurikaan ihmisistä. Eteenmenoja yritetään muistaa tehdä joka kenttätreenin yhteydessä. Paikkamakuita niin ikään, häiriöitä on ollut enemmän ja vähemmän joka kerta. Kerran se on tainnut nousta haistelemaan jotain maasta, muuten pysynyt ihan hyvin häiriössäkin. Käyn palkkaamassa sitä epäsäännöllisesti häiriöiden jälkeen.
Lisäksi BH-kokeen kaupunkiosuutta silmällä pitäen ollaan harjoiteltu pari kertaa kiinnisidottuna istumassa odottamista häiriössä, ja käyty kävelemässä treenien jälkeen kaupungissa. Ollaan jopa ohiteltu niitä toisia koiria, ja yksin ohitukset sujuu Liinan kanssa ihan mallikkaasti. Kaksin Sulon kanssa ne on astetta haastavampia hallinnoida, kun Sulo on vähän jästipää. Sulohan ei sinällään kiinnostu toisista koirista, mutta jos Sulo kuuroutuu mulle, Liinakin kuuroutuu, ja muuttuu samalla epävarmaksi. Joten ehkäpä Sulonkin kanssa pitäisi muistutella näitä ohitusjuttuja ihan kahdestaan?
Sulon kanssa ollaan tehty ylläpitotreeniä; seuraamista, henkilöryhmää, paikkamakuita, jääviä, noutoja... Noutojen palautuksiin on ehkä tullut vähän vauhtia. Sulon kanssa on ollut kiva treenata, mun mielestä meidän suhde on viimeisen vuoden aikana mennyt ison harppauksen eteenpäin. Olen oppinut leikkimään koirieni kanssa paremmin ja siten, että se on oikeasti palkitsevaa koiralle, ja samalla olen selkeyttänyt omaa toimintaani ja kriteerin asetteluani, minkä seurauksena Sulokin on ruvennut toimimaan mun mielestä paremmin.
Liinan temppuagility on jatkunut lähinnä sillä pujottelulla. Ekan välin hakemista ollaan tehty lähinnä, vähän niitä muitakin. Kyllä se jotain on tästä hoksannut, ja tykkää kovasti tästä aivopähkinöinnistä.
Joulukuiset jälkitreenit
Tiesinhän minä, että tänä talvena ei ainakaan alkutalvi tulisi olemaan samanlainen hyvä talvi, kuin kaksi edellistä. Todennäköisyysmatematiikkaa. Mikä merkitsee sitä, että maastokausi on pidentynyt, valon riittävyys vain harmillisesti rajoittaa harjoittelua. Meillä on siis vähän lunta, paikoin paljasta. Eihän tuo jälkiharjoittelu ihan optimaalisissa oloissa tapahtunut, paikoin askeleet näkyy lumessa selvästi, mutta saivatpa koirat pääkopalle vähän harjoitusta ja mielenvirkistystä. Onnellisilta ainakin vaikuttivat jäljelle pääsemisestä.
Molemmilla janat, 2 keppiä ja pituutta muutama sata askelta. Ei ehtinyt vanhenemaan kuin sen ajan, mitä toisen jäljen tallaaminen/ajaminen kesti. Liinalla n. 15 m jana, Sulon jana vajaassa kymmenessä metrissä. Kummankaan työskentely ei ollut supertarkkaa, mutta eihän sitä noin tuoreilla jäljillä voi odottaakaan. Janoihin olin tyytyväinen, Liinakin on alkanut etenemään suoraan. Taisi vähän oikaista jäljelle. Sulo ei häröillyt juurikaan; nämä lyhyet janat on saattanut tehdä sille ihan hyvää. Suunnan päättelyssä ei kummallakaan ollut ongelmaa. Sulon häröilyn vähenemiseen saattoi vaikuttaa myös 50 metrin seuraamispätkä, minkä se teki ennen kuin pääsi jäljestämään. Tiedä tuosta. Sulo nosti molemmat kepit, siinä ei sanomista. Liina ilmaisi ensimmäisen, mutta seuraavasta eli viimeisestä meni ohi. Kun tultiin polulle, pyysin sitten Liinaa etsimään sen kepin. Löytyihän se, palkkasin. Mietinnässä siis yhä edelleen, miten tehdä kepeistä SE juttu ja niiden löytymisestä suuri huolenaihe koiralle. Ehkä treenaan Liinan kanssa vain kahden kepin kanssa, ja lisään keppejä vasta, kun se nostaa kaksi luotettavasti? Pohdintaan tämä.
Lisäksi esineet. Syvyyttä vajaa 50, leveyttä muutama metri. Vein molemmille esineen valmiiksi. Esine oli mieluinen narupallo, ja molemmat irtosi hyvin, paikansi nopeasti ja toi ongelmitta. Sulolle voisin nyt ainakin vetää sellaisen diagnoosin, että se esineen laatu (mieluinen/ei niin mieluinen) vaikuttaa aika paljon sen tuomishalukkuuteen. Pitänee siis tehdä helpohkoja harjoituksia vaikeilla esineillä, eli toisten koirien mähläämillä, kosteilla esineillä, hankalasti nostettavilla, metalleilla... Ja toki Liinalle samaa.
Molemmilla janat, 2 keppiä ja pituutta muutama sata askelta. Ei ehtinyt vanhenemaan kuin sen ajan, mitä toisen jäljen tallaaminen/ajaminen kesti. Liinalla n. 15 m jana, Sulon jana vajaassa kymmenessä metrissä. Kummankaan työskentely ei ollut supertarkkaa, mutta eihän sitä noin tuoreilla jäljillä voi odottaakaan. Janoihin olin tyytyväinen, Liinakin on alkanut etenemään suoraan. Taisi vähän oikaista jäljelle. Sulo ei häröillyt juurikaan; nämä lyhyet janat on saattanut tehdä sille ihan hyvää. Suunnan päättelyssä ei kummallakaan ollut ongelmaa. Sulon häröilyn vähenemiseen saattoi vaikuttaa myös 50 metrin seuraamispätkä, minkä se teki ennen kuin pääsi jäljestämään. Tiedä tuosta. Sulo nosti molemmat kepit, siinä ei sanomista. Liina ilmaisi ensimmäisen, mutta seuraavasta eli viimeisestä meni ohi. Kun tultiin polulle, pyysin sitten Liinaa etsimään sen kepin. Löytyihän se, palkkasin. Mietinnässä siis yhä edelleen, miten tehdä kepeistä SE juttu ja niiden löytymisestä suuri huolenaihe koiralle. Ehkä treenaan Liinan kanssa vain kahden kepin kanssa, ja lisään keppejä vasta, kun se nostaa kaksi luotettavasti? Pohdintaan tämä.
Lisäksi esineet. Syvyyttä vajaa 50, leveyttä muutama metri. Vein molemmille esineen valmiiksi. Esine oli mieluinen narupallo, ja molemmat irtosi hyvin, paikansi nopeasti ja toi ongelmitta. Sulolle voisin nyt ainakin vetää sellaisen diagnoosin, että se esineen laatu (mieluinen/ei niin mieluinen) vaikuttaa aika paljon sen tuomishalukkuuteen. Pitänee siis tehdä helpohkoja harjoituksia vaikeilla esineillä, eli toisten koirien mähläämillä, kosteilla esineillä, hankalasti nostettavilla, metalleilla... Ja toki Liinalle samaa.
tiistai 13. joulukuuta 2011
Hakukoiran turhauma
Päivitystaukoa näemmä pukkaa. Hakumetsässä käytiin viikko sitten, itsenäisyyspäivän kunniaksi Aijan ja Astan kanssa. Lunta oli tullut vähän maanpeitteeksi. Ei tallattu aluetta etukäteen.
