Olen hinkannut Sulolle tokon avoimen luokan liikkeitä koko syksyn ja talven, ja yhä vaan ollaan kovasti vaiheessa. Tee yksi asia ”valmiiksi”, ja saat kymmenen työstettäväksi tilalle. Esimerkiksi kaukot, ihan ne istu-maahan-vaihdokset. Aluksi vaihdot olivat kovin nihkeitä, vissiinkään ei iso jätkä olisi tahtonut jaksaa ruhoaan liikutella. Treenattiin sitten sujuvuutta vaihtoihin, ja sitä saatiin, niin että Sulo rupesi ennakoimaan istumisesta maahan siirtymää. Sitten treenattiin kestoa istumiseen. Kestoa saatiin. Seuraavaksi otettiin liikkuri avustamaan, jotta putkiaivoisen ohjaajan ei tarvitsisi keskittyä moneen asiaan yhtä aikaa (ja on kai se oikeastikin ihan hyvä idea treenata liikkurin kanssa, noin niin kuin kokeita silmällä pitäen…) Sitten alkoi pojalla kiehua pata yli, sillä jo vain asennonvaihdokset ovat viettiä nostattava liike, ja saatiin aikaan etenemistä. Puhumattakaan siitä, että Sulo tahtoo heittää kaukojenkin maahan menossa lonkka-asennon, mikä meillä on ollut mukana alusta lähtien, mutta laiska ohjaaja ei ole vain viitsinyt tehdä asialle mitään. Myönnän olleeni toiveikas ja ajatelleen, että miespuolinenkin otus voisi jossain vaiheessa hoksata ihan itse istumaan nousemisen olevan helpompaa suorasta asennosta, mutta tällaista välähdystä ei näytä syntyvän. Katsellaan siis josko asiaan ottaantuisin. Toki koko lonkka-asennon takana on alkujaan koulutusvirhe, jonka osalta allekirjoittaneella on vain peiliinkatsomisen paikka.
Ja se hyppy… se näytti vähän aikaa ihan hyvältä, mutta nyt ollaan saatu aikaan takaisinhyppyongelma. Ongelma aiheutuu siitä, että Sulo käy istumaan reilusti vinoon hyppyyn nähden, eikä enää osaa siitä kulmasta lähteä ylittämään estettä minuun päin (toki osansa voi olla silläkin, että hinkattiin alon hyppyä niin pitkään, että se minusta poispäin hyppääminen on Sulolla yksinkertaisesti niin paljon vahvempi käytös). Ratkaisuvaihtoehtoja, joista keskusteltiinkin maanantaina kentällä, näen asiaan olevan kaksi: joko opetan Sulon etenemään kauemmas suoraan hypyn jälkeen, tai opetan sen tekemään takaisinhypyn eri kulmista. Tällä hetkellä jälkimmäinen tuntuu ehkä vaivattomimmalta ratkaisulta. Toki paras ratkaisu olisi varmasti treenata molempia. Etenemisen opettaminen tuskin olisi kosketusalustan kanssa vaikea juttu tehdä.
Liina täytti viime viikolla vuoden, iso tyttö jo..! Vielä kun emäntänsä tajuaisi, että tuonikäisen koiran olisi jo hyvä osata vähän tottista. Leikkiminen ja hilluminen on vain niin paljon kivempaa. No ei, ollaanhan me opiskeltu jo vaikka mitä. Kesä tosin viihdyttiin aika pitkälti jäljellä, ja ei kai kukaan olisi jaksanut tottista niissä lämpötiloissa hinkatakaan, en minä ainakaan – M.O.T. Ohjaaja on vain hieman lyhytjännitteinen, eikä inspiroidu samojen juttujen tekemisestä kerrasta toiseen oikein millään.
Yksi syksy ja vähän talvea siihen menikin, mutta niin vain Liinakin oppi sitten perusasennon… Luoksetuloasento onkin sitten seuraavana tehotreenissä. Avustettuna Liinuska osaa tulla hienosti eteen istumaan, mutta ilman kättä tämä ei vielä toimi. Nyt olen lyhyellä matkalla alkanut häivyttää käsiapua pois siten, että käsi tulee mukaan vasta, kun suullinen vihje on aiheuttanut toimintaa, eli lähestymisen. Jarin neuvosta kasvatin matkaa, sillä lyhyellä matkalla Liina taisi luulla tekevänsä sivulletuloja, niin vinosti se lähti etenemään. Matkan pidentyessä eteneminen on suoristunut.
Liina osaa tuoda esineitä käteen, pitoa ollaan ihan vähän harjoiteltu edessä istuen noutokapulan kanssa. Aion varoa visusti paineen luomista tähän, sillä nyt nouto on Liinalle mieluisa liike ja sujuu tällä vaatimustasolla hyvin. Kunhan saadaan luoksetuloasento kuntoon, otetaan seuraavaksi treeniin esineiden tuominen eteen. Hypyn Liina tekee, jos minä seison esteen vierellä, tämän pidemmälle ei olla vielä edetty. Paikallaoloissa en ole kauas irronnut, lähinnä olen rakentanut sietoa siihen, että minä voin hiippailla ympärillä. Luoksepäästävyystreenit ovat hienosti kasvattaneet Liinan itsehillintää ihmisten kohtaamisessa. Seuraamista ollaan tehty imuuttamalla jonkun verran, mutta imuuttamisesta tekisi mieli päästä jo eroon, kunhan tuo takapään käyttö aukenee pikkuneidille. Liikkeellelähdöt ilman apuja tuppaa kuitenkin vielä vähän leviämään, etenkin jos toinen on kehinyt itseensä intoa. Emännän aktiivisuus taitaa kuitenkin olla Liinan edistymisessä se kasvua rajoittava tekijä, kuten niin usein on. Edistymistä on kuitenkin tapahtunut, ja ainakin Liinalla on työmotivaatio kohdillaan, sen verran innokkaasti se minun kanssa on töitä tähän mennessä tehnyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti