Hyvä mieli, parempi treeni

Tällä kertaa näin päin. Ystävien kanssa suoritetusta pohdiskelutyöstä on hyötyä, paitsi pohdiskelijoiden mielenterveydelle, myös ihan konkreettisestikin, kun etsitään hyviä toimintatapoja ja toimivia ratkaisumalleja koiran kouluttamiseen. Jo viimeksi taisin kirjoittaa, jotta yritän noudattaa kouluttamisessani entistä paremmin omaa intuitiotani; löytää ne parhaiten koiralle ja itselle sopivat omat tavat tehdä ja viedä koulutusta eteenpäin, ne tavat, jotka välillä ovat tuntuneet olevan pahasti hukassa. En voi jatkuvasti kyseenalaistaa omaa toimintaani, vaan itseensä on joskus vain luotettava - vaikka tietäisinkin, että tämänkin asian joku toinen tekisi jollain aivan toisella tavalla.

Kouluttamisen lähtökohtana on pidettävä ensisijaisesti eläintä ominaisuuksineen ja toissijaisena kouluttajaa mieltymyksineen. Liina on herkkä ja kiltti koira, joka lukee tarkasti minua ja myös herkästi paineistuu minun toiminnastani. Paineistuminen on sen kouluttamisessa myrkkyä; se ei edistä oppimista sen enempää teknisesti kuin tunnetasollakaan. Fakta on, että yritykseni vaikuttaa Liinan tunnetilaan eivät ole viime aikoina tuottaneet toivottua lopputulosta, vaan saaneet vaan koiran paineistumaan, mistä johtui viimeviikkoinen totaalinen turhautuminen ja lamaantuminen. Oli siis tarve pysähtyä miettimään asiaa uudestaan, sillä jonkun täytyi muuttua. Yleensähän sen muuttuvan tekijän täytyy olla kouluttajan toiminta. Päätin palata "ydintehtäväämme", tottiksen syvimpään olemukseen, eli temppujen opettelemiseen ja hanskaamiseen. Tottis kun on lopulta vain kokoelma temppuja, joita koiralle opetetaan. En tiedä, kumman vaikutus on merkittävämpi, Liinan ominaisuuksien vai kouluttajan toiminnan - todennäköisesti molemmilla on ollut osansa - mutta yhtä kaikki, Liina on toiminnassaan hyvin tehtäväorientoitunut, eikä se syty minun kummallisiin leikittämisyrityksiini harjoittelutilanteessa - Liina leikkii kyllä paljon ja mielellään, mutta treenitilanteessa en ole pystynyt valjastamaan tätä halua hyödykseni. Puutteita on epäilemättä omassa toiminnassani tässä suhteessa.  Kuitenkin kolikon toisella puolella Liinalla on korkea työmoraali, laaja toiminta-alue (sillä ei keitä yli), ja minun hyväksyntä on sille tärkeää. Siinähän minulla on nippu ominaisuuksia, joista on koulutuksessa hirmuisesti hyötyä - mitä siitä, että Liinan tapauksessa leikittämisen kautta sen tunneoppimiseen vaikuttamaan pyrkiminen ei ole niin helppoa, kuin se joidenkin toisten kanssa (esim. Sulon) on.

Mitä tämä sitten tänään käytännössä tarkoitti Liinan treenien kannalta? Vastaus: keskittymistä olennaiseen - kriteeriin, onnistumisiin ja palautteeseen. Pidin kriteerin sellaisena, että Liinan oli mahdollista onnistua usein, mikä vaikutti positiivisesti sen tunnetilaan, ja kun se onnistui, kerroin sen sille, paitsi palkitsemalla (ruoalla), myös omalla äänensävylläni ja kehonkielelläni. Liina teki kolme tai neljä kierrosta, ei hirmu pitkiä, mutta ei mitään nopeita kääntymisiäkään, pysyi jatkuvasti hyvässä vireessä, pääsimme harjoituksissa tavoitteeseen, ja joka kerta halliin tullessaan ja sieltä lähtiessään Liina oli yhtä innoissaan ja hyvällä tuulella. Omistaja oli, jos mahdollista, vielä paremmalla.