Tehtiin molemmille yliheittotreenit. Yliheittotreenissä ensimmäinen maalimies on normaalisti piilossa, loput pakenevina näköärsykkeinä. Mentiin siis vahvasti klassisella puolella ja hyödynnettiin fappejakin ;) Ilmaisut normaalisti. Treenin tarkoituksena oli hakea koiralle vauhtia, motivaatiota ja hyvää fiilistä. Saalisviettisille koirille, kuten Sulo ja Liina ovat, tämänkaltainen treeni osuu hyvään saumaan; jos saalis ei olisi vahva, hyöty voi olla kyseenalaisempi. Ensimmäinen ukko siis piilossa n. 30 metrissä. Sitä seuraavat näkösällä ja pakenivat, koira jäi aina löytyneen maalimiehen kanssa puoleenväliin etsintäaluetta ohjaajan edetessä keskilinjalle asti. Maalimies piti koiraa kunnes kutsuin sitä ja lähetin suoraan pakenevalle maalimiehelle.
Sulon kanssa taidettiin nähdä jopa jotain saalisturhaumaan viittaavaa. Ensimmäinen löytyi hyvin, mutta haukun aloittaminen oli hankalaa, ja Aija joutui kannustamaan Suloa ennen kuin haukku irtosi. Olin ohjeistanut palkkaamaan Sulon hyvästä haukusta, riippumatta haukkujen määrästä. Sulo turhautui maalimiehen kanssa odottamaan jäämmisestä ihan tosissaan, ja ilmensi tätä huutamalla aijaijaijai-huutoaan. Yhden pakenevan ukon perässä juostessaan siltä irtosi jopa saalishaukku tai -älähdys, jota se pitää tyypillisesti juostessaan toisten koirien perässä, joita se ei saa kiinni. Haukkukin irtosi sitten jo paljon paremmin, ja oli viimeisillä jo hyväsykkeistä ja matalaa. Todettiin, että fiiliksen nostatus nimenomaan tuon saalisturhauman (joku suojeluharrastaja voi minut tästä termistä lytätä, en tiedä käytänkö sitä lähimainkaan oikein) toimi Sulolle erinomaisesti. Sulolla on ylipäänsä kova motivaatio maalimiesten etsimiseen, mutta haukun aloitus ja jatkaminen sillä välillä takeltelee. Tuota turhaumaa voisi tässä ilmaisussa enemmänkin hyödyntää, pitää nyt miettiä vain, että miten.
Liinan treeni oli samanlainen. Nyt oli Liinan fiilis ukkojen etsimiseen jo paljon parempi kuin edellisellä kerralla. Ensimmäinen oli kuusikossa etukulmassa, ja löytyi helposti, Liina oli tosin tarkistanut, olisiko ollut ilmaista ruokatarjoilua, ennen kuin otti rullan. Hyvin lähti pakenevien perään, eikä rullien nousemisessa ollut mitään ongelmia, tai näytöille menemisessä. Oikein hyvä mieli jäi Liinan treenistä. Sille pitäisi vain rakentaa laatikkomaiset pistot, meinaan se tekee nyt just sitä mistä mua on varoiteltu, että se tekee tikkusuoran piston, ja jos oon edennyt, palaa keskilinjaa myöten tuomaan rullaa. Tämä jäänee kuitenkin ensi kauden huoleksi.
Molemmille vielä esinetreeni loppuun. Nyt vein Liinalle valmiiksi esineen. Kävelin n. 15 x 5 m alueen, ja jätin esineen aika lähelle eturajaa. Liinalla oli kova työ paikantaa se, se haisteli välillä ihan vieressäkin, mutta jostain syystä ei bongannut esinettä. Nousi se lopulta, mutta kumma juttu, että Liina sen tuolleen ignoorasi. Hyvää oli kuitenkin se, että Liina irtosi hyvin etsimään. Sulolle laajensin etsintäaluetta jonkin verran, mutta laitoin esineen samaan kohtaan. Sulo eteni taas ensin syvälle ja tuli takaisin, lähetin uudelleen vähän lähempää sitten, jolloin se bongasi ja nosti hyvin. Aavistuksen hankalahkot maastot ja hankalahkot esineet on tässä vaiheessa harjoittelua Sulolle pelkästään hyvä juttu.
Tehtiin molemmille yliheittotreenit. Yliheittotreenissä ensimmäinen maalimies on normaalisti piilossa, loput pakenevina näköärsykkeinä. Mentiin siis vahvasti klassisella puolella ja hyödynnettiin fappejakin ;) Ilmaisut normaalisti. Treenin tarkoituksena oli hakea koiralle vauhtia, motivaatiota ja hyvää fiilistä. Saalisviettisille koirille, kuten Sulo ja Liina ovat, tämänkaltainen treeni osuu hyvään saumaan; jos saalis ei olisi vahva, hyöty voi olla kyseenalaisempi. Ensimmäinen ukko siis piilossa n. 30 metrissä. Sitä seuraavat näkösällä ja pakenivat, koira jäi aina löytyneen maalimiehen kanssa puoleenväliin etsintäaluetta ohjaajan edetessä keskilinjalle asti. Maalimies piti koiraa kunnes kutsuin sitä ja lähetin suoraan pakenevalle maalimiehelle.
Sulon kanssa taidettiin nähdä jopa jotain saalisturhaumaan viittaavaa. Ensimmäinen löytyi hyvin, mutta haukun aloittaminen oli hankalaa, ja Aija joutui kannustamaan Suloa ennen kuin haukku irtosi. Olin ohjeistanut palkkaamaan Sulon hyvästä haukusta, riippumatta haukkujen määrästä. Sulo turhautui maalimiehen kanssa odottamaan jäämmisestä ihan tosissaan, ja ilmensi tätä huutamalla aijaijaijai-huutoaan. Yhden pakenevan ukon perässä juostessaan siltä irtosi jopa saalishaukku tai -älähdys, jota se pitää tyypillisesti juostessaan toisten koirien perässä, joita se ei saa kiinni. Haukkukin irtosi sitten jo paljon paremmin, ja oli viimeisillä jo hyväsykkeistä ja matalaa. Todettiin, että fiiliksen nostatus nimenomaan tuon saalisturhauman (joku suojeluharrastaja voi minut tästä termistä lytätä, en tiedä käytänkö sitä lähimainkaan oikein) toimi Sulolle erinomaisesti. Sulolla on ylipäänsä kova motivaatio maalimiesten etsimiseen, mutta haukun aloitus ja jatkaminen sillä välillä takeltelee. Tuota turhaumaa voisi tässä ilmaisussa enemmänkin hyödyntää, pitää nyt miettiä vain, että miten.
Liinan treeni oli samanlainen. Nyt oli Liinan fiilis ukkojen etsimiseen jo paljon parempi kuin edellisellä kerralla. Ensimmäinen oli kuusikossa etukulmassa, ja löytyi helposti, Liina oli tosin tarkistanut, olisiko ollut ilmaista ruokatarjoilua, ennen kuin otti rullan. Hyvin lähti pakenevien perään, eikä rullien nousemisessa ollut mitään ongelmia, tai näytöille menemisessä. Oikein hyvä mieli jäi Liinan treenistä. Sille pitäisi vain rakentaa laatikkomaiset pistot, meinaan se tekee nyt just sitä mistä mua on varoiteltu, että se tekee tikkusuoran piston, ja jos oon edennyt, palaa keskilinjaa myöten tuomaan rullaa. Tämä jäänee kuitenkin ensi kauden huoleksi.
