Hyvä mieli, parempi treeni

Tällä kertaa näin päin. Ystävien kanssa suoritetusta pohdiskelutyöstä on hyötyä, paitsi pohdiskelijoiden mielenterveydelle, myös ihan konkreettisestikin, kun etsitään hyviä toimintatapoja ja toimivia ratkaisumalleja koiran kouluttamiseen. Jo viimeksi taisin kirjoittaa, jotta yritän noudattaa kouluttamisessani entistä paremmin omaa intuitiotani; löytää ne parhaiten koiralle ja itselle sopivat omat tavat tehdä ja viedä koulutusta eteenpäin, ne tavat, jotka välillä ovat tuntuneet olevan pahasti hukassa. En voi jatkuvasti kyseenalaistaa omaa toimintaani, vaan itseensä on joskus vain luotettava - vaikka tietäisinkin, että tämänkin asian joku toinen tekisi jollain aivan toisella tavalla.

Kouluttamisen lähtökohtana on pidettävä ensisijaisesti eläintä ominaisuuksineen ja toissijaisena kouluttajaa mieltymyksineen. Liina on herkkä ja kiltti koira, joka lukee tarkasti minua ja myös herkästi paineistuu minun toiminnastani. Paineistuminen on sen kouluttamisessa myrkkyä; se ei edistä oppimista sen enempää teknisesti kuin tunnetasollakaan. Fakta on, että yritykseni vaikuttaa Liinan tunnetilaan eivät ole viime aikoina tuottaneet toivottua lopputulosta, vaan saaneet vaan koiran paineistumaan, mistä johtui viimeviikkoinen totaalinen turhautuminen ja lamaantuminen. Oli siis tarve pysähtyä miettimään asiaa uudestaan, sillä jonkun täytyi muuttua. Yleensähän sen muuttuvan tekijän täytyy olla kouluttajan toiminta. Päätin palata "ydintehtäväämme", tottiksen syvimpään olemukseen, eli temppujen opettelemiseen ja hanskaamiseen. Tottis kun on lopulta vain kokoelma temppuja, joita koiralle opetetaan. En tiedä, kumman vaikutus on merkittävämpi, Liinan ominaisuuksien vai kouluttajan toiminnan - todennäköisesti molemmilla on ollut osansa - mutta yhtä kaikki, Liina on toiminnassaan hyvin tehtäväorientoitunut, eikä se syty minun kummallisiin leikittämisyrityksiini harjoittelutilanteessa - Liina leikkii kyllä paljon ja mielellään, mutta treenitilanteessa en ole pystynyt valjastamaan tätä halua hyödykseni. Puutteita on epäilemättä omassa toiminnassani tässä suhteessa.  Kuitenkin kolikon toisella puolella Liinalla on korkea työmoraali, laaja toiminta-alue (sillä ei keitä yli), ja minun hyväksyntä on sille tärkeää. Siinähän minulla on nippu ominaisuuksia, joista on koulutuksessa hirmuisesti hyötyä - mitä siitä, että Liinan tapauksessa leikittämisen kautta sen tunneoppimiseen vaikuttamaan pyrkiminen ei ole niin helppoa, kuin se joidenkin toisten kanssa (esim. Sulon) on.

Mitä tämä sitten tänään käytännössä tarkoitti Liinan treenien kannalta? Vastaus: keskittymistä olennaiseen - kriteeriin, onnistumisiin ja palautteeseen. Pidin kriteerin sellaisena, että Liinan oli mahdollista onnistua usein, mikä vaikutti positiivisesti sen tunnetilaan, ja kun se onnistui, kerroin sen sille, paitsi palkitsemalla (ruoalla), myös omalla äänensävylläni ja kehonkielelläni. Liina teki kolme tai neljä kierrosta, ei hirmu pitkiä, mutta ei mitään nopeita kääntymisiäkään, pysyi jatkuvasti hyvässä vireessä, pääsimme harjoituksissa tavoitteeseen, ja joka kerta halliin tullessaan ja sieltä lähtiessään Liina oli yhtä innoissaan ja hyvällä tuulella. Omistaja oli, jos mahdollista, vielä paremmalla.

