Ukko!

Tänään avattiin hakukausi suurinpiirtein samalla porukalla, jonka kanssa viime kesää ja syksyäkin viikoittain metsässä luuhattiin. Paikka oli uusi, tosin rauhalliseksi kuvittelemani paikka oli sitten lopulta kaikkea muuta, trafiikki oli hirmuinen - motocross-pyöriä, mönkijöitä, pyöräilijöitä, taksi, toisia koiria... Hyvin saatiin kuitenkin treenit vedettyä. Loppuun Sulo teki vielä paikkamakuun Edin ja Rondan kaverina, ja Sulo ja Liina saivat etsiä esineitä.

Liina jatkoi ilmaisujen, eli rullantuontien kanssa. Samalla päätin uhkarohkeasti lähteä hakemaan työskentelyyn vauhtia pakenevien maalimiesten avulla. Uhkarohkeasti siksi, että epäilin, että Liinalla menee pasmat sekaisin pakenevista ukoista, eikä se enää muista ilmaisua. Näin siinä vähän kävikin, mutta joka ukolta kuitenkin nousi rulla. Ekoilta pistoilta tuppasi rullat tipahtelemaan ennen aikojaan, ja lähetyksiä sai tehdä useampia, ennen kuin Liina muisti ottaa rullan suuhun asti. Viimeinen rullantuonti Terhiltä meni kuitenkin ihan oppikirjan mukaisesti (maalimiehen pikku pakoa lukuunottamatta), joten lopetin treenin siihen. Kyllä oli muuten ohjaajalla naama näkkärillä hyvin onnistuneen suorituksen jälkeen! Tulikohan kaikkinensa viisi pistoa, kahdelle keskilinjan suhteen eteenpäin liikkuvalle maalimiehelle.

Sulolla sama homma, eli kaksi maalimiestä liikkui keskilinjan molemmin puolin ja joka ilmaisun jälkeen myös etääntyi keskilinjasta. Haukut taisi mennä 5-10-15-10. Ensimmäinen maalimies (Terhi) oli pystyssä n. 10 metrin päässä keskilinjasta, loput pistot kyykyssä oleville ukoille 20-40 metriin. Taas tuotti ensimmäinen ukko isoja ongelmia. Lähetys on ongelmaton, Sulo lähtee ammuttuna, mutta ei ilmaise, ei osoita edes kiinnostusta maalimieheen. Kuitenkin radalle tultaessa kiinnostusta on Sulon huutaessa etääntyvien ukkojen perään. Kolmesti sain lähettää, lopulta parin metrin päästä, ennen kuin Sulo alkoi haukkua. Loput menikin sitten oikein hienosti, lähetin Sulon lennosta keskilinjan yli seuraavalle ukolle. Nyt vain mietityttää tuo ekan ukon ongelma, joka meillä oli jo viime syksynä. Se on vähän kuin lukko; kun ensimmäinen maalimies on ilmaistu, Sulo menee lopuille tosi hienosti. Mietin sellaista ratkaisuyritelmää, että seuraavat pari treeniä Sulo tekisi vain "ensimmäisiä ukkoja", eli kävisi haukkumassa yhden ukon kerrallaan, mutta pääsisi tekemään sitten kuitenkin useamman piston treenin aikana.

Joka tapauksessa kivat hakutreenit. Tätä lisää!

Paikkamakuussa ei ollut moitittavaa. Tosin Sulolla on tuollainen yleinen tottelevaisuus kyllä aika heikoissa kantimissa, sille saa nykyään sanoa monta kertaa ennen kuin se uskoo. Sitten Sulo tekee, kun sen saa oikeaan moodiin, mutta toki olisi mukavaa, jos koiran tottelevaisuus ei olisi siitä moodista kiinni. Häiriköidynkin paikkamakuun Sulo teki, kun liikkuroin Saijalle ja Edille seuraamiskaavion. Sulo oli ihan rauhassa.