Molemmille vielä esinetreeni loppuun. Nyt vein Liinalle valmiiksi esineen. Kävelin n. 15 x 5 m alueen, ja jätin esineen aika lähelle eturajaa. Liinalla oli kova työ paikantaa se, se haisteli välillä ihan vieressäkin, mutta jostain syystä ei bongannut esinettä. Nousi se lopulta, mutta kumma juttu, että Liina sen tuolleen ignoorasi. Hyvää oli kuitenkin se, että Liina irtosi hyvin etsimään. Sulolle laajensin etsintäaluetta jonkin verran, mutta laitoin esineen samaan kohtaan. Sulo eteni taas ensin syvälle ja tuli takaisin, lähetin uudelleen vähän lähempää sitten, jolloin se bongasi ja nosti hyvin. Aavistuksen hankalahkot maastot ja hankalahkot esineet on tässä vaiheessa harjoittelua Sulolle pelkästään hyvä juttu.
keskiviikko 7. joulukuuta 2011
Koiran mielestä
Syyttäkää vain inhimillistämisestä, mutta olen aina ollut sitä mieltä, että eläimet ovat hurjan paljon älykkäämpiä kuin mitä olemme keskimäärin valmiita myöntämään. Uusimmat tutkimukset koirien kognitiosta puhuvat tämän puolesta. (Ks. suomalaisen koiran kognitiotutkimuksen nettisivut.)
Nyt luin varsin mielenkiintoisesta Dog Behaviour Blogista artikkelin siitä, kuinka koirat kommunikoivat ihmisille, ja kuinka niille voi opettaa yksinkertaisia käsitteitä (ks. artikkeli), eräänlaista merkkikieltä. Näin pitkälle en ole ikinä omieni kanssa päässyt, mutta sen verran toki olen huomannut, että koirat kyllä mielellään näyttävät toiveensa, jos niille siihen antaa mahdollisuuden. Tässä ei varmaan yhdellekään koiranomistajalle ole mitään uutta, mutta tuntuu huikealta ajatella, minkälaiseen kommunikointiin koiralla voisikaan olla kapasiteettia, jos me niitä tähän tietoisesti rohkaisisimme.
Sulon ja minun ainut "käsite" on sana näytä. Jos Sulo näyttää siltä, että se haluaisi jotain, pyydän sitä kertomaan haluamastaan sanomalla sille näytä. Ei vaadi varmaankaan paljoa mielikuvitusta arvata, että yleensä se haluaa ruokaa, tai vaihtoehtoisesti ulos ;) Mutta se osaa myös sulkea vaihtoehtoja - jos kerron sille, että ruokaa en aio antaa, se saattaa yrittää seuraavaksi herkkukaapin ovea, tai toki voitais mennä pihallekin keppiä heittämään :)
Monesti sanotaan, että koirat ja omistajansa tuppaavat muistuttamaan toisiaan. Niin ulkoisesti kuin käyttäytymiseltäänkin. Olen valmis tämänkin väitteen allekirjoittamaan. Mitä paremmin opin erityisesti Liinaa tuntemaan, sitä enemmän se tuntuu jakavan minun kanssani samoja ominaisuuksia. Paitsi, että se näyttää pitävän samoista herkuista kuin minäkin (salmiakki, jäätelö, kinuski, mustikat), sen luonteenpiirteissä on paljon samaa kuin omissanikin - hyvässä ja pahassa. Tämä johtunee varmaankin siitä, että omalla käytökselläni vahvistan Liinassa juuri niitä piirteitä, jotka minullakin ovat vahvoja - mutta onhan koirassa oltava valmiina se herkkyyskin reagoida ihmiseensä näin. Olemme molemmat melko rauhallisia ja tietyssä mielessä herkkiä; negatiivinen ilmapiiri on meille myrkkyä. Sekä minä että Liina olemme hyvin tehtäväorientoituneita, mutta kestämme melko huonosti epäonnistumisia (miten pirussa tällaisenkin asian olen onnistunut koiralle siirtämään...). Tietäen tämän kaiken pyrin treenisessioissa olemaan itse ns sata lasissa mukana, sillä minun kehulla, iloisella äänensävyllä ja myötäelämisellä näyttäisi olevan tuolle pienelle eläimelle hirmu iso merkitys.
Nyt luin varsin mielenkiintoisesta Dog Behaviour Blogista artikkelin siitä, kuinka koirat kommunikoivat ihmisille, ja kuinka niille voi opettaa yksinkertaisia käsitteitä (ks. artikkeli), eräänlaista merkkikieltä. Näin pitkälle en ole ikinä omieni kanssa päässyt, mutta sen verran toki olen huomannut, että koirat kyllä mielellään näyttävät toiveensa, jos niille siihen antaa mahdollisuuden. Tässä ei varmaan yhdellekään koiranomistajalle ole mitään uutta, mutta tuntuu huikealta ajatella, minkälaiseen kommunikointiin koiralla voisikaan olla kapasiteettia, jos me niitä tähän tietoisesti rohkaisisimme.
Sulon ja minun ainut "käsite" on sana näytä. Jos Sulo näyttää siltä, että se haluaisi jotain, pyydän sitä kertomaan haluamastaan sanomalla sille näytä. Ei vaadi varmaankaan paljoa mielikuvitusta arvata, että yleensä se haluaa ruokaa, tai vaihtoehtoisesti ulos ;) Mutta se osaa myös sulkea vaihtoehtoja - jos kerron sille, että ruokaa en aio antaa, se saattaa yrittää seuraavaksi herkkukaapin ovea, tai toki voitais mennä pihallekin keppiä heittämään :)
Monesti sanotaan, että koirat ja omistajansa tuppaavat muistuttamaan toisiaan. Niin ulkoisesti kuin käyttäytymiseltäänkin. Olen valmis tämänkin väitteen allekirjoittamaan. Mitä paremmin opin erityisesti Liinaa tuntemaan, sitä enemmän se tuntuu jakavan minun kanssani samoja ominaisuuksia. Paitsi, että se näyttää pitävän samoista herkuista kuin minäkin (salmiakki, jäätelö, kinuski, mustikat), sen luonteenpiirteissä on paljon samaa kuin omissanikin - hyvässä ja pahassa. Tämä johtunee varmaankin siitä, että omalla käytökselläni vahvistan Liinassa juuri niitä piirteitä, jotka minullakin ovat vahvoja - mutta onhan koirassa oltava valmiina se herkkyyskin reagoida ihmiseensä näin. Olemme molemmat melko rauhallisia ja tietyssä mielessä herkkiä; negatiivinen ilmapiiri on meille myrkkyä. Sekä minä että Liina olemme hyvin tehtäväorientoituneita, mutta kestämme melko huonosti epäonnistumisia (miten pirussa tällaisenkin asian olen onnistunut koiralle siirtämään...). Tietäen tämän kaiken pyrin treenisessioissa olemaan itse ns sata lasissa mukana, sillä minun kehulla, iloisella äänensävyllä ja myötäelämisellä näyttäisi olevan tuolle pienelle eläimelle hirmu iso merkitys.
maanantai 5. joulukuuta 2011
Mikä siinä johtajuusajattelussa oikein mättää?
Yritän olla (nykyään) suuremmin ottamatta kantaa toisten ihmisten koulutusmetodeihin, ainakaan pyytämättä. Se kun tuppaa olemaan loputon suo lähteä käymään eipäs-juupas-taistelua, jonka lopputulemana tulet leimatuksi tissinvälikoiria namittamalla lahjovaksi kukkahatuksi. Sinällään sekin on sama, miksi minut kouluttajana leimataan, sillä tulokset puhukoot puolestaan. Jos niitä ei ole, niin sitten ne eivät puhu, ja loppu on kuulijan käsissä. Suoranaisiin epätotuuksiin ja valheellisiin väittämiin olen kuitenkin eräissä sosiaalisen median välineissä kokenut itseni pakotetuksi ottamaan kantaa. Usein huomaan erimielisyyksien kilpistyvän siihen, onko johtajuus olennainen tekijä eläinten (koirien) ja ihmisten välisissä suhteissa, ja totteleeko se elukka vain sen herkun toivossa vai jostain syvemmästä kunnioituksesta auktoriteettia kohtaan, ja onko ongelmakäytöksissä kyse johtajuudesta, sen puutteesta, uhmaamisesta vai mistä.