Tehtiin seuraamisia alkuun. Tavoitteena oli parantaa takamuksenkäyttöä täyskäännöksissä. Kävi kuitenkin ilmi, että käännösten ongelma ei ole niinkään koiran takamuksenkäyttö, vaan ohjaajan käveleminen. Muutin sitä, ja käännökset parani huomattavasti. Niinpä. Tehtiin hyppyä. Ei puhettakaan epäröinnistä, kuten viimeksi hyppytreenissä. Liina osaa myös pysähtyä hypyn jälkeen. Paikkamakuu toisten tehdessä. Pientä ääntä irtosi alkuun, mutta hiljeni ja rauhoittui, ja makasi hienosti paikallaan häiriössä. Noudon palautusasentoja, ensin patukan, sitten Oilin damin kanssa. Liina vähän vierasti damia ensi alkuun, liekö riistanhaju syynä, mutta saatiin onnistuneita luovutuksia. Henkilöryhmä meni hienosti, ainoastaan ohjaajan toiminta olisi siinä ansainnut vähän risuja, koiran ei. BH-koemaisesti jäävät ja luoksetulo, näillä matkoilla niissä ei ongelmaa ollut.

Sulokin teki. Paikkamakuu, jossa piti puuttua ääntämiseen, mutta sitä kautta, että palkkasin sitä hiljaisuudesta. Kriteerinä oli viisi sekuntia hiljaisuutta. Hyvä uutinen on, että hiljaisuus lisääntyi. Takamus pysyi seuraamisissa kurissa. Noudon palautuksia pari, luoksetulon pysäytykset oli ok, kaukokäskyt niin ikään. Sulolla oli hyvä vire.

- - -

Tällä viikolla olen käynyt pari kertaa koirien kanssa hiihtämässä, ja Liina on saanut vetää pätkän molemmilla lenkeillä. Se vetää jo aika kivasti; tosin toisella lenkillä, joka tehtiin peräkkäisenä päivänä, vauhtia ei ollut niin paljon kuin ensimmäisenä. Liina myös reagoi kannustukseen kirimällä tahtia, ja hidastaa pyynnöstä. So far so good.

Terhi ja Laku kävivät meillä. Koko pitäjä raikasi, kun paimenet leikkivät tyylilleen uskollisesti "mitä kovempi rähinä, sen paremmat geimit." Keneenkään ei tullut reikiä. Loppulenkistä Liina kyllästyi Sulon ja Lakun otteisiin, ja turvautui minun selustan tarjoamaan suojaan.

Otettiin jokunen värisuorakuvakin :) (Jälkimmäisessä kuvassa Liinan ja Lakun ilmeet kertonevat olennaisen: toinen on täysin vakuuttunut viehätysvoimastaan, toinen ei enää jaksa yrittää oikoa tätä käsitystä, vaan poistuisi mieluummin takavasemmalle...)

Laku, Liina ja Sulo

 

Mä en haluu olla ton vieressä.

Sokerina pohjalla: Tahvo nauttii elostaan yhä estottomammin. Viimeksi makasivat sohvalla Sulon kanssa kyljikkäin, Sulo suorastaan nojasi Tahvoon. Ihmeiden aika ei siis ole ohi!

Sulo ja Tahvo

Huono koiranomistaja

Viimeisen vuorokauden olen ollut pakotettu huomaamaan erityisesti Sulon joutuneen kärsimään emäntänsä sokeudesta koiran huonoa oloa kohtaan.

Koirat sai eilen illalla rustoluita pitkästä aikaa, minkä seurauksena Sulon maha veti ilmeisesti sekaisin. Nukuin yön muutenkin huonosti (mikä jo sinällään on hyvin epätyypillistä allekirjoittaneelle, joka yleensä sujuvasti nukkuu paikassa kuin paikassa), ja päälle koirat, tai lähinnä Sulo, olivat vähintään kahden tunnin välein vinkumassa ulospääsyä. Ja niinhän siinä oli käynyt, että Sulo oli joutunut vääntämään hirmuisen jöötin keskelle keittiön lattiaa. Sulo väänsi ripulikakkaa pitkin päivää, ja kun illalla sitten käytiin doggie-treeneissä, ihmettelin kun Sulo ei halunnut tehdä mitään. Että se sitten vaati treenikaverin varovaisesti kysymään, pitäisikö sen päästä kakalle, "kun se haisee vähän pahalle". Kakkahätähän sillä. Miksi olen niin tyhmä, etten voi tajua koiran haluttomuudesta tehdä hommia, että sillä on ehkä hätä?

