Hyvä mieli, parempi treeni

Tällä kertaa näin päin. Ystävien kanssa suoritetusta pohdiskelutyöstä on hyötyä, paitsi pohdiskelijoiden mielenterveydelle, myös ihan konkreettisestikin, kun etsitään hyviä toimintatapoja ja toimivia ratkaisumalleja koiran kouluttamiseen. Jo viimeksi taisin kirjoittaa, jotta yritän noudattaa kouluttamisessani entistä paremmin omaa intuitiotani; löytää ne parhaiten koiralle ja itselle sopivat omat tavat tehdä ja viedä koulutusta eteenpäin, ne tavat, jotka välillä ovat tuntuneet olevan pahasti hukassa. En voi jatkuvasti kyseenalaistaa omaa toimintaani, vaan itseensä on joskus vain luotettava - vaikka tietäisinkin, että tämänkin asian joku toinen tekisi jollain aivan toisella tavalla.

Kouluttamisen lähtökohtana on pidettävä ensisijaisesti eläintä ominaisuuksineen ja toissijaisena kouluttajaa mieltymyksineen. Liina on herkkä ja kiltti koira, joka lukee tarkasti minua ja myös herkästi paineistuu minun toiminnastani. Paineistuminen on sen kouluttamisessa myrkkyä; se ei edistä oppimista sen enempää teknisesti kuin tunnetasollakaan. Fakta on, että yritykseni vaikuttaa Liinan tunnetilaan eivät ole viime aikoina tuottaneet toivottua lopputulosta, vaan saaneet vaan koiran paineistumaan, mistä johtui viimeviikkoinen totaalinen turhautuminen ja lamaantuminen. Oli siis tarve pysähtyä miettimään asiaa uudestaan, sillä jonkun täytyi muuttua. Yleensähän sen muuttuvan tekijän täytyy olla kouluttajan toiminta. Päätin palata "ydintehtäväämme", tottiksen syvimpään olemukseen, eli temppujen opettelemiseen ja hanskaamiseen. Tottis kun on lopulta vain kokoelma temppuja, joita koiralle opetetaan. En tiedä, kumman vaikutus on merkittävämpi, Liinan ominaisuuksien vai kouluttajan toiminnan - todennäköisesti molemmilla on ollut osansa - mutta yhtä kaikki, Liina on toiminnassaan hyvin tehtäväorientoitunut, eikä se syty minun kummallisiin leikittämisyrityksiini harjoittelutilanteessa - Liina leikkii kyllä paljon ja mielellään, mutta treenitilanteessa en ole pystynyt valjastamaan tätä halua hyödykseni. Puutteita on epäilemättä omassa toiminnassani tässä suhteessa.  Kuitenkin kolikon toisella puolella Liinalla on korkea työmoraali, laaja toiminta-alue (sillä ei keitä yli), ja minun hyväksyntä on sille tärkeää. Siinähän minulla on nippu ominaisuuksia, joista on koulutuksessa hirmuisesti hyötyä - mitä siitä, että Liinan tapauksessa leikittämisen kautta sen tunneoppimiseen vaikuttamaan pyrkiminen ei ole niin helppoa, kuin se joidenkin toisten kanssa (esim. Sulon) on.

Mitä tämä sitten tänään käytännössä tarkoitti Liinan treenien kannalta? Vastaus: keskittymistä olennaiseen - kriteeriin, onnistumisiin ja palautteeseen. Pidin kriteerin sellaisena, että Liinan oli mahdollista onnistua usein, mikä vaikutti positiivisesti sen tunnetilaan, ja kun se onnistui, kerroin sen sille, paitsi palkitsemalla (ruoalla), myös omalla äänensävylläni ja kehonkielelläni. Liina teki kolme tai neljä kierrosta, ei hirmu pitkiä, mutta ei mitään nopeita kääntymisiäkään, pysyi jatkuvasti hyvässä vireessä, pääsimme harjoituksissa tavoitteeseen, ja joka kerta halliin tullessaan ja sieltä lähtiessään Liina oli yhtä innoissaan ja hyvällä tuulella. Omistaja oli, jos mahdollista, vielä paremmalla.

Tehtiin seuraamisia alkuun. Tavoitteena oli parantaa takamuksenkäyttöä täyskäännöksissä. Kävi kuitenkin ilmi, että käännösten ongelma ei ole niinkään koiran takamuksenkäyttö, vaan ohjaajan käveleminen. Muutin sitä, ja käännökset parani huomattavasti. Niinpä. Tehtiin hyppyä. Ei puhettakaan epäröinnistä, kuten viimeksi hyppytreenissä. Liina osaa myös pysähtyä hypyn jälkeen. Paikkamakuu toisten tehdessä. Pientä ääntä irtosi alkuun, mutta hiljeni ja rauhoittui, ja makasi hienosti paikallaan häiriössä. Noudon palautusasentoja, ensin patukan, sitten Oilin damin kanssa. Liina vähän vierasti damia ensi alkuun, liekö riistanhaju syynä, mutta saatiin onnistuneita luovutuksia. Henkilöryhmä meni hienosti, ainoastaan ohjaajan toiminta olisi siinä ansainnut vähän risuja, koiran ei. BH-koemaisesti jäävät ja luoksetulo, näillä matkoilla niissä ei ongelmaa ollut.

Sulokin teki. Paikkamakuu, jossa piti puuttua ääntämiseen, mutta sitä kautta, että palkkasin sitä hiljaisuudesta. Kriteerinä oli viisi sekuntia hiljaisuutta. Hyvä uutinen on, että hiljaisuus lisääntyi. Takamus pysyi seuraamisissa kurissa. Noudon palautuksia pari, luoksetulon pysäytykset oli ok, kaukokäskyt niin ikään. Sulolla oli hyvä vire.

- - -

Tällä viikolla olen käynyt pari kertaa koirien kanssa hiihtämässä, ja Liina on saanut vetää pätkän molemmilla lenkeillä. Se vetää jo aika kivasti; tosin toisella lenkillä, joka tehtiin peräkkäisenä päivänä, vauhtia ei ollut niin paljon kuin ensimmäisenä. Liina myös reagoi kannustukseen kirimällä tahtia, ja hidastaa pyynnöstä. So far so good.