Jotkut naksutinkouluttajat (käytetään nyt tätä termiä, viitaten termin ongelmien suhteen kuitenkin aiempaan tekstiini) ovat kiertäneet tämän johtajuuskuvion toteamalla, että eri lajien yksilöt eivät lauman määritelmän valossa laumaa muodosta alkuunkaan, ja että jos ei ole laumaa, ei ole johtajaakaan. Mitä laumadynamiikasta sitten tutkitusti tiedetään koirien tai susien osalta? Kyläkoirille tai villikoirille ei ole luontaista kerääntyä laumoihin toisin kuin esim. susille, eikä niillä tällöin voi ajatella olevan ns. luontaista hierarkian tajua, jos nyt tällaista termiä voi edes käyttää (ks. lisää). Toisekseen laumahierarkiatutkimuksissa on ylipäänsä menty metsään aloittamalla tutkimus vankeudessa elävien eläinten parista, jolloin käsitykset laumahierarkiasta ovat vähintäänkin kieroutuneita - mm. susien laumahierarkiaa tutkinut David Mench on tarttunut aiheeseen (ks. esim. tutkimusartikkeli).
Henkilökohtainen uskomukseni - ja nimenomaan uskomus siksi, että minulla ei ole tälle uskomukselle juurikaan esittää tieteellistä näyttöä tueksi, vaan lähinnä sitä kuuluisaa arkielämän mutua - on, että koirien ja ihmisten välille muodostuu side, jota voidaan laumaksikin kutsua. Jos nyt jotain tieteellistä todistusvoimaa pitäisi tälle väitteelle hakea, viittaisin tutkimuksiin koirien kyvystä tulkita ihmisten eleitä ja turvautua ihmiseen tilanteissa, joissa ne eivät tiedä, mitä tehdä (tiivistelmää aiheesta ja johdattelua lisätiedon lähteille täällä). Toisekseen koirien ja ihmisten yhteisen taipaleen voi sanoa lähentelevän jopa co-evoluutiota; vähintäänkin vuosituhansien mittaisen yhteiselon on täytynyt suosia niitä koirayksilöitä, jotka osoittavat kykyä mukautua ihmisen lajinomaiseen käyttäytymiseen.
Laumanjohtajista ja johtajuudesta
Jos on lauma, sillä on oltava johtaja. Vai kuinka? Näkemykseni on, että tavallaan kyllä, toisaalta kysymys on paljon moniulotteisempi. Ajatellaanpa ihmisyhteisöjä. Perheessä on useimmiten kaksi vanhempaa. Perinteisesti puhuen miehiä on pidetty perheenpäinä, käytännössä kuitenkin naiset ovat usein pitäneet hiljaista valtaa. Toisinaan miehet ovat pitäneet valtaa nyrkkiensä voimalla. Omia vanhempiani olen pitänyt tasa-arvoisina, ja niin pidän tämän nykyisenkin pienen perheeni perussolua, minua ja miestäni. Joissain asioissa päätökset tekee mieheni, joissain minä, joistain sovitaan yhdessä ja etsitään tarvittaessa kompromissejä. Kuulostaako tutulta?
Entäpä työpaikat sitten? Työpaikoilla on tyypillisesti johtaja. Kuten erilaisilla yhdistyksilläkin. Tarkastelisin kysymystä yhteisöjen johtajuudesta mieluiten hyvän johtajan ominaisuuksien kautta, sillä kaikki valitettavasti tietävät arkikokemuksesta, että suinkaan kaikki johtajat työpaikoilla eivät ole hyviä johtajia, eri syiden takia. Johtajan tärkein ominaisuus on nähdäkseni tieto ja osaaminen. Hyvällä johtajalla on oltava tietoa ja näkemystä, ja kykyä luotsata joukkiotansa eteenpäin, mielellään vielä oikeaan suuntaan. Hyvä johtaja saa joukkionsa tekemään sen mielellään, sillä hyvä johtaja osaa kannustaa ja palkita. Hyvä johtaja osaa myös vaatia tarpeen tullen, muttei koskaan oikeudettomasti tai epäreilusti. Hyvä johtaja on johdonmukainen mutta tarvittaessa joustava. Tällaista ihmistä tuppaamme kunnioittamaan yleensä sanomattakin, ja tällaisten ihmisten toivoisi päätyvän sinne johtajan paikoille.
Yrityksessä alaiset ja perheessä lapset ovat päätöksenteon kohteena, heille asetetaan rajoja ja reunaehtoja, mutta ainakin yrityksissä heidät myös palkitaan eforteistaan, toisissa runsaammin, toisissa kitsaammin. Perheissä palkitseminen voi olla sosiaalista hyväksyntää, kehuja, joskus jotain konkreettistakin.
Koirat ja johtajuus
Miten tämä kaikki sitten liittyy koirien asemaan perheissä tai niiden kouluttamiseen? Nähdäkseni hyvinkin oleellisesti. Kuten perheissä tai työpaikoilla, koiratkin ovat päätöksenteon kohteina; niiltä ei useimmiten kysytä, missä ne haluavat asua, millaisesta kupista syödä ruokansa tai harrastetaanko agilityä, tokoa vai hakua. Siinä mielessä koirillakin on johtaja, perheen ihmispää tai -päät. Ajatuksessa ei sinällään ole mitään ongelmallista, mutta ongelmat tulevat mielestäni ajatusmallin sovellutuksista ja laajentamisesta kokonaiseksi teoriaksi.
Johtajuusteoria koirien kanssa tulee kuvaan yleensä siinä vaiheessa, kun huomataan, että joku asia on mennyt pieleen. Kyseessä voi olla remmirähjääminen (käsitelty edellä), hihnassa kiskominen, omistajan "komentaminen" haukkumalla, merkkailu, astuminen, ruoan puolustaminen, (lisää omasi listaan)... Jopa seuraamisessa jätättämistä olen kuullut käsiteltävän johtajuusongelmana (!!!). Tilannetta ruvetaan sitten korjaamaan ottamalla koiralta johtajuus pois. Tähän asetelmaan kuuluu nimittäin olennaisesti se perusajatus, että koira haluaa johtajuuden itselleen. Lähtökohtaisesti, vähän niin kuin luonnonlakina, tyyliin lämpö pyrkii levittäytymään tasaisesti. Tämä on ensimmäinen harha-askel. Koirat nimittäin (yllätys, yllätys!) vain harvoin tavoittelevat johtajuutta. Toki jotkut yksilöt ovat dominoivampia kuin toiset, ja ulottavat selvät dominointiyrityksensä myös ihmisiin, mutta näitä yksilöitä on koko koirapopulaatiosta hyvin pieni osuus.
