Pimeitä jälkiä

Kävin Juokslahdessa tekemässä maastotreenin Tiian kaverina. Enemmän taisi tosin olla Tiiasta minulle apua kuin toisinpäin, vieraat esineet sentään pystyin ruutuun tarjoamaan. Illat alkaa olla lyhkäisiä, ja jäljenajo meni lopulta niin myöhään, että pimeähän se tuli. Tulipahan sitten harjoiteltua pimeässä jäljestämistä! Eikä siinä, kyllähän nuo jäljestävät yhtä lailla pimeällä kuin valoisallakin, erona on se, että koiraa ei paljoa pimeällä pysty lukemaan; on vain luotettava. Sinällään hyvä harjoitus. Liinalle talloin itse noin puolen kilsan jäljen kolmella kepillä. Harjoituksessa oli ajatuksena, että Liina joutuisi tekemään jäljestyksessä enemmän töitä, eikä mahdollisuuksia vahvisteisiin tarjoutuisi jatkuvasti, kuten viime aikaisissa keppisulkeisissa on ollut. Harjoitus ei kuitenkaan toiminut nyt ihan toivotunlaisesti. Liinalla oli vauhtia aika paljon, ja se oli epätarkka. Ensimmäiselle kepille (n. 200 askelta) oli ihan ok, mutta kiersi sitten kiven juuri toiselta puolelta, kuin missä keppi oli. Ekan ja tokan kepin väli (200-300 askelta) oli aikamoista juoksemista, olin jo välillä ihan varma, ettei Liina ole jäljellä, mutta sitten törmättiin keppimerkkiin. Liina reagoi mun reagoimiseen, ja tuli ilmaisemaan kepin. Viimeisen pätkän (noin 150 askelta) se jäljesti jo hyvin ja tarkasti, ja ilmaisi vikan kepin hienosti.

Luulen, että harjoituksen ideassa ei sinällään ollut vikaa (sain sen klikki-listalta, jossa kysyin apua Sulon keppi-ilmaisuongelmiin, mutten ehtinyt soveltaa sitä Sulon kanssa, ennen kuin se satutti jalkansa) - jäljen olisi todennäköisesti pitänyt olla vielä paljon pidempi. Toisaalta nyt ongelmana oli eniten kuitenkin ehkä Liinan jäljestämistyöskentelyn tarkkuus tai sen puuttuminen, sillä ne kepit, minkä kohdalle se osui, se ilmaisi kyllä kiltisti. Jos nyt kuitenkin jotain hyvää, niin Liinalla oli selkeästi enemmän halua ja intoa jäljestämiseen, kuin esimerkiksi vuosi sitten syksyllä. Tietysti sitäkin voisi miettiä, millaisella etäisyydellä minun pitäisi olla suhteessa Liinaan; nyt annoin sen ajaa pitkällä ja löysällä hihnalla.

Lääkkeenä taitaa nyt olla Liinalle tarkentavat harjoitukset, eli "killerijälkiä". Kulmatyöskentelyä pellolla, ja muutenkin hankalampia alustoja, joissa se joutuu todellakin olemaan tarkkana, jos meinaa jäljellä pysyä ja sitä myötä kepit ilmaista. Taidanpa tehdä seuraavan jäljen Liinalle hiekkakuopille...

Sulo teki janoja eri etäisyyksillä. Kaksi oikealle ja yksi vasemmalle. Ekalla ja vikalla otti suoraan oikean suunnan, tokalla tarkisti takajälkeä niin pitkälle, että jouduin pysäyttämään Sulon. En tiedä olisiko kääntynyt oma-aloitteisesti. Nyt kuitenkin vaikutti siltä, että Sulon aivosolut teki kiivaasti töitä janalla; mun pitää antaa sille vain tilaa työskennellä ja rauhassa päätellä jäljen kulkusuunta. Nyt näyttäisi siltä, että jäljen kohdatessaan Sulo tarkistaa takajälkeä melkein joka tapauksessa vähän matkaa, eikä se kai kokeissakaan virhe ole - niin pitkään kuin itse en lähde janalta, ennen kuin uskon Sulon valinneen oikean suunnan. Tässä treenissä pyrittiin alleviivaamaan jäljennostotapahtumaa jättämällä jäljen päähän kepin sijasta narupallo, tosin ruokakuppi olisi todennäköisesti ollut parempi. Palkkasin Sulon sitten ruoalla pallon tuomisesta, kun ei se vaikuttanut innokkaalta leikkimään.

Valkeiden leirillä

Sulon kasvattaja (Anita, kennel Veshukan) järjesti yhdessä toisen valkkarikasvattjan (Pirre ja Tero, kennel Power Dog’s) kanssa leiriviikonlopun Inkoon Västankvärnissa 2.-4.9. Osallistujia oli parikymmentä, suurin osa pentujen ja nuorten koirien omistajia, me taidettiin Sulon kanssa olla ihan vanhimmasta päästä, noin niin kuin kasvatin iän perusteella katsottuna. Mukana oli kuitenkin – kasvattajan lisäksi – muutama tuttu naama matkan varrelta, joita oli ihana nähdä pitkästä aikaa. Ja tietenkin yhtä lailla oli mukavaa päästä tutustumaan uusiin ihmisiin. Leiripaikka oli hienoissa uusimaalaisissa maalaismaisemissa peltojen keskellä. Metsääkin oli lähellä, ja ah luksusta, kylätie oli valaistu! Koirien ulkoiluttaminen oli helppoa myös ensimmäisenä iltana minun saapuessa neljän tunnin ajomatkan jälkeen pilkkopimeällä paikalle (syksyn tulo on vissiinkin vain hyväksyttävä).

