Sulo ja Liina treenaa

Hyvä mieli, parempi treeni

2012-02-27T00:34:00.002+02:00

Tällä kertaa näin päin. Ystävien kanssa suoritetusta pohdiskelutyöstä on hyötyä, paitsi pohdiskelijoiden mielenterveydelle, myös ihan konkreettisestikin, kun etsitään hyviä toimintatapoja ja toimivia ratkaisumalleja koiran kouluttamiseen. Jo viimeksi taisin kirjoittaa, jotta yritän noudattaa kouluttamisessani entistä paremmin omaa intuitiotani; löytää ne parhaiten koiralle ja itselle sopivat omat tavat tehdä ja viedä koulutusta eteenpäin, ne tavat, jotka välillä ovat tuntuneet olevan pahasti hukassa. En voi jatkuvasti kyseenalaistaa omaa toimintaani, vaan itseensä on joskus vain luotettava - vaikka tietäisinkin, että tämänkin asian joku toinen tekisi jollain aivan toisella tavalla.

Kouluttamisen lähtökohtana on pidettävä ensisijaisesti eläintä ominaisuuksineen ja toissijaisena kouluttajaa mieltymyksineen. Liina on herkkä ja kiltti koira, joka lukee tarkasti minua ja myös herkästi paineistuu minun toiminnastani. Paineistuminen on sen kouluttamisessa myrkkyä; se ei edistä oppimista sen enempää teknisesti kuin tunnetasollakaan. Fakta on, että yritykseni vaikuttaa Liinan tunnetilaan eivät ole viime aikoina tuottaneet toivottua lopputulosta, vaan saaneet vaan koiran paineistumaan, mistä johtui viimeviikkoinen totaalinen turhautuminen ja lamaantuminen. Oli siis tarve pysähtyä miettimään asiaa uudestaan, sillä jonkun täytyi muuttua. Yleensähän sen muuttuvan tekijän täytyy olla kouluttajan toiminta. Päätin palata "ydintehtäväämme", tottiksen syvimpään olemukseen, eli temppujen opettelemiseen ja hanskaamiseen. Tottis kun on lopulta vain kokoelma temppuja, joita koiralle opetetaan. En tiedä, kumman vaikutus on merkittävämpi, Liinan ominaisuuksien vai kouluttajan toiminnan - todennäköisesti molemmilla on ollut osansa - mutta yhtä kaikki, Liina on toiminnassaan hyvin tehtäväorientoitunut, eikä se syty minun kummallisiin leikittämisyrityksiini harjoittelutilanteessa - Liina leikkii kyllä paljon ja mielellään, mutta treenitilanteessa en ole pystynyt valjastamaan tätä halua hyödykseni. Puutteita on epäilemättä omassa toiminnassani tässä suhteessa. Kuitenkin kolikon toisella puolella Liinalla on korkea työmoraali, laaja toiminta-alue (sillä ei keitä yli), ja minun hyväksyntä on sille tärkeää. Siinähän minulla on nippu ominaisuuksia, joista on koulutuksessa hirmuisesti hyötyä - mitä siitä, että Liinan tapauksessa leikittämisen kautta sen tunneoppimiseen vaikuttamaan pyrkiminen ei ole niin helppoa, kuin se joidenkin toisten kanssa (esim. Sulon) on.

Mitä tämä sitten tänään käytännössä tarkoitti Liinan treenien kannalta? Vastaus: keskittymistä olennaiseen - kriteeriin, onnistumisiin ja palautteeseen. Pidin kriteerin sellaisena, että Liinan oli mahdollista onnistua usein, mikä vaikutti positiivisesti sen tunnetilaan, ja kun se onnistui, kerroin sen sille, paitsi palkitsemalla (ruoalla), myös omalla äänensävylläni ja kehonkielelläni. Liina teki kolme tai neljä kierrosta, ei hirmu pitkiä, mutta ei mitään nopeita kääntymisiäkään, pysyi jatkuvasti hyvässä vireessä, pääsimme harjoituksissa tavoitteeseen, ja joka kerta halliin tullessaan ja sieltä lähtiessään Liina oli yhtä innoissaan ja hyvällä tuulella. Omistaja oli, jos mahdollista, vielä paremmalla.

Tehtiin seuraamisia alkuun. Tavoitteena oli parantaa takamuksenkäyttöä täyskäännöksissä. Kävi kuitenkin ilmi, että käännösten ongelma ei ole niinkään koiran takamuksenkäyttö, vaan ohjaajan käveleminen. Muutin sitä, ja käännökset parani huomattavasti. Niinpä. Tehtiin hyppyä. Ei puhettakaan epäröinnistä, kuten viimeksi hyppytreenissä. Liina osaa myös pysähtyä hypyn jälkeen. Paikkamakuu toisten tehdessä. Pientä ääntä irtosi alkuun, mutta hiljeni ja rauhoittui, ja makasi hienosti paikallaan häiriössä. Noudon palautusasentoja, ensin patukan, sitten Oilin damin kanssa. Liina vähän vierasti damia ensi alkuun, liekö riistanhaju syynä, mutta saatiin onnistuneita luovutuksia. Henkilöryhmä meni hienosti, ainoastaan ohjaajan toiminta olisi siinä ansainnut vähän risuja, koiran ei. BH-koemaisesti jäävät ja luoksetulo, näillä matkoilla niissä ei ongelmaa ollut.

Sulokin teki. Paikkamakuu, jossa piti puuttua ääntämiseen, mutta sitä kautta, että palkkasin sitä hiljaisuudesta. Kriteerinä oli viisi sekuntia hiljaisuutta. Hyvä uutinen on, että hiljaisuus lisääntyi. Takamus pysyi seuraamisissa kurissa. Noudon palautuksia pari, luoksetulon pysäytykset oli ok, kaukokäskyt niin ikään. Sulolla oli hyvä vire.

- - -

Tällä viikolla olen käynyt pari kertaa koirien kanssa hiihtämässä, ja Liina on saanut vetää pätkän molemmilla lenkeillä. Se vetää jo aika kivasti; tosin toisella lenkillä, joka tehtiin peräkkäisenä päivänä, vauhtia ei ollut niin paljon kuin ensimmäisenä. Liina myös reagoi kannustukseen kirimällä tahtia, ja hidastaa pyynnöstä. So far so good.

Terhi ja Laku kävivät meillä. Koko pitäjä raikasi, kun paimenet leikkivät tyylilleen uskollisesti "mitä kovempi rähinä, sen paremmat geimit." Keneenkään ei tullut reikiä. Loppulenkistä Liina kyllästyi Sulon ja Lakun otteisiin, ja turvautui minun selustan tarjoamaan suojaan.

Otettiin jokunen värisuorakuvakin :) (Jälkimmäisessä kuvassa Liinan ja Lakun ilmeet kertonevat olennaisen: toinen on täysin vakuuttunut viehätysvoimastaan, toinen ei enää jaksa yrittää oikoa tätä käsitystä, vaan poistuisi mieluummin takavasemmalle...)

Laku, Liina ja Sulo

Mä en haluu olla ton vieressä.

Sokerina pohjalla: Tahvo nauttii elostaan yhä estottomammin. Viimeksi makasivat sohvalla Sulon kanssa kyljikkäin, Sulo suorastaan nojasi Tahvoon. Ihmeiden aika ei siis ole ohi!

Sulo ja Tahvo

Kohti harmaan sävyjä

2012-02-22T00:44:00.000+02:00

En minä ehkä kuitenkaan vielä luovuta. Sisuuntuminen vaatii aallonpohjalla käymistä, sekä hitusen takamukselle potkimista, tai ehkä vähän enemmänkin. Kiitos siitä asianomaiselle. Ongelmaahan ei olisi, jos joku jaksaisi edes alkeellisella tasolla suunnitella niitä tekemisiään sekä (se vaativampi osuus) vielä toteuttaakin niitä.

Ollaan kahdesti tehty noutoa Liinuskan kanssa tässä kotipihassa sitten viime purkauksen, ja vihdoin löydetty tekniikka, joka auttoi. Tai ainakin toistaiseksi on auttanut, katsotaan nyt toki mitä tuleman pitää. Käyn yhdessä Liinan kanssa jättämässä kapulan maahan, kävellään siitä parinkymmenen metrin päähän, perusasento, ja tuo-käsky. Toistoja ollaan otettu yhteensä neljä, ja kriteerit on vihdoin toteutunut:
- Liina laukkaa kapulalle
- ottaa kapulan epäröimättä suuhun
- laukkaa takaisin
Viimeisimmän toiston tein siten, että heitin kapulan, eli ei vietykään sitä yhdessä, ja siitä huolimatta, että Liina varasti, ja jouduin kutsumaan sen takaisin, se teki uudella yrittämällä hyvän suorituksen. Vauhtia ehkä aavistuksen vähemmän kuin yhdessä viedylle. Luovutusasento ei kuulu vielä tämän harjoituksen ohjelmaan, ja lisäksi palautuksen aikana saa heilua kuin heikkopäinen eli kannustaa Liiinaa tuomaan.

Sitten niihin suunnitelmiin. Aina en välittäisi suunnitelmia julkisesti tehdä, kun olen tällainen selkärangaton nilviäinen, ja saatan joustaa niistä - tällöin tapahtunutta ei tarvitsisi ainakaan julkisesti myöntää. Katsotaan, auttaisiko yleisön (kuviteltu) paine. Kaksi viikkoa, tottista joka toinen päivä, eli seitsemän treenikertaa. Tehdään ihan sitä ihteensä, eli ei pidetä mitään temppukouluja, mutta hyvällä sykkeellä ja niin, että molemmille jää joka treenistä hyvä mieli. Tavoitellaan sitä tunneoppimista. Liinaa ei tässä asiassa voi huijata, eli jos minä en ole siihen tyytyväinen, se aivan satavarmasti tietää sen, teinpä minä mitä tahansa asiaintolaa peittääkseni. Siksipä treenit pitää järjestää siten, että olen siihen tyytyväinen. Samalle päivälle max kaksi aihetta per koira. Mitä treenitapoihin tulee, yritän unohtaa kaiken sen, mitä olen eri tahoilta oppinut, miten joku asia pitäisi opettaa, tai miten jotain asiaa pitäisi yrittää korjata. Teen tasan niin, kuin minusta tämän yksilön kanssa hyvältä tuntuu, kunhan asenne on positiivis-aktiivinen. Ylimääräistä painetta välttääkseni treenaan pääsääntöisesti itsekseni, ilman arvioivia (vaikka se arviointi olisikin vain omassa päässä) silmäpareja. Yritän käydä myös kotipihan ulkopuolella. Katsotaan sitten parin viikon päästä, pitäisikö meidän käydä tasontarkistuksessa. Lisäksi pyrin rakentamaan treeniin selkeämpää rytmitystä: aloitus - varsinainen treeni - lopetus. Aloituksessa vireen nostatus, treenissä yhden aiheen kanssa ne toistot, mitä nyt otetaan, loppuun jotain vauhdikasta, joka jättää koiralle sen tunteen, miten mukavaa tämä on, ja miten kurja onkaan lopettaa ihan kesken kaiken.

Väittäisin, että täytyy olla jotain, mitä me ollaan Liinan kanssa tehty oikein, sillä se nousee kyllä tietäessään pääsevänsä tekemään. Tähän vielä joku selkeä merkkisana - tokihan minä sille höpöttelen treenaamaan lähtiessä, mutta voisin pyrkiä höpöttämään selkeästi jotain tiettyä sanaa. Treeniaiheitahan meillä riittää, mutta erityisesti lopetusta pitää parantaa, mikä liittyy tietty ihan siihen tottissuoritukseenkin, jos ajatellaan loppuliikkeenä käytettävän esim. eteenmenoa. Eteenmeno ei ole Liinalle nykyisellään niin palkitseva kuin se voisi olla tai kuin se ideaalina olisi, joten jatketaan yhä tunnepuolella, ja rakennetaan sille sitä fiilistä. Pannasta kiinni, loppupalkkaesineen heitto, sekunti, kaksi, koira irti "eteen"-käskyllä. Kun fiilis ihan pelkästään tähän on hyvä, perusasento ja eteen, seuraavaksi pari askelta seuraamista ja eteen. Kun ja jos tämä edistyy toivotunlaisesti, esineen voisi viedä valmiiksi, tehdä treenin, ja lopuksi vapauttaa koira loppupalkalle. Tässä ei vielä olla, joten katsotaan miten käypi. Ainakin tätä tullaan varmasti joka treenissä tekemään.

Muita aiheita Liinan kanssa:
- nouto yhä. Jatketaan vauhdin kanssa, lisäksi tehdään erikseen luovutusasentoharjoituksia. Taidan kuitenkin tehdä niin, että vaihdan luovutusharjoituksiin kapulan sijaan jonkun toisen esineen.
- Seuraaminen. Se on mun mielestä ihan vietillisestikin hyvällä mallilla ainakin pääsääntöisesti, joten pyrin pitämään sen siellä. Pitää kuitenkin malttaa lukea koiraa ja hakea niitä onnistumisia, me ei taideta olla vielä siellä, että voitaisiin vetää bh-kokeen seuraamiskaavio kahdesti läpi ilman vireen lopahtamista. Erityisesti treenataan täyskäännöksiä ja takamuksen nopeaa liikkumista, sekä juoksusta hitaaseen kävelyyn siirtymistä siten, että takamus ei heilahda sivulle.
- asennot. Vietti-istumiset ja -maahanmenot (seisomisetkin) sekä samat seuraamisesta.
- hyppy. Tähän tarvitaan vielä melko paljon toistoja sekä itseluottamusta sekä koiralle että ohjaajalle.

Palkkana tulen käyttämään sekä ruokaa että leikkiä. Ensinmainittua todennäköisesti enemmän, pitää vain muistaa se, että ruoallakin saa tässä tapauksessa leikkiä, ja ollaanhan me niin tehtykin. Loppupalkkana kuitenkin leikki, sekä tietyt treenit, esim. nuo asentoharjoitukset, voisi olla parempi pelkällä leikkipalkalla. Katsotaan, en lyö mitään lukkoon tämän suhteen.

Sulonkin kanssa treenataan totta kai. Joudun kuitenkin tässä vaiheessa tunnustamaan kapasiteettini rajat, enkä laadi sille tällä tarkkuudella suunnitelmia. Muutamia perusjuonenkulkuja toki on Sulonkin suhteen selvillä, merkittävimpänä yhä se, että älämölöä ei pidetä. Kokonaan hiljaiseksi en sitä saa, mutta sitä mölinää en kyllä kuuntele - toki oma mokani on se, että aika paljon olen näin tehnyt. Muutoin Sulo harjoittelee tottisliikkeitä sekä takamuksen suorana pitämistä. Ehkä me niitä tokoliikkeitäkin vähän tehdään.

Ei tästä tule yhtään mitään

2012-02-19T17:15:00.000+02:00

Palveluskoirat-lehti tuli, ja siinä kevään koekalenteri. Pitäisi vissiin ruveta oikeasti olemaan huolissaan BH-koepaikasta, jos Liinan kanssa meinataan mitään saada tämän vuoden puolella aikaiseksi. Tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että niinköhän. Meidän treeneistä ei ole jäänyt mitään hyvää kerrottavaa jälkipolville, Liina laamailee ihan urakalla, Sulo taas huutaa eikä keskity. Olen ollut vähän laiska treenaamaan viime aikoina, jota olen vähän yrittänyt tässä päivänä muutamana kiriä. No, lopputulema on ollut tyyliin "yksi askel eteenpäin, kaksi askelta taakse." Liinan tunnetila on sanalla sanoen p*s*a, ja mun yritykset muuttaa sitä ei auta tai tekee tilanteesta vielä kauheamman. Ja koska Liina lukee mua kuin avointa kirjaa, mun lirkutukset ei siinä paljoa paina, kun se tietää, etten ole tyytyväinen. Mua ei tällä hetkellä kiinnosta pätkääkään miettiä, mitä olen tehnyt sen kanssa väärin saatuani sen ajettua koulutuksellisesti tuohon tilaan, eikä mua kiinnosta miettiä, onko meidän arkielämässä jotain muuttamisen varaa, jotta koulutuksellinen edistyminen olisi mahdollista. Koira varmasti tekisi, omistaja ei osaa, eikä sitä tällä hetkellä kiinnosta pätkän vertaa oppiakaan. On sillä (koiralla) valeraskaus vähän päällä, joka on mun ainut pelastusrengas kannattelemassa hataria uskonsäikeitä meidän harrastus- ja koeuraan. Jos muutosta ei tapahdu joko koiran käytöksessä (se alkaa osoittamaan aitoa kiinnostusta tekemiseen) tai omistajan sisuuntumisessa (se alkaa osoittamaan aitoa kiinnostusta tekemiseen ja itsensä kehittämiseen), voi olla, että meidän harrastelut on sitten siinä, ainakin vähäksi aikaa. Nyt en jaksa vaan enää suomia itseäni ja pohtia kaikkia tekemiäni vääriä ratkaisuja ja mahdollisia korjausliikkeitä niihin. Jälkeä nyt voidaan aina tehdä omaksi iloksemmekin.

Tottiksia

2012-02-10T23:33:00.001+02:00

Taas on omienkin koirien koulutusta edistetty, pienin askelin, mutta kuitenkin.

Viikko sitten sunnuntaina oli sen verran kylmä, etten viitsinyt pitää koiria autossa odottamassa omaa vuoroaan. Joten otin doggietreeneihin koirien lampaantaljan mukaan ja levitin sen hallin seinustalle odotuspaikaksi. Sopivasti tytöt oli vähän myöhässä aloituksesta, joten pääsin harjoittelemaan vähän vähemmän häiriöisessä ympäristössä sitä, että toinen tekee, ja toinen odottaa. Matto-käskyyn sisäänajoa ollaan tehty kotona, tosin vihje ei ollut ihan vielä selkärangassa, mutta pienellä avustuksella koirat osasi käydä taljan päälle maaten. Aloitettiin merkkitreenillä; toinen odotti ja toinen teki. Merkille menosta naksuttelua. Tämä on edistynyt molemmilla, vaikka jossain vaiheessa koko merkin sheippaaminen tuntui ihan toivottamalta prosessilta. Palkkasin odottavaa osapuolta alkuun joka kerran, kun palkkasin tekevääkin. Hienosti Sulo ja Liina hoksasi, mikä on homma juoni. Niissä liikkeissä, joissa oli enemmän vauhtia ja etäisyyttä, paikalla pysytteleminen kävi vaikeammaksi, mutta ihan kunnialla me saatiin treenit vedettyä läpi kuitenkin. En ollut koko kaksituntista; koirat alkoi selvästi väsyä, vaikka selvästi yli puolet ajasta menikin odotteluun, oli siinä niin paljon seurattavaa, että selvästi alkoi loppua kohti keskittyminen herpaantumaan.

Sulon seuraamisen poikittaminen on vähän parantunut, ainakin tarkkailevien silmäparien arvion mukaan. Sille on naksuteltu oikeasta paikasta ja takamuksen liikuttamisesta. Luoksetulon pysäytyksiä tehtiin, ensin aiheuttamalla eli namia viskomalla ja sitten vasta pysähdyksestä palkkaamalla. Jäävät myös läpi, oli ok.

Liina teki seuraamista, suoraa ja käännöksiä. Ihan ok, ei paras mahdollinen vire kuitenkaan. Jäävät meni oikein kaikki eka yrittämällä! Noutoa tehtiin, kapulan nostamista mulle käteen sekä eteen istumista. Etäisyyttä Liina ottaa turhankin paljon. Lisäksi Sulo toi tähän harjoitukseen oman sulomaisen häiriöelementtinsä huutelemalla kehän laidalta ja tulemalla suurin piirtein joka toisella toistolla tarkistamaan, olisiko tämä "tuo" hälle tarkoitettu. En kuitenkaan hermostunut yhtään, joten pointsit mulle tästä.

Hauska huomata, että mun koirat kykenee tähän. Ja harjoituksella tietty paremmin. Vaatii ohjaajalta vähän enemmän keskittymistä siihen, mihin kumpaisenkin kanssa aina jäätiin, minkä käskyn antaa ja mitä se toinen ehtii siinä välissä touhuamaan ("Liina paikka, eikun istu, Sulo maahan, eikun matto, hyvä poika siinä matto, maahan nyt, sit paikka, LIINA MIHIN SÄ NYT LUULET MENEVÄSI, SULO SE MATTO, jne). Operanttia höpöttämistä ja äänenkorottamista koiralle vai miten se nyt meni...

Liinan kanssa olen yrittänyt leikin laatua parantaa kahden lelun avulla. Alustavat tulokset ovat lupaavia, mutta palaan asian raportointiin sitten, kun ollaan enemmän ehditty tekemään muutakin kuin risujen repimistä metsässä. Sekin on kyllä ihan kivaa.

Torstaina jattilassa. Hirveästi en ehtinyt omia reenimään, ja kylmäkin oli. Sulo ei kyennyt tekemään mitään takki päällä. Liinaa takki ei haitannut, ja se esitti oikein pätevää seuraamista, ja luoksetulotkin oli vauhdikkaita. Seuraamisen täyskäännöksessä on vielä työstettävää, muuten kontakti ja vire säilyi kivasti pidemmälläkin pätkällä.

Ajatustenvirtaa oppimisesta ja älykkyydestä

2012-02-05T22:28:00.000+02:00

Luen parhaimmillaan äärimmäisen mielenkiintoista kirjaa, joka kertoo Washoe-nimisestä simpanssista. Washoe oli simpanssilapsi, joka kasvatettiin ihmislapsen tavoin, ja joka oppi viittomaan ja myös käyttämään viittomakieltä samaan tapaan kuin ihmislapset. Kirja kuvaa niinikään kirjoittajansa Roger Foutsin tieteellistä uraa, joka alkoi 60- ja 70-lukujen Yhdysvalloissa ajan psykologisten ja biologisten teorioiden ristitulessa. Vähänkään käyttäytymis- ja oppimisteorioihin perehtyneille sekä eläinten, tai tässä tapauksessa lähinnä ihmisapinoiden kognitiivisista kyvyistä kiinnostuneille kirja on erinomainen kurkistus ymmärryksen lisääntymiseen toisaalta siihen, miten käsitykset ihmisen asemasta sukupuussaan on muuttunut, ja toisaalta siihen, miten darwinistinen ihmisnäkemys ja erilaiset psykologiset kehitysteoriat ovat kohdanneet. Kirja on minulla vielä kesken, mutta tartun erääseen aiheeseen, joka mielestäni ansaitsee tulla käsitellyksi tässä yhteydessä. Lähinnä minua harmittaa, etten tunne psykologian ja kasvatustieteen teorioita, tieteenhistoriaa ja -metodologioita niin hyvin, että pystyisin sijoittamaan kirjassa kuvatut tieteenfilosofiset keskustelut ja kädenväännöt kunnolla kontekstiinsa. Onneksi kirja sivuaa myös darwinistisen ihmiskäsityksen kehittymistä, johon minullakin on jonkin verran käsitteellistä tarttumapinta-alaa.

1970-luvulla Skinner laatikoineen ja havaintoineen operantista ehdollistumisesta oli ajan käyttäytymistieteellisen keskustelun keihäänkärkeä, mutta Foutsin mukaan operantti ehdollistaminen ei ollut paras tapa opettaa simpansseille viittomakieltä. Projektin edetessä kävi ilmeiseksi, että simpanssipienokaisilla on samanlainen myötäsyntyinen kyky omaksua kieltä (tässä tapauksessa kuitenkin ennemmin elekieltä kuin puhuttua kieltä) kuin ihmislapsilla, eikä omaksuminen tapahdu samoin, kuin esim. koiralle uuden asian opettaminen sheippaamista hyväksikäyttäen. Tässä yhteydessä lienee syytä mainita, että aiheesta käydään parhaillaan klikki-listalla mielenkiintoista keskustelua, jossa pohditaan myös sitä, onko lopulta kaikkien käytösten, eli niin operanttien, klassisten kuin kognitiivistenkin käytöstenkin esiintymisen muutos pohjimmiltaan aina jollain tasolla vahvistamisen tulosta (sikäli kun olen oikein ymmärtänyt) - vahvisteprosessit olisivat tässä ajatusmallissa huomattavasti moninaisempia kuin tyypillisesti koirien kouluttamisessa käytetyt ruoka, leikki tai sosiaaliset vahvisteet. Foutsin alkaessa opettaa vanhempia simpansseja ei näiden voinut olettaa kykenevän omaksumaan kieltä vain arkielämän tilanteiden kautta, vaan viittomia varta vasten alettiin opettaa simpansseille, samaan tapaan kuin koululaisille uutta kieltä. Tulosten perusteella näytti siltä, että ne simpanssit, joita voitiin motivoida ulkoisilla palkkioilla - ruoalla tai sosiaalisella hyväksynnällä - omaksuivat uusia viittomia muita nopeammin. Kirjoittaja kertoo kahdesta itseriittoisesta simpanssista, joita moiset ulkoiset palkkiot eivät hetkauttaneet, ja joilla uusien viittomien omaksumiseen kului huomattavasti pidempi aika. Nämä simpanssit suoriutuivat kuitenkin kaksoissokkokokeista, joissa ne joutuivat soveltamaan hankkimaansa tietoa itsenäisesti, paremmin kuin ulkoisen motivaattorin "johdattelemina" toimineet simpanssit. Nähdäkseni tuloksesta ei voi yksioikoisesti tehdä sitä päätelmää, että ulkoisen motivaattorin turvin opetetut kykenevät soveltamaan tietoa huonommin kuin muut, vaan tuloksen avulla voidaan ennemminkin sulkea se vaihtoehto pois, että palkkioiden avulla johdetulla oppimisella ja älykkyydellä olisi mitään tekemistä keskenään. Näinhän näkee joskus väitettävän eri medioissa, joissa on laitettu esim. eri koirarotuja järjestykseen niiden väitetyn älykkyyden perusteella. Älykkyydellä on noissa listauksissa yleensä kuitenkin tarkoitettu sitä, kuinka hyvin eri rodut ovat keskimäärin motivoitavissa oppimaan sitä, mitä ihmiset haluavat, ja kuinka nopeasti koirat tämän halutun tehtävän lopulta oppivat. Oppiminen, motivaatio ja älykkyys ovat kuitenkin nähdäkseni eri asioita, eikä niitä pidä sotkea keskenään. Älykkyyden määritelmään on nähdäkseni sisällytettävä kyky hyödyntää omaksumaansa tietoa itsenäisesti ongelmanratkaisua vaativissa tehtävissä, joissa tyypillisesti koulutuksellisesti haastavina pidetyt rodut, esim. terrierit tai metsästyskoirat, ovat pärjänneet huomattavasti perinteisesti älykkäinä pidettyjä paimenia paremmin. Aihetta on referoinut mm. Jane Killion Caniksessa viime vuonna julkaistussa artikkelissa.

Jos taas ajatellaan eri koirarotujen "käyttökelpoisuutta" tehtävissä, joissa niiltä vaaditaan sekä hyvää ohjattavuutta että itsenäistä ongelmanratkaisukykyä (tyypillisesti pelastus- tai palveluskoiratehtävät), olisi ihanteellinen koiratyyppi toddennäköisesti jossain näiden ääripäiden välissä. Itsenäisesti tietoa soveltava ja hyödyntävä koira voi jättää ihmisen määrittelemän tehtävän sikseen löytäessään jotain mielenkiintoisempaa, mutta ihmisen ohjaukseen voimakkaasti nojautuva koira ei välttämättä kykene toimimaan itsenäisesti erityisesti paineistavassa ympäristössä - Fouts kuvasi "palkkio-orientoituneiden" simpanssien paineistuneen kaksoissokkokokeissa, jossa niillä ei enää ollutkaan vahvisteita näkyvissä tai tiedossa. Toki tätä voitaisiin käsitellä koulutuskysymyksenäkin, mutta toisaalta jonkinlaisen sisäisen palon ajamina toimineet itsenäisesti orientoituneet simpanssinuoret olivat läpikäyneet samanlaisen koulutuksen kuin toisetkin, ja nimenomaan motivoituivat ongelmanratkaisutilanteista. Olisikin mielenkiintoista tutkia tai saada tietoa siitä, miten esim. luonnetestin kuvaama paineensietokyky, ohjattavuus ja kyky tehdä itsenäisiä ratkaisuja liittyvät tai olevat liittymättä toisiinsa, ja miten nämä ominaisuudet optimaalisesti esim. palveluskoiralla esiintyvät.

Olen ollut huomaavinani, että ihmisten on usein jopa hankala käsitellä eläimiä, joiden oppimiskyky on suuri. Useat eläimiä harrastukseksi kouluttavat luottavat mielellään koulutuksessaan toistojen voimaan, ja ajautuvat ongelmiin, kun käsissä oleva eläin ei opikaan optimaalisesti useiden toistojen kautta. Toisaalta toimeliaisuus, suuri tarkkaavaisuus ja mahdollisesti älykkyys voivat ihmisen järjestämässä elinympäristössä jäädä sellaiselle vajaakäytölle, että eläin alkaa ilmentää erilaisia ongelmakäytöksiä. Hevosten kanssa olen törmännyt tällaisiin esimerkkeihin. Tunnen erään hevosen, jolla on imppaamisongelma. Tiesin jo tähän yksilöön ensi kertoja tutustuessani, että se on erityislaatuinen hevonen moniin muihin verrattuna; äärimmäisen kiinnostunut ympäristöstään, koko ajan touhuamassa jotain, pesusienen tavoin imemässä informaatiota ja etsimässä tilaisuutta hyödyntää tätä informaatiota. Käytännössä kuitenkin nykystandardien mukaan järjestetyssä talliympäristössä hevosen elämä on tarkkaan joka taholta hallinnoitua ja rajoitettua, eikä sellaisia tilanteita yleensä järjestämällä järjestetä, joissa hevoset saisivat mahdollisuuden toteuttaa toimeliaisuuttaan. Olenkin pohtinut, helpottaisiko tuon tai yhtä hyvin jonkin muun yksilön stereotyyppiseen käyttäytymiseen liittyvät ongelmat, jos se saisi vaikkapa päivittäin mahdollisuuden "älypaloihin", sitä esim. koulutettaisiin sheippaamalla, tai sen annettaisiin ratkaista esim. ruoanhankintaongelmia itsenäisesti. Toki imppaaminen stereotyyppisenä ja yleistyneenä käytöksenä tuskin poistuisi kokonaan pelkästään tällä, mutta em. järjestelyillä voisi kuitenkin olla suuri vaikutus hevosen yleiseen elämänlaatuun.

Jotka ovat ratsastaneet ja käsitelleet suomenhevosia, ovat todennäköisesti huomanneet niiden poikkeavan puoliverisestä muutoinkin kuin ruumiinrakenteensa puolesta. Suomenhevonen pyrkii usein aktiivisesti omaksumaan tietoa, ja tiedon omaksuttuaan myös soveltamaan sitä. Esimerkkinä eräs uranvaihtajasuomenhevonen, jolla olen ratsastanut. Se ei osannut kunnolla reagoida ratsastajan painoapuihin tai istuntaan, mutta kun se yhden kerran osoitti pidättävälle istunnalleni oikeansuuntaista vastetta eli hidasti vähän, kehuin ja taputtelin sitä vuolaasti, jonka jälkeen se tarjosi hidastamista pieneenkin istunnan muutokseen. Tämä ajatus ei ole omani, vaan itseäni huomattavasti kokeneemman hevosihmisen esittämä; monet ongelmallisesti käyttäytyvät hevoset (miksei myös koirat) saattavat olla lopulta niitä kaikkein älykkäimpiä yksilöitä, joiden kapasiteettia ei kuitenkaan ole osattu hyödyntää oikein.

Älykkyyden ja oppimisen aihepiiri on laaja ja hankala omilla vajavaisilla valmiuksillani käsiteltäväksi, mutta vähintäänkin toivoisin, että ennen, kuin yksikään eläin leimataan tyhmäksi, miettisi tällaisen lausunnon antaja kahdesti omaa koulutusmetodiaan sekä sitä, onko kysymyksessä oikeastaan ennemmin se, onko eläin helposti alistettavissa käsittelijän tahtoon kuin se, kuinka älykäs eläin lopulta on.

Viitteet:

Fouts, Roger: Simpanssini Washoe - yhteinen matkamme. WSOY, Juva 1999. Alkuperäisteos Next of kin - What chimpanzees have taught me about who we are, 1997.

Killion, Jane: Kun lehmätkin lentävät - agilitykoulutusta mahdottomalle koiralle. Canis 1/2011. Artikkeli on ensimmäinen osa artikkelisarjaa, joka perustuu Jane Killionin kirjaan When pigs fly.

Seuraamisharjoituksia

2012-01-29T01:54:00.002+02:00

Seuraaminen on ollut tämän viikon sana sekä omien koirien että muille vetämissäni treeneissä. En tiedä, kyllästyvätkö tokoryhmäläiseni painoarvoon, jonka seuraamisliikkeelle annan. Nähdäkseni kuitenkin huono seuraaminen kostautuu tosi monessa liikkeessä, joten sitä on syytäkin treenata hyvin. Seuraamisessa pitäisi mielestäni aina huolehtia koiran oikeasta mielentilasta. Seuraamisen opetan itse perusasennon kautta yksi askel kerrallaan -menetelmällä. Sulo on opetellut seuraamisen rinnan päällä houkutuskättä seuraten (paremmasta en tuolloin tiennyt - en suosittele tekniikkaa), Liina imuutustekniikalla sekä kosketuskepin avustuksella, todellinen sekatekniikalla opetettu koira siis. Sulon kanssa tajusin ensimmäisten möllitokojen jälkeen, että kontaktin lipsumisella on oltava joku seuraus, joku, jolla on koiralle merkitystä. "Hei, täällä" tms ei ole puuttumista vaan houkuttelua, ja käytännössä palkitsee koiran kontaktin tippumisesta. Vaihtoehtoina on siis 1) älä tee mitään (jatka kävelyä), odota, että koira oma-aloitteisesti tarjoaa kontaktia uudelleen, ja palkkaa se siitä, 2) keskeytä treeni ja yritä uudelleen, palkkaa, kun kriteeri on ylittynyt (kriteeri = katkeamaton kontakti x määrän askeleita aikana) 3) pakote eli pos rankku. Pakotetta jos käyttää, pitää ymmärtää, että pakotteen on merkittävä jotain koiralle. Käytännössä satunnainen nyppäisy ei yleensä koiralle kerro mistään muusta kuin ohjaajan epäjohdonmukaisuudesta, joten koira pitäisi opettaa aktivoitumaan pakotteen jälkeen - toisaalta pakotteen tulee olla voimakkuudeltaan tarpeeksi epämiellyttävä ja oikea-aikaisesti annettu, jotta se todella muuttaa koiran toimintaa. Itse olen päätynyt olemaan käyttämättä pakotteita seuraamisliikkeessä, joten edellä antamani kuvaus toimintaperiaatteesta voi olla epätäydellinen, kun en ole aiheeseen syvällisesti perehtynyt.

Seuraamisen treenaamisessa kannattaa käyttää mielikuvitusta, ja muunnella harjoituksia. Itse käytän koiran mielentilan mukaan vaihtelevasti lelu- ja ruokapalkkaa, joskus pelkkää vapautusta. Vaihtelen seuraamismatkoja jatkuvasti myös Sulolla, joka on jo kokeneempi koira. Välillä palkka tulee 1, välillä 5, välillä 10, välillä 50 askeleen seuraamisesta. Ja kaikkea tältä väliltä.Välillä harjoittelen askelsiirtymiä ja käännöksiä. Kokeeseen tähdättäessä nyrkkisääntö on, että koiran pitäisi treeneissä selvitä kokeen seuraamismatkasta ilman välipalkkauksia helposti. Jos ohjaaja joutuu treeneissä jatkuvasti puuttumaan koiran käyttäytymiseen seuraamiskaavion aikana, voi olla melkein varma, että kokeessa tulee ongelmia. Tämän vuoksi nuoren koiran kanssa kokeisiin tähdättäessä kannattaa olla kärsivällinen.

Jos ohjaaja siirtyy liian nopeasti harjoittelemaan liian pitkiä matkoja, tuloksena on todennäköisesti huonovireinen seuraaminen. Vippaskonsteja ei oikein ole; tällöin virettä ja kestoa seuraamiseen on vain alettava rakentamaan uudelleen. Kun harjoitusta aletaan tekemään, koira pitäisi saada positiivisesti odottavalle kannalle, jossa se on innostunut tekemään treeniä. Koira pitää palkata hyvävireisestä suorituksesta - jos se ei ole kuin kaksi askelta seuraamista, sitten se palkataan kahdesta askeleesta. Kun koira osaa kävellä suoraan 5-10 askelta, on viimeistään syytä ruveta harjoittelemaan käännöksiä ja erityisesti takapään käyttöä. Käännökset ovat uusi kriteeri, joten muiden kriteerien osalta on harjoitusta mahdollisesti tarpeen helpottaa - ottaa esim. apuvälineet, kosketuskeppi tai imuutuskäsi, uudelleen avuksi. Ja hidastaa kävelyä käännöksissä. Takamuksen treenaamista voi helpottaa opettamalla koira nousemaan etujaloillaan korokkeen päälle, ja kiertämään sitä etuosansa ympäri. Lisäksi käännöksiä kannattaa harjoitella paikallaan esim. imuutellen. Apusilmät ovat takapäänkäyttötreeneissä suuri apu, ja avustajat voivat esim. naksuttaa, kun koira käyttää takamustaan. Kun takamuksenkäyttöä aletaa hakemaan, ei kannata pitää liian montaa kriteeriä kerrallaan, vaan alussa riittää, että koira ylipäänsä käyttää takamustaan. Sen ei välttämättä tarvitse olla täydellisen suora, kunhan se yrittää. Pikkuhiljaa kriteeriä nostetaan.

* * *

Seuraamista ollut ohjelmassa siis meilläkin, tottista treenailtiin molempien voimin keskiviikkona Tikiksellä ja torstaina Sulon kanssa jattilassa. Liina on ollut tärpeillään tämän viikon ja jäänyt sivuun hallitreeneistä. Sulon kanssa vietettiin torstain treeneissä laatuaikaa keskenämme, luulen sen arvostaneen! Se nimittäin tuli seuraavana yönä aamuksi mun viereen nukkumaan sänkyyn, se tekee sitä nykyään tosi harvoin, ja jos sängyssä joku meidän kanssa ylipäänsä on, se on sitten yleensä Liina. (Juu, meillä koirat saa nukkua sängyssä jos haluavat. Äitini kauhistelee pöpöjä, mutta pieni altistus pöpöille - sikäli kun niitä koirissa on yhtään sen enempää kuin meissäkään - tekee vain hyvää immuunipuolustukselle ;) )

Sulon kanssa ollaan jatkettu takapaankäyttötreeniä. Tähän olen tarvinnut ulkopuolista silmäparia kertomaan, milloin palkata. Käännöksissä takapäänkäyttö on ilmeisesti edistynyt, nyt ollaankin tehty sitten vasemmalle volttaamista. Tässäkin takapään oikea paikka on alkanut löytyä, mutta suoralla asento yhä aukeaa. Jatkamme vasempaan volttaamista, uraa kuitenkin loiventaen, josko se alkaisi yleistymään.

Lisäksi Sulon kanssa ollaan tehty muutamat eteenmenot. Sulo irtoaa hyvin, mutta alkaa sitten loppumatkasta etsimään palloa silmillään, ja mutkittelee. Pidempää matkaa, rutiinia rutiinia tähän. Lisäksi noutoa. Sulo huutaa lähtiessään, mutta palautukset on tullut laukalla. Torstaina hallilla palkattuani Sulon leikillä se yhtäkkiä äkkäsi seinän toisella puolella olevan muita, ja se veti hirveät kilarit aiheesta. Sain sen rauhoittumaan ja perusasentoon, jossa tehtiin lyhyt vastaehdollistamissessio, eli katso/kuuntele toisten kenttien suuntaan -> namppa. Tähän loppui vahtiminen.

Liina teki keskiviikkona seuraamista. Liina jaksoi keskittyä uudessa paikassa ja uusista ihmisistä sekä "kuunkierron" aiheuttamasta kiinnostuksesta hajuihin huolimatta hienosti työntekoon, ja palkkautui leikistäkin. Tehtiin suoraa seuraamista 5-10 askelta, ja henkilöryhmää. Ensimmäisen kerran henkilöryhmään mentäessä sortui haistelemaan, otettiin uusi lähestyminen samaan ihmiseen, ja kun jätti sikseen, palkka. Seuraavassa toistossa Liina keskittyi enemmän tassujen paleltumiseen kuin tekemiseen, mutta sain sen vähäksi aikaa unohtamaan kylmän, ja saatiin aikaan vielä yksi onnistunut toisto henkilöryhmästä. Loppuun eteenmeno avustajan viemälle palkalle. Liina ei vaan yhtään hetsautunut lähtemään, irtosi kuitenkin, mutta laiskahkosti.

Huono koiranomistaja

2012-01-22T21:32:00.001+02:00

Viimeisen vuorokauden olen ollut pakotettu huomaamaan erityisesti Sulon joutuneen kärsimään emäntänsä sokeudesta koiran huonoa oloa kohtaan.

Koirat sai eilen illalla rustoluita pitkästä aikaa, minkä seurauksena Sulon maha veti ilmeisesti sekaisin. Nukuin yön muutenkin huonosti (mikä jo sinällään on hyvin epätyypillistä allekirjoittaneelle, joka yleensä sujuvasti nukkuu paikassa kuin paikassa), ja päälle koirat, tai lähinnä Sulo, olivat vähintään kahden tunnin välein vinkumassa ulospääsyä. Ja niinhän siinä oli käynyt, että Sulo oli joutunut vääntämään hirmuisen jöötin keskelle keittiön lattiaa. Sulo väänsi ripulikakkaa pitkin päivää, ja kun illalla sitten käytiin doggie-treeneissä, ihmettelin kun Sulo ei halunnut tehdä mitään. Että se sitten vaati treenikaverin varovaisesti kysymään, pitäisikö sen päästä kakalle, "kun se haisee vähän pahalle". Kakkahätähän sillä. Miksi olen niin tyhmä, etten voi tajua koiran haluttomuudesta tehdä hommia, että sillä on ehkä hätä?

Treenit meni koulutuksellisesti ihan hyvin, tehtiin Sulon kanssa seuraamisen käännöksiä, kaukokäskyjä ja avon hyppyä, sekä jäävät. Käännöksissä ongelma on se, että Sulo on oppinut ennakoimaan täyskäännösten jälkeen jatkuvan seuraamisen, eikä siirrä pyllyään kunnolla enää käännöksen lopussa. Tähän lääkkeenä käännöksiä, jotka vaihteli välillä 180-360 astetta, jolloin Sulo ei pysty ennakoimaan käännöksen laajuutta, ja sen täytyi myös siirtää takamustaan kunnolla päästäkseen liikkeeseen mukaan. Kaukokäskyissä se ennakoi ensimmäistä maahanmenoa. Vahvisteltiin sitten ensimmäisen istumaannousun jälkeistä odottamista, josta vapautus takapalkalle ennen kuin ehti painua maihin.

Jäävissä ongelmana oli maahanmenon hitaus. Vahvisteltiin sitten pelkkää maahanmenoa ilman seuraamista. Tämä ehkä vähän paransi maahanmenon vauhtia. Pyysin Annia tekemään Sulon kanssa seuraamisesta maahanmenon, jotta näkisin itse eron seuraamisesta ja ilman seuraamista tapahtuvan maahanmenon välillä. Sulo toimi Annin kanssa tosi hienosti, eikä edes vinkunut! Toiset on koiranohjaajina luonnonlahjakkuuksia... Maahanmenot parani hiukan (lopulta minunkin kanssa), mutta tytöt katsoi, että Sulo nouseekin ehkä hieman vaivalloisesti. Ruvettiin sitten sen selkää ronkkimaan. Lantion seutua Sulo aristikin, ja toden totta, se tuntui kosketettaessa lämpimämmältä kuin muu ranka. Kun rupesin asiaa tarkemmin miettimään, tajusin, että en ole nähnyt Sulon liiemmin venyttelevän viime aikoina. Onhan Sulolla ollut erinäisiä jumeja aiemminkin, mutta olen tainnut aktiivisesti sulkea silmäni tämän mahdollisuuden olemassa ololta. Harmittaa ihan koiran puolesta, niin siltä vain pyydetään erinäisiä juttuja, vaikka niiden tekeminen ei varmasti ole hyvältä tuntunut. Ja vielä minä olen se joka pyytää, minä, jonka pitäisi ensi sijassa huolehtia koiran hyvinvoinnista ja kivuttomuudesta.

Seuraava kysymys onkin, mikä jumiutumisen on aiheuttanut, ja miten sen saa paremmaksi. Kylmää kai pidetään usein lihasten hyvinvoinnin vihollisena. Meillä koirat ovat ulkona meidän työpäivien ajan. Kuinkakohan paljon se voi edesauttaa selkävaivojen syntymistä? Toisaalta minulle ajatus koiran pistämisestä pumpuliin on hyvin vieras. Mentaliteetillä "on ne kuule ennenkin ulkona kestäneet kaikilla säillä". Sulo tosin ei ole mikään arktisiin oloihin jalostunut koira, vaikka sillä karvaa onkin - sen todistanee jo talvikelillä tassunpohjiin ja pumpulisiin mahanaluskarvoihin liimaantuvat lumipaakut. Toisaalta koirilla on ulkotarhasta vapaa pääsy lämpimään sisätilaan - jos ulkona on liian kylmä, kai ne osaavat sisälle mennä? No, pistetään nyt ensiavuksi riehumiset jäihin ja harrastetaan tasatempoista reipasta liikuntaa. Parin päivän kipulääkekuuria voisi varmaan myös harkita. Saarelaisen Minnan Koiran lihashuolto -kirja pitää nyt ottaa tarkempaan syyniin. Olen hieman arka omatoimisesti hoitamaan noita jumituksia, vaikka koiran oloa voi kotihoidollakin helpottaa selvästi - ainakin, jos on yhtään hajulla siitä, mitä tekee. Esim. toisen treeniryhmäläiseni collien lihasvaivat ovat muutamassa kuukaudessa menneet paljon parempaan suuntaan ahkeran kotihoidon tuloksena (toki tässä ovat olleet tukena hierojakäynnit). Eli lähdetään nyt näistä kotikonsteista, Piiralle meillä on kevättalveksi varattuna molemmille koirille aika, katsotaan siellä viimeistään, missä mennään.

Liina täytti hiljan 2 vuotta ja aloitti samaan aikaan neljännet juoksunsa. Juoksuväli taitaa olla hieman vajaa puoli vuotta. Tärpit ovat jo tuloillaan, ja Liina tarjoilee turvonnutta takamustaan Sulolle ahkerasti. Sulo taas ilmeisesti katsoo vielä, että parhaat päivät tekevät vasta tuloaan; ei maksa vaivaa vielä tässä vaiheessa... Liina joutui tyytymään tekemään pihatreenejä. Tehtiin seuraamista. Uudessa paikassa kaikki hajut hieman häiritsi Liinaa, eikä alkuun määrittelemääni 10 askeleen seuraamiseen päästy. Palkkasin muutaman kerran viidestä, ja työnteko alkoikin sitten hajumaailman sijaan maistua Liinallekin.

Kävin hiihtämässäkin koirien kanssa yhtenä iltana. Liina sai vetää pari pätkää. Ensimmäisen pätkän se veti tosi hienosti ja vauhdilla. Toinen pätkä ei ollutkaan enää yhtä hyvä, vaikka oltiin kotiin päin menossa, Liinaa ei huvittanut mennä kovaa, ja se meinasi pysähdellä tuon tuosta. Kehuin kuitenkin joka kerran, kun vetohihna yhtään kiristyi. Ihan hyvän loppukirin Liina kuitenkin otti. En tiedä miten muut opettavat koiraansa vetämään, minun taktiikkani on kehua vetämisestä ja samalla ajaa sisään vihjesanaa. Pätkän lopuksi, irrotettuani koiran, palkkaan sen vielä esim. lumipalloja heittelemällä. Olisi niin kivaa mennä lujaa Liinan kanssa suksilla, toivottavasti tämä projekti tuottaa tulosta jossain vaiheessa.

Hallitreeniä

2012-01-19T21:04:00.001+02:00

Varasin tokoryhmälleni hallivuoron. Päätin, että lähdemme liikkeelle perusteista: siitä, että jokainen koira pystyy tulemaan halliin autosta hallitusti ja kontrolloidusti, ryysimättä hajuille. Kun mielentila on jo hallille tultaessa oikea, on koiran kontaktiin ja hallintaan saaminen huomattavasti helpompaa. Ryhmässäni treenaaminen perustuu toisaalta siihen, että ohjaajat saavat tarvittaessa kädestä pitäen neuvoja liikkeiden opettamiseen, toisaalta koirakot voivat harjoitella häiriön alla työskentelemistä kontrolloidusti. Kun koirat ovat kentällä, tahdon jokaisen ohjaajan keskittyvän täysillä oman koiransa ohjaamiseen ja huomioivan sen, että koira oppii koko ajan kaikesta, mitä se tekee, ja ympäristö voi vahvistaa koiran käytöksiä ilman, että ohjaaja on näin tarkoittanut. Tämän vuoksi teemme paljon harjoituksia koira kerrallaan, ja kohtuullisen lyhyissä pätkissä, jotta sekä koira että ohjaaja keskittyisivät kulloinkin käsillä olevaan tehtävään. Hallissa tässä treenitavassa on se ongelma, että siirtymät ja vaihdokset kuluttavat paljon arvokasta (ja maksettua) treeniaikaa. Sen vuoksi ensimmäinen tehtävä hallissa oli opettaa koirat rauhoittumaan aloilleen. Toki suurin osa koirista ryhmässä hallitsee paikkamakuun, mutta halusin tähän selvän eron koemaiseen suoritukseen; sen, että koira tietää, että nyt vain ollaan ja odotetaan, ja kun ollaan rauhassa, päästään pian tekemään.

Tommyn käynnistä jäi taskuun treeniajatukseksi ID-koirien treenitapa (eikä varmasti yksinoikeudelle ID-koirien, vaan monien muidenkin - jälleen kerran Caniksessakin tästä on viime numeroissa kirjoiteltu), joka lähtee siitä, että koirat osaavat rauhoittua omalle paikalleen, ja käydä siitä sitten töihin. Ryhmäläiset opettivat ensin koiran hakeutumaan oma-aloitteisesti matolle tai pyyhkeelle ja käymään siinä maate, sitten nostettiin kriteeriä, ja odotettiin pientäkin merkkiä rauhoittumisesta (huokaus, hännän laskeminen, pään laskeminen, lonkka-asento), mistä palkintona koira pääsi tekemään juttuja ohjaajan kanssa. Tällä viikolla kolmansissa treeneissä päästiin tähän vaiheeseen kaikkien koirien kanssa siten, että hallissa oli kerrallaan puolet ryhmän koirista. Jopa ne pari häiriöherkintä koiraa ryhmästä ovat olleet hallissa tosi lunkisti haukkumatta juurikaan muille ja ohjaajaan keskittyen.

Virheitä korjaamassa

2012-01-19T21:01:00.000+02:00

Kotipihassa ollaan treenailtu vähän tottista, sekä Sulon kanssa hallilla. Onhan tämä yksikseen treenaaminen vähän haasteellista välillä, etenkin, kun ei olla doggien hallivuorollakaan ehditty vähään aikaan käymään. Ei välttämättä osaa kiinnittää huomiotaan olennaisiin asioihin. Yritänkin ajatella, että jos itse olisin oma koulutusohjaajani, mitä sanoisin? Yleensä ne asiat, joista esim. kokeissa on huomautettu, ei ole tullut mulle yllätyksenä, joten sinällään voisin olla hyväkin koulutusohjaaja itselleni. Niitä virheitä pitäisi vain korjata sitten. Kun virheen on huomannut, pitäisi lakata vahvistamasta väärää käytöstä. Väärä käytös vahvistuu jo sillä, että koira tekee sitä. Joten kulloisenkin treenin kriteeri pitäisi asettaa siten, että pääsee vahvistamaan oikeaa käytöstä. Jos näyttää siltä, että siihen teemaan, mitä on ajatellut etukäteen tehtäväksi, ei päästäkään sillä kertaa käsiksi, mitä siitä. Pitäisi uskaltaa olla joustava.