Treenit meni koulutuksellisesti ihan hyvin, tehtiin Sulon kanssa seuraamisen käännöksiä, kaukokäskyjä ja avon hyppyä, sekä jäävät. Käännöksissä ongelma on se, että Sulo on oppinut ennakoimaan täyskäännösten jälkeen jatkuvan seuraamisen, eikä siirrä pyllyään kunnolla enää käännöksen lopussa. Tähän lääkkeenä käännöksiä, jotka vaihteli välillä 180-360 astetta, jolloin Sulo ei pysty ennakoimaan käännöksen laajuutta, ja sen täytyi myös siirtää takamustaan kunnolla päästäkseen liikkeeseen mukaan. Kaukokäskyissä se ennakoi ensimmäistä maahanmenoa. Vahvisteltiin sitten ensimmäisen istumaannousun jälkeistä odottamista, josta vapautus takapalkalle ennen kuin ehti painua maihin.

Jäävissä ongelmana oli maahanmenon hitaus. Vahvisteltiin sitten pelkkää maahanmenoa ilman seuraamista. Tämä ehkä vähän paransi maahanmenon vauhtia. Pyysin Annia tekemään Sulon kanssa seuraamisesta maahanmenon, jotta näkisin itse eron seuraamisesta ja ilman seuraamista tapahtuvan maahanmenon välillä. Sulo toimi Annin kanssa tosi hienosti, eikä edes vinkunut! Toiset on koiranohjaajina luonnonlahjakkuuksia... Maahanmenot parani hiukan (lopulta minunkin kanssa), mutta tytöt katsoi, että Sulo nouseekin ehkä hieman vaivalloisesti. Ruvettiin sitten sen selkää ronkkimaan. Lantion seutua Sulo aristikin, ja toden totta, se tuntui kosketettaessa lämpimämmältä kuin muu ranka. Kun rupesin asiaa tarkemmin miettimään, tajusin, että en ole nähnyt Sulon liiemmin venyttelevän viime aikoina. Onhan Sulolla ollut erinäisiä jumeja aiemminkin, mutta olen tainnut aktiivisesti sulkea silmäni tämän mahdollisuuden olemassa ololta. Harmittaa ihan koiran puolesta, niin siltä vain pyydetään erinäisiä juttuja, vaikka niiden tekeminen ei varmasti ole hyvältä tuntunut. Ja vielä minä olen se joka pyytää, minä, jonka pitäisi ensi sijassa huolehtia koiran hyvinvoinnista ja kivuttomuudesta.

Seuraava kysymys onkin, mikä jumiutumisen on aiheuttanut, ja miten sen saa paremmaksi. Kylmää kai pidetään usein lihasten hyvinvoinnin vihollisena. Meillä koirat ovat ulkona meidän työpäivien ajan. Kuinkakohan paljon se voi edesauttaa selkävaivojen syntymistä? Toisaalta minulle ajatus koiran pistämisestä pumpuliin on hyvin vieras. Mentaliteetillä "on ne kuule ennenkin ulkona kestäneet kaikilla säillä". Sulo tosin ei ole mikään arktisiin oloihin jalostunut koira, vaikka sillä karvaa onkin - sen todistanee jo talvikelillä tassunpohjiin ja pumpulisiin mahanaluskarvoihin liimaantuvat lumipaakut. Toisaalta koirilla on ulkotarhasta vapaa pääsy lämpimään sisätilaan - jos ulkona on liian kylmä, kai ne osaavat sisälle mennä? No, pistetään nyt ensiavuksi riehumiset jäihin ja harrastetaan tasatempoista reipasta liikuntaa. Parin päivän kipulääkekuuria voisi varmaan myös harkita. Saarelaisen Minnan Koiran lihashuolto -kirja pitää nyt ottaa tarkempaan syyniin. Olen hieman arka omatoimisesti hoitamaan noita jumituksia, vaikka koiran oloa voi kotihoidollakin helpottaa selvästi - ainakin, jos on yhtään hajulla siitä, mitä tekee. Esim. toisen treeniryhmäläiseni collien lihasvaivat ovat muutamassa kuukaudessa menneet paljon parempaan suuntaan ahkeran kotihoidon tuloksena (toki tässä ovat olleet tukena hierojakäynnit). Eli lähdetään nyt näistä kotikonsteista, Piiralle meillä on kevättalveksi varattuna molemmille koirille aika, katsotaan siellä viimeistään, missä mennään.