Esine-etsinnät meni Sulolla hienosti. Leikittiin esineillä, jotka nyt palautui mulle hyvin, kun vaan jatkoin itsekseni leikkiä aina sen toisen esineen kanssa, nyt Sulokin osoitti kivasti aktiivisuutta ja taistelutahtoa. Aloitettiin lähietsinnällä, joka sujui hyvin, esineet nousi epäröimättä ja palautui käteen asti. Tein sitten kahden esineen ruudun 50x15 metriä, ja Sulo työskenteli hyvin. Eteni ruudun päähän asti, rauhoittui työskentelemään, ja heti esineen löydettyään lähti palauttamaan. Hieno Sulo! :)

Liinan kanssa palautusten vahvistelua. Sitten käytiin yhdessä viemässä esinettä metsään, ja Saija kävi viemässä lisää. Liina käyttää nenäänsä hyvin ja palauttaa ripeästi, mutta toivoisin lähetyksiin kyllä vauhtia. Nyt on pikkaisen liian rauhallista. Viimeisen esineen yksinkertaisesti heitin Liinan nähden ja päästin sen hakemaan sen, tämä toi vähän vauhtia, tiedä sitten olisiko tämä se tyyli lähteä tekemään Liinan esinetyöskentelyä eteenpäin.

Männä viikolla ollaan lisäksi tehty tottiksia sekä pääsiäisenä koirat pääsi ajamaan peltojälkeä oikein urakalla. Liinan tottikset on koostunut seuraamisesta ja luoksetuloista. Luoksetuloja ollaan tehty vähän pidemmällä matkalla, ja johan sitä vauhtia on ruvennut löytymään! Vauhtia olen vahvistellut sitten vapaalla palkalla. Vauhti pysyy myös, jos seison paikallani, mutta eteentulopaikka ei ole tällöin vielä oikein hanskassa. No, lisää treeniä vaan. Seuraamista ollaan tehty namikäden kanssa ja ilman kättä, suoraa ja käännöksiä, seuraamiseen tuloja lennosta sekä lähtöjä perusasennosta... Lenkillä, parkkiksilla ym. Aika hyvin Liina alkaa tulla lennosta siihen jalan imuun, mulla on tavoitteena tiivis seuraamispaikka, sanoi tokosäännöt siitä mitä tahtoo. Ilmekin on ollut kiva.

Sulo pääsi tokottelemaan Helmisen Hannan ohjauksessa. Tehtiin noutoa ja hyppyä. Perusongelmia, mihinkäs me näistä päästäis: huono ote, ei istunut kapulaa tuodessa lainkaan, palautus ravilla, ääntää, istuu hypyn jälkeen tosi nihkeästi. Eipä me olla kyllä hirveästi harjoiteltukaan, mutta aika takkuista oli tekeminen kyllä. Maanantaina treenattiin Killerillä molempien kanssa pk-esteitä; oli ihan huippuhauskaa, sekä koirilla että mulla! A-este oli kohtuullisen jyrkkään kulmaan asennettu, mutta se ei menoa hidastanut, molemmat kiipeili puolin ja toisin ihan into pinkeenä. Olipa kivaa, minä kun olin vähän huolissani tuosta A-esteestä. Sulo hyppäsi myös ensimmäistä kertaa elämässään täyskorkean kiinteän pk-hypyn! Liina hyppäsi sen matalemman, mutta ponnasi esteen päältä. Pitää harjoitella korkealla tokohypyllä ennen kuin alkaa tehdä kiinteillä esteillä, ettei vaan jää tavaksi.

Jäljet meinasi pääsiäisen pyhinä olla vähän hukassa. Tein keppi-ilmaisuja oikein urakalla, ja yritin sitä tarkkuutta hakea makkaran avulla. Ihan turhaan sain viljellä makkaranpalojani sinne jäljelle, kumpikaan ei syönyt. Sulo jopa sylki makkaroita suustaan pois. Selvä huomio oli, että ihan turha ajaa niin tuoreita jälkiä noilla, mitä nyt tein, ei oo meinaan jäljestämistä nähnytkään niiden kanssa noiden touhu. Jäljestäminen alkoi näyttääkin siltä itseltään, kun annoin jälkien vanhentua vähän; kulmistakin alkoivat selvitä. Sulo ilmaisi kepit hyvin vikalta vanhentuneelta jäljeltään, tosin oli siellä sitä ennen ohijuoksujakin. Liinan ilmaisut on vielä haparoivia. Maahanmenoa se tarjoaa hyvin, mutta tajusin, että jos Liina menee maahan, se saisi tehdä sen jäljen suuntaisesti, jotta koko ilmaisumuodosta olisi yhtään mitään hyötyä. Vahvistelua lisää, nyt vaan ehkä vähän solmussa oleva olo noiden ilmaisujen osalta, pitäisi nyt vain rohkeasti jatkaa treeniä...

