Seuraamisharjoituksia

Seuraaminen on ollut tämän viikon sana sekä omien koirien että muille vetämissäni treeneissä. En tiedä, kyllästyvätkö tokoryhmäläiseni painoarvoon, jonka seuraamisliikkeelle annan. Nähdäkseni kuitenkin huono seuraaminen kostautuu tosi monessa liikkeessä, joten sitä on syytäkin treenata hyvin. Seuraamisessa pitäisi mielestäni aina huolehtia koiran oikeasta mielentilasta. Seuraamisen opetan itse perusasennon kautta yksi askel kerrallaan -menetelmällä. Sulo on opetellut seuraamisen rinnan päällä houkutuskättä seuraten (paremmasta en tuolloin tiennyt - en suosittele tekniikkaa), Liina imuutustekniikalla sekä kosketuskepin avustuksella, todellinen sekatekniikalla opetettu koira siis. Sulon kanssa tajusin ensimmäisten möllitokojen jälkeen, että kontaktin lipsumisella on oltava joku seuraus, joku, jolla on koiralle merkitystä. "Hei, täällä" tms ei ole puuttumista vaan houkuttelua, ja käytännössä palkitsee koiran kontaktin tippumisesta. Vaihtoehtoina on siis 1) älä tee mitään (jatka kävelyä), odota, että koira oma-aloitteisesti tarjoaa kontaktia uudelleen, ja palkkaa se siitä, 2) keskeytä treeni ja yritä uudelleen, palkkaa, kun kriteeri on ylittynyt (kriteeri = katkeamaton kontakti x määrän askeleita aikana) 3) pakote eli pos rankku. Pakotetta jos käyttää, pitää ymmärtää, että pakotteen on merkittävä jotain koiralle. Käytännössä satunnainen nyppäisy ei yleensä koiralle kerro mistään muusta kuin ohjaajan epäjohdonmukaisuudesta, joten koira pitäisi opettaa aktivoitumaan pakotteen jälkeen - toisaalta pakotteen tulee olla voimakkuudeltaan tarpeeksi epämiellyttävä ja oikea-aikaisesti annettu, jotta se todella muuttaa koiran toimintaa. Itse olen päätynyt olemaan käyttämättä pakotteita seuraamisliikkeessä, joten edellä antamani kuvaus toimintaperiaatteesta voi olla epätäydellinen, kun en ole aiheeseen syvällisesti perehtynyt.

Seuraamisen treenaamisessa kannattaa käyttää mielikuvitusta, ja muunnella harjoituksia. Itse käytän koiran mielentilan mukaan vaihtelevasti lelu- ja ruokapalkkaa, joskus pelkkää vapautusta. Vaihtelen seuraamismatkoja jatkuvasti myös Sulolla, joka on jo kokeneempi koira. Välillä palkka tulee 1, välillä 5, välillä 10, välillä 50 askeleen seuraamisesta. Ja kaikkea tältä väliltä.Välillä harjoittelen askelsiirtymiä ja käännöksiä. Kokeeseen tähdättäessä nyrkkisääntö on, että koiran pitäisi treeneissä selvitä kokeen seuraamismatkasta ilman välipalkkauksia helposti. Jos ohjaaja joutuu treeneissä jatkuvasti puuttumaan koiran käyttäytymiseen seuraamiskaavion aikana, voi olla melkein varma, että kokeessa tulee ongelmia. Tämän vuoksi nuoren koiran kanssa kokeisiin tähdättäessä kannattaa olla kärsivällinen.

Jos ohjaaja siirtyy liian nopeasti harjoittelemaan liian pitkiä matkoja, tuloksena on todennäköisesti huonovireinen seuraaminen. Vippaskonsteja ei oikein ole; tällöin virettä ja kestoa seuraamiseen on vain alettava rakentamaan uudelleen. Kun harjoitusta aletaan tekemään, koira pitäisi saada positiivisesti odottavalle kannalle, jossa se on innostunut tekemään treeniä. Koira pitää palkata hyvävireisestä suorituksesta - jos se ei ole kuin kaksi askelta seuraamista, sitten se palkataan kahdesta askeleesta. Kun koira osaa kävellä suoraan 5-10 askelta, on viimeistään syytä ruveta harjoittelemaan käännöksiä ja erityisesti takapään käyttöä. Käännökset ovat uusi kriteeri, joten muiden kriteerien osalta on harjoitusta mahdollisesti tarpeen helpottaa - ottaa esim. apuvälineet, kosketuskeppi tai imuutuskäsi, uudelleen avuksi. Ja hidastaa kävelyä käännöksissä. Takamuksen treenaamista voi helpottaa opettamalla koira nousemaan etujaloillaan korokkeen päälle, ja kiertämään sitä etuosansa ympäri. Lisäksi käännöksiä kannattaa harjoitella paikallaan esim. imuutellen. Apusilmät ovat takapäänkäyttötreeneissä suuri apu, ja avustajat voivat esim. naksuttaa, kun koira käyttää takamustaan. Kun takamuksenkäyttöä aletaa hakemaan, ei kannata pitää liian montaa kriteeriä kerrallaan, vaan alussa riittää, että koira ylipäänsä käyttää takamustaan. Sen ei välttämättä tarvitse olla täydellisen suora, kunhan se yrittää. Pikkuhiljaa kriteeriä nostetaan.