Liina täytti hiljan 2 vuotta ja aloitti samaan aikaan neljännet juoksunsa. Juoksuväli taitaa olla hieman vajaa puoli vuotta. Tärpit ovat jo tuloillaan, ja Liina tarjoilee turvonnutta takamustaan Sulolle ahkerasti. Sulo taas ilmeisesti katsoo vielä, että parhaat päivät tekevät vasta tuloaan; ei maksa vaivaa vielä tässä vaiheessa... Liina joutui tyytymään tekemään pihatreenejä. Tehtiin seuraamista. Uudessa paikassa kaikki hajut hieman häiritsi Liinaa, eikä alkuun määrittelemääni 10 askeleen seuraamiseen päästy. Palkkasin muutaman kerran viidestä, ja työnteko alkoikin sitten hajumaailman sijaan maistua Liinallekin.

Kävin hiihtämässäkin koirien kanssa yhtenä iltana. Liina sai vetää pari pätkää. Ensimmäisen pätkän se veti tosi hienosti ja vauhdilla. Toinen pätkä ei ollutkaan enää yhtä hyvä, vaikka oltiin kotiin päin menossa, Liinaa ei huvittanut mennä kovaa, ja se meinasi pysähdellä tuon tuosta. Kehuin kuitenkin joka kerran, kun vetohihna yhtään kiristyi. Ihan hyvän loppukirin Liina kuitenkin otti. En tiedä miten muut opettavat koiraansa vetämään, minun taktiikkani on kehua vetämisestä ja samalla ajaa sisään vihjesanaa. Pätkän lopuksi, irrotettuani koiran, palkkaan sen vielä esim. lumipalloja heittelemällä. Olisi niin kivaa mennä lujaa Liinan kanssa suksilla, toivottavasti tämä projekti tuottaa tulosta jossain vaiheessa.

A Hard Day's Night

Täydellinen keli kevättalven sunnuntaipäivälle oli tänään, mahtava ulkoilusää. Toteutumana ulkoilua järven jäällä, minä suksilla ja mies mopolla, seuraamuksena kaksi erittäin väsynyttä koiraa (oli ihmisetkin). Mutta mukavaa oli. Olin laittanut molemmille valjaat ja itselleni pari kappaletta vetohihnoja, mutten viitsinyt kuitenkaan vedättää kuin melko lyhyen pätkän, nuo kun tuntuivat vetävän ihan itse itsensä piippuun mopon perässä. Kun vetoapuna oli mopo, ei mun tarvinnut paljoo vauhtia potkia, kunhan keskityin pysymään pystyssä. Nyt pitäisi päästä kokeilemaan onko mitään muistijälkeä jäänyt, eli osaisiko Liina vetää yhtään ilman vetoapua.

Illan treeneissä koirilta oli jo vähän veto pois. Kolme lyhyttä sessiota molemmille sekä Liinalle rullantuonnit päälle. Kaksi sessiota seisomista/pysähtymisiä molemmille; Liina ei osaa vielä ollenkaan ja Sulolla on venynyt viime aikoina. Nämä ihan jees. Liinan pysähtymiset menee sheippaamalla liikkeestä, eli kävelen itse hitaasti takaperin. Palkat taakse heittämällä. Vihjesana näytti alkaneen jo yhdistyä pysähtymiseen. Sulolle samanmoisia sekä luoksetulosta takapalkalle. Meinasi vähän vauhdin kanssa olla toivomisen varaa, mutta menköön väsymyksen piikkiin. Vähän seuraamisen paikan hiomista sekä nopeita perusasentoon tulemisia Sulolle; se jätätti niin piti näihin puuttua. Kolmannella sessiolle molemmille noutoa. Liinalle pitoja ja luoksetuloasentoon tuomista. Ei oltu näitä tehty vähään aikaan, joten ihan yllätyin, miten rauhallisella otteella Liina kapulaa piti ja toljotti mua silmiin. Luoksetulo jää vähän väljäksi kapulan kanssa, mutta korjaa, eikä tiputtele. Kestää myös odottaa kapulan kanssa, eli homma on edistynyt monelta osin. Sulon noutotreeneistä ei jäänyt paljoa jälkipolville kerrottavaa, yritämme ehkä uudelleen hieman vähemmän väsyneinä. Rullantuonteja Liina teki neljä kahdelta ukolta. Olivat ok-tasoa, ei niin sujuvia kuin toivoisin, mutta on niissä toivoa. Ote rullasta on vähän heikko, ne tulee metsässä tippumaan, mutta lasken nyt sen varaan, että kun se tarpeeksi monta kertaa joutuu hakemaan tippuneen rullan uudestaan, se oppii ehkä jossain vaiheessa optimoimaan toimintaansa ja pitämään kiinni paremmin. Kahtotaan. Tottiksen treenaaminen alkaa jo tulla korvista ulos, voi kun pääsis jo pian tekemään maastotreeniä!

