Liina = agilitykoira??!! ;)

Viikonloppuna treenailtiin doggiella, jossa allekirjoittanut sekä Liina ottivat ensikosketuksensa agilityn ihmeelliseen maailmaan, sekä tehtiin muiden touhujen ohessa vähän esineitä.

Liinan esinetyöskentelyyn olen oikein tyytyväinen! Nyt vielä kaikki toistot siten, että Liina on saanut katsoa esineiden viennit. Pisimmillään olen vienyt esineen 40 m:n päähän (suora pisto). Leveyttä ruutuun olen nyt tehnyt muutaman metrin verran yhdellä toistolla. Toi hyvin, vaikka joutui etsimään vähän aikaa, ja häiriintyi vähän pihan äänistä, joita jäi kuuntelemaan, mutta jatkoi työskentelyä ilman eri kehotusta. Hyvähyvä! Palauttaa laukalla ja epäröimättä, sekin hyvähyvä :)

Sulolle tallasin sitten 50x20 ruudun, jonne kaksi esinettä. Taas sama vanha meininki juoksutöhöttämistä päällä. Luulen sen löytäneen ensimmäisen esineen, mutta koska se ei ole niin kiva, Sulo kävi etsimässä toisen ennen kuin toi tämän. Piruako minä teen tälle? Onko sen kanssa liian nopeasti edetty useamman esineen treeniin? Sulo tuo ihan kivasti esineet silloin, kun harjoitellaan vain tuomista. Esineruudussa se antaa enemmän arvoa juoksentelulle ja katsoo oikeudekseen valita, mitä esineitä viitsii tuoda. Palautuksen olisi oltava se juttu, joten palautuksesta on vahvistettava hyvin. Treeniä on varmaan jatkettava sen yhden esineen voimin. Esineet voisi ehkä olla lähempänä eturajaa, jotta ei tulisi juoksentelemista niin paljon. Jos tätä joku lukee, ja tulee mieleen joku kehitysehdotus, otan sen ilomielin vastaaan!

Sulon doggietreeneissä vähän avoliikkeiden ketjutusta (seuraa, jäävät, kaukot, hyppy), eli vain hypystä palkka. Lisäksi hyppynoutoa ja noutoa. Hyppynouto ok, noudossa ääntä ja ravipalautus. Ei passaa treenata noutoa noin pienessä hallissa; tulee turhaan vahvisteltua ravipalautuksia. Ja luoksetulon pysäytystä harjoiteltiin myös. Nyt, kun näitä avon liikkeitä on vuosi tahkottu, ne alkaa olla jo mallillaan. Turhaan kiirehdittiin kokeisiin viime vuonna, kun ei koira ollut valmis. Isoin ongelma on tuo ääntäminen, se on ihan tuurissaan, milloin Sulo sitä niin pahasti esittää, että se oikeasti häiritsee, ja milloin se on enemmän sellaista pientä piippausta.

Liina teki hyppyä, jääviä ja seuraamista. Lisäksi paikkamakuuodottelua Oilin tehdessä. Hyppyyn otin seiso-käskyn mukaan esteen takana. Liina taitaa osata tämän! Se osasi myös jäävät! Kestää hyvin mun liikkumisen. Vasemmalle käännökset tekee tosi hienosti paikallaan, liikkeestä, kun ne tulee vähän yllärinä, ei ihan niin hyvin. Pohdin myös tuossa saksalaisen käännöksen käyttöönottoa, mutta en taida vielä luovuttaa tämän vasemmalle täyskäännöksen suhteen, kun se on kuitenkin hienosti edistynyt. Johan se BH-koe alkaa polttelemaan, pitäisi vain tuota seuraamista jaksaa työstää, ja toki jääviä ja paikkamakuuta yhtä lailla myös. Samoin toisten koirien ohittelua voitaisiin harjoitella, ja yksinjäämistä, sitä kaupunkiosuutta varten...