Minä esimerkiksi tiedän varsin hyvin, että Sulo poikittaa seuraamisessa. Uskottelen itselleni, että saan sen korjattua sitten, kun vaan alan tehdä sitä. Mutta sitä ennen pitäisi treenata sitä pitkää suoraa. Ja jääviä. Ei voi montaa asiaa kouluttaa yhtä aikaa. Mutta kuinka hölmöä on antaa koiran toteuttaa väärää käytöstä ihan tietoisesti? Jos menisin ulkopuolisen kouluttajan koulutukseen, ja hän sanoisi, että korjataanpa tuon sun koirasi poikitusta, olisin varmaan ihan "joo mä tiedän, ja mä tiedän kyllä miten sitä korjataan." Kuinka tyhmäksi ihminen siinä itsensä tekisi? (Ei kyllä mitään uutta allekirjoittaneen tapauksessa.) Joten, nyt tartutaan niihin ongelmiin tuoreeltaan - olkoon se vaikka tämän alkaneen vuoden agenda. Tosin siinähän meillä sitä työnsarkaa sitten riittääkin, saapi nähdä, missä vaiheessa päästään liikkeisiin käsiksi...

Sulo ei seuraamisessa tällä hetkellä käytä takamustaan erityisen tehokkaasti, ja se vaatii multa voimakkaita vartaloapuja, että se siirtäisi pyllyään taakse-oikealle siitä kenotusasennosta. Joten tämä on ensimmäinen asia meidän to-do-listalla. Kriteerinä liike, joka tapahtuu mahdollisimman pienestä avusta, ja jossain vaiheessa toivottavasti ilman apua. Eli että Sulo osaisi korjata itse.

Toinen asia on se iänikuinen ääntäminen. Sulo on pitkään tarjonnut haukkumista kahden sarjoissa, eli tyyliin hau-hau (tauko) hau-hau (tauko) jne. Nyt olen vahvistanut sitä kolmatta ennen taukoa, silloin kun sellainen on tullut. Treenin aluksi haukku yhä vain irtoaa nihkeästi. Tavoitteena on siis saattaa ääntäminen enemmän tai vähemmän ärsykekontrolliin. Todennäköisesti vähemmän, sillä haukkumistahan ei kiinteänä käytöksenä voi saada täydelliseen ärsykekontrolliin. Tämän takia operantit kouluttajat suosivat ns keinotekoisia käytöksiä ilmaisukäytöksinä. Toisaalta, eihän esim. maahanmenoakaan voi saada ärsykekontrolliin yhtään sen enempää, sillä kyllä koira sitä esittää muutoinkin. Vai ajattelenko ihan kummasti?

Liina on harjoitellut seuraamista. Sitten me ollaan leikitty. Olen alkanut olevinani taas pistää merkille, että löytymään alkanut vire on osoittanut lopahtamisen merkkejä. En tiedä. Liina haluaa sen pallon tai lelun itselleen ja taistelee siitä kyllä, mutta se ei tule aktiivisesti tarjoamaan mulle sitä sen voitettuaan, vaan jää lussuttamaan sitä jokseenkin apaattisena. En oikein tiedä mitä asialle pitäisi tehdä; odottaa, että Liina itse aktivoituisi, houkutella se luokse ja leikkiä uudestaan, vai vähän härkkiä siihen sitä "no voi hemmetti"-asennetta? Itse tekeminen, siis ne liikkeet, on kuitenkin ollut hyvän tuntuisia. Oikeastaan me kohta alettaisiin olla ehkä BH-koevalmiita, jos uskaltaisin luottaa tuohon seuraamiseen. Vireen pitäisi säilyä ja yritystä olla, vaikkei palkkaa kuuluiskaan. Joten kyllä me vielä harjoitellaan ja varmistellaan, erityisesti pitäisi tehdä paljon vieraissa paikoissa ja häiriössä. Varsinaisista koeliikkeistä noutokapulan palautuksia ollaan tehty. Voisin varmaankin ajoittaa naksun/kehun jo siihen, kun Liina tarttuu kapulaan, ja siitä ruveta rukkaamaan ajoitusta.

Tässä korjaamisessa, tai uuden opettamisessa, tai oikeastaan kaikessa kouluttamisessa tulisi jatkuvasti tarkkailla sitä, meneekö koulutus eteenpäin. Jos teet kaiken oikein, koulutuksen pitäisi edetä nopeasti. Jos et tee kaikkea oikein, koulutus etenee hitaammin. Jos et tee mitään oikein, koulutus ei etene. Tämän kun tajuaisi, eikä vain juuttuisi siihen, että "kyllä se käytös muuttuu kun tästä tehdään vain tarpeeksi toistoja". Ei se harjoittelu, vaan hyvä harjoittelu.

Operantista ja klassisesta ehdollistamisesta

2012-01-07T23:23:00.001+02:00

Käytiin Kangasalla Tommyn ja Jaanan tykönä juttelemassa mukavia, eli puimassa koulutusjuttuja. Monenmoista asiaa oli esillä, mutta päällimmäisenä mieleen jäi se, mitä puhuttiin operantista ja klassisesta ehdollistamisesta, niiden eroista ja vaikutuksista.

Kun koiran koulutus tapahtuu operantisti eli välineellisesti eli instrumentaalisesti, koira oppii toimintansa seurauksista. Klassisesti ehdollistuneet käytökset aiheutetaan. Esim. sheippaaminen/houkuttelu. Tällöin klassisella puolella koiran toiminta perustuu palkkion tavoitteluu, kun taas operantilla puolella sen ansaitsemiseen. Operantisti koulutettu koira oppii käytöksiä, klassisesti koulutettu oppii seuraamaan palkkiota. Klassisessa ehdollistumisessa palkkion laadulla on suuri merkitys, operantilla taas käytösten vahvistuttua palkkion laadulla ei ole niin suurta merkitystä - kun koira oppii käytöksen, se tekee sen, vaikkei tiedossa olisikaan sen lempiherkkua. Koska klassinen ehdollistuminen perustuu pitkälti aiheuttamiseen ja houkuttelemiseen, vihjeiden liittäminen on vaikeampaa koiran keskittyessä palkkion tavoitteluun itse käytöksen sijasta, kun taas operantisti koulutettu koira keskittyy käytökseen, jolloin käytöksen nimeäminenkin on helpompaa.

Operantti kouluttaja käyttää kouluttamisessaan poimimista, sheippaamista ja kohteita, houkuttelua vähemmän, em. syistä. Toki moni operantilla puolella pääsääntöisesti operoiva kouluttaja houkuttelee silloin, kun houkuttelu säästää aikaa ja vaivaa. Kuitenkin käytöstä ei pitäisi houkutella esiin kovin montaa kertaa, vaan antaa koiralle muutaman toiston jälkeen mahdollisuus hoksata itse, mitä siltä odotetaan - muutoin törmätään edellä mainittuihin ongelmiin. Operantti koulutustapa vaikuttaa koiran käytökseen laajemminkin: koirasta tulee aloitteellinen, ja se alkaa tarjoamaan käytöksiä. Uskon myös, että ylipäänsä operantisti koulutetut eläimet yleensä, eivät vain koirat, voivat hyvin, sillä ne tietävät pystyvänsä vaikuttamaan ympäristöönsä ja saamaan aikaan muutoksia käsittelijänsä tai kouluttajansa käytöksessä omalla käytöksellään, olkoonkin, että kriteerit ovat ihmisten taholta asetettuja.

Moni aloitteleva kouluttaja ihmettelee, miksei koiraa voisi kieltää, kun se tarjoaa käytöstä, mitä siltä ei odoteta. Tämän huomasimme muutama vuosi takaperin konkreettisesti koulutusohjaajakurssilla, jossa saimme tehtäväksi sheipata parille käytöksen. Tämä oli todella hyvä ja valaiseva tehtävä, olla ihmisenä koiran paikalla! Joskin kurssin vetäjä taisi pyrkiä demonstroimaan, minkä vuoksi sheippaaminen on huono koulutustapa, sillä se turhauttaa koiraa, kun taas meille, jotka menetelmää olimme käyttäneet, se oli oppitunti kriteerin asettelun sekä sen suhteen, mitä tapahtuu, jos sheipatessa käyttää positiivista vahvistetta ja rankaisua sekaisin. Tarvitseeko sanoakaan, että tässä asiassa olin vetäjän kanssa hyvin eri linjoilla silloin, ja olen yhäkin... Tässä sai käyttää sekä hyvä-sanaa että ei-sanaa. Monet käyttivät eitä, eikä käytösten sheippaamisesta tällöin tullut yhtään mitään, ihmiset turhautuivat. Minun parini ei käyttänyt, ja opin kuin opinkin käytöksen, ja muistan sen yhä tänäkin päivänä, monen vuoden jälkeen! Kyseessä oli ilmaan hyppääminen - koittakaapa sheipata tämä käytös ihmiselle ;) Positiivisen vahvisteen ja rankaisun (ei-sana on tässä yhteydessä nähtävä rankaisuna toisekseen sen vuoksi, että se usein opetetaan säikyttelyn kautta, ja toisekseen siksi, että sillä kielletään koiraa yrittämästä, kun yrittäminen on sheippaamisprosessissa äärimmäisen olennaista) sekoittaminen tappaa eläimeltä tai ihmiseltä halun oppia. Ihan samalla tavalla, jos kerrot plussan miinuksella, saat lopputuloksena miinusta. Jos periaatteessa koulutat positiivisesti, mutta sen samaisen käytöksen koulutusvaiheessa käytät sitä kuuluisaa keppiä, on suuri todennäköisyys saada aikaan ns. pilattu vihjesana, eli vihjesana ei ole koiralle enää lupa suorittaa käytös, vaan käsky tehdä jotain ikävää. Laitapa kannulliseen vettä vaikka vain pienikin tippa arsenikkia, vesi ei ole enää sama.

Kuitenkaan operantinkaan kouluttajan ei pitäisi pelätä klassista ehdollistumista - onhan joka tapauksessa niin, että vaikka istuisit Skinnerinä Skinnerin paikalla, olkapäälläsi nyökkäilee joka tapauksessa Pavlov kelloaan kilistelemässä, halusit sitä tai et. Klassisesti ehdollistuvat käytökset liittyvät usein kiinteisiin käytösmalleihin, ja ovat itsessään palkitsevia. Nenänkäyttö on tällaisesta käytöksestä hyvä esimerkki. Koiran saa helposti pitämään hajutyöskentelystä, sillä se on olennainen osa metsästyskäyttäytymistä, olipa nenänkäyttö sitten riistanajamista, tai ihmisen määrittelemää tekemistä, esim. ominaishajun etsimistä ja tunnistamista. Kouluttajan ei kannata tuhlata resurssejaan sen pohtimiseen, miten koiran saisi operantisti opetettua jäljestämään (minäkin mietin sitä aikanani), sillä koira osaa jo jäljestää. Ihmisen tehtäväksi jää vain saada koira pitämään esim. ihmisen hajun jäljestämisestä sekä vahvistaa käytöstä esim. samalla jäljellä pysymisen tai erilaisten alustojen suhteen. Keppien tai esineiden ilmaiseminen kannattaa sitten opettaa operantisti; toki monet hyödyntävät klassista ehdollistumista tässäkin, mutta klassisesti ehdollistuneina ilmaisukäytökset eivät voi tulla yhtä vahvoiksi kuin itse jäljestämiskäytös, sillä jäljestäminen on kiinteä käytösmalli itsessään, kun taas ilmaisu joka tapauksessa tavalla tai toisella keinotekoinen käytös.

Etsintätyöskentelyä kannattaa harjoittaa operanteillakin koirilla hieman etukäteen, ennen kuin liittää etsintään operantisti koulutetun käytöksen, esim. ilmaisun, oli kyseessä sitten jäljestäminen, ominaishajun tunnistaminen tai henkilöhaku. Erot sellaisten koirien käytösten välillä, joille on etsintätyöskentelyyn tehty jo pohjaa verrattuna niihin, joille ei olla tehty, ovat yleensä selviä. Etsintätyöskentelyyn harjaantumaton koira muuttuu etsintätilanteessa epävarmaksi ja jättää ilmaisun helposti tekemättä, vaikka muutoin sen käytöksestä näkisinkin, että se on löytänyt etsittävän kohteen.

Se haukkuu sittenkin!

2012-01-03T23:17:00.000+02:00

Ohhoh, mitä tapahtuikaan tänä iltana. Liina turhautui ja haukkui! (*tähän sellainen shock-hymiö*) Okei, ei suoraan mulle, mutta kuitenkin. Liina oli tarhassa, kun pelasin Sulon kanssa jalkapallolla, ja tein harhautuksia (onneksi tästä ei ole kuvamateriaalia todisteena), ja Liina kai sitten huusi Sulolle "ota se! No ota se jo! NYT SE MENEE, SAAKELI!" Ja olipa muuten kumea haukku mun pikkutytöllä. Juu en minä sitä omine hyvineni yhäkään saa siihen määrään turhautumaan, että se haukkumaan alkaisi, mutta kyllä siellä jotain palasia on Liinan pääkopassa alkanut liikahdella eri asentoihin. Joku voi olla sitä mieltä, että tämä ei pelkästään hyvä asia ole, ja kyllähän se tarkoittaa mm. sitä, että se saalisvimman kasvaminen heijastuu myös lisääntyneeseen riistaintoisuuteen (Liina on oppinut, että jäniksenjälki voi tarkoittaa mahdollisuutta ajolle pääsemiseen), mutta kiistämätön tosiasia on myös se, että tämä antaa mulle ihan uusia työkaluja koulutuksessa.

Pitkähköä treenitaukoa ollaan päätetty. Oma motivaatio ei yhäkään ole ihan huipussaan, mutta sitä on kasvattanut sen huomaaminen, että tauko on tehnyt meille kaikille tasapuolisesti hyvää. Omassa kouluttamisessa ei ole ollut jumissa siihen, mitä teki ja suunnitteli eilen, ja on pystynyt myös sitä tekemistään katsomaan vähän kriittisemmin, pystynyt jopa keksimään ratkaisuja joihinkin mieltä painaneisiin ongelmakohtiin.

Ollaan tehty lähinnä tottisliikkeitä. Tänään palkkailin pelkästään sillä Liinan turhauman aiheuttaneella jalkapallolla, eilen ja toissailtana tehtiin nakkireeniä. Sulolle lähinnä rutiinia ja vähän ketjuttamista. Ääntelyyn olen ottanut nyt sellaisen lähestymistavan, että jos Sulo huutaa, se sitten saa huutaa. Eli epämääräisen älämölön pitäminen johtaa siihen, että haukutan sitä. Tänään ei kyllä tällä taktiikalla päästy ihan tavoitteeseen, eli tasaiseen matalaan haukkuun, kun Sulo otti siitä pallosta kieppiä. Mutta haukku on alkanut irrota paremmin, ja Sulo älyää myös jatkaa haukkumista ilman eri käskyä. En tiedä vielä johtaako tämä tapa mihinkään, mutta aion katsoa tietä vielä vähän matkaa.

Liina on tehnyt tottisliikkeitä niinikään. Seuraamista pääasiassa, lähinnä kestoa ja virettä sekä haettu tarkkuutta käännöksiin. Liinan pitää alkaa kestää korjaamista (tarkoittaen minun tapauksessa lähinnä sitä, että se joutuu yrittämään samaa hommaa ehkä useammankin kerran, ennen kuin se saa palkan, ilman, että helpotan tehtävää) ja palkan määrän vähentymistä. So far so good. Lähinnä tämänkaltaisen harjoittelun on mahdollistanut se, että Liinan vire on alkanut kauttaaltaan nousta. Yhä treenisessiot kuitenkin kannattaa pitää sen kanssa lyhyinä, asia, joka tuppaa multa säännöllisesti unohtumaan. Tänään Liina palkkautui jalkapallosta erinomaisesti. Tarkkuus tosin kärsi, mutta kaikkea ei vissiin voi saada kerralla.

Liinan nouto on aiheuttanut mulle vähän harmaita hiuksia, ainakin ajatuksen tasolla. Palautus on yhä hidas, ja Liina on kummasti alkanut epäröimään sitä kapulan ottamista. Nyt taisin tajuta, mistä hommassa kiikastaa. Tein yhden palautusharjoituksen siten, että jätin Liinan istumaan kapula suussa, ja kutsuin siitä luokse. Tuli laukalla ja tiiviisti lähelle. Sitten tein palautuksia niin, että heitin kapulan ihan lähelle ja pyysin tuomaan. Liina meni kapulalle vauhdilla, mutta siinä kapulan nostamisessa alkoi epäröimään, otti kuitenkin, toi mulle päin (hitaasti), ja meni maahan! Se raasu siis miettii, pitäisikö kapulakin ilmaista maahan menemällä... Tähän ollaan lääkkeenä vahvisteltu vain sitä palautusasentoa (edessä istuen) ja tehty noutoja lyhyestä matkasta. Katsotaan miten meille käy. Kahden eri päivän treenisession perusteella näyttäisi siltä, että käytös on vahvistunut, ja Liina on alkanut tarttua kapulaan epäröimättä. Jatkamme harjoituksia.

Muutama kuva mitenkään aiheeseen liittymättömästi. Me ollaan saatu lunta, ja on kivempi kuvailla. Kuvien laatu ei päätä huimaa, mutta koittakaapa kestää...

Sulo ja Liina leikkii kukkulan kuningasta

Catch me if you can!

Tassuttelua

Hammastelua

Liina löysi aamupalaa; kalanraadon. On se vaan aloitteellinen neiti. Suloa kiinnostaa vaan kepit.

Lopuksi vielä linkkivinkki hevosten käsittelyyn liittyen. Pätee nähdäkseni tällaisenaan koiriinkin. Voisin allekirjoittaa kaiken kirjoituksessa sanotun.

Mennyttä vuotta ja vähän uuttakin

2012-01-03T22:32:00.003+02:00

Kaikilla kunniallisilla blogisteilla on tapana näin vuoden vaihteessa tehdä katsaus menneeseen ja samalla raottaa vähän verhoa tulevaisuudensuunnitelmien suhteen. Saman ajattelin minäkin tehdä.

Kuluneen vuoden aikana Liina kasvoi ja kehittyi ja oppi joitain uusia juttujakin. Sen kanssa oli tavoitteena korkata koeura ainakin BH-kokeella, mutta tämä tavoite jäi täyttymättä, kun ei ollut sellaista tunnetta, että oltaisiin valmiita (eikä me rehellisesti sanoen edes oltu valmiita, eikä se ollut pelkästään tunteesta kiinni). Muutamia tärkeitä juttuja kuitenkin saatiin suurinpiirtein hanskaan kuluneen vuoden aikana:
- keppien ilmaisu
- ukkojen ilmaisu
- esineiden etsiminen ja tuominen
- perusta tottisliikkeille
Joten tällaisenaan olen vuoteen Liinan kehityksen osalta kyllä oikein tyytyväinen. Lisäksi minä opin leikittämään Liinaa, ja nyt 2 vuoden iän lähestyessä näyttää siltä, että aikuistumisen myötä joitain viettejä on myös saatu kaivettua esiin... Koirasosiaalisuus on tätä myötä vähentynyt.

Sulon kanssa tavoitteena oli JK1 ja TK2. Ensimmäinen saavutettiin, toista ei, vaikka lukuisten koekäyntien voimin sitä (epätoivoisesti) tavoiteltiinkin. Sulonkin kanssa mentiin monilla tavoin eteenpäin; jo se, että saatiin koeliikkeet kuosiin ja jäljestäminen sille mallille, että kehtasi kokeisiin lähteä, oli toki iso juttu. Myös hakua tehtiin ja ehkä vähän edistyttiinkin.

Itse kävin hakemassa oppia mm. Spl:n kansallisten lajien leiriltä, Lehtimäen leiriltä, muutamilta eri kouluttajien koulutustilaisuuksista ja luennoista. Paljon on pienen ihmisen mieltä pyörittänyt koulutusjutut ja uusia näkemyksiäkin olen tekemiseeni saanut. Oppiminen jatkuu.

Ja toki meillä on tavoitteita tälle alkaneelle vuodelle. Toivotaan, että terveinä pysytään ja sitä rataa, nämä asiat eivät vaan taida suurimmaksi osaksi omissa käsissäni olla.

Liina:
- BH
- JK1

Sulo:
- JK2
- TK2

Irene:
- oppii edelleen uutta ja jaksaa treenata koiria, jotta tavoitteita saavutettaisiin

Siinäpä sitä, tekemistä tulevalle vuodelle! Muitakin enemmän ja vähemmän realistisia haaveita on, mutta ei uskalla tavoitteina mainita, jottei ihan pilvilinnojen maalailuksi menisi koko touhu.

Muutama sana meidän joulunvietosta. Koirat lähinnä lenkkeili joulun aikaan, mitään järkevää koulutustasoa eteenpäin vievää ei tehty. Etsittiin ja löydettiin uusia kivoja lenkkimaastoja ihan tästä kotikulmilta. Metsään pitää ihmisen mennä, pois poluilta, siten on paljon mukavampaa. Lumikengät pitänee hankkia vielä tänä talvena, jotta pääsee metsään vastakin. Ja hiihtääkin me voitais, josko Liina saisi siitä hommasta sen verran vihiä, että ensi talvena mentäis jo lujaa? (Nyt ei emännän kunto anna periksi mennä lujaa.) Joten lisätään tavoitelistaan: Liina oppii vedä-käskyn. Alla muutama kuva todisteeksi meidän joulunvietosta. Kuvat on otettu joulupäivän aamuna Hankasalmelta sukutilaltamme.

Liina Hankasalmella vanhan navetan vieressä. Hyvin kävi värit yhteen :)

Ei ole monesti jäänyt Armisvesi jouluna jäätymättä

Koirien poseeraus jouluaamun kunniaksi

(ja kyllä oli muuten hankalaa saada kuva, jossa molemmat katsoisi kameraan sen verran aikaa, että ehdin kuvan nappaamaan...)

Sulo, Liina ja luut

2011-12-17T22:28:00.003+02:00

Sulo ja Liina sai iltaruoan päätteeksi luut, tai sellaiset nahkarullat. Sun luu on aina parempi kuin mun luu, kuten seuraava kuvasarja todistaa.

Mä oikeastaan haluisin ton.

Ei mulla mitään oo.

No okei. Ota sää se.

Höh.

Onni on oma luu.

Alustapeloista

2011-12-17T21:33:00.002+02:00

Huomasin, että tänne oli joku löytänyt tiensä googlaamalla "koira pelkää rappuja". Hakuosuma ei ehkä paljon auttanut retkeilijää, kunhan olin todennut Sulon yleistäneen pehmeänä koirana liukastumisen rapuissa alustapeloksi ylipäätään. Kirjaan ylös muutaman sanan, mitä olen aiheesta itse havainnut, ja muiden kanssa puhunut.

Jos aikuinen, normaalisti sosiaalistunut eli ympäristökoulutettu koira alkaa yhtäkkiä osoittaa merkkejä alustapelosta, veisin sen ensimmäisenä eläinlääkärille. Sulon alustapelko alkoi samaan aikaan, kun se kipuili voimakkaasti eturauhastulehdusta. Alustapelko voi aiheutua liukastumisesta, mutta esim. Sulon tapauksessa mukana on voinut olla eturauhastulehduksen aiheuttama selkäkipu, joka on mahdollisesti yhdistynyt alustoihin.

Kannattaa myös tarkistaa, onko alusta todellakin niin liukas, että koiran on siinä huono kävellä mielentilasta riippumatta. Rappusissa voi auttaa esim. liukuesteiden asentaminen. Jarrusukkiakin kuuluu joku menestyksellä kokeilleen. Onko rappuralli asetettu siten, että koira joutuu aina kävelemään sen yli, ja se mahdollisesti tekee kipeää tassuihin? Talvella tassuihin mahdollisesti kertyneet paakut kannattaa poistaa ennen sisääntulemista; niiden kanssa koira liukastelee miltei takuuvarmasti (paakkujen syntymistä voi ehkäistä tassukarvojen lyhyenä pitäminen talvella).

Paras (varmin) vaihtoehto alustapelkoisen koiran uudelleen kouluttamiseksi lienee siedättäminen ja vastaehdollistaminen. Koira pitäisi saada koulutuksessa mukavuusalueelle, eli jos koira menee mielentilaan, jossa se kipristää kyntensä, köyristää selkänsä ja ujeltaa, se ei opi, että rappusissa rauhassa kulkemalla ei ehkä liukastuisi. Käytännössä tätä voisi harjoitella vahvistamalla rauhallista olemista esim. siinä osassa rappukäytävää, jossa koiraa ei vielä pelota. Ensin seistä, sitten kulkea sen mitä voi. Alustaharjoituksia eli rauhallisen ja rennon liikkumisen vahvistamista kannattaa tehdä kaikissa niissä paikoissa, joissa koira epävarmuuden merkkejä osoittaa.

Suoranaista houkuttelemista en alustaharjoitusten avuksi suosittelisi, sillä houkuttelemalla vahvistetaan usein koiralle väärää mielentilaa, ja tullaan käyttäneeksi negatiivista rankaisua, eli palkkion poistamista, juuri silloin, kun koira palkkionsa ansaitsisi.

Käytännön syistä olen itse parempi puheissani kuin teoissani, eli kovin paljon suunnitelmallista alustaharjoittelua en ole Sulon kanssa tehnyt. Sulon kanssa joudutaan kulkemaan kerrostalon rapuissa ehkä parin viikon välein, joskus useamminkin. Raput jännittää Suloa, mutta se kulkee niistä, kun sillä ei ole vaihtoehtoa. Jos annan sille vaihtoehdoksi hissin eli menen hissiin, kun se tekee tenän rapuissa, se ei suostu kulkemaan rapuista enää ollenkaan. Hissin valitseminen tuossa tilanteessa on äärimmäisen voimakas vahviste, ja tekee vastustelun kannattavaksi koiralle. En pakota Suloa fyysisesti, eli annan sille sen ajan rappuihin, minkä se tarvitsee, ja kehun sitä, kun se tulee, mutten palkitse ruoalla - ruoalla ei ole Sulolle tuossa tilanteessa mitään merkitystä, minun kannustuksella oletan olevan vähän merkitystä, mutta suurin merkitys on ulko-oven lähestymisellä. En säälittele koiraa, sen sijaan saatan taputtaa sitä rohkaisevasti (minun mielestäni rohkaisevasti...) ennen rappuja, ja puhua reippaalla äänensävyllä. Mistään, mikä ei ole Sulolle numero, en tee sitä, eikä Sulo olekaan alkanut pelätä uusia alustoja. Tämän todistanee se, että Sulolle ei ollut mikään ongelma kulkea Oulangan Karhunkierroksen riippusiltoja, vaikka tutuissa rapuissa se näytti välillä pelkäävän melkein henkensä edestä! Tällä hetkellä ja näillä keinoin Sulon alustapelko on olemassa, mutta se on hallittavissa eikä ole enää yleistynyt, eikä Sulo osoita pelon merkkejä esim. mennessämme siihen taloon, jossa on sille pelottavat rappuset, vaan jänskä tulee mukaan siinä rappusten kulmalla. Kotona Sulo kulkee rapuista reippaasti, joskin se valitsee aina seinänviereisen reitin.

Menneitä tottisteluja

2011-12-17T21:11:00.000+02:00

Ollaan treenattu tottista ja tehty temppuja doggie-treeneissä.

Liinan kanssa on tehty seuraamista, jääviä, paikkamakuuta, eteenmenoja, noutoa, luoksetuloja. Liina on aika hauska, kun se on tottiksessa niin tosissaan, ja arpoo koko ajan, mitä sen pitäisi tehdä - jos on tehty ensin jääviä, ja sitten seuraamista perään, se saattaa ottaa oma-aloitteisesti jonkun asennon sennäköisenä, että "tätäkö halusit?"

Istu-maahan erottelu jäävissä yhä vähän vaiheessa. Jos tekee ensin istumisen, maahanmenokin meinaa jäädä istumiseksi. Seuraaminen kehittyy pikkuhiljaa koko ajan. Ollaan tehty mm. pitkää pätkää, johon täyskäännös loppuun, ja siitä palkkaus. Täyskäännöksestä ehkä se viimeinen pyllyn liikautus jää uupumaan vielä. Henkilöryhmätreenit on mennyt kivasti eteenpäin, ei häiriinny juurikaan ihmisistä. Eteenmenoja yritetään muistaa tehdä joka kenttätreenin yhteydessä. Paikkamakuita niin ikään, häiriöitä on ollut enemmän ja vähemmän joka kerta. Kerran se on tainnut nousta haistelemaan jotain maasta, muuten pysynyt ihan hyvin häiriössäkin. Käyn palkkaamassa sitä epäsäännöllisesti häiriöiden jälkeen.

Lisäksi BH-kokeen kaupunkiosuutta silmällä pitäen ollaan harjoiteltu pari kertaa kiinnisidottuna istumassa odottamista häiriössä, ja käyty kävelemässä treenien jälkeen kaupungissa. Ollaan jopa ohiteltu niitä toisia koiria, ja yksin ohitukset sujuu Liinan kanssa ihan mallikkaasti. Kaksin Sulon kanssa ne on astetta haastavampia hallinnoida, kun Sulo on vähän jästipää. Sulohan ei sinällään kiinnostu toisista koirista, mutta jos Sulo kuuroutuu mulle, Liinakin kuuroutuu, ja muuttuu samalla epävarmaksi. Joten ehkäpä Sulonkin kanssa pitäisi muistutella näitä ohitusjuttuja ihan kahdestaan?

Sulon kanssa ollaan tehty ylläpitotreeniä; seuraamista, henkilöryhmää, paikkamakuita, jääviä, noutoja... Noutojen palautuksiin on ehkä tullut vähän vauhtia. Sulon kanssa on ollut kiva treenata, mun mielestä meidän suhde on viimeisen vuoden aikana mennyt ison harppauksen eteenpäin. Olen oppinut leikkimään koirieni kanssa paremmin ja siten, että se on oikeasti palkitsevaa koiralle, ja samalla olen selkeyttänyt omaa toimintaani ja kriteerin asetteluani, minkä seurauksena Sulokin on ruvennut toimimaan mun mielestä paremmin.

Liinan temppuagility on jatkunut lähinnä sillä pujottelulla. Ekan välin hakemista ollaan tehty lähinnä, vähän niitä muitakin. Kyllä se jotain on tästä hoksannut, ja tykkää kovasti tästä aivopähkinöinnistä.

Joulukuiset jälkitreenit

2011-12-17T20:25:00.000+02:00

Tiesinhän minä, että tänä talvena ei ainakaan alkutalvi tulisi olemaan samanlainen hyvä talvi, kuin kaksi edellistä. Todennäköisyysmatematiikkaa. Mikä merkitsee sitä, että maastokausi on pidentynyt, valon riittävyys vain harmillisesti rajoittaa harjoittelua. Meillä on siis vähän lunta, paikoin paljasta. Eihän tuo jälkiharjoittelu ihan optimaalisissa oloissa tapahtunut, paikoin askeleet näkyy lumessa selvästi, mutta saivatpa koirat pääkopalle vähän harjoitusta ja mielenvirkistystä. Onnellisilta ainakin vaikuttivat jäljelle pääsemisestä.

Molemmilla janat, 2 keppiä ja pituutta muutama sata askelta. Ei ehtinyt vanhenemaan kuin sen ajan, mitä toisen jäljen tallaaminen/ajaminen kesti. Liinalla n. 15 m jana, Sulon jana vajaassa kymmenessä metrissä. Kummankaan työskentely ei ollut supertarkkaa, mutta eihän sitä noin tuoreilla jäljillä voi odottaakaan. Janoihin olin tyytyväinen, Liinakin on alkanut etenemään suoraan. Taisi vähän oikaista jäljelle. Sulo ei häröillyt juurikaan; nämä lyhyet janat on saattanut tehdä sille ihan hyvää. Suunnan päättelyssä ei kummallakaan ollut ongelmaa. Sulon häröilyn vähenemiseen saattoi vaikuttaa myös 50 metrin seuraamispätkä, minkä se teki ennen kuin pääsi jäljestämään. Tiedä tuosta. Sulo nosti molemmat kepit, siinä ei sanomista. Liina ilmaisi ensimmäisen, mutta seuraavasta eli viimeisestä meni ohi. Kun tultiin polulle, pyysin sitten Liinaa etsimään sen kepin. Löytyihän se, palkkasin. Mietinnässä siis yhä edelleen, miten tehdä kepeistä SE juttu ja niiden löytymisestä suuri huolenaihe koiralle. Ehkä treenaan Liinan kanssa vain kahden kepin kanssa, ja lisään keppejä vasta, kun se nostaa kaksi luotettavasti? Pohdintaan tämä.

Lisäksi esineet. Syvyyttä vajaa 50, leveyttä muutama metri. Vein molemmille esineen valmiiksi. Esine oli mieluinen narupallo, ja molemmat irtosi hyvin, paikansi nopeasti ja toi ongelmitta. Sulolle voisin nyt ainakin vetää sellaisen diagnoosin, että se esineen laatu (mieluinen/ei niin mieluinen) vaikuttaa aika paljon sen tuomishalukkuuteen. Pitänee siis tehdä helpohkoja harjoituksia vaikeilla esineillä, eli toisten koirien mähläämillä, kosteilla esineillä, hankalasti nostettavilla, metalleilla... Ja toki Liinalle samaa.

Hakukoiran turhauma

2011-12-13T23:33:00.000+02:00

Päivitystaukoa näemmä pukkaa. Hakumetsässä käytiin viikko sitten, itsenäisyyspäivän kunniaksi Aijan ja Astan kanssa. Lunta oli tullut vähän maanpeitteeksi. Ei tallattu aluetta etukäteen.

Tehtiin molemmille yliheittotreenit. Yliheittotreenissä ensimmäinen maalimies on normaalisti piilossa, loput pakenevina näköärsykkeinä. Mentiin siis vahvasti klassisella puolella ja hyödynnettiin fappejakin ;) Ilmaisut normaalisti. Treenin tarkoituksena oli hakea koiralle vauhtia, motivaatiota ja hyvää fiilistä. Saalisviettisille koirille, kuten Sulo ja Liina ovat, tämänkaltainen treeni osuu hyvään saumaan; jos saalis ei olisi vahva, hyöty voi olla kyseenalaisempi. Ensimmäinen ukko siis piilossa n. 30 metrissä. Sitä seuraavat näkösällä ja pakenivat, koira jäi aina löytyneen maalimiehen kanssa puoleenväliin etsintäaluetta ohjaajan edetessä keskilinjalle asti. Maalimies piti koiraa kunnes kutsuin sitä ja lähetin suoraan pakenevalle maalimiehelle.

Sulon kanssa taidettiin nähdä jopa jotain saalisturhaumaan viittaavaa. Ensimmäinen löytyi hyvin, mutta haukun aloittaminen oli hankalaa, ja Aija joutui kannustamaan Suloa ennen kuin haukku irtosi. Olin ohjeistanut palkkaamaan Sulon hyvästä haukusta, riippumatta haukkujen määrästä. Sulo turhautui maalimiehen kanssa odottamaan jäämmisestä ihan tosissaan, ja ilmensi tätä huutamalla aijaijaijai-huutoaan. Yhden pakenevan ukon perässä juostessaan siltä irtosi jopa saalishaukku tai -älähdys, jota se pitää tyypillisesti juostessaan toisten koirien perässä, joita se ei saa kiinni. Haukkukin irtosi sitten jo paljon paremmin, ja oli viimeisillä jo hyväsykkeistä ja matalaa. Todettiin, että fiiliksen nostatus nimenomaan tuon saalisturhauman (joku suojeluharrastaja voi minut tästä termistä lytätä, en tiedä käytänkö sitä lähimainkaan oikein) toimi Sulolle erinomaisesti. Sulolla on ylipäänsä kova motivaatio maalimiesten etsimiseen, mutta haukun aloitus ja jatkaminen sillä välillä takeltelee. Tuota turhaumaa voisi tässä ilmaisussa enemmänkin hyödyntää, pitää nyt miettiä vain, että miten.

Liinan treeni oli samanlainen. Nyt oli Liinan fiilis ukkojen etsimiseen jo paljon parempi kuin edellisellä kerralla. Ensimmäinen oli kuusikossa etukulmassa, ja löytyi helposti, Liina oli tosin tarkistanut, olisiko ollut ilmaista ruokatarjoilua, ennen kuin otti rullan. Hyvin lähti pakenevien perään, eikä rullien nousemisessa ollut mitään ongelmia, tai näytöille menemisessä. Oikein hyvä mieli jäi Liinan treenistä. Sille pitäisi vain rakentaa laatikkomaiset pistot, meinaan se tekee nyt just sitä mistä mua on varoiteltu, että se tekee tikkusuoran piston, ja jos oon edennyt, palaa keskilinjaa myöten tuomaan rullaa. Tämä jäänee kuitenkin ensi kauden huoleksi.

Molemmille vielä esinetreeni loppuun. Nyt vein Liinalle valmiiksi esineen. Kävelin n. 15 x 5 m alueen, ja jätin esineen aika lähelle eturajaa. Liinalla oli kova työ paikantaa se, se haisteli välillä ihan vieressäkin, mutta jostain syystä ei bongannut esinettä. Nousi se lopulta, mutta kumma juttu, että Liina sen tuolleen ignoorasi. Hyvää oli kuitenkin se, että Liina irtosi hyvin etsimään. Sulolle laajensin etsintäaluetta jonkin verran, mutta laitoin esineen samaan kohtaan. Sulo eteni taas ensin syvälle ja tuli takaisin, lähetin uudelleen vähän lähempää sitten, jolloin se bongasi ja nosti hyvin. Aavistuksen hankalahkot maastot ja hankalahkot esineet on tässä vaiheessa harjoittelua Sulolle pelkästään hyvä juttu.

Koiran mielestä

2011-12-07T22:11:00.001+02:00

Syyttäkää vain inhimillistämisestä, mutta olen aina ollut sitä mieltä, että eläimet ovat hurjan paljon älykkäämpiä kuin mitä olemme keskimäärin valmiita myöntämään. Uusimmat tutkimukset koirien kognitiosta puhuvat tämän puolesta. (Ks. suomalaisen koiran kognitiotutkimuksen nettisivut.)

Nyt luin varsin mielenkiintoisesta Dog Behaviour Blogista artikkelin siitä, kuinka koirat kommunikoivat ihmisille, ja kuinka niille voi opettaa yksinkertaisia käsitteitä (ks. artikkeli), eräänlaista merkkikieltä. Näin pitkälle en ole ikinä omieni kanssa päässyt, mutta sen verran toki olen huomannut, että koirat kyllä mielellään näyttävät toiveensa, jos niille siihen antaa mahdollisuuden. Tässä ei varmaan yhdellekään koiranomistajalle ole mitään uutta, mutta tuntuu huikealta ajatella, minkälaiseen kommunikointiin koiralla voisikaan olla kapasiteettia, jos me niitä tähän tietoisesti rohkaisisimme.

Sulon ja minun ainut "käsite" on sana näytä. Jos Sulo näyttää siltä, että se haluaisi jotain, pyydän sitä kertomaan haluamastaan sanomalla sille näytä. Ei vaadi varmaankaan paljoa mielikuvitusta arvata, että yleensä se haluaa ruokaa, tai vaihtoehtoisesti ulos ;) Mutta se osaa myös sulkea vaihtoehtoja - jos kerron sille, että ruokaa en aio antaa, se saattaa yrittää seuraavaksi herkkukaapin ovea, tai toki voitais mennä pihallekin keppiä heittämään :)

Monesti sanotaan, että koirat ja omistajansa tuppaavat muistuttamaan toisiaan. Niin ulkoisesti kuin käyttäytymiseltäänkin. Olen valmis tämänkin väitteen allekirjoittamaan. Mitä paremmin opin erityisesti Liinaa tuntemaan, sitä enemmän se tuntuu jakavan minun kanssani samoja ominaisuuksia. Paitsi, että se näyttää pitävän samoista herkuista kuin minäkin (salmiakki, jäätelö, kinuski, mustikat), sen luonteenpiirteissä on paljon samaa kuin omissanikin - hyvässä ja pahassa. Tämä johtunee varmaankin siitä, että omalla käytökselläni vahvistan Liinassa juuri niitä piirteitä, jotka minullakin ovat vahvoja - mutta onhan koirassa oltava valmiina se herkkyyskin reagoida ihmiseensä näin. Olemme molemmat melko rauhallisia ja tietyssä mielessä herkkiä; negatiivinen ilmapiiri on meille myrkkyä. Sekä minä että Liina olemme hyvin tehtäväorientoituneita, mutta kestämme melko huonosti epäonnistumisia (miten pirussa tällaisenkin asian olen onnistunut koiralle siirtämään...). Tietäen tämän kaiken pyrin treenisessioissa olemaan itse ns sata lasissa mukana, sillä minun kehulla, iloisella äänensävyllä ja myötäelämisellä näyttäisi olevan tuolle pienelle eläimelle hirmu iso merkitys.

Mikä siinä johtajuusajattelussa oikein mättää?

2011-12-05T15:53:00.000+02:00

Yritän olla (nykyään) suuremmin ottamatta kantaa toisten ihmisten koulutusmetodeihin, ainakaan pyytämättä. Se kun tuppaa olemaan loputon suo lähteä käymään eipäs-juupas-taistelua, jonka lopputulemana tulet leimatuksi tissinvälikoiria namittamalla lahjovaksi kukkahatuksi. Sinällään sekin on sama, miksi minut kouluttajana leimataan, sillä tulokset puhukoot puolestaan. Jos niitä ei ole, niin sitten ne eivät puhu, ja loppu on kuulijan käsissä. Suoranaisiin epätotuuksiin ja valheellisiin väittämiin olen kuitenkin eräissä sosiaalisen median välineissä kokenut itseni pakotetuksi ottamaan kantaa. Usein huomaan erimielisyyksien kilpistyvän siihen, onko johtajuus olennainen tekijä eläinten (koirien) ja ihmisten välisissä suhteissa, ja totteleeko se elukka vain sen herkun toivossa vai jostain syvemmästä kunnioituksesta auktoriteettia kohtaan, ja onko ongelmakäytöksissä kyse johtajuudesta, sen puutteesta, uhmaamisesta vai mistä.

Jotkut naksutinkouluttajat (käytetään nyt tätä termiä, viitaten termin ongelmien suhteen kuitenkin aiempaan tekstiini) ovat kiertäneet tämän johtajuuskuvion toteamalla, että eri lajien yksilöt eivät lauman määritelmän valossa laumaa muodosta alkuunkaan, ja että jos ei ole laumaa, ei ole johtajaakaan. Mitä laumadynamiikasta sitten tutkitusti tiedetään koirien tai susien osalta? Kyläkoirille tai villikoirille ei ole luontaista kerääntyä laumoihin toisin kuin esim. susille, eikä niillä tällöin voi ajatella olevan ns. luontaista hierarkian tajua, jos nyt tällaista termiä voi edes käyttää (ks. lisää). Toisekseen laumahierarkiatutkimuksissa on ylipäänsä menty metsään aloittamalla tutkimus vankeudessa elävien eläinten parista, jolloin käsitykset laumahierarkiasta ovat vähintäänkin kieroutuneita - mm. susien laumahierarkiaa tutkinut David Mench on tarttunut aiheeseen (ks. esim. tutkimusartikkeli).

Henkilökohtainen uskomukseni - ja nimenomaan uskomus siksi, että minulla ei ole tälle uskomukselle juurikaan esittää tieteellistä näyttöä tueksi, vaan lähinnä sitä kuuluisaa arkielämän mutua - on, että koirien ja ihmisten välille muodostuu side, jota voidaan laumaksikin kutsua. Jos nyt jotain tieteellistä todistusvoimaa pitäisi tälle väitteelle hakea, viittaisin tutkimuksiin koirien kyvystä tulkita ihmisten eleitä ja turvautua ihmiseen tilanteissa, joissa ne eivät tiedä, mitä tehdä (tiivistelmää aiheesta ja johdattelua lisätiedon lähteille täällä). Toisekseen koirien ja ihmisten yhteisen taipaleen voi sanoa lähentelevän jopa co-evoluutiota; vähintäänkin vuosituhansien mittaisen yhteiselon on täytynyt suosia niitä koirayksilöitä, jotka osoittavat kykyä mukautua ihmisen lajinomaiseen käyttäytymiseen.

Laumanjohtajista ja johtajuudesta

Jos on lauma, sillä on oltava johtaja. Vai kuinka? Näkemykseni on, että tavallaan kyllä, toisaalta kysymys on paljon moniulotteisempi. Ajatellaanpa ihmisyhteisöjä. Perheessä on useimmiten kaksi vanhempaa. Perinteisesti puhuen miehiä on pidetty perheenpäinä, käytännössä kuitenkin naiset ovat usein pitäneet hiljaista valtaa. Toisinaan miehet ovat pitäneet valtaa nyrkkiensä voimalla. Omia vanhempiani olen pitänyt tasa-arvoisina, ja niin pidän tämän nykyisenkin pienen perheeni perussolua, minua ja miestäni. Joissain asioissa päätökset tekee mieheni, joissain minä, joistain sovitaan yhdessä ja etsitään tarvittaessa kompromissejä. Kuulostaako tutulta?

Entäpä työpaikat sitten? Työpaikoilla on tyypillisesti johtaja. Kuten erilaisilla yhdistyksilläkin. Tarkastelisin kysymystä yhteisöjen johtajuudesta mieluiten hyvän johtajan ominaisuuksien kautta, sillä kaikki valitettavasti tietävät arkikokemuksesta, että suinkaan kaikki johtajat työpaikoilla eivät ole hyviä johtajia, eri syiden takia. Johtajan tärkein ominaisuus on nähdäkseni tieto ja osaaminen. Hyvällä johtajalla on oltava tietoa ja näkemystä, ja kykyä luotsata joukkiotansa eteenpäin, mielellään vielä oikeaan suuntaan. Hyvä johtaja saa joukkionsa tekemään sen mielellään, sillä hyvä johtaja osaa kannustaa ja palkita. Hyvä johtaja osaa myös vaatia tarpeen tullen, muttei koskaan oikeudettomasti tai epäreilusti. Hyvä johtaja on johdonmukainen mutta tarvittaessa joustava. Tällaista ihmistä tuppaamme kunnioittamaan yleensä sanomattakin, ja tällaisten ihmisten toivoisi päätyvän sinne johtajan paikoille.

Yrityksessä alaiset ja perheessä lapset ovat päätöksenteon kohteena, heille asetetaan rajoja ja reunaehtoja, mutta ainakin yrityksissä heidät myös palkitaan eforteistaan, toisissa runsaammin, toisissa kitsaammin. Perheissä palkitseminen voi olla sosiaalista hyväksyntää, kehuja, joskus jotain konkreettistakin.

Koirat ja johtajuus

Miten tämä kaikki sitten liittyy koirien asemaan perheissä tai niiden kouluttamiseen? Nähdäkseni hyvinkin oleellisesti. Kuten perheissä tai työpaikoilla, koiratkin ovat päätöksenteon kohteina; niiltä ei useimmiten kysytä, missä ne haluavat asua, millaisesta kupista syödä ruokansa tai harrastetaanko agilityä, tokoa vai hakua. Siinä mielessä koirillakin on johtaja, perheen ihmispää tai -päät. Ajatuksessa ei sinällään ole mitään ongelmallista, mutta ongelmat tulevat mielestäni ajatusmallin sovellutuksista ja laajentamisesta kokonaiseksi teoriaksi.

Johtajuusteoria koirien kanssa tulee kuvaan yleensä siinä vaiheessa, kun huomataan, että joku asia on mennyt pieleen. Kyseessä voi olla remmirähjääminen (käsitelty edellä), hihnassa kiskominen, omistajan "komentaminen" haukkumalla, merkkailu, astuminen, ruoan puolustaminen, (lisää omasi listaan)... Jopa seuraamisessa jätättämistä olen kuullut käsiteltävän johtajuusongelmana (!!!). Tilannetta ruvetaan sitten korjaamaan ottamalla koiralta johtajuus pois. Tähän asetelmaan kuuluu nimittäin olennaisesti se perusajatus, että koira haluaa johtajuuden itselleen. Lähtökohtaisesti, vähän niin kuin luonnonlakina, tyyliin lämpö pyrkii levittäytymään tasaisesti. Tämä on ensimmäinen harha-askel. Koirat nimittäin (yllätys, yllätys!) vain harvoin tavoittelevat johtajuutta. Toki jotkut yksilöt ovat dominoivampia kuin toiset, ja ulottavat selvät dominointiyrityksensä myös ihmisiin, mutta näitä yksilöitä on koko koirapopulaatiosta hyvin pieni osuus.

Ongelmana ei nähdäkseni niinkään ole se, että koirat haluaisivat ihmisiltä valtaa, vaan se, että ihmiset antavat niille valtaa, jota ne eivät osaa käsitellä. Vallalla tarkoitan tässä yhteydessä lähinnä päätösvapautta siihen, miten erilaisissa tilanteissa käyttäydytään. Koirilla ei ole ihmisten maailmassa eteentuleviin tilanteisiin mitään sisäsyntyistä käytösmallia, eivätkä ihmiset kouluta niille mitään toivomaansa käytöstä. Koirat jätetään siis yksin niille oudoissa tilanteissa (esim. toinen uhkaavasti käyttäytyvä koira tulee vastaan lenkillä). Käytännössä on siis ns. luojassaan, mitä koira tekee. Jos se tekee jotain ei-toivottua, sitä saatetaan kieltää, muttei kuitenkaan anneta ohjeita toivotusta käytöksestä. Sitten koiran annetaan harjoitella käytöstä vähän aikaa, kuitenkin tarpeeksi, jotta käytöksestä tulee vahva, nimetään se ongelmaksi, mennään koirakorjaajalle ja saadaan diagnoosiksi johtajuusongelma. Se, mitä tämän jälkeen tapahtuu, riippuu koulukunnasta. Yhdet pistävät koiran jääkaudelle, toiset heittelevät kolinapurkkeja, kolmannet selättävät, neljännet ottavat sähkö-, sitruuna- tai vastaavan pannan käyttöön, viidennet kaikkea tätä yhdessä. Hyvin tyypillisesti kuitenkin johtajuutta aletaan ottaa takaisin positiiviseen rangaistukseen (jotain epämiellyttävää lisätään) turvautuen kuitenkaan missään vaiheessa kertomatta koiralle, miten sen oikeasti toivotaan käyttäytyvän.

Joten kyllä, mielestäni rajat ovat koirille hyvä juttu. Ja kyllä, minä olen omien koirieni johtaja, sillä minä kerron niille, mitä tehdään missäkin tilanteessa, ja mitä niiltä odotan - ne eivät yleensä ottaen saa päättää sitä itse. On kuitenkin täysin kohtuutonta ja epäoikeudenmukaista eläimiä kohtaan, että ne ensin jätetään ihmisten maailmassa tuuliajolle, eikä niille vaivauduta opettamaan alkeellisimpiakaan peruskäytöksiä, ja kun ollaan tämän seurauksena ajauduttu erilaisiin ongelmiin, näitä ongelmia aletaan kitkemään erilaisilla pelkoa ja kipua, vaikka vain "pienessäkin" mitassa aiheuttavilla menetelmillä.

Meille on annettu isot aivot ja olemme niitä hyödyntäen väitetysti käyneet Kuussa asti. Miksi ihmeessä emme pysty käyttämään näitä aivoja käsitellessämme kumppaneiksi ottamiamme otuksia?

Lue myös: Helena Telkänranta SEY:n sivuilla koirien ja susien johtajuudesta

Janoja ja esineitä

2011-12-03T17:51:00.001+02:00

Tänään just ja just ehdittiin valosan puolella tekemään esine- ja janatreenit. Molemmille kaksi janaa, kaikki n. 10 m, oikealle ja vasemmalle. Kepit jälkien päässä, koirat sai jäljestää arviolta 30-100 metriä kepille. Liina oli tosi hieno, ei edennyt ihan luotisuoraan, mutta nosti jäljen heti siihen osuessaan, päätteli itse kulkusuunnan ja ilmaisi kepin. No comments siihen. Sulon eka jana oli taas jälleen kerran häröilyä, se jäljesti pitkään takajälkeä ja vähät välitti tulenko minä perässä vaiko enkö. Aikamoisen pyörimisen jälkeen se lopulta kuitenkin otti oikean jäljen ja nosti kepin. Toinen jana oli parempi.