Liina kävi kuvissa

Liinan kanssa käytiin maanantaina Ventelällä joukkokuvauksessa. Päivä oli pitkä ja uuvuttava, onneksi älysin napata jääkaapista lihapiirakan mukaan; joskin uuvuttavuus ilmeni ennemmin sillä henkisellä puolella, ja huipentui kaikkien kerääntyessä kuuntelemaan koirien tuloksia viimeisenkin koiran tultua kuvatuksi.

Kultapapu D-pentueen tyttöjen kuvat oli kaikilla hyvät! Kuviin lähtivät siis pentueen kaikki kolme tyttöä. Odotusarvona taisi kaikilla olla lonkista A:ta ja kyynäristä nollaa. Myöskään lanneranka-ristiselkä-alueella, olissa tai polvissa ei havaittu poikkeavuuksia lukuunottamatta Liinaa, jonka ristiselässä oli "kynnys", eli jonkinasteinen ahtauma (minä vasta opettelen näitä luustotermejä, joten pahoittelen amatöörimäisiä ilmauksia). Ventelän mukaan muutos on rotutyypillinen eikä sen olemassaolosta pysty ennustamaan vaikeuksien mahdollista syntymistä myöhemmällä iällä. Joka tapauksessa tieto on hyvä, jos selkäoireita joskus ilmaantuu, niin tietää ainakin mitä lähteä ensimmäisenä tutkimaan.

Valitettavasti kaikilla tulokset eivät olleet yhtä hyviä, oli löysyyttä lonkissa ja muutoksia kyynärissä, pahimmillaan molempia :( Ihmetyttää kieltämättä, että puolivuotiaana välikuvissa tervekyynäräiseksi kuvattu koira saa vuoden iässä kyynärästä mahdollisen kakkosen tuomion.

Liinalla näkyi yhä tulehdusta luissa parissakin kohtaa, eli panosteiittivaivasta ei olla vielä päästy eroon. Kipulääkekuuri on kuitenkin loppunut, eikä Liina onnu enää. Myöskin Diksu-siskolla on ollut panosteiitista johtuvaa ontumista.

Mitään ihmeempää ei olla ehditty touhuamaan muutoin, tänään kävin hiihtämässä koirain kera tossa lähiteillä. Otin Liinan pari kertaa kiinni ja kokeiltiin, miten se vetäminen lähtee sujumaan. Sujuihan se! Takaisintullessa Liinan vetomatka venähti vähän aiottua pidemmäksi, sillä koirat otti hirmu spurtin kotia kohti, Liinaa ei ollut toivoakaan saada hiljentämään, mutta kun Sulon sain vihdoin hidastamaan, tajusi Liinakin ruveta kuuntelemaan "suhinaa korvissaan". Mutta ihan hyvin tuo vetohomma tuntuu Liinan kanssa käynnistyneen, josko me ensi talveksi saataisiin tästä ihan oikea talvilaji! (Sulon kanssa vetohiihtohaaveet on koko lailla kuopattu; se lähti korvat luimussa karkuun kun näki mun kaivavan vermeitä esille. Se vaan inhoaa valjaita niin syvästi...)