Loppuun kuva viime viikkoisista jälkitreeneistä, Liina on keppiruudussa, ilmaissut juuri kepin ja odottaa palkkiotaan saapuvaksi:

Kauniista hihnakäytöksestä

Turid Rugaasin kirjassa Kiskomatta paras esitetään menetelmä kauniin hihnakäytöksen opettamiseksi. Menetelmä on yksinkertainen, se perustuu kaikkien tuntemaan "pysähdy, kun koira vetää" -taktiikkaan. Koiraa lisäksi palkitaan kauniiksi kulkemisesta. Koiraa ei kuitenkaan varsinaisesti opeteta pitämään katsekontaktia hihnassa kävellessä. Lisäksi hihnan kiristyttyä - tai jo siinä vaiheessa, kun se näyttää kiristyvän - ohjaajan tulisi vaihtaa kulkusuuntaa, ja palkita koira, kun se tulee mukaan. Tämä on siis vähän niin kuin kontaktikävelyä ilman kontaktia. Koiralle annetaan äänimerkki vihjeeksi tulla kauniisti kävelemään vierelle; sitä voi käyttää hihnan kiristyttyä tai jo siinä vaiheessa, kun se näyttää kiristyvän. Liian pitkään ei saa odottaa paikallaan hihnan kiristyessä, vaan max kahden sekunnin jälkeen annetaan äänimerkki ja vaihdetaan suuntaan. Koiran ei ole tarkoitus tulla esim. perusasentoon, vaan vain lähelle kulkemaan. Jos koiralla on taipumusta ryntäilyyn palkan jälkeen, sitä voi myös vain kehua sanallisesti, ja sitten palkita ruoalla. Rugaas korostaa oikean mielentilan merkitystä oppimisessa; stressaantunut tai kiihtynyt koira ei opi, eikä sille kannata yrittää opettaa mitään - ainakaan rauhallista hihnakäytöstä. Hihnassa kävelemistä opetettaessa, kuten mitä tahansa muutakin, koiran ei voi olettaa jaksavan keskittyä työskentelyyn kovin pitkiä aikoja kerrallaan. Tällöin voi olla hyvä idea ottaa esim. valjaat mukaan lenkille, ja antaa koiran vetää valjaat päällä, silloin, kun kauniisti kulkemista ei erityisesti harjoitella.

Kauniin hihnakäytöksen opettamiseksi on lukuisia tapoja, Rugaasin esittelemä on yksi, ei ainoa, mutta nähdäkseni hyvä sellainen. Uutta tässä menetelmässä suhteessa siihen, mitä olen itse omilleni opettanut, on katsekontaktin merkitys. Sitähän olen vahvistellut, ja tehnyt nimenomaan kontaktikävelyä. Rugaasin menetelmän pointtina on kuitenkin nimenomaan opettaa arkisille kävelylenkeille sopiva käyttäytymismalli, ja katsekontaktista palkitseminen tavallaan vesittää sen, sillä katsekontaktista mennään aika nopsaan tottelevaisuuden puolelle, ja sehän ei ole tarkoituksena tässä.

Meillä Sulo on ollut kova kiskomaan, ja se tekee sitä ajoittain yhäkin. Liina taas kävelee hihnassa huomattavasti paremmin, vaikka se on hihnassa kävelyä harrastanut nyt reilun vuoden ikäisenä murto-osan siitä, mitä Sulo samanikäisenä. Syitä voi spekuloida; Liinan kanssa remmilenkeillä on ollut ehkä jo joku ajatuskin siitä, miltä homman pitäisi näyttää ja tuntua, Sulon kanssa on haparoiden yrityksen ja erehdyksen kautta menty eteenpäin. Toisaalta Sulo on perusluonteeltaan tavallaan kiihkeä ja toisaalta itsepäinen; Liina paljon taipuisampi ja ylipäänsä kuulolla paremmin kuin Sulo. Ymmärrän nyt ehkä, miksi jotkut saksanpaimenkoiraharrastajat ovat ihmetelleet uusien valkkarinomistajien epätoivoa niinkin yksinkertaiselta tuntuvan asian, kuin hihnassa kulkemisen opettamisessa. Kun asiassa ei pitäisi olla muuta kuin tiukasti kieltää vetämisen, niin pitäisihän sen asettua, näin tylysti karrikoiden. Näiden kahden kokemuksella sanoisin, että Sulo jokseenkin kovapäisenä uroksena piut paut välittää siitä, mitä minulla on sen kiskomiseen sanottavana, välillä se välittää yhtä paljon tarjoamistani palkkioistani versus ympäristön vahvisteet (jälkimmäiset siis usein voittavat), kun taas Liina perusluonteeltaan paljon nöyrempänä ja miellyttämisenhaluisempana (huono termi mutta tavallaan kuvaava tässä yhteydessä) uskoo jo kerrasta, ja kun vahviste vielä toimii (narttuja ei ehkä ympäristön vahvisteet keskimäärin kiinnosta yhtä paljon kuin uroksia), niin ihmekös tuo jos opettaminen on ollut helpompaa.