Leirin ohjelmassa oli lauantaina jälkeä ja hakua, sunnuntaina viestiä ja haun partiointiharjoituksia. Jakauduimme kahteen ryhmään, joten kaikkea pääsi halutessaan kokeilemaan. Kouluttajina olivat Kaisa Juonolainen jäljellä ja viestillä ja Milla Savin haussa. Kaisa on kisannut Perttu-riiseninsä kanssa useammassakin lajissa, ja Milla taas on mukana Vapepassa. Hyvät kouluttajat saatiin. Omilla koiralla skippasin viestitreenit, makuun tosin pääsin toimimalla kouluttajan "pentu"koira Paavolle toisena päänä, ja treenasin sen sijaan esineruutua, kun saatiin sopivasti kaveri siihen. Myös partiointiharjoitukset jäivät meiltä väliin tällä kertaa, ja tehtiin sen sijaan Liinan kanssa rullatreeniä kentällä.

Leirin jälkeen tosin molemmilla on pientä toipumista tehtävänä; Sulon kanssa selvästi nyt menin ahnehtimaan treenejä, ja huomasin sen tullessa pistolta esineruudusta, ettei se liikkunut täysin puhtaasti. Ei se selvästi ontunut, mutta epäpuhtaus oli kuitenkin nähtävissä, joten jätettiin treeni sitten siihen. Liinasta taas sanoivat kentällä, että se vaikuttaa siltä, että sillä olisi lihakset ainakin lannerangan alueella jumissa. Tämä kyllä selittäisi hyvin Liinan vaihtelevaa virettä kentällä tottiksiin - jos on kipeä, ei varmaan paljoa huvita pallo perässä hillua, eikä sitä kannata silloin kyllä yrittääkään. Tunsin itseni hieman typeräksi, etten ole jumeja tullut itsekään ajatelleeksi. Liinaa ei ole edes ikinä koirahieroja käsitellyt - nyt meni kyllä aika varaukseen. 

Seuraavassa hieman erittelyä treeneistä, ja mitä opittiin ja saatiin kotiinviemisiksi. Sitkeimmät lukee.

Jälki

Jälkitreenit tehtiin pellolla. Pieni tuulenvire kävi. Kaisa teki Sulolle puolen kilometrin jäljen, jossa oli kulmia muistaakseni kaksi, sekä yksi piikki (ensimmäinen piikki Sulolla koskaan, jonka olemassaolosta en onneksi tiennyt ennen kuin Sulo oli sen selvittänyt). Keppejä oli kahdeksan, ja jälki vanheni noin tunnin. Alussa oli ehkä noin 15-metrinen jana. Janalle Sulo lähti ensimmäisellä lähetyksellä ihan vinoon, joten lähetin uudestaan. Tällä kertaa eteni suoraan. Reagoi hyvin jälkeen, tarkisti takajälkeä muutaman metrin, ja lähti oikeaan suuntaan. Tämä siis hyvä. Sulo jäljesti kaikkinensa hyvin, ja reagoi kivasti keppeihin. Yksi keppi jäi matkalle, ja viimeisillä vissiin väsymys jo paistoi sen verran läpi, että Sulo ei jaksanut lähteä tuomaan keppejä mulle, vaan jäi odottamaan, että tulin hakemaan kepin siltä. Kulmissa se pyöri, tarkisti muut suunnat, ennen kuin jatkoi. Me ollaan kuitenkin niin vähän nyt tehty pellolla (viimeksi Sulon kanssa kai toukokuussa), etten ole tästä kovin huolissani. Piikin se selvitti tekemällä kauniin pienen ympyrän ja jatkamalla oikeaan suuntaan. Viimeisellä suoralla Sulolla nousi nenä (tuuli kävi vastaan ja toi vissiin kepeistä hajun), mutta se eteni niin määrätietoisesti, että annoin mennä. Tällaisella työskentelyllä meillä olisi hyvät mahdollisuudet koulariin, joten yritetään nyt metsästää se koepaikka vielä syksyksi jostain.

Liinan jälki oli n 150 askelta, kaksi loivaa kaarrosta ja 7 keppiä. Liinan jäljestys oli melko tarkkaa, olisiko se kuitenkin jossain kohtaa ollut harhautumassa. Kepeistä se ilmaisi neljä, joihin se reagoi selvästi, kolmeen muuhun ei ollenkaan. No, jatketaan nyt vain ilmaisuharjoituksia, josko ne alkaisi sieltä nousemaan loputkin.