* * *

Seuraamista ollut ohjelmassa siis meilläkin, tottista treenailtiin molempien voimin keskiviikkona Tikiksellä ja torstaina Sulon kanssa jattilassa. Liina on ollut tärpeillään tämän viikon ja jäänyt sivuun hallitreeneistä. Sulon kanssa vietettiin torstain treeneissä laatuaikaa keskenämme, luulen sen arvostaneen! Se nimittäin tuli seuraavana yönä aamuksi mun viereen nukkumaan sänkyyn, se tekee sitä nykyään tosi harvoin, ja jos sängyssä joku meidän kanssa ylipäänsä on, se on sitten yleensä Liina. (Juu, meillä koirat saa nukkua sängyssä jos haluavat. Äitini kauhistelee pöpöjä, mutta pieni altistus pöpöille - sikäli kun niitä koirissa on yhtään sen enempää kuin meissäkään - tekee vain hyvää immuunipuolustukselle ;) )

Sulon kanssa ollaan jatkettu takapaankäyttötreeniä. Tähän olen tarvinnut ulkopuolista silmäparia kertomaan, milloin palkata. Käännöksissä takapäänkäyttö on ilmeisesti edistynyt, nyt ollaankin tehty sitten vasemmalle volttaamista. Tässäkin takapään oikea paikka on alkanut löytyä, mutta suoralla asento yhä aukeaa. Jatkamme vasempaan volttaamista, uraa kuitenkin loiventaen, josko se alkaisi yleistymään.

Lisäksi Sulon kanssa ollaan tehty muutamat eteenmenot. Sulo irtoaa hyvin, mutta alkaa sitten loppumatkasta etsimään palloa silmillään, ja mutkittelee. Pidempää matkaa, rutiinia rutiinia tähän. Lisäksi noutoa. Sulo huutaa lähtiessään, mutta palautukset on tullut laukalla. Torstaina hallilla palkattuani Sulon leikillä se yhtäkkiä äkkäsi seinän toisella puolella olevan muita, ja se veti hirveät kilarit aiheesta. Sain sen rauhoittumaan ja perusasentoon, jossa tehtiin lyhyt vastaehdollistamissessio, eli katso/kuuntele toisten kenttien suuntaan -> namppa. Tähän loppui vahtiminen.

Liina teki keskiviikkona seuraamista. Liina jaksoi keskittyä uudessa paikassa ja uusista ihmisistä sekä "kuunkierron" aiheuttamasta kiinnostuksesta hajuihin huolimatta hienosti työntekoon, ja palkkautui leikistäkin. Tehtiin suoraa seuraamista 5-10 askelta, ja henkilöryhmää. Ensimmäisen kerran henkilöryhmään mentäessä sortui haistelemaan, otettiin uusi lähestyminen samaan ihmiseen, ja kun jätti sikseen, palkka. Seuraavassa toistossa Liina keskittyi enemmän tassujen paleltumiseen kuin tekemiseen, mutta sain sen vähäksi aikaa unohtamaan kylmän, ja saatiin aikaan vielä yksi onnistunut toisto henkilöryhmästä. Loppuun eteenmeno avustajan viemälle palkalle. Liina ei vaan yhtään hetsautunut lähtemään, irtosi kuitenkin, mutta laiskahkosti.

Huono koiranomistaja

Viimeisen vuorokauden olen ollut pakotettu huomaamaan erityisesti Sulon joutuneen kärsimään emäntänsä sokeudesta koiran huonoa oloa kohtaan.

Koirat sai eilen illalla rustoluita pitkästä aikaa, minkä seurauksena Sulon maha veti ilmeisesti sekaisin. Nukuin yön muutenkin huonosti (mikä jo sinällään on hyvin epätyypillistä allekirjoittaneelle, joka yleensä sujuvasti nukkuu paikassa kuin paikassa), ja päälle koirat, tai lähinnä Sulo, olivat vähintään kahden tunnin välein vinkumassa ulospääsyä. Ja niinhän siinä oli käynyt, että Sulo oli joutunut vääntämään hirmuisen jöötin keskelle keittiön lattiaa. Sulo väänsi ripulikakkaa pitkin päivää, ja kun illalla sitten käytiin doggie-treeneissä, ihmettelin kun Sulo ei halunnut tehdä mitään. Että se sitten vaati treenikaverin varovaisesti kysymään, pitäisikö sen päästä kakalle, "kun se haisee vähän pahalle". Kakkahätähän sillä. Miksi olen niin tyhmä, etten voi tajua koiran haluttomuudesta tehdä hommia, että sillä on ehkä hätä?

Treenit meni koulutuksellisesti ihan hyvin, tehtiin Sulon kanssa seuraamisen käännöksiä, kaukokäskyjä ja avon hyppyä, sekä jäävät. Käännöksissä ongelma on se, että Sulo on oppinut ennakoimaan täyskäännösten jälkeen jatkuvan seuraamisen, eikä siirrä pyllyään kunnolla enää käännöksen lopussa. Tähän lääkkeenä käännöksiä, jotka vaihteli välillä 180-360 astetta, jolloin Sulo ei pysty ennakoimaan käännöksen laajuutta, ja sen täytyi myös siirtää takamustaan kunnolla päästäkseen liikkeeseen mukaan. Kaukokäskyissä se ennakoi ensimmäistä maahanmenoa. Vahvisteltiin sitten ensimmäisen istumaannousun jälkeistä odottamista, josta vapautus takapalkalle ennen kuin ehti painua maihin.