Ylipäänsä taajamassa asuvan uroksen ei mielestäni tarvitsisi saada vetää kitusiinsa niin paljon hajuja, kuin se ikinä vain haluaa. Tällainen vapaus provosoi kiskomista (voimakkaat vahvisteet) ja pienentää ohjaajan roolia, jonka tulisi pystyä kontrolloimaan vahvisteita (ympäristön vahvisteitakin voi käyttää palkkioina, tosin tällöin kannattaa käyttää jotain tiettyä samaa käytöstä, jota haluaa vahvistaa, esim. perusasentoa tai katsekontaktin ottamista. Aiheesta on tosin useita näkemyksiä - vahvistaako ympäristön vahvisteiden käyttäminen niille pyrkimistä, vai niitä asioita, joita vaaditaan ennen esim. hajulle pääsemistä?). Toisaalta fyysisestikin jatkuva juoksuhajujen tutkiminen ei tee kehittyvälle nuorelle urokselle hyvää, näin luulen. Meillähän Sulo kastroitiin eturauhasvaivojen vuoksi talvella 2010, ja Sulo jos joku oli pallillisena erittäin viriili ja maskuliininen uros, ja hyvin kiinnostunut hajuista. Lisäksi sen haistelumahdollisuuksia ei oltu sanottavasti rajoitettu, sillä pitäähän koiran saada olla koira... Sulo asui siis elämänsä ensimmäiset vuodet taajamassa, jossa liikkui paljon koiria. Viriili ja maskuliininen Sulo on yhäkin, mutta pahin terä sen urosmaisuudesta on - onneksi - kastroinnin myötä taittunut, ja ennen kaikkea Sulo ei ole enää kipeä. Epäilykseni on, että eturauhasvaivojen syntymistä on jatkuva hajutulva provosoinut; vaikka on toki mahdollista, että vaivat olisivat tulleet joka tapauksessa, mutta jo koulutuksellisesti toimisin uroksen kanssa taajamassa tällä tiedolla toisin.

...ja jatkuu...

Torstaina kokoonnuttiin pienellä porukalla tekemään jälkeä ja tottiksia Hiihtomaahan. Liinalle taas kaksi keppiruutua. Sulo lähti lomanviettoon vanhempieni mukaan Hankasalmelle, kun molemmat - sekä vanhempani että Sulo - sitä niin kovasti halusivat, eikä siis ollut mukana. No, yhäkin Liinalle ihan hyvä juttu olla keskenään meidän kanssa välillä vaan. Ilmaisuissa on yhä jonkinlaista epävarmuutta havaittavissa, ei ollut ihan sellaista tekemisen meininkiä kuin olisin toivonut. Tottiksia tein ihan vähän vaan, hieman seuraamista, mutta vähän laamailupäällä Liina oli muuten. Taitaa valeraskaus painaa; sillä olisi ollut leikkisää herraseuraa tarjolla, mutta eivät kelvanneet Liinalle oikein leikkikavereiksi. Herraseura tosin tarjosi hyvän mahdollisuuden vähän kasvattaa lelujen arvoa Liinan silmissä; patukkaakin kantoi varmaan puoli lenkkiä kun Pontus-poika olisi muuten sen vienyt.

Liina oli Anssilla mukana töissä torstaina, oli kuulemma kovasti kanniskellut keppiä ja kerjännyt ihmisiä leikkimään. Arvio oli ollut, että Liina kiskoo keppiä jopa kovemmin kuin Sulo! Illalla temuttiin siinä Liinuskan kanssa vielä, ja Anssi totesi, että minä annan liian helpolla periksi; miksi Liina leikkisi mun kanssa täysiä jos minä en leiki sen kanssa täysiä. Joku on tainnut jotain tänsuuntaista sanoa mulle ennenkin. Anssin kanssa Liina oli ihan liekeissä, ongelma on siis minussa...