Esinetreenissä narupallo. Liina sai taas katsoa esineen viennin, vein n. 30 metrin päähän, ei hirveästi leveyttä. Istua napotti hienosti paikoillaan. Irtosi, paikansi ja toi. Sulolle vietiin etukäteen Liinan kanssa samaan paikkaan, ja tehtiin ruutuun vähäsen leveyttä. Sulo paikansi esinettä aika pitkään, en tiedä hömppäskö vaiko oikeasti etsikö sitä, mutta toi kuitenkin suoraan. Ihan hyvä näin. Esineisiin siis Sulolle vaan tätä yhden esineen treeniä ruudussa, tokomaisemmin voisi ottaa sitä vaihtamattomuusharjoitusta, eli sen tuot minkä nostat. Liinalle yhä edelleen yhtä, mutta voisi viedä valmiiksi.

Janoihin Liinalla vielä vaan pituutta lisää. Sulolle voisi sen ekan janan ehkä tehdä siten, että se on max 5 m:n päässä lähetyspaikasta, jotta jäis tuo humppaaminen kokonaan pois.

Olin yhden yön kaupungissa koirien kanssa. La-aamuna klo 9 on aika paljon koiranulkoiluttajia liikenteessä, voin kertoa... Liina ei tajunnut, että kaupungissa saa muutkin liikkua. Tai uskoi se sitten, kun kerroin että saa. Sille tekisi hyvää käydä ihan kaksin liikkumassa tuommosina ruuhka-aikoina ja tehdä vastaehdollistamista vastaantulijoihin, ja latenssia nätisti-vihjeeseen.

Tokopäivitys

2011-12-03T17:44:00.001+02:00

Päivitysrintamalla on treenien suhteen ollut kovin hiljaista, mutta ollaan me silti treenattu. Tottelevaisuutta lähinnä, ei tuolla metsässä mitään nenäjuttuja näe tehdä, enkä viikonloppuisin ole valitettavasti ehtinyt. Koirat, Liina etenkin, kuitenkin ilmiselvästi kaipaisi niitä nenähommia, sillä kun on ollut virtaa ihan riittävästi.

Liinaa mun pitäisi vissiinkin vähän ahkerammin hieroa ja venytellä. Se kirputtelee paljon selkäänsä, ja pyytää usein mua rapsuttamaa takamustaan. Aiemmin viikollahuolestuin, sillä Liina ei aamulla olisi halunnut lainkaan nousta ylös tai laskeutua rappusia, tai lähteä lenkille. Käytiin me postilaatikolla, ja sillä reissulla se kävi rähisemässä naapurin vanhalle urokselle, mistä päättelin, että ei se varmaan ihan kuolemankielissä ole. Mitään aristusta, turvotusta en havainnut, enkä ontumistakaan sen puoleen, Liina ei vain halunnut liikkua. Jätin koirat päiväksi sisälle, ja illalla Liina oli ihan normaali oma itsensä. Liekö lihakset kylmettynyt ja mennyt jökkiin, kun edellisenä iltana oli ollut melkein koko illan pihalla.

Sulo taas ontuu tai arkoo toista etujalkaansa, vaihteeksi. Tarvitseeko kertoakaan, että minun kopelointitaidoilla siitä ei löydy mitään. Seuraamme tilannetta.

Sitten niihin tokoihin.

Liina

Liinan kanssa ollaan jatkettu seuraamisten ja jäävien kanssa, lisäksi se on tehnyt noutoa, luoksetuloa, eteenmenoa ja hyppyä nyt ainakin. Lisäksi doggiella jatkettiin pujotteluharjoittelua. Myös paikkamakuuta häiriössä ollaan tehty. Höytiällä käytiin treenaamassa myös, ja kokeiltiin sitä tunnaria, jonka kohdalta poistettiin rasti sarakkeesta "osataan tämä" ;)

Seuraamisen edistymiseen olen varsin tyytyväinen, pyllyn pyöritys kehittyy treeni treeniltä. Myös täyskäännökset liikkeestä alkaa sujua. Nyt olisikin treenissä pitkä seuraamispätkä+täyskäännös, josta palkka. Isoin ongelma, mikä seuraamisessa aika ajoin ilmenee, on jätättäminen. Tein maanantain tokojen yhteydessä korkean vahvistetiheyden treenin, eli jokaisesta oikeasta palkka, mikä toimi ihan hyvin. Myös henkilöryhmätreeni tehtiin maanantaina, ja Liina oli viimeisen päälle pätevä tässä. Viikkoa ennen tehtiin häiriöseuraamista toisten koirien ympäri, joka oli haastavaa, mutta palkkion ajoitus auttoi unohtamaan toiset. Toivoisin vielä Liinan tarjoavan seuraamista aktiivisemmin, ja reagoivan vihjeeseen häiriössä nopeammin. Ylipäänsä meillä on tekemistä tuossa reagoimisnopeudessa häiriössä; todennäköisesti sen harjoitteleminen minkä tahansa liikkeen suhteen varmaan auttaisi yleistämään tätä.

Paikkamakuun häiriönsieto on kehittynyt, mutta nähtävästi vielä ylitsepääsemätön häiriö Liinalle on hermostuneisuuttaan ääntelevä kaveri, joka vissiinkin herättää Liinassa pienen poliisin. Tein muille ryhmäläisille luoksepäästävyyksiä ja makuutin Liinaa samalla, kun se nousi ylös ja katseli tämän ääntä pitävän koiran suuntaan. Ehdin käydä laittamassa Liinan uudestaan maahan ennen kuin se lähti mihinkään, jonka jälkeen se pysyi ihan nätisti.

Nouto on Liinalla periaatteessa ihan hyvällä mallilla, mutta sitä vauhtia on haettu lähinnä palautukseen. Tein sitä maanantaina kentän vieressä lumella, jossa oli vähemmän liukasta, mutta ensi alkuun hajut meinasi vetää Liinaa puoleensa ja tehtävä unohtua. Hetsasin noutokapulaan ja sain vauhtia vähän enemmän ja häiriöt unohtumaan.

Eteenmenoja ollaan tehty jokusen kerran. Olen yrittänyt ketjuttaa liikkeestä maahan + luoksetulo, palkan jättö, takaisin ja eteen. Eteenmeno ei ole ehkä ihan tarpeeksi voimakas; Liina ehtii ehkä unohtaa sen eteenmenopalkan, joten sille voisi tehdä voimaakkaammilla mielikuvilla sitä vielä.

Pujotteluharjoitukset jatkuivat doggiella, lisäksi siellä harjoiteltiin hyppyä ja merkille menoa. Mulle taisi olla itselle aika epäselvä se kriteeri merkillemenon suhteen, eikä koirankaan toiminta näin ollen järin loogista ollut. Päätin siis ensin tehdä merkinkiertoja, joista sitten pari kertaa tehtiin seiso merkille. Alkoi paranemaan huomattavasti.

Hyppyyn Liinalla on kova into, ja osaa se seisahtuakin ihan hyvin. Pitää vielä sitä omaa käskytyksen ajoitusta hioa, jotta seisahtuminen ainakin näyttäisi napakalta.

Sulo

Sulon kanssa ollaan tehty häiriötreeninä erilaisia paikallapysymis- ja seuraamisharjoituksia. Sulo kerää tietyissä tilanteissa kierroksia muista koirista, mutta selkeä ohjeistus näissä tilanteissa auttaa sitä hyvin hillitsemään itseään. Ollaan ketjutettu avoimen luokan tokoliikkeitä vähäsen, ja ylipäänsä kertailtu kaikkea mahdollista avosta sekä tokosta että pk-tottiksesta. Doggiella Sulokin pääsi kokeilemaan keppien pujottelemista. Se oli ihan onnessaan naksutteluharjoituksesta!

Höytiällä oli A-este, joka oli kuitenkin mallia koe, eli jyrkässä kulmassa. Sulo kiipesi yhteen suuntaan, mutta toiseen suuntaan loppui kantti. Pitäisi ehtiä käymään esim. viihdekeskuksella, tai jossain, missä on loivempikulmainen A.

Noutoa tein maanantaina pari toistoa. Suloa meinasi eka toistolla vastasataneen lumen hajut kiinnostaa töitä enemmän, mutta käskystä kuitenkin jätti ne. Palautusten vahvistelu omalla liikkeellä, näitä pari toistoa. Yksi toisto siten, että jätin Sulon istumaan kapulan kanssa, kävelin 20 m:n etäisyydelle ja kutsuin luo. Toi vauhdilla.

Ääntelyn suhteen olen Sulon varalle kehittänyt, toimeenpannutkin pientä sotasuunnitelmaa. Tämä kaikki lähti ärsykekontrollipohdinnoista. Pähkinänkuoressa Sulo ei ääntele silloin kun pitäisi, mutta muulloin sitten senkin edestä. Sen sijaan, että lähtisin vahvistelemaan hiljaisuutta, olenkin nyt vahvistellut ääntämistä. En tietenkään mitä tahansa vinkumista, vaan jos Sulo on ruvennut tottistellessa ulisemaan, olen sitten keskeyttänyt sen hetkisen toiminnan, ja haukuttanutkin Suloa. Kriteerinä on tasainen ja voimakas haukku, ei epämääräinen ulina ja kimeä saalishaukahtelu. Hyvästä haukusta palkkaa. Hirveän montaa treeniä ei olla vielä tehty, mutta itse olen kyllä luottavaisen odottavalla kannalla tämän toimintatavan tulosten suhteen.

Tommy Wirén: koulutuksen asiantuntijapäivä

2011-11-25T23:30:00.000+02:00

Koirakoulu Visiolla järjestettiin sunnuntaina 20.11.2011 koulutuksen asiantuntijapäivä Tommy Wirénin johdolla. Jos joku ei ole vielä käynyt Tommyn opissa, suosittelen näin ehdottomasti tekemään mahdollisuuden tarjoutuessa! Tommyn johdolla olen kokenut suurimmat ahaa-elämykseni, mitä kouluttamiseen tulee, ja loppua ei näytä tulevan - on se kumma, miten niistä perusteista saa vaan joka kerran jotain uutta irti...

Päivä aloitettiin Tommyn pitämällä alustuksella muutamista koulutuksen perusasioista, josta edettiin käsittelemään kahta koulutusongelmaa yhdessä Tommyn toimiessa keskustelun vetäjänä.

Koulutusta määrittelee kaksi asiaa: tavoite ja menetelmät eli työkalupakki, joilla tavoitetta kohti edetään. Nämä määrittelevät toteutusmahdollisuudet. Koulutuksessa tulisi aina keskittyä siihen, mitä tavoitellaan, eikä ei-toivotun asian poiskouluttamiseen tai ongelmaan. Ongelmakoirakoulutuksessa koulutetaan ongelmakoiria? Käyttäytymisanalyysin (ABC: Antecedents, Behaviour, Consequences) valossa koiran käytöksessä joku aina vahvistuu. Koska koira käyttäytyy koko ajan, jää kouluttajan tehtäväksi yksinkertaisimmillaan vain valita käytös, jota vahvistaa. Keep it simple!

Kaikki lähtee peruskäytöksistä

Koiran hallittavuuden kannalta on oleellista, että koiran ns. peruskäytökset ovat vahvoja ja kontrollissa siten, että ohjaaja paitsi saa käytöksen aikaan, myös lopetettua sen niin halutessaan. Perustaitoja voi aina harjoitella, esim. latenssia (viive vihjeen ja käytöksen välillä) ja ärsykekontrollia (vihje saa aikaan käytöksen x, koira tekee vihjeestä vain käytöksen x, eikä se tee käytöstä x kuin vihjeestä). 90 % ns. ongelmakäytöksistä korjaantuu peruskäytöksiä vahvistamalla ja kouluttamalla. Käytännössä usein on niin, että monimutkaisempien käytösten pohjana olevat peruskäytökset eivät ole tarpeeksi vahvoja siinä vaiheessa, kun koulutuksessa jo edetään, ja kun törmätään ongelmiin, saatetaan ratkaisumalleja lähteä hakemaan kaikenmoisista kikkakolmosista peruskäytösten vahvistamisen sijaan (esim. meidän noutoesimerkki Sulon kanssa. Nouto-ongelmiin paras ratkaisu oli käytöksen pilkkominen ja tuomisen vahvistaminen).

Olen kyllä tutustunut ajatukseen perustaidoista sovellutuksiin aiemminkin, mutta se taisi kunnolla avautua minulle vasta nyt. Tommylta on tulossa keväällä kirja, joka kuuleman mukaan keskittyy näihin. Kirjaa odotellaan jo kuin kuuta nousevaa. Perustaitoja ei ole kuin muutama, mutta niiden varaan rakentuvat käytännössä kaikki monimutkaisetkin tottelevaisuussuoritukset. Näitä kaikkia muokataan kouluttajan omalla toiminnalla: kriteerin, ajoituksen, vahvistetiheyden, palkkion laadun ja suunnan avulla. Ja jälleen kerran, koulutussuunnitelma on erinomaisen tärkeä työkalu. Laadin alle kaavion koulutuksen etenemisestä perustaidoista sovellutuksiin luennolla kuulemani perusteella.

Näistä kohdetyöskentelyyn lukeutuvat mm. koskettamiseen ja tarttumiseen nojautuvat käytökset. Niiden avulla on helppo kouluttaa koiralle esim. latenssia, ja Tommy itse aloittaa yleensä kouluttamisen uuden koiran kanssa tästä. Koirat, jotka eivät suoriudu kohdetyöskentelystä kunnolla, eivät kunnolla suoriudu mistään muustakaan. Lisäksi kohdetyöskentely on hyvä alkuharjoite kouluttajalle, ja sen avulla on helppo kouluttaa koira operantiksi, eli oppimaan, että (ainoastaan) sen oma toiminta ja aktiivisuus johtaa palkkioon. Kohdetyöskentelyharjoituksilla on myös helppo mitata koiran keskittymiskyvyn pituutta, eli kuinka pitkään koira jaksaa keskittyä harjoittelemaan samaa asiaa.

Muitakin peruskäytöksiä käsiteltiin. Luopumisharjoittelua voi soveltaa useamman koiran talouksissa esim. resurssiristiriitoihin - mikä toki edellyttää sitä, että luopumista on koulutettu paljon ja myös isossa häiriössä. Eräs "häiriötekijä", johon koira tulisi siedättää koulutuksen edistyessä, on koiran viettitaso. Jos haluaa varmasti toimiva ja hallittavan koiran, tulisi se kouluttaa toimimaan sitä paremmin, mitä kuumempana se käy. Jos tätä ei huomioida koulutuksessa, ei koulutus todennäköisesti yleisty kaikkiin koiran mielentiloihin! Esimerkiksi luopumisharjoittelussa palkkiona tulee käyttää yhtä hyvää vahvistetta, mistä luovuttiinkin, useimmiten sitä kyseistä "vietinnostatusesinettä". Ylipäänsä häiriöitä ei koulutuksessa tulisi pelätä, vaan ne pitäisi tuoda koulutukseen jo melko varhaisessa vaiheessa mukaan. Mitä myöhemmäksi häiriöiden mukaanottamista panttaa, sitä hankalampaa koira on kouluttaa toimimaan häiriössä.

Hyvä vahviste on välitön, arvostettu ja ansaittu. Koirat itse näyttävät antavan paljon enemmän arvoa samallekin vahvisteelle silloin, kun se on ansaittu suhteessa siihen, jos sen saa ilmaiseksi.Koulutuksen edistyessä kannattaa siirtyä käyttämään ruoan lisäksi muita vahvisteita, leikkimistä ja sosiaalista vahvistetta. Ärsykekontrolli toimii tässä "maagisena rajana". Leikki vahvisteena kehittyy koko ajan, ja ohjaajan kannattaa rakentaa vahviste sellaiseksi, että leikkiä pystyy itse kontrolloimaan. Aloitetaan siis lähileikistä esim. narupallojen avulla, ja kun koira on oppinut, että ohjaajan kanssa on hauskinta, otetaan vasta lentävät pallot mukaan. Jos koira on huono leikkimään, leikkimistä voi vahvistaa myös ruoalla.

Varsinaisessa case-osuudessa meillä oli esimerkkinä kaksi tapausta, joita käsiteltiin yhdessä ratkaisumalleja etsien. Ensimmäisen aiheena oli riistan jahtaamisen kitkeminen ja toisen pelkotilat.

Riistanajaminen

Perittyjä ominaisuuksia (FAPit eli Fixed Action Patterns eli kiinteät käytösmallilt, vanhalta nimeltään vietit) ei voi kontrolloida kuin oppimisen (=kouluttamisen) kautta. Fapit voimistuvat koiralla helposti ja paljon jo pienellä harjoittelumäärällä. Olen itsekin tämän konkreettisesti huomannut, sillä meilläkin Liina on päässyt pari kertaa ajamaan pupua metsässä, ja se on kehittynyt jäniksen jäljen nostamisessa ja sen bongaamisessa jo aika hyväksi. Samankaltaisia fappeja voi kuitenkin korvata toisillaan. Käytännössä tämä tarkoittaisi esim. riistanajon korvaamista esim. pallon tai frisbeen jahtaamisella.

Riistanajamisen saamiseksi kontrolliin tuli esiin muutamia vaihtoehtoja. Ensimmäinen asia on riistaan vastaehdollistaminen. Vastaehdollistamisessa voi hyödyntää ruoan lisäksi myös muita saalisärsykkeitä, mutta sellaisia, jotka ovat ohjaajan hallinnassa. Myös korvaavia käytöksiä voi käyttää, mitä itse ajattelisin ehkä jonkinlaisena riistan ilmaisemiskäytöksenä. Lisäksi nähdäkseni tärkeää olisi huolehtia siitä, että koiralle annetaan riittävästi mahdollisuuksia toteuttaa tiettyjä saaliskäyttäytymiseen liittyviä käyttäytymismalleja kontrolloidusti (esim. jäljestäminen tai muu nenätyöskentely), jotta sen ei tarvitsisikaan etsiä näitä mahdollisuuksia itse.

Paras oivallus tästä casesta minulle oli kuitenkin toiminnan keskeyttäminen klassisesti ehdollistettua signaalia hyväksikäyttäen. Eli vähän samaan tapaan kuin naksu, koiralle "ajetaan sisään" esim. pilli. Pilli yhdistetään saalisärsykkeeseen, esim. palloon. Pilliin puhalletaan niin kauan, kuin pallo on ilmassa, ja tätä toistetaan, kunnes koira pillin äänestä osaa odottaa palloa. Kun ääni on ehdollistettu hyvin, aletaan välillä käyttämään pillin äänestä "palkkiona" pallojen tms lisäksi myös ruokaa, ensin ehkä 1/10 vihellyksestä tuottaa ruoan, loput leikin. Lopulta suhdetta voidaan rukata siten, että puolessa vihellyksistä koira saa ruokaa, puolessa leikin. Näin sisäänajettua signaalia on menestyksekkäästi käytetty useammalle koiralle, joiden jahtaamiskäyttäytymisen omistajansa ovat kokeneet ongelmalliseksi.

Pelokkaan koira kouluttaminen

Toinen case liittyi hyvin arkaan, mahdollisesti pentuaikana vajavaisesti sosiaalistettuun nuoreen koiraan. Mitä työkaluja on tällaisen koiran ympäristökoulutuksen tekemiseen vanhemmalla iällä? Pelko on kiinteä käytösmalli siinä missä metsästyskäytökseen liittyvät fapitkin, ja myös pelko vahvistuu herkästi, ja alkaa helposti elää omaa elämäänsä. Sulon kohdalla olen huomannut tämän: Sulo liukastui joskus kerrostalon rappusissa, ja yleisti pelkonsa hyvin nopeasti koskemaan kerrostaloaulojen alustoja. Tämä siitä huolimatta, että se on asunut elämänsä ensimmäiset vuodet kerrostalossa, ja vaikka se kulkee rappuja päivittäin kotona, se pelkää silti tietynlaisia alustoja, ja nimenomaan lähinnä kerrostaloissa.

"Intiaaniharjoitukset". Jos koiralle uudet ympäristöt ovat haasteellisia, ehkä paras tapa niiden haltuun ottamiseksi on unohtaa kaikkinainen aktiivinen kouluttaminen, ja vain mennä hengailemaan koiran kanssa sinne, mihin sen pitäisi tottua. Tämä tekniikka vaatii kouluttajalta paljon kärsivällisyyttä, sillä pois ei pidä lähteä, ennen kuin koira lakkaa jännittämästä ja käytännössä jo kyllästyy uuteen paikkaan. Sulon ollessa nuori tein sen kanssa jonkun kerran juuri tätä - ehkä tosin osin tiedostamatta, mitä olin tekemässä... Lähistöllä järjestettiin agilitykisat, ja menimme Sulon kanssa hengailemaan lähistölle. Valitsimme paikan, jossa vain olimme ja odotimme, niin kauan, että Sulo tähän kaikkeen odotteluun jo kyllästyi.

Vahvat peruskäytökset ja vastaehdollistaminen häiriöihin. Tommy vertasi peruskäytöksiä seinään, jonka pimeässä huoneessa harhaileva löytää - tutut ja turvalliset käytökset antavat koiralle tukea ja varmuutta. Vahvojen käytösten avulla siedättäminen voi myös olla tehokkaampaa kuin "pelkkä" vastaehdollistaminen. Tällöin koira keskittyy tekemiseen, eikä itse häiriöön.

Yleisesti ottaen stressitason laskeminen kaikilla elämän alueilla, esim. nenätyöskentelymahdollisuuksien tarjoaminen, kaluaminen. Oli ongelmakäytös mikä tahansa, koiran stressitasoon kannattaa kiinnittää huomiota. Toinen asia on, saako koira mahdollisuuksia toteuttaa sisäsyntyisiä käyttäytymistarpeitaan? Mielestäni esim. nenänkäyttö on monelle koiralle tällainen tarve, ja jos omistajat rajaavat koiralta kaikki nenänkäyttömahdollisuudet pois, tarkoittaa tämä koiralle stressitason nousemista.

* * *

Loppukaneetiksi todettakoon periaatteella "lyhyestä virsi kaunis": harjoitus ei tee mestaria, vain hyvä harjoittelu tekee - huono harjoittelu tekee vain hyvän harjoittelijan.

Viisauden alku

2011-11-21T16:37:00.001+02:00

Osallistuin sunnuntaina Koirakoulu Vision järjestämään asiantuntijapäivään. Päivän alusti ja puhetta veti Trainer's Choicen Tommy Wirén. Päivä kirvoitti allekirjoittaneelta monenmoista pohdintaa, joka vei lopulta oman asemani pohtimiseen koirankoulutuskentässä. En tarkoita tällä nyt sitä, että pitäisin omaa asemaani suomalaisten koirankouluttajien keskuudessa millään muotoa merkittävänä, lähinnä viittaan oman koulutustapani asemoitumiseen erilaisten koulutusideologioiden ja -lähestymistapojen maastossa.

Minut tuntevat ja todennäköisesti tätä blogia useamman tekstin lukeneet varmaan tietävät koulutukseni pohjautuvan operanttiin koulutustapaan, tai naksutinkoulutukseen. Positiiviseksi kouluttamiseksi tai vahvistamiseksikin tätä on sanottu. Kaikissa näissä määritelmissä on kuitenkin ongelmansa. Voinko sanoa olevani operantti kouluttaja, jos hyödynnän klassista ehdollistumista, osin tahattomasti, osin tarkoituksella ja tiedostaen? Entä jos päätänkin saada käytöksen aikaan houkuttelemalla sheippaamisen tai esim. kohteiden käyttämisen sijaan? Toki pääsääntöisesti pyrin operoimaan operantilla puolella, mutta jos on selvää, että koulutus ei voi olla eikä pyrikään edes olemaan täysin operanttia, eikö operantiksi kouluttamiseksi kutsuminen ole hieman harhaanjohtavaa?

Entäpä naksutinkoulutus terminä sitten? Tähän on moni paremman puutteessa tyytynyt. Määritelmä ei ole kuitenkaan täysin tyydyttävä, sillä se nojaa määritelmällisesti välineeseen, joka on - no, parhaimmillaankin juuri sitä - vain väline. Koulutus voi olla operanttia, ilman että kouluttaja on koskaan naksuttimesta kuullutkaan; olkoonkin, että naksutin kyllä tarjoaa monia etuja käyttäjälleen. Siksi toisekseen naksutin on tarpeellinen lähinnä siinä vaiheessa, kun käytöksiä aikaansaadaan, ei käytännössä enää vihjeen liittämisen jälkeen.

Positiivinen koulutus on ihan kiva käsite, mutta harhaanjohtava. Toki pidän positiivisen vahvistamisen lähtökohdasta ihan jo sillä, että se sopii ajatusmaailmaani, moraalifilosofiaani. En voi kouluttaa, jos käyttämäni menetelmät aiheuttavat unettomia öitä ja pohdintoja tekojeni oikeutuksesta; tämä harrastus ei ole - niin rakas kuin onkin - sen arvoinen. Koulutusfilosofiana edellä mainitulla ei ole merkitystä - ammattikouluttajat käyttävät tehokkainta tiedettyä menetelmää, ja se perustuu pariin positiivinen vahvistaminen - negatiivinen rankaisu. Mistä ilmeneekin, että mikään koulutus koskaan ei ole pelkkää positiivista vahvistamista; negatiivinen rankaisu (palkkion mahdollisuuden poistaminen) on vähintään aina mukana. Miksi siis pitäisi valita ainoastaan yksi termi käytösten määrän muuttumiseen vaikuttavien tekijöiden nelikentästä? (Ks. linkki.) Toki moni operantti kouluttaja kieltäytyy käyttämästä rankaisuun pohjautuvia menetelmiä, mikä ihan viisasta onkin, sillä käytännössä kaikki käytökset eläimillä ovat koulutettavissa tehokkaiksi ja luotettaviksi ilman positiivisen rankaisun käyttöä (jonkun epämiellyttävän lisääminen). En olisi kuitenkaan totuudenmukainen, jos väittäisin, etten koskaan käytä positiivista rangaistusta. Ratsastaessani käytän sitä jatkuvasti; ratsastushan perustuu paineen lisäämiseen ja poistamiseen. Joissain tilanteissa olen tietoisesti käyttänyt positiivista rangaistusta koirillakin, joskaan säännönmukaista tämä ei ole - ja käytännössä jokainen, joka joskus hihnalenkkeilee koiriensa kanssa, ja jonka hihna joskus kiristyy, käyttää sitä niin ikään.

Voisinko sitten kutsua itseäni behavioristiksi? Ehkä. Käsittelemäni ja kouluttamisessa hyödyntämäni oppimisteoria tulee behavioristisen tieteen metodologian sisältä. Minulla on kuitenkin tiettyjä varauksia behaviorismia kohtaan; äärimmilleen sovellettuna se vetää mielestäni liikaa mutkia suoriksi. Toisaalta kasvatustieteen puolella behaviorismia on tämän takia aivan turhaan karsastettu, sillä epäilemättä esim. opettajat saisivat paljon työkaluja työhönsä behavioristisen oppimisteorian sisältä. Puhumattakaan sitten vaikka johtajista tai kenestä tahansa esimiesasemassa työskentelevästä.

Olisinko etologi? Etologia oli pitkään minulle se juttu, salaisten ammattihaaveiden kohde - jonka tosin hylkäsin jokseenkin tyhjänä arpana työmahdollisuuksien suhteen. Etologeilla olisi varmasti paljon annettavaa eläinten kouluttamisen ja oppimisteorian kanssa painiville, ja toisinpäin. Käytännössä kuitenkin lienee niin, kuten omassa tapauksessani, että nämä roolit menevät sekaisin. Kouluttajana olen kiinnostunut eläimen käyttäytymisestä sellaisenaan, toisaalta käyttäytymisen syistä. Sinällään kiinnostuksen kohteeni ei tee eroa synnynnäisten ja opittujen käytösten välille; ne ovat kiinnostavia ja arvokkaita yhtä kaikki. Minua ei kiinnosta mielipiteet, mutut tai vanhat totuudet vailla todistusvoimaa - riippumatta totuuksien esittäjän auktoriteettiasemasta. Mitä käyttäytymiseen ja sen muokkaamiseen tulee, olen kiinnostunut totuudesta, tieteellisesti todistetusta totuudesta. Ei sen enempää eikä vähempää.

Määritelmää minulla ei siis taida olla (sellaista saa toki esittää). Käytännössä en anna juurikaan painoarvoa sellaiselle toiminnalle, joka sotii omaa arvomaailmaani vastaan (tunne), tai jonka perustelut ovat käyttäytymistieteellisesti hataralla pohjalla (järki). Jos joku asia kummallisesta perustelustaan huolimatta toimii, tahdon toki tietää ja ymmärtää, miksi se toimii. Minulla on siis kouluttamisessani viitekehys, vaikka sen nimeäminen hankalaa onkin. Vähintään voin sanoa pyrkiväni perustamaan viitekehykseni käyttäytymistieteelliseen argumentointiin. Viitekehykseni toimii suodattimena jo keräämäni ja pääni sisään asemoimani tiedon ja uutena tulevan informaation välillä. Käytännössä minulla on siis ennakkoasenteita, varsin voimakkaitakin sellaisia, koirien ja eläinten kouluttamista ja sitä koskevaa puhetta kohtaan. Miten tällöin voi säilyttää nöyryyden ja avoimuuden uusille ajatuksille, ja olla samalla kriittinen ja omilla aivoillaan ajatteleva? Helppoa se ei ole, sen voin vähintään sanoa.

Olen kuitenkin halunnut haastaa itseni. Pyrin tietoisesti kouluttautumaan erilaisissa treeniryhmissä, erilaisten kouluttajien ja eri harrastuslajeja edustavien ihmisten kanssa. Tämä tarkoittaa sitä, että joudun jatkuvasti haastamaan muodostamiani käsityksiä koirien ja eläinten kouluttamisesta ja peilaamaan niitä saamaani informaatiota vastaan. Tämä tie ei ehkä ole helpoin mahdollinen, mutta uskoakseni se johtaa oppimiseen tehokkaammin, kuin jos kulkisin omaa ennakkoasenteideni määrittämää kapeaa polkua pitkin silmälaput silmillä.

Sokrates teki minuun suuren vaikutuksen, kun joskus kouluikäisenä kirjoituksiinsa tutustuin. Viisauden alku on ymmärtää, miten hyvin vähän tosi asiassa tietää. Tämän ymmärtäminen on ollut jopa hieman tuskallista; helpompi vaihtoehto voisi olla se kuuluisa pään pensaaseen pistäminen ja toisinajattelijoiden tuomitseminen. (Toki on huomioitava, että koirankoulutuskentällä liikkuu paljon porukkaa, jotka eivät ylipäänsä ajattele kouluttamista, vaan tekevät asioita vain sen vuoksi, että niin on käsketty tekemään, tai että niin on aina tehty.) Sen sijaan olen päättänyt koetella käsityksiäni ja jatkuvasti täydentää ja asemoida uudelleen teoreettista viitekehystäni. Prosessi on ollut vähintäänkin kasvattava, ja se on jatkuvasti käynnissä.

Vaikka avoimuuteen ja nöyryyteen pyrinkin, on kuitenkin eräs vaatimus, josta en kouluttamisessani tahdo tinkiä: se kuuluu "tiedä mitä teet, ja miksi sen teet."

Liina = agilitykoira??!! ;)

2011-11-14T22:18:00.000+02:00

Viikonloppuna treenailtiin doggiella, jossa allekirjoittanut sekä Liina ottivat ensikosketuksensa agilityn ihmeelliseen maailmaan, sekä tehtiin muiden touhujen ohessa vähän esineitä.

Liinan esinetyöskentelyyn olen oikein tyytyväinen! Nyt vielä kaikki toistot siten, että Liina on saanut katsoa esineiden viennit. Pisimmillään olen vienyt esineen 40 m:n päähän (suora pisto). Leveyttä ruutuun olen nyt tehnyt muutaman metrin verran yhdellä toistolla. Toi hyvin, vaikka joutui etsimään vähän aikaa, ja häiriintyi vähän pihan äänistä, joita jäi kuuntelemaan, mutta jatkoi työskentelyä ilman eri kehotusta. Hyvähyvä! Palauttaa laukalla ja epäröimättä, sekin hyvähyvä :)

Sulolle tallasin sitten 50x20 ruudun, jonne kaksi esinettä. Taas sama vanha meininki juoksutöhöttämistä päällä. Luulen sen löytäneen ensimmäisen esineen, mutta koska se ei ole niin kiva, Sulo kävi etsimässä toisen ennen kuin toi tämän. Piruako minä teen tälle? Onko sen kanssa liian nopeasti edetty useamman esineen treeniin? Sulo tuo ihan kivasti esineet silloin, kun harjoitellaan vain tuomista. Esineruudussa se antaa enemmän arvoa juoksentelulle ja katsoo oikeudekseen valita, mitä esineitä viitsii tuoda. Palautuksen olisi oltava se juttu, joten palautuksesta on vahvistettava hyvin. Treeniä on varmaan jatkettava sen yhden esineen voimin. Esineet voisi ehkä olla lähempänä eturajaa, jotta ei tulisi juoksentelemista niin paljon. Jos tätä joku lukee, ja tulee mieleen joku kehitysehdotus, otan sen ilomielin vastaaan!

Sulon doggietreeneissä vähän avoliikkeiden ketjutusta (seuraa, jäävät, kaukot, hyppy), eli vain hypystä palkka. Lisäksi hyppynoutoa ja noutoa. Hyppynouto ok, noudossa ääntä ja ravipalautus. Ei passaa treenata noutoa noin pienessä hallissa; tulee turhaan vahvisteltua ravipalautuksia. Ja luoksetulon pysäytystä harjoiteltiin myös. Nyt, kun näitä avon liikkeitä on vuosi tahkottu, ne alkaa olla jo mallillaan. Turhaan kiirehdittiin kokeisiin viime vuonna, kun ei koira ollut valmis. Isoin ongelma on tuo ääntäminen, se on ihan tuurissaan, milloin Sulo sitä niin pahasti esittää, että se oikeasti häiritsee, ja milloin se on enemmän sellaista pientä piippausta.

Liina teki hyppyä, jääviä ja seuraamista. Lisäksi paikkamakuuodottelua Oilin tehdessä. Hyppyyn otin seiso-käskyn mukaan esteen takana. Liina taitaa osata tämän! Se osasi myös jäävät! Kestää hyvin mun liikkumisen. Vasemmalle käännökset tekee tosi hienosti paikallaan, liikkeestä, kun ne tulee vähän yllärinä, ei ihan niin hyvin. Pohdin myös tuossa saksalaisen käännöksen käyttöönottoa, mutta en taida vielä luovuttaa tämän vasemmalle täyskäännöksen suhteen, kun se on kuitenkin hienosti edistynyt. Johan se BH-koe alkaa polttelemaan, pitäisi vain tuota seuraamista jaksaa työstää, ja toki jääviä ja paikkamakuuta yhtä lailla myös. Samoin toisten koirien ohittelua voitaisiin harjoitella, ja yksinjäämistä, sitä kaupunkiosuutta varten...

Kun tottista ei jaksa aina hieroa, ja aikaa kuitenkin oli, päätin huvikseni sheippailla Liinalle agilityesteitä (!! niin, minä!). Pujottelu tuntui selvimmältä. Pujottelussa olennaista on ensimmäisen välin varma hakeminen eri suunnista, riippumatta ohjaajan sijoittumisesta. Koiran kun pitää aloittaa pujottelu aina oikealta puolelta, vasemmalta ei kelpaa. Kuulemma loppujen keppien pujottelun opettaminen ei ole niin vaikeaa sitten, kun koira osaa hakea ensimmäisen välin itsenäisesti. Liina hoksasi nopeasti, että pointtina on mennä keppien välistä, mutta se tarjosi paljon myös vasemmalta puolelta menemistä. Kovin kauas en vielä voinut siirtyä optimilähetysrintamasta, eli minun sijoittumisella on suuri merkitys siihen, että Liina sujahtaa oikeasta välistä, mutta ainakin se tietää, että keppien välistä meneminen on se juttu. Aika hauska juttu opetettavaksi, ja ihan hyvää kehonhallintaharjoitusta Liinuskalle! Käveltiin me sitten vähän puomia pitkin ja hypättiin pöydällekin. Pöydälle menemistä Liina tarjosi nopeasti, kun ollaan noita korokkeita harjoiteltu. Essillä on puomilla alastulokontaktina takajalat kontaktilla, etujalat maassa. Muistelisin jostain lukeneeni, että alastulokontaktin voi sheipata siten, että koira hakeutuu itse oikeaan asentoon. Tämä voisi olla hyvää jatkumoa meidän takamuksenkäyttöharjoituksille. Josko siis opettaisin Liinan peruuttamaan korokkeen päälle, luulisi yleistämisen olevan aika helppoa..? Tyynylle pakittamista siis ehkä harjoittelemme.

Tänään illalla tokotreenien päätteeksi pääsi omatkin vähän tekemään. Sulolle eteenmeno ja luoksetulon pysäytyksiä. Eteenmenoon varasti, tein uuden jätön. Pysäytys meni ekalla pitkäksi. Tehtiin lyhyemmästä ja takapalkalla, korjaantui. Sulolla oli hirmu draivi päällä, taisteli ja ärräsi. Liinan kanssa seuraamista lähinnä, ja vähän leluilla pelailua ja siinä sivussa vauhdin rakentamista palautuksiin. Taisin ihan vahingossa tajuta, mitä mulle on varmaan useammissakin treeneissä kertoa vietinnostatuksesta/koiran poissaoloon reagoimisesta. Liina meni ekana autosta päästyään hajuille, kun se oli ensin saanut voittaa multa lelun. Puutuin tähän ensin paheksuen, sitten aloin härkkiä Liinaa ihan kunnolla. Piru se nousi! Se tekikin sitten oikein hyvää työtä, tehtiin seuraamista. Jaksoi pitää kontaktia, käännöksetkin toimi.

Eläinkokeita tunnarin muodossa ja tokosälää

2011-11-11T20:37:00.001+02:00

Liinan kanssa ollaan paljon nyt työstetty käännöksiä ja takapään käyttöä sillä seurauksella, että pitkä seuraaminen on alkanut levähtää pahemman kerran. Pitkällä tarkoitan tässä yli 5 askelta kestävää seuraamista... Ja jälleen, kun palkkaa ei näy eikä kuulu, Liina alkaa jätättämään, lakkaa yrittämästä. Äähhh. Luin juuri valionarvon jäljeltä saaneesta sakemannista, joka oli tehnyt ensimmäisen JK3-tuloksensa 2-vuotissynttäripäivänään. Me ei olla edes BH-kokeeseen valmiita, Liina täyttää tammikuussa 2 vuotta.

No, se, että on varaa murehtia tällaisia asioita, kertoo vain siitä, että elämä on oikeastaan aika hyvällä mallilla (kopkop). Jotta yritetään. Enkä minä aina kaikkein ahkerin kouluttaja ole ollut, myönnetään nyt sekin.

Terhille kun manasin seuraamisongelmaa, hän neuvoi tekemään ainoan järkevän asian tässä tilanteessa; antaa asian hautua. Maltoin antaa sen hautua pari päivää, kunnes eilen oli ihan pakko vähän treenata parkkipaikalla, kun käytiin Tikkakosken purtsilla lenkkeilemässä. Nopeatahtisia treenejä, ensin ajattelin "vietinnostatustreeniksi" noutoa lentävillä lelupalkoilla, siis vähän niin kuin hauskanpidon piikkiin. Vaan Liinaapa kiinnosti maan hajut enemmän kuin lelut tai noutokapulat. Jotta hyvin alkoi tämäkin treeni. Sulo sai tehdä välissä, ja tehtiin vielä uudemman kerran, ja lopetettiin onnistuneeseen (kriteerinä palautus laukalla). No, Liina lopetti haistelun ja laukkasi, jotta kai tämä nyt plussan puolelle meni, vaikka eihän se sellaista viettivoimaa kyllä esittänyt.

Niistä seuraamisista sitten; nyt ne meni paremmin. Liekö asiaan vaikuttanut se, että mies unohti ruokkia koirat aamulla, joten vahvisteen arvo (ruoka) oli kohdillaan. Tein muutaman pätkän ja lopetin siihen.

Sulo on tehnyt liikkeet oikein kivasti, mutta ääniongelma on ja pysyy. Ei sille kyllä oikein mitään ole tehtykään. Kaukot, noudot, seuraamiset, jäävät..., kaiken se on nyt osannut ja tehnyt innolla. Eikä ole jäänyt ihmettelemään hajuja tai sekoillut muuten.

Viikonloppuna olisi ollut taas hakutreenejä, mutta ne jää nyt väliin multa. Saapa nähdä ehditäänkö tai päästäänkö enää tämän vuoden puolella hakuilemaan. Toisaalta noiden treenit on siinä vaiheessa, että jos yhden onnistuneen harjoituksen pääsisi tekemään ennen talvitaukoa, olisi hyvä. Lumestakaan ei olisi liiemmälti haittaa, Suloa jos haukuttaisi ja Liinalle motivaatiotreeniä.

Myös esineitä ja jälkeä haluaisin ehtiä tekemään viikonloppuna ja ennen kaikkea ennen lumia. Jäljen osalta molemmilla olisi ajankohtaista tehdä janatreeniä; Sulolle pitäisi saada jotain järkeä siihen touhuun ja Liinalle ajatusta. Esineiden osalta Sulolle vielä palautusten vahvistelua ja täysimittaisen ruudun kokeilemista, Liinalle pari esineen vientiä sen nähden ehkä ja sitten voitaisiin tehdä samat ns sokkona. Ja ennen kuin tehdään isommilla ruuduilla, Liinalle pitäisi tehdä syvyyttä. Esinetreenissä ei onneksi vähäinen lumi vielä haittaa - ensi viikon ennusteiden mukaan sellaista voisi olla jo odotettavissa.

Tänään avustin Annaa liikkuroinnissa, ja tehtiin sitten eläinkokeita tunnarin muodossa Sulolle ja Liinalle. Samaista koetta yritin aiemminkin, mutta en voinut olla varma siitä, etteikö muissakin kapuloissa olisi ollut mun hajua, ja Liina niitä mulle nostelikin, eikä kokeen tulos ollut ihan toivotunlainen... Nyt oli varma tieto, että väärissä ei ainakaan mun hajua ollut. Anna levitteli kapuloita reilusti pihalle, ja minä vein oman sekaan. Ensin Liina nosti mulle pari muuta, mutta kun en reagoinut vääriin mitenkään, Liina otti nenän käyttöön, ja etsi oikean. Sama toistettiin vielä kahdesti, ja kyllä se piru vieköön tajusi :) Heh, yhdellä toistolla tunnari opetettu... No, ei ehkä ihan niinkään, mutta hyvä ajatus siitä ainakin on. Käpyjä Liina on etsinyt niin paljon, että "oma" on sille todennäköisesti hyvin syöpynyt mieleen. Ensin tosin Liina meinasi, että hänen pitää ilmaista kapula maahan menemällä, mutta toi se ne kyllä, kun kannustin. Tunnaria en kuitenkaan aio harjoitella ollenkaan omin päini, että voin olla varma siitä, ettei väärissä kapuloissa ole mun hajua ollenkaan.

Sulon tunnaritreeneissä oli vähintään astetta enemmän sähellystä, mutta kyllä Suloltakin alkoi se oikea löytymään, mutta selkeästi ei malttanut keskittyä kuten Liina.

Hallikausi avattu

2011-11-06T23:14:00.000+02:00

Doggien hallivuoro alkoi. Olipa mukavaa treenata! Kun kesäkausi on ollut taukoa omista säännöllisistä tokoista, eikä tällä nimenomaisella porukalla olla toisiamme tokojen merkeissä juurikaan treffailtu, oli mukava päästä näkemään, missä mennään itse kunkin osalta. Kun vielä kontekstina oli viime talvikaudelta tuttu halli, oli helppo nähdä edistys. Häiriönsieto, fiilis ja monet liikkeet oli kaikilla ainakin mennyt reippaasti eteenpäin!

Sulolle merkkitreeniä, paikkamakuuta, hyppyä, jäävät, seuraamista sekä luoksetulon pysäytyksiä. Muuten hyvä, mutta ääntä oli taas matkassa aika paljon. Merkin opetuksessa allekirjoittaneella oli vähän punainen lanka hukassa. Mieti ensin mitä haluat, miten sen haluat saada aikaan, ja sitten käytännön koulutussuunnitelma... Mutta Sulolla oli hyvä asenne tekemiseen!

Liinalle seuraamista, jääviä, hyppyä ja esinetreeniä. Liinalla oli hyvä asenne, se teki tosissaan töitä ja näytti koko ajan siltä, kuin olisi sanonut "kerro mitä mä teen. Näinkö? Vai näinkö?" Seuraamisissa vasemmalle käännöksiä, jotka on kivasti edistynyt. Varmuutta vain tarvitaan paljon vielä seuraamisliikkeeseen ylipäätään. Jäävätkin alkaa olla kivasti mallilla, vihjeet alkaa olla selvää kauraa, mutta sitä kestoa ja häiriönsietoa minun liikkumisen suhteen pitää vielä rakentaa. Hypyt meni hyvin, kun oli namitäti toisella puolen. Eteenistumista hypyn jälkeen aloin myös tekemään. Esinetreenissä 4 esinettä neliön joka kulmassa, me keskellä, lähetyksiä yksitellen esineitä hakemaan. Teemana se, että minkä esineen valitseekaan, vaihtaa ei saa (varmistaja mukana estämässä sen). Aluksi Liina yritti vaihdella. Palautuksia vielä vähän vahvemmaksi. Minkä tahansa esineen kanssa eteenistumista pitää paljon vielä vahvistella.

Haun haasteita, vol x

2011-11-05T15:58:00.000+02:00

Tällä viikolla ollaan tehty koirien kanssa pikkutreenejä pihassa, käyty vähän juoksemassa, ja tänään hakuilemassa. Aika moni pk-harrastaja tuntuu olevan ihan hyvillään siitä, että lumentulo näyttää vähän venyvän - niin minäkin.

Liinan kanssa ollaan jatkettu takamuksenpyörittelyä pölkyn ympärillä sheippaillen. Eli etujalat pölkylle, takajalkojen liikkeestä naksu. Ensin autoin alkuun liikkumalla itse samalla ympäri. Sessiot on edennyt siten, että kun olen lopettanut liikkumisen, Liina muutaman kerran tarjoaa takajalkojen liikettä, mutta sitten ikään kuin unohtaa, mitä oli tekemässä, ja tarjoaa alas-ylös-hypähtelemistä, peruuttamista, muttei sitä pelkkää takajalkojen siirtelyä. Muutamassa sessiossa päästiin kuitenkin siihen, ettei mun tarvinnut itse liikkua, vaan Liinan takajalat liikkui mua kohti, ja palkan paikalla yritin vielä liikettä vahvistaa palkkaamalla aina vähän niin kuin liikkeen suuntaan ympyrän kehällä. On vaan niin liikuttavaa katsella, miten kovasti Liina miettii ja tarjoaa ja haluaa osata. Pari kertaa olen sitten täyskäännöksiä ja kohteiden kiertämistä tehnyt seuraamisessa Liinan kanssa, ja ikään kuin tuntuisi siltä, että näistä harjoituksista on ollut apua, ja Liina on käyttänyt takamustaan tehokkaammin näissä. Sen sijaan pitkä seuraaminen alkaa vähän leviämään vuorostaan, joten siihen kiinnitämme sitten seuraavaksi huomiota.

Sulon kanssa kaikkea pientä. Hammaskolot näyttää parantuneen oksti (kopkop), mutta vähän kipeän oloinen Sulo oli leikkauksen jälkeen, mikä nyt ei tietenkään mikään yllätys olekaan. On saanut kipulääkettä. Ollaan harjoiteltu jäävien erottelua, kaukoja, seuraamista ja luoksetuloja, sekä ketjutettu näitä. Vähän tuntuu Sulon kanssa tokoilusta puuttuvan sellainen punainen lanka ja kunnianhimo. Ja ai niin, haukutin minä sitä tuossa, ja samalla tein erottelua ääni-hiljaa.

Haukutusteema jatkui Sulolla haussa. Tämän päivän treeneissä aiheena oli ilmaisukestävyys, eli maalimiehet kohtuu helpoissa piiloissa, ja nyt tehtävänantona maalimiehillä katsoa hyvä haukkupätkä, kuitenkin siten, että haukkuja tulisi vähintään se n 20. Jos katkoja, niin kannustusta. Ensimmäinen maalimies oli vaikea, Sulo inisi ja turhautui ja haukkui aika huonosti. Minun kävely piilolle ja sen ympäri häiritsi Suloa, ja kun se ei maalimieheltä haukkumalta saanut omasta mielestään hyvässä ajassa palkkaa, se tuli haukkumaan mulle, mutta meni sitten vielä maalimiehelle kuitenkin, ja sai kuin saikin aikaan sieltä ne viitisen hyvää kumeaa haukkua mistä palkka. Seuraava parempi, mutta katkoja oli vielä. Tsekkaili taas minua. Kolmas taas vähän edellistä parempi, ja neljäs oikein hyvä, nyt Sulo ei kiinnittänyt mun suuntaan juurikaan huomiota, vaan haukkui katkotta ja hyvällä äänellä, josta maalimiehen vapautus palkalle.

Liinalle oli ajatus tehdä "perus"pistoharjoitus kahdella liikkuvalla maalimiehellä, syvissä piiloissa, yhteensä kuusi pistoa. Harjoitus osoittautui kuitenkin vähän hankalaksi, Liina ei irronnut syvälle, läähätteli eikä mun mielestä käyttänyt nenäänsä kovin hyvin, ja kun se sitten sen seitsemän piston jälkeen lopulta löysi maalimiehen, se oli jotenkin vain niin helpottunut löydöstä, ettei enää muistanut ottaa rullaa. Liina turvautui jäljestämiseen aika nopeasti, jos se ei heti saanut hajusta kiinni, mutta koska me oltiin viimeisten joukossa hakuradalla, harhajälkiä oli niin paljon, ettei niistä tainnut juuri olla apua - ja toisaalta hyvä niin. Kahdelle maalimiehelle jouduttiin käyttämään ääniapua, mutta onneksi se pari ukkoa onnistui löytämään itsekin ilman apuja. Näytöt meni hyvin. Tässä treenissä näkyi se, että jos Liina ei heti onnistu, sillä loppuu usko ja itsevarmuus aika nopeasti, eikä se välttämättä sisuunnu yrittämään kovemmin, vaan vähän niin kuin luovuttaa. Toisaalta se turvautuminen jäljestämiseen voi olla se Liinan keino yrittää kovemmin; se ei ehkä ole vain vielä hiffannut sitä, että juoksemalla (suu kiinni) eteenpäin maalimiehen löytää varmimmin. Mietin myös noita rullannosto-ongelmia sen kannalta, että en ole viime aikoina palkannut Liinaa rullan tuomisesta, vaan kiittänyt ja välittömästi kytkenyt, ja ollaan lähdetty näytölle, mutta en tiedä tarvitsisiko se tässä vaiheessa vielä ainakin aika ajoin sitä palkkaakin rullista. Seuraavaan treeniin suunniteltiin motivaatioharjoitusta, jossa alussa yksi piilossa olevan maalimiehen nosto, sitten loput haamuina ja yliheittoina. Termi oli minullekin uusi, mutta tarkoittaa käytännössä sitä, että ensinnä löytynyt maalimies tulee koiran kanssa puoleen väliin kohti keskilinjaa ja jää siihen koiran kanssa ohjaajan edetessä keskilinjalle saakka. Sitten otetaan maalimies toiselta puolelta haamuksi, josta kutsutaan koira ja lähetetään suoraan etsimään.

