Ei tästä tule yhtään mitään

Palveluskoirat-lehti tuli, ja siinä kevään koekalenteri. Pitäisi vissiin ruveta oikeasti olemaan huolissaan BH-koepaikasta, jos Liinan kanssa meinataan mitään saada tämän vuoden puolella aikaiseksi. Tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että niinköhän. Meidän treeneistä ei ole jäänyt mitään hyvää kerrottavaa jälkipolville, Liina laamailee ihan urakalla, Sulo taas huutaa eikä keskity. Olen ollut vähän laiska treenaamaan viime aikoina, jota olen vähän yrittänyt tässä päivänä muutamana kiriä. No, lopputulema on ollut tyyliin "yksi askel eteenpäin, kaksi askelta taakse." Liinan tunnetila on sanalla sanoen p*s*a, ja mun yritykset muuttaa sitä ei auta tai tekee tilanteesta vielä kauheamman. Ja koska Liina lukee mua kuin avointa kirjaa, mun lirkutukset ei siinä paljoa paina, kun se tietää, etten ole tyytyväinen. Mua ei tällä hetkellä kiinnosta pätkääkään miettiä, mitä olen tehnyt sen kanssa väärin saatuani sen ajettua koulutuksellisesti tuohon tilaan, eikä mua kiinnosta miettiä, onko meidän arkielämässä jotain muuttamisen varaa, jotta koulutuksellinen edistyminen olisi mahdollista. Koira varmasti tekisi, omistaja ei osaa, eikä sitä tällä hetkellä kiinnosta pätkän vertaa oppiakaan. On sillä (koiralla) valeraskaus vähän päällä, joka on mun ainut pelastusrengas kannattelemassa hataria uskonsäikeitä meidän harrastus- ja koeuraan. Jos muutosta ei tapahdu joko koiran käytöksessä (se alkaa osoittamaan aitoa kiinnostusta tekemiseen) tai omistajan sisuuntumisessa (se alkaa osoittamaan aitoa kiinnostusta tekemiseen ja itsensä kehittämiseen), voi olla, että meidän harrastelut on sitten siinä, ainakin vähäksi aikaa. Nyt en jaksa vaan enää suomia itseäni ja pohtia kaikkia tekemiäni vääriä ratkaisuja ja mahdollisia korjausliikkeitä niihin. Jälkeä nyt voidaan aina tehdä omaksi iloksemmekin.