Haku

Kerroin alkuesittelyssä, että hakua ollaan treenattu, ja taukoa on ollut, mutta että en usko, että Sulosta tulee kuitenkaan hakukoiraa, sillä sen itsevarmuus ei vain tahdo vierailla maalimiehillä riittää. Nyt nähdyn perusteella luulen arvioni olleen aika lailla oikea (mikä nyt ei sitä tarkoita, etteikö voitaisi hakua omaksi iloksi tehdäkin tutussa porukassa). Kerroin, että Sulo tekee kauniita ilmaisuja valmiille tutuille maalimiehille, etsii heidät motivoituneesti, ja etsii ukot tarvittaessa sieltä viidestäkympistäkin tutussa porukassa. Ongelmia tulee, kun maalimiehet ovat uusia. Tilanne tietäen tehtiin Sulolle treeni, jossa se sai ensin tulla porukkaan vapaasti hengailemaan, ja haistelemaan ihmiset läpi. Mukana ollut pieni lapsi oli Sulolle paha juttu, häneen Sulo suhtautui kovin epäluuloisesti, eikä oikein päässyt epäluulostaan yli. Kouluttaja meni Sulolle ensimmäiseksi maalimieheksi. Sulo lähti inoissaan perään, mutta kuten aina ennenkin uusilla maalimiehillä, haukkuminen ei vain tahtonut irrota. Sulo katseli paljon minun suuntaani ikään kuin tukea hakien, mutta se, että minä tulin sen viereen, ei oikeastaan auttanut sitä rohkaistumaan tilanteessa. Tehtiin lopulta treeni, jossa maalimiehet menivät n. 20 metrin päähän keskilinjasta Suloa ruokakuppiin hetsaten, ja palkkasivat sen pienimmästäkin äännähdyksestä. 

Tämä tietäen rulla olisi Sulolle todennäköisesti haukkua parempi ilmaisu, sillä haukkuva koira tavallaan vaatii maalimieheltä palkkaa, eikä Sulolla toimintakyky ihan kuitenkaan riitä siihen. Rullalle en Suloa kuitenkaan vaihda; nähdäkseni ennen kastraatiota, kun hakutreenit aloitettiin, Sulo oli kuitenkin astetta rohkeampi, ja haukku oli sille kaikin puolin luontevampi ilmaisumuoto. Jotta jos Sulosta ei hausta käyttövaliota tule, niin kyllä minä sen kanssa voin elää. Palkasta kouluttajamme sanoi sen verran, että leikkipalkan (jos ei puhuta ihan vaan lentävistä palloista) käyttäminen vaatii maalimiehiltä aika paljon, sillä koiran leikittäminen oikein, koiran mukaan, ei välttämättä ole niin helppoa kuin voisi kuvitella (kuten ainakin itse olen saanut huomata).

Liinan hakutreeneissä oli jotain hyvää ja vähän huonoa. Hyvää, ja ehkä tärkeintä, oli se, että Liinalla oli vauhtia, intoa ja motivaatiota maalimiehille menemiseen! Etäisyyttä keskilinjaan ei hirveästi ollut, mutta vauhtia oli mukavasti. Ilmaisut sen sijaan hajoili aika pahasti; Liina näytti unohtaneen koko asian. Näitä sitten muistuteltiin seuraavana päivänä kentällä. Kentällä ilmaisut menikin oikein nätisti, mutta vauhtia oli silti riittämiin. Myös "missä ukko"-käskyn Liina on sisäistänyt oikein hyvin, se oikein odottaa näytölle pääsemistä. Vissiinkään käytös ei vaan ole vielä niin vahva, että se olisi sellaisenaan metsään siirtynyt, uusille ukoille. Mutta eiköhänse tästä, treeniä vain lisää. Mun pitää muistaa vain aina edetä Liinan tuodessa mulle rullaa, ja samoin näytölle lähdettäessä pitää toimia nopeasti. Myös kädellä näyttäminen siinä vaiheessa on turhaa; koirahan se tietää, mihin ollaan menossa, enkä minä.

Esineet

Sulo teki täysimittaisen esineruudun kolmella esineellä, joista yksi oli mun oma ja kaksi vierasta; hanska ja muovimaton palanen. Oma oli reunassa keskellä, vieras nahkahanska eturajan tuntumassa ja matonpalanen takarajan tuntumassa. Oma ja vieras hanska nousivat ongelmitta; Sulo reagoi hienosti vieraaseenkin esineeseen. Myös matonpalan se oli nostanut, muttei tuonut. Tässä vaiheessa huomasin sitten, että Sulon liikkuminen ei ihan puhdasta ollut, ja otin sen pois ruudusta. Toi se mulle vielä sen matonpalan lyhyeltä matkalta ihan ongelmitta. Meidän pitää siis treenata enemmän vähän erikoisemmilla materiaaleilla kuin noilla tutuilla ja turvallisilla hanskoilla ym. 

Liinalle tein kaksi esineentuontia. Molemmat käytiin yhdessä viemässä muutaman metrin päähän, pois ja lähetys. Nyt kantoi hyvin mielikuva, ja Liina eteni vauhdikkaasti ja innolla, molempiin suuntiin! Jätettiin kahteen onnistuneeseen ja hyvään mielikuvaan tämä treeni :)

Kaiken kaikkiaan leiri oli koulutuksellisessa mielessä hyvin antoisa. Saa nyt nähdä mitä Sulon hakuharrastukselle käy. Liinan kanssa tullaan kyllä ehdottomasti hakuilemaan, ainut hidaste siinä touhussa on oikeastaan ajan puute. Jälki on Sulolle enemmän oma laji. Mutta esineet oli Sulolla kivalla mallilla, enemmän vain varmuutta erilaisiin materiaaleihin. Työskentely ruudussa sillä oli mun mielestä ihan kohdillaan. Onhan se omatoiminen, mutta ainakin motivoitunut etsimään (jos kohta tuomisesta ei aina samaa voikaan sanoa). 