Haussa eivät siis totta tosiaan haasteet lopu kesken. Omalta osaltani treenit näyttävät kulkevan siten, että tulee parit ekstaattisen hyvin menneet hakutreenit, joiden jälkeen palaudutaan ihan pohjamutiin rypemään ja miettimään koulutuksen perusasioita. Toisaalta koko ajan ei mitenkään voi mennä hyvin, silloinhan ei tapahtuisi ollenkaan kehitystä. Tällaisissa treeneissä on hyvä bongata ne ongelmakohdat, ja keskittyä sitten tulevissa treeneissä yhden asian parantamiseen kerrallaan. Eikä Liinakaan kuitenkaan ole hakua treenannut kuin reilun vuoden ja osin vähän epäsäännöllisesti, joten eihän me millään muotoa valmiita voitaisi vielä olla. Eli seuraavaksi Liinalle vain itsevarmuuden ja maalimiesmotivaation kasvattamista, vauhtia lisää, pistoihin syvyyttä lisää. Ja Sulolla haukkuun varmuutta ja kestoa. Siinähän niitä onkin sitten!

Hammaspuoli Sulo

2011-11-01T21:17:00.001+02:00

Sulolta jouduttiin poistamaan kaksi yläetuhammasta. Viime eläinlääkärireissulla huomattiin, että hampaat eivät ole vain kuluneet, vaan katkenneet jossain rytäkässä, ja niissä oli ydinyhteys luuhun. Sulolta on nyt poistettu kolme traumaperäisesti katkennutta etuhammasta. Luussa näkyi molempien hampaiden juurien ympärillä tulehdukseen viittaavaa luun harventumaa, jonka pitäisi kuitenkin itsekseen parantua, kun hampaat on poistettu. Mutta hyvä siis että otettiin pois!

Liinassa ollaan huomattu jotain hyvin alkukantaisia ominaisuuksia. Meidän piha rajoittuu metsään, ja Liina on erään kuusen juuren kaivanut tässä vuoden aikana oikein hyvän kokoisen kuopan. Se on purrut kuopan tieltä juuretkin poikki. Usein, kun sen iltapissiltä päästää sisälle, se tulee sisään hiekkaisena ja pää pihkassa. Kuoppa on oikeasti syvä; luulen, että juuri sellaisissa ne sudetkin viihtyy... Toinen juttu mitä Liina harrastaa, on luiden piilottelu. Nyt parhaillaan se jäystää luuta, jonka se kävi jostain piilostaan noukkimassa. Lähinnä siitä olen siis yllättynyt, että se ylipäänsä muistaa, mihin on luitaan piilotellut...

Maanantaina vähän tokoa sitten Liinan kanssa. Paikkamakuu ryhmässä, siitä Liina lähti kerran, kun kommentoin jotain eräälle ryhmäläiselle, kävin palauttamassa ja makuutin uudestaan, nyt ei ongelmaa. Seuraamisesta ollaan katsottu käännöksiä ja peruuttamista, jolla lähinnä yritän saada ideaa takamuksenkäyttöön. Kai se pikkuhiljaa edistyy. Liinalla on kyllä intoa tekemiseen; nuo käännösharjoitukset saa sen jopa vinkumaan... Hyppyä katsottiin; Liina hyppää mielellään, mutta eihän se osaa sitä seisomista vielä kunnolla. Tänään tsekattiin jäävien tilanne. Maahanmeno on ehkä paras, istumista vähän empii, mutta hitaasta kävelystä istuu. Seisomisestakin taitaa Liinalla olla haju, sitä ollaan tehty peruutuksesta. Luoksetulo on hyvä, olen vahvistellut odottamistakin.

Sulokin sai tänään tehdä. En oikein tiedä mitä sen kanssa kotipihalla treenaisi, kun se periaatteessa osaa kaiken tottiksista ja tokosta mitä sen pitääkin osata. Siis liikkeet vaatii kyllä paljon hienosäätöä ja sellaista, mutta varsinaisesti paljon uutta opeteltavaa niissä ei ole, ja eniten ne vaatii sitä kenttätreeniä. Lähinnä kai tämä on siitä kiinni, että musta on paljon palkitsevampaa opettaa uusia juttuja kuin hioa niitä vanhoja. Voittajan liikkeitä voisi tietysti huvin ja urheilun vuoksi opetella, vaikka olenkin aika varma, ettei me sinne asti mennä, kun on tuo avokin niin pitkissä kantimissa. Hm. Olisikohan siinä sitten mulle ja Sulolle projektia talveksi, josta innostua? Ihan ilman koetavoitteita (ne kuuluisat viimeiset sanat, mutta nyt olen kyllä aika lailla sitä mieltä, että todellakin ilman koetavoitteita).

Ei se syksy nyt niin paha ole

2011-10-30T17:28:00.000+02:00

Tottistreenaamiseen into liikkuu siinä nollan tietämillä, mutta onneksi voi vielä tehdä maastoja. Tänään hakutreenien päätteeksi koirien kanssa metsässä ja rannoilla samoillessani tajusin nauttivani olotilasta; koirat puhkui intoa viileässä kelissä, metsä oli kohtuukuiva, sää hyvä, itsellä hyvä mieli onnistuneista treeneistä... Nyt on tosiaan ollut varsin mukavat kelit viimeiset pari viikkoa, kun ei ole vettä tullut. Valoisa aika vaan käy armottomasti jo kovin lyhyeksi minkäänlaista treeniä ajatellen, nyt vielä etenkin, kun kelloja siirrettiin. Ei se auta, viikonloppuihin yritettävä mahduttaa ne treenit mitä haluaa tehdä kaiken muun tekemisen lisäksi. Toisaalta ihan mukava välillä viettää koti-iltoja, kirjojakin olen viime aikoina lukenut taas pitkästä aikaa, kun ei ole kaikkia iltoja luuhannut metsissä. Olen myös innostunut vanhasta rakkaasta harrastuksestani ratsastuksesta ihan "uudella" tavalla, kun menin ja varasin toisen viikkotunnin.

Eilen Essi kaverinani käytiin tekemässä hiekkajälkiä tuohon lähelle hiekkakuopille, tänään oli vuorossa hakutreenit. Hyvä mieli jäi kummastakin. Liinan jälki kulki rekkojen kääntöpaikalla, ja hiekka oli painautunutta; oletusarvona oli vaikea alusta. Sulon jälki oli sinällään (minun mielestä) helpompi, että se kulki pehmeällä hiekalla, jossa askeleet näkyivät selvästi. Jäljet vanheni puolisen tuntia, ja tuuli oli navakka. Liinan jäljellä oli 5 keppiä, pituutta joku vajaa 150 askelta - en viitsinyt vaikeaksi olettamalleni alustalle lähteä tekemään mitään pitkää jälkeä. Liina jäljesti kuitenkin tosi hyvin; uusi alusta ei näyttänyt aiheuttavan mitään ongelmia. Tuuli teki sen, että haju painui kauemmaksi jäljen päältä, ja Liina jäljesti pari metriä jäljen sivussa. Bongasi kepit kuitenkin hienosti ja ilmaisi aivan kaikki kuten pitääkin! Kulmassa pyöri vähän, mutta löysi itse jäljen.

Sulo jäljesti vauhdilla, mutta samoin kulmassa se pyöri tosi pitkään ennen kuin paikansi uuden kulkusuunnan. Ja taas tuuli painoi hajua kauemmaksi primäärijäljeltä. Ilmaisut kuitenkin ok. Hyvä että Sulokin joutuu välillä tosissaan hommiin, tuo metsäjälki näyttää olevan sille vähän turhankin helppoa ;)

Tänään sitten hakutreeneissä. Liina ja Sulo teki molemmat kaistaleita, tai hajupeittoa, kuten saamamme uusi vahvistus ryhmään tiesi kertoa. Siis ei tallattu aluetta etukäteen, vaan ukot käveli piilolle serpentiiniä, jotta ei ihan jäljestämällä pääsisi piilolle, mutta tallatun alueen haju kuitenkin selkeästi kertoisi koirille, mistä kannattaa etsiä. Liina teki ensin. Ukot meni piiloon pareittain, jottei tulisi houkutusta lähteä edemmäs etsimään. Tämä treeni toimi Liinalle oikein hyvin. Vähän se yritti jäljestää, mutta nähdäkseni ilmavainulla löysi kuitenkin ukot. Tuuli oli jälleen varsin navakka, mikä näkyi hyvin tuulen alapuolella olleen ukon nostamisessa: Liina meni siitä ihan reilusti yli, kunnes sai tuulen tuomasta hajusta kiinni, ja palasi hakemaan rullaa. Näytölle se meni samalla tavalla! Kolmannelle ukolle jouduin lähettämään uudestaan; Liina yritti ensin jäljestämällä löytää ukon, mutta totesi tavan toimimattomaksi, ja lähti pyörimään, jolloin kutsuin sen takaisin ja lähetin uudestaan. Tällä yrityksellä Liina menikin ihan suoraan ja löysi ukon helposti. Mun valmistelut lähetykseen olisi tälle pistolle saanut olla huolellisempia, Liina oli vähän kuutamolla, ja minä vain roiskaisin sen menemään. Rullat nousi tosi hienosti, ja näytölle lähti vauhdikkaasti. Ukot oli kaikki ihan oikeissa piiloissa, syvyyttä piiloilla keskimäärin ehkä sen 30 metriä.

Sulolle ukot samoille kaistaleille. Pistot oli suoria ja lähdöt innokkaita. Ääntä pitäisi vain saada - ylläripylläri - pois niistä. Treenattiin samalla haukkua; maalimiehet innosti Suloa sen alettua ilmaisemaan, mikä toimikin aika hyvin. Haukkuun tuli uutta intensiteettiä, ja katkot jäi pois. Sulo ei myöskään tsekkaillut mun suuntaan samalla tavalla. Tämä tuntui auttavan Suloa, ja aloin uudelleen elätellä toivoa, josko Sulon sittenkin saisi koulutettua hakukokeisiin... Seuraavaksi Sulon ilmaisua pitää kouluttaa ihan erikseen, eli opettaa sille, että haukuhauku vain riippumatta siitä mitä minä teen. Tämä erillään varsinaisesta etsintätyöskentelystä.

Hyvät treenit, hyviä uusia ajatuksia! Liinalle pitäisi hommata kiintorulla, se lienee sen kanssa sitten se seuraava "iso" haaste.

Vielä on maastokautta jäljellä

2011-10-27T23:29:00.000+03:00

Koirat on ollut ehkä puolisentoista viikkoa vähän vähemmällä treenillä, ja sen kyllä huomaa. Virtaa on hirveästi, mutta toisaalta ruoka ei maistu niin hyvin kuin normaalisti. Eilen tallasin jäljet lähimetsään töistä tullessani, tunnin ehtivät vanhenemaan. Just ja just ehdittiin ajamaan ne ennen pimeän tuloa.

Liinan jälki oli noin 500 askelta, keppejä 2, ensimmäinen n. 400 askeleen jälkeen ja loppukeppi. Alussa muutaman metrin jana, jolta jälki lähti oikealle. Liinalla oli hirmuisesti vauhtia! Se ei malttanut jäljestää tarkasti ja tarkisteli paljon, välillä meinasi ajautua ihan vikaankin. En kuitenkaan ottanut sen työskentelyyn sen kummemmin kantaa, vaan annoin sen jäljestää kuten halusi. Bongasi ekan kepin, mutta sillä oli yhä siinä vaiheessa vielä niin kiire, ettei se olisi meinannut alttaa paikantaa keppiä. Se oli jo lähdössä eteenpäin, mutta kun minä en tullut perässä, se tuli "kysymään" multa, mitä tehdään, ja pyysin sitä näyttämään, jolloin keppi löytyikin. Seuraavan paikantamisessa ei ollut ongelmia.

Liinalle pitää varmaan seuraava jälki tehdä huomattavasti vaikeammaksi, jotta se joutuu todella tekemään töitä jäljellä pysyäkseen, oli taas liian helppoa tämä sille. Ja jälki voisi olla vielä reilusti pidempi. Liinalle on kyllä tullut aimo annos intoa jäljenajoon; ainahan Liina on tykännyt jäljestämisestä, nyt se tykkääminen on alkanut näkyä vauhdissa.

Sulolle jana neljässäkympissä oikealle. Kolme keppiä, eka n. 100 metrissä, seuraava 300-400 metrin kohdalla ja vika keppi n. 600 askeleen kohdalla. Menin jonkun verran traktoriuria pitkin ja poikin, ne ei Sulon jäljestykseen vaikuttanut. Kepit nousi hienosti eikä jäljestyksessä muutoin ollut mitään huomautettavaa, mutta janalla oli taas aikamoista sähellystä. Sulo juoksi juoksemisen ilosta, jäljesti takajälkeä, juoksenteli vähän lisää... Tähän pitää keksiä jotain. Seuraava jana on ainakin lyhyt, jotta nämä kunniakierrokset vähän vähentyisi.

Esineitä ollaan tehty pari kertaa. Liinan treenit on siinä vaiheessa, että se suoriutuu hienosti, kun jätän sen odottamaan ja katsomaan, kun vien esineen 10-15 metriin. Nyt vein esineen valmiiksi, ja toin Liinan sitten etsimään. Liina irtosi hyvin, muttei malttanut etsiä, vaan rupesi tarjoamaan mulle keppejä, kun esinettä ei heti löytynyt. Jouduin lähettämään lähempää, ennen kuin esine ousi. Sulolle olen tehnyt myös helppoja esineennostoharjoituksia, jotta palautuksista tulisi vain paljon toistoja, eikä Sulo pääsisi toteuttamaan itseään juoksentelemalla ja muka etsimällä.

Liinan kanssa on katsottu seuraamista. Pitkässä seuraamisessa se poikittaa pirusti, ja asento elää muutenkin. Lyhyemmällä pätkällä se pitää asennon paremmin, ja on alkanut käyttää takamustaankin. Vielä tässä on harjoiteltavaa, mutta edistyttykin on. Ja luoksetulossa muuten on nyt vauhtia!

Väsyttää

2011-10-21T23:24:00.000+03:00

Hiljaista on ollut. Olin itse vähän kipeänä männä viikolla, eikä koirien kanssa olla tehty juuri muuta kuin käyty lenkeillä. Ihan pikkutottiksia lenkkien yhteydessä ja jonkun kerran pihalla on otettu. Liekö taudin vika vaiko pimenevien iltojen, mutta veto on ollut hyvinkin pois; minä voisin ruveta hyvin talviunille tähän aikaan vuodesta. Se on vain kumma juttu, miten työt tuppaa aina kasaantumaan siten, että loppusyksystä on aina kiire, joka vain pahenee joulua kohti. Siihen päälle jouluhössötykset, niin joka jouluun mennessä olen ollut aina ihan yhtä valmis kiipeämään karhujen seuraksi koloon piiloon ja NUKKUMAAN. Onneksi nämä koirat on fiksuja, että vaikka vähän seinille hyppimisen oiretta onkin ollut ilmassa, ne kuitenkin osaavat arvostaa sohvan pehmeyttä aika ajoin ihan kuten emäntänsä - tai vähintään tyytyä kohtaloonsa. Eiköhän se aktiivisuus treenailujen suhteen ala löytymään, kun sen aika on... Nuo tyypit on ainakin oletettavasti sitten valmiita toimintaan.

Tälle talvelle olenkin suunnitellut tottistreenaamisen ja hiihtämisen (jonka harrastamisen lumitilanne toivottavasti tänäkin talvena sallii) kaveriksi muutakin treeniä: ominaishajun jäljestämistä, pudotettua esinettä ja tarkkuusetsintää. Caniksen viime numero käsitteli montaakin aihetta, jota olen sekä päässäni että tässä blogissa pyöritellyt: mm. sitä jäljestämistä kovilla alustoilla sekä takapäänkäyttöharjoituksia. Ominaishajujälkiharjoitukset kaiketi kannattaisi aloittaa vähän leppoisemmissa olosuhteissa kuin pakkasilla, mutta katsotaan nyt. Olihan meillä suunnitelmissa asvalttijälkeä käydä kokeilemassa tässä syksyn mittaan, mutta suunnitelmaa ei toistaiseksi ole realisoitu, kun on tuota treenattavaa muutenkin riittänyt. Helpottava ajatus kuitenkin, että nenähommia voitaisiin tässä talvellakin kuitenkin jatkaa. Sitä ennen ajattelin opettaa molemmille pienten esineiden ilmaisemisen, tai Liinahan sen maahanmenolla ilmaisun osaakin jo, mutta Sulo ei vielä. Samalla tulisi tehtyä pohjat tarkkuusetsintään. Ja sitä pudotettua esinettä ainakin voisi harjoitella noilla omilla poluilla vaikka pimeässäkin, eikä lumen tulo sitä harrastusta haittaa. (Huomaattehan miten oikein psyykkaan itseni suhtautumaan positiivisesti talven tuloon? Talvilajeista ja lumesta toki pidän, mutta talven ei tarvitsisi kestää niin pitkään eikä olla niin pimeä...)

Uusia haasteita

2011-10-16T11:59:00.000+03:00

Joku joskus sanoi, että haku on sellainen laji, että kun saat yhden ongelman korjattua, uusi on jo tekemässä tuloaan. No, ehkä meidän tapauksessa ei ole niinkään kyse siitä, vaan koirat eivät ehkä vaan ole ihan tarpeeksi osaavia vielä... ;) Eli treenit lauantaina, ja vähän vaikeutetut suhteessa edellisiin. Sulo pääsi tällä kertaa tekemään ensin. Neljä ukkoa valmiina piiloissa 40-50 metrissä. Ensimmäiset etukulmissa, kolmas radan keskivaiheilla ja neljäs takakulmassa. Ekaan etukulmaan lähti aivan vinoon, vähän niin kuin keskilinjan suuntaisesti etenemään. (Moni koira otti itse asiassa saman suunnan, katsoinkin, että siellä oli kanto, joka kyllä kaukaa katsottuna näytti vähän kyykyssä olevalta ihmiseltä - eli ei enää näkyvillä olevia ukkoja meille ainakaan!) Kutsuin pois, otin muutaman askeleen metsän suuntaan, ja lähetin uudestaan. Taas Suloa veti sama suunta, mutta sai kuitenkin maalimiehestä hajun, ja suuntasi piilolle. Epäröi himppasen ilmaisun aloittamista, mutta haukkui sitten kuitenkin. Haukku oli vähän epävarmaa, kimeää ja katkonaista. Otin Sulon hallintaan ja siitä vapautus palkalle. Tämä olikin ensimmäinen hallintaan otto meille, Sulo oli vähän "mikä juttu tämä oikein on", mutta otti perusasennon, joskin jatkoi haukkumista.

Nyt jo vähän muisti pätkii missä järjestyksessä tein seuraavat ukot, mutta joka tapauksessa toisella otin myös hallintaan, ja kaksi viimeistä vapautin palkalle. Eli nyt juoksen suoraan maalimiehelle heti, kun Sulo aloittaa ilmaisun, ja minun kehu on sitten merkki maalimiehelle palkata Sulo. Sulo tarkkailee minun käytöstä, että olenko tulossa - vähän siinä on sellaista meininkiä, että se hakee minusta tukea. Sen tämä tekee, että ilmaisussa on vähän katkoja. Kolmelle seuraavalle maalimiehelle ilmaisu oli selvästi varmempi kuin ensimmäiselle. Mukana oli myös yksi Sulolle uusi maalimies, jonka se ilmaisi ihan hyvin, mistä olen oikein iloinen. Kolmas maalimies oli vähän eri paikassa kuin kuvittelin, mutta Sulo löysi hienosti. Ohjaajan onkin syytä ottaa opiksi, että jos ei ole ihan varma ukkojen sijainnista, niin pistottaa sitten siten, ettei niitä ainakaan jää matkalle! Sulon treenistä ensimmäinen asia, joka vaatinee nyt korjaamista, lienee suorat pistot. Eli seuraavassa treenissä lieneekin sitten ohjelmassa kaistaleet, ja enintään kaksi maalimiestä (eri puolilla) piiloissa kerrallaan. Näitä meille taisi jo viime vuonna Jari markkinoida.

Liinan treeni oli selvästi edelliskertaa vaikeampi niinikään. Nyt sillä oli neljä ukkoa valmiina ja ihan oikeissa piiloissa ja suurin osa vielä siellä 40-50 metrin syvyydessä. Ensimmäinen meinasi olla ongelmallinen, sillä Liina lähti etenemään aivan samoin kuin Sulo keskilinjan suuntaisesti, ja jouduin lähettämään sen pari kertaa uudelleen ennen kuin sai hajusta kiinni. Ensimmäisellä yrittämällä kävi kuitenkin vain tervehtimässä maalimiehen, ja tuli pois ilman rullaa. Lähetin uudestaan. Lähti vauhdilla, ja tällä kertaa toi rullan. Kiinni ja näytölle. Toiselta ukolta toi rullan tosi hienosti, paitsi että tiputti sen pari metriä ennen, kun korvaansa kutitti. En uskaltanut ruveta kuitenkaan nipottamaan, ja lähettää uudestaan, kun oli niin hyvin nostanut rullan ensimmäisen ukon vaikeuksien jälkeen. Kolmas oli vaikea, Liina ei meinannut uskoa, että siellä on mitään. Liina löysi maasta yhden pudonneen irtorullan, ja toi sen mulle, eikä yhtään hoksannut, että ukkokin sieltä pitäisi vielä etsiä... Pyysin maalimiestä näyttäytymään. Nyt Liina lähti, mutta jäi muutaman metrin päähän sen näköisenä, että "tämä on ihan järkyttävän epäilyttävää!" Kun tajusi, että ukko onkin Terhi, oli onnellisuudessaan aivan unohtanut ilmaisun. Uusintalähetyksellä otti rullan hienosti. Neljäs ukko meni hyvin. Näytöille lähti kaikille vauhdilla. Kaistaleet siis käyttöön Liinallekin, rullatakelteluihin uskon parhaiten tepsivän toistojen.

Anni tuli vielä kaveriksi esineruututreeniin. Tallattiin 10x50 ruutu. Sulolle kaksi esinettä, hanska vasempaan reunaan 10 m etäisyydelle etulinjasta, ensimmäisen esineen takarajan tuntumassa Anni kävi näyttämässä; tämä oli vaikeampi muoviläpyskä. Sulo irtosi vauhdilla ja innolla, pyöri ja pyöri ja oli etsivinään, muttei nostanut. Meni kuitenkin sen yli. Kun viimein nosti, lähti tuomaan, mutta tiputti muutama metri ennen minua. Lähetin hakemaan uudestaan, ja sama juttu - pyöri ja pyöri, meni ylikin, muttei nostanut. Viimein kuitenkin toi, tästä palkka. Hanska nousi ongelmitta. Tehtiin muoviläpyskällä uusi näyttö, ja nyt tuli mulle asti.

Liina teki kaksi pistoa myös, samoin kuin Sulolla, sillä erotuksella vain, että molemmat esineet oli hanskoja. Palautukset oli hienoja, suoria ja vauhdikkaita. Ekalle, kaueampana olevalle esineelle Liina jäljesti Annin jäljen. Mutta eiköhän tästä hyvä tule!

Liinan tottisten tilanne

2011-10-14T20:19:00.002+03:00

Pieni päivitys, missä ollaan Liinan tottisten suhteen menossa.

Paikkamakuu onnistuu hyvin tokon alo-luokan malliin. On jonkun kerran varastanut perusasennon, vaikken sitä juuri otakaan. Häiriköitynä tätä pitää vielä treenailla, sekä minun selin ollen.

Seuraamisen käännökset on edistynyt paljon. Täyskäännöksiä pitää vielä vähän harjoitella, mutta paljon on mennyt eteenpäin; Liina on hoksannut takamuksensa olemassaolon! Kestää matkaakin, ja osaa hakea paikan uudelleen, jos kontakti jostain syystä katkeaa. Ei-optimaalisessa viretilassa joskus jätättää. Pidempää kaaviota pitää vielä vähän harjoitella.

Jäävistä istuminen on varmin. Maahanmenoa himppasen epäröi. Seisomisen osaa aika huonosti vielä, sitä pitää paljon varmistella. Nämäkin on kyllä edistynyt ihan hyvin, mutta vielä pitää vahvistella.

Luoksetuloja olen muutaman kerran ottanut 10-20 metristä eteen, ja sitä vauhtia on nyt alkanut löytyä! Ihan hyvä siis, että ollaan niitä vauhtiluoksetuloja tehty paljon. Himmaaminen vähentynyt huomattavasti, ja hyvin löytää oikean paikan. Sivullesiirtymisiä ollaan otettu jonkun verran; sellaista takamuksenheittoa ei näissä vielä ole, mutta pikkuhiljaa...

Noutoon ollaan tehty vauhtia; sinällään liike on ihan siisti, mutta palautukseen pitää saada vain kova kiire, mitä siinä ei vielä ole.

Hypyt on vielä vähän vaiheessa. Periaatteessa osaa hypyn, mutta pitää vielä varmistella; joskus jää jumittamaan "oliko tämä varmasti se mitä halusit?" Metrisellä on joskus ponnannut vauhtia esteestä; teemme siis ensin tekniikan kuntoon matalamman esteen kanssa. A-este on vähän edistynyt, viime treeneissä kesti sen, että menin niin paljon esteen taakse, ettei Liina enää nähnyt mua. Kunhan saadaan varmuus hyppyihin, uskon, että noudon liittäminen ei tule olemaan vaikeaa.

Eteenmeno on ehkä eniten vaiheessa. Paljon pitäisi vain tehdä eteenlähetyksiä eri paikoissa.

Viretilaan olen ollut tosi tyytyväinen, ja treeniliivin päälle pistäminen aikaansaa Liinassa nykyään innostuneen reaktion. Liina on myös alkanut palkkautua hyvin leikkimällä, vaikka ruokavahviste sille useimmiten se ykkönen onkin. Jos kehittyminen jatkuu samalla tahdilla, pitäisi meidän viimeistään ensi keväänä olla hyvinkin BH-koekunnossa.

Vielä muutama kuva, kuvat on taas jälleen kerran ottanut Terhi Lylyjärvi - Terhille kiitos!

Ukkoa on menossa etsimään sekä koira että ohjaaja

Täällä se on!

Missä rulla???

Löytyi!

Palloleikkejä Killerillä :)

Heitäheitä uudestaan!

Jälkeä, esineitä ja ongelmakäytöksiä

2011-10-12T21:54:00.000+03:00

Olin jo pidempään lupaillut vetää jälkitreenit muutamalle jäljestämisestä innostuneelle tokokerholaiselle, mutta jotenkin aika on ollut niin kortilla, että tuumasta toimeen ei päästy ennen kuin eilen tiistaina. Meitä oli yhteensä neljä innokasta jäljestäjää, joista sain jäljentekijänkin sitten Sulolle rekrytoitua. Mukavat jälkitreenit meillä olikin, eikä vettäkään satanut koko aikaa. Jälkien vanhentumista odotellessa tehtiin esineetkin sitten samaan syssyyn. Pimeys vain pääsi taas jälleen kerran yllättämään, mutta eipä tuo onneksi koiran työskentelyä haittaa millään lailla.

Liinalle tallasin itse ehkä vähän vajaan koemittaisen jäljen kahdeksalla kepillä, alussa muutaman metrin jana vasemmalle. Vanheni reilun tunnin. Janalle meinasi lähteä ihan vinoon, en päästänyt, mutten sanonutkaan mitään, eteni sitten suoraan, ja hienosti bongasi jäljen - Liina melkein säpsähti jäljen ylittäessään, ja miettimättä lähti oikeaan suuntaan. Kulmia oli muutama, yksi polunylitys, jota ennen jälki kulki pienen matkaa polun suuntaisesti. Jäljestämisessä Liinalla ei ollut ongelmia, vauhtia oli aika paljon vain. Puolen välin jälkeen keppejä meinasi ruveta jäämään matkalle. Olin merkannut kepit, joten ekalla, jonka yli Liina oli menossa, pyysin sitä tarkentamaan, toisen nostin itse Liinalle näytille, mutten palkannut siitä, ja lopuilla taas pyysin tarkentamaan ja palkkasin ilmaisusta. Liina kyllä bongasi ne kepit, joita se ei nostanut, muttei malttanut etsiä ja ilmaista niitä. Joten jotain on nyt muutettava; tällaisenaan nämä harjoitukset eivät toimi. Keppimotivaatiota on saatava suuremmaksi, joten ehkä Liinallakin edessä vastaavanlainen treeni, kuin millainen Sulolle nyt tehtiin.

Sulolle Maiju tallasi noin puolentoista kilometrin jäljen (taisi olla pisin jälki, mitä Sulo on jäljestänyt). Vanheni ehkä puolitoista tuntia, muutama kulma, alussa noin 15 metrin jana. Sulolla oli hirmuinen kiire, taas janalla se häröili innostustaan, ja jäljen nosto oli vähän sitä sun tätä. Sitten taas tilanteessa, missä Sulolla on enemmän painetta (esim. se koetilanne), se esitti äärimmäisen siistiä janatyöskentelyä. Sulo jäljesti vähän huolettoman oloisesti (mm. pissasi kahteen otteeseen), mutta varmasti. Keppejä oli kaksi, ensimmäinen noin kilsan kohdalla, toinen olikin jo se loppukeppi. Molemmat kepit nousi yhtään epäröimättä! Että tällaisenaan harjoitus toimi todella hyvin, mutta seuraava jälki täytyneekin tehdä sitten kuudella kepillä esim. kilsan mittaisena, jotta pääsee katsomaan, onko tällä mitään vaikutusta keppimotivaatioon. Kiitos Maijulle jäljen tallaamisesta!

Sulo teki esineennoston helppona motivaatiotreeninä; sille vietiin lelu noin viiteenkymppiin sen nähden. Hyvin Sulo eteni ja bongasi ja lähti tuomaan (en erikseen kehunut tässä vaiheessa), tullessaan meinasi lähteä tarkistamaan hajua, josta kielsin. Toi sitten nätisti mulle, josta palkkana leikki+ruoka. Liinalle sama treeni, mutta esine jäi noin kahteenkymppiin. Liinaa häiritsi Usva-pennun pissa, joka jäi matkalle, ja meinasi jäädä jumittamaan siihen kohtaan. Lähetin uudestaan, ja nyt eteni ja toi ongelmitta.

- - -

Maanantaina Parkkisenniemen Jari piti tokoryhmälle treenin. Pyysin Jaria vetämään treenejä, jotta aika ajoin uhkaava näköalattomuus omassa toiminnassa ei pääsisi liian hallitsevaksi, vaan ryhmäläiset saisivat välillä uusia näkökulmia tekemiseensä. Eri koirien kohdalla toistuneita teemoja oli ainakin se, että yleensä siinä vaiheessa, kun ongelmat huomataan, koirat ovat saaneet ongelmalliseksi koettua käytöstä toteuttaa jo hyvän aikaa - ongelma saattaa saada alkunsa sinänsä viattomasta asiasta, jonka koira syystä tai toisesta ajattelee "kuuluvan asiaan", jota ohjaaja ei tässä vaiheessa vielä noteeraa. Käytös esiintyy uudelleen, jolloin se voidaan panna merkille, mutta sitä ei vielä pidetä ongelmallisena. Siinä vaiheessa, kun koira esittämästä käytöksestä tehdään oikea ongelma, on koira todennäköisesti saanut harjoitella ei-toivottua käytöstä jo aika pitkään.

Erityisesti silloin, jos koiralla on (ympäristön kannalta nähtynä) ongelmakäytöksiä, tulisi koulutuksen perustua siihen, että koiralle opetetaan, miten se pystyy itse hallitsemaan ympäristöään. Näin ajateltuna tarkoituksena ei välttämättä ole lisätä suoranaisesti ohjaajan hallintaa koiraa kohtaan, vaan tavallaan vahvistaa koiran itseluottamusta ympäristön hallittavuuden suhteen. Suurimmassa osassa pahimpia ongelmakäytöksiä kun taustalla on koiran epävarmuus, ja parasta, mitä tällöin voi tehdä, on vahvistaa koiran itsevarmuutta. Esimerkkinä koira, joka hyökkäilee muita ihmisiä kohti. Koiran käytös juontuu epävarmuuteen, ehkä heikkoon hermorakenteeseen yhdistettynä terävyyteen ja matalaan kynnykseen käyttää hampaita. Se on päässyt - ehkä jo yhdestä kerrasta - oppimaan, että hyökkäys on paras puolustus, ja toistanut käytöstä myöhemmin. Koiran näkökulmasta se käyttäytyy äärimmäisen rationaalisesti, oikeastaan ainoalla mahdollisella ajateltavissa olevalla tavalla, mutta on samalla todennäköisesti hyvin stressaantunut käytöksensä ja jatkuvan hyökkäysvalmiudessa olemisen takia. Koiran stressitasoa ja samalla sen hyökkäämiskynnystä voidaan parhaiten laskea opettamalla sille vaihtoehtoinen käytös. Vaihtoehtoisen käytöksen tulisi olla mahdollisimman yksinkertainen, ja yleensä kontaktin ottaminen ohjaajaan toimii hyvin tällaisena korvaavana käytöksenä. Tällä käytöksellä pitää olla koiran näkökulmasta toivottu vaikutus; pelkkä ruoka ei todennäköisesti riitä, vaan suurin vahviste on se, että hyökkäyksen aiheuttava tekijä loitontuu. Ajan kanssa vahvistuneet käytökset eivät toki nopeasti muutu, mutta mikäli hyökkäykset eli ei-toivottu käytös pystytään eliminoimaan, ja toivottuja käytöksiä vahvistamaan, ja samalla siedättämään koiraa kaikissa mahdollisissa tilanteissa niihin häiriöihin (esim. liike), mitkä poiskoulutettavan reaktion aiheuttavat, pitäisi tuloksia alkaa syntyä.

Ei tullut ykköstä, ei

2011-10-09T21:35:00.000+03:00

Tänään Sulon kanssa koittamassa onneamme (ei kai se onni oikeasti tähän mitenkään liity...) Laukan tokokokeissa Vihtavuoressa. Ilmoitin Sulon sinne hyvinkin ex tempore, katsoin aiemmin tällä viikolla että ihan tässä lähellä olisi kokeet, ja sain ilmoitettua meidät vielä hyvinkin myöhäisherännäisenä mukaan. Kotiin lähdettiin kolmostuloksen kanssa, eikä sijoituksellakaan (5/5) tarvitse juhlia. Pisteitä 115,5. Sulo oli kehän ulkopuolella oikein kivassa vireessä, kehässä huusi suoraa huutoa... Jo paikkamakuuseen mentäessä se aloitti, yksilökehässä touhu paheni potenssiin n. Jälkeenpäin voi jossitella, että olisi ehkä pitänyt ennen suoritusta päästää Sulo juoksemaan pahimpia höyryjä siihen lähimetsään mihin se hinkusikin, mutta tiedä tuosta. Lenkillä se toki oli käynyt aamulla normaalisti. Ei Sulo ole näin pahaa ääntämistä esittänyt pitkään aikaan. Tai jos on, niin olen sen tiukalla komentamisella saanut laskemaan kierroksia. Tokokehä ei vain taida olla oikea paikka ruveta käymään vääntöä siitä, millaisessa vireessä töitä oikein pitäisi tehdä. En tiedä mitä Sulo oikein kuvitteli olevansa menessä tekemään kehään; se aloitti huutamisen, kun annoin liikkurina toimineelle Helille noutokapulan, ja fokusoitui ihan muualle kuin minuun. Toivoin, että huutaminen helpottaisi liikkeiden myötä, mutta ei tässä nyt niin käynyt. Eipä tässä kai muu auta, kuin harjoitella kokeenomaisesti, jotta pääsisi puuttumaan tällaiseen käytökseen. Tänä syksynä ei taideta enää kokeeseen yrittää kuitenkaan, jotta ensi kesänä sitten ehkä taas. Helppoa tämä ei meille nähtävästi ole, kaikki palaset ei millään tunnu loksahtavan yhtä aikaa paikalleen. Liikkeet Sulolla oli nyt paremmin hanskassa kun edellisissä kokeissa, kaksi nollaa siellä tuli tosin, mutta mielestäni nämä nollat on helpommin korjattavissa kuin edelliset ongelmat.

Liikerivistö:

Paikkamakuu 8. Kehässä oli paljon kiinnostuneempi hajuista kuin sen ulkopuolella, ja ääntäminen alkoi, kun piti ruveta tekemään hommia. Protestoiko se? Samat liikkeet se teki häiriössä ihan hiljaa kehän ulkopuolella. Pisteet meni ääntämisestä ja maan haistelusta.

Seuraaminen 6. Sulon seuraaminen oli innokasta ja kontakti hyvä, mutta se huusi lähtiessä niin kovasti, että hädin tuskin kuulin liikkurin käskyjä. Vähän aukesi asento välillä.

Maahanmeno seuraamisesta 8,5. Pisteet lähti äänestä.

Luoksetulo 6. Pysähtyi parin metrin viiveellä. Minä olin tähän oikein tyytyväinen. Ääntämisestä taas jokunen piste pois. Sanoin ekan luoksetulokäskyn mahdollisimman "tylsällä" äänellä, ja Sulo tiesi, että tästä pitää pysähtyä, sinällään teki ihan hienosti.

Seisominen seuraamisesta 0. Sulo teki hienon istumisen. Tätä tietty harjoiteltiin jälkikoetta varten, eikä Sulo osannut erotella, vaikka tällä viikolla seisomista muistuteltiin hyvin ahkerasti mieleen. Aikamoinen haaste näiden erottelu näyttää Sulolle olevan.

Nouto 7,5. Äänsi, palautti kaarella ja ravissa, ei tullut istumaan ihan suoraan, ja oli vähän väljä.

Kaukot 7,5. Äänsi, ja vähän ylimääräistä liikuskelua lopussa (heitti lonkka-asennon mun palatessa). Olisko ennakoinut jonkun asennon? Mutta hei, viimeksi se ei tehnyt yhden ainutta vaihtoa, tähän olen ihan tyytyväinen.

Hyppy 0. Tämä oli vähän liian kiva liike; Sulo ei malttanut istua ollenkaan, vaan teki jojohypyn. Kierroksia oli siis noin sata liikaa...

Kokonaisvaikutelma 7. Tuomari pahoitteli ääntämistä joka verotti pisteitä joka liikkeessä ja tietty kokonaisvaikutelmassakin, no, niin pahoittelen minäkin... Muuten kaiketi oli ihan tykännyt meidän tekemisestä ja mun käskytyksestä jne.

Tiina ja Kerttu meidän tokoryhmästä teki alokkaassa hienon ykköstuloksen! Tosi harmonista ja kaunista työskentelyä, jota oli ilo katsoa! Liina sai vähän tokoilla väliaikoina, ja hengailla siinä kehän vieressä, ja se oli tosi kauniisti ja rauhassa. Mitäpä ei Liina nakin eteen tekisi.

Jotta toisaalta olen pettynyt, kun ei meidän tekeminen oikein millään riitä eikä osu sinne ykköseen saakka, toisaalta en niin kovin, kun siellä oli hyviäkin juttuja mukana, ja Liinan kaunis käytös tietysti lämmitti mieltä. Mutta ehkä kuitenkin plussan puolella mennään; kun Sulonkin kanssa kuitenkin oli sellainen tunne, että ollaan tiimi, ja yhdessä tehdään tätä, ja yhdessä tätä on lopulta joka tapauksessa mukava tehdä.

Pimeys tai yhden hurrikaanin jäänteet eivät reipasta hakuilijaa lannista

2011-10-07T22:31:00.000+03:00

Miten koiraharrastaja viettää lokakuista pimenevää perjantai-iltaa? Tietenkin hakumetsässä, huolimatta siitä, että pimeys vyöryy päälle vääjäämättä, tai että Ophelia-hurrikaanin rippeet tiputtavat vettä päälle tuon tuosta. Oikeasti meillä oli oikein mukavaa! Treenit piti vetää vain pimenemisen vuoksi läpi tiukalla tahdilla.

Liinalle tehtiin samantapainen harjoitus kuin viime viikolla; 2 ukkoa, 6 pistoa. Nyt vaikeutin treeniä siten, että ukot oli syvemmällä ja paremmin piilossa. Kahdelle pistolle jouduin lähettämään Liinan uudestaan, kun rulla jäi nostamatta, muuten Liina teki hyvää ja varmanoloista työtä. Yhdelle näytölle menemistä Liina vähän epäröri, mutta irtosi lopulta ihan hyvin vähän kannustettuna. Hienoa työskentelyä Liinalta!

Sulolle tehtiin se kolme valmiin ukon treeni, vähän siten, kuin olin viikko sitten kaavaillut. Ukot oli etukulmissa ja takakulmassa. Alue oli osin tallaamaton; vain sen verran, mitä siellä edelliset koirat oli juosseet. Ukot oli kaikki noin viidessäkympissä. Sulo teki hienoa työtä! Kahdella viimeisellä pistolla se olisi voinut haukkua ihan pari haukkua pidempään, mutta en nyt vielä ainakaan usko, että tästä ongelmaa tulisi. Pieniä taukoja oli haukussa, kun Sulo katsoi, tulenko minä paikalle.

Jotta hyvä maku jäi tämäniltaisesta hausta, etenkin, kun Edi, Pontus ja Laku tekivät hienosti hommia niinikään.

Hyvän mielen tottiksia

2011-10-03T20:53:00.001+03:00

Viikonloppuna oli ohjelmassa siivousta kotona ja perunannostoa porukoilla. Koirat pääsi tekemään tottiksen Viihdekeskuksella. Olen nähtävästi lunastanut lupaukseni ja vähän höllentänyt treenitahtia... Sulo ehkä tarvitsisi sen palauttavan jäljen+esineruudun ennen talviunille ryhtymistä, mutta ainakin jälkimmäiseen tarvittaisiin kaverin apua. Tosin palauttava ei enää yli viikko kokeesta ole ehkä oikea termi... Ja Liinan treenitahtia nyt sinällään ei ole muuta syytä höllentää kuin pimenevät illat ja omistajan laiskuus. No mutta.

Ensinnä sanottava, että ne meidän treenit oli kyllä tosi hyvät. Sitä ennen käytiin koko porukalla lenkillä lähimetsässä (Kromi oli myös mukana), kohdattiin vieras koirakin, ja selvittiin ohituksesta ihan kunnialla. Tein lyhyitä pätkiä Sulon ja Liinan kanssa, yhtä asiaa kerrallaan, vuorotellen. Sulo teki metristä hyppyä, liikkeestä maahanmenoja, seuraamisen käännöksiä, noudon ja eteenmenon. Liina teki A-estettä, takapäänkäyttöä paikalla käännyttäessä (vasemmalle) pariin otteeseen sekä liikkeestä maahanmenoja.

Sulon treeneistä:
Ajattelin metrisellä tehdä takaisinhyppyjä jättämällä Sulon esteen taakse ja menemällä itse toiselle puolen, mutta oli liian vaikea harjoitus Sulolle. Joten tehtiin vain vauhtia ja motivaatiota, juoksin vierellä ja heitin lelun Sulon hypättyä. Ihan hyvä ottaa nyt nämä metriset tehokuurille, jotta saadaan Sulolle itseluottamus niiden suhteen kohdilleen. Muistaakseni tehtiin yksi onnistunut takaisinhyppy loppuun.

Noudon ja eteenmenon tein samassa; ensin jätin Sulon makuuseen ja kävin viemässä eteenmenopalkan (pallon jätettyäni Sulo-sika nousi! Jouduin siis tekemään korjaavan jätön), sitten tehtiin nouto, ja sitten eteen. Sulo palautti laukalla! Tämä tosin vaati allekirjoittaneelta vähän hihhulointia siinä palautusvaiheessa. Eteenmenossa meni suoraan ehkä 20 metriä, sitten alkoi tarkistelemaan kiviä, ja mutkitteli. Täytyy nyt vain muistaa tehdä näitä joka treenissä, että se eteenmeneminen jää selkärankaan.

Käännöstreenit oli hyvät, Sulo työsti hienosti. Maahanmenoissa alkoi ennakoimaan lelupalkkaa, eikä malttanut painaa kyynäriä alas. Tähän treeniin ehkä tarvitsee ylimääräisen silmäparin katsomaan. Mutta uskoisin, että saadaan maahanmenoihin nopeutta noilla nopeilla palkkauksilla, ainakin vähäsen, varmaankin ollaan vaan tehty liian paljon kokeenomaisia maahanmenoja.

Liina:
Liinan A-este on siinä vaiheessa, että se menee hyvin ja innolla, kun minä juoksen mukana, tai ylipäänsä olen näkyvissä, mutta heti, jos katoan näkyvistä, se kiertää esteen. Toivottavasti toistot auttaa tähän. Nyt tein niin, että jäin esteen kohdalle, annoin yli-käskyn, ja kun Liina lähti, etenin itse. Jos menin niin pitkälle esteen taakse, ettei Liinalla ollut minuun näköyhteyttä, se kiersi. Huomasin myös, että Liinan vire laski kuin lehmänhäntä, kun ei tullut onnistuneita toistoja. Liinan kanssa on siis äärettömän tärkeää huolehtia vahvistetiheydestä, jotta se jaksaa työstää!

Anna kertoi Susanna Korrin neuvoneen takapäänkäyttöön harjoituksen, jossa koiraa imuutellaan ohjaajan kääntyessä paikoillaan vasemmalle, samalla työntäen palkkaa taaksepäin, mikä tavallaan pakottaa koiraa oikeaan asentoon. Kokeilin tätä, palaten siis imuutusvaiheeseen. Ja piru vie, tämähän toimi! Tein muutaman toiston imuutellen, ja sitten Liina osasi tehdä samaa ilman apua! Hitsi vieköön! Innostuin, ja testasin lyhyen seuraamispätkän yhteydessä, ja taas se toimi! Voisiko siis olla, että Liina hoksasi homman jujun tällä? Sormet ja varpaat ristissä seuraaviin treeneihin - kokeilin samaa myös sunnuntaina, ja homma onnistui hienosti...

Liikkeestä maahanmenoja pallopalkalla. Onnistuivat hyvin. Ilmeisesti liikkeen oletusarvo kasvoi taaksepäin lentävän narupallon kanssa? Ja kiitos ja kumarrus Gappayn narupallon kehittäjälle - ne kovat täyskumiset eivät ole mitään kunnolla koiran suussa purtaessa lössähtävän pallon rinnalla; näitä Liinakin kantaa mielellään ja ylpeänä.

Tänään vielä Killerillä tokoryhmä, jota ennen treenattiin Sulon ja Liinan kanssa keskenämme. Lisäksi molemmat teki paikkamakuun Lakulle häiriönä. Sulo teki vähän seuraamista, noutoa, kaukokäskyjä, luoksetulon pysäytyksiä ja seisomaan jäämistä juoksusta ja eteenmenon. (Olen siis taas aktivoitunut ajatukseen Sulon ilmoittamisesta tokon avoimeen luokkaan.) Liinalle seuraamista, etenkin niitä käännöksiä vasemmalle, noudon palautuksia ja luoksetulo. Sulo teki pari palautusta laukalla! Kaukokäskyt onnistuivat hyvin; palkkailin lelulla. Luoksetulon pysäytyksiä lyhyellä matkalla. Juoksusta seisomaan jäämisiä ei oltu aiemmin tehty, nyt on, vähän hitaammasta vauhdista piti aloittaa. Liina tuppasi käännöksissä edistämään, 90 asteen käännökset vasemmalle meni kuitenkin aika kivasti. Noudon palautuksia tehtiin siten, että ensin palkkailin pelkästä istumisesta ja kapulan pitämisestä, ja hyvin se jaksoi pitää. Palautuksen se teki ekalla yrittämällä ravilla, toisella laukalla. Luoksetulon teki vauhdilla. Kiva maku jäi tänpäiväisestäkin tekemisestä.

Vielä muutama kuva viikonlopulta.

Sulo ja Liina tykkää yhä nukkua vierekkäin

Aamulla rannalla Kromi, Liina ja Sulo

Sulo ja Liina odottaa allekirjoittaneen isää

Rankka viikonloppu takana - ruokaa odottaessaankin kun nukahtaa...

Pitkästä aikaa hakumetsässä

2011-09-28T20:50:00.001+03:00

Pitkästä aikaa käytiin treenaamassa hakua täällä Jyväskylän päässä! Olipa mukavaa; kiitos Terhi, Saija ja Asta! :)

Sulo ja Liina suorastaan loisti. On viimeisen päälle hämäävää, kun tutussa porukassa hakutreenit menee niin hyvin, ja vieraassa tulee huomattavasti enemmän muuttujia... Tietysti osaltaan vaikuttaa varmasti aina vieras paikka vieraiden ihmisten lisäksi, ja todennäköisesti minä aina jännitän enemmän uusissa porukoissa kuin tutussa.

Molemmilla oli samantyyppiset treenit; 2 maalimiestä, jotka liikkuvat keskilinjan suuntaisesti kulkien koko ajan enemmän takarajan suuntaan. Liina teki älyttömän korrektia työtä 6 pistoa! Itse yritin muistaa liikkua koko ajan eteenpäin ja olla näyttämättä suuntaa näytölle lähdettäessä. Jälkimmäisestä Liina vähän häiriintyi; se on selvästi jo fiksautunut käsimerkkiin. Lähti se kuitenkin vähän kannustettuna näytölle, ja vauhdilla lähtikin! Toka vikalta pistolta tuli ilman rullaa; Astan kertoman mukaan rulla oli osunut Liinan hampaisiin, mutta jotenkin se ei ollut tarttunut matkaan kuitenkaan. Lähetin uudestaan, ja rulla tuli sitten ongelmitta. Kertaakaan Liina ei tiputtanut rullaa kuitenkaan! Olen ihan äimän käkenä näin hyvistä treeneistä. 6 pistosta Liina alkoi vähän jo väsyä, mutta hienosti teki kuitenkin töitä loppuun asti. Sunnuntaina aloittamani pyöräilyharrastus tullee tarpeeseen... Irtoaminen ei ollut ihan varmaa, jos Liinalla ei ollut selvää kuvaa maalimiehestä metsässä, mutta silloin, kun se sai näkö- tai hajuhavainnon, se lähti varmasti. Voikin olla tarpeen nyt, että tehtäis enemmän tuulipistoja, ja syviä pistoja, ettei Liina alkais tukeutumaan näköhavaintoihinsa, ja irtoaisi myös varmemmin ja syvälle.

Sulo oli ihan liekeissä. Olin ensin ajatellut, että teen Sulolle vain esinetreenin, mutta kun se niin kovasti halusi päästä ukkoja etsimään, sai sekin tulla. Tehtiin aika helppo treeni ottaen huomioon, että ukot oli jokseenkin tuttuja, haukutuksia ekoille yhdet, lopuille 5-5-10-5. Haukun aloittamisessa, irtoamisessa tai etsimisessä ei ollut mitään ongelmaa. Mua vähän polttelee tällä porukalla kokeilla sellaista rataa, jossa en tiedä, missä maalimiehet on; eli vähän kokeenomaista treeniä. Onhan se niin, että vierailla ukoilla Sulon kanssa tilanne on ihan eri, mutta sen kanssa on niin hauska treenata hakua kuitenkin, että tehköön nyt; ainakin meillä on molemmilla kivaa :)

Tosiaan sunnuntaina kävin pyöräilemässä koirien kanssa tossa maantiellä. Olin ostanut springerin pyörään, ja se on ihan hemmetin hyvä keksintö! Mukavaa itsellekin saada vähän vaihtelua liikkumiseen. Koirat veti välillä, välillä tuli ihan vierellä, mutta mitään ongelmia pyörän vierellä juoksemisessa ei ollut. Tätä me jatketaan!

Sunnuntaina tein lyhyen sheippaustreenin merkinkiertoja molemmille. Maanantaina tokotreenit; Sulolle seuraamisen käännöksiä ja hyppynoutoa kiinteällä metrisellä, Liinalle luoksetuloja. Himmaamisesta luoksetulossa olen vähän huolissani, en tiedä onko syytä. Hyppynoudot ei mennyt ihan putkeen; ensin Sulo sekoili, sitten tuli ok suoritus, ja ajattelin vielä ottaa yhden. No ei olisi pitänyt, Sulo kompuroi, ja este kaatui :( Ei onneksi sen päälle suoraan, eikä sille mitään traumoja ainakaan nyt näyttänyt jääneen. Hyppyytin sen matalamman vielä, mutten sitä kaatunutta korkeaa; ihan jo sillä, että jos Sulo satutti itseään siinä kaatuessaan, niin ei olisi oikein pyytää siltä sille selkeästi haastavaa tehtävää (ei tosin näyttänyt sattuneen). Ensi kerralla sitten.