Avon liikkeitä ketjuun

Nyt oli aika Sulon kanssa ruveta pistämään avoimen luokan liikkeitä pakettiin ja loppupalkalle. Ajattelin tässä vaiheessa käyttää loppupalkkaa hypyn ja noudon kanssa, ne kun ovat jo itsessään vauhdikkaita ja koiraa palkitsevia liikkeitä. Ensin kaukoja ja hyppyä. Aloitin hypyllä, ja myönnettäköön, että oioin nyt vähän tuota hyvin alkanutta kosketusalustakuviota. Nostin esteen korkeutta ja palkkasin kerran suoraan hypystä pallolla, kerran istumisesta, ja sitten koko liike. Pallo vain nosti Sulon kierroksia niin, että se ei meinannut enää osata tehdä takaisinhyppyä, kun oli taas jäänyt vinosti istumaan esteen taakse. Ei muuta kuin uusiksi, ja sitten kävi pienen miehen päässä ahaa-elämys, ja homma oli siinä. Sitten kaukot, joissa oli säpäkkyyttä pallon olemassaolon vuoksi, ja taas vähän ennakointia. Ei kuitenkaan etenemistä tai lonkka-asentoja. Kaukoista vain sanalliset kehut ja jalkojen välistä pyörähtäminen, ja sitten hypylle, ja takaisinhypystä suoraan pallopalkalle. Luoksetuloasento hypystä Sulolla on vähän hakusassa, tarjoilee kovasti viereen tulemista. Ei kai se kiellettyä ole sekään, mutta yritän nyt pitää näissä liikkeissä saman linjan, jottei ala tulla niitä puolinaisia asentoja.

Toisella sessiolla Sulo teki seuraamista ja liikkeestä seisomista sekä noutoa. Huomaa taas, mitkä liikkeet on jäänyt vähemmälle treenille. Seuraamisessa poikittaa niin pirusti ja seisominen oli ihan hukassa. Seuraamista korjattiin jo syksyllä ja saatiinkin asentoa suoristettua ahkeralla vasemmalle kääntymisellä, nähtävästi sama koulu edessä taas. Vire säilyy kuitenkin hyvin pitkässäkin seuraamisessa. Täyskäännöksissä vaihdoin syksyn treeneissä aiemmin harrastamani saksalaiset käännökset vasemmalle kääntymiseen siten, että Sulo pysyy koko ajan jalassa kiinni. Asennon auetessa Sulo alkaa tarjoilemaan takaakiertoa, vaikka osaa jalan vieressä pysymisenkin jo vallan mainiosti, eli ihan hyvä indikaattori siis... Seisominen onnistuu oikein hyvin edestä, seuraamisesta tarjoaa istumista yli puolessa tapauksista. Ei tässä auta kuin mieleenpalauttelutreenit. Nouto toimi yllättävän kivasti. Ekalla noudolla Sulo-sika lähti vain haistelemaan lunta kapulan ohi. Kapula pois ja uusiksi. Tuo se osaa emännän pompottamisen jalon taidon.

Liina teki seuraamista, hyppyä ja kapulanpitoja. Seuraamisessa lyhyitä askelia ja tiiviyden ja suoruuden hakemista. Tiiviyttä ollaankin kivasti jo saatu, suoruuden kanssa saa olla tarkkana. Jos levähtää, uusiksi perusasentoon. Hyppyä pallopalkalla, ei vielä onnistu esteen edestä perusasennosta. Tai siis hyppää kyllä hyppy-vihjeestä, mutta minua päin.... (Pallo on niin ihana.) Käsiavulla vähän lähempää estettä hyppää jo. Meidän leikissä alkaa olla asennetta löydettävissä, mikä on tietysti suurimpia ilonaiheita. Kapulanpidoissa en ole enää tyytynyt pelkkään suuhun ottamiseen, mutta keston kasvattaminen on kyllä johtanut mälläämiseen, vääntelehtimiseen ja kapulan pudottamiseen. Palkkaa siinä sitten kun kapula elää suussa koko ajan niin paljon ettei mistään voi palkata. Kädellä rauhoittamista voisin harkita, mutta käteen kuonon ympärillä pitää tehdä siedätys erikseen. Kahtotaan.