Jäävissä ongelmana oli maahanmenon hitaus. Vahvisteltiin sitten pelkkää maahanmenoa ilman seuraamista. Tämä ehkä vähän paransi maahanmenon vauhtia. Pyysin Annia tekemään Sulon kanssa seuraamisesta maahanmenon, jotta näkisin itse eron seuraamisesta ja ilman seuraamista tapahtuvan maahanmenon välillä. Sulo toimi Annin kanssa tosi hienosti, eikä edes vinkunut! Toiset on koiranohjaajina luonnonlahjakkuuksia... Maahanmenot parani hiukan (lopulta minunkin kanssa), mutta tytöt katsoi, että Sulo nouseekin ehkä hieman vaivalloisesti. Ruvettiin sitten sen selkää ronkkimaan. Lantion seutua Sulo aristikin, ja toden totta, se tuntui kosketettaessa lämpimämmältä kuin muu ranka. Kun rupesin asiaa tarkemmin miettimään, tajusin, että en ole nähnyt Sulon liiemmin venyttelevän viime aikoina. Onhan Sulolla ollut erinäisiä jumeja aiemminkin, mutta olen tainnut aktiivisesti sulkea silmäni tämän mahdollisuuden olemassa ololta. Harmittaa ihan koiran puolesta, niin siltä vain pyydetään erinäisiä juttuja, vaikka niiden tekeminen ei varmasti ole hyvältä tuntunut. Ja vielä minä olen se joka pyytää, minä, jonka pitäisi ensi sijassa huolehtia koiran hyvinvoinnista ja kivuttomuudesta.

Seuraava kysymys onkin, mikä jumiutumisen on aiheuttanut, ja miten sen saa paremmaksi. Kylmää kai pidetään usein lihasten hyvinvoinnin vihollisena. Meillä koirat ovat ulkona meidän työpäivien ajan. Kuinkakohan paljon se voi edesauttaa selkävaivojen syntymistä? Toisaalta minulle ajatus koiran pistämisestä pumpuliin on hyvin vieras. Mentaliteetillä "on ne kuule ennenkin ulkona kestäneet kaikilla säillä". Sulo tosin ei ole mikään arktisiin oloihin jalostunut koira, vaikka sillä karvaa onkin - sen todistanee jo talvikelillä tassunpohjiin ja pumpulisiin mahanaluskarvoihin liimaantuvat lumipaakut. Toisaalta koirilla on ulkotarhasta vapaa pääsy lämpimään sisätilaan - jos ulkona on liian kylmä, kai ne osaavat sisälle mennä? No, pistetään nyt ensiavuksi riehumiset jäihin ja harrastetaan tasatempoista reipasta liikuntaa. Parin päivän kipulääkekuuria voisi varmaan myös harkita. Saarelaisen Minnan Koiran lihashuolto -kirja pitää nyt ottaa tarkempaan syyniin. Olen hieman arka omatoimisesti hoitamaan noita jumituksia, vaikka koiran oloa voi kotihoidollakin helpottaa selvästi - ainakin, jos on yhtään hajulla siitä, mitä tekee. Esim. toisen treeniryhmäläiseni collien lihasvaivat ovat muutamassa kuukaudessa menneet paljon parempaan suuntaan ahkeran kotihoidon tuloksena (toki tässä ovat olleet tukena hierojakäynnit). Eli lähdetään nyt näistä kotikonsteista, Piiralle meillä on kevättalveksi varattuna molemmille koirille aika, katsotaan siellä viimeistään, missä mennään.

Liina täytti hiljan 2 vuotta ja aloitti samaan aikaan neljännet juoksunsa. Juoksuväli taitaa olla hieman vajaa puoli vuotta. Tärpit ovat jo tuloillaan, ja Liina tarjoilee turvonnutta takamustaan Sulolle ahkerasti. Sulo taas ilmeisesti katsoo vielä, että parhaat päivät tekevät vasta tuloaan; ei maksa vaivaa vielä tässä vaiheessa... Liina joutui tyytymään tekemään pihatreenejä. Tehtiin seuraamista. Uudessa paikassa kaikki hajut hieman häiritsi Liinaa, eikä alkuun määrittelemääni 10 askeleen seuraamiseen päästy. Palkkasin muutaman kerran viidestä, ja työnteko alkoikin sitten hajumaailman sijaan maistua Liinallekin.

Kävin hiihtämässäkin koirien kanssa yhtenä iltana. Liina sai vetää pari pätkää. Ensimmäisen pätkän se veti tosi hienosti ja vauhdilla. Toinen pätkä ei ollutkaan enää yhtä hyvä, vaikka oltiin kotiin päin menossa, Liinaa ei huvittanut mennä kovaa, ja se meinasi pysähdellä tuon tuosta. Kehuin kuitenkin joka kerran, kun vetohihna yhtään kiristyi. Ihan hyvän loppukirin Liina kuitenkin otti. En tiedä miten muut opettavat koiraansa vetämään, minun taktiikkani on kehua vetämisestä ja samalla ajaa sisään vihjesanaa. Pätkän lopuksi, irrotettuani koiran, palkkaan sen vielä esim. lumipalloja heittelemällä. Olisi niin kivaa mennä lujaa Liinan kanssa suksilla, toivottavasti tämä projekti tuottaa tulosta jossain vaiheessa.