Tehtiin seuraamisia alkuun. Tavoitteena oli parantaa takamuksenkäyttöä täyskäännöksissä. Kävi kuitenkin ilmi, että käännösten ongelma ei ole niinkään koiran takamuksenkäyttö, vaan ohjaajan käveleminen. Muutin sitä, ja käännökset parani huomattavasti. Niinpä. Tehtiin hyppyä. Ei puhettakaan epäröinnistä, kuten viimeksi hyppytreenissä. Liina osaa myös pysähtyä hypyn jälkeen. Paikkamakuu toisten tehdessä. Pientä ääntä irtosi alkuun, mutta hiljeni ja rauhoittui, ja makasi hienosti paikallaan häiriössä. Noudon palautusasentoja, ensin patukan, sitten Oilin damin kanssa. Liina vähän vierasti damia ensi alkuun, liekö riistanhaju syynä, mutta saatiin onnistuneita luovutuksia. Henkilöryhmä meni hienosti, ainoastaan ohjaajan toiminta olisi siinä ansainnut vähän risuja, koiran ei. BH-koemaisesti jäävät ja luoksetulo, näillä matkoilla niissä ei ongelmaa ollut.

Sulokin teki. Paikkamakuu, jossa piti puuttua ääntämiseen, mutta sitä kautta, että palkkasin sitä hiljaisuudesta. Kriteerinä oli viisi sekuntia hiljaisuutta. Hyvä uutinen on, että hiljaisuus lisääntyi. Takamus pysyi seuraamisissa kurissa. Noudon palautuksia pari, luoksetulon pysäytykset oli ok, kaukokäskyt niin ikään. Sulolla oli hyvä vire.

- - -

Tällä viikolla olen käynyt pari kertaa koirien kanssa hiihtämässä, ja Liina on saanut vetää pätkän molemmilla lenkeillä. Se vetää jo aika kivasti; tosin toisella lenkillä, joka tehtiin peräkkäisenä päivänä, vauhtia ei ollut niin paljon kuin ensimmäisenä. Liina myös reagoi kannustukseen kirimällä tahtia, ja hidastaa pyynnöstä. So far so good.

Terhi ja Laku kävivät meillä. Koko pitäjä raikasi, kun paimenet leikkivät tyylilleen uskollisesti "mitä kovempi rähinä, sen paremmat geimit." Keneenkään ei tullut reikiä. Loppulenkistä Liina kyllästyi Sulon ja Lakun otteisiin, ja turvautui minun selustan tarjoamaan suojaan.

Otettiin jokunen värisuorakuvakin :) (Jälkimmäisessä kuvassa Liinan ja Lakun ilmeet kertonevat olennaisen: toinen on täysin vakuuttunut viehätysvoimastaan, toinen ei enää jaksa yrittää oikoa tätä käsitystä, vaan poistuisi mieluummin takavasemmalle...)

Laku, Liina ja Sulo

 

Mä en haluu olla ton vieressä.

Sokerina pohjalla: Tahvo nauttii elostaan yhä estottomammin. Viimeksi makasivat sohvalla Sulon kanssa kyljikkäin, Sulo suorastaan nojasi Tahvoon. Ihmeiden aika ei siis ole ohi!

Sulo ja Tahvo

Kohti harmaan sävyjä

En minä ehkä kuitenkaan vielä luovuta. Sisuuntuminen vaatii aallonpohjalla käymistä, sekä hitusen takamukselle potkimista, tai ehkä vähän enemmänkin. Kiitos siitä asianomaiselle. Ongelmaahan ei olisi, jos joku jaksaisi edes alkeellisella tasolla suunnitella niitä tekemisiään sekä (se vaativampi osuus) vielä toteuttaakin niitä.