Ongelmana ei nähdäkseni niinkään ole se, että koirat haluaisivat ihmisiltä valtaa, vaan se, että ihmiset antavat niille valtaa, jota ne eivät osaa käsitellä. Vallalla tarkoitan tässä yhteydessä lähinnä päätösvapautta siihen, miten erilaisissa tilanteissa käyttäydytään. Koirilla ei ole ihmisten maailmassa eteentuleviin tilanteisiin mitään sisäsyntyistä käytösmallia, eivätkä ihmiset kouluta niille mitään toivomaansa käytöstä. Koirat jätetään siis yksin niille oudoissa tilanteissa (esim. toinen uhkaavasti käyttäytyvä koira tulee vastaan lenkillä). Käytännössä on siis ns. luojassaan, mitä koira tekee. Jos se tekee jotain ei-toivottua, sitä saatetaan kieltää, muttei kuitenkaan anneta ohjeita toivotusta käytöksestä. Sitten koiran annetaan harjoitella käytöstä vähän aikaa, kuitenkin tarpeeksi, jotta käytöksestä tulee vahva, nimetään se ongelmaksi, mennään koirakorjaajalle ja saadaan diagnoosiksi johtajuusongelma. Se, mitä tämän jälkeen tapahtuu, riippuu koulukunnasta. Yhdet pistävät koiran jääkaudelle, toiset heittelevät kolinapurkkeja, kolmannet selättävät, neljännet ottavat sähkö-, sitruuna- tai vastaavan pannan käyttöön, viidennet kaikkea tätä yhdessä. Hyvin tyypillisesti kuitenkin johtajuutta aletaan ottaa takaisin positiiviseen rangaistukseen (jotain epämiellyttävää lisätään) turvautuen kuitenkaan missään vaiheessa kertomatta koiralle, miten sen oikeasti toivotaan käyttäytyvän.
Joten kyllä, mielestäni rajat ovat koirille hyvä juttu. Ja kyllä, minä olen omien koirieni johtaja, sillä minä kerron niille, mitä tehdään missäkin tilanteessa, ja mitä niiltä odotan - ne eivät yleensä ottaen saa päättää sitä itse. On kuitenkin täysin kohtuutonta ja epäoikeudenmukaista eläimiä kohtaan, että ne ensin jätetään ihmisten maailmassa tuuliajolle, eikä niille vaivauduta opettamaan alkeellisimpiakaan peruskäytöksiä, ja kun ollaan tämän seurauksena ajauduttu erilaisiin ongelmiin, näitä ongelmia aletaan kitkemään erilaisilla pelkoa ja kipua, vaikka vain "pienessäkin" mitassa aiheuttavilla menetelmillä.
Meille on annettu isot aivot ja olemme niitä hyödyntäen väitetysti käyneet Kuussa asti. Miksi ihmeessä emme pysty käyttämään näitä aivoja käsitellessämme kumppaneiksi ottamiamme otuksia?
Lue myös: Helena Telkänranta SEY:n sivuilla koirien ja susien johtajuudesta
Jotkut naksutinkouluttajat (käytetään nyt tätä termiä, viitaten termin ongelmien suhteen kuitenkin aiempaan tekstiini) ovat kiertäneet tämän johtajuuskuvion toteamalla, että eri lajien yksilöt eivät lauman määritelmän valossa laumaa muodosta alkuunkaan, ja että jos ei ole laumaa, ei ole johtajaakaan. Mitä laumadynamiikasta sitten tutkitusti tiedetään koirien tai susien osalta? Kyläkoirille tai villikoirille ei ole luontaista kerääntyä laumoihin toisin kuin esim. susille, eikä niillä tällöin voi ajatella olevan ns. luontaista hierarkian tajua, jos nyt tällaista termiä voi edes käyttää (ks. lisää). Toisekseen laumahierarkiatutkimuksissa on ylipäänsä menty metsään aloittamalla tutkimus vankeudessa elävien eläinten parista, jolloin käsitykset laumahierarkiasta ovat vähintäänkin kieroutuneita - mm. susien laumahierarkiaa tutkinut David Mench on tarttunut aiheeseen (ks. esim. tutkimusartikkeli).
Henkilökohtainen uskomukseni - ja nimenomaan uskomus siksi, että minulla ei ole tälle uskomukselle juurikaan esittää tieteellistä näyttöä tueksi, vaan lähinnä sitä kuuluisaa arkielämän mutua - on, että koirien ja ihmisten välille muodostuu side, jota voidaan laumaksikin kutsua. Jos nyt jotain tieteellistä todistusvoimaa pitäisi tälle väitteelle hakea, viittaisin tutkimuksiin koirien kyvystä tulkita ihmisten eleitä ja turvautua ihmiseen tilanteissa, joissa ne eivät tiedä, mitä tehdä (tiivistelmää aiheesta ja johdattelua lisätiedon lähteille täällä). Toisekseen koirien ja ihmisten yhteisen taipaleen voi sanoa lähentelevän jopa co-evoluutiota; vähintäänkin vuosituhansien mittaisen yhteiselon on täytynyt suosia niitä koirayksilöitä, jotka osoittavat kykyä mukautua ihmisen lajinomaiseen käyttäytymiseen.
Laumanjohtajista ja johtajuudesta
Jos on lauma, sillä on oltava johtaja. Vai kuinka? Näkemykseni on, että tavallaan kyllä, toisaalta kysymys on paljon moniulotteisempi. Ajatellaanpa ihmisyhteisöjä. Perheessä on useimmiten kaksi vanhempaa. Perinteisesti puhuen miehiä on pidetty perheenpäinä, käytännössä kuitenkin naiset ovat usein pitäneet hiljaista valtaa. Toisinaan miehet ovat pitäneet valtaa nyrkkiensä voimalla. Omia vanhempiani olen pitänyt tasa-arvoisina, ja niin pidän tämän nykyisenkin pienen perheeni perussolua, minua ja miestäni. Joissain asioissa päätökset tekee mieheni, joissain minä, joistain sovitaan yhdessä ja etsitään tarvittaessa kompromissejä. Kuulostaako tutulta?
Entäpä työpaikat sitten? Työpaikoilla on tyypillisesti johtaja. Kuten erilaisilla yhdistyksilläkin. Tarkastelisin kysymystä yhteisöjen johtajuudesta mieluiten hyvän johtajan ominaisuuksien kautta, sillä kaikki valitettavasti tietävät arkikokemuksesta, että suinkaan kaikki johtajat työpaikoilla eivät ole hyviä johtajia, eri syiden takia. Johtajan tärkein ominaisuus on nähdäkseni tieto ja osaaminen. Hyvällä johtajalla on oltava tietoa ja näkemystä, ja kykyä luotsata joukkiotansa eteenpäin, mielellään vielä oikeaan suuntaan. Hyvä johtaja saa joukkionsa tekemään sen mielellään, sillä hyvä johtaja osaa kannustaa ja palkita. Hyvä johtaja osaa myös vaatia tarpeen tullen, muttei koskaan oikeudettomasti tai epäreilusti. Hyvä johtaja on johdonmukainen mutta tarvittaessa joustava. Tällaista ihmistä tuppaamme kunnioittamaan yleensä sanomattakin, ja tällaisten ihmisten toivoisi päätyvän sinne johtajan paikoille.
Yrityksessä alaiset ja perheessä lapset ovat päätöksenteon kohteena, heille asetetaan rajoja ja reunaehtoja, mutta ainakin yrityksissä heidät myös palkitaan eforteistaan, toisissa runsaammin, toisissa kitsaammin. Perheissä palkitseminen voi olla sosiaalista hyväksyntää, kehuja, joskus jotain konkreettistakin.
Koirat ja johtajuus
Miten tämä kaikki sitten liittyy koirien asemaan perheissä tai niiden kouluttamiseen? Nähdäkseni hyvinkin oleellisesti. Kuten perheissä tai työpaikoilla, koiratkin ovat päätöksenteon kohteina; niiltä ei useimmiten kysytä, missä ne haluavat asua, millaisesta kupista syödä ruokansa tai harrastetaanko agilityä, tokoa vai hakua. Siinä mielessä koirillakin on johtaja, perheen ihmispää tai -päät. Ajatuksessa ei sinällään ole mitään ongelmallista, mutta ongelmat tulevat mielestäni ajatusmallin sovellutuksista ja laajentamisesta kokonaiseksi teoriaksi.