Tänään jatkettiin keppitreenejä. Liina on ollut aika vaisun oloinen, varmasti ikävöi Suloa, mutta osansa lienee valeraskaudellakin. Käpyjä se kyllä jaksaa metsästää, ja niitä kantelee mulle metsässä. En taida kovasti viitsiä nyt tässä hieroa tottiksia Liinan kanssa, kunhan jotain hyvin pientä päästäisiin kivalla ilmeellä tekemään. Muulla ei taida nyt olla väliäkään. Onneksi lumet on jo pääosin sulanut, niin voi tehdä näitä nenäjuttuja. Tein yhden ruudun, jätin Liinan vain maahan ja vein kepit sillä välin. Vahvistin kepin ottamisen suuhun jo, sitten Liina painuu maihin. Olen vähän kahden vaiheilla tämän ilmaisun kanssa. Olen ajatellut, että kun vain vahvistan maahanmenoa, se kepin nostaminen vähentyy. Niin ei ole kuitenkaan käynyt, joten mietin, voisiko Liina ilmaista tuomalla mulle ne kepit, se kun näyttäisi olevan sille niin luonteva ilmaisumuoto. Nyt, kun päätin vahvistaa kepin nostamista jo, ilmaisut alkoi sujuvoitua tosi paljon. Tein sitten lyhyen, tiuhaan tallatun ehkä kymmen-viisitoistametrisen keppijäljen viidellä kepillä. Liina nosti kaikki! Ihan ongelmitta. Saattoi ajaa kakskyt senttiä kepistä ohi, mutta noteerasi kepin välittömästi ja palasi ottamaan sen. Innostuin tästä onnistumisesta niin kovin, että päätin kokeilla kepillä jäätä, ja tehdä vielä vaikeamman ja pidemmän jäljen. Eli normaalisti askelletun, reilun sata askelta pitkän jäljen edelleen viidellä kepillä. Jälki ei juurikaan vanhentunut, vaan otin Liinan heti sitä ajamaan. Liina ajoi vähän jäljen sivussa, ja eka keppi jäi jäljelle, mutta muut se löysi. Bongasi hajun siitä kohtaa, missä ajoi jälkeä, siirtyi nostamaan sitä, ja jatkoi sivussa ajamista. Kerran harhautui kokonaankin, mutta avustettuna löysi takaisin. Viime syksynä metsässä vietetyn kesän jälkeen peltojäljet osoittautui Liinalle selvästi metsäjälkiä hankalammiksi, kuten nytkin oli. Ehkä jatkan kuitenkin ruoan kanssa pellolla, ei kai esineet ja ruoka sinällään toisiaan pois sulje. Nyt vain pellolle jälkeä tekemään.

Jälkitreenit jatkuu

Liina ja Sulon on päässyt verestämään muistiaan jälkikeppien ilmaisun osalta tällä viikolla joka päivä. Ensin ilmaisu kuntoon, ennen kuin ruvetaan tekemään kunnon jälkiä. Mulla ei ole pienintäkään epäilystä siitä, etteikö nuo osaisi jälkeä ajaa, ja etteikö motivaatio siihen olisi kohdillaan, mutta kun niiden keppienkin olisi ruvettava nousemaan sieltä. Tiistaina käytiin kotona purkamassa keittiön kalusteita, samalla tein koirille keppiruudut pihalle. Palkkana kissanruokaa. Ja avot, sehän toimi! Kunnon motivaattorilla yritystäkin löytyy.

Keskiviikkona samaa porukoiden pihalla. Ilmeisesti oli liikaa vaikeuselementtejä tai sitten molemmilla keskittymisongelmia, kun ei oikein tahtonut onnistua treeni toivotunlaisesti. Liina alkoi ilmaisemaan käpyjä (tiedä niistä oliko niihin joku koskenut), kulmakeppejä (otin pois), tai sitten se meni vain maate mun edessä, tai lähetettyäni sen ruutuun, kääntyi avuttoman näköisenä mua katsomaan vain. Kyllä se sieltä kepit ilmaisi, mutta ei kauhean onnistunut treeni. Eli ei enää tossa pihalla ruutuharjoituksia, oli ehkä liikaa häiriöjälkiä siinä. Sulolle tein lyhyen, tallatun jäljen, jossa viisi keppiä ja yksi kulma. Ensin se porsasteli jäljen läpi kiinnittämättä mitään huomiota keppeihin. Lähetin sen uudestaan, jolloin se nosti kaikki kepit, mutta ei tää nyt ihan taiteen sääntöjen mukaan mennyt. Jatkamme siis ruututreeniä.