Ollaan kahdesti tehty noutoa Liinuskan kanssa tässä kotipihassa sitten viime purkauksen, ja vihdoin löydetty tekniikka, joka auttoi. Tai ainakin toistaiseksi on auttanut, katsotaan nyt toki mitä tuleman pitää. Käyn yhdessä Liinan kanssa jättämässä kapulan maahan, kävellään siitä parinkymmenen metrin päähän, perusasento, ja tuo-käsky. Toistoja ollaan otettu yhteensä neljä, ja kriteerit on vihdoin toteutunut:
- Liina laukkaa kapulalle
- ottaa kapulan epäröimättä suuhun
- laukkaa takaisin
Viimeisimmän toiston tein siten, että heitin kapulan, eli ei vietykään sitä yhdessä, ja siitä huolimatta, että Liina varasti, ja jouduin kutsumaan sen takaisin, se teki uudella yrittämällä hyvän suorituksen. Vauhtia ehkä aavistuksen vähemmän kuin yhdessä viedylle. Luovutusasento ei kuulu vielä tämän harjoituksen ohjelmaan, ja lisäksi palautuksen aikana saa heilua kuin heikkopäinen eli kannustaa Liiinaa tuomaan.

Sitten niihin suunnitelmiin. Aina en välittäisi suunnitelmia julkisesti tehdä, kun olen tällainen selkärangaton nilviäinen, ja saatan joustaa niistä - tällöin tapahtunutta ei tarvitsisi ainakaan julkisesti myöntää. Katsotaan, auttaisiko yleisön (kuviteltu) paine. Kaksi viikkoa, tottista joka toinen päivä, eli seitsemän treenikertaa. Tehdään ihan sitä ihteensä, eli ei pidetä mitään temppukouluja, mutta hyvällä sykkeellä ja niin, että molemmille jää joka treenistä hyvä mieli. Tavoitellaan sitä tunneoppimista. Liinaa ei tässä asiassa voi huijata, eli jos minä en ole siihen tyytyväinen, se aivan satavarmasti tietää sen, teinpä minä mitä tahansa asiaintolaa peittääkseni. Siksipä treenit pitää järjestää siten, että olen siihen tyytyväinen. Samalle päivälle max kaksi aihetta per koira. Mitä treenitapoihin tulee, yritän unohtaa kaiken sen, mitä olen eri tahoilta oppinut, miten joku asia pitäisi opettaa, tai miten jotain asiaa pitäisi yrittää korjata. Teen tasan niin, kuin minusta tämän yksilön kanssa hyvältä tuntuu, kunhan asenne on positiivis-aktiivinen. Ylimääräistä painetta välttääkseni treenaan pääsääntöisesti itsekseni, ilman arvioivia (vaikka se arviointi olisikin vain omassa päässä) silmäpareja. Yritän käydä myös kotipihan ulkopuolella. Katsotaan sitten parin viikon päästä, pitäisikö meidän käydä tasontarkistuksessa. Lisäksi pyrin rakentamaan treeniin selkeämpää rytmitystä: aloitus - varsinainen treeni - lopetus. Aloituksessa vireen nostatus, treenissä yhden aiheen kanssa ne toistot, mitä nyt otetaan, loppuun jotain vauhdikasta, joka jättää koiralle sen tunteen, miten mukavaa tämä on, ja miten kurja onkaan lopettaa ihan kesken kaiken.

Väittäisin, että täytyy olla jotain, mitä me ollaan Liinan kanssa tehty oikein, sillä se nousee kyllä tietäessään pääsevänsä tekemään. Tähän vielä joku selkeä merkkisana - tokihan minä sille höpöttelen treenaamaan lähtiessä, mutta voisin pyrkiä höpöttämään selkeästi jotain tiettyä sanaa. Treeniaiheitahan meillä riittää, mutta erityisesti lopetusta pitää parantaa, mikä liittyy tietty ihan siihen tottissuoritukseenkin, jos ajatellaan loppuliikkeenä käytettävän esim. eteenmenoa. Eteenmeno ei ole Liinalle nykyisellään niin palkitseva kuin se voisi olla tai kuin se ideaalina olisi, joten jatketaan yhä tunnepuolella, ja rakennetaan sille sitä fiilistä. Pannasta kiinni, loppupalkkaesineen heitto, sekunti, kaksi, koira irti "eteen"-käskyllä. Kun fiilis ihan pelkästään tähän on hyvä, perusasento ja eteen, seuraavaksi pari askelta seuraamista ja eteen. Kun ja jos tämä edistyy toivotunlaisesti, esineen voisi viedä valmiiksi, tehdä treenin, ja lopuksi vapauttaa koira loppupalkalle. Tässä ei vielä olla, joten katsotaan miten käypi. Ainakin tätä tullaan varmasti joka treenissä tekemään.