Meidän kaksikkoa en päästänyt yhteisleikkeihin, joihin varsin kivuttomasti taipui kymmenenkin valkoisen koiran lauma. Sulo olisi siellä varmaan mennytkin, jos ei muita vanhempia uroksia olisi ollut, mutta Liina ei ole niin sosiaalinen ollenkaan. Paavo-riisenin kanssa se sai juosta, kun käytiin tyhjentämässä esineruutu paitsi merkeistä, myös suppilovahveroista, ja niillä meni ihan hyvin, eikä Liina sille pahasti alkuun edes ärjynyt. Kohtaamisetkin menee Liinan kanssa hyvin niin kauan, kun tilanne on mulla hanskassa. Sitä se ei ole enää siinä vaiheessa, kun Sulo alkaa haistelemaan vastaantulijoita kaula pitkällä, johon vastaantulija reagoi haluamalla tulla haistelemaan myös. Tällöin Liina katsoo parhaaksi ajaa tunkeilijat pois. Joten kysymys on siis ennen kaikkea siitä, että Sulon on uskottava, että Ei tarkoittaa eitä myös hiriötilanteessa, samoin kuin tänne-käskyä en huvikseni tapaa huudella. Mutta yhteiskuvaankin sain jopa molemmat nätisti aloilleen (no ehkä ihan vähän vieruskaveri auttoi ;)), eikä siinä tilanteessa Liinalle tullut mieleenkään kellekään äristä; sen sijaan se tapitti mua enimmäkseen silmiin!

Periaatteessa helppoa

Niin, koiran kouluttaminen on periaatteessa helppoa. Se voi käytännössäkin olla sitä. Ei todellakaan mitään rakettitiedettä, vaikka toki ilmiöt koulutustulosten takana, oppimismekanismit ja koko koiran käyttäytyminen ja siihen vaikuttamisen mahdollisuudet ovatkin tavattoman monisyisiä ja - ainakin minulle - kiinnostavia. Mutta. Jos asiat ei mene niin kuin odottaisi tai tahtoisi, ja työkalut loppuu omasta pakista lähteä koiran käytöstä muuttamaan, niin kyllä tästä touhusta on helppous kaukana. Varsinkin siinä vaiheessa, kun lähdetään pohtimaan käytösten takana mahdollisesti olevia syitä, niin ollaan jo menossa kaulaa myöten suossa; pohtiahan toki voi, joskus se on hyväksikin, mutta vähissä ovat lopulta keinot päästä koiran pään sisälle ja tietää, mikä siellä liikkuu (jos liikkuu). (Tai sitten kannattaa hakea rahoitusta ja tehdä Akateemista Tieteellistä Tutkimusta aiheesta.) Joten vaihtoehdoksi jää muuttaa jotain, ja katsoa, auttaako se. Tosin pienesti on kyllä hyvä pohtia tässä kohtaa; muutokset kun eivät välttämättä näy heti. Siitäkään kun on harvemmin hyötyä, että mennään keskustelupalstoille huutelemaan, että "ollaan kokeiltu tätä-ja-tätä-ja-tätä, mutta mikään ei toiminut, kouluttajat on p*skoja, koulutusmetodit ei oo hyviä, mikä neuvoksi?" Jotta edes etäisesti olisi hyvä tietää tai uskotella tietävänsä, mitä ihmettä oikein on tekemässä.

Liina oli maanantaina Killerillä ihan ok, ja tiistaina Viihdekeskuksella ei hyvä yhtään. Alku on hyvä, mutta se saa sen välikuoleman aina jossain vaiheessa päälle, ja niitä ei saisi tulla, sillä paketti lässähtää siihen. Ja sitten mulla rupeaa kiristämään, ja senhän Liina lukee paremmin kuin hyvin. Tehtiin me sen kanssa jokunen kierros sellasta "ihan kiva" -treeniä, mutta se oli niin muodollista ja pinnallista... Ja hinkkaamisen puolellekin se meni, ihan liian monta kierrosta mielentila huomioon ottaen. Liinalla on tavallaan jatkuvasti käsijarru päällä; välillä se nousee sieltä aidosti tekemään ja iloitsemaan siitä, ja toki se on hyvä, että niitä hetkiä tulee, mutta niitä hetkiä pitäisi saada vain paljon paljon enemmän. Pitkä tie taitaa olla se käsijarrun rassaaminen, etenkin, kun kysymyksessä on ensisijaisesti ohjaajan käytöksen muuttumisen tarve. Sillä ihmisen käytöstähän se koirienkin käytös peilaa; mun koirat on mun näköisiä monessa suhteessa. Jos mennään esim. toiseen rakkaaseen harrastukseeni, hevosiin, niin nähdään sama ilmiö: tunnen itse olevani eniten kotonani reippaiden, vähän kuumien hevosten selässä, kun taas hitaampien, sellaisten laiskanpulskeiden hevosten kanssa joudun tekemään paljon enemmän töitä (mikä ei tietenkään sitä tarkoita, että jotenkin vähällä selviäisin niiden kuumakallejenkaan kanssa). Mun on helpompi hillitä energiaa, kuin vahvistaa sitä. Välillä tuntuu, että Liinan mielentilan kanssa oltais hurjastikin edetty, mutta sitten taas tulee totuus ja iskee vasten kasvoja. Enkä tiedä, kuinka paljon pidemmällä me ollaan, jos vaikka viime syksyyn vertaa. Pelkäänpä, ettei paljoakaan pidemmällä... Toiset on siinä ajassa kouluttanut koiransa kokeisiin, me yhä mietitään, purtaisko palloa vaiko eikö. Kun kysymys ei ole siitä, etteikö Liina tykkäisi ja tahtoisi, joku siinä meidän kenttätreenissä vain mättää, ja ne tahtomisen tilat ei tule sinne asti. Liina on joissain asioissa vähän ristiriitaine; sillä on kyllä viettiä, vaikkei se sitä ilmennä aina silloin kun minä niin toivoisin. Liina tekee kyllä, ja on kiinnostunut minusta, mutta ei kuitenkaan ole niin kiinnostunut, etteikö se voisi välillä ruveta haahuamaan ja unohtaa minun olemassaolon. Onko kyse edes ympäristöstä, vaan lukeeko se vain minua niin pirun hyvin? Rauhoitteleeko se mua, jos huomaa mun jännittävän? Tätä sitten pohdittiin oikein pitkän kaavan kautta Tiian kanssa. Muutamia toiminta-ajatuksiakin saatiin kokoon:

• Liinalle mahdollisten vahvisteiden määrän rajoittaminen. Ensimmäisenä Sulon kanssa leikkiminen; se leikki-into pitää suunnata minun kanssa temuamiseen.
• Ruoan arvon kasvattaminen. Ruoan pitää olla ansaittua!
• Hyvin lyhyet treenisessiot. Paljon vauhtiluoksetuloja. Mitään ei saa, jos sitä ei oikeasti halua. Yhden kerran aikana ei hirveän montaa treenisessiota, laatu korvaa määrän!
• Leikkivälineet: narupalloon voisi sitoa pitkän narun. Hetsi-leikki-myötäys, muttei irti - jos Liina tiputtaa lelun, narulla siihen on helppo saada äkkiä lisää vauhtia, millä estetään "välikuolemat", eikä tarvitse ruveta metsästämään palloa. Kun Liinalla on lelu, sen voi houkutella lähelle, ja kehua kantamisesta. Treenisession lopuksi pallon voi varastaa koiralta.
• Oma selkeys ensiarvoisen tärkeää! Koiran pitää tietää mitä siltä odotetaan.

Sulon kanssa tehtiin tiistaina jotain pientä, mutta ne treenit ei kyllä olleet erityisesti mallia koulutusta eteenpäinvieviä. Ääntä oli taas mukana, ja Suloa jänskätti seuraaminen ihmisrivistön ohi. Siitä mentiin sitten pari kertaa. Se oli lopulta ihan hyvä treeni, ja onnistuikin sitten. Ei sen kanssa viitsi mitään erityistä ottaa, kun jalka ei ole vieläkään kunnossa, kunhan tehtiin mielenvirkistykseksi vähän.


Keskiviikkona kävin pikaisesti pyörähtämässä Kuikan lavalla Jennin&co:n kanssa. Tein kuten puhuttiin edellisenä iltana, otettiin kolme vauhtiluoksetuloa, joista palkkasin leikkimällä, ja koira autoon. Ainakaan Liina ei ehtinyt lässähtämään näiden aikana. Sulolle henkilöryhmää ja liikkeestä istuminen. Rupesi keskittymään ihan kivasti. Ajoin vielä viihdekeskukselle, jonne olin unohtanut edellisenä iltana koulutusliinan - se ihme kyllä löytyi vielä maasta. Siellä vielä pieni leikkisessio Liinalle, ja vähän seuraamista Sulolle. Molemmilla kiinnitin nyt huomiota omaan palautteen antoon, ja käytin reilusti ääntä ja kehuja. Sulolle "välipalkkana" hyvistä pätkistä kehu, ja Liinalle pelkkää kehua pallon kantamisesta, enkä yrittänyt metsästää sitä siltä. Sitten, jos se joskus tulee sitä mulle tarjoamaan, leikitään sitten uudestaan, ja lähdetään sessioita pidentämään sitä kautta. Mutta siis, kehut tuntuisi toimivan, molemmille, toki sitten vielä ne primaarivahvisteet on mukana (paitsi ei Liinalle, jolle primaarivahvisteena se lelu). Iltaruoan eteen joutuivat myös tekemään vähän töitä, Liinalle vahvistelin esineiden noutamista edestä päin eri etäisyyksiltä, Sulon piti maata paikallaan ja odottaa. Ei muutoin ollut helppoa, se Sulon paikallaan makaaminen nimittäin. No, ei nyt niin kunnialla, mutta harjoitus saatiin kuitenkin tehtyä ja koirat ruokittua...

Vahviste kuin vahviste?

Viimeisessä Canis-lehdessä oli parikin hyvää artikkelia vahvistamisesta (Jane Kilion: Miten hyödynnät koiran luontaisia mieltymiksiä? ja Sari Paavilainen: Käytöksen vahvistaminen - ei niin helppoa kuin voisi kuvitella, Canis 4/2011). Niistä innostuneena annoin viikko sitten tokoryhmälleni tehtäväksi tehdä listan koiran "kuumista käytöksistä", eli 10 toimintoa, joista koira eniten pitää. Tarkoituksena olisi sitten pohtia näiden hyödynnettävyyttä tottelevaisuuskoulutuksessa. Meidän koirien osalta lista niiden "kuumista toiminnoista" näyttää suurinpiirtein seuraavanlaiselta:

Liina

• jäljestäminen
• pallojen ja käpyjen saalistaminen
• eläinten jahtaaminen
• syöminen
• kepeistä taisteleminen
• narupallojen ym saalistaminen ja niistä taisteleminen
• huomio, rapsuttelut ja taputtelut
• kuoppien kaivaminen
• rievuista ym taisteleminen