Kun tottista ei jaksa aina hieroa, ja aikaa kuitenkin oli, päätin huvikseni sheippailla Liinalle agilityesteitä (!! niin, minä!). Pujottelu tuntui selvimmältä. Pujottelussa olennaista on ensimmäisen välin varma hakeminen eri suunnista, riippumatta ohjaajan sijoittumisesta. Koiran kun pitää aloittaa pujottelu aina oikealta puolelta, vasemmalta ei kelpaa. Kuulemma loppujen keppien pujottelun opettaminen ei ole niin vaikeaa sitten, kun koira osaa hakea ensimmäisen välin itsenäisesti. Liina hoksasi nopeasti, että pointtina on mennä keppien välistä, mutta se tarjosi paljon myös vasemmalta puolelta menemistä. Kovin kauas en vielä voinut siirtyä optimilähetysrintamasta, eli minun sijoittumisella on suuri merkitys siihen, että Liina sujahtaa oikeasta välistä, mutta ainakin se tietää, että keppien välistä meneminen on se juttu. Aika hauska juttu opetettavaksi, ja ihan hyvää kehonhallintaharjoitusta Liinuskalle! Käveltiin me sitten vähän puomia pitkin ja hypättiin pöydällekin. Pöydälle menemistä Liina tarjosi nopeasti, kun ollaan noita korokkeita harjoiteltu. Essillä on puomilla alastulokontaktina takajalat kontaktilla, etujalat maassa. Muistelisin jostain lukeneeni, että alastulokontaktin voi sheipata siten, että koira hakeutuu itse oikeaan asentoon. Tämä voisi olla hyvää jatkumoa meidän takamuksenkäyttöharjoituksille. Josko siis opettaisin Liinan peruuttamaan korokkeen päälle, luulisi yleistämisen olevan aika helppoa..? Tyynylle pakittamista siis ehkä harjoittelemme.

Tänään illalla tokotreenien päätteeksi pääsi omatkin vähän tekemään. Sulolle eteenmeno ja luoksetulon pysäytyksiä. Eteenmenoon varasti, tein uuden jätön. Pysäytys meni ekalla pitkäksi. Tehtiin lyhyemmästä ja takapalkalla, korjaantui. Sulolla oli hirmu draivi päällä, taisteli ja ärräsi. Liinan kanssa seuraamista lähinnä, ja vähän leluilla pelailua ja siinä sivussa vauhdin rakentamista palautuksiin. Taisin ihan vahingossa tajuta, mitä mulle on varmaan useammissakin treeneissä kertoa vietinnostatuksesta/koiran poissaoloon reagoimisesta. Liina meni ekana autosta päästyään hajuille, kun se oli ensin saanut voittaa multa lelun. Puutuin tähän ensin paheksuen, sitten aloin härkkiä Liinaa ihan kunnolla. Piru se nousi! Se tekikin sitten oikein hyvää työtä, tehtiin seuraamista. Jaksoi pitää kontaktia, käännöksetkin toimi.

Sairaslomalainen ja juoksulainen

Sulon ontuminen ei helpottanut, joten käytin sitä eläinlääkärissä. Jalka kuvattiin, koska tunnustelemalla ei päässyt selvyyteen vamman laadusta. Murtumaa ei onneksi löytynyt, vaan diagnoosi oli ojentajien revähdys. Se on todennäköisesti aiheutunut joko voimakkaasta iskusta tassun etupuolelle, tai tassun nuljahtamisesta yli. Tassun etupuoli oli ihan mustelmilla ja turvoksissa. Tassu paketoitiin, ja pakettia pitäisi nyt pitää kaksi viikkoa, minkä jälkeen vielä kaksi viikkoa vähän enemmän hissuksiin. Kun joku kertoisi tämän vielä Sulollekin, sillä alkaa nyt jo vanne kiristämään ja meille on muuttanut vinkuintiaani. Kokeisiin emme siis ihan hetkeen ole menossa... Samalla eläinlääkäri katsoi Sulon hampaita, ja totesi kahden yläetuhampaan tarvitsevan poistoa. Etuhampaat ovat ilmeisesti katkenneet jossain vaiheessa, ja niissä on ydinyhteys, eli hammasjuuripaiseen muodostuminen jossain vaiheessa on todennäköistä, ellei hampaita poisteta. Sulon hampaat ovat muutenkin varsin kuluneet, mutta ydinyhteyttä ei muissa onneksi ole.

Nyt Sulo on jo tosiaan huomattavasti virkeämpi, eikä malttaisi millään liikkua ulkosalla rauhallisesti. Saimme tassusiteen suojaksi hienon varta vasten räätälöidyn hupun, niin ei tarvitse muovipussivirityksillä lähteä suojaamaan pakettia kastumiselta.

Liina puolestaan aloitti juoksunsa. Eli vähän säätämisen puolelle menee nyt elämä koirien kanssa, toiselle saa uloslähdössä olla laittamassa tassusuojaa päälle ja toiselta riisumassa housuja.