Liina on harjoitellut kolmen askeleen seuraamista ilman apuja. Tavoitteena täydellisyys. Kontaktiahan se pitää hyvin ja lähdöt on tiiviitä, mutta kahden askeleen jälkeen se siirtyy sivusuunnassa puoli metriä. Pikkuhiljaa hyvä tulee. Tykkäsin kuitenkin treeneistä, tiiviyttä alkoi löytyä, ja Liina teki kivalla intensiteetillä. Palkaksi se sai metsästää käpyjä.

Paskanjäykkä kimittäjä ja kevään ekat jälkitreenit

Maanantaina tokotreeneissä Killerillä kävi hirmuinen tuuli, ja raviradalla ravattiin. Autoja suhaili jatkuvasti ohi, agilitykoirat lenkkeilivät ympärillä, ja skeittipojat rullaili rampeilla vieressä. Oli ihan sopivasti häiriötä. Sunnuntaisesta euforiasta Liinan tottistelun osalta palattiin vähän maanpinnalle, mutta onneksi oli treenikamuja katsomassa. Tein samaa mitä edellisellä kerralla, eli perusasento-seuraamis-luoksetulo-treeniä, lyhyinä pätkinä. Liina otti jonniin verran häiriötä em. ulkoisista tekijöistä, mutta perushuomio oli se, että olen itse totinen, eli paskanjäykkä, tehdessäni Liinan kanssa. Perustelin tätä sillä, että kokeissakin olen paskanjäykkä, vaikka miten muuta yrittäisin, ja koira pitäisi kouluttaa toimimaan paskanjäykän kouluttajan kanssa, saada se uskomaan, että huolimatta kouluttajan ulosannista, sen kanssa on ihan kivaa. No, nyt ei olla selkeästikään ihan vielä tähän päästy – Liinalla ei näissä treeneissä ollut mun kanssa niin kivaa, että se olisi ainakaan alkuun yrittänyt ja antanut kaikkensa ja ollut satasella mukana. Anu sitten esitti, josko voisin muuttaa jotain tosta kokonaisuudesta, ja jos ulkoasua ei voi muuttaa, niin josko sitten muutettaisiin äänensävyä, ja puhuisin korkeammalla ja iloisemmalla äänellä. Tällöin saatiin tulokseksi paskanjäykkä kimittäjä. Mutta piru vieköön, se toimi! Liinalla alkoi tulla vähän tekemisen meininkiä mukaan. Loppuun luoksetuloja, joissa pyrin vahvistamaan vauhtia, eli Liinahan aika voimakkaasti himmaa luoksetulon lopussa, joten sen parhaassa vauhdissa kehuin ja pakitin vauhdilla, ja palkkasin ns. vapaasti. Lopetettiin hyvävauhtiseen luoksetuloon. Seuraamisissa ei kestä lähellä kuin pari askelta, mutta tämä on toisaalta selvästi virekysymyskin. Käännökset sujui ihan kivasti, ensin namiavusteisesti, sitten ilman. No, näillä jatketaan. Tulevissa treeneissä tärkein asia on joka tapauksessa hyvän vireen ja ilmeen löytäminen ja ylläpitäminen, laamailutreeneistä ei ole kellekään mitään hyötyä.