Hallitreeniä

Varasin tokoryhmälleni hallivuoron. Päätin, että lähdemme liikkeelle perusteista: siitä, että jokainen koira pystyy tulemaan halliin autosta hallitusti ja kontrolloidusti, ryysimättä hajuille. Kun mielentila on jo hallille tultaessa oikea, on koiran kontaktiin ja hallintaan saaminen huomattavasti helpompaa. Ryhmässäni treenaaminen perustuu toisaalta siihen, että ohjaajat saavat tarvittaessa kädestä pitäen neuvoja liikkeiden opettamiseen, toisaalta koirakot voivat harjoitella häiriön alla työskentelemistä kontrolloidusti. Kun koirat ovat kentällä, tahdon jokaisen ohjaajan keskittyvän täysillä oman koiransa ohjaamiseen ja huomioivan sen, että koira oppii koko ajan kaikesta, mitä se tekee, ja ympäristö voi vahvistaa koiran käytöksiä ilman, että ohjaaja on näin tarkoittanut. Tämän vuoksi teemme paljon harjoituksia koira kerrallaan, ja kohtuullisen lyhyissä pätkissä, jotta sekä koira että ohjaaja keskittyisivät kulloinkin käsillä olevaan tehtävään. Hallissa tässä treenitavassa on se ongelma, että siirtymät ja vaihdokset kuluttavat paljon arvokasta (ja maksettua) treeniaikaa. Sen vuoksi ensimmäinen tehtävä hallissa oli opettaa koirat rauhoittumaan aloilleen. Toki suurin osa koirista ryhmässä hallitsee paikkamakuun, mutta halusin tähän selvän eron koemaiseen suoritukseen; sen, että koira tietää, että nyt vain ollaan ja odotetaan, ja kun ollaan rauhassa, päästään pian tekemään.

Tommyn käynnistä jäi taskuun treeniajatukseksi ID-koirien treenitapa (eikä varmasti yksinoikeudelle ID-koirien, vaan monien muidenkin - jälleen kerran Caniksessakin tästä on viime numeroissa kirjoiteltu), joka lähtee siitä, että koirat osaavat rauhoittua omalle paikalleen, ja käydä siitä sitten töihin. Ryhmäläiset opettivat ensin koiran hakeutumaan oma-aloitteisesti matolle tai pyyhkeelle ja käymään siinä maate, sitten nostettiin kriteeriä, ja odotettiin pientäkin merkkiä rauhoittumisesta (huokaus, hännän laskeminen, pään laskeminen, lonkka-asento), mistä palkintona koira pääsi tekemään juttuja ohjaajan kanssa. Tällä viikolla kolmansissa treeneissä päästiin tähän vaiheeseen kaikkien koirien kanssa siten, että hallissa oli kerrallaan puolet ryhmän koirista. Jopa ne pari häiriöherkintä koiraa ryhmästä ovat olleet hallissa tosi lunkisti haukkumatta juurikaan muille ja ohjaajaan keskittyen.

Virheitä korjaamassa

Kotipihassa ollaan treenailtu vähän tottista, sekä Sulon kanssa hallilla. Onhan tämä yksikseen treenaaminen vähän haasteellista välillä, etenkin, kun ei olla doggien hallivuorollakaan ehditty vähään aikaan käymään. Ei välttämättä osaa kiinnittää huomiotaan olennaisiin asioihin. Yritänkin ajatella, että jos itse olisin oma koulutusohjaajani, mitä sanoisin? Yleensä ne asiat, joista esim. kokeissa on huomautettu, ei ole tullut mulle yllätyksenä, joten sinällään voisin olla hyväkin koulutusohjaaja itselleni. Niitä virheitä pitäisi vain korjata sitten. Kun virheen on huomannut, pitäisi lakata vahvistamasta väärää käytöstä. Väärä käytös vahvistuu jo sillä, että koira tekee sitä. Joten kulloisenkin treenin kriteeri pitäisi asettaa siten, että pääsee vahvistamaan oikeaa käytöstä. Jos näyttää siltä, että siihen teemaan, mitä on ajatellut etukäteen tehtäväksi, ei päästäkään sillä kertaa käsiksi, mitä siitä. Pitäisi uskaltaa olla joustava.

Minä esimerkiksi tiedän varsin hyvin, että Sulo poikittaa seuraamisessa. Uskottelen itselleni, että saan sen korjattua sitten, kun vaan alan tehdä sitä. Mutta sitä ennen pitäisi treenata sitä pitkää suoraa. Ja jääviä. Ei voi montaa asiaa kouluttaa yhtä aikaa. Mutta kuinka hölmöä on antaa koiran toteuttaa väärää käytöstä ihan tietoisesti? Jos menisin ulkopuolisen kouluttajan koulutukseen, ja hän sanoisi, että korjataanpa tuon sun koirasi poikitusta, olisin varmaan ihan "joo mä tiedän, ja mä tiedän kyllä miten sitä korjataan." Kuinka tyhmäksi ihminen siinä itsensä tekisi? (Ei kyllä mitään uutta allekirjoittaneen tapauksessa.) Joten, nyt tartutaan niihin ongelmiin tuoreeltaan - olkoon se vaikka tämän alkaneen vuoden agenda. Tosin siinähän meillä sitä työnsarkaa sitten riittääkin, saapi nähdä, missä vaiheessa päästään liikkeisiin käsiksi...

Sulo ei seuraamisessa tällä hetkellä käytä takamustaan erityisen tehokkaasti, ja se vaatii multa voimakkaita vartaloapuja, että se siirtäisi pyllyään taakse-oikealle siitä kenotusasennosta. Joten tämä on ensimmäinen asia meidän to-do-listalla. Kriteerinä liike, joka tapahtuu mahdollisimman pienestä avusta, ja jossain vaiheessa toivottavasti ilman apua. Eli että Sulo osaisi korjata itse.

Toinen asia on se iänikuinen ääntäminen. Sulo on pitkään tarjonnut haukkumista kahden sarjoissa, eli tyyliin hau-hau (tauko) hau-hau (tauko) jne. Nyt olen vahvistanut sitä kolmatta ennen taukoa, silloin kun sellainen on tullut. Treenin aluksi haukku yhä vain irtoaa nihkeästi. Tavoitteena on siis saattaa ääntäminen enemmän tai vähemmän ärsykekontrolliin. Todennäköisesti vähemmän, sillä haukkumistahan ei kiinteänä käytöksenä voi saada täydelliseen ärsykekontrolliin. Tämän takia operantit kouluttajat suosivat ns keinotekoisia käytöksiä ilmaisukäytöksinä. Toisaalta, eihän esim. maahanmenoakaan voi saada ärsykekontrolliin yhtään sen enempää, sillä kyllä koira sitä esittää muutoinkin. Vai ajattelenko ihan kummasti?

Liina on harjoitellut seuraamista. Sitten me ollaan leikitty. Olen alkanut olevinani taas pistää merkille, että löytymään alkanut vire on osoittanut lopahtamisen merkkejä. En tiedä. Liina haluaa sen pallon tai lelun itselleen ja taistelee siitä kyllä, mutta se ei tule aktiivisesti tarjoamaan mulle sitä sen voitettuaan, vaan jää lussuttamaan sitä jokseenkin apaattisena. En oikein tiedä mitä asialle pitäisi tehdä; odottaa, että Liina itse aktivoituisi, houkutella se luokse ja leikkiä uudestaan, vai vähän härkkiä siihen sitä "no voi hemmetti"-asennetta? Itse tekeminen, siis ne liikkeet, on kuitenkin ollut hyvän tuntuisia. Oikeastaan me kohta alettaisiin olla ehkä BH-koevalmiita, jos uskaltaisin luottaa tuohon seuraamiseen. Vireen pitäisi säilyä ja yritystä olla, vaikkei palkkaa kuuluiskaan. Joten kyllä me vielä harjoitellaan ja varmistellaan, erityisesti pitäisi tehdä paljon vieraissa paikoissa ja häiriössä. Varsinaisista koeliikkeistä noutokapulan palautuksia ollaan tehty. Voisin varmaankin ajoittaa naksun/kehun jo siihen, kun Liina tarttuu kapulaan, ja siitä ruveta rukkaamaan ajoitusta.

Tässä korjaamisessa, tai uuden opettamisessa, tai oikeastaan kaikessa kouluttamisessa tulisi jatkuvasti tarkkailla sitä, meneekö koulutus eteenpäin. Jos teet kaiken oikein, koulutuksen pitäisi edetä nopeasti. Jos et tee kaikkea oikein, koulutus etenee hitaammin. Jos et tee mitään oikein, koulutus ei etene. Tämän kun tajuaisi, eikä vain juuttuisi siihen, että "kyllä se käytös muuttuu kun tästä tehdään vain tarpeeksi toistoja". Ei se harjoittelu, vaan hyvä harjoittelu.

Operantista ja klassisesta ehdollistamisesta

Käytiin Kangasalla Tommyn ja Jaanan tykönä juttelemassa mukavia, eli puimassa koulutusjuttuja. Monenmoista asiaa oli esillä, mutta päällimmäisenä mieleen jäi se, mitä puhuttiin operantista ja klassisesta ehdollistamisesta, niiden eroista ja vaikutuksista.

Kun koiran koulutus tapahtuu operantisti eli välineellisesti eli instrumentaalisesti, koira oppii toimintansa seurauksista. Klassisesti ehdollistuneet käytökset aiheutetaan. Esim. sheippaaminen/houkuttelu. Tällöin klassisella puolella koiran toiminta perustuu palkkion tavoitteluu, kun taas operantilla puolella sen ansaitsemiseen. Operantisti koulutettu koira oppii käytöksiä, klassisesti koulutettu oppii seuraamaan palkkiota. Klassisessa ehdollistumisessa palkkion laadulla on suuri merkitys, operantilla taas käytösten vahvistuttua palkkion laadulla ei ole niin suurta merkitystä - kun koira oppii käytöksen, se tekee sen, vaikkei tiedossa olisikaan sen lempiherkkua. Koska klassinen ehdollistuminen perustuu pitkälti aiheuttamiseen ja houkuttelemiseen, vihjeiden liittäminen on vaikeampaa koiran keskittyessä palkkion tavoitteluun itse käytöksen sijasta, kun taas operantisti koulutettu koira keskittyy käytökseen, jolloin käytöksen nimeäminenkin on helpompaa.