Pientä aivojumppaa on pitänyt yrittää kavereille keksiä, selkeästi ovat tekemisen puutteessa. Liinan kanssa toki voitaisiin ihan kunnon treeniäkin nyt tehdä, mutta mentiin tänä iltana temputtelulinjalla, kun tulin myöhään kotiin. Ihan hauskaa välillä niinkin, harjoittaa ajoitustaan ja kriteerinasettamista ns tyhjänpäiväisillä tempuilla, joista koirat kuitenkin suuresti näyttävät nauttivan. Sulo opetteli näyttämään, missä se pipi onkaan. Kosketuskepillä alkuun, sitten sheippaillen, parissa sessiossa pääsin nimeämään käytöksen. Joka siis ei sen kummempi ole, kuin että Sulo koskettaa tassupakettiaan... Liina kertaili sormien nimeämistä. Peukalo, etusormi ja keskisormi alkavat olla hallussa :) Kromikin, joka meillä on taas hoidossa, halusi tehdä. Vanha mummu oli ihan liekeissä kosketuskeppiharjoituksista!

Suuntia

Tein tänään lyhyen treenin, jossa opeteltiin molempien kanssa suuntia kosketusalustan avulla. Ulkona kun on joka tapauksessa minulle aivan liian kylmä tehdä yhtään mitään treeniin viittaavaankaan, joten tämä oli hyvä sisäharjoitus. Suuntia oletan tarvitsevani vetohommissa sekä esineruudussa (ja onhan ne toki tokon voittajaluokassakin, mutta siitä en tiedä...).

Liinan kanssa aloitettiin kosketusalustan vahvistamisella sekä etäisyyden ottamisella. Noutoa se tarjoili herkästi, jos pääsi yhtään turhautumaan. Tein kaksi sessiota, jossa ensimmäisessä ainoastaan tehtiin kosketuksia ensin lyhyeltä matkalta ja sitten pidemmältä. Toisessa sessiossa jatkoin kosketuksia vähän pidemmältä matkalta, liittäen ne vihjesanaan vasen, ja otin mukaan viimeisiin toistoihin toisen samanlaisen kosketusalustan n. metrin etäisyydellä kosketettavasta, oikealle puolelle. Tätä oikeanpuoleisen koskettamista en ottanut vielä tässä vaiheessa mukaan, vaan vahvistin ainoastaan sitä, että Liina koskettaa vasemmanpuoleista, vaikka lähellä on samanlainen toinenkin. Liina ei vielä tässä vaiheessa juurikaan kiinnittänyt huomiota oikeanpuoleiseen alustaan.

Sulo on harjoitellut suuntia aiemminkin tänä talvena sekä alustojen että noutoesineiden kanssa. Nyt ne olivat jääneet tauolle vähäksi aikaa, mutta jotain Sulo muisti niistä kuitenkin. Aloitin helpommasta, pelkästä vasemmanpuoleisen koskettamisesta. Kun tämä oli ok, otin mukaan oikean, ensin vain häiriöksi. Kun vasen oli sujuva häiriöstä huolimatta, otin oikean kosketukset, ja sitten molempia vaihdellen. Alkuun käytin paljon vartaloapuja, eli lähinnä kädellä osoittamista, mutta pääsin jo häivyttämään tätä - vetäessä kun tuskin koira ehtii juurikaan vilkuilla taakseen minun käsiä... Toisessa sessiossa laitoin alustat eri päähän mattoa kuin ensimmäisessä, ja tämä pisti vähän Sulolla pasmoja sekaisin. Toiminta oli huomattavasti vähemmän sujuvaa, ja turhautuessaan se tarjosi alustan noutamista ja tietenkin haukkumista. Sitä kannattaa aina yrittää, jos muut ei tuota tulosta... Otin tarjotut alustat pois, ja annoin Sulon miettiä, ja aika usein se sitten hokasikin sen toisenkin alustan olemassaolon ja kävi koskettamassa sitä.

Viimeisessä Canis-lehdessä oli mielenkiintoinen juttu koiran tekemistä virheistä ja niistä selviämisestä (Morten Egtvedt ja Cecilie Køste: Miten koira selviää virheistään? Canis 1/2011), jota tulin ajatelleeksi tässä yhteydessä, kun tietenkin virheitä harjoittelussa syntyi. Toki toiveeni on, että vaikka koirat virheitä tekisivätkin, ne eivät jumittuisi virheeseen, vaan jatkaisivat yrittämistä sinnikkäästi. Tämäkin on tietenkin opetettava asia. Esimerkiksi perusasento, joka ei Liinalla ole niin selkeästi hahmottunut, kuin toivoisin. Kun tavoitteena on suora perusasento, mitä tapahtuu siinä vaiheessa, kun Liina istuu vinossa? Korjaan sitä. Mitä Liina tästä oppii? Käytösketjun, joka lähtee vinosta asennosta. Sen sijaan pitäisi vahvistaa koiran pyrkimystä oma-aloitteisesti korjata asentoaan. Tätä tavallaan teinkin, kun lähdin häivyttämään kosketuskeppiä perusasentoon tulemisessa, eli otin kepin esille vasta, kun Liina tarjosi käytöstä, käytännössä otti askeleen minua kohti. Tilanteessa, jossa en voi olettaa Liinan vielä pystyvän tarjoamaan oikeaa käytöstä, jää vaihtoehdoksi tämän logiikan mukaan odottaa virheellisen asennon syntyessä edes jonkinasteista korjausyritystä, ja vahvistaa sitä ehkä auttamalla asento esim. käsiavun kanssa oikeaksi.

Toinen tässä artikkelissa huomioni kiinnittänyt asia on aikalisän käyttö virheen tapahtuessa vs. oikean toiminnan tarjoamisen opettaminen, mikä nyt oikeastaan kiinteästi liittyy tuohon aiempaankin esimerkkiin. Artikkelissa käytettiin esimerkkikäytöksenä seuraamista, missä nämä kaksi opetustapaa konkretisoituvat seuraavasti: aikalisää käytettäessä ruvetaan seuraamismatkan pituutta kasvattamaan esim. vahvisteaikataulujen mukaisesti, ja jos koira tekee virheen eli pudottaa pään asennon ts. kontaktin, toiminta keskeytyy hetkeksi, ja harjoitus aloitetaan alusta. Toisessa vaihtoehdossa koira saa jatkaa seuraamista, vaikka kontakti tippuisikin, ja se vain palkitaan seuraavan kerran saadusta kontaktista. Kirjoittajien mukaan tämä ei todennäköisesti, kuten olettaa saattaisi, luo käytösketjua, jossa koira vain jatkaa virheiden tekemistä, koska palkkio on tulossa joka tapauksessa. Sen sijaan aikalisän käyttö voi aiheuttaa sen, että koira virheen tehtyään (esim. kokeissa häiriön vuoksi tiputtaa kontaktin) ns. romahtaa, eikä enää kykene palautumaan virheestään sen vuoksi, että sille ei ole sitä mahdollisuutta harjoituksissa annettu.

Minulla on kuitenkin aiheesta tosielämän esimerkki, jossa Sulolle on seuraaminen opetettu ensi alkuun toiminnan tarjoamisen kautta siten, että olen seurauttanut sillä eripituista matkaa ja vahvistanut kontaktia eri matkojen jälkeen kiinnittämättä huomiota erityisesti siihen, että kontakti välillä tippuisikin. Toki opetustyylissäni on tässä vaiheessa voinut olla muita virheitä, mutta joka tapauksessa tällä tyylillä Sulon seuraaminen ei ollut erityisen laadukasta. Sen sijaan, kun lähdin hyvin lyhyistä pätkistä ja käytin aikalisää kontaktin tippuessa, sain kaivettua esiin paljon paremman seuraamisen, jossa kontakti pysyy varmemmin, mutta tulee takaisin myös siinä tapauksessa, että se katoaa hetkeksi häiriön vuoksi. Ehkä totuus - ainakin omalle koulutustyylilleni sopiva - on jotain näiden välistä; en aio Liinan seuraamista lähteä opettelemaan kontaktin tarjoamisen kautta, vaan lyhyiden ja tiiviiden pätkien kautta, jotta liikkeen idea - katkeamaton kontakti - varmasti avautuu Liinalle. Sen sijaan siinä vaiheessa, kun käytöksessä alkaa olla kestoa, alan vahvistaa kontaktin tarjoamista myös sen jälkeen, kun se on hetkellisesti tippunut. Tämä suunnitelma on vastoin artikkelissa suositeltua, mutta tuntuu minusta tällä hetkellä hyvältä idealta. Kuten aina, varaan kuitenkin mahdollisuuden vaihtaa mielipidettäni, minä selkärangaton nilviäinen.