Tänään tottiksia Kuikassa. Sulolle seuraaminen+nouto+eteenmeno. Seuraamisessa oli toivomisen varaa, kontakti katkeili, Sulo ei ollut ihan tosissaan sen kanssa. Nouto ihan ok, ravillahan se palauttaa. Eteenmeno oli hyvä, bongasi palkan sieltä kyllä ja lähti hyvin, mutta lähti het pallon kopattuaan puskia nuohoamaan. Otin uudestaan, ja nyt Sulo älysi pitää saavutetusta edusta, eli siitä pallosta, huolta... Tein lisäksi henkilöryhmän, joka oli Sulon mielestä vähän epäilyttävä sateenvarjoa kantavine ihmisineen, mutta ei se pöhisemään ruvennut, ja teki lopulta ihan korrektia työtä. Myös maahanmenoja tehtiin; ei ne toivottoman hitaita olleet, muttei mitään salamannopeitakaan... Nopeiten meni, kun otin pallon näytille. Ehkä me tarvitaan motivaatiotreeniä tähän? Sehän ei Sulolla toimi alkuunkaan, että jätän palkkaamatta hitaat, silloin se lakkaa tekemästä kokonaan - tällä onnettomalla periaatteellahan sain meidän noudonkin tosi huonoon jamaan viime talvella...

Liinalle vähän seuraamista ja luoksetuloja, sekä vähän maassapysymisen häiriötreeniä. Käännökset vasemmalle ja oikealle meni hyvin, täyskäännökseen ei ihan se takamuksenkäyttö vielä riitä. Harjoittelemme siis lisää. Vähän aukeaa myös asento, eli meinaa ruveta välillä poikittamaan. Luoksetuloja otettiin kaksi vapaalla palkalla, yksi mun karkuunjuoksemisella ja ruokapalkalla, yksi mun seistessä paikallani ja heittämällä pallon sekä kaksi Jennin avustamana. Nämä oli yllättävän kivoja; nyt Liina oli oikeasti halunnutkin mun perään.

Remmirähjäämisestä

2011-09-26T16:07:00.001+03:00

Remmissä rähjääminen, haukkuminen, kiskominen toisten koirien luo, ... on ikuisuuskysymys aika monelle koiranomistajalle. Olen minäkin siitä osani saanut kokea. Remmirähjäämisessä kaiken a&o on ennaltaehkäisy. Poiskouluttamisessa on monta tietä. Niitä en kaikkia aio tässä käsitellä, vaan sen yhden tavan, jonka olen itse kokenut mielekkääksi lähestymistavaksi aiheeseen. Joku toinenkin tapa voi toimia, ja on koiranohjaajan käsissä valita se tie, jonka kulkeminen tuntuu itselle ja omalle koiralle parhaalta vaihtoehdolta. Kuitenkin, tien valittuaan - ja toivottavasti kukin kouluttaja tekee sen asiaa edes hetken pohdittuaan ja pureskeltuaan - on syytä pysyä valitsemallaan tiellä. Niin monesti saa kuulla ja lukea kommentteja tyyliin "ollaan kokeiltu tätä-ja-tätä-ja-tätä, mikään ei toiminut, mikä neuvoksi?" Jos asia ei lähde "kotikonstein" luettua toteuttaen aukeamaan, kannattaa mennä kouluttajan pakeille - yleensä kysymys on melko yksinkertaisista asioista ohjaajan toiminnassa, kuten ajoituksesta, joita korjaamalla saadaan koulutus taas etenemään aimo harppauksin.

Olipa kyseessä ennaltaehkäisy tai poiskouluttaminen, lähden itse liikkeelle vastaehdollistamisesta, josta voi harjoituksena käyttää kuvaavaa "look at that/watch that" -nimeä. Vastaehdollistamisen idea on muokata koiran tunnetilaa suhteessa häiriöön, vaikkapa vieraisiin koiriin. Koulutuksen alussa on tärkeää määritellä tavoite, ja tässä se on rauhallinen ja välinpitämätön ohitustilanne - on siis huomattava, että kaikkea ei voi mitenkään saada, siis rauhallisia ohituksia ja remmileikkihetkiä vastaantulevien koirien kanssa. Se on joko tai, jos valitsee jälkimmäisen, ottaa sitten myös näiden leikkihetkien mukana mahdollisesti tulevat sivuvaikutukset.

Koulutus lähtee siitä, että ohjaajalla on hallussaan jotain, mitä koira haluaa. Vastaehdollistamisessa parhaiten toimii ruoka. Lelu voi toimia, mutta sen käyttämiseen sisältyy ongelmia suhteessa tavoiteltuun mielentilaan - useimmiten leikkiminen kiihdyttää koiraa, ja jos koulutuksen tavoitteena on rauhallinen ohitus, ei kiihdyttävä palkkaaminen edistä tähän tavoitteeseen pääsemistä. Kuivanappula ei ole hyvä, vaan on syytä käyttää sellaista herkkua, jonka eteen koira on valmis tekemään töitä, ja jota se ei päivittäin saa. Herkun pitää myös olla pieneksi pilkottua ja pehmeää ja täten nopeasti syötävää, jotta koiraa pystytään palkitsemaan usein, eli pitämään vahvistetiheys korkeana. Parasta olisi, jos ohjaajalla olisi käytettävissään esim. koulutusryhmässä tai jollain tutulla rauhallisesti käyttäytyvä vieras häiriökoira, jolloin koulutustilanteita on helpompi säädellä koulutettavan reaktioiden mukaan - tavallisilla lenkeillä koulutusta saa ja pitääkin tehdä, mutta siellä muuttujia on yleensä niin paljon, että tilanteet ovat enemmän ja vähemmän hallitsemattomia. Sen takia käytöksiin pitää hankkia "massaa" hallituissa olosuhteissa.

Koulutustilanteet ovat aluksi lyhyitä, noin puoli minuuttia voi olla riittävä aika. Koiran keskittymiskyvyn mukaan sessioita ruvetaan vähitellen pidentämään, mutta joka tapauksessa vastaehdollistamista ei pidä tehdä minuuttikaupalla kerrallaan. Etäisyys häiriökoiraan valitaan sellaiseksi, että koulutettava koira ei siitä vielä suoranaisesti häiriinny. Tarkoitus siis on, että koulutettava koira huomaa häiriökoiran, mutta ei vielä varsinaisesti huolestu siitä, ja pystyy syömään nameja. Jos etäisyys on pienempi, ja koulutettava koira huolestuu häiriökoirasta, ei varsinaista oppimista pääse tapahtumaan. Naksu on tässä vaiheessa hyvä apuväline. Ohjaajan tehtävänä on naksuttaa, kun oma koira katsoo vierasta koiraa, ja syöttää namia. Niin monta kertaa, kuin oma koira vain katsoo sitä vierasta; jos se katsoo sitä koko ajan, silloin voi vain naksuttaa ja syöttää (jos tuijotus menee intensiiviseksi "kohta hyökkään/puolustaudun, jos tuo tulee yhtään lähemmäksi" -tuijotukseksi, on etäisyys liian pieni). Välillä pidetään taukoa. Kun tietyltä etäisyydeltä on saatu muutama onnistunut sessio, voidaan etäisyyttä häiriökoiraan vähitellen ruveta pienentämään. Ja yleistää sama liikkeeseen, taas ensin suuremmalta etäisyydeltä.

Alussa koiran ei siis tarvitse ottaa kontaktia ohjaajansa, ohjaajan tehtävä on toimia vain "namiautomaattina". Kuitenkin muutaman treenisession jälkeen koira alkaa todennäköisesti yhdistämään vieraan koiran ilmaantumisen ruokaan, ja alkaa odottamaan sitä, ehkä jopa katsahtaa ohjaajaansa. Tällöin on aika palkita! Käytösketjua voikin alkaa tässä vaiheessa muokkaamaan: "katso koiraa - katso minua - saat ruokaa!" Kaikki edellä mainitut käytökset vahvistuvat, mutta eniten se, joka edeltää vahvisteen tulemista, eli ohjaajaan katsominen.

On mahdollista, että jossain vaiheessa kaikki ei mene niinkuin elokuvissa, ja koulutettavan koiran sietokyky ylittyy, ja se rähähtää häiriökoiralle, tai - vielä todennäköisemmin - näin käy lenkillä. Tätä ei tavoitella, sillä käytös esiintyessään vahvistaa itseään - mitä enemmän koira saa toteuttaa rähjäämiskäytöstä, sitä todennäköisemmin se rähjää tulevaisuudessakin. Tämän vuoksi ei-toivottu käytös pitää keskeyttää. En kuitenkaan suosittele mitään positiiviseen rankaisemiseen perustuvia menetelmiä tässä, sillä huonossa tapauksessa koira yhdistää rankaisun (vaikka se olisi vain pieni nyppäys hihnasta, omistajan ärähdys tai vesisuihkaus pullosta) vieraaseen koiraan, ja tällöin kaikki vastaehdollistamisen eteen tehty työ valuu kuin kankkulan kaivosta alas. Kun tarkoituksena on muokata tunnetilaa, ei ole tarkoituksenmukaista lisätä koiraan painetta, vaan päinvastoin, vähentää sitä. Käytöksen voi yrittää katkaista näyttämällä koiralle ohjaajalla hallussaan olevia vahvisteita - useimmiten tämä ei vain kiihtyneen koiran tapauksessa toimi. Useimmiten parasta on vain rauhallisesti ja määrätietoisesti kuljettaa koira vaikka pannasta kiinni pitäen pois tilanteesta, mahdollisuuksien mukaan kauemmas, tai sitten vain ohi. Ja varautua seuraavaan tilanteeseen paremmin. Pienen koiran voi myös nostaa syliin, ja kääntyä itse siten, että koira ei saa pidettyä suoraa katsekontaktia toiseen koiraan. Siinä vaiheessa, kun koira jo rähjää, on tilanne tavallaan menetetty sen yhden ohituksen osalta, silloin on aivan turha lähteä vahvistamaa johtajuutta, tai osoittaa ulkomaailmalle, että kyllä minä koirani handlaan - tällaisilla keinoilla tilanne yleensä vain, jos mahdollista, pahentuu. Siis tunne koirasi ja ennakoi - sinun tehtäväsi on huolehtia siitä, että sillä on turvallinen ja luottavainen olo ulkomaailman suhteen, ja ettei sillä ole mitään syytä rähjäämiseen! Vaikka kokisitkin, että koirasi remmirähjääminen on jonkinsorttista pomotusta, et siltikään voi mennä vastaehdollistamisharjoituksissa vikaan - rauhallisesta suhtautumisesta vieraisiin koiriin ei ole haittaa, oli koira luonteeltaan sitten dominoiva tai alistuva, ja dominoivan koiran "ojentaminen" sen rähähtäessä toiselle voi parhaimmillaankin vain provosoida sitä taistelemaan - sinun kanssasi. Sinä olet isompi, vahvempi ja ennen kaikkea viisaampi (toivottavasti) - sinä tiedät paremmin (toivottavasti).

Vastaehdollistamiskoulutuksesta kuulee joskus sanottavan, että siinähän palkitaan koiran huonoa käyttäytymistä. Tällä ei itse asiassa ole mitään merkitystä. Sanojeni vakuudeksi suosittelen lukijoita tutustumaan videoon tässä linkissä. Älä juutu miettimään laumasuhteita tai huonoa käytöstä sinällään, vaan katso eläintä. Katso sen käyttäytymistä. Mikä siihen vaikuttaa? Miten sinä voit siihen vaikuttaa? Mikä on eläimen tunnetila? Millä keinoin voit muokata sitä? Eläimen käytöksen, ja kaikkein vähiten koiran käytöksen, muokkaaminen ei ole rakettitiedettä, mutta ei sen puoleen mikään henkimaailman asiakaan; siihen ei kuiskaajia tarvita, vaan ihan vain kouluttamista.

Mitä taas tulee ennaltaehkäisyyn, tai toimimiseen siinä vaiheessa, kun remmirähjäämisen poiskouluttaminen on jo hyvässä vaiheessa, hyvä konsti on opettaa koira kulkemaan vierellä löysällä hihnalla. Itse käytän omilla koirillani "nätisti"-vihjettä erotuksena toko- tai tottisseuraamisesta. Kun koiralla on tehtävä suoritettavanaan, on toisten koirien ohittamiset oikeastaan vain tehtävän yleistämistä. Meillä koirat saavat hihnassakin haistella tienpientareita (tosin mitä nuorten urosten ylenpalttiseen haisteluun tulee, sitä on syytä rajoittaa syistä, joita olen tässä blogissa jo aiemmin käsitellyt) ja kulkea edelläni tai takanani - miten nyt haluavatkaan - mutta kun vastaan tulee toisia koiria, rullaluistelijoita tms, otan ne vierelleni kulkemaan. Samalla palkitsen ne häiriöiden huomioimattomuudesta, ja tulen tehneeksi vastaehdollistamisharjoituksen. Häiriöihin kun kannattaa vastaehdollistaa muihinkin kuin vain toisiin koiriin - koirat ovat hyviä yleistämään, ja hoksaavat täten nopeammin, että kiinnostavan/jännittävän/ihmeellisen häiriön ilmaantuminen tarkoittikin sitä namppaa.

Hyviä pointteja hihnakäytöksestä on kirjattu ylös myös täällä.

JK. Olen reissuillani pistänyt merkille, että mitä vähemmän koirilla käytetään hihnoja, sitä paremmin ne käyttäytyvät. Suomessa hihnan käyttämistä edellytetään miltei aina ja kaikkialla, ja koirilla on paljon ongelmia hihnakäyttäytymisessä. Italiassa kuri on hieman löyhempää, ja koirat käyttäytyvät keskimääräisesti ehkä hieman paremmin, mutta yli-innokasta toisten koirien luo pyrkimistä näkee sielläkin. Kroatiassa sen sijaan en suurella osalla koirista hihnaa nähnyt ollenkaan. Koiria on paljon, ja ne kulkevat rauhallisena omistajiensa kannoilla, tutkailevat maailmaa, mutteivät lähde kauas, saati ole kiinnostuneita toisista koirista. Kun omistaja pysähtyy juttelemaan tutulleen kadulla, koira lysähtää jalkoihin, ohikulkijoista piittaamatta. Ja merkittävin muuttuva tekijä näissä kolmessa esimerkissä oli hihna. Onko niin, että kun meillä on käytössämme hihna, unohdamme kokonaan koiran kouluttamisen,ja keskitymme sen sijaan estämään koiraa mekaanisesti hihnan avulla? Ja tunnetusti - vastustus lisää virettä.

Pieni askel koiranohjaajakunnalle, iso askel eräälle tietylle koiranohjaajalle

2011-09-25T00:31:00.002+03:00

Sulo sai tänään Porissa koulutustunnuksen JK1! Tätä me ollaan tavoiteltu ja tähän tähdätty, joskus jopa mietitty, että kunhan JK1 saadaan, niin treenaaminen loppuu siihen, mutta ei se ehkä lopukaan... Koulari irtosi 3-tuloksella, eikä millään hirveän isolla marginaalilla, eli harjoiteltavaa jäi, mutta se ei iloista mieltä tuloksesta poista. Jännitys ennen koetta oli aika kova, minkä kokeen ylituomarikin (Hannu Viertonen) pisti alkupuhuttelussa merkille. Loppupeleissä kuitenkin nämä kokemukset - tämänkertainen koe mukaanlukien -, mitä minulla tähän mennessä pk-kokeista on, ovat olleet kaikin puolin positiivisia; kokeissa vallitsee hyvä henki, ja nipottaminen on niistä kaukana. Tuomaritkin ovat ihan lähestyttäviä olleet.

Pistesaldo oli seuraavanlainen: tottis 70, jälki 130 ja esineruutu 28. Tarkempi selvitys tuloksista seuraavassa (tottiksen osalta sanottakoon, etten ole kaikista arvosanoista ihan satavarma, miten menivät, kun ei ole videoituna arvostelua):

Tottis

Seuraaminen, tyydyttävä. Sulo reagoi molempiin laukauksiin niin, että jouduin antamaan kahdesti lisäkäskyn. Sulolle oli ammuttu ennen koetta ihan luvattoman vähän, oikeastaan vasta tällä viikolla kävin sitä varta vasten harjoittelemassa (tekosyitä ovat lähinnä Sulon jalkaongelmat jolloin ei hirveästi treenattu sekä minun kohtuullisen tiukka työkalenteri). Ensimmäisellä kerralla näytti aika pahalta; Sulo vissiinkin kuvitteli, että jostain lähtee niitä hauskoja valosuihkuja, joita voi metsästää, ja keräsi ampumisesta hirveät kierrokset. Paikkamakuusta lähti ammuttaessa montamonta kertaa... Seuraavana päivänä suunnittelin itse treenin ehkä vähän paremmin, lähinnä harjoiteltiin sitä paikkamakuuta ampumisen aikana. Seuraamiseen en kiinnittänyt niin paljon huomiota; tässä tulos. Mutta treeniä vain tähän lisää... Käännöksissä Sulo oli vähän väljä, ja J:n väkäsessä jouduin antamaan sille vielä lisäkäskyn, kun se bongasi jonkun hajun maasta. Pitää järjestää häiriöhajuja Sulolle treeneihin, jotta pääsee puuttumaan tähän; on nimittäin ihan vihoviimeistä tuo kesken seuraamisen haistelu... Harjoitteluun nähden olen kuitenkin ihan tyytyväinen. Viimeisinä päivinä ennen koetta tajusin erikseen treenata pitkää suoraa seuraamista ja sen jälkeistä täyskäännöstä, minkä erikseen merkkasin palkkaamalla heti täyskäännöksen jälkeen. Tämä oli hyvä treeni, ja auttoi Suloa pysymään skarppina pitkässäkin seuraamisessa, vaikkei ne käännökset ihan täydellisiä sitten kuitenkaan olleetkaan. Henkilöryhmä sujui hyvin, mutta sinne kentälle mennessä Sulo katsoi henkilöryhmän suuntaan hyvinkin epäileväisen näköisenä. Sain sen kuitenkin onneksi unohtamaan epäilynsä seurauttamalla sitä pätkän eri suuntaan. Tässähän meillä on vähän ongelmia ollut, kun Sulo on keksinyt, että henkilöryhmän ihmiset voivat olla kertakaikkiaan epäluotettavia. Nyt se ei sitä ehtinyt miettimään, vaikka ajatus selvästi oli käynyt mielessä, eikä tässä ollut ongelmia, Sulo teki hienosti, eikä yrittänytkään haistella ihmisiä.

Liikkeestä istuminen. Erinomainen. Tämä oli hyvä.

Liikkeestä maahanmeno ja luoksetulo. Hyvä. Muuten kai oli moitteeton, mutta maahanmeno oli ollut todella hidas, mistä arvosana oli alentunut.

Nouto. Tyydyttävä? Väljä ote ja väljä luovutusasento. Olisi se voinut olla pahempikin, ja selvästi kuitenkin nouto on parantunut meillä esim. kevääseen verrattuna. Tässä kohtaa Sulo alkoi kerätä painetta ja rupesi ääntämään; tähän asti oli tehnyt liikkeet aika hiljaa.

Hyppynouto. Puutteellinen. Sulo kiersi esteen molempiin suuntiin, noutokin meni plörinäksi. En tiedä mikä tässä oli, vahvin veikkaus, ettei olla vain tarpeeksi harjoiteltu vierailla hypyillä.

Estenouto. Erittäin hyvä? Paineistui ja äänsi, muuten hyvä.

Eteenmeno. Puutteellinen. Eteni suoraan ehkä kaksi laukka-askelta, sitten kaarsi voimakkaasti vasemmalle. Tätä osasin odottaa, mutta kiva, kun edes lähti eteen...

Paikkamakuu erinomainen? Ei tässä ollut mitään muistaakseni, ei Sulo ainakaan noussut. Oltiin tokana suoritusvuorossa, ihan hyvä meille näin päin.

Jälki

Sulo oli innoissaan menossa jäljelle, tiesi kyllä mistä on kysymys. Maasto oli miellyttävää mäntysekametsää matalalla aluskasvillisuudella. Janalta jälki lähti vasemmalle. Sulo selvitti janan todella hienosti, ja saikin siitä täydet pisteet. Onnittelen myös itseäni, että maltoin antaa Sulon rauhassa selvittää jäljen suunnan. Sen se teki tarkastamalla takajälkeä muutaman metrin, ja valitsemalla sitten oma-aloitteisesti oikea suunta. Ensimmäinen keppi tuli tosi nopeasti janan jälkeen, Sulo yritti paikallistaa sitä pitkään, muttei nostanut, onneksi kuitenkin löysin kepin itse. Seuraava tuli kulman/kaarteen jälkeen, ja sitten taas yksi kulman jälkeen. Kulmissa teki pientä kaarrosta, mutta varmasti tuli jäljelle. Ajoi aika korkealla nenällä. Sitten tuli pitkä pätkä, että Sulo ei nostanut keppejä, siinä välillä oli varmaan ne kaksi, jotka meiltä jäi metsään. Yritin kyllä itsekin katsella maahan, mutta ei osunut silmään, enkä arvannut enää lähteä niitä erikseen etsimäänkään jäljen jälkeen. Vikan kepin Sulo bongasi. Eli kai tässä nyt oli vain se, että Sulo ei ollut erityisen huolissaan keppien löytymisestä tai löytämättä jäämisestä - tarvitsemme siis harjoitusta vierailla jäljillä, ja pitää miettiä, aiheuttaako sitten kepin jättäminen metsään jonkinlaisen seurauksen treeneissä, esim. viemisen pois jäljeltä. Tai sitten teemme sen ekstrapitkäjälkiharjoituksen, mitä ei olla Sulon kanssa vieläkään toteutettu. Luulen kuitenkin, että kakkosten jälki voi siinä mielessä olla helpompi, että siinä on vähän enemmän sitä pituutta ja vanhenemisaikaa, tollaisessa kosteassa kelissä tunnin vanha on oikeasti aika tuore jälki vielä; hajua on varmasti paljon kasvillisuudessa, eikä koiran tarvitse siten olla niin kovin tarkka sen kanssa. Puolen kilsan jäljellä niitä keppejä saisi myös olla koko ajan nostamassa, kilometrin jäljellä saa välillä jäljestääkin ;) Nyt jälki oli nimittäin ihan tosi nopeasti ohi.

Esineet

Tästä olin vähiten huolissani, mutta ei esineruutu mikään läpihuutojuttu ollut ollenkaan. Jos itse olisin meitä arvostellut, olisin ehkä antanut meille vähemmän pisteitä, mutta en valita :) Sulo irtosi hyvin ja haravoi aluetta itsenäisesti, mutta jouduin lähettämään sen varmaan kolmelle pistolle, ennen kuin esine lopulta nousi. Sulo oli tuota esinettä käynyt haistelemassa jo aiemmin, mutta nosti vasta osuessaan siihen uudemman kerran. Ehkä tässäkin on nyt sitten se ongelmana, että ollaan niin vähän tehty kuitenkin vierailla esineillä treeniä. Lisäksi menin innoissani kehumaan Suloa, kun näin sen tulevan esine suussaan, minkä seurauksena se tiputti esineen, ja joutui paikallistamaan sitä hetken, ennen kuin saatiin luovutus tehtyä... Jotta mitä tästä opimme, antaa Sulon tuoda esine ihan rauhassa loppuun asti. Esineruudun koetoimitsijalle Sulon piti haukkua, mutta taas seuraaminen auttoi sitä unohtamaan turhan vahtimisen.

Kaiken kaikkiaan kokeesta jäi kyllä harjoiteltavaa, vaikkei se toki mikään uutinen ollut... Vähän hallintaa voitaisiin tottiksessa vielä parantaa, ja ylipäänsä häiriönsietoa, oli kyse sitten hajuista tai ampumisesta. Muutamat liikkeet pitää vielä treenata selkärankaan, erityisesti nouto, hyppynouto ja eteenmeno. Myös maahanmenoon pitäisi saada vauhtia. Jäljen ja esineiden osalta en tähän hätään muuta keksi, kuin että yritetään viimeistään ensi keväänä tehdä joku tehokuuri vierailla jäljillä ja esineillä... Keppien on vaan ruvettava nousemaan, ja esinemotivaatiota vieraisiin esineisiin kasvatettava ihan eri sfääriin, samanlaiseksi, kuin se on nyt omilla esineillä. Nyt Sulo saa kuitenkin vähän aikaa hengähtää :) Tässä vaiheessa joka tapauksessa tosi iso kiitos kaikille meitä eri vaiheissa auttaneille ja meidän kanssa treenanneille!!!

* * *

Viime viikonloppuna käytiin tokoilemassa Mäntässä Marko Vuorenmaan koulutettavana. Liina sai toimia harjoitusuhrina. Katsottiin häiriköintiharjoituksia, seuraamista, jääviä, noutoa, eteenmenoa sekä paikallaoloja.

Häiriköintitreenissä idea on yksinkertaisesti se, että vieras sanoo koiralle käskyjä, kun sen pitäisi vain ja ainoastaan kuunnella ohjaajaa. Ensin Liina reagoi kyllä vieraan käskyihin, mutta pääsin vahvistelemaan sitä, mikä auttoi pitämään fokusta oikeassa asiassa. Näitä lisää.

Seuraamisesta saatiin kiitosta, kouluttaja ymmärrykseni mukaan piti Liinan seuraamisesta. Oikealle käännökset olen tehnyt Liinalle vain vähän liian hankaliksi; mun pitää vain vähän helpottaa niitä hidastamalla selvästi ja esim. sanomalla vihjesanan käännöksessä uudestaan. Tämä jo heti auttoi...

Jäävistä katsottiin lähinnä istumista, se on Liinalla vahvin. Kouluttaja sanoi näkemyksenään, että Liinalle se istumisen "oletusarvo" ei ole tarpeeksi suuri, ja sitä pitää kasvattaa. Liikkeen palkitsemisen pitää olla vähän merkitsevämpi tapahtuma, nyt meidän meno on välillä vähän liiankin harmonista.

Noutoihin on saatava vauhtia; näitä nykyisenkaltaisia ravinoutoja on turha vahvistella. Liinan voisi opettaa odottamaan istuen kapula suussa, mikä mahdollistaisi sen, että voisin edetä todella pitkään matkaan, mikä todennäköisesti nostaisi vauhtia. Kapulalle menoon vauhtia voi saada esim. juoksemalla sinne koiran kanssa, ja nappaamalla se, jos koira ei ole heti ottamassa.

Eteenmenosta tuli tämä sama juttu, joka on Tiian ja Helmisen Hannan treeneissä ainakin tullut aiemminkin esiin, että se kannattaa ketjuttaa osaksi seuraamista/maahanmeno+luoksetulo-liikkeitä.

Paikkamakuita harjoiteltaessa kannattaa tehdä mahdollisimman paljon kokeenomaista treeniä kentälle siirtymisiin, juoksuntarkistuksineen ym.

* * *

Kävin Porista tullessani Juokslahden kautta pyörähtämässä, meneillään oli Goldobaf's-leiri. Kaikki oli jäljellä, joten kävin minäkin vielä Liinalle tallaamassa noin 300 askeleen jäljen 6 kepillä läheiseen metsikköön, ja sen vanhentumista odotellessamme käytin koiruudet lenkillä. Jäljen alussa oli pieni jana, jonka Liina selvitti hyvin. Yhden kepin 3:n ja 5:n välistä se jätti ilmaisematta, loppuihin se reagoi. Vaatii ehkä vielä vähän sitä, että kannustan siinä vaiheessa, kun huomaan Liinan bongaavan kepin, mutta menee kyllä nätisti maahan. Jäljestäminen oli tarkkaa ja jäljen imu vahva.

Liina, työkoira ja muuta viikon varrelta

2011-09-16T22:13:00.000+03:00

Olin alkuviikon maastoreissulla, Liina mukanani. Meillä oli oikein mukava tyttöjen reissu! Liina on joskus ollut vähän masentuneen oloinen ollessaan ilman muuta porukkaa reissun päällä, mutta nyt ei mitään tällaista ollut havaittavissa, päinvastoin, Liina tuntui oikein nauttivan saamastaan täydestä huomiosta, ja kerjäsi metsässä koko ajan leikkimään. Jos ei muuten saanut huomiotani, se hyppi selkää vasten, kantoi keppejä, haki niitä, taisteli niistä innoissaan... Liina yritti aktivoida mua tuijottelemalla, mutta lähdin Liinan leikkiin mukaan vasta, kun se esim. tarttui keppiin ja toi sitä mua kohti. Liina alkoikin kivasti aktivoitua mua kohtaan, ja hoksasi, että saa mut jatkamaan leikkiä tuomalla keppiä mulle, eikä vain seisomalla. Kai se on niin, että Liina jää kotona vähän Sulon varjoon, Sulo on kuitenkin noiden leikeissä aika selkeästi se hallitseva osapuoli, mikä voi osaltaan vaikuttaa siihen, että Liina vaikuttaa välillä "pidättelevän".

Pieniä tottiksia ollaan tehty, tänään viihdekeskuksella ja eilen kotipihassa jotain pientä. Sulo on ollut ihan innoissaan, kai siitä on kiva touhuta taas, kun en ole ollut kotona. Eilen tehtiin jäävät ja luoksetulo, tänään kaikki tottisliikkeet läpi. Liinan kanssa eilen lähinnä seuraamisen käännöksiä vasemmalle, tänään pari pientä leikkisessiota kentällä. Liina oli ihan hyvin mukana! Sulon tottikset meni myös hyvin, sillä korkea vire kostautui ääntämisenä, mutta teki muuten hienosti. Tein myös hypyt. Ensimmäisellä se etsi kapulaa aika pitkään. Eteenmenopalkan oli Tiia vienyt etukäteen jo, mutta Sulo ei tätä vielä oikein hanskannut. Paikkamakuussa se oli Macksin tehdessä, nousi kerran, mutta tiesi nähtävästi jo noustuaan tehneensä virheen ilmeestä päätellen. Laitoin takaisin ja makuutin uudestaan. Nyt malttoi olla, mutta äänsi.

Tänään tehtiin myös jäljet. Liinalle noin 200 askeleen peltojälki kulmilla ja kaarroksilla sekä 5 kepillä. Pellolla kasvoi pitkää heinää, ja se oli todella märkä. Heinään jäi selvästi näkyvä jälki mun kulkemisesta, joten ei tainnut olla jäljestys siinä erityisen vaativa tehtävä. Toisen kepin Liina skippasi, muut ilmaisi oma-aloitteisesti ja hienosti. Sulon jälki oli noin 300 askelta ja 3 keppiä, kulmaa ja kaarrosta, alussa noin 20 metrin jana. Janalla Sulolla oli vauhtia ihan liikaa, se häröili ihan omiaan, ja vasta toisella lähetyksellä se malttoi oikeasti ottaa jäljestä kiinni.

Erika Hankalin kävi tänään hieromassa koirat. Molemmilla oli jumeja, ja vinoutta. Liinalla erityisesti, lannerangan alueella. Myös niska oli sillä jumissa. Sulo aristeli vatsan seutua, ja sillä tuntui kylkiluiden väliin kertyneen kuonia. Sulon vatsan aristelu voi olla eturauhasongelmien aikaisen kipumuistin jäännöstä, mitään varsinaisia vatsaongelmia sillä ei ole ollut. Pitää hieroa ja venytellä niitä nyt ahkerasti, ja metsäravuuttamista harrastaa - sitä toki tehdään ilmankin.

Tunnelmia riisenimestiksistä ja vähän treenejä

2011-09-11T21:49:00.001+03:00

Viikonloppu kului riisenimestiksissä talkoolaisena, lauantaina ek:lla ja tänään su hakumetsässä maalimiehenä. Kelit suosi, eikä ollut paljon hirvikärpäsiäkään, joten viikonloppua voisi kuvailla varsin onnistuneeksi. Porukka oli mukavaa, tuomarit oli mukavia, töitä tehtiin leppoisalla asenteella, ja päälle saatiin nähdä vielä hyviä koirakoita, niin mikäs siinä! Etenkin tänään nähdyt suoritukset hakuradalla olivat hyvin opettavaisia. Kaikki eivät ikävä kyllä onnistuneet, mutta niitä epäonnistumisia on tällaisen keltanokan haun saralla turha lähteä ruotimaan - mistäpä minä tietäisin, mitä niillä koirakoilla on taustallaan - mutta niistä onnistumisista voi ainakin ottaa mallia, tai vähintään tavoitteita asettaa! Sen nimittäin huomasin, että parhaimmillaan hakukoirakon työskentelyä on todellinen ilo seurata. Ohjaajan tehtävänä on - paitsi kouluttaa koira lajiin - antaa koiralle tilaa tehdä sitä työtään, kun "tositilanteessa" ollaan. Koiraan pitää luottaa, ja toisaalta koiralla pitää olla niin kova palo löytää ne ukot metsästä, että huonoon saumaan tulleen luoksetulokäskyn voi ohittaa. Loppupeleissä kun koiran kauniilla pistotyöskentelyllä tai hallittavuudella ei ole mitään merkitystä silloin, jos ukkoja jää metsään. Toisaalta ne parhaimmat ohjaajat eivät hirveästi koiriaan metsässä edes käskyttäneet - koirat olivat tilanteen tasalla ja hoitivat oman osuutensa, tarkistaen ne alueet, jotka ohjaaja niille osoitti, ja ohjaajat ohjasivat koiriaan kauniisti ja eleettömästi. Näin ensimmäistä kertaa hakukoetta seuranneena tuli olo, että toiset ohjaajat - luokasta riippumatta - kovasti käskyttivät koiria pois pistoilta, ja toiset kehuivat koiria hyvistä pistoista, ja kutsuivat tekemään uutta. En tiedä, onko ero vain koiran koulutustasossa, vai liittyvätkö nämä asiat koirakon yhteistyöhön noin niin kuin laajemminkin.

Jotta kivahan sitä hakuakin olisi taas päästä treenaamaan. Kun ehtisi. Aika tuppaa olemaan se ensimmäisenä loppuva resurssi, ja sitä aikaahan se hakuilu ennen kaikkea vaatii. Noin niin kuin kuriositeettina sanottakoon, että siinä vaiheessa, kun koiralla alkaa työskentelyn perusteet olla hallussa, on siirryttävä umpipiiloihin, ja maapiilojakin pitäisi saada käyttöön - niitähän ne sitten ylemmissä luokissa pääasiassa ovat. Minun piiloni oli juurikin maapiilo - se oli niin mukava, että siellä melkein meinasi ruveta nukuttamaan ;) Ja kisoissahan hakumaalimiehenä oleminen on paljon helpompaa kuin treeneissä - on vaan ja odottaa, että koira ilmaisee ja tuomari tulee hakemaan pois.

Tällä viikolla Sulon ja Liinan kanssa ollaan tehty vähän tottista ja pikkuisen esinetreeniä. Sulon kanssa otettiin tottiksia pihassa, mutta huomasin, ettei noita tuttuja liikkeitä ole juurikaan hyötyä omassa pihassa treenata. Ensisijaisesti kun me nyt tarvitaan rutiinia kentille ja häiriössä tekemiseen. Tänään kävinkin pyörähtämässä vielä pikaisesti Viihdekeskuksella, häiriötä siellä ei ollut tarjolla, mutta päästiinpä tekemään eteenmenot ja jäävät. Sulon vire meni vähän yli, mutta Sulon tuntien se paineistuu häiriöstä ja mun jännittämisestä sen verran, että todennäköisesti koetilanteessa sitä ongelmaa ei enää ole... Eli sen kanssa pitää vaan saada liikkeet niin selkärankaan, että se suorittaa ne oikein paineistumisesta huolimatta. Liikkeistä sen verran, että eteenmenoja ollaan tehty nyt aika paljon - kotonakin ruokakupille - ja nyt kentällä tehtiin pitkästä matkasta, varmaan joku 70-80 metriä. Siinä Sulo alkoi jo vähän kiemurrella, kun etsi palloaan. Tehtiin toinenkin vähän lyhyemmällä matkalla, nyt Sulo eteni suoraviivaisemmin. En tiedä kyllä vielä yhtään, miten nämä toimisivat vieraassa paikassa osana tottiskaaviota. Jäävät tsekattiin, liikkeestä istuminen ja maahanmeno ja luoksetulo. Korkeassa vireessä alkaa tarjota maahanmenoa istumisesta, otinkin niitä kaksi, yhden vain vähän etääntyen, toisen tottiskaavion mukaisesti. Sulo teki kuitenkin oikein ja pääsin palkkailemaan. Maahanmeno oli hyvä, ja luoksetulo muuten, mutta jäi vähän väljäksi. Noutoja ja hyppyjä ei nyt tehty, ei ollut aikaa hirveästi, enkä ehtinyt lämmitellä tai jäähdytellä tarpeeksi hyvin niihin. Plus että haluan ehkä vähän säästellä Sulon jalkaa, nyt se on ollut hyvä, ja toivottavasti pysyykin sellaisena...

Liinan kanssa ollaan yritetty tehdä paljon leikkitreeniä, jossa kovasti kehun sitä pallon kantamisesta. Treenituokioiden pitäminen tarpeeksi lyhyinä on mulle yhä aika haastavaa. Tekniikkatreenin osalta ollaan tehty liikkeestä istumista, jotka alkaa pikkuhiljaa sujua. Luoksetulon tsekkasin 20 metristä, se meni oikein korrektisti, mutta tein het uuden perään, jossa palkkasin Liinan vapaasti kovasta vauhdista. Liinalle en sitä himmailua halua missään tapauksessa luoksetuloon, joten yritän noiden vapaiden palkkauksien avulla huolehtia vauhdin pysymisestä. Eteenmenoja ollaan tehty myös. Yhtenä aamuna Liinan eteneminen (ruokakuppi eteenmenopalkkana) oli kovin hidasta, joten vedin Liinan pois kupilta, ja lähetin sen uudelleen. Nyt meni lujaa :)

Esineitä ollaan tehty kotona vähäsen. Nyt alkaa Liinalle löytyä etenemistä ja vauhtia! Esinemotivaatio on kuin taikaiskusta parantunut huimasti ihan lyhyessä ajassa, Liina etenee nyt suoraan helposti 15 metriä laukalla, paikallistaa esineen, ja tuo sen laukalla takaisin. Ollaan tehty myös esineen paikallistamista yhdessä (tämän kopsin Tiialta). Esineet olen vienyt joko Liinan kanssa yhdessä, tai sitten Liinan nähden. Nyt tuntuu siltä, että ollaan Liinan esinetreenin kanssa pisteessä, josta on jo helppo jatkaa eteenpäin.

Sulo on saanut tehdä esinetreeniä metallinoutokapulalla. Sille kun on vähän hankalaa tuoda sen mielestä ei niin miellyttäviä materiaaleja, joten harjoitellaan nyt sitten tätä. Vaikka metallinoutokapula on Sulolle muuten vähän epämiellyttävä, niin etsimään päästessään Sulolla on kierrokset niin korkealla, että se suostui aika helposti sitten tuomaan senkin.

Kuvia Inkoosta

2011-09-08T23:31:00.000+03:00

Muutama kuva Inkoon leiriviikonlopusta. Itse en hirveästi kuvaillut, mutta räävitään näistä vähistä. Ilmaisutreenikuvista kiitos Pirrelle!

Maisemaa majoitusrakennuksen takaa

Sulo ja Liina odottelee autossa treeneihin pääsyä


Liina ilmaisutreeneissä. Ukko! Kuva: Pirre Laine


Lähti! Kuva Pirre Laine

...rullan kanssa takaisin... Kuva: Pirre Laine

Ja näytölle. Kuva: Pirre Laine

Hakukoira. Kuva: Pirre Laine

Pimeitä jälkiä

2011-09-08T23:01:00.002+03:00

Kävin Juokslahdessa tekemässä maastotreenin Tiian kaverina. Enemmän taisi tosin olla Tiiasta minulle apua kuin toisinpäin, vieraat esineet sentään pystyin ruutuun tarjoamaan. Illat alkaa olla lyhkäisiä, ja jäljenajo meni lopulta niin myöhään, että pimeähän se tuli. Tulipahan sitten harjoiteltua pimeässä jäljestämistä! Eikä siinä, kyllähän nuo jäljestävät yhtä lailla pimeällä kuin valoisallakin, erona on se, että koiraa ei paljoa pimeällä pysty lukemaan; on vain luotettava. Sinällään hyvä harjoitus. Liinalle talloin itse noin puolen kilsan jäljen kolmella kepillä. Harjoituksessa oli ajatuksena, että Liina joutuisi tekemään jäljestyksessä enemmän töitä, eikä mahdollisuuksia vahvisteisiin tarjoutuisi jatkuvasti, kuten viime aikaisissa keppisulkeisissa on ollut. Harjoitus ei kuitenkaan toiminut nyt ihan toivotunlaisesti. Liinalla oli vauhtia aika paljon, ja se oli epätarkka. Ensimmäiselle kepille (n. 200 askelta) oli ihan ok, mutta kiersi sitten kiven juuri toiselta puolelta, kuin missä keppi oli. Ekan ja tokan kepin väli (200-300 askelta) oli aikamoista juoksemista, olin jo välillä ihan varma, ettei Liina ole jäljellä, mutta sitten törmättiin keppimerkkiin. Liina reagoi mun reagoimiseen, ja tuli ilmaisemaan kepin. Viimeisen pätkän (noin 150 askelta) se jäljesti jo hyvin ja tarkasti, ja ilmaisi vikan kepin hienosti.

Luulen, että harjoituksen ideassa ei sinällään ollut vikaa (sain sen klikki-listalta, jossa kysyin apua Sulon keppi-ilmaisuongelmiin, mutten ehtinyt soveltaa sitä Sulon kanssa, ennen kuin se satutti jalkansa) - jäljen olisi todennäköisesti pitänyt olla vielä paljon pidempi. Toisaalta nyt ongelmana oli eniten kuitenkin ehkä Liinan jäljestämistyöskentelyn tarkkuus tai sen puuttuminen, sillä ne kepit, minkä kohdalle se osui, se ilmaisi kyllä kiltisti. Jos nyt kuitenkin jotain hyvää, niin Liinalla oli selkeästi enemmän halua ja intoa jäljestämiseen, kuin esimerkiksi vuosi sitten syksyllä. Tietysti sitäkin voisi miettiä, millaisella etäisyydellä minun pitäisi olla suhteessa Liinaan; nyt annoin sen ajaa pitkällä ja löysällä hihnalla.

Lääkkeenä taitaa nyt olla Liinalle tarkentavat harjoitukset, eli "killerijälkiä". Kulmatyöskentelyä pellolla, ja muutenkin hankalampia alustoja, joissa se joutuu todellakin olemaan tarkkana, jos meinaa jäljellä pysyä ja sitä myötä kepit ilmaista. Taidanpa tehdä seuraavan jäljen Liinalle hiekkakuopille...

Sulo teki janoja eri etäisyyksillä. Kaksi oikealle ja yksi vasemmalle. Ekalla ja vikalla otti suoraan oikean suunnan, tokalla tarkisti takajälkeä niin pitkälle, että jouduin pysäyttämään Sulon. En tiedä olisiko kääntynyt oma-aloitteisesti. Nyt kuitenkin vaikutti siltä, että Sulon aivosolut teki kiivaasti töitä janalla; mun pitää antaa sille vain tilaa työskennellä ja rauhassa päätellä jäljen kulkusuunta. Nyt näyttäisi siltä, että jäljen kohdatessaan Sulo tarkistaa takajälkeä melkein joka tapauksessa vähän matkaa, eikä se kai kokeissakaan virhe ole - niin pitkään kuin itse en lähde janalta, ennen kuin uskon Sulon valinneen oikean suunnan. Tässä treenissä pyrittiin alleviivaamaan jäljennostotapahtumaa jättämällä jäljen päähän kepin sijasta narupallo, tosin ruokakuppi olisi todennäköisesti ollut parempi. Palkkasin Sulon sitten ruoalla pallon tuomisesta, kun ei se vaikuttanut innokkaalta leikkimään.

Valkeiden leirillä

2011-09-05T23:53:00.001+03:00

Sulon kasvattaja (Anita, kennel Veshukan) järjesti yhdessä toisen valkkarikasvattjan (Pirre ja Tero, kennel Power Dog’s) kanssa leiriviikonlopun Inkoon Västankvärnissa 2.-4.9. Osallistujia oli parikymmentä, suurin osa pentujen ja nuorten koirien omistajia, me taidettiin Sulon kanssa olla ihan vanhimmasta päästä, noin niin kuin kasvatin iän perusteella katsottuna. Mukana oli kuitenkin – kasvattajan lisäksi – muutama tuttu naama matkan varrelta, joita oli ihana nähdä pitkästä aikaa. Ja tietenkin yhtä lailla oli mukavaa päästä tutustumaan uusiin ihmisiin. Leiripaikka oli hienoissa uusimaalaisissa maalaismaisemissa peltojen keskellä. Metsääkin oli lähellä, ja ah luksusta, kylätie oli valaistu! Koirien ulkoiluttaminen oli helppoa myös ensimmäisenä iltana minun saapuessa neljän tunnin ajomatkan jälkeen pilkkopimeällä paikalle (syksyn tulo on vissiinkin vain hyväksyttävä).

Leirin ohjelmassa oli lauantaina jälkeä ja hakua, sunnuntaina viestiä ja haun partiointiharjoituksia. Jakauduimme kahteen ryhmään, joten kaikkea pääsi halutessaan kokeilemaan. Kouluttajina olivat Kaisa Juonolainen jäljellä ja viestillä ja Milla Savin haussa. Kaisa on kisannut Perttu-riiseninsä kanssa useammassakin lajissa, ja Milla taas on mukana Vapepassa. Hyvät kouluttajat saatiin. Omilla koiralla skippasin viestitreenit, makuun tosin pääsin toimimalla kouluttajan "pentu"koira Paavolle toisena päänä, ja treenasin sen sijaan esineruutua, kun saatiin sopivasti kaveri siihen. Myös partiointiharjoitukset jäivät meiltä väliin tällä kertaa, ja tehtiin sen sijaan Liinan kanssa rullatreeniä kentällä.

Leirin jälkeen tosin molemmilla on pientä toipumista tehtävänä; Sulon kanssa selvästi nyt menin ahnehtimaan treenejä, ja huomasin sen tullessa pistolta esineruudusta, ettei se liikkunut täysin puhtaasti. Ei se selvästi ontunut, mutta epäpuhtaus oli kuitenkin nähtävissä, joten jätettiin treeni sitten siihen. Liinasta taas sanoivat kentällä, että se vaikuttaa siltä, että sillä olisi lihakset ainakin lannerangan alueella jumissa. Tämä kyllä selittäisi hyvin Liinan vaihtelevaa virettä kentällä tottiksiin - jos on kipeä, ei varmaan paljoa huvita pallo perässä hillua, eikä sitä kannata silloin kyllä yrittääkään. Tunsin itseni hieman typeräksi, etten ole jumeja tullut itsekään ajatelleeksi. Liinaa ei ole edes ikinä koirahieroja käsitellyt - nyt meni kyllä aika varaukseen.

Seuraavassa hieman erittelyä treeneistä, ja mitä opittiin ja saatiin kotiinviemisiksi. Sitkeimmät lukee.

Jälki

Jälkitreenit tehtiin pellolla. Pieni tuulenvire kävi. Kaisa teki Sulolle puolen kilometrin jäljen, jossa oli kulmia muistaakseni kaksi, sekä yksi piikki (ensimmäinen piikki Sulolla koskaan, jonka olemassaolosta en onneksi tiennyt ennen kuin Sulo oli sen selvittänyt). Keppejä oli kahdeksan, ja jälki vanheni noin tunnin. Alussa oli ehkä noin 15-metrinen jana. Janalle Sulo lähti ensimmäisellä lähetyksellä ihan vinoon, joten lähetin uudestaan. Tällä kertaa eteni suoraan. Reagoi hyvin jälkeen, tarkisti takajälkeä muutaman metrin, ja lähti oikeaan suuntaan. Tämä siis hyvä. Sulo jäljesti kaikkinensa hyvin, ja reagoi kivasti keppeihin. Yksi keppi jäi matkalle, ja viimeisillä vissiin väsymys jo paistoi sen verran läpi, että Sulo ei jaksanut lähteä tuomaan keppejä mulle, vaan jäi odottamaan, että tulin hakemaan kepin siltä. Kulmissa se pyöri, tarkisti muut suunnat, ennen kuin jatkoi. Me ollaan kuitenkin niin vähän nyt tehty pellolla (viimeksi Sulon kanssa kai toukokuussa), etten ole tästä kovin huolissani. Piikin se selvitti tekemällä kauniin pienen ympyrän ja jatkamalla oikeaan suuntaan. Viimeisellä suoralla Sulolla nousi nenä (tuuli kävi vastaan ja toi vissiin kepeistä hajun), mutta se eteni niin määrätietoisesti, että annoin mennä. Tällaisella työskentelyllä meillä olisi hyvät mahdollisuudet koulariin, joten yritetään nyt metsästää se koepaikka vielä syksyksi jostain.

Liinan jälki oli n 150 askelta, kaksi loivaa kaarrosta ja 7 keppiä. Liinan jäljestys oli melko tarkkaa, olisiko se kuitenkin jossain kohtaa ollut harhautumassa. Kepeistä se ilmaisi neljä, joihin se reagoi selvästi, kolmeen muuhun ei ollenkaan. No, jatketaan nyt vain ilmaisuharjoituksia, josko ne alkaisi sieltä nousemaan loputkin.

Haku

Kerroin alkuesittelyssä, että hakua ollaan treenattu, ja taukoa on ollut, mutta että en usko, että Sulosta tulee kuitenkaan hakukoiraa, sillä sen itsevarmuus ei vain tahdo vierailla maalimiehillä riittää. Nyt nähdyn perusteella luulen arvioni olleen aika lailla oikea (mikä nyt ei sitä tarkoita, etteikö voitaisi hakua omaksi iloksi tehdäkin tutussa porukassa). Kerroin, että Sulo tekee kauniita ilmaisuja valmiille tutuille maalimiehille, etsii heidät motivoituneesti, ja etsii ukot tarvittaessa sieltä viidestäkympistäkin tutussa porukassa. Ongelmia tulee, kun maalimiehet ovat uusia. Tilanne tietäen tehtiin Sulolle treeni, jossa se sai ensin tulla porukkaan vapaasti hengailemaan, ja haistelemaan ihmiset läpi. Mukana ollut pieni lapsi oli Sulolle paha juttu, häneen Sulo suhtautui kovin epäluuloisesti, eikä oikein päässyt epäluulostaan yli. Kouluttaja meni Sulolle ensimmäiseksi maalimieheksi. Sulo lähti inoissaan perään, mutta kuten aina ennenkin uusilla maalimiehillä, haukkuminen ei vain tahtonut irrota. Sulo katseli paljon minun suuntaani ikään kuin tukea hakien, mutta se, että minä tulin sen viereen, ei oikeastaan auttanut sitä rohkaistumaan tilanteessa. Tehtiin lopulta treeni, jossa maalimiehet menivät n. 20 metrin päähän keskilinjasta Suloa ruokakuppiin hetsaten, ja palkkasivat sen pienimmästäkin äännähdyksestä.

Tämä tietäen rulla olisi Sulolle todennäköisesti haukkua parempi ilmaisu, sillä haukkuva koira tavallaan vaatii maalimieheltä palkkaa, eikä Sulolla toimintakyky ihan kuitenkaan riitä siihen. Rullalle en Suloa kuitenkaan vaihda; nähdäkseni ennen kastraatiota, kun hakutreenit aloitettiin, Sulo oli kuitenkin astetta rohkeampi, ja haukku oli sille kaikin puolin luontevampi ilmaisumuoto. Jotta jos Sulosta ei hausta käyttövaliota tule, niin kyllä minä sen kanssa voin elää. Palkasta kouluttajamme sanoi sen verran, että leikkipalkan (jos ei puhuta ihan vaan lentävistä palloista) käyttäminen vaatii maalimiehiltä aika paljon, sillä koiran leikittäminen oikein, koiran mukaan, ei välttämättä ole niin helppoa kuin voisi kuvitella (kuten ainakin itse olen saanut huomata).