Olin tässä pohtinut, missä pääsisin tekemään nurmella tai pellolla jälkikeppien ilmaisutreeniä, ja treeneistä kotiin ajaessani matkan varrelta löytyikin hyvä paikka. Kumma kun en ollut tullut sitä aiemmin ajatelleeksi. Joten ei kun keppejä kaivelemaan. Tein pari muutaman metrin tallattua suorakaidetta, molemmilla 5 keppiä. Testasin keppi-ilmaisun, joka meillä on, tai vähintäänkin olis tarkoitus olla, maahanmeno, vielä autolla, ja kummasti Liina muisti. Olin ihan yllättynyt. Mutta tallatuilla suorakaiteilla homma ei enää pelittänyt, Liina tiesi varsin hyvin mitä oli menossa tekemään, ja siinä jälkimoodissa sitä ei kiinnostanut kepit lainkaan. Nyt kun pitäisi saada nuo kepit liittymään tuohon jälkimoodiin, niin päätin vaihtaa lähestymistapaa. Tallasin ruudun ja viljelin sinne runsaasti keppejä, ja päästin Liinan työskentelemään itsenäisesti vapaana. Liina haisteli aluetta, etsi sieltä lähtevää jälkeä, pyöri ympäriinsä… Yhäkään kepit ei kiinnostaneet. Annoin sen kuitenkin vain tehdä, ja lopulta se hiffas yhden kepin, ja palkkasin sen ihan vaan kepin huomioimisesta. Sitten alkoi tulla kepin nostamista suuhun, ja kun se ei tuottanut mitään, Liina muisti maahanmenon. Se on nyt yhdistänyt, että keppi otetaan suuhun JA mennään maahan. No, katsotaan mitä tästä tulee, pääasia että kepit löytyy… Onneksi noutoa ollaan treenattu talvella niin paljon, etten ole hirveän huolissani ilmaisun sekoittumisesta noutoon. Lopetin hyvään ilmaisuun ja keräsin loput kepit pois. Nyt vaan lisää keppiruutuja, niin kauan, että hommaan alkaa löytyä sujuvuutta. Nyt on kuitenkin jo uskoa siitä, että nämä ilmaisut voisi alkaa meillä toimia, kun syksyllä koko ilmaisukoulutus tuntui välillä aikamoiselta räpellykseltä.

Sulo ontuu yhä, ja selvästi arkoo tassuaan, eikä siksi päässyt treeneihin mukaan. Yhä vielä seuraillaan tilannetta.

Yhteistyö alkaa toimia

Viimeiset doggie-treenit takana, ja hyviin treeneihin saatiin talvi- ja hallikausi lopettaa. Liina on mennyt oikeasti eteenpäin, treenikamutkin tämän noteerasivat :) Anni taisi todeta, että "mitä tahansa olet tehnyt, olet selvästi tehnyt sen oikein kun edistystä on tapahtunut noin selvästi." Ehkä olen ruvennut toisaalta johdonmukaisemmaksi, ja toisaalta positiivisemmaksi? Essi mietti myös, onko Liinan panosteiittivaiva voinut vaikuttaa sen tekemiseen ja sen tekemisen mielentilaan. Tämä oli hyvä huomio, enkä ollut tätä mahdollisuutta tullut ajatelleeksi lainkaan. Liinahan ei enää pitkään aikaan ole oireillut kinttujaan, mutta sillä kyllä vielä virallisissa kuvissa näkyi selvästi panosteiittimuutoksia, jolloin ontumista ei enää ollut. Ihan mahdollista on sekin.

Tein Liinalle perusasento- ja seuraamistreeniä, luoksetuloja sekä vikalla kierroksella pari hyppyä. Meidän perusasento-ongelmat alkaa olla selätettyjä, vähän tarvitsee vielä silloin tällöin apuja takamuksen pyöräyttämiseen oikealle paikalle, mutta varpaat on hienosti oikealla paikalla. Seuraamisessa paikka ei vielä pysy pidemmässä matkassa. Luoksetuloasento muuten ok, mutta etäisyyttä kasvattaessa ei ole ihan niin tiivis kuin saisi olla. Hyppy oli tosi hyvä, tälle hautuminen on tehnyt oikein hyvää. Liina piti ylipäänsä hyvin kontaktia ja oli halukas työskentelemään mun kanssa. Jari kiinnitti meidän ekalla kierroksella huomiota siihen, että Liinan mieliala hienoisesti laski treenien edetessä - itsekin tämän huomasin Liinan haukottelusta. Se vissiinkin vähän stressaantuu tai paineistuu pidemmissä treeneissä, joten pitää muistaa lopettaa treenit silloin, kun ne sujuvat vielä hyvin. Helppohan niitä lyhyitä treenipätkiä on ottaa sitten useampia.

Sulon kanssa en tehnyt muuta kuin kapulannostoja, sillä Sulo ontuu. Se astui eilen johonkin tikkuun, jonka kyllä heti sain vedettyä pois, mutta nähtävästi tassu on vielä kipeä. Mitään näkyvää ei tassussa ole, mutta täytyy seurailla tilanteen kehittymistä.