Sulo

• minkä tahansa saalistaminen
• mistä tahansa taisteleminen
• lapiolle haukkuminen, kaivaminen
• jäljestäminen
• syöminen
• paikasta toiseen siirtyminen
• juokseminen
• ohjaajan huomio, taputtelut, jalkojen välistä pyörähtämiset

Sulon lista on siinä mielessä yksinkertainen, että siellä on listan yläpäässä muutama erittäin hyvin toimiva vahviste, jotka ovat aina käytettävissä. Koirassa on kuitenkin sellaisia ominaisuuksia (viretila heittää helposti yli), jotka rajoittavat noiden vahvisteiden käyttämistä. Toisaalta paine vaikuttaa Suloon voimakkaasti; jos se sitä kokee, sitä ei enää huvitakaan niin kovasti taistella - tämä näkyy esim. hakumetsässä maalimiesten Suloa palkatessa. Liinan lista ei ole yhtä suoraviivainen. Sillä on korkealla sijalla saalistamiskäyttäytymiseen liittyvät toiminnot, mutta ne ovat vähän välineestä riippuvaisia. Haistelu on molemmille hyvä vahviste, mutta esim. tottelevaisuudessa sitä ei voi juuri vahvisteena käyttää. Sosiaalinen palkka on molemmille toimiva vahviste, joskaan ei ihan kärkipäässä, mutta sitäkin noiden kanssa kannattaa jopa enemmänkin hyödyntää.

Maanantaina ei listojen läpikäyntiin asti päästy, sillä Tiia oli sopivasti käymässä täällä Jyväskylän päässä, ja - vähän aihetta sivuten - pyysin häntä opastamaan tokoryhmäläisille koirien kanssa leikkimistä. Se kun ei ole niin helppoa kuin voisi äkkiseltään kuvitella, ei minulle ainakaan. Tai jos onkin helppoa, niin ainakin siinä voi kehittyä ja tulla paremmaksi. Miksi nimittäin jättää käyttämättä hyvä vahviste, leikkiminen? Ja miksei samantiensä voisi opetella käyttämään tuota vahvistetta paremmin? Vahvisteen muoto vaikuttaa käytökseen, ja on iso kasa sellaisia käytöksiä (ja toisaalta sellaisia koiria), joita on tietyistä käytöksistä parempi vahvistaa vauhdikkaalla ja virettä nostavalla palkalla. Toisaalta leikkiminen parantaa ohjaajan ja koiran suhdetta, ja sen avulla on helppo rakentaa esim. treenikenttään tunnetta, että se on paikka, jossa tapahtuu kaikkea mukavaa ja jännittävää nimenomaan ohjaajan kanssa, ulkomaailmasta viis.

Kirjaan nyt tähänkin muutamia huomioita leikkimisestä, ja sen käyttämisestä vahvisteena. (Huomiot on kirjoitettu lähinnä sellaista koiraa ajatellen, jolle leikkiminen ei ole alkujaan ylimaallinen vahviste.)

• Koira on vahva. Ei ohjaaja. Leikin tarkoitus on vahvistaa koiraa, joten koira on se, joka määrää tahdin! Ohjaajan ei siis tule näyttää koiralle lihaksiaan, vaan päinvastoin vähän niin kuin mennä mukana kuin märkä rätti. (Toisaalta ohjaaja pystyy kyllä valitsemaan, haluaako vahvistaa esim. tasaista taaksepäin vetämistä taisteluleikissä, vaiko antaako koiran esim. tappaa patukkaa - näistä ensimmäinen on parempi vaihtoehto, jo koiran fysiikkaakin ajatellen.)
• Leikkivahvistetta pystyy kehittämään, tehostamaan ja parantamaan, jos koiralla ylipäänsä on minkäänlaista kiinnostusta ohjaajan kanssa leikkimiseen. Kaikki koirat (kuten Liina) eivät välttämättä alkujaan ole esim. häiriötilanteessa kovin innokkaita leikkimään. Tällöin on erityisen tärkeää, että koulutus/leikkihetket pysyvät lyhyinä! Koiraa vahvistetaan jo hyvin pienestä; se voi olla alussa pelkästään lelun ottaminen suuhun. Koira saa kantaa lelun esim. autolle, mutta jos se sen tiputtaa, lelu jää. Tuokiot lopetetaan silloin, kun koiralla on kaikkein hauskinta. Ja mitään irrotusharjoituksia ei tehdä silloin, kun rakennetaan leikkimiseen intoa, ja leluun kovaa halua.
• Samassa sessiossa ei käytetä ruokaa ja leikkiä sekaisin! Jos koira esim. hetsataan leluun, se myös palkataan lelulla. Älä lupaa siideriä ja tarjoa makkaraa, Tiiaa lainaten...
• Pyritään siihen, että koira on aktiivinen osapuoli, ja ohjaaja passiivinen. Alussa rooli voi kuitenkin olla päinvastainen, jotta koira saataisiin koko aiheesta ylipäänsä innostumaan, MUTTA jos ja kun koira osoittaa innostusta ja aktiivisuutta, sille on annettava tilaa, ja alettava vähitellen kääntämään asetelmaa päälaelleen.

Hiljainen viikko

Tällä viikolla on tosi huonosti ehditty mitään tekemään. Maanantaina käytiin kentällä tottelemassa hiukan, mutta siinäpä se oikeastaan. Molempien kanssa tehtiin seuraamista. Liinalle olen tehnyt käännösharjoituksia; ne on edistynyt ihan kivasti, ja Liinan vire työtä tehdessä on pysynyt mukavana. Sulolle jotain pientä hömpöttelyä; paketin olen siltä jo ottanut pois, mutta vielä alkuviikosta jalassa oli vielä pientä turvotusta.