Liinan hakutreeneissä oli jotain hyvää ja vähän huonoa. Hyvää, ja ehkä tärkeintä, oli se, että Liinalla oli vauhtia, intoa ja motivaatiota maalimiehille menemiseen! Etäisyyttä keskilinjaan ei hirveästi ollut, mutta vauhtia oli mukavasti. Ilmaisut sen sijaan hajoili aika pahasti; Liina näytti unohtaneen koko asian. Näitä sitten muistuteltiin seuraavana päivänä kentällä. Kentällä ilmaisut menikin oikein nätisti, mutta vauhtia oli silti riittämiin. Myös "missä ukko"-käskyn Liina on sisäistänyt oikein hyvin, se oikein odottaa näytölle pääsemistä. Vissiinkään käytös ei vaan ole vielä niin vahva, että se olisi sellaisenaan metsään siirtynyt, uusille ukoille. Mutta eiköhänse tästä, treeniä vain lisää. Mun pitää muistaa vain aina edetä Liinan tuodessa mulle rullaa, ja samoin näytölle lähdettäessä pitää toimia nopeasti. Myös kädellä näyttäminen siinä vaiheessa on turhaa; koirahan se tietää, mihin ollaan menossa, enkä minä.

Esineet

Sulo teki täysimittaisen esineruudun kolmella esineellä, joista yksi oli mun oma ja kaksi vierasta; hanska ja muovimaton palanen. Oma oli reunassa keskellä, vieras nahkahanska eturajan tuntumassa ja matonpalanen takarajan tuntumassa. Oma ja vieras hanska nousivat ongelmitta; Sulo reagoi hienosti vieraaseenkin esineeseen. Myös matonpalan se oli nostanut, muttei tuonut. Tässä vaiheessa huomasin sitten, että Sulon liikkuminen ei ihan puhdasta ollut, ja otin sen pois ruudusta. Toi se mulle vielä sen matonpalan lyhyeltä matkalta ihan ongelmitta. Meidän pitää siis treenata enemmän vähän erikoisemmilla materiaaleilla kuin noilla tutuilla ja turvallisilla hanskoilla ym.

Liinalle tein kaksi esineentuontia. Molemmat käytiin yhdessä viemässä muutaman metrin päähän, pois ja lähetys. Nyt kantoi hyvin mielikuva, ja Liina eteni vauhdikkaasti ja innolla, molempiin suuntiin! Jätettiin kahteen onnistuneeseen ja hyvään mielikuvaan tämä treeni :)

Kaiken kaikkiaan leiri oli koulutuksellisessa mielessä hyvin antoisa. Saa nyt nähdä mitä Sulon hakuharrastukselle käy. Liinan kanssa tullaan kyllä ehdottomasti hakuilemaan, ainut hidaste siinä touhussa on oikeastaan ajan puute. Jälki on Sulolle enemmän oma laji. Mutta esineet oli Sulolla kivalla mallilla, enemmän vain varmuutta erilaisiin materiaaleihin. Työskentely ruudussa sillä oli mun mielestä ihan kohdillaan. Onhan se omatoiminen, mutta ainakin motivoitunut etsimään (jos kohta tuomisesta ei aina samaa voikaan sanoa).

Meidän kaksikkoa en päästänyt yhteisleikkeihin, joihin varsin kivuttomasti taipui kymmenenkin valkoisen koiran lauma. Sulo olisi siellä varmaan mennytkin, jos ei muita vanhempia uroksia olisi ollut, mutta Liina ei ole niin sosiaalinen ollenkaan. Paavo-riisenin kanssa se sai juosta, kun käytiin tyhjentämässä esineruutu paitsi merkeistä, myös suppilovahveroista, ja niillä meni ihan hyvin, eikä Liina sille pahasti alkuun edes ärjynyt. Kohtaamisetkin menee Liinan kanssa hyvin niin kauan, kun tilanne on mulla hanskassa. Sitä se ei ole enää siinä vaiheessa, kun Sulo alkaa haistelemaan vastaantulijoita kaula pitkällä, johon vastaantulija reagoi haluamalla tulla haistelemaan myös. Tällöin Liina katsoo parhaaksi ajaa tunkeilijat pois. Joten kysymys on siis ennen kaikkea siitä, että Sulon on uskottava, että Ei tarkoittaa eitä myös hiriötilanteessa, samoin kuin tänne-käskyä en huvikseni tapaa huudella. Mutta yhteiskuvaankin sain jopa molemmat nätisti aloilleen (no ehkä ihan vähän vieruskaveri auttoi ;)), eikä siinä tilanteessa Liinalle tullut mieleenkään kellekään äristä; sen sijaan se tapitti mua enimmäkseen silmiin!

Periaatteessa helppoa

2011-09-01T16:08:00.001+03:00

Niin, koiran kouluttaminen on periaatteessa helppoa. Se voi käytännössäkin olla sitä. Ei todellakaan mitään rakettitiedettä, vaikka toki ilmiöt koulutustulosten takana, oppimismekanismit ja koko koiran käyttäytyminen ja siihen vaikuttamisen mahdollisuudet ovatkin tavattoman monisyisiä ja - ainakin minulle - kiinnostavia. Mutta. Jos asiat ei mene niin kuin odottaisi tai tahtoisi, ja työkalut loppuu omasta pakista lähteä koiran käytöstä muuttamaan, niin kyllä tästä touhusta on helppous kaukana. Varsinkin siinä vaiheessa, kun lähdetään pohtimaan käytösten takana mahdollisesti olevia syitä, niin ollaan jo menossa kaulaa myöten suossa; pohtiahan toki voi, joskus se on hyväksikin, mutta vähissä ovat lopulta keinot päästä koiran pään sisälle ja tietää, mikä siellä liikkuu (jos liikkuu). (Tai sitten kannattaa hakea rahoitusta ja tehdä Akateemista Tieteellistä Tutkimusta aiheesta.) Joten vaihtoehdoksi jää muuttaa jotain, ja katsoa, auttaako se. Tosin pienesti on kyllä hyvä pohtia tässä kohtaa; muutokset kun eivät välttämättä näy heti. Siitäkään kun on harvemmin hyötyä, että mennään keskustelupalstoille huutelemaan, että "ollaan kokeiltu tätä-ja-tätä-ja-tätä, mutta mikään ei toiminut, kouluttajat on p*skoja, koulutusmetodit ei oo hyviä, mikä neuvoksi?" Jotta edes etäisesti olisi hyvä tietää tai uskotella tietävänsä, mitä ihmettä oikein on tekemässä.

Liina oli maanantaina Killerillä ihan ok, ja tiistaina Viihdekeskuksella ei hyvä yhtään. Alku on hyvä, mutta se saa sen välikuoleman aina jossain vaiheessa päälle, ja niitä ei saisi tulla, sillä paketti lässähtää siihen. Ja sitten mulla rupeaa kiristämään, ja senhän Liina lukee paremmin kuin hyvin. Tehtiin me sen kanssa jokunen kierros sellasta "ihan kiva" -treeniä, mutta se oli niin muodollista ja pinnallista... Ja hinkkaamisen puolellekin se meni, ihan liian monta kierrosta mielentila huomioon ottaen. Liinalla on tavallaan jatkuvasti käsijarru päällä; välillä se nousee sieltä aidosti tekemään ja iloitsemaan siitä, ja toki se on hyvä, että niitä hetkiä tulee, mutta niitä hetkiä pitäisi saada vain paljon paljon enemmän. Pitkä tie taitaa olla se käsijarrun rassaaminen, etenkin, kun kysymyksessä on ensisijaisesti ohjaajan käytöksen muuttumisen tarve. Sillä ihmisen käytöstähän se koirienkin käytös peilaa; mun koirat on mun näköisiä monessa suhteessa. Jos mennään esim. toiseen rakkaaseen harrastukseeni, hevosiin, niin nähdään sama ilmiö: tunnen itse olevani eniten kotonani reippaiden, vähän kuumien hevosten selässä, kun taas hitaampien, sellaisten laiskanpulskeiden hevosten kanssa joudun tekemään paljon enemmän töitä (mikä ei tietenkään sitä tarkoita, että jotenkin vähällä selviäisin niiden kuumakallejenkaan kanssa). Mun on helpompi hillitä energiaa, kuin vahvistaa sitä. Välillä tuntuu, että Liinan mielentilan kanssa oltais hurjastikin edetty, mutta sitten taas tulee totuus ja iskee vasten kasvoja. Enkä tiedä, kuinka paljon pidemmällä me ollaan, jos vaikka viime syksyyn vertaa. Pelkäänpä, ettei paljoakaan pidemmällä... Toiset on siinä ajassa kouluttanut koiransa kokeisiin, me yhä mietitään, purtaisko palloa vaiko eikö. Kun kysymys ei ole siitä, etteikö Liina tykkäisi ja tahtoisi, joku siinä meidän kenttätreenissä vain mättää, ja ne tahtomisen tilat ei tule sinne asti. Liina on joissain asioissa vähän ristiriitaine; sillä on kyllä viettiä, vaikkei se sitä ilmennä aina silloin kun minä niin toivoisin. Liina tekee kyllä, ja on kiinnostunut minusta, mutta ei kuitenkaan ole niin kiinnostunut, etteikö se voisi välillä ruveta haahuamaan ja unohtaa minun olemassaolon. Onko kyse edes ympäristöstä, vaan lukeeko se vain minua niin pirun hyvin? Rauhoitteleeko se mua, jos huomaa mun jännittävän? Tätä sitten pohdittiin oikein pitkän kaavan kautta Tiian kanssa. Muutamia toiminta-ajatuksiakin saatiin kokoon:

Liinalle mahdollisten vahvisteiden määrän rajoittaminen. Ensimmäisenä Sulon kanssa leikkiminen; se leikki-into pitää suunnata minun kanssa temuamiseen.
Ruoan arvon kasvattaminen. Ruoan pitää olla ansaittua!
Hyvin lyhyet treenisessiot. Paljon vauhtiluoksetuloja. Mitään ei saa, jos sitä ei oikeasti halua. Yhden kerran aikana ei hirveän montaa treenisessiota, laatu korvaa määrän!
Leikkivälineet: narupalloon voisi sitoa pitkän narun. Hetsi-leikki-myötäys, muttei irti - jos Liina tiputtaa lelun, narulla siihen on helppo saada äkkiä lisää vauhtia, millä estetään "välikuolemat", eikä tarvitse ruveta metsästämään palloa. Kun Liinalla on lelu, sen voi houkutella lähelle, ja kehua kantamisesta. Treenisession lopuksi pallon voi varastaa koiralta.
Oma selkeys ensiarvoisen tärkeää! Koiran pitää tietää mitä siltä odotetaan.

Sulon kanssa tehtiin tiistaina jotain pientä, mutta ne treenit ei kyllä olleet erityisesti mallia koulutusta eteenpäinvieviä. Ääntä oli taas mukana, ja Suloa jänskätti seuraaminen ihmisrivistön ohi. Siitä mentiin sitten pari kertaa. Se oli lopulta ihan hyvä treeni, ja onnistuikin sitten. Ei sen kanssa viitsi mitään erityistä ottaa, kun jalka ei ole vieläkään kunnossa, kunhan tehtiin mielenvirkistykseksi vähän.

Keskiviikkona kävin pikaisesti pyörähtämässä Kuikan lavalla Jennin&co:n kanssa. Tein kuten puhuttiin edellisenä iltana, otettiin kolme vauhtiluoksetuloa, joista palkkasin leikkimällä, ja koira autoon. Ainakaan Liina ei ehtinyt lässähtämään näiden aikana. Sulolle henkilöryhmää ja liikkeestä istuminen. Rupesi keskittymään ihan kivasti. Ajoin vielä viihdekeskukselle, jonne olin unohtanut edellisenä iltana koulutusliinan - se ihme kyllä löytyi vielä maasta. Siellä vielä pieni leikkisessio Liinalle, ja vähän seuraamista Sulolle. Molemmilla kiinnitin nyt huomiota omaan palautteen antoon, ja käytin reilusti ääntä ja kehuja. Sulolle "välipalkkana" hyvistä pätkistä kehu, ja Liinalle pelkkää kehua pallon kantamisesta, enkä yrittänyt metsästää sitä siltä. Sitten, jos se joskus tulee sitä mulle tarjoamaan, leikitään sitten uudestaan, ja lähdetään sessioita pidentämään sitä kautta. Mutta siis, kehut tuntuisi toimivan, molemmille, toki sitten vielä ne primaarivahvisteet on mukana (paitsi ei Liinalle, jolle primaarivahvisteena se lelu). Iltaruoan eteen joutuivat myös tekemään vähän töitä, Liinalle vahvistelin esineiden noutamista edestä päin eri etäisyyksiltä, Sulon piti maata paikallaan ja odottaa. Ei muutoin ollut helppoa, se Sulon paikallaan makaaminen nimittäin. No, ei nyt niin kunnialla, mutta harjoitus saatiin kuitenkin tehtyä ja koirat ruokittua...

Vahviste kuin vahviste?

2011-09-01T16:07:00.002+03:00

Viimeisessä Canis-lehdessä oli parikin hyvää artikkelia vahvistamisesta (Jane Kilion: Miten hyödynnät koiran luontaisia mieltymiksiä? ja Sari Paavilainen: Käytöksen vahvistaminen - ei niin helppoa kuin voisi kuvitella, Canis 4/2011). Niistä innostuneena annoin viikko sitten tokoryhmälleni tehtäväksi tehdä listan koiran "kuumista käytöksistä", eli 10 toimintoa, joista koira eniten pitää. Tarkoituksena olisi sitten pohtia näiden hyödynnettävyyttä tottelevaisuuskoulutuksessa. Meidän koirien osalta lista niiden "kuumista toiminnoista" näyttää suurinpiirtein seuraavanlaiselta:

Liina

jäljestäminen
pallojen ja käpyjen saalistaminen
eläinten jahtaaminen
syöminen
kepeistä taisteleminen
narupallojen ym saalistaminen ja niistä taisteleminen
huomio, rapsuttelut ja taputtelut
kuoppien kaivaminen
rievuista ym taisteleminen

Sulo

minkä tahansa saalistaminen
mistä tahansa taisteleminen
lapiolle haukkuminen, kaivaminen
jäljestäminen
syöminen
paikasta toiseen siirtyminen
juokseminen
ohjaajan huomio, taputtelut, jalkojen välistä pyörähtämiset

Sulon lista on siinä mielessä yksinkertainen, että siellä on listan yläpäässä muutama erittäin hyvin toimiva vahviste, jotka ovat aina käytettävissä. Koirassa on kuitenkin sellaisia ominaisuuksia (viretila heittää helposti yli), jotka rajoittavat noiden vahvisteiden käyttämistä. Toisaalta paine vaikuttaa Suloon voimakkaasti; jos se sitä kokee, sitä ei enää huvitakaan niin kovasti taistella - tämä näkyy esim. hakumetsässä maalimiesten Suloa palkatessa. Liinan lista ei ole yhtä suoraviivainen. Sillä on korkealla sijalla saalistamiskäyttäytymiseen liittyvät toiminnot, mutta ne ovat vähän välineestä riippuvaisia. Haistelu on molemmille hyvä vahviste, mutta esim. tottelevaisuudessa sitä ei voi juuri vahvisteena käyttää. Sosiaalinen palkka on molemmille toimiva vahviste, joskaan ei ihan kärkipäässä, mutta sitäkin noiden kanssa kannattaa jopa enemmänkin hyödyntää.

Maanantaina ei listojen läpikäyntiin asti päästy, sillä Tiia oli sopivasti käymässä täällä Jyväskylän päässä, ja - vähän aihetta sivuten - pyysin häntä opastamaan tokoryhmäläisille koirien kanssa leikkimistä. Se kun ei ole niin helppoa kuin voisi äkkiseltään kuvitella, ei minulle ainakaan. Tai jos onkin helppoa, niin ainakin siinä voi kehittyä ja tulla paremmaksi. Miksi nimittäin jättää käyttämättä hyvä vahviste, leikkiminen? Ja miksei samantiensä voisi opetella käyttämään tuota vahvistetta paremmin? Vahvisteen muoto vaikuttaa käytökseen, ja on iso kasa sellaisia käytöksiä (ja toisaalta sellaisia koiria), joita on tietyistä käytöksistä parempi vahvistaa vauhdikkaalla ja virettä nostavalla palkalla. Toisaalta leikkiminen parantaa ohjaajan ja koiran suhdetta, ja sen avulla on helppo rakentaa esim. treenikenttään tunnetta, että se on paikka, jossa tapahtuu kaikkea mukavaa ja jännittävää nimenomaan ohjaajan kanssa, ulkomaailmasta viis.

Kirjaan nyt tähänkin muutamia huomioita leikkimisestä, ja sen käyttämisestä vahvisteena. (Huomiot on kirjoitettu lähinnä sellaista koiraa ajatellen, jolle leikkiminen ei ole alkujaan ylimaallinen vahviste.)

Koira on vahva. Ei ohjaaja. Leikin tarkoitus on vahvistaa koiraa, joten koira on se, joka määrää tahdin! Ohjaajan ei siis tule näyttää koiralle lihaksiaan, vaan päinvastoin vähän niin kuin mennä mukana kuin märkä rätti. (Toisaalta ohjaaja pystyy kyllä valitsemaan, haluaako vahvistaa esim. tasaista taaksepäin vetämistä taisteluleikissä, vaiko antaako koiran esim. tappaa patukkaa - näistä ensimmäinen on parempi vaihtoehto, jo koiran fysiikkaakin ajatellen.)
Leikkivahvistetta pystyy kehittämään, tehostamaan ja parantamaan, jos koiralla ylipäänsä on minkäänlaista kiinnostusta ohjaajan kanssa leikkimiseen. Kaikki koirat (kuten Liina) eivät välttämättä alkujaan ole esim. häiriötilanteessa kovin innokkaita leikkimään. Tällöin on erityisen tärkeää, että koulutus/leikkihetket pysyvät lyhyinä! Koiraa vahvistetaan jo hyvin pienestä; se voi olla alussa pelkästään lelun ottaminen suuhun. Koira saa kantaa lelun esim. autolle, mutta jos se sen tiputtaa, lelu jää. Tuokiot lopetetaan silloin, kun koiralla on kaikkein hauskinta. Ja mitään irrotusharjoituksia ei tehdä silloin, kun rakennetaan leikkimiseen intoa, ja leluun kovaa halua.
Samassa sessiossa ei käytetä ruokaa ja leikkiä sekaisin! Jos koira esim. hetsataan leluun, se myös palkataan lelulla. Älä lupaa siideriä ja tarjoa makkaraa, Tiiaa lainaten...
Pyritään siihen, että koira on aktiivinen osapuoli, ja ohjaaja passiivinen. Alussa rooli voi kuitenkin olla päinvastainen, jotta koira saataisiin koko aiheesta ylipäänsä innostumaan, MUTTA jos ja kun koira osoittaa innostusta ja aktiivisuutta, sille on annettava tilaa, ja alettava vähitellen kääntämään asetelmaa päälaelleen.

Hiljainen viikko

2011-08-26T21:14:00.000+03:00

Tällä viikolla on tosi huonosti ehditty mitään tekemään. Maanantaina käytiin kentällä tottelemassa hiukan, mutta siinäpä se oikeastaan. Molempien kanssa tehtiin seuraamista. Liinalle olen tehnyt käännösharjoituksia; ne on edistynyt ihan kivasti, ja Liinan vire työtä tehdessä on pysynyt mukavana. Sulolle jotain pientä hömpöttelyä; paketin olen siltä jo ottanut pois, mutta vielä alkuviikosta jalassa oli vielä pientä turvotusta.

Liinan juoksut on edennyt tärpeille, ja se antaisi nyt suurinpiirtein kaikelle mikä liikkuu. Eilen passitettiin Sulo jo viikonlopun viettoon vanhempieni mukaan juurikin tästä syystä, tosin Liina seuraa Suloa myös perästä, sillä viikonloppuna on allekirjoittaneella tiedossa kisatyötä sekä kaverin häät. Voi olla vanhemmilleni mielenkiintoinen viikonloppu tulossa, kun toiset tahtoo pitää hauskaa. Liinan kanssa mentiin sitten kaksin mustikkametsässä, mutta eihän siellä pitkään kahdestaan tarvinnut olla, kun saatiin seuraksi naapurin vanha sekarotuinen uros. Se ei enää juuri kuule eikä näe mitään, liikkuukin jo kovin vaivalloisesti, mutta hajuaisti sillä pelaa yhä loistavasti. Liina oli aluksi ajamassa sitä pois, mutta minkäs antavainen narttu luonnolleen mahtaa, se häntä tahtoisi kääntyä alta pois ihan noin niin kuin väkisellään. Että kerää siinä sitten mustikoita.

Tein mettälenkillä Liinalle keppiä heittäessäni havainnon, että Liina ei osaa edetä suoraan. Jos se ei "tiedä", että keppi tai käpy tai mikä tahansa etsittävä on suoraan edessä, se ei sitä sieltä osaa etsiä, vaikka olevinani olenkin yrittänyt tehdä sille kädellä lähettämistä suoraan eteen, josta aina etsittävä kohde löytyy. Tämä pitää ottaa treeniin. Vissiinkin lääkkeenä vaan pikkuhiljaa kasvattaa matkaa.

Tulipa muuten mieleen tässä näitä jälkihommia mielessäni pyöriteltyäni, että miten siihen takajäljen nostamiseen puuttuisi. Sulo kun saattaa nostaa oikean jäljen, tai sitten ei. En minä koiran kykyjä epäile, varmasti se oppii erottamaan jäljen kulkusuunnan. Tähän pitäisi vain olla riittävä motivaatio. Onko siitäkään apua enää alkuvaiheen jälkeen, että kävelee alotuksia paljon vinoon - sehän ei suoranaisesti auta koiraa määrittämään jäljen kulkusuuntaa, kun se vain nappaa suunnan, joka tulee luontevammin? Mietin sitten semmosta pelastusjälki-tyyppistä harjoitusta. Mies kävelemään jälkeä, ja piiloon kiven taakse. Koira janalle ja jäljestämään. Silloin olisi ainakin seuraus jäljen nostolla..? Tuuli pitäisi ainakin katsoa tuommosessa harjoituksessa. Tai toimisikohan vaikka pallo jäljellä? En tiedä, miten taitava Sulo on siinä jäljen suunnan erottelussa, mutta yhtä kaikki se varmasti pystyy siihen, jos vain keskittyy, ja voi sen oppia. Motivaatio pitäisi kuitenkin olla siinä suunnan määrittelyssä suurempi kuin itse jäljen ajossa; Sulolle kun ei ole niin hirveän paljon väliä sillä, mitä jälkeä se jäljestää, onpahan nyt jälki :)

Vähän on fiilis nyt sellainen, että BH-koetta ei Liinan kanssa tänä syksynä kuitenkaan yritetä, ellei ihan ihmeitä tapahdu. Tahdon kuitenkin mennä sinne sillä fiiliksellä, että voin luottaa koiraan ja sen yrittämiseen 110-prosenttisesti. Tällä treenitahdilla (mikä on vähän) ei tuollasta tunnetilaa ehkä tulla saavuttamaan ihan lyhyellä tähtäimellä... Nyt vain yhä tehdään sitä viretilaa kentälle, tekniikkaakin pitäisi ruveta opiskelemaan lähinnä noiden jäävien osalta vähän paremmaksi, ja katsoa sitten jossain vaiheessa, miten liikkeet ketjuttuisi, ja onko sillä vireellä ollenkaan kestoa. Nyt jos aletaan tekniikkaa vaan hiomaan, niin vaarana on, että viretila lässähtää ja saadaan ehkä teknisesti oikeanlaisia suorituksia, mutta senhän tietää, mitä tapahtuu, jos suoritukset on treeneissä vähän puolivillaisia - kisoissa ne ei kestä sitten sitäkään vähää. Sulon kanssa ainakin luulen käyneen juuri niin, että kun yrittää hirveällä tahdilla ennen kokeita saada liikkeet teknisesti kuntoon, niin siihen treenaamiseen tulee kyllääntyminen, mikä sitten näkyy virheiden kertautumisena koetilanteessa. Eli täydellisyyden tavoittelu jatkukoon - sitten joskus, kun ehtisi jotain tekemäänkin, eikä vain puhumaan siitä.

Harhajälkiä

2011-08-21T22:40:00.001+03:00

Käytiin Annan kanssa jäljellä Leppäveden suunnalla. Maasto oli mukavaa kumpuilevaa kuusi-mäntymetsää. Tikiksen keskustakin on hiljaisempi paikka kuin kyseiset maastot, kuten Anna osuvasti huomautti... Sieniporukoita tuli ja meni, koiranjuoksuttaja ja mopoilijoita. Nämä takasi sen, että harhajälkiä oli taatusti riittämiin. Turha niitä on kuitenkaan pelätä, pääteltiin, ja mentiin näillä.

Alkuun tehtiin esineruututreenit. Sulo teki tarkkuusetsintää 5x5 (?) ruudussa pienillä esineillä. Pyykkipoika löytyi helposti, seuraavaa (kylpyhuoneen maton palasta) Sulo joutui etsimään pidempään. Liinalle tehtiin näyttöruutuja, jotka ei onnistunut ihan toivotunlaisesti. Se ei tahtonut enää esineelle ehdittyään muistaa mitä oli tekemässä... Kotona muistuttelin vielä palautuksia eri esineillä. Nämä se hanskasi hyvin. Etenemistä pitäisi saada, ja ehkä vain vahvistellaan nostamista eri etäisyyksillä erilaisissa häiriöissä, ja yritetään hyvällä palkalla (=kova motivaatio) saada lisää vauhtia. Nythän Liina alkaa helposti jäljestämään ruudussa, joten erittäin vahva noutaminen ja tunnetila siihen pitäisi saada yhdistymään esine-vihjeeseen.

Liinalle Anna oli tallonut muutaman sadan askeleen jäljen 7 esineellä. Alussa muutaman metrin jana, vanhentui tunnin. Liina otti ensin takajäljen, vaihtoi suuntaa kun en päästänyt etenemään. Kaksi ekaa keppiä nousi hyvin, mutta sitten alkoi vaikeudet, luultavasti harhajälkien vuoksi. Jotenkin Liina löysi kuitenkin uudelleen oikealle jäljelle, ja kaikki kepitkin nousi yhtä harhailujen vuoksi metsään jäänyttä lukuun ottamatta. Viimeisellä pätkällä oli muutama kepinpätkä, jotka Anna oli mennessään taittanut, niitä Liina ei ilmaissut vikaa lukuun ottamatta. Harhajälkien osalta Liina ei siis vielä ollut valmis noin isoihin häiriöihin, mutta hyvin se kuitenkin työskenteli, ja ilmaisuihin olin tyytyväinen; pari kertaa pyysin sitä näyttämään, mutta kyllä se painui maihin oma-aloitteisestikin.

Sulo teki oikein hyvää työtä! Jälki oli muutaman sata askelta pitkä, ja siellä oli 8 keppiä. Vanhentui tunnin, oli polun ylityksiä muutama ja taatusti niitä harhajälkiä. Takajäljen se tosin otti alussa janalla (muutaman metrin lyhkänen jana) ja kävi muutenkin kierroksilla, mutta rauhoittui sitten ihan hyvin jäljestämään. Kaikki kepit nousi. Sulo merkkasi olettamani harhajäljet, mutta pysyi hyvin omalla.

Touhukas toipilas

2011-08-20T23:13:00.000+03:00

Suloa ei uskoisi toipilaaksi, ellei sillä olisi kumitassua jalassa. Kipeältä se ei vaikuta enää ollenkaan, liekö sitten side tukee jalkaa niin hyvin, että pystyisi taas painamaan. Aika voimakkaasti sitä on pitänyt hillitä nämä muutamat päivät. Ja energiaa olisi niin prkleesti. Kotona kaikuu jatkuva piippiippiippiippiip... Jotta pakkohan sille on ollut tehtävää keksiä, kun ei olla niin kovin pitkillä lenkeillä viitsitty käydä, jotta jalka saisi parantua rauhassa. Toissapäivänä tehtiin jäljet, tänään pientä esinetreeniä. Sulon jälki oli n. 250 askelta pitkä. Jätin sinne 12 keppiä, jotta nyt joku mieli olisi harjoituksella ollut. Janaa ei ollut, sillä en halunnut Sulolle mitään hirveää vauhtia. Sulo jäljesti hyvin. Alussa jouduin hidastamaan tahtia, loppujäljen Sulo eteni hyvää tahtia. Se teki tarkkaa työtä, kulmatkin jäljesti kuin kello. Keppejä jäljelle jäi kaksi, molemmat keskivaiheelle perätysten.

Liinalle tein viiden kepin ruudun, ja noin 150 askeleen jäljen, niinikään viidellä kepillä. Kehuin kepin noteeraamisesta, jos Liina ei ruudussa heti mennyt maahan, sanoin "näytä", jota käytin viime syksynä, kun keppejä opeteltiin. Tämä toimi! Liina työskenteli intensiivisesti ja nosti ruudusta 4 ensimmäistä keppiä nopeasti, viidettä siirsin, ennen kuin Liina noteerasi sen. Jäljeltä Liina ilmaisi kaikki kepit, neljänteen kehotin sitä vielä näyttämään.

Tänään tehtiin pieni esinetreeni, Sulolle n. 5x10 ruudusta kolme pientä esinettä. Se löysi kaikki hyvin ja reagoi niihin, mutta sen ote on palautuksissa niin elävä, että se tiputteli niitä tullessaan, eikä sitten heti enää löytänyt samaa, ja vaihtoi esineitä. Vissiin pitää treenata palautuksia. Liina teki kahdessa setissä esineiden palautuksia ensin, sitten samassa ruudussa kahden etukäteen viedyn esineen palautukset. Ensimmäinen nousi hyvin, toista (pyykkipoikaa) Liina ei meinannut noteerata, joten menin niin lähelle, että pystyin kehumaan siinä kohtaa, kun Liina oli esineen kohdalla. Harjoitusta vaan lisää erilaisilla esineillä. Nyt, kun motivaatio alkaa olla kohdillaan, pitäisi alkaa treenata Liinalle suoria pistoja.

Ilkka Hormila: ominaishajun jäljestäminen kovilla alustoilla

2011-08-18T00:42:00.003+03:00

Olin tänään kuuntelemassa erinomaista luentoa, jonka aiheena oli (otsikon mukaisesti) ominaishajun jäljestäminen kovilla alustoilla. Tapaan kirjoittaa kuuntelemistani luennoista itselleni seikkaperäiset muistiinpanot, mutta valitettavan harvoin niihin tulee palattua. Josko tiivistelmä, vielä kun hieroglyfeistäni on edes pieni mahdollisuus saada jotain selvää, auttaisi joskus palauttamaan näitä asioita mieleen.

Ilkka Hormilahan on poliisiammattikorkeakoulun opettaja ja poliisikoirakouluttaja. Hän tekee yhteistyötä eläinkoulutusalan ammattilaisten kanssa, ja samalla on kuitenkin vahvasti mukana käytännön työssä. Oli siis mahtava tilaisuus päästä kuuntelemaan häntä ihan tässä kotikonnuilla, tästä asianosaisille iso kiitos!

Ilkka Hormila aloitti luennon lyhyellä katsauksella hajutunnistuskoirien käytön historiaan. Jälkikoiraa kouluttava saa yleensä ensimmäisenä kuulla, että koira haistaa jäljeltä eräänlaisen hajucocktailin: rikkoutunutta maata, kasveja, ihmisen hajua. Sitä, mitä näistä koira tarkalleen ottaen jäljestää, emme voi tietää. Mikä on totta, mutta kuten Ilkka Hormila korosti: voimme kuitenkin vaikuttaa tähän. Koiria on jo 1900-luvun alkupuolella koulutettu hajunäytteiden avulla seuraamaan tietyn ihmisen ominaishajua (ja tottahan kaikki ovat lukeneet Aku Ankan sarjakuvia, jossa Sudenpentujen vihikoira haistaa kadonneen vaatekappaletta, ja ulvonnan säestämänä tämän etsii?), mutta jostain syystä koirien kouluttajat unohtivat koirien ehdollistamisen ominaishajuun jossain vaiheessa, ja jälkikoulutuksen vallitsevaksi diskurssiksi muodostui hajucocktailin seuraaminen.

Luennon pääpaino oli poliisikoirien koulutuksessa; miten koirat koulutetaan tunnistamaan ja seuraamaan ominaishajua erilaisilla alustoilla. Olennaista ei sinällään ole, millä alustalla jäljestetään, mutta kova alusta on luonteva aloituspaikka, sillä siinä ominaishaju on paljaimmillaan; häiriöhajuja rikkoontuneesta maasta, hyönteisistä, kasveista ym on mahdollisimman vähän.

Hajusta

Ominaishaju perustuu ihosta irtoavaan kuolleeseen solukkoon (50 000 solua minuutissa), ja erityisesti lipideihin, eli rasvoihin. Ominaishaju aiheutuu nimenomaan rasvahapoista. Talirauhaset ovat keskeisessä osassa, minkä vuoksi onkin hyvä tietää, että talirauhasia ei ole esim. kämmenissä. Koirilla voikin olla vaikeuksia erittäin kuivakätisen henkilön käsissään pitelemän esineen tunnistamisessa. Hajumolekyylit ovat kaasumaisessa olomuodossa, ja ne ovat rasvaliukoisia - tämän vuoksi vesisade ei "liuota" hajua jäljeltä pois. Hajumolekyylit läpäisevät massan; lasin sisällä ne sen sijaa pysyvät. Tämä lieneekin tunnistusnoutoa harjoittelevien hyvä muistaa; auton perällä kassissa tai muovilaatikossa pyörivät tunnarikapulat eivät, vaikkei ohjaaja kapuloihin koskisikaan, välttämättä ole ns puhtaita. Myöskään pesemine ei välttämättä auta poistamaan tällaisista materiaaleista hajua; ainakin Hormilan kertoman mukaan koirat ilmaisevat hajua pestyistä ja autoklaavatuista materiaaleista. Lasipurkit sen sijaan voidaan rasvaa liottavalla pesuaineella pestä.

Koiran hajuaistista

Hajuaisti toimii koiran aisteista ensimmäisenä ja viimeisenä. Tähän lienee kaikkien koiranomistajien helppo yhtyä. Myös koiran hajumuisti ja hajujen erottelukyky on erinomainen. Koiran kyky tunnistaa hajuja on sitä parempi, mitä enemmän sitä harjoittelee. Ilkka Hormila antoi kiehtovan esimerkin hajuaistin merkityksestä: Englannissa (?) oli tehty tutkimus tullin huumekoirilla, jotka tulivat kantaviksi. Toinen narttu toimi työssä kantoajan loppuun saakka, toinen jäi heti äitiyslomalle. Pentujen synnyttyä testattiin niiden reaktioita emänsä etsimän huumeen hajuun: sen nartun pennut, joka oli toiminut kantoaikanakin työssä normaalisti, reagoivat hajuun, ja sen nartun pennut, joka ei ollut kantoaikanaan työssä, eivät. Tätä voivat harrastajat pohtia seuraavaa jälkikoiraa hankkiessaan..!

Koiralla on hajuille sekä lähi- että syvämuisti; syvämuistia hyödyntävät esim. palo-, ruumis- ja huumekoirat; lähimuistia ID-koirat, joiden pitää "unohtaa" kerran jäljittämänsä ja vertailemansa haju (mikä ei kuitenkaan ole koirille aivan helppoa). Haistellessaan intensiivisesti koira hengittää jopa 140-350 kertaa minuutissa; tämä muodostaa ilmapyörtee koiran kuonon eteen. Jacobsonin elimellä koiran yläkitalaessa on merkitystä haistamistapahtumassa; ilmeisesti koira vie kielellään hajua tähän elimeen (omaa pohdintaa: tämä mahdollistanee sen, että koira haistaa myös läähättäessään? Vaikkakin vastikään luin tutkimuksessa, jossa oli todistettu koiran haistavan huonommin kuumissaan ja hengästyneenä eli läähättäessään, kuin ns normaalitilassa. Toisaalta läähättäessäänkin koira kuitenkin pystyy haistamaan.) Koira saattaa lipomalla ilmaista etsittävän hajun olemassaolon; toisaalta ruumiskoira saattaa hajusta vihiä saadessaan esim. juoda vettä, mikä ei kuitenkaan kerro koiran janosta, vaan se yrittää tällöin saada hajusta paremman kuvan.

Kun koira siirtyy tai siirretään ympäristöstä toiseen, sen nenä tarvitsee aikaa "kalibroituakseen" uudelleen. Tähän on hyvä varata aikaa noin 10 minuuttia. On siis turha kuvitella ottavansa koiran suoraan autosta tekemään hyvää jälkisuoritusta esim. kokeissa!

Koiran mielentilalla on merkitystä hajutyöskentelyssä. Ylivireinen koira ei pysty työskentelemään; se saattaa kyllä haistella ja haistaa, mutta signaaliketju ei tällöin mene loppuun saakka, eikä koira tiedä saavansa oikeaakaan hajua. Sama voi tapahtua myös silloin, jos koira menee pelästyessään lukkoon. Optimaalinen viretila hajutyöskentelyyn ja hajuerottelun harjoitteluun onkin kohtuullisen rauhallinen.

Hajutunnistuskoiran koulutuksesta

Opetettaessa koiralle hajutunnistusta, ei koulutus saisi edetä liian nopeaan tahtiin. Ilkka Hormila hieman kritisoikin nykyistä "80 %:n sääntöön" perustuvaa koulutusta (kun 80 % suoritusta onnistuu, voidaan nostaa kriteeriä; aihetta sivuan erään vanhemman tekstini kommentissa), joka voi pahimmillaan johtaa siihen, että koira jossain vaiheessa menee lukkoon harjoitusten jatkuvasti vaikeutuessa ja vaikeutuessa. Hormila itse suosiikin harjoittelutapaa, jossa koiralle tehdään silloin tällöin selvästi vaativampia harjoituksia, ja välissä se saa tehdä iloisia ja helppoja hömpöttelytreenejä. Poliisikoiran hajutunnistuskoulutus vie 1,5-2 intensiivistä harjoitteluvuotta, joten mitään oikotietä onneen ei tässä(kään) lajissa ole. Toisaalta tilanne on helppo ajatella omaltakin kohdalta; jos töissä joutuu jatkuvasti suoriutumaan tehtävistä, jotka menevät oman osaamisen ylärajalla, joiden suorittamiseksi joutuu jatkuvasti ponnistelemaan, ilman helpompia välipaloja, ollaan ennen pitkää ongelmissa.

Liikaakaan ei saa harjoitella. Luennoitsijakin tunsi ilmiön "murkkuikäinen koira" ("eihän niiden kanssa voi tehdä yhtään mitään!"), minkä vuoksi nuorille pennuille saatetaan opettaa joku haju suhteellisen lyhyessä ja intensiivisessä harjoittelujaksossa, jonka jälkeen ajatus jätetään muhimaan, ja esitellään haju koiralle myöhemmin, sen vartuttua n. 1-vuotiaaksi. Hajutunnistuskoulutus ja erityisesti kovilla alustoilla jäljestäminen on koiralle vaativaa puuhaa, eivätkä poliisikoiratkaan sitä joka päivä harjoittele. Normaali harjoittelutahti voisi olla vaikkapa 2 päivää hajuharjoituksia, 1 päivä tottista, 2 päivää hajuja, viikonloppu. Tätä tahtia mentäisiin pari kuukautta, sitten muutaman viikon lepo. Liika harjoittelu aiheuttaa kyllääntymisen vaaran.

Ilkka Hormila puhui paljon yleistämisen ja vaihtelevuuden tärkeydestä; ei pitäisi ikinä sortua harjoittelemaan kaavamaisesti. Oli sitten kysymys siitä, mistä kehon osasta jäljentekijän ominaishajua otetaan, miten jäljelle laitetaan esineitä, missä jälki kulkee, kuinka vanha se on..., on muistettava vaihtelevuus ja yllätyksellisyys. Koira rutinoituu helposti! Jos esim. huumekoiran alkuharjoittelussa käytetään ainoastaan tiettyä annosta huumetta, koira voi oppia ilmaisemaan tämän yhden annoksen, muttei pienempiä tai suurempia annoksia.

Hajutunnistuskoulutus lähtee aina yhden hajun kouluttamisesta. Hajut tulisi pitää alussa mahdollisimman puhtaina, mikä tulee huomioida myös näytteitä käsiteltäessä. Kun koira on oppinut tunnistamaan yksittäisiä hajuja, oppii se hajuyhdistelmiäkin nopeammin. Hajutunnistuskoiralle annetaan ennen jäljestämistä lähtöhaju, jonka se etsii maastosta ja seuraa sitä. Tarvittaessa koiralle annetaan matkan varrella lisää apuhajua. Tällöin toisten kulkijoiden häiriöhajut eivät periaatteessa missään vaiheessa muodostu koiralle ongelmaksi. (Risteävät jäljet voivat kyllä vaikuttaa jäljentekijän hajupilven leviämiseen.)

Toisin kuin esim. palveluskoirakokeissa, ei poliisin koirankäytössä mikään ole niin tärkeää, kuin etsittävän ihmisen löytyminen. Koiran ei tarvitse haistaa jäljentekijän joka askelta tai kulkea tarkasti jäljen päällä; ajan kuluessa jäljenteosta haju leviää kauemmaksi primäärijäljen päältä. Ilkka Hormila kertoi itse vaativansa omalta koiraltaan tiettyä tarkkuutta jäljestämistyöskentelyssä, kuitenkin jäljen ominaisuudet huomioiden: tuoretta jälkeä koiran pitää pyrkiä ajamaan tarkasti (ei kuitenkaan askeleen tarkasti, vaan trailing-tyyppisesti, vähän kuten metsäjäljellä), kun taas esim. vuorokauden vanhaa jälkeä koira saa hakea vapaammin, sillä tällaisesta jäljestä ei hajua ole välttämättä jäänyt kuin tiettyihin paikkoihin maastossa.

Siitä, miten jäljentekijän haju jäljellä käyttäytyy, tai kuinka pitkään haju ylipäänsä pysyy maassa, ei ole varmaa tutkimustietoa olemassa. Hyviä arvauksia kylläkin; joskus jäljelle muodostuu hajutunneli, joskus hajua voi olla lauttoina tai jopa torneina. Nämä vaikuttavat koiran työskentelyyn; esim. tiheästä puskasta tultaessa hajunkuva usein muuttuu merkittävästi, ja koira saattaa olla hetken aikaa hukassa. Sille pitääkin antaa aikaa kalibroida nenänsä muuttuneisiin olosuhteisiin.

Hajutunnistuskoiran koulutusta aloitettaessa koiralla tulee olla jäljestämistyöskentelyn perusteet hallussa (minulle jäi hieman epäselväksi, tarkoitetaanko tällä esim. ruoalla koulutettua jälkityöskentelyä), hajuerottelu ihmisen hajulla esim. purkkiradalla kunnossa sekä esineen tarkka etsiminen ja ilmaisukäytös olemassa. Kovan maan työskentelyä aloitettaessa ensimmäiset jäljet ovat suoria, normaalisti askellettuja 50-100 metriä pitkiä jälkiä. Jäljentekijän hajua vahvistetaan suihkuttamalla jäljen päälle vettä. Vesi on tavallista kraanavettä, jossa jäljentekijä on ns. pessyt kasvonsa. Aloitukseen vettä suihkutetaan melko runsaasti. Jäljen alkuun ja loppuun laitetaan esineet, myös jäljen varrelle voidaan laittaa esineet. Jäljen ei ensimmäisillä kerroilla tarvitse vanheta kuin 5-10 minuuttia. Koiran tullessa jäljelle sille annetaan lähtöhaju lasipurkista, jossa on sidetaitos, johon jäljentekijä on hieronut omaa hajuaan. (Myöhemmin lähtöhaju voidaan antaa myös muista esineistä.) Jälkiharjoittelua voidaan tehdä myös talvella tallatuilla alueilla, joissa koira ei voi seurata jälkeä näköaistinsa avulla. Koiran annetaan jälkiharjoituksissa vapaasti tutkia myös muut löytämänsä esineet ja todeta, että ne eivät ole haluttuja esineitä. Harjoitusten edistyessä vettä vähennetään ja vaikeutetaan jälkeä muilta osin. Alustanvaihtoja voi vahvistaa laittamalla esineitä jäljelle alustanvaihdon jälkeen. Jäljentekijän sijoittuminen on syytä huomioida; yleensä jäljentekijän on syytä häipyä koko alueelta tai mennä autoon jäljenajon ajaksi. Jäljen lopussa loppuleikki koiran kanssa on tärkeä. Alkuvaiheessa on hyvä, jos jäljentekijä tuodaan jäljen alkuun autolla, ja hän nousee autoon poistuessaan jäljeltä. Myöhemmin koira voidaan tuoda jäljelle eri suunnasta, kuin mistä jäljentekijä on tullut, ja antaa sen vapaasti etsiä jälki lähtöhajun saatuaan. Jäljellä olevien esineiden on syytä olla pieniä (esim. avaimia, kolikoita), jotta koira ei pystyisi paikallistamaan niitä silmillään.

Jos ilmaisut eivät ole koiralla valmiita, niitä ei saa ns jauhaa jäljen päällä. Muutoinkaan jälki ei ole oikea paikka harjoitella tottelevaisuutta. Jos esineitä jää jäljelle, ei niistä kannata sen suurempaa stressiä ottaa. Koiraa ei pidä kutsua takaisin esineitä ilmaisemaan. Kulmia lähdetään tekemään loivien kaarrosten kautta. Jo aikaisessa vaiheessa otetaan mukaan häiriöhajuja, esim. kolmannen ihmisen esineitä jäljelle. Suihkepulloa käytetään vahvistuksena myös märällä asvaltilla.

Kuten mitkä tahansa treenit, mutta erityisesti hajutunnistustreenit on syytä Suunnitella hyvin etukäteen, ja Toteuttamisen jälkeen myös Analysoida ne. Aina ei voi onnistua, mutta epäonnistumista ei saa jäädä märehtimään - epäonnistuminen on parempi paikata heti uudella, helpommalla suorituksella! Harjoituksista pitää jäädä hyvä mieli paitsi koiralle, niin myös ohjaajalle!

Luennon lähdeluettelo löytyy täältä.

Lisätietoa ID-koirien koulutuksesta sekä konkreettisia koulutusmahdollisuuksia löytyy esimerkiksi Koirakoulu Vision sivuilta.

Kipinä syttyi, porukassa jo juttelimme, josko saisimme yhteiset ID-jälkitreenit pystyyn. Koulutuksellisesti tämä olisi erittäin mielenkiintoinen haaste vähintään!

Sairaslomalainen ja juoksulainen

2011-08-17T22:40:00.001+03:00

Sulon ontuminen ei helpottanut, joten käytin sitä eläinlääkärissä. Jalka kuvattiin, koska tunnustelemalla ei päässyt selvyyteen vamman laadusta. Murtumaa ei onneksi löytynyt, vaan diagnoosi oli ojentajien revähdys. Se on todennäköisesti aiheutunut joko voimakkaasta iskusta tassun etupuolelle, tai tassun nuljahtamisesta yli. Tassun etupuoli oli ihan mustelmilla ja turvoksissa. Tassu paketoitiin, ja pakettia pitäisi nyt pitää kaksi viikkoa, minkä jälkeen vielä kaksi viikkoa vähän enemmän hissuksiin. Kun joku kertoisi tämän vielä Sulollekin, sillä alkaa nyt jo vanne kiristämään ja meille on muuttanut vinkuintiaani. Kokeisiin emme siis ihan hetkeen ole menossa... Samalla eläinlääkäri katsoi Sulon hampaita, ja totesi kahden yläetuhampaan tarvitsevan poistoa. Etuhampaat ovat ilmeisesti katkenneet jossain vaiheessa, ja niissä on ydinyhteys, eli hammasjuuripaiseen muodostuminen jossain vaiheessa on todennäköistä, ellei hampaita poisteta. Sulon hampaat ovat muutenkin varsin kuluneet, mutta ydinyhteyttä ei muissa onneksi ole.

Nyt Sulo on jo tosiaan huomattavasti virkeämpi, eikä malttaisi millään liikkua ulkosalla rauhallisesti. Saimme tassusiteen suojaksi hienon varta vasten räätälöidyn hupun, niin ei tarvitse muovipussivirityksillä lähteä suojaamaan pakettia kastumiselta.

Liina puolestaan aloitti juoksunsa. Eli vähän säätämisen puolelle menee nyt elämä koirien kanssa, toiselle saa uloslähdössä olla laittamassa tassusuojaa päälle ja toiselta riisumassa housuja.

Pientä aivojumppaa on pitänyt yrittää kavereille keksiä, selkeästi ovat tekemisen puutteessa. Liinan kanssa toki voitaisiin ihan kunnon treeniäkin nyt tehdä, mutta mentiin tänä iltana temputtelulinjalla, kun tulin myöhään kotiin. Ihan hauskaa välillä niinkin, harjoittaa ajoitustaan ja kriteerinasettamista ns tyhjänpäiväisillä tempuilla, joista koirat kuitenkin suuresti näyttävät nauttivan. Sulo opetteli näyttämään, missä se pipi onkaan. Kosketuskepillä alkuun, sitten sheippaillen, parissa sessiossa pääsin nimeämään käytöksen. Joka siis ei sen kummempi ole, kuin että Sulo koskettaa tassupakettiaan... Liina kertaili sormien nimeämistä. Peukalo, etusormi ja keskisormi alkavat olla hallussa :) Kromikin, joka meillä on taas hoidossa, halusi tehdä. Vanha mummu oli ihan liekeissä kosketuskeppiharjoituksista!

Suunnitelmia uusiksi

2011-08-14T21:40:00.000+03:00

Sulo ja Liina juoksenteli viikonloppuna mopon perässä metsäteillä, ja nyt on molemmilla anturat hellinä, Sulolla takatassussa halkeama ja etutassu todella kipeä, vaikkei siinä mitään näy. On ne ennenkin olleet mopolenkeillä mukana, mutta nyt oli todellakin "mopo karannut käsistä", ja koirat olleet levossa siitä asti :( Sulo etenkin on tosi kipeä, olen vähän huolissani siitä. Semminkin, kun kipeä tassu on muistaakseni sama, jota se oireili keväällä astuttuaan siihen tikkuun. Nytkään siinä ei ole mitään jälkeä, mitään muuta se ei arista kuin anturoita, niitä sitten ihan tosissaan. Lenkki itsessään ei ollut sen kummempi kuin ennenkään, samoilla reiteilläkin olivat menneet, mutta olihan siellä sepeliä tiellä, eikä ne nyt jostain syystä olleet kai menneet tien sivuun juoksemaan, kuten yleensä tapaavat tehdä.

Pienenpieni suunnitelma oli, että oltais yritetty jälkikokeisiin syyskuun alussa, mutta nyt se suunnitelma siirtyy, sillä vaikka Sulo tervehtyisikin (ja toden totta toivon että tervehtyy!) syyskuuhun mennessä, menee niin monta treenipäivää nyt sivu suun, etten viitsi lähteä onneani koittamaan. Toivotaan, että saadaan joskus paikka jostain.

Keppi-ilmaisuja ehdittiin treenata työreissun ja "sairasloman" alkamisen välissä, pihassa vaan. Sulo ilmaisi innoissaan, mutta Liina oli kumman epävarma.

Arjensyrjässä kiinni

2011-08-08T23:07:00.000+03:00

Huomaa arjen olevan jo täydessä vauhdissa, kun aika ei taas tahdo riittää mihinkään. Tänään perinteiset Killerin treenit. Terhi oli mulla kaverina ja apuna, jotta kiitosta vaan :)

Sulo teki liikkeestä istumisen, seuraamisen käännöksiä vasemmalle, noudon ja eteenmenon. Istuminen onnistui ekasta, viimeinkin. Seuraamisissa oli kivasti mukana, ja käännöksissä oli jopa napakkuutta. Noutoon vire oli kohdillaan, palautuskin tuli vauhdilla kun pakittelin. Tein eteenmenon samaan kohtaan, mihin oltiin tehty pitkä seuraaminen, tämän paikan viereen nouto. Yhdessä oltiin jätetty eteenmenopalkka, mutta sitä Sulo ei heti löytänyt.