Terhi ja Laku kävivät meillä. Koko pitäjä raikasi, kun paimenet leikkivät tyylilleen uskollisesti "mitä kovempi rähinä, sen paremmat geimit." Keneenkään ei tullut reikiä. Loppulenkistä Liina kyllästyi Sulon ja Lakun otteisiin, ja turvautui minun selustan tarjoamaan suojaan.

Otettiin jokunen värisuorakuvakin :) (Jälkimmäisessä kuvassa Liinan ja Lakun ilmeet kertonevat olennaisen: toinen on täysin vakuuttunut viehätysvoimastaan, toinen ei enää jaksa yrittää oikoa tätä käsitystä, vaan poistuisi mieluummin takavasemmalle...)

Laku, Liina ja Sulo

 

Mä en haluu olla ton vieressä.

Sokerina pohjalla: Tahvo nauttii elostaan yhä estottomammin. Viimeksi makasivat sohvalla Sulon kanssa kyljikkäin, Sulo suorastaan nojasi Tahvoon. Ihmeiden aika ei siis ole ohi!

Sulo ja Tahvo

Kohti harmaan sävyjä

En minä ehkä kuitenkaan vielä luovuta. Sisuuntuminen vaatii aallonpohjalla käymistä, sekä hitusen takamukselle potkimista, tai ehkä vähän enemmänkin. Kiitos siitä asianomaiselle. Ongelmaahan ei olisi, jos joku jaksaisi edes alkeellisella tasolla suunnitella niitä tekemisiään sekä (se vaativampi osuus) vielä toteuttaakin niitä.

Ollaan kahdesti tehty noutoa Liinuskan kanssa tässä kotipihassa sitten viime purkauksen, ja vihdoin löydetty tekniikka, joka auttoi. Tai ainakin toistaiseksi on auttanut, katsotaan nyt toki mitä tuleman pitää. Käyn yhdessä Liinan kanssa jättämässä kapulan maahan, kävellään siitä parinkymmenen metrin päähän, perusasento, ja tuo-käsky. Toistoja ollaan otettu yhteensä neljä, ja kriteerit on vihdoin toteutunut:
- Liina laukkaa kapulalle
- ottaa kapulan epäröimättä suuhun
- laukkaa takaisin
Viimeisimmän toiston tein siten, että heitin kapulan, eli ei vietykään sitä yhdessä, ja siitä huolimatta, että Liina varasti, ja jouduin kutsumaan sen takaisin, se teki uudella yrittämällä hyvän suorituksen. Vauhtia ehkä aavistuksen vähemmän kuin yhdessä viedylle. Luovutusasento ei kuulu vielä tämän harjoituksen ohjelmaan, ja lisäksi palautuksen aikana saa heilua kuin heikkopäinen eli kannustaa Liiinaa tuomaan.

Sitten niihin suunnitelmiin. Aina en välittäisi suunnitelmia julkisesti tehdä, kun olen tällainen selkärangaton nilviäinen, ja saatan joustaa niistä - tällöin tapahtunutta ei tarvitsisi ainakaan julkisesti myöntää. Katsotaan, auttaisiko yleisön (kuviteltu) paine. Kaksi viikkoa, tottista joka toinen päivä, eli seitsemän treenikertaa. Tehdään ihan sitä ihteensä, eli ei pidetä mitään temppukouluja, mutta hyvällä sykkeellä ja niin, että molemmille jää joka treenistä hyvä mieli. Tavoitellaan sitä tunneoppimista. Liinaa ei tässä asiassa voi huijata, eli jos minä en ole siihen tyytyväinen, se aivan satavarmasti tietää sen, teinpä minä mitä tahansa asiaintolaa peittääkseni. Siksipä treenit pitää järjestää siten, että olen siihen tyytyväinen. Samalle päivälle max kaksi aihetta per koira. Mitä treenitapoihin tulee, yritän unohtaa kaiken sen, mitä olen eri tahoilta oppinut, miten joku asia pitäisi opettaa, tai miten jotain asiaa pitäisi yrittää korjata. Teen tasan niin, kuin minusta tämän yksilön kanssa hyvältä tuntuu, kunhan asenne on positiivis-aktiivinen. Ylimääräistä painetta välttääkseni treenaan pääsääntöisesti itsekseni, ilman arvioivia (vaikka se arviointi olisikin vain omassa päässä) silmäpareja. Yritän käydä myös kotipihan ulkopuolella. Katsotaan sitten parin viikon päästä, pitäisikö meidän käydä tasontarkistuksessa. Lisäksi pyrin rakentamaan treeniin selkeämpää rytmitystä: aloitus - varsinainen treeni - lopetus. Aloituksessa vireen nostatus, treenissä yhden aiheen kanssa ne toistot, mitä nyt otetaan, loppuun jotain vauhdikasta, joka jättää koiralle sen tunteen, miten mukavaa tämä on, ja miten kurja onkaan lopettaa ihan kesken kaiken.

Väittäisin, että täytyy olla jotain, mitä me ollaan Liinan kanssa tehty oikein, sillä se nousee kyllä tietäessään pääsevänsä tekemään. Tähän vielä joku selkeä merkkisana - tokihan minä sille höpöttelen treenaamaan lähtiessä, mutta voisin pyrkiä höpöttämään selkeästi jotain tiettyä sanaa. Treeniaiheitahan meillä riittää, mutta erityisesti lopetusta pitää parantaa, mikä liittyy tietty ihan siihen tottissuoritukseenkin, jos ajatellaan loppuliikkeenä käytettävän esim. eteenmenoa. Eteenmeno ei ole Liinalle nykyisellään niin palkitseva kuin se voisi olla tai kuin se ideaalina olisi, joten jatketaan yhä tunnepuolella, ja rakennetaan sille sitä fiilistä. Pannasta kiinni, loppupalkkaesineen heitto, sekunti, kaksi, koira irti "eteen"-käskyllä. Kun fiilis ihan pelkästään tähän on hyvä, perusasento ja eteen, seuraavaksi pari askelta seuraamista ja eteen. Kun ja jos tämä edistyy toivotunlaisesti, esineen voisi viedä valmiiksi, tehdä treenin, ja lopuksi vapauttaa koira loppupalkalle. Tässä ei vielä olla, joten katsotaan miten käypi. Ainakin tätä tullaan varmasti joka treenissä tekemään.