Johtajuusteoria koirien kanssa tulee kuvaan yleensä siinä vaiheessa, kun huomataan, että joku asia on mennyt pieleen. Kyseessä voi olla remmirähjääminen (käsitelty edellä), hihnassa kiskominen, omistajan "komentaminen" haukkumalla, merkkailu, astuminen, ruoan puolustaminen, (lisää omasi listaan)... Jopa seuraamisessa jätättämistä olen kuullut käsiteltävän johtajuusongelmana (!!!). Tilannetta ruvetaan sitten korjaamaan ottamalla koiralta johtajuus pois. Tähän asetelmaan kuuluu nimittäin olennaisesti se perusajatus, että koira haluaa johtajuuden itselleen. Lähtökohtaisesti, vähän niin kuin luonnonlakina, tyyliin lämpö pyrkii levittäytymään tasaisesti. Tämä on ensimmäinen harha-askel. Koirat nimittäin (yllätys, yllätys!) vain harvoin tavoittelevat johtajuutta. Toki jotkut yksilöt ovat dominoivampia kuin toiset, ja ulottavat selvät dominointiyrityksensä myös ihmisiin, mutta näitä yksilöitä on koko koirapopulaatiosta hyvin pieni osuus.
Ongelmana ei nähdäkseni niinkään ole se, että koirat haluaisivat ihmisiltä valtaa, vaan se, että ihmiset antavat niille valtaa, jota ne eivät osaa käsitellä. Vallalla tarkoitan tässä yhteydessä lähinnä päätösvapautta siihen, miten erilaisissa tilanteissa käyttäydytään. Koirilla ei ole ihmisten maailmassa eteentuleviin tilanteisiin mitään sisäsyntyistä käytösmallia, eivätkä ihmiset kouluta niille mitään toivomaansa käytöstä. Koirat jätetään siis yksin niille oudoissa tilanteissa (esim. toinen uhkaavasti käyttäytyvä koira tulee vastaan lenkillä). Käytännössä on siis ns. luojassaan, mitä koira tekee. Jos se tekee jotain ei-toivottua, sitä saatetaan kieltää, muttei kuitenkaan anneta ohjeita toivotusta käytöksestä. Sitten koiran annetaan harjoitella käytöstä vähän aikaa, kuitenkin tarpeeksi, jotta käytöksestä tulee vahva, nimetään se ongelmaksi, mennään koirakorjaajalle ja saadaan diagnoosiksi johtajuusongelma. Se, mitä tämän jälkeen tapahtuu, riippuu koulukunnasta. Yhdet pistävät koiran jääkaudelle, toiset heittelevät kolinapurkkeja, kolmannet selättävät, neljännet ottavat sähkö-, sitruuna- tai vastaavan pannan käyttöön, viidennet kaikkea tätä yhdessä. Hyvin tyypillisesti kuitenkin johtajuutta aletaan ottaa takaisin positiiviseen rangaistukseen (jotain epämiellyttävää lisätään) turvautuen kuitenkaan missään vaiheessa kertomatta koiralle, miten sen oikeasti toivotaan käyttäytyvän.
Joten kyllä, mielestäni rajat ovat koirille hyvä juttu. Ja kyllä, minä olen omien koirieni johtaja, sillä minä kerron niille, mitä tehdään missäkin tilanteessa, ja mitä niiltä odotan - ne eivät yleensä ottaen saa päättää sitä itse. On kuitenkin täysin kohtuutonta ja epäoikeudenmukaista eläimiä kohtaan, että ne ensin jätetään ihmisten maailmassa tuuliajolle, eikä niille vaivauduta opettamaan alkeellisimpiakaan peruskäytöksiä, ja kun ollaan tämän seurauksena ajauduttu erilaisiin ongelmiin, näitä ongelmia aletaan kitkemään erilaisilla pelkoa ja kipua, vaikka vain "pienessäkin" mitassa aiheuttavilla menetelmillä.
Meille on annettu isot aivot ja olemme niitä hyödyntäen väitetysti käyneet Kuussa asti. Miksi ihmeessä emme pysty käyttämään näitä aivoja käsitellessämme kumppaneiksi ottamiamme otuksia?
Lue myös: Helena Telkänranta SEY:n sivuilla koirien ja susien johtajuudesta
lauantai 3. joulukuuta 2011
Janoja ja esineitä
Tänään just ja just ehdittiin valosan puolella tekemään esine- ja janatreenit. Molemmille kaksi janaa, kaikki n. 10 m, oikealle ja vasemmalle. Kepit jälkien päässä, koirat sai jäljestää arviolta 30-100 metriä kepille. Liina oli tosi hieno, ei edennyt ihan luotisuoraan, mutta nosti jäljen heti siihen osuessaan, päätteli itse kulkusuunnan ja ilmaisi kepin. No comments siihen. Sulon eka jana oli taas jälleen kerran häröilyä, se jäljesti pitkään takajälkeä ja vähät välitti tulenko minä perässä vaiko enkö. Aikamoisen pyörimisen jälkeen se lopulta kuitenkin otti oikean jäljen ja nosti kepin. Toinen jana oli parempi.
Esinetreenissä narupallo. Liina sai taas katsoa esineen viennin, vein n. 30 metrin päähän, ei hirveästi leveyttä. Istua napotti hienosti paikoillaan. Irtosi, paikansi ja toi. Sulolle vietiin etukäteen Liinan kanssa samaan paikkaan, ja tehtiin ruutuun vähäsen leveyttä. Sulo paikansi esinettä aika pitkään, en tiedä hömppäskö vaiko oikeasti etsikö sitä, mutta toi kuitenkin suoraan. Ihan hyvä näin. Esineisiin siis Sulolle vaan tätä yhden esineen treeniä ruudussa, tokomaisemmin voisi ottaa sitä vaihtamattomuusharjoitusta, eli sen tuot minkä nostat. Liinalle yhä edelleen yhtä, mutta voisi viedä valmiiksi.
Janoihin Liinalla vielä vaan pituutta lisää. Sulolle voisi sen ekan janan ehkä tehdä siten, että se on max 5 m:n päässä lähetyspaikasta, jotta jäis tuo humppaaminen kokonaan pois.
Olin yhden yön kaupungissa koirien kanssa. La-aamuna klo 9 on aika paljon koiranulkoiluttajia liikenteessä, voin kertoa... Liina ei tajunnut, että kaupungissa saa muutkin liikkua. Tai uskoi se sitten, kun kerroin että saa. Sille tekisi hyvää käydä ihan kaksin liikkumassa tuommosina ruuhka-aikoina ja tehdä vastaehdollistamista vastaantulijoihin, ja latenssia nätisti-vihjeeseen.
Esinetreenissä narupallo. Liina sai taas katsoa esineen viennin, vein n. 30 metrin päähän, ei hirveästi leveyttä. Istua napotti hienosti paikoillaan. Irtosi, paikansi ja toi. Sulolle vietiin etukäteen Liinan kanssa samaan paikkaan, ja tehtiin ruutuun vähäsen leveyttä. Sulo paikansi esinettä aika pitkään, en tiedä hömppäskö vaiko oikeasti etsikö sitä, mutta toi kuitenkin suoraan. Ihan hyvä näin. Esineisiin siis Sulolle vaan tätä yhden esineen treeniä ruudussa, tokomaisemmin voisi ottaa sitä vaihtamattomuusharjoitusta, eli sen tuot minkä nostat. Liinalle yhä edelleen yhtä, mutta voisi viedä valmiiksi.
Janoihin Liinalla vielä vaan pituutta lisää. Sulolle voisi sen ekan janan ehkä tehdä siten, että se on max 5 m:n päässä lähetyspaikasta, jotta jäis tuo humppaaminen kokonaan pois.
Olin yhden yön kaupungissa koirien kanssa. La-aamuna klo 9 on aika paljon koiranulkoiluttajia liikenteessä, voin kertoa... Liina ei tajunnut, että kaupungissa saa muutkin liikkua. Tai uskoi se sitten, kun kerroin että saa. Sille tekisi hyvää käydä ihan kaksin liikkumassa tuommosina ruuhka-aikoina ja tehdä vastaehdollistamista vastaantulijoihin, ja latenssia nätisti-vihjeeseen.