Loppuun tehtiin vielä hyppynoudot. A-esteen tein vielä toiseen kertaan, kun Sulo vähän epäröi takaisinhyppyä. Ensimmäisen kiinteän hypyn se meinasi skipata, mutta meni sitten yli. Viretila meinasi mennä vähän överiksi tässä.

Tokoryhmän kanssa Sulo sai tehdä vielä paikkamakuun, kun kävin tekemässä luoksepäästävyyden muille.

Liinan kanssa tehtiin kaksi kierrosta, leikkikierros ja ruokakierros. Treeninä luoksetuloasentoja, perusasentoja ja vähän seuraamista. Nyt pysyi vire hyvin! Olin tosi tyytyväinen Liinaan tänään. Lisäksi Liina teki kahden minuutin paikkamakuun. Hyvin pysyi. Lopussa meinasi varastaa.

Kotona koirat sai vielä nostella keppejä pihalta. Motivaatio oli tähän harjoitukseen molemmilla hyvä, näitä täytyy nyt tehdä vain lisää ja toivoa, että kepit alkaisivat jäljeltäkin nousemaan varmemmin.

On taas touhuttu

2011-08-07T23:53:00.000+03:00

Takana treenintäyteinen viikonloppu, kerrankin! Kiva on ollut touhuta koirien kanssa. Paljon olisi tehtävää ja hirmuisesti suunnitelmia toteutettavana, harmillisesti työreissu osuu ensi viikkoon, eikä ehditä tekemään niinkään paljon ensi viikolla. Lauantaina käytiin pyörähtämässä tokokerhon kesäpäivillä, jossa tehtiin sheippaustreeniä laatikon kanssa. Tein myös jälkitreenit molemmille. Tänään käytiin Jämsässä jäljestämässä Tiian kaverina.

Meidän versio laatikkotreenistä oli se takapäänkäyttöharjoitus. Liina muisti sen yllättävän hyvin, ei tarvinnut paljoa vahvistaa laatikkoon suuntautuvaa käytöstä, kun se jo nousi sen päälle etujaloillaan. Seuraava vaihe oli vahvistella takajalkojen liikettä. Avitin sitä alkuun liikkumalla itse ensin laatikon ympärillä, mutta pääsin vahvistamaan liikettä myös niin, että olin itse paikoillani. Vielä Liina ei kuitenkaan tainnut tajuta naksun johtuvan takajalkojen liikuttelusta, sillä se tarjosi ahkerasti etujalkojen liikuttelua.

Sulo sai tehdä laatikkoharjoituksia "demokoirana" eräälle tuoreelle pennunomistajalle, sille vahvisteltiin ihan vain laatikkoon kohdistuvaa käytöstä, muuta treeniä laatikon kanssa se ei ole aiemmin tehnytkään. Hyvin Sulo selvisi tehtävästään :)

Lauantaina Liina teki keppisuoran tienposkeen, tänään tehtiin noin 100 askeleen keppisuora metsään. Molemmissa 8 keppiä. Lauantaina Liina jätti yhden ilmaisematta, muut nousi. Loppua kohti ilmaisut siistiytyi, eikä Liina enää poiminut keppejä suuhunsa. Tänään alku meni hyvin, Liina jäljesti tarkasti ja innokkaasti, ja ilmaisi kepit hienosti. Loppua kohti jäljestys vähän levähti ja samalla kepit alkoi jäädä metsään. Liinalle on hyvä ottaa alkuun muistutuksena ilmaisu ennen jäljelle lähtemistä. Tiia sanoi myös ilmaisusta, että mun kannattaa kokeilla, miten sen käytökseen vaikuttaa mun käytös ilmaisun yhteydessä; annanko sen vain lähteä jäljestämään "vapaasti", vai erityisestä luvasta. Mitään maahanmenosulkeisia mun ei kannata jäljellä alkaa ottamaan. Lisäksi Liinaa voi kehua jo silloin, kun se noteeraa kepin, eikä välttämättä tarvitse odottaa maahanmenoon saakka.

Sulo teki lauantaina 2 janaa, oikealle ja vasemmalle, joiden jälkeen kahden kepin jälki. Tänään 3 janaa, kaikki vasemmalle. Tänpäiväiset janat oli Tiian tekemiä, eli päästiin harjoittelemaan vieraita jälkiä ja keppejä. Lauantain janat ei mennyt niin hyvin, Sulo kävi hirveillä kierroksilla, eikä edennyt ollenkaan suoraan. Sen sijaan se ei ottanut takajälkeä, mutta molemmilta jäljiltä se meinasi jättää yhden kepin metsään. Tänään janat oli ok-tasoa, Sulo eteni hyvin, mutta oikoi lopussa. Ensimmäisellä meinasi ottaa takajäljen, mutta kääntyi oma-aloitteisesti. Vikan janan kepin se jätti nostamatta.

Sulolle ja Liinalle molemmille otetaan kepit tehotreeniin nyt. Tiia ehdotti treeniä, jossa keppejä vain "viljellään" pihalle ympäriinsä, ja mennään koiran kanssa pihalle yhdessä, ilman sen ihmeempiä käskytyksiä. Tämä on hyvä esim. iltaruokatreeninä.

(Tätä kirjoittaessani Liina makaa vierellä sohvalla, näkee unta, vinkuu ja heiluttaa häntää... Sillä on myös toisessa kankussa ilmeisesti hotspot. Tarvii putsailla betadinella.)

Hemmetin takajälki ja muita kertomuksia

2011-08-05T23:59:00.000+03:00

Torstaina jälkitreeniä, tänään käytiin tottistelemassa Viihdekeskuksella pikku porukalla. Sulo treenasi jälkitreenissä janoja, Liina keppejä. Tänään teemana oli Sulolla tottiskaavion läpivienti kokonaisuudessaan ja Liinalla fiilistely.

Sulolle torstaina 5 janaa, 10-30-metristä. Tajusin vasta lähtiessäni näitä tekemään, että kaikki janat ekaa lukuunottamatta lähtee oikealle... Mikä ei sitten lopulta niin huono homma ollutkaan, sillä Sulolla näyttäisi olevan fiksautuminen vasempaan suuntaan. Se pyrki kaikissa janoissa, viimeistä lukuunottamatta, joka oli kuitenkin kävelty siten, että se oli helpompi, lähtemään vasempaan. En reagoinut tähän muuten, kuin että annoin jäljestää pari metriä, ja kun näytti siltä, ettei Sulo ole oma-aloitteisesti vaihtamassa suuntaa, pysäytin sen. Muuta vihjettä en antanut, ja Sulo vaihtoi sitten suuntaa itsenäisesti. Mutta piru vie, eikö se nyt sitten kuitenkaan osaa tätä, vaikka vähän aikaa näytti ihan hyvältä. No, jos jotain hyvää, niin etenemiset oli aika suoraviivaisia. Toka vikalla janalla ei enää lähtenyt suoraan ja nopeasti vaan jäi siihen eteen haahuilemaan, mutta otin sitten takas janalle, valmistelin lähetyksen uudelleen, ja tällä kertaa sitten Sulo meni suoraan eteenpäin. Kepit oli parinkymmenen askeleen päässä janan nostokohdasta. Ensimmäisen kepin ohi meni, nostin sen sitten itse ja näytin Sulolle. Loput nousi ok. Viimeisellä jäljellä oli kaksi keppiä, jotka molemmat nousi hyvin.

Liina teki keppisuoran seitsemällä kepillä. Ensimmäisen yli meni, ja viimeisen. Himmasin hihnasta vähän vauhtia, mitä tuntui ihan kiitettävästi olevan. Nostin itse maahan jääneet kepit, ja näytin ne Liinalle. Nyt pitäisi malttaa tehdä keppiharjoituksia vain niin paljon, että nämä oikeasti alkaisivat sujumaan, turha mennä mettään juoksemaan kepeistä ohi.

Sulon osalta janaharjoitukset siis jatkuvat. Tässä lähiaikoina ollaan toivon mukaan saamassa kuuri vieraita jälkiä vierailla kepeillä, ja esineruututreeniäkin pitäisi jatkaa, niillä vierailla esineillä ehkä tällä kertaa. Liina pääsee ajamaan kunnon jälkeä sitten kun ollaan tehty keppisuoria parit niin, ettei mun tarvii roikkua narussa tai antaa mitään ylimääräisiä vihjeitä maahanmenoon, eikä matkalle jää keppejä.

Tänään Sulo veti sen pk-tottiskaavion parissa osassa läpi, maahanmenoa ja luoksetuloa lukuunottamatta. Eniten ehkä päänvaivaa aiheutti eteenmeno sekä yllätys, yllätys, valmistelevat osuudet. Seuraaminen oli myös vähän levotonta, ja takaosa aukeaa pahemman kerran. Lisäksi liikkeestä istumisessa on ongelma; menee aina eka käskyllä maahan. Eteenmeno ei oikein onnistunut, tehtiin samoille huitteille, kuin missä oltiin tehty seuraamisen eka suora; Sulo muisti vain hyppynoudot ja pomppi minne sattuu. Jenni oli vienyt lelun valmiiksi kentän reunaan. Pitää tehdä jatkossa huomattavasti paljon pidemmällä matkalla, ja nyt vain rakentaa sitä mielikuvaa eteenmenopalkasta seuraamissuoran päässä, mutta kauempana vain. Illalla koettelin äänijänteitäni, vietiin keppi, lähetin Sulon sinne ja käskin sen maahan ennen keppiä. Meni se maahan! Armaan avokkini kaverit kommentoivat, käskytänkö avokkianikin samaan malliin. En ainakaan myönnä. Vois kuulemma mennä paskat housuun.

Nouto oli ok, ja estenoudot oli ok. Henkilöryhmäkin meni hyvin. Maahanmenoa liikkeestä en viitsinyt tehdä, kun Sulo sitä maahanmenoa tarjoili muutenkin. Paikkamakuun se teki alkuun Urmon tehdessä samaan aikaan. Pysyi se ainakin.

Liinan kanssa operaatio Tunnetila jatkuu. Pari kierrosta otettiin leikkitottiksen merkeissä. Alkuun hajumaailma meinasi viedä mukanaan, eikä lelut juurikaan kiinnostanut. Tehtiin välissä vähän ruoan kanssa, mistä Liina vähän innostuikin, ja sitten vielä leikittiin. Mun mielestä lopetettiin hyvään saumaan, Liina nousi ihan pikkiriikkisen, leikki parilla eri lelulla, viretila kantoi eikä lopahtanut pallon saalistamiseen, ja se kantoikin narupallonsa autolle. Mitään isompaa tekniikkahommaa ei varmaan lähdetä tässä harjoittelemaan, ennen kuin saadaan tunnetilaa kohennettua. Tai mikä ettei tehdäänkin vaikka kotona, jos hyvältä vaikuttaa, mutta en minä siitä syksyn BH-koetavoitteesta sellaista stressiä ajatellut ottaa, että pakko olisi valmista saada. Tai siis, jos ei tule valmista niin sitten ei tule. Viimeistään ensi vuonna siinä tapauksessa...

Tottiksia

2011-08-03T20:41:00.002+03:00

Takana muutamat tottikset. Jotenkin ei nyt tämä treenaaminen ole ottanut kunnolla tulta alleen. Kotana kaikki on niin vaiheessa, ettei tiedä mistä aloittaisi, ja nyt kun työtkin on taas alkanut, niin ei ole tuota vapaa-aikaakaan liiemmälti. Valintoja, valintoja on tämä elämä. Ei pitäisi ainakaan ressiä repiä tästä, siten ei tule kuin kusipäisiä lapsia tai huonosti koulutettuja koiria.

Viikonloppuna yritin kotona vähän tottista tehdä, mutta jälki oli niin kamalaa, etten taida viitsiä siitä mitään kirjata edes. Liinaa ei kiinnostanut ja Sulo huusi. Siinä alkoi ohjaajalla otsasuoni pullistelemaan pahemman kerran, ja ennen totaalista hermostumista oli pakko ottaa pieni aikalisä. "Metsätottikset" ja tuollaiset hömpöttelyt on Liinan kanssa mennyt jo varsin kivasti, se innostuu leikkimisestä, palkkaantuu ruualla jne, mutta sitten kun aletaan tekemään tosissaan ja laitan Sulon sisälle tai tarhaan, se jotenkin lamaantuu. Vaikka palkka pysyy samana. Sulo taasen kävi niin ylikierroksilla, ettei sen kanssa ole oikein järkeä siinä mielentilassa tehdä mitään.

Jos nyt jotain voi noista kahdesta ja niiden välisistä eroista sanoa, niin Sulon vire nousee erittäin helposti, mutta sillä on hyvin kapea toiminta-alue, ja se vire heittää erittäin helposti myös sinne toiminta-alueen yläpuolelle. Tämän vuoksi olen Liinan kanssa ehkä liiankin varovasti edennyt, mitä vietin kasvattamiseen tulee, mikä lienee ollut virhe. Liina kun hyvin harvoin nousee toiminta-alueensa yläpuolelle, edes silloin, kun se on innoissaan jostain (uskokaa tai älkää, näinkin on meidän treeneissä joskus käynyt). Ei se aina pysty itseään hillitsemään, jos esim. pallo on näkyvissä, vaan yrittää ottaa sitä multa, mutta se on koulutuksen puutetta eikä koiran ominaisuuksista johtuvaa. Ääntä Liina ei treenatessa juurikaan pidä, mikä on toisaalta hyvä, toisaalta huono juttu - en pysty nostamaan Liinaa haukuttamalla, mutta ei se kyllä piippaakaan.

Maanantain treenit Killerillä meni onneksi tällä kertaa vähän paremmin. Sulo teki paikkamakuun kun kävin tekemässä muille luoksepäästävyyden, Liina tuli tekemään sitten paikkamakuuta muiden kanssa samaan aikaan. Koskapa ei oltu tätä pitkään aikaan tehty, kävin palkkailemassa sitä. Hyvin se pysyi. Niin pysyi Sulokin. Lisäksi tehtiin hyppyä, Sulo sai käydä noutamassa kapulan esteen yli (80 cm), Liina sai hyppiä muuten vaan. Sulo selvisi hommasta kivasti yhdellä toistolla, tosin tehtiin vanhalla noutokapulalla, jonka se nostaa aina huonolla otteella. Se uusi Gappayn isompilaippainen kapula on selkeästi parempi. Liina hyppi kivasti käskystä 60-senttistä hyppyä, mutta 80-senttisessä iski rimakauhu. Kun juoksin mukana, se hyppäsi, eikä tainnut ponnistaakaan siitä kuin kerran... Tuo taipumus ponnata vauhtia esteestä saattaa kyllä kertoa siitä, että hieman liian nopeasti ollaan otettu korkeutta hyppyyn; ehkä treenataan nyt matalammalla se mitä treenataan, jotta hyppytekniikka iskostuisi sen mieleen.

Tänään kävin tottistelemassa pikku porukassa Viihdekeskuksella. Molemmille pari kierrosta. Sulo teki seuraamista ekassa sessiossa, tokassa noudon ja eteenmenon ja vikassa estenoudon. Liina teki kaksi kierrosta, leikkitottista sekä ruokatottista. Lähinnä perusasentoa ja luoksetuloasentoa ja seuraamisen paikkaa, ei mitään uutta ja ihmeellistä, vain hyvää fiilistä. Sulon ensimmäinen kierros meni uusien ja pelottavien ihmisten ihmettelyyn; tehtiin henkilöryhmää. Se oikeasti keksi pelätä yhtä matonroiskaletta. Siitä päästiin yli, kun maltoin palkata sitä pienestä, enkä vaatinut täydellistä suoritusta. Lelun kanssa riepottelu vähän nosti fiilistä, jonka voimin päästiin tekemään henkilöryhmää vähän enemmän niin kuin se oikeasti tehdään. Seuraaminen oli väljää, käännökset tahmaisia, ja takamus ei pysynyt oikealla paikallaan. Nouto oli ok, palautus ravilla, ja nosto vähän epävarma. Eteenmenoon olisi tahtonut edistää niin pirusti. Estenoutoa kolme toistoa, Anna oli varmistamassa esteen vieressä, ettei Sulo tule ohi. Ensimmäisellä ei meinannut löytää koko kapulaa ruohikosta, eikä sillä juurikaan ollut intoa sitä etsiäkään, mutta löydettyään se kyllä kiipesi uudelleen. Tokalla Anna siirsi kapulaa vähän keskemmälle, ja Sulo ajatteli, että kapula pitää vissiin palauttaa Annalle. Kyllä se sitten palautti mullekin. Viimeinen meni hyvin, joskin kapulan nostossa oli vähän epävarmuutta. Ihan hyvin tämä meni, ensimmäinen kerta, että päästiin tekemään liikettä kokonaisena. Anna totesi, että vaikka Sulo äänteleekin, ei se niin hirveästi pidä ääntä kuin joskus ennen, ja toisaalta, kun itse olen selkeä, Sulokin toimii paremmin. Sulo on tyypillinen mies; se vaatii tiukan käskytyksen mutta reilut kehut ;)

Liinan kanssa oli vaihteeksi ihan kiva tehdä, ei se nyt hirveästi vietissä noussut, mutta teki kuitenkin ihan rehellisesti mitä siltä pyydettiin, ja palkkautui sekä leikillä että ruoalla. Enemmän me vain tarvitaan näitä hyvän mielen fiilistreenejä, ja niitä pitäisi mahdollisimman paljon käydä tekemässä eri kentillä. Josko se oikea viretilakin alkaisi sieltä löytymään.

Jäljellä jälleen

2011-07-30T02:39:00.000+03:00

Tallasin toissapäivänä molemmille koirille noin tunnin vanhat jäljet tuohon lähimetsiin.

Sulo: jana noin 30 metriä, pituutta noin 500 askelta, kuusi keppiä, kulmia ja kaarroksia. Jana oli vaikea, ja otti takajäljen. Pitää malttaa tehdä lyhyempiä janoja vielä, paljon vain rutiinia tähän. Muutoin jäljestäminen oli oikein hyvää. Sulo eteni rauhallisesti nenä maassa ja selvitti kulmat hyvin. Ensimmäinen keppi taisi olla sen verran lähellä janaa, että siitä mentiin ohi (sen siitä saa, kun itekseen tekee vähän umpinaisempaan maastoon, jossa ei vain kertakaikkiaan näe merkkejään), ja kolmannen tai neljännen ohi se meni, vaikka olikin aika hyvin jäljen päällä sen kohdalla. Olin hieronut käsiäni keppeihin ihan kunnolla, ja ne nousikin oikein kivasti tuota yhtä lukuun ottamatta. Tyytyväinen sain olla Suloon, vaikka toki treenattavaa jäikin.

Liinalle tein 15-metrisen janan ja 300 askeleen jäljen kuudella kepillä, kulma ja kaarrosta oli myös. Jana oli ehken vähän liian pitkä, Liina eteni kyllä muttei suoraan, eikä tainnut olla ihan jäljen päällä alussa - näytti kyllä jäljestävän, mutta mitä lie hajuvanaa seurannut. Sai kuitenkin oikeasta kiinni, ja jäljesti kyllä kivasti, mutta kepit ei noussut, ei sitten millään. Ekat noteerasi, pyysin maahan, meni maahan, mutta olisi ollut heti nousemassa ylös sieltä. Viimesille ei olisi tahtonut mennä maahan sitten millään. Eipä meidän auta vissiinkään muu kuin vain harjoitella lisää noita maahanmenoja kepeille; tällä haavaa ne näytti siltä, että ovat Liinalle pakkopullaa, jotka hidastavat todellista tarkoitusta, eli sitä jäljen ajoa.

Meillä on ollut käymässä muutamia kavereiden koiria, ja ihan kivasti on mennyt. Mitä nyt tänään Liina hermostui erääseen urospuoliseen pystykorvaan, joka olisi kovasti tahtonut Liinan kanssa leikkiä. Aikansa se kyllä katseli sitä, mutta kun hermo menee niin se menee... Ei tainnut kaveriin kuitenkaan reikiä tulla, mutta Liina pääsi tai joutui joka tapauksessa tarhaan jäähylle. Leevi-kultsun kanssa Liinalla ja Sulolla kaikki meni muuten hyvin, mutta lenkillä Leevi katsoi leikin tuoksinassa asiakseen hypätä Sulon selkään, mistä Sulo raivostui aivan silmittömästi. Taaskaan ei reikiä onneksi bongattu toisessa osapuolessa. One ne ihanan sosiaalisia noi meidän koirat... Toisaalta, olen iloinen kaikista tuokioista perheen ulkopuolisten koirien kanssa, jotka menee ongelmitta. Kun ei oleta liikoja, voi joskus yllättyä positiivisesti :)

Tänään aamulenkillä tein muuten eläinmaailman bongauksia oikein urakalla. Jänis, myyrä, orava ja kyy. Näistä luullakseni Sulo ja Liina bongasivat ainoastaan oravan. Kyy luikersi tieltä pusikkoon minun edestäni koirien viilettäessä jo kaukana edellä... Sydän hyppäsi kurkkuun, vaikka tokikin kyy kuuluu Suomen luontoon siinä missä nuo kaikki muutkin. Ennen koirien omistamista en kyitä niinkään ole osannut pelätäkään, mutta koirien kanssa ajatus kyynpuremasta koiralla keskellä metsää on aika karmaiseva.

Pikkuhiljaa yritetään aktivoitua

2011-07-28T01:08:00.000+03:00

Reissun jälkeen yritetään vähitellen saada taas treeneistä otetta, vaikka hieman yskähdellen. Koiratkin oli tosin viikon vanhempieni tykönä remuamisen jälkeen niin poikki, että pari ekaa päivää meidän pihalta on saattanut löytää pari raatoa lojumasta reporankana milloin mistäkin. Näiden raatojen kanssa kävin maanantaina Killerillä pienesti treenaamassa, lähinnä hain sellaisia hyvän mielen treenejä, mutta kovin oli väsähtänyttä meininki... Tänä iltana hieman kotitottiksia.

Sulo teki Killerillä A-estettä ja lelun noutoa esteen yli. Vähän tätä joutui hakemaan, että este ylitetään eikä juosta ohi lelulle, kahdesti se yritti juosta ohi. Sitten se teki onnistuneen ylityksen lelulle ja vieläpä takas niin, että seisoin itse samassa paikassa, joten tähän oli hyvä lopettaa.

Muutoin Sulon kanssa on haettu eteenmenoon rutiinia ja uskoa. Ainakin se tykkää liikkeestä. Tänään tehtiin nouto kahdesti kotipihalla, ekalla juoksin palautuksen pakoon, yritin hakea vauhtia. Tämä ihan ok. Jäävistä tehty istumisia, maahanmenokin tarkistettu. Sulon kanssa on nyt ollut mukava tehdä, se on ollut hyvässä vireessä, enkä minäkään ole sortunut helmasyntiini hinkkaamiseen. Nyt täytyis vain käydä kentillä tekemässä estenoutoja ja eteenmenoja ja katsastaa, miten tottikset sujuisi kaavion mukaisesti. Mihinkään kokeeseen en sitä vielä ole ilmoittanut. Pelkään kai sitä, että pilaan koevalmistautumisen viime hetken turhalla hinkkaamisella, kuten alkukesän tokokokeet. Ilmoitan vasta, kun uskon, että ollaan oikeasti valmiita. Tuleeko sitä päivää ikinä, sitä en tiedä...

Liinan kanssa ykkösasioita on vauhti ja fiilis. Killerillä ei ollut kumpiakaan yhtään. Liina ikäänkuin kipsaantui siellä, sitä ei kerta kaikkiaan kiinnostanut. Pieni epätoivo iskee... Onko ongelmana mun liian nopeasti nouseva vaatimustaso? Etten etene koiran mukaan, vaan omien tavoiteaikataulujeni mukaan? Kun mistään leikkimisestä ei noissa olosuhteissa voi edes puhua, pidin ainoana mahdollisuutenani omalla osaamistasollani sitä, että Liina saa tehdä sellaista, minkä se varmasti osaa, jossa korkea vahvistetiheys ja sujuvuus nostaisi virettä siihen mun kanssa tekemiseen siinä paikassa. Liina sai siis tehdä kosketusharjoituksia mun käteen. Noin puoli minuuttia, ja tauko. Näissäkin se unohtui välillä pitkäksi aikaa vain ihmettelemään, eikä mun auttanut kuin pistää se autoon. Jos edes näin yksinkertaiset harjoitukset eivät onnistu hyvällä sykkeellä, on kai aivan turha uneksiakaan, että mikään vaikeampikaan, puhumattakaan vapautuneesta leikkimisestä, onnistuisi? Ajattelin nyt, että teen kentällä vain tällaisia hyvin lyhyitä korkean vahvistetiheyden harjoituksia, joista etenen eteenpäin vasta, kun Liina osoittaa kentälle tullessaan ja autosta tullessaan olevansa oikeasti kiinnostunut ja innoissaan tehtävästä, eikä väistävänsä passiivisuuteen. Tämän pitäisi olla mahdollista, sillä toisissa ympyröissä, tai siis lähinnä kotona, Liina on näistä tehtävistä innoissaan, ja vahvistetiheys pysyy korkeana.

Kotitreeneissä taisin tehdä sitten sen virheen, että otin liian monta kierrosta. Kierrokset sinällään pysyi kyllä lyhyinä, mutta sitä viimeistä, eikä ehkä sitäkään edellistä, ei olisi tarvinnut tehdä. Viimeisellä kierroksella Liinaa ei homma enää sytyttänyt samalla tavalla. Kun tärkeintä olisi kuitenkin se, että Liina pysyisi tehtävästä ja mun kanssa toimimisesta ihan täpinöissään, että homma loppuisi aina "ennen aikojaan", että se jäisi siihen fiilikseen, että "vielävielä!", eikä "vieläkö tarvii?" Tehtiin eri kierroksilla istumisia, seuraamisen käännöksiä oikealle ja vasemmalle, maahanmenoja sekä luoksetuloja. Näistä huonoimpia oli luoksetulot, ne oli sellaisia laiskanpulskeita. Me tarvittais luoksetuloon ihan eri asennetta nyt. Jos nyt jotain positiivista, niin ne seuraamisen käännökset alkoi sujua, vasemmalle käännöksissä näytti ajoittain siltä, että Liina olisi löytämässä takamustaan. Myös intensiteetti pysyi hyvänä.

Kotitottista

2011-07-16T00:04:00.000+03:00

Pienet kotitottissessiot tehtiin tänään, sitten tuleekin koiruuksilla viikon loma kaikesta treenistä (jota nyt ei niin huimaavan paljon ole ollut muutenkaan...).

Liinalle tein esineruutua silmällä pitäen esineennostotreeniä. Ensin yritin sillä samalla taktiikalla, jota olen käyttänytkin, että useita esineitä ympärille ja koira niitä nostamaan. Kyllähän Liina niitä nostaa ja tuo, mutta saattaa vaihtaa esineen toiseen, eikä toiminta ole erityisen sujuvaa ja nopeaa. Koska nämä treenit on pysynyt samanlaisina jo pitkään, totesin, että jonkun täytyy muuttua, ja jos se ei ole koiran käytös, se on sitten harjoituksen rakenne. Muistelin, miten Jarin opastuksella tuossa keväällä lähdettiin Sulon nouto-ongelmaa ratkomaan, ja siellä oli avaimena sujuva nostamiskäytös, ja Jaria eilisten jälkitreenien yhteydessä konsultoinkin esineruutuharjoitusten rakentamisesta. Joten yhdellä esineellä sitten Liinankin kanssa vain nostamista. Naksutin ensin esineen suuhun ottamisesta, ja jätin myöhemmissä sessioissa naksun pois. Ensin annoin Liinan pudottaa esineen, mutta se käteen työntäminen on niin vahva käytös, että se tuli aika luonnostaan mukaan. Tämä oli hyvä harjoitus, sillä toiminta kävi paljon sujuvammaksi ja nopeammaksi, kuin noissa usean esineen treeneissä. Lopulta tein pari sessiota myös kahdella esineellä.

Tehtiin myös parit maahanmenot liikkeestä, joka yhä epävarma, joskin paranemaan päin, luoksetuloja, sekä vähän seuraamista. Seuraamistreeni ei ollut oikein onnistunut, sitä katsottiin ihan tuossa iltasella, ei ollut vireystila enää sopiva siihen. Seuraamiseen Liinan vire on oikeasti pakko saada ylös. Luoksetuloissa tehtiin erikseen eteenistumisia lyhyeltä matkalta sekä vauhtiluoksetuloja, joissa vahvistin vauhdin pakoon lähtemällä. Otin paosta kerran eteen, kahdesti palkkasin vapaasti.

Sulo teki myös. Tein noudon ihan tuosta vaan kylmiltään, ekalle varasti, hain pois, heitin uudestaan, palkkasin odottamisesta ja päästin hakemaan. Lähti hyvin, tarttui hyvin, palautti ravilla ja istui eteen. Se oli meidän mittapuulla jotakuinkin täydellinen suoritus, joten mitäpä sitä enää hinkkaamaan. Musta tuntuu, että Sulolle ei ainakaan kannata mitään, mikä on jo sellaisenaan tarpeeksi hyvää, jankata liikaa, vähemmällä treenillä motivaatio pysyy paljon paremmin yllä. Tein kaikki jäävät läpi, jotka meni myös ensimmäisellä oikein. Seuraaminen alkoi rakoilemaan, joten siitä vähän muistutteluja. Eteenmenoja pariin otteeseen lelulle. Toinen eteenmeno oli yhden session eka liike, olin vienyt pallon pihan toiseen päähän valmiiksi, ja lähetin Sulon eteen, ja sehän meni vauhdilla.

Sulon tottikset on nyt kivassa mallissa, ennen kaikkea meillä on molemmilla hyvä fiilis ollut niiden suhteen. Hyppy- ja estenoutoa pitää nyt käydä harjoittelemassa vielä. Liinan osalta jatketaan tekniikan tekemistä etenkin noihin jääviin, ja kotipihassa katsotaan tällä taktiikalla noita nostotreenejä. Nopeus ja sujuvuus on Liinan kanssa nyt kaikki kaikessa; mitä tahansa sen kanssa tekeekin, täytyy treenissä olla vauhtia. Seuraaminen on erityisesti sellainen liike, että se vaatii hyvän tunnetilan, ja sitä meidän pitää nyt vaan hakea. Kentillä pitäisi jaksaa käydä, ja erityisesti muiden valvovan silmän alla. Liinan kanssa treenisessiot on syytä pitää todella lyhyinä, mikä tietysti edellyttää sitä, että sen saa hyvään tunnetilaan edes siksi lyhyeksi aikaa. Yksinkertaisia käytöksiä, joissa on mahdollista tehdä useita sujuvia toistoja peräjälkeen ja samalla korkea vahvistetiheys, niitä me todennäköisesti nyt tarvitaan.

4/4 ja 10/10!

2011-07-14T23:48:00.000+03:00

Nämä olivat Liinan ja Sulon tänpäiväisten jälkitreenien keppisaldot! Liinalle pieni keppiruutu kahdella kepillä sekä lyhyt jälki kahdella kepillä, Sulolla kaksi 100-200-metristä jälkeä, molemmat viidellä kepillä. Molemmat jäljet oli Jarin tekemiä, teemana siis vieraiden keppien ilmaiseminen. Eipä tuohon paljoo lisättävää ole, hyvin tekivät molemmat töitä. Liina ihan hiukkasen epäröi ilmaisemista, mutta koska se reagoi keppeihin, ehdin pyytämään sen maahan, ja palkkaamaan siitä. Sulo puolestaan jäljesti syvällä nenällä ja tosissaan. Se pysyi hyvin jäljen päällä yhtä oikomista lukuunottamatta, ja nosti kepit hyvin. Yhden kohdalla se oli pienen hetken miettinyt, mutta niin pienen, etten itse ollut ehtinyt sitä huomatakaan. Hienoja otuksia. Mun pitäisi seurata Sulon jälkitreenejä erityisesti; mitkä tekijät vaikuttaa jälkien onnistumiseen ja epäonnistumiseen, ja pyrkiä tekemään tämän perusteella sellaisia treenejä, joissa saataisiin vain mahdollisimman paljon onnistumisia.

Onko pakko jos ei haluu?

2011-07-12T00:37:00.000+03:00

Juuri kun olin ehtinyt hehkuttaa Liinan löytynyttä virettä tottiksiin, nyt se oli taas totaalisen hukassa. Killerillä oltiin, ja Liinaa ei kiinnostanut koko homma pätkän vertaa. Ei auttanut mun iloittelut, ei pallon potkiminen, ei vauhtiluoksarit, ei naksuttelu. Aargh, joko saa huutaa? Olen oikeasti aika hukassa tuon koiran kanssa, miten sen vireen saa ylös? Edes hetkeksi? Kun tiedän, että se moottori on olemassa, mutta se ei vain ole käytettävissä aina, enkä saa sitä esiin kaivettua silloin, kun itse niin haluaisin.

Korjaussarja kotona sitten, makkaralla ensin, sitten pieni huilitauko, ja lelun kanssa riekkumista. Kotona Liina tekikin ihan kivasti. Eli paikka vaikuttaa, mutta miksi se vaikuttaa joskus, ja toisinaan ei vaikuta? Tehtiin seuraamiskaavio, käännöksiä, hidasta kävelyä ja juoksua - Liina ei ole näin pitkää tehnyt varmaan ikään, mutta ei siinä mitään, hyvin se työsti. Ilmeisesti se osaa sitten seurata. Liikkeestä maahanmenoja, nämä ei ole handussa, mutta tullee toivottavasti joskus olemaan. Ja luoksetuloja. Ensin "virallinen", himmaa lopussa eikä muista loppuasentoa, lähdettiin nyt ensin sitä vauhdin tiputtamista työstämään vapailla palkkauksilla. Tuppaa vähän ennakoimaan. Leikistä innostui nyt kyllä, sai taistella ja hakea palloja, yritin nyt vain katsoa, että intensiteetti pysyisi yllä - mun mielestä se vauhti, jolla Liina juoksee mua kohti lelun kanssa, kuvaa hyvin sen viretilaa, hyvässä vireessä se laukkaa, huonossa ravaa, noin niin kuin yksinkertaistettuna.

Aamulla Liina teki esineruudun, kaksi pistoa aurinkolasien suojapussilla. Samanlainen hetsi alkuun, koira puussa kiinni, kuin eilenkin. Eteni kivasti, ja toi, mutta ravilla.

Sulon tottikset meni yllättävän hyvin. Henkilöryhmää jälleen sekä pitkää seuraamispätkää, josta henkilöryhmään ja palkalle. Palkkailin narupalloilla. Ääntä irtosi vähän, mutta osasi hillitä sitä komennosta (ihme tyyppi, onko se oikeasti voinut oppia hiljaa-käskyn?). Hyvin kesti häiriötä. Eteenmeno pallolle. Meinasi varastaa. Sulon asenne oli erinomainen, nähtävästi meidän ei passaa hieroa tottiksia kuin max kerta viikkoon.

Aamulla Sulo kävi tekemässä niitä samaisia jäljenpätkiä. Sillä on niin kova himo jäljelle, ettei tosikaan. Siinä himossa se sitten ekalla jäljellä unohti ilmaisunkin, ja paineli kepistä vauhdilla ohi. Sovelsin eilistä huomiotani, ja noukin kepin, ja näytin sitä Sulolle (nojoo, kiusasin suorastaan "ähäkutti mullapa on tällainen, mistäs sulle saatais"). Tästäpä Sulo tomeroitui, ja seuraavilla kahdella jäljellä piti huolen, ettei jättänyt keppiä metsään. Jesjes, olenpa tyytyväinen. Rupeiskohan ne kepit nyt sitten pikkuhiljaa nousemaan sieltä...

Janoja, keppi-ilmaisuja ja esineruudun tynkää

2011-07-11T00:40:00.000+03:00

Vihdoinkin pääsin tekemään treeniä koirien kanssa. Sulon kanssa oltiin jäljellä ties milloin viimeksi, oli siis varsin korkea aika. Liina teki ekassa setissään esineruututreenin ja tokassa janoja neljä kappaletta. Sulon kanssa hiottiin keppi-ilmaisuja yhteensä 7 lyhyellä jäljellä toteutettuna kahdessa setissä.

Liinan esineruututreeni oli käytännössä pelkkää hetsausta esineeseen; pistin sen valjaisiin ja sidoin puuhun kiinni, härnäsin esineen (narupallo ja hanska) kanssa, etenin kymmenen ja parikymmentä metriä, heitin pois, juoksin takasin ja lähetin Liinan etsimään. Liina ei hetsaantunut samalla tavalla kuin aiemmin tällä viikolla leirin treeneissä, mutta eteni kuitenkin laukalla, etsi ja toi, mutta palautti ravilla. Kun se on oikeassa mielentilassa, se kyllä palauttaakin laukalla. Palkkasin ekan leikkimällä esineellä, myös tokalla esineellä leikin, ja vaihdoin sitten ruokaan. Esinetreeni oli siinä, Liina oli vähän väsyneen oloinen, niin ei olisi ollut järkeä ottaa enempää.

Tokassa setissä tehtiin janoja. Kaksi vasempaan, kaksi oikeaan, vuorotellen. Etäisyydet muutamasta metristä kymmeneen. Nämä meni hyvin! Liinalla on selkeä käsitys siitä, mitä se on lähdössä tekemään, ja se etenee yllättävän hyvin suoraan. Ensimmäisellä vähän hitaasti, loput meni jo vauhdikkaammin. Kävelin ekat janat viistoon lähetyskohtaan nähden siten, että oikea suunta oli helppo napata. Liina tarkasti takajälkeä, mutta sillä ei ollut vaikeuksia valita oikeaa suuntaa oma-aloitteisesti. Jonkun kymmenen-parinkymmenen metrin päähän jätin kepin. Ensimmäisen Liina skippasi (kutsuin takas), loput se ilmaisi. Ilmaisuja meidän pitää vielä vahvistaa, mutta eritoten niille vieraille kepeille.

Sulon treenin tarkoituksena oli vahvistaa keppi-ilmaisua. Jäljet oli lyhyitä, ja niissä oli keppi parinkymmenen askeleen kohdalla. Ekassa setissä (kolme jälkeä) Sulo nosti kepin ainoastaan toiselta jäljeltä. Ekalla ja vikalla jäljellä se jäljesti kepin kohdalla sivussa, eikä noteerannut keppiä. Sama meininkin jattui tokalla setillä kaikilla kolmella jäljellä. Totesin, että ainakaan se, että itse jätän kepit huomiotta, ei ole toimiva strategia; Sulolle riittää palkkioksi jäljestämisestä se, että se saa jäljestää, ja pääsee jäljelle uudestaan. Vikalla toistolla nostin kepin, pysäytin Sulon, ja näytin kepin Sulolle, härnäsin sitä vähän "tällainen täältä löytyi, mutta et sinä tätä saa". Koska keppejä oli noussut kuudelta jäljeltä vain yksi, mun oli pakko tehdä korjaussarja. Tein lyhyen jäljen kahdella kepillä. Nyt Sulo oli motivoitunut nostamaan keppejä, ja teki töitä löytääkseen molemmat. Totta puhuen ekoilla näytti siltä, että Sulo jäljesti sivussa keppien kohdalla, jotta se välttyisi nostamasta kepit... Josko se kokisi, että keppi keskeyttää sen jäljestämisen? Samalla strategialla jatkamme huomenna, eli minä noteeraan kepit, jos Sulo ei, ja teen selväksi, että se huomaa, mitä se jätti matkalle. Katsotaan, vaikuttaako se lopputulemaan.

Muutoin päivät on vierähtäneet taloa saattaessa asumiskuntoon. Liinan kanssa oltiin Terhin apuna heinätöissä kahtena päivänä. Emäntä sai rusketusraitansa, ja Liina kosketuksen tähän kulttuurimaisemanhoitomuotoon, jonka tuloksena naapurin hepat saivat ruokaa talveksi ja me jälkipellot ;) Jätettiin Liina ja Laku kaksin taloon sisään siksi aikaa, kun käytiin naapurissa kaffeet juomassa, ja kun tultiin takas, tuli Liina meitä pihassa vastaan. Ovi oli pönkätty kiinni, eikä pönkkä ollut mihinkään siitä kadonnut, joten vaihtoehdoksi jäi, että Liina oli hypännyt avonaisesta ikkunasta kahden metrin korkeudelta alas. Ajatus hieman kylmäsi, mutta ei näyttänyt ontuvan...

Kromi ja Tahvo on tullut meille taas. Kromi on siis miehenpuolikkaan koira, joka on viime vuodet ilahduttanut äitinsä iltoja, 10-vuotias pitbull-mummokoira. Kromi on oikea rakkauspakkaus, mutta raasu pelkää ukkosta, joka taas tänään näillä seuduin riehui. Se seurasi mun kannoilla koko päivän ja läähätti. Yritin saada sen jäämään sisälle ja nukkumaan sohvalla, mutta pian se oli taas selkäni takana seisomassa ja läähättämässä. Tahvo taas on muutaman vuoden vanha kissa, joka päätyi miehelle muutaman mutkan kautta jokunen vuosi sitten. Nimestään huolimatta Tahvo on tyttö. Tahvo on ollut viime kuukaudet remonttia väistämässä niin ikään anoppilassa, mikä ei sille niin huono juttu olekaan ollut, sillä Tahvo-parka pelkää Liinaa, joka taas on toivottoman kiinnostunut Tahvosta. Stressiään tuo kissa kun ilmentää kuseksimalla ei-toivottuihin paikkoihin... Olen jokusen kerran ollut hermoromahduksen partaalla siivotessani sen jälkiä kerta toisensa jälkeen. Veljelläni on kissa, joka on luonteeltaan rohkeampi kuin meidän Tahvo, ja ne tulevat Liinan kanssa oikein hyvin juttuun, jopa pientä leikintynkää on niiden välillä ollut havaittavissa. Juju on siinä, että se ei lähde Liinaa vauhdilla karkuun, jolloin Liina vain kiinnostuneena seurailee sitä, mutta kunnioittaa sen etäännyttämiseleitä. Tällä hetkellä ei näytä olevan toivoakaan siitä, että saisi toisaalta Tahvon olemaan juoksematta Liinaa karkuun, ja Liinan toisaalta olemaan lähtemättä Tahvon perään sen pyrähtäessä nenänsä edestä pakoon. Meillä Tahvo majaileekin pääasiassa saunassa, ja uskaltautuu ulkopuolelle vain harvakseltaan. Onneksi Tahvolla on toinenkin koti, jossa sen elämä lienee asteen verran leppoisampaa kuin meillä.

Hakiessani Kromin ja Tahvon matkaan Liina ja Sulo oli autossa, ja vissiinkin viime näkemisestä oli tarpeeksi pitkään aikaa, kun Liina katsoi tarpeelliseksi puolustaa autoa Kromilta. Ei se rähinää kummempaa esittänyt, ja kun avasin takakontin (olin pikkuisella porrasperä-rellulla liikenteessä, hankala auto tuollaista eläinlaumaa kuljettaessa) pakatakseni tavaroita sinne, Liinan piti hypätä takakonttiin puolustamaan sitä Kromilta. Kyllä Liina siitä sitten asettui, ja saatiin koko lauma onnellisesti kyytiin. Hyvällä ruokahalulla varustetun Kromin läsnäolo on siinä mielessä hyväksi täällä, että Liinakin syö nyt paremmin, se alkoi olla jo vähän luuta ja nahkaa. Lehtimäellä ruoka ei maistunut hirmu hyvin. Ensinnäkään se ei syönyt, jos vain päästin sen suoraan autosta kupille - mun piti teettää Liinalla ensin tottiksia, ennen kuin se söi. Ruoan pitää olla joko ansaittua tai varastettua...

Lehtimäki

2011-07-07T00:57:00.000+03:00

Takana neljä päivää leireilyä Saksanpaimenkoiraliiton koulutusleirillä Lehtimäellä. Mukana oli ainoastaan Liina, sillä ajattelin minulle olevan helpompaa keskittyä vain yhteen koiraan, ja onhan nämä ihan hyviä tilaisuuksia vahvistaa meidän keskinäistä suhdetta, sitä "meidän juttua". Hyvää treeniä olisi ollut toki Sulollekin, mutta olen ihan tyytyväinen ratkaisuun, sillä musta tuntuu, että ollaan taas menty Liinan kanssa iso askel eteenpäin - nimenomaan koirakkona.

Asiaa tuli paljon, yritin pitää treeneistä kirjaa paikan päällä, yritän tähän tehdä jonkinlaisen koosteen. Olimme siis metsäjälkiryhmässä, aloitettiin kuitenkin pellolla. Liinan kanssa oltiin pellolla kahtena päivänä, metsäjälkiä tehtiin kahdet pitkät ja meidän viimeisenä leiripäivänä vielä janalähtöjä. Lisäksi treenattiin esineitä joka päivä, ja tänään ehdittiin katsoa tottiksia.

Porukkaa oli Lehtimäellä yli 300, joten koiria näkyi kylänraitilla aika kiitettävästi. Ekana iltana Liinaa jännitti koirien paljous (joka nurkan takana koira tai kärry, jossa ohikulkijalle raivoaa koira, näin kärjistettynä), eikä se pystynyt tekemään tarpeitaan lainkaan. Seuraavana aamuna löysi tarpeeksi vähän pissityn paikan, ja päästi helpottuneena pitkän pissan. Lenkitys noissa olosuhteissa oli varsin hyvää siedätyshoitoa koirien kohtaamiseen.

Jälki

Ensimmäisellä peltojäljellä oli kulmia 2, 6 esinettä, pituutta parisataa askelta. Liina oli vähän hukassa, kuten viime syksynä metsässä vietetyn kesän jälkeen, kun lähdettiin tekemään jälkiä pellolla. Aloitti kivasti syvällä nenällä, mutta vikalla suoralla siksakkasi, eikä selvästi merkannut jälkeä, oli siis hyvin hankalasti tulkittavissa. Se myös ajoi kahdesta esineestä yli. Seuraavana päivänä helpotettiin, ja tein Liinalle pitkän suoran jäljen kuudella kepillä. Tämä meni jo huomattavasti paremmin, ilmaisuja myöten. Omassa ohjauksessani oli myös vähän enemmän järkeä; jostain älyttömästä syystä päätin ensimmäisen peltojäljen ajaa tuntumalla ja läheltä, vaikka nimenomaan siten Liina ei ole tottunut työskentelemään. Se todennäköisesti tulkitsi tuntuman tarkoittavan sitä, että se on menossa väärään suuntaan - silloinhan sen olen pysäyttänyt.

Metsässä Liina sai tehdä kaksi vieraan pitkää jälkeä, varmaan pisimmät, mitä se on ajanut, mittaa niillä oli 300-500 metriä, maasto oli soista, oli ojien ylityksiä ja hakkuuaukeaa ja suopursuryteikköä. Ekalla jäljellä oli pelkät kepit, toisella parin kepin alla oli lisäksi kupit, sillä vieraiden keppien ilmaiseminen osoittautui pienehköksi kompastuskiveksi. Liina oli tosi fiiliksissä jäljen ajamisesta; meidän metsään mennessä se hyppi mua vasten ja possu puri mua kädestä... Hyvin se ajoikin, teki tarkasti töitä, ojien ylityksissä ei ollut ongelmia, välillä se kävi vilvoittelemassa ojassa, mutta jatkoi kuitenkin normaalisti. Toiselle näistä se teki jonkun 5-7-metrisen janan alkuun, ja suoritti sen ihan ongelmitta - Liinan janakokemus tätä ennen oli 2-metrinen jana, ja olin ihan iloisesti yllättynyt tästä. Mun pitää vielä vain paremmin oppia lukemaan Liinan käytöstä jäljellä - yhdessä kulmassa se oli lähdössä väärään suuntaan, ja minä tyytyväisenä sen perässä. Minun perässä tuleminen vahvistaa käytöstä, väärääkin, joten mun pitää antaa Liinalle tilaa ja mahdollisuus tehdä ratkaisut itse.

Janalähtöjä tehtiin kolmet vielä meidän vikana leiripäivänä (leiri toki jatkui vielä, mutta meidän piti lähteä aiemmin pois). Kaksi vasempaan, yksi oikeaan. Lähdöt noin 3-7 metrin etäisyyksiltä (olen toivottaman huono arvioimaan etäisyyksiä). Ensimmäinen oli vaikea, mutta Liina työskenteli kuitenkin, vaikkei suoraan eteenpäin. Seuraaville lyhennettiin etäisyyttä, nyt eteneminen janalla oli suoraviivaisempaa. Toisella valitsi takajäljen, annoin Liinan edetä narunmitan, ja kutsuin sitten takaisin. Liina valitsi tässä vaiheessa sitten oma-aloitteisesti oikean suunnan. Viimeinen oli paras, eteni janalla hyvin, tarkasti takajäljeä ehkä metrin-pari, mutta valitsi oikean ja eteni kepille saakka. Neljäskin olisi ollut tehtynä, mutta Liinan työskentelystä paistoi jo niin väsymys läpi, että lopetettiin tuohon onnistuneeseen suoritukseen.

Liina teki myös yhden keppisuoran vierailla kepeillä, jossa vain naksuttelin sille keppien noteeraamisesta, ja sitten maahanmenosta kepeille. Se yhä aika monesta kepistä paineli ohi, eli vieraita keppejä meidän tarvitsee vain vahvistaa lisää.

Esineet

Esinetreeneissä rakennettiin fiilistä esineisiin. Ensimmäiset tehtiin omilla, loput vierailla. Kouluttaja hetsasi Liinan esineeseen, kävi viemässä esineen sen nähden ruutuun, ja lähetin Liinan etsimään. Nämä treenit meni hyvin, paljon paremmin kuin odotin. Tämänpäiväinen treeni oli hieman vaikeampi (kaksi esinettä), ja Liina unohti kokonaan mitä oli tekemässä, mutta luullakseni sen väsymys oli osasyyllinen tähän. Tunnetilan rakentaminen siis jatkuu. Liina leikki hyvin esineillä mun kanssa, ja niin mun pitäisi sitä palkatakin, eikä aina olla niin kiireinen kaivamaan ruokaa esiin. Päästiin kuitenkin siihen, että esineet oli takarajalla, josta Liina kävi ne etsimässä. Nenäänsä se käytti myös. Nostaminen ei enää ollut mikään ongelma. Lisäksi Liina palautti kaikki laukalla!

Tottis

Yksi ohjattu tottissessio tehtiin. Tärkeää on jatkossa, että en hyväksy Liinalta tottiksissa - enkä metsässäkään sen puoleen - mitään haahuiluja. Jos nenä menee maahan, sen on noustava sieltä ensimmäisellä sanomisella. Nämä katkot vaikuttavat paljon vireeseen, ne tavallaan lässäyttävät paketin, oli kyse sitten tottiksesta tai esinetreeneistä. Lähdettiin perusasento-seuraamistreenistä, mutta treeni keskittyi leikkimiseen ja vireen kasvattamiseen, kuten toivoinkin. Pannasta kiinni, ja pallon potkimista. Perusasennossa jännitteen luomista. Pallon voi laittaa kainaloon, josta se tippuu palkaksi. Merkkisana pitää muistaa. Mua jännitti (metsässä mua ei juurikaan jännitä, mutta tottikset on mettätreeneihin verrattuna ihan jotain muuta), mutta tästä ja uudesta kentästä ja väsymyksestä huolimatta Liina leikki, ja jaksoi kiiinnostua pallosta. Kyllä tästä hyvä tulee. Luulen kuitenkin, että tarvitsen vielä paljon ohjausta ja apuja tuohon vireen rakentamiseen ja leikittämiseen, joten täytyy nyt vain käydä noissa ohjatuissa treeneissä.