Muita aiheita Liinan kanssa:
- nouto yhä. Jatketaan vauhdin kanssa, lisäksi tehdään erikseen luovutusasentoharjoituksia. Taidan kuitenkin tehdä niin, että vaihdan luovutusharjoituksiin kapulan sijaan jonkun toisen esineen.
- Seuraaminen. Se on mun mielestä ihan vietillisestikin hyvällä mallilla ainakin pääsääntöisesti, joten pyrin pitämään sen siellä. Pitää kuitenkin malttaa lukea koiraa ja hakea niitä onnistumisia, me ei taideta olla vielä siellä, että voitaisiin vetää bh-kokeen seuraamiskaavio kahdesti läpi ilman vireen lopahtamista. Erityisesti treenataan täyskäännöksiä ja takamuksen nopeaa liikkumista, sekä juoksusta hitaaseen kävelyyn siirtymistä siten, että takamus ei heilahda sivulle.
- asennot. Vietti-istumiset ja -maahanmenot (seisomisetkin) sekä samat seuraamisesta.
- hyppy. Tähän tarvitaan vielä melko paljon toistoja sekä itseluottamusta sekä koiralle että ohjaajalle.

Palkkana tulen käyttämään sekä ruokaa että leikkiä. Ensinmainittua todennäköisesti enemmän, pitää vain muistaa se, että ruoallakin saa tässä tapauksessa leikkiä, ja ollaanhan me niin tehtykin. Loppupalkkana kuitenkin leikki, sekä tietyt treenit, esim. nuo asentoharjoitukset, voisi olla parempi pelkällä leikkipalkalla. Katsotaan, en lyö mitään lukkoon tämän suhteen.

Sulonkin kanssa treenataan totta kai. Joudun kuitenkin tässä vaiheessa tunnustamaan kapasiteettini rajat, enkä laadi sille tällä tarkkuudella suunnitelmia. Muutamia perusjuonenkulkuja toki on Sulonkin suhteen selvillä, merkittävimpänä yhä se, että älämölöä ei pidetä. Kokonaan hiljaiseksi en sitä saa, mutta sitä mölinää en kyllä kuuntele - toki oma mokani on se, että aika paljon olen näin tehnyt. Muutoin Sulo harjoittelee tottisliikkeitä sekä takamuksen suorana pitämistä. Ehkä me niitä tokoliikkeitäkin vähän tehdään.

Ei tästä tule yhtään mitään

Palveluskoirat-lehti tuli, ja siinä kevään koekalenteri. Pitäisi vissiin ruveta oikeasti olemaan huolissaan BH-koepaikasta, jos Liinan kanssa meinataan mitään saada tämän vuoden puolella aikaiseksi. Tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että niinköhän. Meidän treeneistä ei ole jäänyt mitään hyvää kerrottavaa jälkipolville, Liina laamailee ihan urakalla, Sulo taas huutaa eikä keskity. Olen ollut vähän laiska treenaamaan viime aikoina, jota olen vähän yrittänyt tässä päivänä muutamana kiriä. No, lopputulema on ollut tyyliin "yksi askel eteenpäin, kaksi askelta taakse." Liinan tunnetila on sanalla sanoen p*s*a, ja mun yritykset muuttaa sitä ei auta tai tekee tilanteesta vielä kauheamman. Ja koska Liina lukee mua kuin avointa kirjaa, mun lirkutukset ei siinä paljoa paina, kun se tietää, etten ole tyytyväinen. Mua ei tällä hetkellä kiinnosta pätkääkään miettiä, mitä olen tehnyt sen kanssa väärin saatuani sen ajettua koulutuksellisesti tuohon tilaan, eikä mua kiinnosta miettiä, onko meidän arkielämässä jotain muuttamisen varaa, jotta koulutuksellinen edistyminen olisi mahdollista. Koira varmasti tekisi, omistaja ei osaa, eikä sitä tällä hetkellä kiinnosta pätkän vertaa oppiakaan. On sillä (koiralla) valeraskaus vähän päällä, joka on mun ainut pelastusrengas kannattelemassa hataria uskonsäikeitä meidän harrastus- ja koeuraan. Jos muutosta ei tapahdu joko koiran käytöksessä (se alkaa osoittamaan aitoa kiinnostusta tekemiseen) tai omistajan sisuuntumisessa (se alkaa osoittamaan aitoa kiinnostusta tekemiseen ja itsensä kehittämiseen), voi olla, että meidän harrastelut on sitten siinä, ainakin vähäksi aikaa. Nyt en jaksa vaan enää suomia itseäni ja pohtia kaikkia tekemiäni vääriä ratkaisuja ja mahdollisia korjausliikkeitä niihin. Jälkeä nyt voidaan aina tehdä omaksi iloksemmekin.

Tottiksia

Taas on omienkin koirien koulutusta edistetty, pienin askelin, mutta kuitenkin.

Viikko sitten sunnuntaina oli sen verran kylmä, etten viitsinyt pitää koiria autossa odottamassa omaa vuoroaan. Joten otin doggietreeneihin koirien lampaantaljan mukaan ja levitin sen hallin seinustalle odotuspaikaksi. Sopivasti tytöt oli vähän myöhässä aloituksesta, joten pääsin harjoittelemaan vähän vähemmän häiriöisessä ympäristössä sitä, että toinen tekee, ja toinen odottaa. Matto-käskyyn sisäänajoa ollaan tehty kotona, tosin vihje ei ollut ihan vielä selkärangassa, mutta pienellä avustuksella koirat osasi käydä taljan päälle maaten. Aloitettiin merkkitreenillä; toinen odotti ja toinen teki. Merkille menosta naksuttelua. Tämä on edistynyt molemmilla, vaikka jossain vaiheessa koko merkin sheippaaminen tuntui ihan toivottamalta prosessilta. Palkkasin odottavaa osapuolta alkuun joka kerran, kun palkkasin tekevääkin. Hienosti Sulo ja Liina hoksasi, mikä on homma juoni. Niissä liikkeissä, joissa oli enemmän vauhtia ja etäisyyttä, paikalla pysytteleminen kävi vaikeammaksi, mutta ihan kunnialla me saatiin treenit vedettyä läpi kuitenkin. En ollut koko kaksituntista; koirat alkoi selvästi väsyä, vaikka selvästi yli puolet ajasta menikin odotteluun, oli siinä niin paljon seurattavaa, että selvästi alkoi loppua kohti keskittyminen herpaantumaan.