Operantti kouluttaja käyttää kouluttamisessaan poimimista, sheippaamista ja kohteita, houkuttelua vähemmän, em. syistä. Toki moni operantilla puolella pääsääntöisesti operoiva kouluttaja houkuttelee silloin, kun houkuttelu säästää aikaa ja vaivaa. Kuitenkin käytöstä ei pitäisi houkutella esiin kovin montaa kertaa, vaan antaa koiralle muutaman toiston jälkeen mahdollisuus hoksata itse, mitä siltä odotetaan - muutoin törmätään edellä mainittuihin ongelmiin. Operantti koulutustapa vaikuttaa koiran käytökseen laajemminkin: koirasta tulee aloitteellinen, ja se alkaa tarjoamaan käytöksiä. Uskon myös, että ylipäänsä operantisti koulutetut eläimet yleensä, eivät vain koirat, voivat hyvin, sillä ne tietävät pystyvänsä vaikuttamaan ympäristöönsä ja saamaan aikaan muutoksia käsittelijänsä tai kouluttajansa käytöksessä omalla käytöksellään, olkoonkin, että kriteerit ovat ihmisten taholta asetettuja.

Moni aloitteleva kouluttaja ihmettelee, miksei koiraa voisi kieltää, kun se tarjoaa käytöstä, mitä siltä ei odoteta. Tämän huomasimme muutama vuosi takaperin konkreettisesti koulutusohjaajakurssilla, jossa saimme tehtäväksi sheipata parille käytöksen. Tämä oli todella hyvä ja valaiseva tehtävä, olla ihmisenä koiran paikalla! Joskin kurssin vetäjä taisi pyrkiä demonstroimaan, minkä vuoksi sheippaaminen on huono koulutustapa, sillä se turhauttaa koiraa, kun taas meille, jotka menetelmää olimme käyttäneet, se oli oppitunti kriteerin asettelun sekä sen suhteen, mitä tapahtuu, jos sheipatessa käyttää positiivista vahvistetta ja rankaisua sekaisin. Tarvitseeko sanoakaan, että tässä asiassa olin vetäjän kanssa hyvin eri linjoilla silloin, ja olen yhäkin... Tässä sai käyttää sekä hyvä-sanaa että ei-sanaa. Monet käyttivät eitä, eikä käytösten sheippaamisesta tällöin tullut yhtään mitään, ihmiset turhautuivat. Minun parini ei käyttänyt, ja opin kuin opinkin käytöksen, ja muistan sen yhä tänäkin päivänä, monen vuoden jälkeen! Kyseessä oli ilmaan hyppääminen - koittakaapa sheipata tämä käytös ihmiselle ;) Positiivisen vahvisteen ja rankaisun (ei-sana on tässä yhteydessä nähtävä rankaisuna toisekseen sen vuoksi, että se usein opetetaan säikyttelyn kautta, ja toisekseen siksi, että sillä kielletään koiraa yrittämästä, kun yrittäminen on sheippaamisprosessissa äärimmäisen olennaista) sekoittaminen tappaa eläimeltä tai ihmiseltä halun oppia. Ihan samalla tavalla, jos kerrot plussan miinuksella, saat lopputuloksena miinusta. Jos periaatteessa koulutat positiivisesti, mutta sen samaisen käytöksen koulutusvaiheessa käytät sitä kuuluisaa keppiä, on suuri todennäköisyys saada aikaan ns. pilattu vihjesana, eli vihjesana ei ole koiralle enää lupa suorittaa käytös, vaan käsky tehdä jotain ikävää. Laitapa kannulliseen vettä vaikka vain pienikin tippa arsenikkia, vesi ei ole enää sama.

Kuitenkaan operantinkaan kouluttajan ei pitäisi pelätä klassista ehdollistumista - onhan joka tapauksessa niin, että vaikka istuisit Skinnerinä Skinnerin paikalla, olkapäälläsi nyökkäilee joka tapauksessa Pavlov kelloaan kilistelemässä, halusit sitä tai et. Klassisesti ehdollistuvat käytökset liittyvät usein kiinteisiin käytösmalleihin, ja ovat itsessään palkitsevia. Nenänkäyttö on tällaisesta käytöksestä hyvä esimerkki. Koiran saa helposti pitämään hajutyöskentelystä, sillä se on olennainen osa metsästyskäyttäytymistä, olipa nenänkäyttö sitten riistanajamista, tai ihmisen määrittelemää tekemistä, esim. ominaishajun etsimistä ja tunnistamista. Kouluttajan ei kannata tuhlata resurssejaan sen pohtimiseen, miten koiran saisi operantisti opetettua jäljestämään (minäkin mietin sitä aikanani), sillä koira osaa jo jäljestää. Ihmisen tehtäväksi jää vain saada koira pitämään esim. ihmisen hajun jäljestämisestä sekä vahvistaa käytöstä esim. samalla jäljellä pysymisen tai erilaisten alustojen suhteen. Keppien tai esineiden ilmaiseminen kannattaa sitten opettaa operantisti; toki monet hyödyntävät klassista ehdollistumista tässäkin, mutta klassisesti ehdollistuneina ilmaisukäytökset eivät voi tulla yhtä vahvoiksi kuin itse jäljestämiskäytös, sillä jäljestäminen on kiinteä käytösmalli itsessään, kun taas ilmaisu joka tapauksessa tavalla tai toisella keinotekoinen käytös.