Kaikkiaan leiri oli onnistunut ja positiivinen kokemus. Ensi vuonna uudestaan. Liina oli yötä huoneessa sisällä Lakun kanssa, ja hyvin niillä meni. Liina on ilmeisesti sellaisessa kohdassa hormonikiertoaan, että se on taas hyvää pataa toisten koirien kanssa: meidän ryhmässä oli Liinan hyvän ystävän Urmon Terri-veli, ja Liinan leikit Terrin kanssa meni ihan yhtä hyvin kuin Urmonkin kanssa. Mukava oli katsoa kahta tasaväkistä koiraa leikkimässä ja vielä nauttimassa siitä touhusta sydämensä pohjasta. Viettivoimaansa Liina esitteli viimeisenä päivänä murtautumalla takakontin ja -penkin välisestä veräjästä läpi (jos siitä menee pää läpi, menee koko koirakin) ja tulemalla metsään mun perässä. Takakontin veräjä on onneksi pysynyt paikoillaan, niin on Liina saanut nauttia raikkaasta viileästä ilmasta, eikä ole tarvinnut paistua suljettuun autoon. Kelit oli kuitenkin onneksi kohdillaan, lämpöä siinä viidentoista huitteilla, juurikin optimaaliset koiraharrastuskelit. Vesisateesta ei jouduttu kärsimään.

Mittään olla tehty

2011-06-30T11:47:00.000+03:00

Remontti ja loppurutistus töissä ennen lomalle pääsyä ovat vieneet tässä viime viikon-parin sisällä niin paljon aikaa ja voimavaroja, että koirien kanssa on treenit jäänyt hyvin vähälle. Lenkkeilty ollaan, ja kun vihdoin ollaan päästy kotiin takas, on koirat saanut taas ulkoilla sydämensä kyllyydestä, uida ja juosta. Liina nauttii juoksemisesta, ja kun lähistöllä on noita hiekkakuoppia, se yllyttää Sulon aina hirveään ralliin siellä. Pitkällä suoralla Sulo saa Liinan kiinni, mutta kun Liina harhauttaa, jää Sulo yleensä jälkeen. Sulon leipälaji on uiminen, se hyppää veteen laiturilta isolla loikalla. Virvelöinti on molempien mielestä hauskaa, virvelöijän mielestä ehkä vähän liiankin hauskaa.

Parit tottissessiot tässä on takana, Liinan kanssa ollaan työstetty seuraamista ja vähän jääviä. Seuraamisessa tehtiin sitä, että tein pitkää pätkää, ja naksutin jokaisesta hyvästä asennosta - tavoitteena tässä harjoituksessa olisi, että Liina pitäisi paikan palkkaa syödessäänkin, ja että palkan ja uuden käytöksen välinen aika jäisi mahdollisimman lyhyeksi. Hannan treeneissä eilen tehtiin samaa henkilöryhmän kanssa. Oikealle käännöksissä Liina tuppaa jäämään jälkeen. Mutta korkea vahvistetiheys teki kyllä hyvää seuraamiselle, Liina alkoi nopeammin ja nopeammin hakemaan oikeaa paikkaa palkankin jälkeen. Jäävistä seisahtumista, vähän on ollut hakusassa. Maahanmenossa se jättää kyynäriä pikkaisen irti, johtunee viime aikoina käytössä olleesta lelupalkasta. Osaa se oikeinkin mennä maahan.

Sulon kanssa ollaan tehty niinikään seuraamista, henkilöryhmää ja suoraa, josta henkilöryhmään. Tauon jälkeen Sulolla on taas vire ja motivaatio kohdillaan; se tekee oikein kivalla sykkeellä. Eteenmenoja ollaan myös muistuteltu, niitä lelulle. Maahanmenot ollut nihkeitä, mutta pitänee vaan vahvistella niitä erikseen kaikissa mahdollisissa paikoissa, erilaisilta etäisyyksiltä.

Loman toinen päivä on allekirjoittaneella menossa, eiköhän tämä touhu tästä pikkuhiljaa ala aktivoitua. Lehtimäen leirikin on tulossa, ja sekös vasta jännittää, kun Liinan kanssa tekeminen on välillä niin tuuristaan kiinni, tai lähinnä Liinan mielenkiinto siihen tekemiseen... Ehkä me tarvitaan sitä rutiinia vaan lisää. Parhaimmillaanhan se on aivan ihana, pahimmillaan - kuten eilen Hannan treeneissä - taas vähän hidas ja häiriöaltis. Keli oli toki kuuma, mikä voi vaikuttaa. Mun pitäisi löytää keino Liinan vireen nostamiseen silloin, kun se ei itsestään tunnu sieltä nousevan. Tätä kirjoittaessa tuli mieleen, että voisin tietysti yrittää sitä, että naksuttelisin sille näissä tilanteissa jotain yksinkertaisia käytöksiä, sillä naksuttelujuttuja Liina rakastaa ja syttyy niistä. Mistä tulikin mieleen, että mitään uutta ja hauskaa ei olla sheippailtu taas pitkää aikaan. Ehkäpä tänään...

Jäljellä ja hakumetsässä

2011-06-17T00:45:00.000+03:00

Kiirettä on pidellyt, eikä olla paljon ehditty reenimään. Sitten viimeisen päivityksen ei olla muuta tehty kuin keskiviikkona jälkeä ja nyt torstaina käytiin hakuilemassa.

Aloitetaan hausta:

Liina teki kolme tuulipistoa tallaamattomalle alueelle, kun vihdoin kävi mukavasti tuulenvire (tosin juuri, kun suunniteltiin treenien kulkua, jälkikoirakko meni alueen läpi - se siitä puhtaasta alueesta, mutta onneksi meni ennen kuin ehdittiin sotkemaan jäljet). Liina oli kuumissaan ja janoinen, kun vein sen metsään, ja läähätti koko ajan. Olisi pitänyt tajuta juottaa se ennen, mutta tyhmästä päästä kärsii tässä tapauksessa treeni. Ukot oli piilossa puiden takana. Lähetyksiä jouduttiin uusimaan, mutta kun Liina sai hajusta kiinni, se eteni kyllä hyvin ukolle asti. Eli nyt lähettiin uudelleen hakemaan sitä nenänkäyttöä etsintätyöskentelyyn, ettei menis nyt ihan haamuiluksi koko hakuhomma. Tämän vuoksi juuri se, että Liina oli kuumissaan ja läähätti oli huono juttu, sillä nenä sillä ei silloin ollut auki. Näytti myös siltä, että se vähän olisi etsinyt sitä näköarsykettä. No, tiedä häntä, pääasia että ukot lopulta löytyivät hajulla. Ensimmäiseltä rullan nostaminen oli taas vaikeaa, ja kaikki maalimiehet saivat osansa Liinan rakkaudesta, ennen kuin se malttoi etsiä rullaa. Näytöt kuitenkin meni hyvin, ei tarvittu pakoja niihin. Toivotaan lisää tuulisia kelejä, jotta päästään jatkamaan näitä treenejä. Rullantuonteja voisi olla hyvä vahvistella kentälläkin.

Sulon treeni meni niin paljon paremmin kuin edellisellä kerralla! Nyt näytti siltä, että se oikeasti nautti tästä touhusta, ja haukutkin irtosivat. Otettiin kahdella ukolla neljä pistoa noin kolmeen-neljäänkymmeneen metriin ja piiloihin. Haukut 5-10-10-15. Palkkoina pallot sekä ruokaa. Kahdella vikalla mietti hieman ennen kuin aloitti ilmaisun, mutta haukkui kuitenkin. Oli tosi kivat treenit Sulolle, mukava oli nähdä se taas noin täpinöissään.

Keskiviikkoiset jälkitreenit ei sitten mennytkään ihan niin hyvin.Sulon keppi-ilmaisut on takunnut, sillä joka jäljeltä on viime viikkoina jäänyt keppejä nostamatta. Nyt tein kaksi n. 100 askeleen jälkeä, jolta pyrin tarkkailemaan Sulon käytöksiä kepeillä. Jäljet oli kuivalla kankaalla (jopa naurettavan helppokulkuisella sellaisella verrattuna niihin maastoihin, joissa ollaan jälkeä viime aikoina tehty), vanheni noin tunnin.

Sulolla oli molemmilla jäljillä alussa janat, joilta jälki lähti tällä kertaa oikealle. Ensimmäisen janan lähetysmatka oli kymmenisen metriä, toisen ehkä 15. Ensimmäisellä jäljellä Sulo selvitti janan hyvin, mutta ei ollut jäljen päällä, ja meinasi ajaa ekasta kepistä ohi. Kutsuin sen takaisin. Toinen keppi nousi. Kolmannelle eli viimeiselle oli tullut kepin jälkeen tahaton kulma mun poistumisjäljestä, ja Sulo oikaisi sinne, ja jätti kepin nostamatta. Toisen jäljen jana oli Sulolle vaikea, se pyöri ja pyöri janan päällä, tarkasti takajäljen, lähti oikeaan suuntaan, mutta tarkasti uudelleen. Nyt tarvitsisin kipeästi apua omaan toimintaan tuossa janalla, miten vahvistan koiran oikean käytöksen siinä?? Ensimmäisen kepin Sulo muistaakseni nosti, mutta toinen, joka oli kanervikon keskellä, jäi sinne - Sulo ei edes näyttänyt huomaavan koko keppiä. Kolmannestakin kepistä oli menossa ohi. Jäi siis ilmaisuissa onnistumisprosentti aika heikoksi. Olin huomaavinani, että ennen keppiä, sellaistakin, jonka Sulo jättää nostamatta, se seilaa hieman jäljen päällä, siis ehkä pyrkii tarkentamaan. Muutoin tekemisessä oli vähän höntsäilyn makua.

Liinalla oli n. 300 askeleen jälki kahdeksalla kepillä. Alussa oli jopa lyhyt, parin metrin jana, jonka Liina selvitti ongelmitta. Jäljestäminen oli turhan ilmavaa ja vauhdikasta, mikä aiheutti hapuilua kulmissa ja yhden kepin jäämisen metsään. Ihan lopussa meinasi painella kepistä ohi, ajoi jälkeä reilusti sivussa, noteerasi kepin muttei lähtenyt ilmaisemaan, missä vaiheessa pyysin Liinaa näyttämään. Tämän jälkeen seurasi harhailua jäljen päällä, jossa Liina tarkasti takajälkeä vähän matkaa, ja muutoin pyöri siinä jäljen päällä. Viimeisen kepin se ilmaisi kyllä ihan mallikkaasti.

Esineitä tein Liinalle hakutreenien päätteeksi sen verran, että viskoin muutaman lelun ja lapasen metsään ja pyysin Liinaa hakemaan niitä esine-käskyllä; käskyn sisäänajoa samalla. Jonkun kerran se tarjosi maahanmenoa. Koiraparka ei siis erota jälkikeppien ilmaisemista ja esineiden noutamista, niin kuin joskus pelkäsin, että voisi käydä. Eipä sillä, en epäile etteikö Liinakin oppisi ne toisistaan erottamaan, mutta tällä hetkellä ne kyllä sekoittuu iloisesti. Huomattavasti sujuvampaa tuominen toki oli edelliseen harjoitukseen verrattuna, joten ehkäpä suunta on ylöspäin. Pitää harjoitella tätä vielä pienemmällä välimatkalla esineisiin, jotta saa vahvistetiheyden ja sujuvuuden paremmaksi.

Hakua ja esineitä

2011-06-09T23:07:00.000+03:00

Tehtiin supistetut hakutreenit tänään, aloitettiin kaksi tuntia normaalia myöhemmin, jotta vältyttiin pahimmalta kuumuudelta - ei oikein voi pitää koiria autossa tuossa kelissä päiväsaikaan odottamassa. Meillä on hakuryhmässä kaikilla kaksi koiraa, joten sovittiin, että tehdään kaikki vain yhden koiran kanssa, niin päästään joskus nukkumaankin. Liina pääsi siis tekemään. Sulokin oli mukana, ja pääsi treenaamaan esineruutua haun jälkeen.

Liinalle neljä pistoa, ukot puolipiilossa, ja haamuina, tosin apuja on nyt saatu häivytettyä aika hyvin jo pois, kolmas ei tainnut näyttäytyäkään. Etäisyydet keskinlinjalta 30-50 metriä. Ekalla ja kolmannella ukolla jouduin lähettämään uudestaan, sillä rulla ei noussut, toisen teki oikein mainiosti, vikalla otti rullan, mutta tiputti tullessaan. Positiivista oli kuitenkin, että näytöt meni tosi hyvin, niitä vahvisteltiin paoilla vielä, mutta eipä Liina sitä olisi varmaankaan tarvinnut enää. Tokalle pistolle ajattelin yrittää haamulla sellaista, että käännän Liinan ympäri sen nähtyä haamun, ja lähetän sitten, mutta ei kantanut mielikuva, ja nenä meni vain samanteinsä maahan. Suoraan haamujen painuttua piiloon lähetykset meni hyvin, kolmannelle Liina ei tainnut apuja saadakaan. Rullannoistoihin ja -tuomisiin vain varmuutta, josko se mielikuva alkaisi sitten pikkuhiljaa kantamaan. Liinahan teki ihan etsintää viime syksynä, mutta ilman ilmaisua, nähtävästi ollaan etsintätyöskentelyn osalta jouduttu palaamaan aika paljon takaisinpäin, ennen kuin saadaan se ilmaisun kanssa samaan kuosiin, missä se oli syksyllä. No, hiljaa hyvä tulee...

Sulolle tallasin täysmittaisen 50x50 esineruudun. Kolme esinettä (kaksi lapasta ja Liinan rulla), kaksi takarajan tuntumassa, lähellä kulmia, yksi keskellä, puolivälin takana. Lähdin tekemään lähetyksiä oikeasta kulmasta, ja se vasen puoli veti Suloa koko ajan, ei edennyt suoraviivaisesti takarajalle, vaan lähti ensimmäisenä tarkistamaan ruudun keskustaa. Sulo toikin ensimmäisenä rullan keskeltä. Seuraavan lähetyksen tein siirtyen hieman vasemmalle, ja pian nousi lapanen oikeasta takakulmasta. Viimeiselle esineelle jouduttiinkin sitten tekemään töitä, en edes laskenut, kuinka monta kertaa sain Sulon lähettää, ennen kuin se nousi. En tiedä mikä siinä nyt oli niin hankalaa. Vähän oli korvattomuutta taas matkassa, kun kutsuin Sulon pois ruudusta uutta lähetystä varten, se lähti taas omille teilleen huitelemaan, eikä tullut kutsusta luo. Etsi myös ruudun rajojen ulkopuolelta, ei tosin hirmu kauas edennyt, mutta kuitenkin. Ehkä vähän vaikea treeni pienen tauon jälkeen. Eipä sillä, en nyt usko että sen yhden esineen nostaminen tulee kynnyskysymys olemaan, vaikka vannomatta kaiketi paras.

Liina harjoitteli esineruutua myös. Tuntuu nyt vain, että olen vähän sormi suussa Liinan esineruututreenin kanssa. Sulolle esineet oli äärettömän helppoa opettaa, se hetsautui niihin helposti, ja alkuopetus tapahtui hyvinkin vaivattomasti. Liinan kanssa sama taktiikka ei ole toiminut ollenkaan. Tänään yritin sellaista, että heitin vain narupallon Liinan nähden ruutuun, ja päästin sen esine-käskyllä etsimään. Kyllä se irtoaa vauhdikkaasti, mutta se etsiminen oli jotenkin nihkeetä - ihan kuin se ei olisi haistanut kunnolla?? Pyörii ja pyörii siinä esineen ympärillä, mutta olevinaan ei vain löydä. Voiko se oikeasti olla, ettei se löydä, vai onko siinä nostamisessa joku ongelma? Mulla kyllä on nenäpunkkilääkkeet koirille vielä annettavana, keväämmällä niitä taas jälleen kerran epäilin, ja otin lääkkeet. Yhden annoksen ovat saaneet, pitäisi antaa uudet. Ei ne nyt ole sanottavasti oireilleet, mutta voihan ne oireettomiakin olla. Toisaalta, en tiedä heikentääkö nenäpunkkikaan hajuaistia niin paljon, että jää esineet kokonaan löytämättä, kun ihan kivasti Liina on kuitenkin jäljestänyt tässä... Ennemmin epäilenkin, että se koko nostamis- ja tuomiskäytös ei ole Liinalla tarpeeksi vahva. Tein sitten sellaisen yksinkertaisen harjoituksen, jollaisia Säkylän leirin jälkeen jonkun verran tehtiinkin, että tiputtelin vain ympärille muutamia esineitä, sanoin Liinalle esine, en muuta, ja odotin sen tuovan esineitä. Lähti se tuomaankin, mutta yhdelle tarjosi maahanmenoa. Eli vissiinkin vähän sekoittuu pienen koiran päässä, milloin piti mennä maahan esineellä, ja milloin ottaa suuhun ja tuoda. Ehkä me nyt vielä vahvistetaan sitä nostamista, ja yritetään sitten tätä samaa harjoitusta uudelleen myöhemmin.

Jälkeä illan kähmyssä

2011-06-09T00:03:00.000+03:00

Käytiin tekemässä iltapuhteeksi jälkitreenit. Kello näytti varttia vailla yhtätoista, kun lähdin kotio päin ajelemaan, mutta ei ollut ainakaan liian kuuma. Ja muutenkin palkitseva reissu; jälkien vanhentumista odotellessamme käytiin kävelemässä lähistöllä pienen lammen ympäri, jossa bongattiin joutsenpariskunta lampeaan vahtimasta sekä saatiin kuunnella mustarastaan iltakonserttia. Ainakin luullakseni se oli sellainen.

Liinan jälki vanheni puolisen tuntia, Sulon noin tunnin. Sulon jälki oli noin 500 askelta pitkä (sekosin jossain vaiheessa laskuissa), kuusi keppiä, pari kulmaa. Liinan jälki oli noin 300 askelta ja 8 keppiä sekä kulmia. Maasto oli hieman haasteellisempi kuin olin ajatellut, harvennushakkuun jälkiä, uria ja hakkuutähteitä oli maastossa aika paljon; nämä toi lähinnä minun kulkemiseen ja koirien perässä pysymiseen oman vaikeuselementtinsä. Sulon jälki alkoi kuusikosta, jatkui nuorehkoon mäntymetsää, kulki pienen aukean läpi, jatkoi männikössä. Liinan jälki oli harvennetussa männikössä ja pieneltä matkalta suollakin. Loppupätkästä oli syviä metsäkoneen uria, jonne meinasin kenkänikin jättää, ja kulmakiemurtelu oli jäljen lopussa tästä johtuen vähintäänkin mielenkiintoista.

Molemmat selvitti jäljet hienosti. Liinalla oli vaikeuksia kahdella kepillä, se pyöri ja pyöri niiden ympärillä, mutta ei ilmaissut. En tiedä oliko niissä vähemmän mun hajua kuin muissa kepeissä vai mikä niissä oli, sillä muille Liina meni maihin suorilta. Mistä sitä tietää, minkä elementin noista keppien hajusta Liina on napannut ilmaisuunsa. Nyt taitaisi olla korkea aika ruveta tekemään vierailla kepeillä vieraita jälkiä Liinalle. Mulla meinasi Liinan jäljen lopussa naru sotkeentua pahemman kerran, ja jouduin sitä vähän setvimään Liinan pyörittyä siinä hankalassa kohdassa, jossa oli tiukkaa kulmaa kulman perään. Näissä kohdin Liina vähän antoi periksi ja tuli multa kysymään "eikö tänne, minne mennään", jolloin sanoin vain sille "jälki", ja yritin antaa sen työskennellä mahdollisimman itsenäisesti. Ja kyllähän se lähti jäljelle uudestaan sitten. No, tähänkin pitää tottua, enkä usko että Liina siitä naruhässäkästä kovasti itseensä otti.

Sulon jälki alkoi noin kymmenmetrisellä janalla, mutta janatyöskentelystä jäi aika paljon sanomista. Koirat tosin ehti käydä siinä janan alkupäässä pyörähtämässä meidän lenkille lähtiessä, joten sotkiko ne hajut sitten Suloa, siihen alkuun se ainakin jäi pyörimään. Kun Sulo lähti sitten etenemään, yritin vahvistaa tämän het lähtemällä itse perään, ja sitten se etenikin jäljen risteyskohtaan saakka, nappas jäljen ja valitsi oikean suunnan. Nyt Sulo ei ole enää muutamissa viime treeneissä tehnyt virheitä sen takajäljen kanssa, joten voisikohan tässä ajatella sen oppineen jotain..? Tosin tälläkin kertaa jälki lähti janalta vasemmalle, pitää muistaa seuraavalla kerralla tehdä jälki eri suuntaan. Jäljen alussa Sulo kuitenkin sekoili vähän ja lähti jostain syystä ihan vikasuuntaan, mihin kyllä saattoi vaikuttaa mun oma sekoilu narun kanssa. Kun sain narun irrotettua kannoista, kehotin Sulon uudelleen jäljelle, ja hyvin se sen sieltä etsi ja lähti seuraamaan. Sulo eteni vauhdikkaasti ja itsevarman oloisesti, mutta kaksi keppiä siltä jäi metsään. Olin olevinani merkinnyt kaikki kepit, mutta nyt oli vauhtia niin paljon, että mulla oli täysi työ vaan pysyä pystyssä ja pitää naru suorana, etten ehtinyt huomaamaan, mitkä kepit metsään jäi, jotain keskimmäisiä ne oli joka tapauksessa. Sulo on nyt viime jäljiltä jättänyt jokaiselta keppejä metsään enemmän tai vähemmän, pitää miettiä, miten sitä ilmaisuvarmuutta saisi kasvatettua. Muutoin jälkityöskentelyssä ei ollut sanomista, kivasti se tuntui pysyvän jäljen päällä, selvitti kulmat ja maastollisesti hankalat kohdat ongelmitta.

Pikku Houdini

2011-06-06T22:42:00.000+03:00

Esteet on tehty ylitettäväksi, totesi Liina autossa odotellessaan. Tätä pikkukoiraa ei niin vaan kaltereiden taakse suljetakaan. Upouusi verkko ei mahtanut mitään Liinan tahdonvoimalle, ja olihan siinä sitä rakoa ylimmän puolan ja katon välissä, ainakin saksanpaimenkoiran mentävä rako. Sulo oli ehtinyt selvittää janan ja nostaa yhden kepin, jolloin auton suunnalta kuului vinkumista ja kohta metsä ryski, kun Liina paineli meidän luo "täällähän te ootte! Mäkin tuun!" En viitsinyt viedä Suloa pois jäljeltä, kun niin hyvin oli aloittanut, joten se sai jatkaa jäljestämistä, ja me tultiin Liinan kanssa perässä. Liinakin olisi tosin mielellään jäljestänyt. Sulo ei häiriintynyt meistä, tosin kolmannen kepin yli se ajoi.

Meillä on siis autossa vasta-asennettu uusi verkko takakontin ja -penkkien välissä, mutta ylintä puolaa ei saanut kovin korkealle, ja vähän arvottiin, niinköhän sieltä Liina mahtuu läpi tulemaan. Aluksi näytti, että ei tule, mutta eipä tuo näytä Liinaa pitelevän, kun neiti päättää oikeasti haluta pois. Täytyy tutkia, saako sitä säädettyä korkeammalle, jos ei, pitää harkita palautusta - mitä teen verkolla, joka ei pidä koiraa sillä puolella kun on tarkoitus?

Jäljet koirat kuitenkin teki, tokoa sitä ennen. Jäljet vanheni tunnin verran, ehdittiin käydä metsälenkillä sillä välin. Sulolla oli vajaan kymmenen metrin jana ja neljä keppiä, yksi kulma ja yksi polun ylitys. Kulman selvitti hyvin, tarkisti vanhan menosuunnan mutta lähti hyvin jäljen päälle. Tiedä mikä sillä kolmannella kepillä tuli, kun ei sitä nostanut. Janalla lähti oikeaan suuntaan (vasemmalle) jo puolesta välistä, en tiedä pitäisikö Sulo saada etenemään suoraviivaisemmin pidempään, vai onko tuo hyväksyttävä suoritus, jos suunta on oikea. Pituutta Sulon jäljellä ei ollut kuin ehkä reilun sata metriä.

Liina teki myös noin satametrisen jäljen kuudella kepillä ja yhdellä kulmalla. Työskentely olisi voinut olla tarkempaa; yhdestä kepistä Liina meinasi ajaa ohi ajaessaan jälkeä metrin sivussa, mutta muutoin ihan ok. Kulmassa pyöri vähän, mutta löysi oikean suunnan. Lopussa pyöri myös, mutta teki hyvin töitä jäljelle löytääkseen. Mutta mikä tärkeintä, Liina ilmaisi kepit oma-aloitteisesti! Ensimmäisen se noteerasi muttei mennyt suoraan maihin, joten ennen kuin ehti lähteä jatkamaan, sanoin sille maahan, ja loppujen ilmaisussa ei ollut mitään ongelmaa. Ehkä oli ihan hyvä vähän pitää taukoa tästä, nyt on luottavainen olo, että ilmaisut voisi lähteä tästä sujumaan.

Kentällä kuumuus verotti fiilistä sekä koirilta että ohjaajalta. Liina oli vähän lahna, tosin se petrasi loppukierroksia kohti. Tehtiin seuraamista, pitkää pätkää, jossa palkkasin kuitenkin usein. Paikkamakuussa Liina oli pariin otteeseen, kerran porukkamakuussa ja kerran häiriössä toisten tehdessä. Lisäksi häiriköitiin Edin luoksetuloja. Ilme oli makuissa valpas, mutta nyt Liina ei häiriintynyt mun puhumisesta, vaan pysyi. Mun pitänee tottiksiin valmistautua tulemalla kentälle hieman etuajassa, jotta ehdin käyttää Liinaa ulkona, kun tosiaan on alkanut tuntua siltä, että Liina keskittyy töihin paremmin, kun on saanut ensin vähän vapaammin olla. Täytyy ainakin kokeilla vaikuttaako se Liinan tekemiseen.

Sulo teki seuraamista. Tehtiin minihenkilöryhmää, josta palkka, sekä suoraa seuraamispätkää, josta henkilöryhmään ja siitä palkka. Myös paikkamakuun häiriössä Sulo teki. Nyt, kun taustalla on kokeeseen valmistavia treenejä, tajusin, että hieman epäreilusti en ehkä Sulon kanssa tehdessä ole aina ollut itse satasella mukana siinä koulutustilanteessa. Nytkin jouduin Suloa huomauttamaan haistelusta, joka jatkui kiellosta huolimatta, ja nyt sitten älysin vahvistaakin sen haistelun lopettamisen ja huomion kiinnittämisen minuun - aika usein olen tässä tilanteessa itse vain turhautunut "ei sitä taaskaan kiinnosta". Kyllähän Suloa kiinnostaa, ihan samalla tavalla kuin silloin pentuikäisenä, jolloin siitä joku treenikentällä sanoi, että siitä voisi saada kivan kisakoiran. Saihan siitä, pitää itse vaan muistaa se hyvä tunnetila treeneissä!

Kesä! ja tilannekatsaus

2011-06-05T23:44:00.000+03:00

Viikonlopulle suunniteltu peltojälkikurssi peruuntui, joten viikonloppu kuluikin sitten kotona puuhastellessa. Oi, jos kohta päästäisiin jo muuttamaan takaisin! Kesäkin tuntuu ihan erilaiselta, kun voi koko päivän toimittaa pihalla. Talviturkistakin pääsin eroon. Piha se on täällä väliaikaiskodissammekin, mutta kovin se tuntuu pieneltä, ja naapureita joka nurkalla. Suunnittelin kyllä jäljentekoa kurssia paikkaamaan, mutta se nyt jäi. Nämä remppahommat mitä pikemmin kun saa pakettiin, sitä pikemmin päästään taas kotiin asustelemaan. Toisaalta pieni tauko tekee välillä hyvää, minulle ainakin; se kasvattaa omaa motivaatiota tekemiseen.

Koirat kyllä nauttii olostaan kotona. Ne on molemmat varsinaisia kaivureita, kun on pihaa myllätty useammasta kohdin. Sulo tykkäisi tulla aina samalle kuopalle ja haukkua lapiolle; Liinalla puolestaan on omat kuviot. Se on kaivanut kaksi massiivista kuoppaa ihan oma-aloitteisesti, toisen ulkovessan viereen, toisen pihan reunalle kuusen alle. Ja naama tietysti ihan pihkassa. Koirille suurinta hupia on, kun puolisko kaivaa esiin virvelin ja yrittää pyytää kalaa. Yritykseksi se on nyt jäänyt, en tiedä miten hyvin kalat kuulee veden alle kaksi huutavaa koiraa. Liina aamulla jo kävi pyytämässä virvelisessiota: se juoksi laiturille, sitten takaisin meidän saunamökkiin katettuun aamupalapöytään, sieltä saunan ovelle (jossa virveliä säilytetään) ja taas laiturille. Ja hirveä vinkuminen päällä. Pitihän Liinan huvinsa saada.

Liina on taas paastonnut. Sille ei oikein luutkaan kelpaa, ei ainakaan pakastimesta otettuina. Sitten, kun ne on ensin muhinut maan sisällä päivän, pari, syömistä voi harkita. Sama juttu kupista tarjoiltujen eväiden suhteen. Yhtenä iltana tässä Sulo kävi vinkumassa mulle, kun tietokoneella jotain näpräsin. Sanoin Sulolle "näytä mikä on", ja se vei mut Liinan kupille, jossa oli eväät koskemattomina. Sulo tietää, että Liinan ruoka ei ole Sulon ruokaa, mutta nälkäinen possu mietti, saisiko se kuitenkin syödä Liinan eväät, kun ne ei sille maistu. Nauratti, annoin Sulolle jälkiruoaksi sellaisen hammastikun - ansaitsihan se sen, kun noin nätisti kävi pyytämässä. Tämän jälkeen Liina kävi muuten tyhjentämässä kuppinsa.

Koska ei olla mitään järkevää tehty, päivitetään nyt treenien ja tavoitteiden suhteen tilanne, kuten otsikossa luvattua.

Liina aloittaa:

Liinan kanssa tavoitellaan BH-koetta ehkä syksyksi, mutta ei suhtauduta tähän tavoitteeseen liian vakavasti. Jos kaikki menee suunnitellusti, ensi vuonna voitaisiin oikeita jälkikokeita katsoa.
Liikkeistä:
- seuraaminen: vireen kanssa on vielä tekemistä. Seuraa nätisti ehkä sen kymmenen askelta. Takamuksenkäyttöä vielä harjoitellaan. Henkilöryhmää ei olla hirveästi harjoiteltu.
- luoksetulo: pitkästä matkasta eteentuloasennossa on vähän sanomista, vauhti on ollut kiva. Malttaa yleensä odottaa. Luoksetuloasennosta perusasentoon siirtymisessä treenattavaa.
- jäävät: vaiheessa. Maahanmeno ehkä vahvin. Menee edestä, seuraamisesta ei vielä oikein.
- paikkamakuu: tarvitsee vielä paljon vahvistusta sekä keston että häiriön suhteen.
- hyppyjä ollaan aloiteltu.
- eteenmenoa esineelle tehty, mutta hyvinhyvin alussa ollaan vielä.

Sulo:
Sulolla tähtäimenä JK1 syksyllä, katsotaan miten tottisten kanssa käy kesän aikana. TK2... no, saapi nähdä. Jos vielä tämän vuoden aikana kokeissa käydään, niin hyvä on.

- seuraaminen: sitä pitkää pätkää ketjutettuna henkilöryhmään pitäisi harjoitella.
- jäävät: istuminen ehkä epävarmin.
- eteenmenoa pitää vahvistella. Ketjutreeniä pitäis ruveta tekemään, eteenmenon loppupalkalla.
- noutoa pitää vahvistaa. Tunnetta mukaan.
- a-este on ainakin mieluinen. Takaisinhyppy ei ole valmis.
- hyppynouto ihan ok mallilla.

Tokosta erityistreeniä vaatii kaukot.

Hakumetsässä

2011-06-03T23:31:00.000+03:00

Torstaina käytiin vielä hakumetsässä kera Essin ja Annin. Taukoa ehtikin tulla hakutreeneistä erinäisten kiireiden vuoksi pari viikkoa.

Liinalle neljä ukkoa, kaikki haamuina, näytöille paot. Liinalla oli ihan hirmuinen vauhti päällä metsässä! Rullat tipahteli, mutta se kävi kyllä ne hakemassa ja toi mulle. En saa kehua Liinaa rullan ottamisesta ollenkaan, sillä silloin se tiputtaa rullan herkästi. Ilman apuja etsiminen ei lähtenyt oikein käyntiin, yhdelle pistolle sitä yritettiin, mutta vauhti loppui siihen ja nenä meni maahan. Pitäisi tuuliharjoituksia tehdä, niitä tuulisia kelejä odotellessa... Sitäkin voisi tehdä, että antaa sen nähdä haamun, jonka jälkeen kääntää vaikka ympäri ja lähettää uudelleen. Näytöille menossa oli enemmän vauhtia kuin viimeksi, ja tuli pari oikein hyvää vahvistusta siihen vielä. Ihan hyvät treenit, tauko huomioiden. Ja tuo vauhti ja innon määrä oli kyllä tosi positiivista.

Sulolta ei oikein haukku irronnut. Olisikohan sitä jo väsy painanut. Otin Sulon kahteen otteeseen metsään, molemmilla kaksi pistoa, tosin ekalla kerralla tehtiin kolmaskin, kun ilmaisu oli niin huono. Kun haukku ei irronnut, tuli metsään sitten kaikenlaista muuta käytöstä, kuten haistelua, vinkumista, maalimiehen tökkimistä. No, ehkä en vielä huolestu, haukutaan nyt leluille ja katsotaan ensi viikolla, onko tässä oikea ongelma käsissä. Haamuille ilmaisu toimi jotenkuten, etsimäänkin Sulo lähti hyvin, mutta ei sitten oikein ilmaissut. Mulle on kyllä sanottu, ettei haku ole välttämättä Sulolle paras laji, ja voisihan se olla itsenäisempi ja toimintakykyisempi siihen hommaan, mutta toisaalta ukkojen etsiminen metsästä on Sulon mielestä kyllä ihan selvästi hauskaa. Pidetään tämä nyt vain sellaisena, että kaikilla on mukavaa, tulee onnistuneita treenejä ja itsevarmuus kasvaa; se, päädytäänkö me Sulon kanssa ikinä hakukokeisiin, on toissijainen asia.

Toinen avo 2

2011-06-03T23:13:00.000+03:00

Putken kolmas koe Tampereella, Tampereen Vetokoiraseuran järjestämänä. Tuomari Juha Kurtti. Tuloksena avo2 ja puolen pisteen erolla sama tulos kuin edellisen päivän kokeesta, nyt 141 pistettä. Tulosrivistö:

Paikkamakuu 10 p. Ei ongelmaa. Lonkka-asentoa ei tällä kertaa verotettu.

Seuraaminen 8 p. Yllättävän hyvät pisteet suoritukseen nähden... Koerupeama näkyy pitkäkestoista tekemistä vaativassa toiminnassa - vire oli no, matala... Sulo haahusi, jäi jälkeen, ei ollut mukana täyskäännöksissä, istui hitaasti. Positiivista kuitenkin, että se korjasi itse: vaikka kontakti tippui, se kuitenkin muisti mitä oltiin tekemässä ja yritti uudelleen.

Maahanmeno seuraamisesta, 9 p.Olisi voinut olla vähän nopeampi.

Luoksetulo 6 p. Venyi. Huonompi kuin eilen, parempi kuin sunnuntaina. Omaakin mokaa oli mukana, annoin käskyn liian myöhään.

Seisominen seuraamisesta 10 p.Tämä oli hyvä.

Nouto 7 p.Oma heitto oli vino. Sulo lähti hyvin, lähti palautukseenkin hyvin, kunnes metrin päässä musta bongasi maasta hajun, tiputti kapulan ja pisti nenän maahan. Uusi tuo-käsky, Sulo mietti hetken ja toi kapulan eteen (huh!).

Kaukot 0 p.Sulolla ei ollut aikomustakaan nousta istumaan.

Hyppy 8 p. Törmäsi lopussa. Mutta tästä liikkeestä Sulo tykkää!

Kokonaisvaikutelma 9 p. Koira voisi osoittaa enemmän aktiivisuutta ohjaajaa kohtaan - no aijaa :) Ja kiva oli kuulemma nähdä valkoisiakin kokeissa (eilen oli muuten evl:ssä valkoinen).

Ihan hyvä maku tästä kuitenkin jäi. Osa virheistä menee liian vähäisen liiketreenin piikkiin, osa olemattoman koemaisen treenin piikkiin, osa sen, että tämä oli kolmas koe putkeen. Mutta en minä tiedä, ei se nyt ihan kamalaa ollut. Sulo yritti, ei jaksanut keskittyä loppuun asti, mutta teki suurimmaksi osaksi niinkuin osasi. Noita kaukoja meidän täytyy treenata tosin ihan eri mielentilaan, että Sulo erottaa selvästi paikkamakuun ja kaukot toisistaan, että kaukoista tulee iso loppupalkka, tai sitten kaukoista pääsee suoraan tekemään hyppyä, joka on Sulon lemppariliike. Olen ehkä itsekin pilannut tuota liikettä liialla hinkkaamisella, sillä talvella kaukot oli Sulolle aika varma nakki.

Nyt jätetään kuitenkin toko vähäksi aikaa tauolle. Olin katsellut kyllä kesäkuun kokeita, mutta nyt tuntuu, että ohjaaja ja koira tarvitsevat pientä taukoa, jotta jaksavat taas painaa. Ja voi olla, että me jätetään toko joka tapauksessa tauolle syksyyn asti, ja ruvetaan treenaamaan pk-tottisliikkeitä enemmälti. Niissäkin olisi tekemistä, sikäli mikäli sitä jälkikoepaikkaa tämän vuoden puolella meinais katsella.

Avo 2

2011-06-02T00:10:00.000+03:00

Tuloslista näyttää nousujohteiselta, mutta keskeneräisyys näkyy... Pykälän verran parannettiin tänään kokeissa Kangasalla, jossa tuomarina Jaana Tala.

Tulosrivistöä:

Paikkamakuu 9 p. Vanha tuttu lonkka-asento. Sulo meinasi mennä maahan jo alkupuhuttelun aikana; tietää, mistä tässä on kysymys. Ihan vähän olin tosin huolissani tästä, sillä tiistaina Sulo teki paikkamakuun Hannan seuraavan ryhmän kanssa, jossa rupesi kapsuttamaan kesken kaiken, ei tosin noussut ylös.

Seuraaminen 9 p. En olisi antanut meille näin hyviä pisteitä, sillä Sulo haahusi vähän, jäi jälkeen, ei ollut täyskäännöksessä yhtään mukana, ja yksi perusasento meinasi jäädä tekemättä. Ääntäkin oli mukana.

Maahanmeno seuraamisesta, 9,5 p. Puoli pistettä lähti äänestä.

Luoksetulo 7,5 p. Olin itse pysäytykseen tosi tyytyväinen! Venyi se varmaan pari metriä eli vois olla nopeampikin, mutta vertailukohtaa löytyy.

Seisominen seuraamisesta 9 p. Nyt seisahtui.

Nouto 7 p. Oltiin ekoina suoritusvuorossa, ja kävin nopeasti autolla Sulon kanssa leikkimässä sinne jätetyllä narupallolla, mutta unohdin ottaa noutokapulan mukaan. Tehtiin siis järjestäjien kapulalla. Sulo epäröi hieman nostamista, mutta toi kuitenkin, ja istuikin kapulan kanssa, ei tosin kovin tiiviisti. Toisaalta oli hyvä nähdä miten se toimii vieraalla kapulalla, pk-puolella kun kuitenkin käytetään järjestäjien kapuloita.

Kaukot 0 p. Maahanmennessä lonkka-asento, eka istuminen puolittainen, toiseen ei noussut kolmesta käskystä huolimatta. Harmittava juttu.

Hyppy 7 p. Oli ehkä vähän matala ottaen huomioon, että ollaan nyt enemmän tehty metrisellä, mutta Sulo hyppäsi, vähän lähti ääntä, istui, ei kovin nopeasti, ja hyppäsi takaisin. Perusasento taisi olla vino.

Kokonaisvaikutelma yllätyksekseni 9 p. Äänestä mainitsi, mutta ilmeisesti muutoin meidän tekeminen miellytti tätä tuomaria. Kiitos ja kumarrus siitä :)

Kaukot jos olisi mennyt paremmin, olisi ollut mahdollisuus ykköseen, joten ne tehotreeniin. Näkeehän tästä, että ne liikkeet, joita ollaan alokkaasta lähtien hinkattu, meni hyvin, ja nämä uudet huonommin. Enkö osaa opettaa vai tarvitseeko koira vain PALJON toistoa, en tiedä. Hitaasti me edetään, mutta hyvä kuitenkin, että nousujohteisesti. Sulon vire laski loppua kohti aika reilusti, mikä vaikutti kaukoihin. Joten tulevaisuudessa ketjun loppu taitaa olla kaukot sitten treeneissä, hypystähän Sulo tykkää muutenkin. Tai sitten palkita kaukoista hypyllä... Olen ottanut kaukojen jättöön uuden sanan käyttöön, mutta sillä ei ole vielä mitään vaikutusta tekemiseen. Ykköstavoite ei siis vieläkään täyttynyt, ja lisää kokeita pitää katsoa kalenteriin, mutta ihan hyvä mieli jäi näistä kokeista kuitenkin.

Kokeisiin valmistautumista

2011-06-01T23:49:00.000+03:00

Sulo on jatkanut tokoiluja avon liikkeiden merkeissä. Tiistaina oli Hannan tokot. Tehtiin kaikki avo-luokan liikkeet läpi. Palkkaa parin liikkeen välein.

Hannalta kommentteja kootusti:

- Sulolle noutojen palautuksia. Älä tee näistä isoa numeroa! Helppoja juttuja :)
- pysäytyksiä esim. kiertämisen kautta. iso koira voisi tykätä isosta vauhdista. treenaa pysäytyksiä heittämällä pallo/ruoka samaan aikaan käskyn kanssa
- jos ei istu esteen takana, anna seistä, älä anna toista käskyä - 8 tulee väärästä asennosta
- sulolle joku merkki, joka tulee ennen palkkaa, jota voi käyttää kokeissa
- palkkaantuminen kehumisesta? tykkäisikö "tökkimisestä"? ("Näyttääkö se tältä kun se on oikein iloinen?")

Eli sitä fiilistä vaan tekemiseen; pitäisi löytää palkkaustapa, jolla Suloa voi kokeessakin palkata siten, että se oikeasti palkkaantuisikin.

Viime hetken valmistautumisten yhteydessä olen huomannut, että mun on selvästi reagoitava treeneissä, jos Sulo tekee virheen - pelkästään uuden käskyn antaminen ei auta korjaamaan virhettä. Tämä näkyi hypyssä; istuminen hypystä on Sulolla ollut vähän nihkeää. Jos Sulo ei heti istunut, kutsuin sen pois ja hyppyytin yli uudelleen. Tällöin se istuminenkin tuli sieltä. Viihdekeskuksellakin käytiin Jennin kaverina pyörähtämässä ja tekemässä tokoliikkeitä; Sulo halusi käydä välipalkkana kiipeämässä A-esteen :) Sen se sai tehdä. Erityisesti me ollaan hiottu seisomisia ja pysäytyksiä, kaukojen istumaannousuja, esteen takana istumista.

Liinan kanssa tehtiin yksi setti noutotreeniä Hannan tokossa. Etsittiin tapoja saada palautukseen vauhtia. Liina palauttaa kyllä siististi, mutta palautus saisi olla vauhdikkaampi. Houkuttelu ruokakupin kanssa toimi parhaiten; mutta mun pitää juosta Liinaa karkuun sen kupin kanssa. Ihan alussa pitää muistaa tokoasento, jotta Liina pikkuhiljaa oppisi yhdistämään jäykän tokoasennon mukavaan tekemiseen.

Liina on tehnyt paikkamakuita. Urmon ja Pepen kaverina pysyi, kunnes itse avasin suuni. Tähän pitää erikseen siedättää. Maanantaina Liina yllätti positiivisesti; vierestä nousi kaveri ylös ja tuli haistelemaan Liinan niskaa. Olin varma, että homma menee rähinäksi, mutta mitä vielä, Liina makasi aloillaan ilmeenkään värähtämättä! Vahviste tuli aika täydelliseen saumaan :) Upea työmoraali tuolla pienellä koiralla. Lisäksi seuraamista, suoraa ja käännöksiä ollaan tehty, sekä jääviä.

Avo 3

2011-05-29T23:49:00.000+03:00

Projekti ykkösen(-ten) metsästys jatkuu. Tänään Sulon kanssa tokokokeissa Keuruulla, tuomaroimassa Mauri Pehkonen. 3-tulos ja 126 pistettä.

Paikkamakuu, 8 p. Sulo ei keskittynyt minuun lainkaan kehään mentäessä, jouduin antamaan kaksi käskyä. Otti makuun rennosti ja pysyi. Kaksi koiraa oli noussut paikkamakuuryhmässä.

Seuraaminen, 8 p. Tämä meni hyvin. Sulo seurasi koko kaavion kuten osaa, alussa tuli parissa kohtaa piip. Tästä ei tuomari tykännyt. Mutta on Sulo pahempaakin esittänyt. (Hieman ehkä mietitytti se, millä kriteereillä seuraamista arvostellaan - 9 pistettä seuraamisesta irtosi avoimessa suorituksella, jossa koira ei vilkaissutkaan ohjaajaa koko kaavion aikana. Eipä sillä tietenkään, että muiden saamat pisteet olisi meiltä pois, mietin vain pisteiden kerääntymistä suhteessa omaan näkemykseeni ihannesuorituksesta...)

Maahanmeno seuraamisesta, 9 p. Pistevähennys lähti alun piippaamisesta. Muutoin moitteeton.

Luoksetulo ja pysäytys, 5 p. Lähti vauhdilla ja pysähtyi ehkä metrin päässä musta. Ihme että antoi pisteitä tästä. Vähän olin hämilläni tästä, sillä vaikka Sulon pysäytykset ei mitään huippunopeita ole olleet viime aikoina, niin se on kuitenkin pysähtynyt.

Seisominen seuraamisesta, 0 p. Sulo meni maahan. Käskytin ehkä eri äänensävyllä kuin treeneissä? Tätäkään virhettä ei ole aikoihin nähty, mutta näin se nyt meni.

Nouto, 7 p. Ei ollut musta näin huono, tai siis, vertaan tietysti siihen, mitä se on ollut ja mihin se on mennyt. Pisteet lähti kai elävästä otteesta, äänestä lähdössä, ehkä jostain muusta..? Mutta Sulo meni ihan kivalla vauhdilla, otti suoraan, ei tiputtanut tai mällännyt, toi suoraan eteen kohtuutiiviistikin. Minä olen tyytyväinen. (Kiitos Jarille muistutuksesta, miten tärkeitä ne sujuvat peruskäytökset ovat!)

Kaukot, 6 p. Nämä oli ihan hirveitä. Ekaan ylösnousemiseen varmaan 3 käskyä, ja sittenkin Sulo nousi vain sen verran, että kyynärät nousi ilmaan ja painui maihin saman teinsä. Se oli kai tekemässä paikkamakuuta.Aloitus oli huvittava; liikkuri näytti kengänkärjellä viivan, johon pyllyn pitäisi osua, ja Sulo oli sitä mieltä että "ai tästä kaivetaan."

Hyppy, 7 p. Tässäkin taisin joutua antamaan kaksoiskäskyn istumiseen, olikohan ääntäkin mukana. Enää ei muista... Hypyt ok.

Kokonaisvaikutelma 7 p. Mauri ei vissiin tykännyt meistä erityisemmin, ainakaan tänään, ei perustellut pisteitä sen kummemmin. Vähänhän tekeminen oli välistä nihkeetä, ja sitä ääntä irtos parissa kohtaa. Itsestä se ei niin huonolta tuntunut, tiedä sitten.

Ei esitetty me parasta osaamistamme tänään, mutta tiukassa oli ykköset muutenkin. Avoimessa luokassa ykköstuloksia ei tullut yhtään, kakkostuloksen taisi saada voittaja. Luoksetulon pysäytykset venyivät järjestään. Sinällään esim. ilma oli varsin optimaalinen koitokseen; viileä ihmisille mutta mukava koirille.

Kaikkinensa koitos oli kuitenkin mulle opettavainen. Luulen, että se, että Sulo ei tehnyt liikkeitä "kuten ne on sille opetettu", johtuu meidän vähäisestä kokeenomaisen treenin määrästä näillä avoliikkeillä. Sehän alotti ihan hyvin, mutta pakko levisi loppua kohti pahemmin ja pahemmin (kahden ekan liikkeen jälkeen kerkesin jo ajatella, että tämähän menee hyvin! Virhe, ei saa nuolaista ennen kuin tipahtaa!) Se, mihin olen kuitenkin tyytyväinen omalta osaltani, on että tajusin, tai ainakin yritin, kehua Suloa liikkeiden jälkeen, niiden epäonnistuneidenkin. No, ehkä ne kiitokset ei yhtä vuolaita olleet väärien suoritusten jälkeen, mutta eihän se koiran vika ole, ettei me olla treenattu tarpeeksi. Mikä oli kaikkein positiivisinta, niin Sulolla oli ainakin yritystä. Kuten epäilinkin, se vire näkyy sitten siinä, että Sulolta pääsee ääntä, mutta ei tää nyt mitään ihan hirveetä ollut kuitenkaan. Jos vertaa viime kokeeseen, jossa pistesaalis oli jotain samaa luokkaa, tässä kokeessa Sulo oli mukana kuitenkin sillä meiningillä, että se yrittää ja tekee töitä, eikä rupee kapsuttelemaan kesken liikesuorituksen.

Tajusinpa myös koepaikalla sellaisen jutun, että sen verran monta koekäyntiä meillä on jo takana, että Sulo tietää, milloin ollaan tilanteessa, jossa ei palkkaa tule, eikä se intensiivinen keskittyminen ole niin kannattavaa kuin treeneissä. Tähän ei kai muu auta kuin loppupalkalle ketjuttaminen - saada Sulo uskomaan, että palkka tulee, kun jaksaa vähän vain tehdä. Ongelma näkyi hyvin selvästi paikkamakuun korvattomuudessa, ja yksilösuorituksiin mennessä pienen ensiapuloppupalkan mielikuvan yritinkin Sulolle tehdä jättämällä narupallon kehän ulkopuolelle, tein vuoroamme odotellessa pari seuraamisen aloitusta ja vapautusta palkalle. Ja kun tultiin kehästä, juostiin yhdessä hakemaan palkkaa.

Kaukoihin pitää ottaa toinen sana jättöön kuin se "paikka", jota olen nyt käyttänyt, että se erottuisi paikkamakuusta. Luoksetulon pysäytykseen ensimmäisen kutsun voisin myös vaihtaa. Olen käyttänyt sitä samaa tänne-käskyä, mutta sillä Sulo nähtävästi ottaa liian kovan vauhdin. Kotitreeneissä olen käyttänyt tule-käskyä, mutta sillä Sulo taas ennakoi pysäytystä ihan älyttömästi. Jospa se sitten toimisi kokeissa?

Aikaa seuraaviin kokeisiin on vähän, mutta kyllä me silti sinne mennään. Pitää yrittää ehtiä tekemään muutamien liikkeiden ketjuttamista peräkkäin, hypyn istumisen varmistelua, kaukoja lelupalkalla, seisomisen varmistelua ja luoksetulon pysäytystä piitkästä matkasta. Eihän tuossa hommaa olekaan :)

Liina on tehnyt myös tottiksia, seuraamista, jääviä ja luoksetuloja. Jääviä treenaan kaikkia sekaisin. Maahan Liina menee jo sivusta, muutaman kerran on mennyt istumaankin, seisominen on vaikein. Niin ja onhan Liina tehnyt noutoakin. Se tekee oikeastaan koko noutoliikkeen jo nyt paremmin kuin Sulo... Ihan niin nopea se ei ole, eikä tule niin tiiviisti eteen istumaan kuin toivoisin, joten kun meillä ei noudon kanssa mikään kiire ole, tehdään nyt vain vauhtia ja tunnetta siihen kapulaan, ja otetaan erikseen eteenistumisia kapulan kanssa. Tänään se teki yhden lyhyen keppijäljen pihassa myös, ja ilmaisi kaikki kepit.