Sulon seuraamisen poikittaminen on vähän parantunut, ainakin tarkkailevien silmäparien arvion mukaan. Sille on naksuteltu oikeasta paikasta ja takamuksen liikuttamisesta. Luoksetulon pysäytyksiä tehtiin, ensin aiheuttamalla eli namia viskomalla ja sitten vasta pysähdyksestä palkkaamalla. Jäävät myös läpi, oli ok.

Liina teki seuraamista, suoraa ja käännöksiä. Ihan ok, ei paras mahdollinen vire kuitenkaan. Jäävät meni oikein kaikki eka yrittämällä! Noutoa tehtiin, kapulan nostamista mulle käteen sekä eteen istumista. Etäisyyttä Liina ottaa turhankin paljon. Lisäksi Sulo toi tähän harjoitukseen oman sulomaisen häiriöelementtinsä huutelemalla kehän laidalta ja tulemalla suurin piirtein joka toisella toistolla tarkistamaan, olisiko tämä "tuo" hälle tarkoitettu. En kuitenkaan hermostunut yhtään, joten pointsit mulle tästä.

Hauska huomata, että mun koirat kykenee tähän. Ja harjoituksella tietty paremmin. Vaatii ohjaajalta vähän enemmän keskittymistä siihen, mihin kumpaisenkin kanssa aina jäätiin, minkä käskyn antaa ja mitä se toinen ehtii siinä välissä touhuamaan ("Liina paikka, eikun istu, Sulo maahan, eikun matto, hyvä poika siinä matto, maahan nyt, sit paikka, LIINA MIHIN SÄ NYT LUULET MENEVÄSI, SULO SE MATTO, jne). Operanttia höpöttämistä ja äänenkorottamista koiralle vai miten se nyt meni...

Liinan kanssa olen yrittänyt leikin laatua parantaa kahden lelun avulla. Alustavat tulokset ovat lupaavia, mutta palaan asian raportointiin sitten, kun ollaan enemmän ehditty tekemään muutakin kuin risujen repimistä metsässä. Sekin on kyllä ihan kivaa.

Torstaina jattilassa. Hirveästi en ehtinyt omia reenimään, ja kylmäkin oli. Sulo ei kyennyt tekemään mitään takki päällä. Liinaa takki ei haitannut, ja se esitti oikein pätevää seuraamista, ja luoksetulotkin oli vauhdikkaita. Seuraamisen täyskäännöksessä on vielä työstettävää, muuten kontakti ja vire säilyi kivasti pidemmälläkin pätkällä.

Ajatustenvirtaa oppimisesta ja älykkyydestä

Luen parhaimmillaan äärimmäisen mielenkiintoista kirjaa, joka kertoo Washoe-nimisestä simpanssista. Washoe oli simpanssilapsi, joka kasvatettiin ihmislapsen tavoin, ja joka oppi viittomaan ja myös käyttämään viittomakieltä samaan tapaan kuin ihmislapset. Kirja kuvaa niinikään kirjoittajansa Roger Foutsin tieteellistä uraa, joka alkoi 60- ja 70-lukujen Yhdysvalloissa ajan psykologisten ja biologisten teorioiden ristitulessa. Vähänkään käyttäytymis- ja oppimisteorioihin perehtyneille sekä eläinten, tai tässä tapauksessa lähinnä ihmisapinoiden kognitiivisista kyvyistä kiinnostuneille kirja on erinomainen kurkistus ymmärryksen lisääntymiseen toisaalta siihen, miten käsitykset ihmisen asemasta sukupuussaan on muuttunut, ja toisaalta siihen, miten darwinistinen ihmisnäkemys ja erilaiset psykologiset kehitysteoriat ovat kohdanneet. Kirja on minulla vielä kesken, mutta tartun erääseen aiheeseen, joka mielestäni ansaitsee tulla käsitellyksi tässä yhteydessä. Lähinnä minua harmittaa, etten tunne psykologian ja kasvatustieteen teorioita, tieteenhistoriaa ja -metodologioita niin hyvin, että pystyisin sijoittamaan kirjassa kuvatut tieteenfilosofiset keskustelut ja kädenväännöt kunnolla kontekstiinsa. Onneksi kirja sivuaa myös darwinistisen ihmiskäsityksen kehittymistä, johon minullakin on jonkin verran käsitteellistä tarttumapinta-alaa.

