lauantai 7. tammikuuta 2012

Operantista ja klassisesta ehdollistamisesta

Käytiin Kangasalla Tommyn ja Jaanan tykönä juttelemassa mukavia, eli puimassa koulutusjuttuja. Monenmoista asiaa oli esillä, mutta päällimmäisenä mieleen jäi se, mitä puhuttiin operantista ja klassisesta ehdollistamisesta, niiden eroista ja vaikutuksista.

Kun koiran koulutus tapahtuu operantisti eli välineellisesti eli instrumentaalisesti, koira oppii toimintansa seurauksista. Klassisesti ehdollistuneet käytökset aiheutetaan. Esim. sheippaaminen/houkuttelu. Tällöin klassisella puolella koiran toiminta perustuu palkkion tavoitteluu, kun taas operantilla puolella sen ansaitsemiseen. Operantisti koulutettu koira oppii käytöksiä, klassisesti koulutettu oppii seuraamaan palkkiota. Klassisessa ehdollistumisessa palkkion laadulla on suuri merkitys, operantilla taas käytösten vahvistuttua palkkion laadulla ei ole niin suurta merkitystä - kun koira oppii käytöksen, se tekee sen, vaikkei tiedossa olisikaan sen lempiherkkua. Koska klassinen ehdollistuminen perustuu pitkälti aiheuttamiseen ja houkuttelemiseen, vihjeiden liittäminen on vaikeampaa koiran keskittyessä palkkion tavoitteluun itse käytöksen sijasta, kun taas operantisti koulutettu koira keskittyy käytökseen, jolloin käytöksen nimeäminenkin on helpompaa.

Operantti kouluttaja käyttää kouluttamisessaan poimimista, sheippaamista ja kohteita, houkuttelua vähemmän, em. syistä. Toki moni operantilla puolella pääsääntöisesti operoiva kouluttaja houkuttelee silloin, kun houkuttelu säästää aikaa ja vaivaa. Kuitenkin käytöstä ei pitäisi houkutella esiin kovin montaa kertaa, vaan antaa koiralle muutaman toiston jälkeen mahdollisuus hoksata itse, mitä siltä odotetaan - muutoin törmätään edellä mainittuihin ongelmiin. Operantti koulutustapa vaikuttaa koiran käytökseen laajemminkin: koirasta tulee aloitteellinen, ja se alkaa tarjoamaan käytöksiä. Uskon myös, että ylipäänsä operantisti koulutetut eläimet yleensä, eivät vain koirat, voivat hyvin, sillä ne tietävät pystyvänsä vaikuttamaan ympäristöönsä ja saamaan aikaan muutoksia käsittelijänsä tai kouluttajansa käytöksessä omalla käytöksellään, olkoonkin, että kriteerit ovat ihmisten taholta asetettuja.