Etsintätyöskentelyä kannattaa harjoittaa operanteillakin koirilla hieman etukäteen, ennen kuin liittää etsintään operantisti koulutetun käytöksen, esim. ilmaisun, oli kyseessä sitten jäljestäminen, ominaishajun tunnistaminen tai henkilöhaku. Erot sellaisten koirien käytösten välillä, joille on etsintätyöskentelyyn tehty jo pohjaa verrattuna niihin, joille ei olla tehty, ovat yleensä selviä. Etsintätyöskentelyyn harjaantumaton koira muuttuu etsintätilanteessa epävarmaksi ja jättää ilmaisun helposti tekemättä, vaikka muutoin sen käytöksestä näkisinkin, että se on löytänyt etsittävän kohteen.

Se haukkuu sittenkin!

Ohhoh, mitä tapahtuikaan tänä iltana. Liina turhautui ja haukkui! (*tähän sellainen shock-hymiö*) Okei, ei suoraan mulle, mutta kuitenkin. Liina oli tarhassa, kun pelasin Sulon kanssa jalkapallolla, ja tein harhautuksia (onneksi tästä ei ole kuvamateriaalia todisteena), ja Liina kai sitten huusi Sulolle "ota se! No ota se jo! NYT SE MENEE, SAAKELI!" Ja olipa muuten kumea haukku mun pikkutytöllä. Juu en minä sitä omine hyvineni yhäkään saa siihen määrään turhautumaan, että se haukkumaan alkaisi, mutta kyllä siellä jotain palasia on Liinan pääkopassa alkanut liikahdella eri asentoihin. Joku voi olla sitä mieltä, että tämä ei pelkästään hyvä asia ole, ja kyllähän se tarkoittaa mm. sitä, että se saalisvimman kasvaminen heijastuu myös lisääntyneeseen riistaintoisuuteen (Liina on oppinut, että jäniksenjälki voi tarkoittaa mahdollisuutta ajolle pääsemiseen), mutta kiistämätön tosiasia on myös se, että tämä antaa mulle ihan uusia työkaluja koulutuksessa.

Pitkähköä treenitaukoa ollaan päätetty. Oma motivaatio ei yhäkään ole ihan huipussaan, mutta sitä on kasvattanut sen huomaaminen, että tauko on tehnyt meille kaikille tasapuolisesti hyvää. Omassa kouluttamisessa ei ole ollut jumissa siihen, mitä teki ja suunnitteli eilen, ja on pystynyt myös sitä tekemistään katsomaan vähän kriittisemmin, pystynyt jopa keksimään ratkaisuja joihinkin mieltä painaneisiin ongelmakohtiin.

Ollaan tehty lähinnä tottisliikkeitä. Tänään palkkailin pelkästään sillä Liinan turhauman aiheuttaneella jalkapallolla, eilen ja toissailtana tehtiin nakkireeniä. Sulolle lähinnä rutiinia ja vähän ketjuttamista. Ääntelyyn olen ottanut nyt sellaisen lähestymistavan, että jos Sulo huutaa, se sitten saa huutaa. Eli epämääräisen älämölön pitäminen johtaa siihen, että haukutan sitä. Tänään ei kyllä tällä taktiikalla päästy ihan tavoitteeseen, eli tasaiseen matalaan haukkuun, kun Sulo otti siitä pallosta kieppiä. Mutta haukku on alkanut irrota paremmin, ja Sulo älyää myös jatkaa haukkumista ilman eri käskyä. En tiedä vielä johtaako tämä tapa mihinkään, mutta aion katsoa tietä vielä vähän matkaa.

Liina on tehnyt tottisliikkeitä niinikään. Seuraamista pääasiassa, lähinnä kestoa ja virettä sekä haettu tarkkuutta käännöksiin. Liinan pitää alkaa kestää korjaamista (tarkoittaen minun tapauksessa lähinnä sitä, että se joutuu yrittämään samaa hommaa ehkä useammankin kerran, ennen kuin se saa palkan, ilman, että helpotan tehtävää) ja palkan määrän vähentymistä. So far so good. Lähinnä tämänkaltaisen harjoittelun on mahdollistanut se, että Liinan vire on alkanut kauttaaltaan nousta. Yhä treenisessiot kuitenkin kannattaa pitää sen kanssa lyhyinä, asia, joka tuppaa multa säännöllisesti unohtumaan. Tänään Liina palkkautui jalkapallosta erinomaisesti. Tarkkuus tosin kärsi, mutta kaikkea ei vissiin voi saada kerralla.

Liinan nouto on aiheuttanut mulle vähän harmaita hiuksia, ainakin ajatuksen tasolla. Palautus on yhä hidas, ja Liina on kummasti alkanut epäröimään sitä kapulan ottamista. Nyt taisin tajuta, mistä hommassa kiikastaa. Tein yhden palautusharjoituksen siten, että jätin Liinan istumaan kapula suussa, ja kutsuin siitä luokse. Tuli laukalla ja tiiviisti lähelle. Sitten tein palautuksia niin, että heitin kapulan ihan lähelle ja pyysin tuomaan. Liina meni kapulalle vauhdilla, mutta siinä kapulan nostamisessa alkoi epäröimään, otti kuitenkin, toi mulle päin (hitaasti), ja meni maahan! Se raasu siis miettii, pitäisikö kapulakin ilmaista maahan menemällä... Tähän ollaan lääkkeenä vahvisteltu vain sitä palautusasentoa (edessä istuen) ja tehty noutoja lyhyestä matkasta. Katsotaan miten meille käy. Kahden eri päivän treenisession perusteella näyttäisi siltä, että käytös on vahvistunut, ja Liina on alkanut tarttua kapulaan epäröimättä. Jatkamme harjoituksia.