1970-luvulla Skinner laatikoineen ja havaintoineen operantista ehdollistumisesta oli ajan käyttäytymistieteellisen keskustelun keihäänkärkeä, mutta Foutsin mukaan operantti ehdollistaminen ei ollut paras tapa opettaa simpansseille viittomakieltä. Projektin edetessä kävi ilmeiseksi, että simpanssipienokaisilla on samanlainen myötäsyntyinen kyky omaksua kieltä (tässä tapauksessa kuitenkin ennemmin elekieltä kuin puhuttua kieltä) kuin ihmislapsilla, eikä omaksuminen tapahdu samoin, kuin esim. koiralle uuden asian opettaminen sheippaamista hyväksikäyttäen. Tässä yhteydessä lienee syytä mainita, että aiheesta käydään parhaillaan klikki-listalla mielenkiintoista keskustelua, jossa pohditaan myös sitä, onko lopulta kaikkien käytösten, eli niin operanttien, klassisten kuin kognitiivistenkin käytöstenkin esiintymisen muutos pohjimmiltaan aina jollain tasolla vahvistamisen tulosta (sikäli kun olen oikein ymmärtänyt) - vahvisteprosessit olisivat tässä ajatusmallissa huomattavasti moninaisempia kuin tyypillisesti koirien kouluttamisessa käytetyt ruoka, leikki tai sosiaaliset vahvisteet. Foutsin alkaessa opettaa vanhempia simpansseja ei näiden voinut olettaa kykenevän omaksumaan kieltä vain arkielämän tilanteiden kautta, vaan viittomia varta vasten alettiin opettaa simpansseille, samaan tapaan kuin koululaisille uutta kieltä. Tulosten perusteella näytti siltä, että ne simpanssit, joita voitiin motivoida ulkoisilla palkkioilla - ruoalla tai sosiaalisella hyväksynnällä - omaksuivat uusia viittomia muita nopeammin. Kirjoittaja kertoo kahdesta itseriittoisesta simpanssista, joita moiset ulkoiset palkkiot eivät hetkauttaneet, ja joilla uusien viittomien omaksumiseen kului huomattavasti pidempi aika. Nämä simpanssit suoriutuivat kuitenkin kaksoissokkokokeista, joissa ne joutuivat soveltamaan hankkimaansa tietoa itsenäisesti, paremmin kuin ulkoisen motivaattorin "johdattelemina" toimineet simpanssit. Nähdäkseni tuloksesta ei voi yksioikoisesti tehdä sitä päätelmää, että ulkoisen motivaattorin turvin opetetut kykenevät soveltamaan tietoa huonommin kuin muut, vaan tuloksen avulla voidaan ennemminkin sulkea se vaihtoehto pois, että palkkioiden avulla johdetulla oppimisella ja älykkyydellä olisi mitään tekemistä keskenään. Näinhän näkee joskus väitettävän eri medioissa, joissa on laitettu esim. eri koirarotuja järjestykseen niiden väitetyn älykkyyden perusteella. Älykkyydellä on noissa listauksissa yleensä kuitenkin tarkoitettu sitä, kuinka hyvin eri rodut ovat keskimäärin motivoitavissa oppimaan sitä, mitä ihmiset haluavat, ja kuinka nopeasti koirat tämän halutun tehtävän lopulta oppivat. Oppiminen, motivaatio ja älykkyys ovat kuitenkin nähdäkseni eri asioita, eikä niitä pidä sotkea keskenään. Älykkyyden määritelmään on nähdäkseni sisällytettävä kyky hyödyntää omaksumaansa tietoa itsenäisesti ongelmanratkaisua vaativissa tehtävissä, joissa tyypillisesti koulutuksellisesti haastavina pidetyt rodut, esim. terrierit tai metsästyskoirat, ovat pärjänneet huomattavasti perinteisesti älykkäinä pidettyjä paimenia paremmin. Aihetta on referoinut mm. Jane Killion Caniksessa viime vuonna julkaistussa artikkelissa.

Jos taas ajatellaan eri koirarotujen "käyttökelpoisuutta" tehtävissä, joissa niiltä vaaditaan sekä hyvää ohjattavuutta että itsenäistä ongelmanratkaisukykyä (tyypillisesti pelastus- tai palveluskoiratehtävät), olisi ihanteellinen koiratyyppi toddennäköisesti jossain näiden ääripäiden välissä. Itsenäisesti tietoa soveltava ja hyödyntävä koira voi jättää ihmisen määrittelemän tehtävän sikseen löytäessään jotain mielenkiintoisempaa, mutta ihmisen ohjaukseen voimakkaasti nojautuva koira ei välttämättä kykene toimimaan itsenäisesti erityisesti paineistavassa ympäristössä - Fouts kuvasi "palkkio-orientoituneiden" simpanssien paineistuneen kaksoissokkokokeissa, jossa niillä ei enää ollutkaan vahvisteita näkyvissä tai tiedossa. Toki tätä voitaisiin käsitellä koulutuskysymyksenäkin, mutta toisaalta jonkinlaisen sisäisen palon ajamina toimineet itsenäisesti orientoituneet simpanssinuoret olivat läpikäyneet samanlaisen koulutuksen kuin toisetkin, ja nimenomaan motivoituivat ongelmanratkaisutilanteista. Olisikin mielenkiintoista tutkia tai saada tietoa siitä, miten esim. luonnetestin kuvaama paineensietokyky, ohjattavuus ja kyky tehdä itsenäisiä ratkaisuja liittyvät tai olevat liittymättä toisiinsa, ja miten nämä ominaisuudet optimaalisesti esim. palveluskoiralla esiintyvät.

Olen ollut huomaavinani, että ihmisten on usein jopa hankala käsitellä eläimiä, joiden oppimiskyky on suuri. Useat eläimiä harrastukseksi kouluttavat luottavat mielellään koulutuksessaan toistojen voimaan, ja ajautuvat ongelmiin, kun käsissä oleva eläin ei opikaan optimaalisesti useiden toistojen kautta. Toisaalta toimeliaisuus, suuri tarkkaavaisuus ja mahdollisesti älykkyys voivat ihmisen järjestämässä elinympäristössä jäädä sellaiselle vajaakäytölle, että eläin alkaa ilmentää erilaisia ongelmakäytöksiä. Hevosten kanssa olen törmännyt tällaisiin esimerkkeihin. Tunnen erään hevosen, jolla on imppaamisongelma. Tiesin jo tähän yksilöön ensi kertoja tutustuessani, että se on erityislaatuinen hevonen moniin muihin verrattuna; äärimmäisen kiinnostunut ympäristöstään, koko ajan touhuamassa jotain, pesusienen tavoin imemässä informaatiota ja etsimässä tilaisuutta hyödyntää tätä informaatiota. Käytännössä kuitenkin nykystandardien mukaan järjestetyssä talliympäristössä hevosen elämä on tarkkaan joka taholta hallinnoitua ja rajoitettua, eikä sellaisia tilanteita yleensä järjestämällä järjestetä, joissa hevoset saisivat mahdollisuuden toteuttaa toimeliaisuuttaan. Olenkin pohtinut, helpottaisiko tuon tai yhtä hyvin jonkin muun yksilön stereotyyppiseen käyttäytymiseen liittyvät ongelmat, jos se saisi vaikkapa päivittäin mahdollisuuden "älypaloihin", sitä esim. koulutettaisiin sheippaamalla, tai sen annettaisiin ratkaista esim. ruoanhankintaongelmia itsenäisesti. Toki imppaaminen stereotyyppisenä ja yleistyneenä käytöksenä tuskin poistuisi kokonaan pelkästään tällä, mutta em. järjestelyillä voisi kuitenkin olla suuri vaikutus hevosen yleiseen elämänlaatuun.