Tänään ehdin laittaa sukset jalkaan ja tehdä Liinan kanssa yhden sadan metrin hiihtosession vetovyössä kotitiellä tarhaa ja Suloa päin, kun huomasin että Liina ontuu jälleen etujalkaansa, samaan tapaan kuin viime viikolla. Sillä oli niin kauhea meno Sulon kanssa alkuun päällä, etten huomannut sitä ennen kuin rauhottui ravaamaan. Se siitä hiihtolenkistä sitten (ajatuksena oli hiihtää tuossa lähiteillä koirat vapaana, ja välillä ottaa Liina tyyliin satasen pätkille vetonaruun, jotta pääsis totuttamaan sitä ajatukseen pienestä paineesta valjaissa ja takana suihkivasta hiihtäjästä), eikä muuta kuin kännykkä kouraan ja Tiialle puhelua. Oireet voisivat viitata panosteiittiin, mistä Sulokin joskus nuorempana kärsi, ja hyvä on jos on "vain" siitä kysymys. Liina kun on menossa Ventelälle kuviin tämän kuun lopussa, ja nyt jo olen nähnyt painajaisia niihin liittyen, minkä vuoksi kaikennäköinen ongelmiin etäisesti viittaavakaan saa mut hyppimään seinille. Treenit on mennyt kivasti, ja odotukset tulevaisuuden suhteen on korkealla, vaikka kuinka yrittäisin itseäni toppuutella (siis että pääsee treenaamaan tavoitteellisesti kokeita varten) ja vakuutella, että pääasia, että koira on rakastettu perheenjäsen, mitä se onkin. Se on vaan se harrastaminen oikeasti aika mukavaa, ja ne harrastamiselle asetetut tavoittteet tuo ihan oman mausteensa koko hommaa. On kurja huomata, miten monella harrastuskoiraksi otetulla koiralla tässä lähipiirissä on "ura" tyssännyt vaikeisiin terveysongelmiin ennen kuin on päässyt alkamaankaan. Ei ne välttämättä normaalia elämää ja lenkkeilyä ja pienimuotoista treenailua estä, mutta jatkuvalla lääkityksellä tai hyppykiellossa olevalla koiralla ei voi oikein koeurasta haaveilla. Eipä tässä nyt auta kuin pitää pää kylmänä, toivoa parasta ja ottaa vastaan se mitä tulossa on.

Viikonvaihteen treenejä

Uskomattoman hankalaa keksiä nasevia otsikoita aiheelle, joka pysyy samana kirjoituksesta toiseen. Treenasin tottista. Tai tokoa. Keväämmällä voi sentään odottaa vähän vaihtelevuutta, kun pääsee maastoon. Tosin korkkasin hiihtokauden myös viikonloppuna, ja odotukset Liinan vetouralle on noussut. Suksien eteen sitä ei ole vielä laitettu, enkä sillä vielä tänä talvena uskalla varsinaisesti mitään vedättääkään, mutta juoksuvyön ja valjaiden kanssa ollaan käyty juoksemassa, ja se on mennyt vallan mallikkaasti. Sulo kun inhoaa valjaita, niin sille ei tuo hiihtotouhu tai vetäminen (paitsi pannassa) mitenkään erityisen mieluista ole muutenkaan. Huomasin hiihtoreissulla koirien juostessa vapaana, että jotain hyötyä eteenmenotreeneistä on ollut; nyt Sulon saa kintereiltä pois juoksemasta (pelkään tökkääväni sitä sauvalla) eteen-käskyllä hyvin vaihtamaan paikkaa etuvartioon. Liina siellä juoksee muutenkin. Tiedä sitten onko Sulolla kunto heikentynyt, emännällä ainakin on..!, kun tahtoi takana jolkottaa. Lihonut Sulo on, armaan avokkini mukaan on hyvä vain ettei se näytä enää keskitysleirivangilta, mutta nyt joutuu hieman jo tunnustelemaan kylkiluut löytääkseen, voi olla syytä vähän vähentää ison pojan eväskattausta.

Sunnuntain doggie-treeneissä oli päivällinen hiihtoreissu, vaikka lyhkänen olikin, ehkä vähän vienyt mehuja, ei oltu oikein parhaassa terässä kukaan meistä. Tai lienee oikeudenmukaista sanoa, että kun emäntä ei ole, niin ei ole paikallaan odottaa sitä koiriltakaan. Jotain saatiin kuitenkin tehtyä. Maanantaina treenattiin paremmalla vireellä omissa treeneissä, pitkälti samojen teemojen parissa.

Sulon kaukot alkaa olla kisakamaa pikkuhiljaa. Liikkuroituna ollaan nyt treenattu tätä, ja jotenkin se liikkurielementti tuo touhuun ylimääräisen häiriön, ja Sulo ei ole ihan yhtä skarppina kuin jos tehdään ilman. Tämän vuoksi käytän ääntä aika runsaasti käskytyksissä, ihan vain varmistaakseni, että käskyt eivät huku kaiken muun mielenkiintoisen taakse. Myös kaksoiskäskytyksiä on tullut.