Liinan juoksut on edennyt tärpeille, ja se antaisi nyt suurinpiirtein kaikelle mikä liikkuu. Eilen passitettiin Sulo jo viikonlopun viettoon vanhempieni mukaan juurikin tästä syystä, tosin Liina seuraa Suloa myös perästä, sillä viikonloppuna on allekirjoittaneella tiedossa kisatyötä sekä kaverin häät. Voi olla vanhemmilleni mielenkiintoinen viikonloppu tulossa, kun toiset tahtoo pitää hauskaa. Liinan kanssa mentiin sitten kaksin mustikkametsässä, mutta eihän siellä pitkään kahdestaan tarvinnut olla, kun saatiin seuraksi naapurin vanha sekarotuinen uros. Se ei enää juuri kuule eikä näe mitään, liikkuukin jo kovin vaivalloisesti, mutta hajuaisti sillä pelaa yhä loistavasti. Liina oli aluksi ajamassa sitä pois, mutta minkäs antavainen narttu luonnolleen mahtaa, se häntä tahtoisi kääntyä alta pois ihan noin niin kuin väkisellään. Että kerää siinä sitten mustikoita.

Tein mettälenkillä Liinalle keppiä heittäessäni havainnon, että Liina ei osaa edetä suoraan. Jos se ei "tiedä", että keppi tai käpy tai mikä tahansa etsittävä on suoraan edessä, se ei sitä sieltä osaa etsiä, vaikka olevinani olenkin yrittänyt tehdä sille kädellä lähettämistä suoraan eteen, josta aina etsittävä kohde löytyy. Tämä pitää ottaa treeniin. Vissiinkin lääkkeenä vaan pikkuhiljaa kasvattaa matkaa.

Tulipa muuten mieleen tässä näitä jälkihommia mielessäni pyöriteltyäni, että miten siihen takajäljen nostamiseen puuttuisi. Sulo kun saattaa nostaa oikean jäljen, tai sitten ei. En minä koiran kykyjä epäile, varmasti se oppii erottamaan jäljen kulkusuunnan. Tähän pitäisi vain olla riittävä motivaatio. Onko siitäkään apua enää alkuvaiheen jälkeen, että kävelee alotuksia paljon vinoon - sehän ei suoranaisesti auta koiraa määrittämään jäljen kulkusuuntaa, kun se vain nappaa suunnan, joka tulee luontevammin? Mietin sitten semmosta pelastusjälki-tyyppistä harjoitusta. Mies kävelemään jälkeä, ja piiloon kiven taakse. Koira janalle ja jäljestämään. Silloin olisi ainakin seuraus jäljen nostolla..? Tuuli pitäisi ainakin katsoa tuommosessa harjoituksessa. Tai toimisikohan vaikka pallo jäljellä? En tiedä, miten taitava Sulo on siinä jäljen suunnan erottelussa, mutta yhtä kaikki se varmasti pystyy siihen, jos vain keskittyy, ja voi sen oppia. Motivaatio pitäisi kuitenkin olla siinä suunnan määrittelyssä suurempi kuin itse jäljen ajossa; Sulolle kun ei ole niin hirveän paljon väliä sillä, mitä jälkeä se jäljestää, onpahan nyt jälki :)

Vähän on fiilis nyt sellainen, että BH-koetta ei Liinan kanssa tänä syksynä kuitenkaan yritetä, ellei ihan ihmeitä tapahdu. Tahdon kuitenkin mennä sinne sillä fiiliksellä, että voin luottaa koiraan ja sen yrittämiseen 110-prosenttisesti. Tällä treenitahdilla (mikä on vähän) ei tuollasta tunnetilaa ehkä tulla saavuttamaan ihan lyhyellä tähtäimellä... Nyt vain yhä tehdään sitä viretilaa kentälle, tekniikkaakin pitäisi ruveta opiskelemaan lähinnä noiden jäävien osalta vähän paremmaksi, ja katsoa sitten jossain vaiheessa, miten liikkeet ketjuttuisi, ja onko sillä vireellä ollenkaan kestoa. Nyt jos aletaan tekniikkaa vaan hiomaan, niin vaarana on, että viretila lässähtää ja saadaan ehkä teknisesti oikeanlaisia suorituksia, mutta senhän tietää, mitä tapahtuu, jos suoritukset on treeneissä vähän puolivillaisia - kisoissa ne ei kestä sitten sitäkään vähää. Sulon kanssa ainakin luulen käyneen juuri niin, että kun yrittää hirveällä tahdilla ennen kokeita saada liikkeet teknisesti kuntoon, niin siihen treenaamiseen tulee kyllääntyminen, mikä sitten näkyy virheiden kertautumisena koetilanteessa. Eli täydellisyyden tavoittelu jatkukoon - sitten joskus, kun ehtisi jotain tekemäänkin, eikä vain puhumaan siitä.

Harhajälkiä

Käytiin Annan kanssa jäljellä Leppäveden suunnalla. Maasto oli mukavaa kumpuilevaa kuusi-mäntymetsää. Tikiksen keskustakin on hiljaisempi paikka kuin kyseiset maastot, kuten Anna osuvasti huomautti... Sieniporukoita tuli ja meni, koiranjuoksuttaja ja mopoilijoita. Nämä takasi sen, että harhajälkiä oli taatusti riittämiin. Turha niitä on kuitenkaan pelätä, pääteltiin, ja mentiin näillä.