Jotka ovat ratsastaneet ja käsitelleet suomenhevosia, ovat todennäköisesti huomanneet niiden poikkeavan puoliverisestä muutoinkin kuin ruumiinrakenteensa puolesta. Suomenhevonen pyrkii usein aktiivisesti omaksumaan tietoa, ja tiedon omaksuttuaan myös soveltamaan sitä. Esimerkkinä eräs uranvaihtajasuomenhevonen, jolla olen ratsastanut. Se ei osannut kunnolla reagoida ratsastajan painoapuihin tai istuntaan, mutta kun se yhden kerran osoitti pidättävälle istunnalleni oikeansuuntaista vastetta eli hidasti vähän, kehuin ja taputtelin sitä vuolaasti, jonka jälkeen se tarjosi hidastamista pieneenkin istunnan muutokseen. Tämä ajatus ei ole omani, vaan itseäni huomattavasti kokeneemman hevosihmisen esittämä; monet ongelmallisesti käyttäytyvät hevoset (miksei myös koirat) saattavat olla lopulta niitä kaikkein älykkäimpiä yksilöitä, joiden kapasiteettia ei kuitenkaan ole osattu hyödyntää oikein.

Älykkyyden ja oppimisen aihepiiri on laaja ja hankala omilla vajavaisilla valmiuksillani käsiteltäväksi, mutta vähintäänkin toivoisin, että ennen, kuin yksikään eläin leimataan tyhmäksi, miettisi tällaisen lausunnon antaja kahdesti omaa koulutusmetodiaan sekä sitä, onko kysymyksessä oikeastaan ennemmin se, onko eläin helposti alistettavissa käsittelijän tahtoon kuin se, kuinka älykäs eläin lopulta on.

Viitteet:

Fouts, Roger: Simpanssini Washoe - yhteinen matkamme. WSOY, Juva 1999. Alkuperäisteos Next of kin - What chimpanzees have taught me about who we are, 1997.

Killion, Jane: Kun lehmätkin lentävät - agilitykoulutusta mahdottomalle koiralle. Canis 1/2011. Artikkeli on ensimmäinen osa artikkelisarjaa, joka perustuu Jane Killionin kirjaan When pigs fly.

Seuraamisharjoituksia

Seuraaminen on ollut tämän viikon sana sekä omien koirien että muille vetämissäni treeneissä. En tiedä, kyllästyvätkö tokoryhmäläiseni painoarvoon, jonka seuraamisliikkeelle annan. Nähdäkseni kuitenkin huono seuraaminen kostautuu tosi monessa liikkeessä, joten sitä on syytäkin treenata hyvin. Seuraamisessa pitäisi mielestäni aina huolehtia koiran oikeasta mielentilasta. Seuraamisen opetan itse perusasennon kautta yksi askel kerrallaan -menetelmällä. Sulo on opetellut seuraamisen rinnan päällä houkutuskättä seuraten (paremmasta en tuolloin tiennyt - en suosittele tekniikkaa), Liina imuutustekniikalla sekä kosketuskepin avustuksella, todellinen sekatekniikalla opetettu koira siis. Sulon kanssa tajusin ensimmäisten möllitokojen jälkeen, että kontaktin lipsumisella on oltava joku seuraus, joku, jolla on koiralle merkitystä. "Hei, täällä" tms ei ole puuttumista vaan houkuttelua, ja käytännössä palkitsee koiran kontaktin tippumisesta. Vaihtoehtoina on siis 1) älä tee mitään (jatka kävelyä), odota, että koira oma-aloitteisesti tarjoaa kontaktia uudelleen, ja palkkaa se siitä, 2) keskeytä treeni ja yritä uudelleen, palkkaa, kun kriteeri on ylittynyt (kriteeri = katkeamaton kontakti x määrän askeleita aikana) 3) pakote eli pos rankku. Pakotetta jos käyttää, pitää ymmärtää, että pakotteen on merkittävä jotain koiralle. Käytännössä satunnainen nyppäisy ei yleensä koiralle kerro mistään muusta kuin ohjaajan epäjohdonmukaisuudesta, joten koira pitäisi opettaa aktivoitumaan pakotteen jälkeen - toisaalta pakotteen tulee olla voimakkuudeltaan tarpeeksi epämiellyttävä ja oikea-aikaisesti annettu, jotta se todella muuttaa koiran toimintaa. Itse olen päätynyt olemaan käyttämättä pakotteita seuraamisliikkeessä, joten edellä antamani kuvaus toimintaperiaatteesta voi olla epätäydellinen, kun en ole aiheeseen syvällisesti perehtynyt.

Seuraamisen treenaamisessa kannattaa käyttää mielikuvitusta, ja muunnella harjoituksia. Itse käytän koiran mielentilan mukaan vaihtelevasti lelu- ja ruokapalkkaa, joskus pelkkää vapautusta. Vaihtelen seuraamismatkoja jatkuvasti myös Sulolla, joka on jo kokeneempi koira. Välillä palkka tulee 1, välillä 5, välillä 10, välillä 50 askeleen seuraamisesta. Ja kaikkea tältä väliltä.Välillä harjoittelen askelsiirtymiä ja käännöksiä. Kokeeseen tähdättäessä nyrkkisääntö on, että koiran pitäisi treeneissä selvitä kokeen seuraamismatkasta ilman välipalkkauksia helposti. Jos ohjaaja joutuu treeneissä jatkuvasti puuttumaan koiran käyttäytymiseen seuraamiskaavion aikana, voi olla melkein varma, että kokeessa tulee ongelmia. Tämän vuoksi nuoren koiran kanssa kokeisiin tähdättäessä kannattaa olla kärsivällinen.