Avoimen hyppy toimii, mutta on siinä vähän kauneusvirheitä. Sulo tekee nyt takaisinhypyn ongelmitta eri kulmista esteen takaa, eli tämän eteen tehty työ on kantanut hedelmää, hyvä niin. Nyt pyrin irtaannuttamaan Suloa kauemmas esteen taakse kosketusalustan kanssa, sillä se jää istumaan käytännössä koko lailla esteeseen kiinni. Käytössä oli eri alusta kuin ennen, joten alkuun Sulo oli ihan varma, että tätä noudetaan. Se nosti sen mulle varmaan kymmenisen kertaa, ennen kuin pääsin palkkaamaan tassun liikettä alustan lähellä. Sitten homma valkeni Sulolle ("no oisit heti sanonut"), ja päästiin asiaan. En ehtinyt kokeilla vielä sunnuntaina, yleistyikö eteneminen ilman alustaa. Istumiset oli vähän nihkeitä. Maanantaina ulkosalla tein hypyn kertaalleen, nyt Sulo irtaantui kyllä, mutta se oli menossa tutkimaan penkan hajuja...Istui kuitenkin, ja teki takaisinhypyn. Nyt Sulo on tulossa suoraan viereen, vaikka eteentulemista on harjoiteltu.

Ulkosalla tehtiin paikkamakuu. Tein ihan koemuotoisesti kolme minuuttia piilossa, molemmilla puolilla koiria, ja liikkuvia ohjaajia. Ei mitään ongelmaa ollut tässä. Hyvä on, kun on eritasoisia koiria, niin saa erilaista häiriötä!

Doggiella tehtiin vielä noutotreenit. Se oli Sulon viimeinen sessio, ja väsymys alkoi paistaa läpi. Otteet ei ollut parhaasta päästä, mutta päästiin tekemään ihan onnistunut koko liike kuitenkin myös.

Liinalla otettiin seuraaminen tarkempaan syyniin. Tiiviydessä on toivomisen varaa, joten enää ei parane tehdä yhtään väljää. Yhäkin takaset liikkuu nopeammin kuin etujalat... Liina myös jollain tapaa paineistuu mun vierellä istumisesta ja erityisesti silittelystä, joten siedättämistä tähän, ja kestoa samalla. Hyvin lyhyttä pätkää, ja kädet takaisin avuksi. Myös suoruuden kanssa saa olla tarkkana. Tässä on ylimääräiset silmät isona apuna.

Liina teki muutamia pitoja. Muutoin noutoa ei olla juurikaan tehty, muuten kuin pallon palautusten osalta, sekä tänään ulkotreeneissä rullantuonneissa. Nähtävästi syytä olis, sillä esineet tuppaavat tippumaan ennen aikojaan. Keston kasvattaminen lienee toinen, joka tarvii ottaa työn alle. Vaula oli Liinan uhrina rullantuonneissa, ja vaikka ensimmäinen kiekka meni täydelliseksi sähellykseksi, on positiivisena nähtävä se, että sähellyksen määrä oli vikalla toistolla jo huomattavasti pienempi. Näytölle otettiin hihna mukaan, mikä tuo oman hankaluuselementtinsä mukaan, mitä sujuvuuteen tulee, ainakin näillä kylmillä keleillä. Näytöt selvästi sekoittaa pienen koiran mieltä, se ei ole ihan varma mennäänkö syömään vai etsimään rullaa. No, josko se oppisi toistojen myötä. On tässä vielä pari kuukautta aikaa ennen kuin maastokausi alkaa, joten treeniätreeniä...

Liina teki häiriöluoksetuloja tänä iltana, häiriönä oli olevinaan ihmiset, mutta ei se ihan niin mennyt kuitenkaan. Paljon isompi häiriö Liinalle oli maan hajut, palloa heiluttelevat ihmiset eivät olleet ollenkaan yhtä kiinnostavia. Luopumista se on luopuminen hajuistakin, olipa miten hyvänsä, mutta meidän pikku maalaisjuntin kanssa saa olla tarkkana, ettei se ota tavakseen treeneissä maan haistelua. Pitää huolehtia sujuvuudesta ja vahvistetiheydestä.

Lisäksi Liina palautteli mieleen hyppyä pallon kanssa iloitellen. Mun seistessä hypyn kohdalla sujuu ongelmitta, lähteminen eteen pelkästä vihjeestä ei ole vielä varmaa. Jokunen toisto kuitenkin saatiin tästäkin.