Muita aiheita Liinan kanssa:
- nouto yhä. Jatketaan vauhdin kanssa, lisäksi tehdään erikseen luovutusasentoharjoituksia. Taidan kuitenkin tehdä niin, että vaihdan luovutusharjoituksiin kapulan sijaan jonkun toisen esineen.
- Seuraaminen. Se on mun mielestä ihan vietillisestikin hyvällä mallilla ainakin pääsääntöisesti, joten pyrin pitämään sen siellä. Pitää kuitenkin malttaa lukea koiraa ja hakea niitä onnistumisia, me ei taideta olla vielä siellä, että voitaisiin vetää bh-kokeen seuraamiskaavio kahdesti läpi ilman vireen lopahtamista. Erityisesti treenataan täyskäännöksiä ja takamuksen nopeaa liikkumista, sekä juoksusta hitaaseen kävelyyn siirtymistä siten, että takamus ei heilahda sivulle.
- asennot. Vietti-istumiset ja -maahanmenot (seisomisetkin) sekä samat seuraamisesta.
- hyppy. Tähän tarvitaan vielä melko paljon toistoja sekä itseluottamusta sekä koiralle että ohjaajalle.

Palkkana tulen käyttämään sekä ruokaa että leikkiä. Ensinmainittua todennäköisesti enemmän, pitää vain muistaa se, että ruoallakin saa tässä tapauksessa leikkiä, ja ollaanhan me niin tehtykin. Loppupalkkana kuitenkin leikki, sekä tietyt treenit, esim. nuo asentoharjoitukset, voisi olla parempi pelkällä leikkipalkalla. Katsotaan, en lyö mitään lukkoon tämän suhteen.

Sulonkin kanssa treenataan totta kai. Joudun kuitenkin tässä vaiheessa tunnustamaan kapasiteettini rajat, enkä laadi sille tällä tarkkuudella suunnitelmia. Muutamia perusjuonenkulkuja toki on Sulonkin suhteen selvillä, merkittävimpänä yhä se, että älämölöä ei pidetä. Kokonaan hiljaiseksi en sitä saa, mutta sitä mölinää en kyllä kuuntele - toki oma mokani on se, että aika paljon olen näin tehnyt. Muutoin Sulo harjoittelee tottisliikkeitä sekä takamuksen suorana pitämistä. Ehkä me niitä tokoliikkeitäkin vähän tehdään.

Ei tästä tule yhtään mitään

Palveluskoirat-lehti tuli, ja siinä kevään koekalenteri. Pitäisi vissiin ruveta oikeasti olemaan huolissaan BH-koepaikasta, jos Liinan kanssa meinataan mitään saada tämän vuoden puolella aikaiseksi. Tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että niinköhän. Meidän treeneistä ei ole jäänyt mitään hyvää kerrottavaa jälkipolville, Liina laamailee ihan urakalla, Sulo taas huutaa eikä keskity. Olen ollut vähän laiska treenaamaan viime aikoina, jota olen vähän yrittänyt tässä päivänä muutamana kiriä. No, lopputulema on ollut tyyliin "yksi askel eteenpäin, kaksi askelta taakse." Liinan tunnetila on sanalla sanoen p*s*a, ja mun yritykset muuttaa sitä ei auta tai tekee tilanteesta vielä kauheamman. Ja koska Liina lukee mua kuin avointa kirjaa, mun lirkutukset ei siinä paljoa paina, kun se tietää, etten ole tyytyväinen. Mua ei tällä hetkellä kiinnosta pätkääkään miettiä, mitä olen tehnyt sen kanssa väärin saatuani sen ajettua koulutuksellisesti tuohon tilaan, eikä mua kiinnosta miettiä, onko meidän arkielämässä jotain muuttamisen varaa, jotta koulutuksellinen edistyminen olisi mahdollista. Koira varmasti tekisi, omistaja ei osaa, eikä sitä tällä hetkellä kiinnosta pätkän vertaa oppiakaan. On sillä (koiralla) valeraskaus vähän päällä, joka on mun ainut pelastusrengas kannattelemassa hataria uskonsäikeitä meidän harrastus- ja koeuraan. Jos muutosta ei tapahdu joko koiran käytöksessä (se alkaa osoittamaan aitoa kiinnostusta tekemiseen) tai omistajan sisuuntumisessa (se alkaa osoittamaan aitoa kiinnostusta tekemiseen ja itsensä kehittämiseen), voi olla, että meidän harrastelut on sitten siinä, ainakin vähäksi aikaa. Nyt en jaksa vaan enää suomia itseäni ja pohtia kaikkia tekemiäni vääriä ratkaisuja ja mahdollisia korjausliikkeitä niihin. Jälkeä nyt voidaan aina tehdä omaksi iloksemmekin.