Alkuun tehtiin esineruututreenit. Sulo teki tarkkuusetsintää 5x5 (?) ruudussa pienillä esineillä. Pyykkipoika löytyi helposti, seuraavaa (kylpyhuoneen maton palasta) Sulo joutui etsimään pidempään. Liinalle tehtiin näyttöruutuja, jotka ei onnistunut ihan toivotunlaisesti. Se ei tahtonut enää esineelle ehdittyään muistaa mitä oli tekemässä... Kotona muistuttelin vielä palautuksia eri esineillä. Nämä se hanskasi hyvin. Etenemistä pitäisi saada, ja ehkä vain vahvistellaan nostamista eri etäisyyksillä erilaisissa häiriöissä, ja yritetään hyvällä palkalla (=kova motivaatio) saada lisää vauhtia. Nythän Liina alkaa helposti jäljestämään ruudussa, joten erittäin vahva noutaminen ja tunnetila siihen pitäisi saada yhdistymään esine-vihjeeseen.

Liinalle Anna oli tallonut muutaman sadan askeleen jäljen 7 esineellä. Alussa muutaman metrin jana, vanhentui tunnin. Liina otti ensin takajäljen, vaihtoi suuntaa kun en päästänyt etenemään. Kaksi ekaa keppiä nousi hyvin, mutta sitten alkoi vaikeudet, luultavasti harhajälkien vuoksi. Jotenkin Liina löysi kuitenkin uudelleen oikealle jäljelle, ja kaikki kepitkin nousi yhtä harhailujen vuoksi metsään jäänyttä lukuun ottamatta. Viimeisellä pätkällä oli muutama kepinpätkä, jotka Anna oli mennessään taittanut, niitä Liina ei ilmaissut vikaa lukuun ottamatta. Harhajälkien osalta Liina ei siis vielä ollut valmis noin isoihin häiriöihin, mutta hyvin se kuitenkin työskenteli, ja ilmaisuihin olin tyytyväinen; pari kertaa pyysin sitä näyttämään, mutta kyllä se painui maihin oma-aloitteisestikin.

Sulo teki oikein hyvää työtä! Jälki oli muutaman sata askelta pitkä, ja siellä oli 8 keppiä. Vanhentui tunnin, oli polun ylityksiä muutama ja taatusti niitä harhajälkiä. Takajäljen se tosin otti alussa janalla (muutaman metrin lyhkänen jana) ja kävi muutenkin kierroksilla, mutta rauhoittui sitten ihan hyvin jäljestämään. Kaikki kepit nousi. Sulo merkkasi olettamani harhajäljet, mutta pysyi hyvin omalla.

Touhukas toipilas

Suloa ei uskoisi toipilaaksi, ellei sillä olisi kumitassua jalassa. Kipeältä se ei vaikuta enää ollenkaan, liekö sitten side tukee jalkaa niin hyvin, että pystyisi taas painamaan. Aika voimakkaasti sitä on pitänyt hillitä nämä muutamat päivät. Ja energiaa olisi niin prkleesti. Kotona kaikuu jatkuva piippiippiippiippiip... Jotta pakkohan sille on ollut tehtävää keksiä, kun ei olla niin kovin pitkillä lenkeillä viitsitty käydä, jotta jalka saisi parantua rauhassa. Toissapäivänä tehtiin jäljet, tänään pientä esinetreeniä. Sulon jälki oli n. 250 askelta pitkä. Jätin sinne 12 keppiä, jotta nyt joku mieli olisi harjoituksella ollut. Janaa ei ollut, sillä en halunnut Sulolle mitään hirveää vauhtia. Sulo jäljesti hyvin. Alussa jouduin hidastamaan tahtia, loppujäljen Sulo eteni hyvää tahtia. Se teki tarkkaa työtä, kulmatkin jäljesti kuin kello. Keppejä jäljelle jäi kaksi, molemmat keskivaiheelle perätysten.

Liinalle tein viiden kepin ruudun, ja noin 150 askeleen jäljen, niinikään viidellä kepillä. Kehuin kepin noteeraamisesta, jos Liina ei ruudussa heti mennyt maahan, sanoin "näytä", jota käytin viime syksynä, kun keppejä opeteltiin. Tämä toimi! Liina työskenteli intensiivisesti ja nosti ruudusta 4 ensimmäistä keppiä nopeasti, viidettä siirsin, ennen kuin Liina noteerasi sen. Jäljeltä Liina ilmaisi kaikki kepit, neljänteen kehotin sitä vielä näyttämään.

Tänään tehtiin pieni esinetreeni, Sulolle n. 5x10 ruudusta kolme pientä esinettä. Se löysi kaikki hyvin ja reagoi niihin, mutta sen ote on palautuksissa niin elävä, että se tiputteli niitä tullessaan, eikä sitten heti enää löytänyt samaa, ja vaihtoi esineitä. Vissiin pitää treenata palautuksia. Liina teki kahdessa setissä esineiden palautuksia ensin, sitten samassa ruudussa kahden etukäteen viedyn esineen palautukset. Ensimmäinen nousi hyvin, toista (pyykkipoikaa) Liina ei meinannut noteerata, joten menin niin lähelle, että pystyin kehumaan siinä kohtaa, kun Liina oli esineen kohdalla. Harjoitusta vaan lisää erilaisilla esineillä. Nyt, kun motivaatio alkaa olla kohdillaan, pitäisi alkaa treenata Liinalle suoria pistoja.