Huono koiranomistaja

Viimeisen vuorokauden olen ollut pakotettu huomaamaan erityisesti Sulon joutuneen kärsimään emäntänsä sokeudesta koiran huonoa oloa kohtaan.

Koirat sai eilen illalla rustoluita pitkästä aikaa, minkä seurauksena Sulon maha veti ilmeisesti sekaisin. Nukuin yön muutenkin huonosti (mikä jo sinällään on hyvin epätyypillistä allekirjoittaneelle, joka yleensä sujuvasti nukkuu paikassa kuin paikassa), ja päälle koirat, tai lähinnä Sulo, olivat vähintään kahden tunnin välein vinkumassa ulospääsyä. Ja niinhän siinä oli käynyt, että Sulo oli joutunut vääntämään hirmuisen jöötin keskelle keittiön lattiaa. Sulo väänsi ripulikakkaa pitkin päivää, ja kun illalla sitten käytiin doggie-treeneissä, ihmettelin kun Sulo ei halunnut tehdä mitään. Että se sitten vaati treenikaverin varovaisesti kysymään, pitäisikö sen päästä kakalle, "kun se haisee vähän pahalle". Kakkahätähän sillä. Miksi olen niin tyhmä, etten voi tajua koiran haluttomuudesta tehdä hommia, että sillä on ehkä hätä?

Treenit meni koulutuksellisesti ihan hyvin, tehtiin Sulon kanssa seuraamisen käännöksiä, kaukokäskyjä ja avon hyppyä, sekä jäävät. Käännöksissä ongelma on se, että Sulo on oppinut ennakoimaan täyskäännösten jälkeen jatkuvan seuraamisen, eikä siirrä pyllyään kunnolla enää käännöksen lopussa. Tähän lääkkeenä käännöksiä, jotka vaihteli välillä 180-360 astetta, jolloin Sulo ei pysty ennakoimaan käännöksen laajuutta, ja sen täytyi myös siirtää takamustaan kunnolla päästäkseen liikkeeseen mukaan. Kaukokäskyissä se ennakoi ensimmäistä maahanmenoa. Vahvisteltiin sitten ensimmäisen istumaannousun jälkeistä odottamista, josta vapautus takapalkalle ennen kuin ehti painua maihin.

Jäävissä ongelmana oli maahanmenon hitaus. Vahvisteltiin sitten pelkkää maahanmenoa ilman seuraamista. Tämä ehkä vähän paransi maahanmenon vauhtia. Pyysin Annia tekemään Sulon kanssa seuraamisesta maahanmenon, jotta näkisin itse eron seuraamisesta ja ilman seuraamista tapahtuvan maahanmenon välillä. Sulo toimi Annin kanssa tosi hienosti, eikä edes vinkunut! Toiset on koiranohjaajina luonnonlahjakkuuksia... Maahanmenot parani hiukan (lopulta minunkin kanssa), mutta tytöt katsoi, että Sulo nouseekin ehkä hieman vaivalloisesti. Ruvettiin sitten sen selkää ronkkimaan. Lantion seutua Sulo aristikin, ja toden totta, se tuntui kosketettaessa lämpimämmältä kuin muu ranka. Kun rupesin asiaa tarkemmin miettimään, tajusin, että en ole nähnyt Sulon liiemmin venyttelevän viime aikoina. Onhan Sulolla ollut erinäisiä jumeja aiemminkin, mutta olen tainnut aktiivisesti sulkea silmäni tämän mahdollisuuden olemassa ololta. Harmittaa ihan koiran puolesta, niin siltä vain pyydetään erinäisiä juttuja, vaikka niiden tekeminen ei varmasti ole hyvältä tuntunut. Ja vielä minä olen se joka pyytää, minä, jonka pitäisi ensi sijassa huolehtia koiran hyvinvoinnista ja kivuttomuudesta.

Seuraava kysymys onkin, mikä jumiutumisen on aiheuttanut, ja miten sen saa paremmaksi. Kylmää kai pidetään usein lihasten hyvinvoinnin vihollisena. Meillä koirat ovat ulkona meidän työpäivien ajan. Kuinkakohan paljon se voi edesauttaa selkävaivojen syntymistä? Toisaalta minulle ajatus koiran pistämisestä pumpuliin on hyvin vieras. Mentaliteetillä "on ne kuule ennenkin ulkona kestäneet kaikilla säillä". Sulo tosin ei ole mikään arktisiin oloihin jalostunut koira, vaikka sillä karvaa onkin - sen todistanee jo talvikelillä tassunpohjiin ja pumpulisiin mahanaluskarvoihin liimaantuvat lumipaakut. Toisaalta koirilla on ulkotarhasta vapaa pääsy lämpimään sisätilaan - jos ulkona on liian kylmä, kai ne osaavat sisälle mennä? No, pistetään nyt ensiavuksi riehumiset jäihin ja harrastetaan tasatempoista reipasta liikuntaa. Parin päivän kipulääkekuuria voisi varmaan myös harkita. Saarelaisen Minnan Koiran lihashuolto -kirja pitää nyt ottaa tarkempaan syyniin. Olen hieman arka omatoimisesti hoitamaan noita jumituksia, vaikka koiran oloa voi kotihoidollakin helpottaa selvästi - ainakin, jos on yhtään hajulla siitä, mitä tekee. Esim. toisen treeniryhmäläiseni collien lihasvaivat ovat muutamassa kuukaudessa menneet paljon parempaan suuntaan ahkeran kotihoidon tuloksena (toki tässä ovat olleet tukena hierojakäynnit). Eli lähdetään nyt näistä kotikonsteista, Piiralle meillä on kevättalveksi varattuna molemmille koirille aika, katsotaan siellä viimeistään, missä mennään.

Liina täytti hiljan 2 vuotta ja aloitti samaan aikaan neljännet juoksunsa. Juoksuväli taitaa olla hieman vajaa puoli vuotta. Tärpit ovat jo tuloillaan, ja Liina tarjoilee turvonnutta takamustaan Sulolle ahkerasti. Sulo taas ilmeisesti katsoo vielä, että parhaat päivät tekevät vasta tuloaan; ei maksa vaivaa vielä tässä vaiheessa... Liina joutui tyytymään tekemään pihatreenejä. Tehtiin seuraamista. Uudessa paikassa kaikki hajut hieman häiritsi Liinaa, eikä alkuun määrittelemääni 10 askeleen seuraamiseen päästy. Palkkasin muutaman kerran viidestä, ja työnteko alkoikin sitten hajumaailman sijaan maistua Liinallekin.

Kävin hiihtämässäkin koirien kanssa yhtenä iltana. Liina sai vetää pari pätkää. Ensimmäisen pätkän se veti tosi hienosti ja vauhdilla. Toinen pätkä ei ollutkaan enää yhtä hyvä, vaikka oltiin kotiin päin menossa, Liinaa ei huvittanut mennä kovaa, ja se meinasi pysähdellä tuon tuosta. Kehuin kuitenkin joka kerran, kun vetohihna yhtään kiristyi. Ihan hyvän loppukirin Liina kuitenkin otti. En tiedä miten muut opettavat koiraansa vetämään, minun taktiikkani on kehua vetämisestä ja samalla ajaa sisään vihjesanaa. Pätkän lopuksi, irrotettuani koiran, palkkaan sen vielä esim. lumipalloja heittelemällä. Olisi niin kivaa mennä lujaa Liinan kanssa suksilla, toivottavasti tämä projekti tuottaa tulosta jossain vaiheessa.