Tottiksia

Taas on omienkin koirien koulutusta edistetty, pienin askelin, mutta kuitenkin.

Viikko sitten sunnuntaina oli sen verran kylmä, etten viitsinyt pitää koiria autossa odottamassa omaa vuoroaan. Joten otin doggietreeneihin koirien lampaantaljan mukaan ja levitin sen hallin seinustalle odotuspaikaksi. Sopivasti tytöt oli vähän myöhässä aloituksesta, joten pääsin harjoittelemaan vähän vähemmän häiriöisessä ympäristössä sitä, että toinen tekee, ja toinen odottaa. Matto-käskyyn sisäänajoa ollaan tehty kotona, tosin vihje ei ollut ihan vielä selkärangassa, mutta pienellä avustuksella koirat osasi käydä taljan päälle maaten. Aloitettiin merkkitreenillä; toinen odotti ja toinen teki. Merkille menosta naksuttelua. Tämä on edistynyt molemmilla, vaikka jossain vaiheessa koko merkin sheippaaminen tuntui ihan toivottamalta prosessilta. Palkkasin odottavaa osapuolta alkuun joka kerran, kun palkkasin tekevääkin. Hienosti Sulo ja Liina hoksasi, mikä on homma juoni. Niissä liikkeissä, joissa oli enemmän vauhtia ja etäisyyttä, paikalla pysytteleminen kävi vaikeammaksi, mutta ihan kunnialla me saatiin treenit vedettyä läpi kuitenkin. En ollut koko kaksituntista; koirat alkoi selvästi väsyä, vaikka selvästi yli puolet ajasta menikin odotteluun, oli siinä niin paljon seurattavaa, että selvästi alkoi loppua kohti keskittyminen herpaantumaan.

Sulon seuraamisen poikittaminen on vähän parantunut, ainakin tarkkailevien silmäparien arvion mukaan. Sille on naksuteltu oikeasta paikasta ja takamuksen liikuttamisesta. Luoksetulon pysäytyksiä tehtiin, ensin aiheuttamalla eli namia viskomalla ja sitten vasta pysähdyksestä palkkaamalla. Jäävät myös läpi, oli ok.

Liina teki seuraamista, suoraa ja käännöksiä. Ihan ok, ei paras mahdollinen vire kuitenkaan. Jäävät meni oikein kaikki eka yrittämällä! Noutoa tehtiin, kapulan nostamista mulle käteen sekä eteen istumista. Etäisyyttä Liina ottaa turhankin paljon. Lisäksi Sulo toi tähän harjoitukseen oman sulomaisen häiriöelementtinsä huutelemalla kehän laidalta ja tulemalla suurin piirtein joka toisella toistolla tarkistamaan, olisiko tämä "tuo" hälle tarkoitettu. En kuitenkaan hermostunut yhtään, joten pointsit mulle tästä.

Hauska huomata, että mun koirat kykenee tähän. Ja harjoituksella tietty paremmin. Vaatii ohjaajalta vähän enemmän keskittymistä siihen, mihin kumpaisenkin kanssa aina jäätiin, minkä käskyn antaa ja mitä se toinen ehtii siinä välissä touhuamaan ("Liina paikka, eikun istu, Sulo maahan, eikun matto, hyvä poika siinä matto, maahan nyt, sit paikka, LIINA MIHIN SÄ NYT LUULET MENEVÄSI, SULO SE MATTO, jne). Operanttia höpöttämistä ja äänenkorottamista koiralle vai miten se nyt meni...