Esineruutua

Kävin etsimässä sopivia maastoja haku- ja jälkitreeneihin, ja löysinkin. Lunta oli vielä liikaa jäljentekoon, mutta esineitä käytiin tekemässä. Liina sai kasvatella esinemotivaatiota esinekasan kanssa. Näitä tein kaksi sessiota, joissa oma ohjeistus oli taas mahdollisimman vähäistä. Esineen tuomisen palkkasin ruoalla ja leikillä. Ei Liina innostu esineellä leikkimisestä samalla intensiteetillä kuin kepeillä leikkimisestä, yhäkään, mutta leikkii kuitenkin. Tuominen kävi sujuvammaksi toistojen myötä, hyvät treenit Liinalle.

Sulolle tallasin n. 50 x 20 m kaistaleen, ja vein takarajan tuntumaan 2 esinettä. Sulo oli taas intopinkeenä, ja lähti kuin ammuttuna luvan saatuaan. Itse esineiden tuominen ei sitten sujunutkaan. Sulo työskenteli hyvin nenällään, merkkasi esineet, nostikin, katsoi mua, jolloin hihkaisin "hyvä", jolla ei ollut mitään vaikutusta Sulon toimintaan - se lähti etsimään uusia. Ja taas jälleen kerran se rupesi kuselle. Nyt kielsin sitä vihaiseen sävyyn, ja se keskeyttikin kusipuuhansa, ja tuli kutsusta luokse. Lähetin uudestaan, ja sama homma, juoksi ympäriinsä, merkkasi esineet, muttei tehnyt niille mitään... Kun kolmaskaan lähetys ei auttanut esineitä nousemaan, purin hampaat yhteen, jätin Sulon istumaan eturajalle, ja kävin itse nostamassa esineet Sulon nähtäväksi, laitoin takasin maahan ja kävelin takaisin. Lähetin sitten Sulon uudelleen. Nyt se juoksi suoraan esineelle, noukki sen, lähti tulemaan mua kohti, mutta tiputti. Ja ei kun uusi lähetys. Päätin, etten ala hihkumaan Sulolle tai muuta sen nostaessa esineen, kun sillä ei ensimmäiselläkään kerralla ollut mitään vaikutusta. Kun kerran on itsenäinen, niin olkoon sitä sitten loppuun saakka. Sulo jäi myös tuijottamaan mua metsästä pariin otteeseen, kysymään neuvoja. Olin hiljaa, ja Sulo jatkoi etsimistä. Lopulta Sulo meni ja haki esineen, ja toi sen mulle. Nyt muistin nollata edelliset tapahtumat, ja kehuin Suloa vuolaasti ja palkkasin runsaasti, sekä leikin tuodun esineen kanssa. Tässä vaiheessa tajusin myös, missä meidän palautusongelmien syy piilee. Sulo ei yksinkertaisesti halua tuoda mulle leluja takaisin, siis ei mitään leluja, ei pelkästään niitä, jotka se voittaa. Kuten ei nytkään. Ei metsästä, eikä tottiksissa. Meillä on siis palautusongelma, jota voisi työstää noudon palautuksia vahvistamalla. Auttaisikohan joskus sellainen asia kuin yksinkertaistaminen näissä koulutusjutuissa? Metsään jäi vielä toinen esine, joten lähetin Sulon hakemaan sitä. Nyt se nousi ja palautui hyvin. Eli mitä tästä opimme... palautusten vahvistelua kaikilla mahdollisilla leluilla ja esineillä, ja helpompaa treeniä yhdellä esineellä nyt toistaiseksi. Liinan toisen session jälkeen vein Sulolle vielä yhden esineen puoleenväliin ruutua, ja etsiminen ja palautus meni ongelmitta.

Vaikka alku oli Sulon kanssa näissä treeneissä äärimmäisen takkuinen, oli tämä silti opettavaista minulle, kun muistin nollata itseni epäonnistumisten jälkeen. Ei niillä ole mitään merkitystä siinä vaiheessa, kun koira tekee sitä mitä pitää. Kehuin niin, että se tuntuikin kehulta. Ja itsellekin tuli parempi mieli. Ja treenit saatiin lopetettua onnistumiseen (mistä tärkeimpänä ohjaajalle jää hyvä mieli), eli kyllä tämä tästä.