Muutama kuva mitenkään aiheeseen liittymättömästi. Me ollaan saatu lunta, ja on kivempi kuvailla. Kuvien laatu ei päätä huimaa, mutta koittakaapa kestää...

Sulo ja Liina leikkii kukkulan kuningasta

Catch me if you can!

Tassuttelua

Hammastelua

Liina löysi aamupalaa; kalanraadon. On se vaan aloitteellinen neiti. Suloa kiinnostaa vaan kepit.

Lopuksi vielä linkkivinkki hevosten käsittelyyn liittyen. Pätee nähdäkseni tällaisenaan koiriinkin. Voisin allekirjoittaa kaiken kirjoituksessa sanotun.

Mennyttä vuotta ja vähän uuttakin

Kaikilla kunniallisilla blogisteilla on tapana näin vuoden vaihteessa tehdä katsaus menneeseen ja samalla raottaa vähän verhoa tulevaisuudensuunnitelmien suhteen. Saman ajattelin minäkin tehdä.

Kuluneen vuoden aikana Liina kasvoi ja kehittyi ja oppi joitain uusia juttujakin. Sen kanssa oli tavoitteena korkata koeura ainakin BH-kokeella, mutta tämä tavoite jäi täyttymättä, kun ei ollut sellaista tunnetta, että oltaisiin valmiita (eikä me rehellisesti sanoen edes oltu valmiita, eikä se ollut pelkästään tunteesta kiinni). Muutamia tärkeitä juttuja kuitenkin saatiin suurinpiirtein hanskaan kuluneen vuoden aikana:
- keppien ilmaisu
- ukkojen ilmaisu
- esineiden etsiminen ja tuominen
- perusta tottisliikkeille
Joten tällaisenaan olen vuoteen Liinan kehityksen osalta kyllä oikein tyytyväinen. Lisäksi minä opin leikittämään Liinaa, ja nyt 2 vuoden iän lähestyessä näyttää siltä, että aikuistumisen myötä joitain viettejä on myös saatu kaivettua esiin... Koirasosiaalisuus on tätä myötä vähentynyt.

Sulon kanssa tavoitteena oli JK1 ja TK2. Ensimmäinen saavutettiin, toista ei, vaikka lukuisten koekäyntien voimin sitä (epätoivoisesti) tavoiteltiinkin. Sulonkin kanssa mentiin monilla tavoin eteenpäin; jo se, että saatiin koeliikkeet kuosiin ja jäljestäminen sille mallille, että kehtasi kokeisiin lähteä, oli toki iso juttu. Myös hakua tehtiin ja ehkä vähän edistyttiinkin.

Itse kävin hakemassa oppia mm. Spl:n kansallisten lajien leiriltä, Lehtimäen leiriltä, muutamilta eri kouluttajien koulutustilaisuuksista ja luennoista. Paljon on pienen ihmisen mieltä pyörittänyt koulutusjutut ja uusia näkemyksiäkin olen tekemiseeni saanut. Oppiminen jatkuu.

Ja toki meillä on tavoitteita tälle alkaneelle vuodelle. Toivotaan, että terveinä pysytään ja sitä rataa, nämä asiat eivät vaan taida suurimmaksi osaksi omissa käsissäni olla.

Liina:
- BH
- JK1

Sulo:
- JK2
- TK2

Irene:
- oppii edelleen uutta ja jaksaa treenata koiria, jotta tavoitteita saavutettaisiin

Siinäpä sitä, tekemistä tulevalle vuodelle! Muitakin enemmän ja vähemmän realistisia haaveita on, mutta ei uskalla tavoitteina mainita, jottei ihan pilvilinnojen maalailuksi menisi koko touhu.

Muutama sana meidän joulunvietosta. Koirat lähinnä lenkkeili joulun aikaan, mitään järkevää koulutustasoa eteenpäin vievää ei tehty. Etsittiin ja löydettiin uusia kivoja lenkkimaastoja ihan tästä kotikulmilta. Metsään pitää ihmisen mennä, pois poluilta, siten on paljon mukavampaa. Lumikengät pitänee hankkia vielä tänä talvena, jotta pääsee metsään vastakin. Ja hiihtääkin me voitais, josko Liina saisi siitä hommasta sen verran vihiä, että ensi talvena mentäis jo lujaa? (Nyt ei emännän kunto anna periksi mennä lujaa.) Joten lisätään tavoitelistaan: Liina oppii vedä-käskyn. Alla muutama kuva todisteeksi meidän joulunvietosta. Kuvat on otettu joulupäivän aamuna Hankasalmelta sukutilaltamme.

Liina Hankasalmella vanhan navetan vieressä. Hyvin kävi värit yhteen :)

Ei ole monesti jäänyt Armisvesi jouluna jäätymättä

Koirien poseeraus jouluaamun kunniaksi

(ja kyllä oli muuten hankalaa saada kuva, jossa molemmat katsoisi kameraan sen verran aikaa, että ehdin kuvan nappaamaan...)