Liinan kanssa olen yrittänyt leikin laatua parantaa kahden lelun avulla. Alustavat tulokset ovat lupaavia, mutta palaan asian raportointiin sitten, kun ollaan enemmän ehditty tekemään muutakin kuin risujen repimistä metsässä. Sekin on kyllä ihan kivaa.

Torstaina jattilassa. Hirveästi en ehtinyt omia reenimään, ja kylmäkin oli. Sulo ei kyennyt tekemään mitään takki päällä. Liinaa takki ei haitannut, ja se esitti oikein pätevää seuraamista, ja luoksetulotkin oli vauhdikkaita. Seuraamisen täyskäännöksessä on vielä työstettävää, muuten kontakti ja vire säilyi kivasti pidemmälläkin pätkällä.

Ajatustenvirtaa oppimisesta ja älykkyydestä

Luen parhaimmillaan äärimmäisen mielenkiintoista kirjaa, joka kertoo Washoe-nimisestä simpanssista. Washoe oli simpanssilapsi, joka kasvatettiin ihmislapsen tavoin, ja joka oppi viittomaan ja myös käyttämään viittomakieltä samaan tapaan kuin ihmislapset. Kirja kuvaa niinikään kirjoittajansa Roger Foutsin tieteellistä uraa, joka alkoi 60- ja 70-lukujen Yhdysvalloissa ajan psykologisten ja biologisten teorioiden ristitulessa. Vähänkään käyttäytymis- ja oppimisteorioihin perehtyneille sekä eläinten, tai tässä tapauksessa lähinnä ihmisapinoiden kognitiivisista kyvyistä kiinnostuneille kirja on erinomainen kurkistus ymmärryksen lisääntymiseen toisaalta siihen, miten käsitykset ihmisen asemasta sukupuussaan on muuttunut, ja toisaalta siihen, miten darwinistinen ihmisnäkemys ja erilaiset psykologiset kehitysteoriat ovat kohdanneet. Kirja on minulla vielä kesken, mutta tartun erääseen aiheeseen, joka mielestäni ansaitsee tulla käsitellyksi tässä yhteydessä. Lähinnä minua harmittaa, etten tunne psykologian ja kasvatustieteen teorioita, tieteenhistoriaa ja -metodologioita niin hyvin, että pystyisin sijoittamaan kirjassa kuvatut tieteenfilosofiset keskustelut ja kädenväännöt kunnolla kontekstiinsa. Onneksi kirja sivuaa myös darwinistisen ihmiskäsityksen kehittymistä, johon minullakin on jonkin verran käsitteellistä tarttumapinta-alaa.

1970-luvulla Skinner laatikoineen ja havaintoineen operantista ehdollistumisesta oli ajan käyttäytymistieteellisen keskustelun keihäänkärkeä, mutta Foutsin mukaan operantti ehdollistaminen ei ollut paras tapa opettaa simpansseille viittomakieltä. Projektin edetessä kävi ilmeiseksi, että simpanssipienokaisilla on samanlainen myötäsyntyinen kyky omaksua kieltä (tässä tapauksessa kuitenkin ennemmin elekieltä kuin puhuttua kieltä) kuin ihmislapsilla, eikä omaksuminen tapahdu samoin, kuin esim. koiralle uuden asian opettaminen sheippaamista hyväksikäyttäen. Tässä yhteydessä lienee syytä mainita, että aiheesta käydään parhaillaan klikki-listalla mielenkiintoista keskustelua, jossa pohditaan myös sitä, onko lopulta kaikkien käytösten, eli niin operanttien, klassisten kuin kognitiivistenkin käytöstenkin esiintymisen muutos pohjimmiltaan aina jollain tasolla vahvistamisen tulosta (sikäli kun olen oikein ymmärtänyt) - vahvisteprosessit olisivat tässä ajatusmallissa huomattavasti moninaisempia kuin tyypillisesti koirien kouluttamisessa käytetyt ruoka, leikki tai sosiaaliset vahvisteet. Foutsin alkaessa opettaa vanhempia simpansseja ei näiden voinut olettaa kykenevän omaksumaan kieltä vain arkielämän tilanteiden kautta, vaan viittomia varta vasten alettiin opettaa simpansseille, samaan tapaan kuin koululaisille uutta kieltä. Tulosten perusteella näytti siltä, että ne simpanssit, joita voitiin motivoida ulkoisilla palkkioilla - ruoalla tai sosiaalisella hyväksynnällä - omaksuivat uusia viittomia muita nopeammin. Kirjoittaja kertoo kahdesta itseriittoisesta simpanssista, joita moiset ulkoiset palkkiot eivät hetkauttaneet, ja joilla uusien viittomien omaksumiseen kului huomattavasti pidempi aika. Nämä simpanssit suoriutuivat kuitenkin kaksoissokkokokeista, joissa ne joutuivat soveltamaan hankkimaansa tietoa itsenäisesti, paremmin kuin ulkoisen motivaattorin "johdattelemina" toimineet simpanssit. Nähdäkseni tuloksesta ei voi yksioikoisesti tehdä sitä päätelmää, että ulkoisen motivaattorin turvin opetetut kykenevät soveltamaan tietoa huonommin kuin muut, vaan tuloksen avulla voidaan ennemminkin sulkea se vaihtoehto pois, että palkkioiden avulla johdetulla oppimisella ja älykkyydellä olisi mitään tekemistä keskenään. Näinhän näkee joskus väitettävän eri medioissa, joissa on laitettu esim. eri koirarotuja järjestykseen niiden väitetyn älykkyyden perusteella. Älykkyydellä on noissa listauksissa yleensä kuitenkin tarkoitettu sitä, kuinka hyvin eri rodut ovat keskimäärin motivoitavissa oppimaan sitä, mitä ihmiset haluavat, ja kuinka nopeasti koirat tämän halutun tehtävän lopulta oppivat. Oppiminen, motivaatio ja älykkyys ovat kuitenkin nähdäkseni eri asioita, eikä niitä pidä sotkea keskenään. Älykkyyden määritelmään on nähdäkseni sisällytettävä kyky hyödyntää omaksumaansa tietoa itsenäisesti ongelmanratkaisua vaativissa tehtävissä, joissa tyypillisesti koulutuksellisesti haastavina pidetyt rodut, esim. terrierit tai metsästyskoirat, ovat pärjänneet huomattavasti perinteisesti älykkäinä pidettyjä paimenia paremmin. Aihetta on referoinut mm. Jane Killion Caniksessa viime vuonna julkaistussa artikkelissa.

Jos taas ajatellaan eri koirarotujen "käyttökelpoisuutta" tehtävissä, joissa niiltä vaaditaan sekä hyvää ohjattavuutta että itsenäistä ongelmanratkaisukykyä (tyypillisesti pelastus- tai palveluskoiratehtävät), olisi ihanteellinen koiratyyppi toddennäköisesti jossain näiden ääripäiden välissä. Itsenäisesti tietoa soveltava ja hyödyntävä koira voi jättää ihmisen määrittelemän tehtävän sikseen löytäessään jotain mielenkiintoisempaa, mutta ihmisen ohjaukseen voimakkaasti nojautuva koira ei välttämättä kykene toimimaan itsenäisesti erityisesti paineistavassa ympäristössä - Fouts kuvasi "palkkio-orientoituneiden" simpanssien paineistuneen kaksoissokkokokeissa, jossa niillä ei enää ollutkaan vahvisteita näkyvissä tai tiedossa. Toki tätä voitaisiin käsitellä koulutuskysymyksenäkin, mutta toisaalta jonkinlaisen sisäisen palon ajamina toimineet itsenäisesti orientoituneet simpanssinuoret olivat läpikäyneet samanlaisen koulutuksen kuin toisetkin, ja nimenomaan motivoituivat ongelmanratkaisutilanteista. Olisikin mielenkiintoista tutkia tai saada tietoa siitä, miten esim. luonnetestin kuvaama paineensietokyky, ohjattavuus ja kyky tehdä itsenäisiä ratkaisuja liittyvät tai olevat liittymättä toisiinsa, ja miten nämä ominaisuudet optimaalisesti esim. palveluskoiralla esiintyvät.