Jos ohjaaja siirtyy liian nopeasti harjoittelemaan liian pitkiä matkoja, tuloksena on todennäköisesti huonovireinen seuraaminen. Vippaskonsteja ei oikein ole; tällöin virettä ja kestoa seuraamiseen on vain alettava rakentamaan uudelleen. Kun harjoitusta aletaan tekemään, koira pitäisi saada positiivisesti odottavalle kannalle, jossa se on innostunut tekemään treeniä. Koira pitää palkata hyvävireisestä suorituksesta - jos se ei ole kuin kaksi askelta seuraamista, sitten se palkataan kahdesta askeleesta. Kun koira osaa kävellä suoraan 5-10 askelta, on viimeistään syytä ruveta harjoittelemaan käännöksiä ja erityisesti takapään käyttöä. Käännökset ovat uusi kriteeri, joten muiden kriteerien osalta on harjoitusta mahdollisesti tarpeen helpottaa - ottaa esim. apuvälineet, kosketuskeppi tai imuutuskäsi, uudelleen avuksi. Ja hidastaa kävelyä käännöksissä. Takamuksen treenaamista voi helpottaa opettamalla koira nousemaan etujaloillaan korokkeen päälle, ja kiertämään sitä etuosansa ympäri. Lisäksi käännöksiä kannattaa harjoitella paikallaan esim. imuutellen. Apusilmät ovat takapäänkäyttötreeneissä suuri apu, ja avustajat voivat esim. naksuttaa, kun koira käyttää takamustaan. Kun takamuksenkäyttöä aletaa hakemaan, ei kannata pitää liian montaa kriteeriä kerrallaan, vaan alussa riittää, että koira ylipäänsä käyttää takamustaan. Sen ei välttämättä tarvitse olla täydellisen suora, kunhan se yrittää. Pikkuhiljaa kriteeriä nostetaan.

* * *

Seuraamista ollut ohjelmassa siis meilläkin, tottista treenailtiin molempien voimin keskiviikkona Tikiksellä ja torstaina Sulon kanssa jattilassa. Liina on ollut tärpeillään tämän viikon ja jäänyt sivuun hallitreeneistä. Sulon kanssa vietettiin torstain treeneissä laatuaikaa keskenämme, luulen sen arvostaneen! Se nimittäin tuli seuraavana yönä aamuksi mun viereen nukkumaan sänkyyn, se tekee sitä nykyään tosi harvoin, ja jos sängyssä joku meidän kanssa ylipäänsä on, se on sitten yleensä Liina. (Juu, meillä koirat saa nukkua sängyssä jos haluavat. Äitini kauhistelee pöpöjä, mutta pieni altistus pöpöille - sikäli kun niitä koirissa on yhtään sen enempää kuin meissäkään - tekee vain hyvää immuunipuolustukselle ;) )

Sulon kanssa ollaan jatkettu takapaankäyttötreeniä. Tähän olen tarvinnut ulkopuolista silmäparia kertomaan, milloin palkata. Käännöksissä takapäänkäyttö on ilmeisesti edistynyt, nyt ollaankin tehty sitten vasemmalle volttaamista. Tässäkin takapään oikea paikka on alkanut löytyä, mutta suoralla asento yhä aukeaa. Jatkamme vasempaan volttaamista, uraa kuitenkin loiventaen, josko se alkaisi yleistymään.

Lisäksi Sulon kanssa ollaan tehty muutamat eteenmenot. Sulo irtoaa hyvin, mutta alkaa sitten loppumatkasta etsimään palloa silmillään, ja mutkittelee. Pidempää matkaa, rutiinia rutiinia tähän. Lisäksi noutoa. Sulo huutaa lähtiessään, mutta palautukset on tullut laukalla. Torstaina hallilla palkattuani Sulon leikillä se yhtäkkiä äkkäsi seinän toisella puolella olevan muita, ja se veti hirveät kilarit aiheesta. Sain sen rauhoittumaan ja perusasentoon, jossa tehtiin lyhyt vastaehdollistamissessio, eli katso/kuuntele toisten kenttien suuntaan -> namppa. Tähän loppui vahtiminen.

Liina teki keskiviikkona seuraamista. Liina jaksoi keskittyä uudessa paikassa ja uusista ihmisistä sekä "kuunkierron" aiheuttamasta kiinnostuksesta hajuihin huolimatta hienosti työntekoon, ja palkkautui leikistäkin. Tehtiin suoraa seuraamista 5-10 askelta, ja henkilöryhmää. Ensimmäisen kerran henkilöryhmään mentäessä sortui haistelemaan, otettiin uusi lähestyminen samaan ihmiseen, ja kun jätti sikseen, palkka. Seuraavassa toistossa Liina keskittyi enemmän tassujen paleltumiseen kuin tekemiseen, mutta sain sen vähäksi aikaa unohtamaan kylmän, ja saatiin aikaan vielä yksi onnistunut toisto henkilöryhmästä. Loppuun eteenmeno avustajan viemälle palkalle. Liina ei vaan yhtään hetsautunut lähtemään, irtosi kuitenkin, mutta laiskahkosti.

Huono koiranomistaja

Viimeisen vuorokauden olen ollut pakotettu huomaamaan erityisesti Sulon joutuneen kärsimään emäntänsä sokeudesta koiran huonoa oloa kohtaan.

Koirat sai eilen illalla rustoluita pitkästä aikaa, minkä seurauksena Sulon maha veti ilmeisesti sekaisin. Nukuin yön muutenkin huonosti (mikä jo sinällään on hyvin epätyypillistä allekirjoittaneelle, joka yleensä sujuvasti nukkuu paikassa kuin paikassa), ja päälle koirat, tai lähinnä Sulo, olivat vähintään kahden tunnin välein vinkumassa ulospääsyä. Ja niinhän siinä oli käynyt, että Sulo oli joutunut vääntämään hirmuisen jöötin keskelle keittiön lattiaa. Sulo väänsi ripulikakkaa pitkin päivää, ja kun illalla sitten käytiin doggie-treeneissä, ihmettelin kun Sulo ei halunnut tehdä mitään. Että se sitten vaati treenikaverin varovaisesti kysymään, pitäisikö sen päästä kakalle, "kun se haisee vähän pahalle". Kakkahätähän sillä. Miksi olen niin tyhmä, etten voi tajua koiran haluttomuudesta tehdä hommia, että sillä on ehkä hätä?