Tokopäivitys
Päivitysrintamalla on treenien suhteen ollut kovin hiljaista, mutta ollaan me silti treenattu. Tottelevaisuutta lähinnä, ei tuolla metsässä mitään nenäjuttuja näe tehdä, enkä viikonloppuisin ole valitettavasti ehtinyt. Koirat, Liina etenkin, kuitenkin ilmiselvästi kaipaisi niitä nenähommia, sillä kun on ollut virtaa ihan riittävästi.
Liinaa mun pitäisi vissiinkin vähän ahkerammin hieroa ja venytellä. Se kirputtelee paljon selkäänsä, ja pyytää usein mua rapsuttamaa takamustaan. Aiemmin viikollahuolestuin, sillä Liina ei aamulla olisi halunnut lainkaan nousta ylös tai laskeutua rappusia, tai lähteä lenkille. Käytiin me postilaatikolla, ja sillä reissulla se kävi rähisemässä naapurin vanhalle urokselle, mistä päättelin, että ei se varmaan ihan kuolemankielissä ole. Mitään aristusta, turvotusta en havainnut, enkä ontumistakaan sen puoleen, Liina ei vain halunnut liikkua. Jätin koirat päiväksi sisälle, ja illalla Liina oli ihan normaali oma itsensä. Liekö lihakset kylmettynyt ja mennyt jökkiin, kun edellisenä iltana oli ollut melkein koko illan pihalla.
Sulo taas ontuu tai arkoo toista etujalkaansa, vaihteeksi. Tarvitseeko kertoakaan, että minun kopelointitaidoilla siitä ei löydy mitään. Seuraamme tilannetta.
Sitten niihin tokoihin.
Liina
Liinan kanssa ollaan jatkettu seuraamisten ja jäävien kanssa, lisäksi se on tehnyt noutoa, luoksetuloa, eteenmenoa ja hyppyä nyt ainakin. Lisäksi doggiella jatkettiin pujotteluharjoittelua. Myös paikkamakuuta häiriössä ollaan tehty. Höytiällä käytiin treenaamassa myös, ja kokeiltiin sitä tunnaria, jonka kohdalta poistettiin rasti sarakkeesta "osataan tämä" ;)
Seuraamisen edistymiseen olen varsin tyytyväinen, pyllyn pyöritys kehittyy treeni treeniltä. Myös täyskäännökset liikkeestä alkaa sujua. Nyt olisikin treenissä pitkä seuraamispätkä+täyskäännös, josta palkka. Isoin ongelma, mikä seuraamisessa aika ajoin ilmenee, on jätättäminen. Tein maanantain tokojen yhteydessä korkean vahvistetiheyden treenin, eli jokaisesta oikeasta palkka, mikä toimi ihan hyvin. Myös henkilöryhmätreeni tehtiin maanantaina, ja Liina oli viimeisen päälle pätevä tässä. Viikkoa ennen tehtiin häiriöseuraamista toisten koirien ympäri, joka oli haastavaa, mutta palkkion ajoitus auttoi unohtamaan toiset. Toivoisin vielä Liinan tarjoavan seuraamista aktiivisemmin, ja reagoivan vihjeeseen häiriössä nopeammin. Ylipäänsä meillä on tekemistä tuossa reagoimisnopeudessa häiriössä; todennäköisesti sen harjoitteleminen minkä tahansa liikkeen suhteen varmaan auttaisi yleistämään tätä.
Paikkamakuun häiriönsieto on kehittynyt, mutta nähtävästi vielä ylitsepääsemätön häiriö Liinalle on hermostuneisuuttaan ääntelevä kaveri, joka vissiinkin herättää Liinassa pienen poliisin. Tein muille ryhmäläisille luoksepäästävyyksiä ja makuutin Liinaa samalla, kun se nousi ylös ja katseli tämän ääntä pitävän koiran suuntaan. Ehdin käydä laittamassa Liinan uudestaan maahan ennen kuin se lähti mihinkään, jonka jälkeen se pysyi ihan nätisti.
Nouto on Liinalla periaatteessa ihan hyvällä mallilla, mutta sitä vauhtia on haettu lähinnä palautukseen. Tein sitä maanantaina kentän vieressä lumella, jossa oli vähemmän liukasta, mutta ensi alkuun hajut meinasi vetää Liinaa puoleensa ja tehtävä unohtua. Hetsasin noutokapulaan ja sain vauhtia vähän enemmän ja häiriöt unohtumaan.
Eteenmenoja ollaan tehty jokusen kerran. Olen yrittänyt ketjuttaa liikkeestä maahan + luoksetulo, palkan jättö, takaisin ja eteen. Eteenmeno ei ole ehkä ihan tarpeeksi voimakas; Liina ehtii ehkä unohtaa sen eteenmenopalkan, joten sille voisi tehdä voimaakkaammilla mielikuvilla sitä vielä.
Pujotteluharjoitukset jatkuivat doggiella, lisäksi siellä harjoiteltiin hyppyä ja merkille menoa. Mulle taisi olla itselle aika epäselvä se kriteeri merkillemenon suhteen, eikä koirankaan toiminta näin ollen järin loogista ollut. Päätin siis ensin tehdä merkinkiertoja, joista sitten pari kertaa tehtiin seiso merkille. Alkoi paranemaan huomattavasti.
Hyppyyn Liinalla on kova into, ja osaa se seisahtuakin ihan hyvin. Pitää vielä sitä omaa käskytyksen ajoitusta hioa, jotta seisahtuminen ainakin näyttäisi napakalta.
Sulo
Sulon kanssa ollaan tehty häiriötreeninä erilaisia paikallapysymis- ja seuraamisharjoituksia. Sulo kerää tietyissä tilanteissa kierroksia muista koirista, mutta selkeä ohjeistus näissä tilanteissa auttaa sitä hyvin hillitsemään itseään. Ollaan ketjutettu avoimen luokan tokoliikkeitä vähäsen, ja ylipäänsä kertailtu kaikkea mahdollista avosta sekä tokosta että pk-tottiksesta. Doggiella Sulokin pääsi kokeilemaan keppien pujottelemista. Se oli ihan onnessaan naksutteluharjoituksesta!
Höytiällä oli A-este, joka oli kuitenkin mallia koe, eli jyrkässä kulmassa. Sulo kiipesi yhteen suuntaan, mutta toiseen suuntaan loppui kantti. Pitäisi ehtiä käymään esim. viihdekeskuksella, tai jossain, missä on loivempikulmainen A.
Noutoa tein maanantaina pari toistoa. Suloa meinasi eka toistolla vastasataneen lumen hajut kiinnostaa töitä enemmän, mutta käskystä kuitenkin jätti ne. Palautusten vahvistelu omalla liikkeellä, näitä pari toistoa. Yksi toisto siten, että jätin Sulon istumaan kapulan kanssa, kävelin 20 m:n etäisyydelle ja kutsuin luo. Toi vauhdilla.
Ääntelyn suhteen olen Sulon varalle kehittänyt, toimeenpannutkin pientä sotasuunnitelmaa. Tämä kaikki lähti ärsykekontrollipohdinnoista. Pähkinänkuoressa Sulo ei ääntele silloin kun pitäisi, mutta muulloin sitten senkin edestä. Sen sijaan, että lähtisin vahvistelemaan hiljaisuutta, olenkin nyt vahvistellut ääntämistä. En tietenkään mitä tahansa vinkumista, vaan jos Sulo on ruvennut tottistellessa ulisemaan, olen sitten keskeyttänyt sen hetkisen toiminnan, ja haukuttanutkin Suloa. Kriteerinä on tasainen ja voimakas haukku, ei epämääräinen ulina ja kimeä saalishaukahtelu. Hyvästä haukusta palkkaa. Hirveän montaa treeniä ei olla vielä tehty, mutta itse olen kyllä luottavaisen odottavalla kannalla tämän toimintatavan tulosten suhteen.
Liinaa mun pitäisi vissiinkin vähän ahkerammin hieroa ja venytellä. Se kirputtelee paljon selkäänsä, ja pyytää usein mua rapsuttamaa takamustaan. Aiemmin viikollahuolestuin, sillä Liina ei aamulla olisi halunnut lainkaan nousta ylös tai laskeutua rappusia, tai lähteä lenkille. Käytiin me postilaatikolla, ja sillä reissulla se kävi rähisemässä naapurin vanhalle urokselle, mistä päättelin, että ei se varmaan ihan kuolemankielissä ole. Mitään aristusta, turvotusta en havainnut, enkä ontumistakaan sen puoleen, Liina ei vain halunnut liikkua. Jätin koirat päiväksi sisälle, ja illalla Liina oli ihan normaali oma itsensä. Liekö lihakset kylmettynyt ja mennyt jökkiin, kun edellisenä iltana oli ollut melkein koko illan pihalla.
Sulo taas ontuu tai arkoo toista etujalkaansa, vaihteeksi. Tarvitseeko kertoakaan, että minun kopelointitaidoilla siitä ei löydy mitään. Seuraamme tilannetta.
Sitten niihin tokoihin.
Liina
Liinan kanssa ollaan jatkettu seuraamisten ja jäävien kanssa, lisäksi se on tehnyt noutoa, luoksetuloa, eteenmenoa ja hyppyä nyt ainakin. Lisäksi doggiella jatkettiin pujotteluharjoittelua. Myös paikkamakuuta häiriössä ollaan tehty. Höytiällä käytiin treenaamassa myös, ja kokeiltiin sitä tunnaria, jonka kohdalta poistettiin rasti sarakkeesta "osataan tämä" ;)
Seuraamisen edistymiseen olen varsin tyytyväinen, pyllyn pyöritys kehittyy treeni treeniltä. Myös täyskäännökset liikkeestä alkaa sujua. Nyt olisikin treenissä pitkä seuraamispätkä+täyskäännös, josta palkka. Isoin ongelma, mikä seuraamisessa aika ajoin ilmenee, on jätättäminen. Tein maanantain tokojen yhteydessä korkean vahvistetiheyden treenin, eli jokaisesta oikeasta palkka, mikä toimi ihan hyvin. Myös henkilöryhmätreeni tehtiin maanantaina, ja Liina oli viimeisen päälle pätevä tässä. Viikkoa ennen tehtiin häiriöseuraamista toisten koirien ympäri, joka oli haastavaa, mutta palkkion ajoitus auttoi unohtamaan toiset. Toivoisin vielä Liinan tarjoavan seuraamista aktiivisemmin, ja reagoivan vihjeeseen häiriössä nopeammin. Ylipäänsä meillä on tekemistä tuossa reagoimisnopeudessa häiriössä; todennäköisesti sen harjoitteleminen minkä tahansa liikkeen suhteen varmaan auttaisi yleistämään tätä.
Paikkamakuun häiriönsieto on kehittynyt, mutta nähtävästi vielä ylitsepääsemätön häiriö Liinalle on hermostuneisuuttaan ääntelevä kaveri, joka vissiinkin herättää Liinassa pienen poliisin. Tein muille ryhmäläisille luoksepäästävyyksiä ja makuutin Liinaa samalla, kun se nousi ylös ja katseli tämän ääntä pitävän koiran suuntaan. Ehdin käydä laittamassa Liinan uudestaan maahan ennen kuin se lähti mihinkään, jonka jälkeen se pysyi ihan nätisti.
Nouto on Liinalla periaatteessa ihan hyvällä mallilla, mutta sitä vauhtia on haettu lähinnä palautukseen. Tein sitä maanantaina kentän vieressä lumella, jossa oli vähemmän liukasta, mutta ensi alkuun hajut meinasi vetää Liinaa puoleensa ja tehtävä unohtua. Hetsasin noutokapulaan ja sain vauhtia vähän enemmän ja häiriöt unohtumaan.
Eteenmenoja ollaan tehty jokusen kerran. Olen yrittänyt ketjuttaa liikkeestä maahan + luoksetulo, palkan jättö, takaisin ja eteen. Eteenmeno ei ole ehkä ihan tarpeeksi voimakas; Liina ehtii ehkä unohtaa sen eteenmenopalkan, joten sille voisi tehdä voimaakkaammilla mielikuvilla sitä vielä.
Pujotteluharjoitukset jatkuivat doggiella, lisäksi siellä harjoiteltiin hyppyä ja merkille menoa. Mulle taisi olla itselle aika epäselvä se kriteeri merkillemenon suhteen, eikä koirankaan toiminta näin ollen järin loogista ollut. Päätin siis ensin tehdä merkinkiertoja, joista sitten pari kertaa tehtiin seiso merkille. Alkoi paranemaan huomattavasti.
Hyppyyn Liinalla on kova into, ja osaa se seisahtuakin ihan hyvin. Pitää vielä sitä omaa käskytyksen ajoitusta hioa, jotta seisahtuminen ainakin näyttäisi napakalta.
Sulo
Sulon kanssa ollaan tehty häiriötreeninä erilaisia paikallapysymis- ja seuraamisharjoituksia. Sulo kerää tietyissä tilanteissa kierroksia muista koirista, mutta selkeä ohjeistus näissä tilanteissa auttaa sitä hyvin hillitsemään itseään. Ollaan ketjutettu avoimen luokan tokoliikkeitä vähäsen, ja ylipäänsä kertailtu kaikkea mahdollista avosta sekä tokosta että pk-tottiksesta. Doggiella Sulokin pääsi kokeilemaan keppien pujottelemista. Se oli ihan onnessaan naksutteluharjoituksesta!
Höytiällä oli A-este, joka oli kuitenkin mallia koe, eli jyrkässä kulmassa. Sulo kiipesi yhteen suuntaan, mutta toiseen suuntaan loppui kantti. Pitäisi ehtiä käymään esim. viihdekeskuksella, tai jossain, missä on loivempikulmainen A.
Noutoa tein maanantaina pari toistoa. Suloa meinasi eka toistolla vastasataneen lumen hajut kiinnostaa töitä enemmän, mutta käskystä kuitenkin jätti ne. Palautusten vahvistelu omalla liikkeellä, näitä pari toistoa. Yksi toisto siten, että jätin Sulon istumaan kapulan kanssa, kävelin 20 m:n etäisyydelle ja kutsuin luo. Toi vauhdilla.
Ääntelyn suhteen olen Sulon varalle kehittänyt, toimeenpannutkin pientä sotasuunnitelmaa. Tämä kaikki lähti ärsykekontrollipohdinnoista. Pähkinänkuoressa Sulo ei ääntele silloin kun pitäisi, mutta muulloin sitten senkin edestä. Sen sijaan, että lähtisin vahvistelemaan hiljaisuutta, olenkin nyt vahvistellut ääntämistä. En tietenkään mitä tahansa vinkumista, vaan jos Sulo on ruvennut tottistellessa ulisemaan, olen sitten keskeyttänyt sen hetkisen toiminnan, ja haukuttanutkin Suloa. Kriteerinä on tasainen ja voimakas haukku, ei epämääräinen ulina ja kimeä saalishaukahtelu. Hyvästä haukusta palkkaa. Hirveän montaa treeniä ei olla vielä tehty, mutta itse olen kyllä luottavaisen odottavalla kannalla tämän toimintatavan tulosten suhteen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)