Olen ollut huomaavinani, että ihmisten on usein jopa hankala käsitellä eläimiä, joiden oppimiskyky on suuri. Useat eläimiä harrastukseksi kouluttavat luottavat mielellään koulutuksessaan toistojen voimaan, ja ajautuvat ongelmiin, kun käsissä oleva eläin ei opikaan optimaalisesti useiden toistojen kautta. Toisaalta toimeliaisuus, suuri tarkkaavaisuus ja mahdollisesti älykkyys voivat ihmisen järjestämässä elinympäristössä jäädä sellaiselle vajaakäytölle, että eläin alkaa ilmentää erilaisia ongelmakäytöksiä. Hevosten kanssa olen törmännyt tällaisiin esimerkkeihin. Tunnen erään hevosen, jolla on imppaamisongelma. Tiesin jo tähän yksilöön ensi kertoja tutustuessani, että se on erityislaatuinen hevonen moniin muihin verrattuna; äärimmäisen kiinnostunut ympäristöstään, koko ajan touhuamassa jotain, pesusienen tavoin imemässä informaatiota ja etsimässä tilaisuutta hyödyntää tätä informaatiota. Käytännössä kuitenkin nykystandardien mukaan järjestetyssä talliympäristössä hevosen elämä on tarkkaan joka taholta hallinnoitua ja rajoitettua, eikä sellaisia tilanteita yleensä järjestämällä järjestetä, joissa hevoset saisivat mahdollisuuden toteuttaa toimeliaisuuttaan. Olenkin pohtinut, helpottaisiko tuon tai yhtä hyvin jonkin muun yksilön stereotyyppiseen käyttäytymiseen liittyvät ongelmat, jos se saisi vaikkapa päivittäin mahdollisuuden "älypaloihin", sitä esim. koulutettaisiin sheippaamalla, tai sen annettaisiin ratkaista esim. ruoanhankintaongelmia itsenäisesti. Toki imppaaminen stereotyyppisenä ja yleistyneenä käytöksenä tuskin poistuisi kokonaan pelkästään tällä, mutta em. järjestelyillä voisi kuitenkin olla suuri vaikutus hevosen yleiseen elämänlaatuun.

Jotka ovat ratsastaneet ja käsitelleet suomenhevosia, ovat todennäköisesti huomanneet niiden poikkeavan puoliverisestä muutoinkin kuin ruumiinrakenteensa puolesta. Suomenhevonen pyrkii usein aktiivisesti omaksumaan tietoa, ja tiedon omaksuttuaan myös soveltamaan sitä. Esimerkkinä eräs uranvaihtajasuomenhevonen, jolla olen ratsastanut. Se ei osannut kunnolla reagoida ratsastajan painoapuihin tai istuntaan, mutta kun se yhden kerran osoitti pidättävälle istunnalleni oikeansuuntaista vastetta eli hidasti vähän, kehuin ja taputtelin sitä vuolaasti, jonka jälkeen se tarjosi hidastamista pieneenkin istunnan muutokseen. Tämä ajatus ei ole omani, vaan itseäni huomattavasti kokeneemman hevosihmisen esittämä; monet ongelmallisesti käyttäytyvät hevoset (miksei myös koirat) saattavat olla lopulta niitä kaikkein älykkäimpiä yksilöitä, joiden kapasiteettia ei kuitenkaan ole osattu hyödyntää oikein.

Älykkyyden ja oppimisen aihepiiri on laaja ja hankala omilla vajavaisilla valmiuksillani käsiteltäväksi, mutta vähintäänkin toivoisin, että ennen, kuin yksikään eläin leimataan tyhmäksi, miettisi tällaisen lausunnon antaja kahdesti omaa koulutusmetodiaan sekä sitä, onko kysymyksessä oikeastaan ennemmin se, onko eläin helposti alistettavissa käsittelijän tahtoon kuin se, kuinka älykäs eläin lopulta on.

Viitteet:

Fouts, Roger: Simpanssini Washoe - yhteinen matkamme. WSOY, Juva 1999. Alkuperäisteos Next of kin - What chimpanzees have taught me about who we are, 1997.

Killion, Jane: Kun lehmätkin lentävät - agilitykoulutusta mahdottomalle koiralle. Canis 1/2011. Artikkeli on ensimmäinen osa artikkelisarjaa, joka perustuu Jane Killionin kirjaan When pigs fly.