Treenit meni koulutuksellisesti ihan hyvin, tehtiin Sulon kanssa seuraamisen käännöksiä, kaukokäskyjä ja avon hyppyä, sekä jäävät. Käännöksissä ongelma on se, että Sulo on oppinut ennakoimaan täyskäännösten jälkeen jatkuvan seuraamisen, eikä siirrä pyllyään kunnolla enää käännöksen lopussa. Tähän lääkkeenä käännöksiä, jotka vaihteli välillä 180-360 astetta, jolloin Sulo ei pysty ennakoimaan käännöksen laajuutta, ja sen täytyi myös siirtää takamustaan kunnolla päästäkseen liikkeeseen mukaan. Kaukokäskyissä se ennakoi ensimmäistä maahanmenoa. Vahvisteltiin sitten ensimmäisen istumaannousun jälkeistä odottamista, josta vapautus takapalkalle ennen kuin ehti painua maihin.

Jäävissä ongelmana oli maahanmenon hitaus. Vahvisteltiin sitten pelkkää maahanmenoa ilman seuraamista. Tämä ehkä vähän paransi maahanmenon vauhtia. Pyysin Annia tekemään Sulon kanssa seuraamisesta maahanmenon, jotta näkisin itse eron seuraamisesta ja ilman seuraamista tapahtuvan maahanmenon välillä. Sulo toimi Annin kanssa tosi hienosti, eikä edes vinkunut! Toiset on koiranohjaajina luonnonlahjakkuuksia... Maahanmenot parani hiukan (lopulta minunkin kanssa), mutta tytöt katsoi, että Sulo nouseekin ehkä hieman vaivalloisesti. Ruvettiin sitten sen selkää ronkkimaan. Lantion seutua Sulo aristikin, ja toden totta, se tuntui kosketettaessa lämpimämmältä kuin muu ranka. Kun rupesin asiaa tarkemmin miettimään, tajusin, että en ole nähnyt Sulon liiemmin venyttelevän viime aikoina. Onhan Sulolla ollut erinäisiä jumeja aiemminkin, mutta olen tainnut aktiivisesti sulkea silmäni tämän mahdollisuuden olemassa ololta. Harmittaa ihan koiran puolesta, niin siltä vain pyydetään erinäisiä juttuja, vaikka niiden tekeminen ei varmasti ole hyvältä tuntunut. Ja vielä minä olen se joka pyytää, minä, jonka pitäisi ensi sijassa huolehtia koiran hyvinvoinnista ja kivuttomuudesta.

Seuraava kysymys onkin, mikä jumiutumisen on aiheuttanut, ja miten sen saa paremmaksi. Kylmää kai pidetään usein lihasten hyvinvoinnin vihollisena. Meillä koirat ovat ulkona meidän työpäivien ajan. Kuinkakohan paljon se voi edesauttaa selkävaivojen syntymistä? Toisaalta minulle ajatus koiran pistämisestä pumpuliin on hyvin vieras. Mentaliteetillä "on ne kuule ennenkin ulkona kestäneet kaikilla säillä". Sulo tosin ei ole mikään arktisiin oloihin jalostunut koira, vaikka sillä karvaa onkin - sen todistanee jo talvikelillä tassunpohjiin ja pumpulisiin mahanaluskarvoihin liimaantuvat lumipaakut. Toisaalta koirilla on ulkotarhasta vapaa pääsy lämpimään sisätilaan - jos ulkona on liian kylmä, kai ne osaavat sisälle mennä? No, pistetään nyt ensiavuksi riehumiset jäihin ja harrastetaan tasatempoista reipasta liikuntaa. Parin päivän kipulääkekuuria voisi varmaan myös harkita. Saarelaisen Minnan Koiran lihashuolto -kirja pitää nyt ottaa tarkempaan syyniin. Olen hieman arka omatoimisesti hoitamaan noita jumituksia, vaikka koiran oloa voi kotihoidollakin helpottaa selvästi - ainakin, jos on yhtään hajulla siitä, mitä tekee. Esim. toisen treeniryhmäläiseni collien lihasvaivat ovat muutamassa kuukaudessa menneet paljon parempaan suuntaan ahkeran kotihoidon tuloksena (toki tässä ovat olleet tukena hierojakäynnit). Eli lähdetään nyt näistä kotikonsteista, Piiralle meillä on kevättalveksi varattuna molemmille koirille aika, katsotaan siellä viimeistään, missä mennään.

Liina täytti hiljan 2 vuotta ja aloitti samaan aikaan neljännet juoksunsa. Juoksuväli taitaa olla hieman vajaa puoli vuotta. Tärpit ovat jo tuloillaan, ja Liina tarjoilee turvonnutta takamustaan Sulolle ahkerasti. Sulo taas ilmeisesti katsoo vielä, että parhaat päivät tekevät vasta tuloaan; ei maksa vaivaa vielä tässä vaiheessa... Liina joutui tyytymään tekemään pihatreenejä. Tehtiin seuraamista. Uudessa paikassa kaikki hajut hieman häiritsi Liinaa, eikä alkuun määrittelemääni 10 askeleen seuraamiseen päästy. Palkkasin muutaman kerran viidestä, ja työnteko alkoikin sitten hajumaailman sijaan maistua Liinallekin.

Kävin hiihtämässäkin koirien kanssa yhtenä iltana. Liina sai vetää pari pätkää. Ensimmäisen pätkän se veti tosi hienosti ja vauhdilla. Toinen pätkä ei ollutkaan enää yhtä hyvä, vaikka oltiin kotiin päin menossa, Liinaa ei huvittanut mennä kovaa, ja se meinasi pysähdellä tuon tuosta. Kehuin kuitenkin joka kerran, kun vetohihna yhtään kiristyi. Ihan hyvän loppukirin Liina kuitenkin otti. En tiedä miten muut opettavat koiraansa vetämään, minun taktiikkani on kehua vetämisestä ja samalla ajaa sisään vihjesanaa. Pätkän lopuksi, irrotettuani koiran, palkkaan sen vielä esim. lumipalloja heittelemällä. Olisi niin kivaa mennä lujaa Liinan kanssa suksilla, toivottavasti tämä projekti tuottaa tulosta jossain vaiheessa.