Moni aloitteleva kouluttaja ihmettelee, miksei koiraa voisi kieltää, kun se tarjoaa käytöstä, mitä siltä ei odoteta. Tämän huomasimme muutama vuosi takaperin konkreettisesti koulutusohjaajakurssilla, jossa saimme tehtäväksi sheipata parille käytöksen. Tämä oli todella hyvä ja valaiseva tehtävä, olla ihmisenä koiran paikalla! Joskin kurssin vetäjä taisi pyrkiä demonstroimaan, minkä vuoksi sheippaaminen on huono koulutustapa, sillä se turhauttaa koiraa, kun taas meille, jotka menetelmää olimme käyttäneet, se oli oppitunti kriteerin asettelun sekä sen suhteen, mitä tapahtuu, jos sheipatessa käyttää positiivista vahvistetta ja rankaisua sekaisin. Tarvitseeko sanoakaan, että tässä asiassa olin vetäjän kanssa hyvin eri linjoilla silloin, ja olen yhäkin... Tässä sai käyttää sekä hyvä-sanaa että ei-sanaa. Monet käyttivät eitä, eikä käytösten sheippaamisesta tällöin tullut yhtään mitään, ihmiset turhautuivat. Minun parini ei käyttänyt, ja opin kuin opinkin käytöksen, ja muistan sen yhä tänäkin päivänä, monen vuoden jälkeen! Kyseessä oli ilmaan hyppääminen - koittakaapa sheipata tämä käytös ihmiselle ;) Positiivisen vahvisteen ja rankaisun (ei-sana on tässä yhteydessä nähtävä rankaisuna toisekseen sen vuoksi, että se usein opetetaan säikyttelyn kautta, ja toisekseen siksi, että sillä kielletään koiraa yrittämästä, kun yrittäminen on sheippaamisprosessissa äärimmäisen olennaista) sekoittaminen tappaa eläimeltä tai ihmiseltä halun oppia. Ihan samalla tavalla, jos kerrot plussan miinuksella, saat lopputuloksena miinusta. Jos periaatteessa koulutat positiivisesti, mutta sen samaisen käytöksen koulutusvaiheessa käytät sitä kuuluisaa keppiä, on suuri todennäköisyys saada aikaan ns. pilattu vihjesana, eli vihjesana ei ole koiralle enää lupa suorittaa käytös, vaan käsky tehdä jotain ikävää. Laitapa kannulliseen vettä vaikka vain pienikin tippa arsenikkia, vesi ei ole enää sama.

Kuitenkaan operantinkaan kouluttajan ei pitäisi pelätä klassista ehdollistumista - onhan joka tapauksessa niin, että vaikka istuisit Skinnerinä Skinnerin paikalla, olkapäälläsi nyökkäilee joka tapauksessa Pavlov kelloaan kilistelemässä, halusit sitä tai et. Klassisesti ehdollistuvat käytökset liittyvät usein kiinteisiin käytösmalleihin, ja ovat itsessään palkitsevia. Nenänkäyttö on tällaisesta käytöksestä hyvä esimerkki. Koiran saa helposti pitämään hajutyöskentelystä, sillä se on olennainen osa metsästyskäyttäytymistä, olipa nenänkäyttö sitten riistanajamista, tai ihmisen määrittelemää tekemistä, esim. ominaishajun etsimistä ja tunnistamista. Kouluttajan ei kannata tuhlata resurssejaan sen pohtimiseen, miten koiran saisi operantisti opetettua jäljestämään (minäkin mietin sitä aikanani), sillä koira osaa jo jäljestää. Ihmisen tehtäväksi jää vain saada koira pitämään esim. ihmisen hajun jäljestämisestä sekä vahvistaa käytöstä esim. samalla jäljellä pysymisen tai erilaisten alustojen suhteen. Keppien tai esineiden ilmaiseminen kannattaa sitten opettaa operantisti; toki monet hyödyntävät klassista ehdollistumista tässäkin, mutta klassisesti ehdollistuneina ilmaisukäytökset eivät voi tulla yhtä vahvoiksi kuin itse jäljestämiskäytös, sillä jäljestäminen on kiinteä käytösmalli itsessään, kun taas ilmaisu joka tapauksessa tavalla tai toisella keinotekoinen käytös.

Etsintätyöskentelyä kannattaa harjoittaa operanteillakin koirilla hieman etukäteen, ennen kuin liittää etsintään operantisti koulutetun käytöksen, esim. ilmaisun, oli kyseessä sitten jäljestäminen, ominaishajun tunnistaminen tai henkilöhaku. Erot sellaisten koirien käytösten välillä, joille on etsintätyöskentelyyn tehty jo pohjaa verrattuna niihin, joille ei olla tehty, ovat yleensä selviä. Etsintätyöskentelyyn harjaantumaton koira muuttuu etsintätilanteessa epävarmaksi ja jättää ilmaisun helposti tekemättä, vaikka muutoin sen käytöksestä näkisinkin, että se on löytänyt etsittävän kohteen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti