Tokoiluja ja korjaussarja jäljellä

Edellisen päivityksen jälkeen ollaan ehditty tokoilla sunnuntaina kotipihassa, maanantaina Killerillä sekä tiistaina Viihdekeskuksella. Sunnuntain ja maanantain tokot oli hyviä, tiistaina molemmat koirat oli oikeita lahnalaamoja, liekö johtunut päivän kuumuudesta vai mistä. (Oltiin Viihdekeskuksella spl:n treeneissä, Tiian tottiksiin en viitsinyt ajaa, kun käytössäni oli avokin jenkkirassi, joka loppasuu vie jonkun 20 litraa 98-oktaanista satasella.) Koirien tottislahnailun takia iltainen korjaussarja jäljen parissa tuli ihan tarpeeseen. Keskiviikkona koirien kanssa touhuaminen jäi väliin allekirjoittaneen viisaudenhampaan poiston jälkeisen nuutumuksen vuoksi.

Sulo on käynyt avon juttuja läpi:

Paikkamakuu ma 3 min piilossa, yksi kaveri tekemässä saman 3 min, lisäksi vieressä 2 koirakkoa joita palkkailtiin. Oli vähän kuikuillut mm. kentän toisessa päässä kulkevaa koiraa, mutta pysyi.

Seuraaminen. Ma tehtiin liikkuroitu kaavio, jossa käännökset molempiin suuntiin, pysähdys ja juoksuosuus. Kenottaa ja käännökset on tahmaisia. Ääntä tulee lähdössä, mutta ei ole niin paha kuin on joskus ollut. Käännöksiä siis tehotreeniin. Näitä tehtiinkin myös sunnuntaina kotipihassa. Erityisesti täyskäännös vaatisi työstämistä. Jatkoin käännösten kanssa tiistaina. Pitäisi tokoilla enemmän kouluttajan valvonnassa, nyt mua kehotettiin harjoittelemaan käännöksiä paikalla, tekemään niin helppoa treeniä, että se varmasti onnistuu. Parani ne käännökset vähän, kun tein paikalla kädellä avustaen.

Jäävät on ollut ok, ma eka maahanmeno oli niin hidas että luulin ettei se mennyt ollenkaan, otettiin uusiksi. Seuraava parempi. Pysyy.

Luoksetulon pysäytys on ok kunnossa. Vauhti hyvä, pysäytys Suloksi ihan hyvä.

Nouto aiheuttaa harmaita hiuksia. Se etuhammasote on ja pysyy, vaikka sitä ollaan koko talvi työstetty. Tätä ollaan katsottu jokaisena tokoilupäivänä ilman mainittavaa edistystä. Maanantaina en aluksi meinannut saada onnistunutta suoritusta millään. Sitten rupesin palkkaamaan siitä, että Sulo korjasi otettaan, mikä kyllä kasvattaa riskiä siitä, että Sulo alkaa mäkläämään ja pyörittelemään kapulaa tuodessaan. Korkealaipallisempi kapula varmaan auttaisi, mutta haluaisin, että Sulo ihan itsekin tajuaisi, mitä siltä toivon, kapulasta viis. Ja tuonkin kapulan se pystyy ottamaan hyvällä otteella, mutta tuo etuhammasote on sen mielestä ihan hyvä tapa ottaa kapula. (Miettimäni ratkaisuyritelmä voisi olla noudon treenaaminen hypyn kanssa. Jos pitää hypätä kapulan kanssa on pakko ottaa kapulasta hyvä ote. Auttaisikohan hyppynoudot toivotunlaisen otteen yleistymiseen? Täytyy kokeilla ainakin.)

Kaukoja tehtiin sekä sunnuntaina että maanantaina. Sunnuntaina maasta istu, odotus ja takapalkalle, istumasta maahan ja taas istu ja palkalle sekä koko setti. Nämä meni hyvin. Maanantaina liikkuroituna koko setti. Ekaan maahanmenoon vaati kaksoiskäskyn, sillä jäi ihmettelemään jotain. Muutoin ok.

Liikkeiden välit oli taas vähän nihkeitä. Palkkailin perusasentoon tulemisetkin.

Liinan tottikset on koostunut seuraamisesta, luoksetuloista ja noudosta.

Seuraamisissa suoraa ilman apuja sekä käännöksiä avuilla. Suoralla tehtiin maanantaina viiden askeleen seuraaminen, hyvä Liina, tää on meidän enkka! :) Käännöksissä takamus meinasi katselijakommenttien perusteella ensin vähän jäädä, mutta parani loppua kohti. Tekee hyvällä sykkeellä. Tiistaina liekö kuumuus verottanut, mutta Liina ei ollut ollenkaan samalla aaltopituudella mun kanssa. Lähdettiin sitten hakemaan kontaktikävelyn avulla Liinan oma-aloitteista aktiivisuutta mua kohti. Kyllä sieltä jotain tuli, seuraavalla kierroksella Liina oli parempi, mutta palattiin taas pisteeseen, jossa hieman nousua osoittanut vire lässähti pelkästä sivulletulosta. Tällaiset epäonnistuneet treenit jää kummasti kaivelemaan. Mun pitäisi oppia tekemään koirien osoittaessa huonoa virettä sellaisia helppoja, innostavia treenejä, jossa saisin oman osuuteni häivytettyä siten, että koirat tekisi intensiivisesti sen, mitä tekevät. Tässä vaiheessa kuitenkin tekniikkaa paljon tärkeämpää on etenkin Liinan, mutta myös Sulon kanssa se, että tekemisessä on oikea mielentila.

Luoksetuloja Liina teki maanantaina n. 15 metrillä. Tein alkuun yhden lyhyemmällä matkalla, mutta tuli ravilla, pidemmällä matkalla tulee laukalla. Ei nyt vahvistella sitä ravaamista. Yksi vapaalla palkalla, yksi avustettu eteenistuminen ja loppuun vielä yksi vapaapalkkaus. Tulee hyvää vauhtia.

Noutoja ollaan tehty sekä kapula-pallo-pelillä että liikkeen eri osioita pilkottuna. Liinalla on hyvä ote. Palautukset tulee järjestään ravilla. Se ei tuo oikeastaan mitään laukalla, tätä pitää ihan leikin yhteydessä miettiä, miten siihen saisi vähän vauhtia lisää... Sitten muutama kapulan tuonti eteen. Avustettuna Liina tuo kapulaa tiiviisti eteen, hyvä niin, apuja voi siitä pikkuhiljaa lähtäe häivyttämään.

Tiistaina tehtiin lisäksi näyttelytreeniä tulevaa spl-erikoisnäyttelyä silmälläpitäen. Liina harjoitteli kulkemista kävellen ja ravissa ja seisomista, minä edellä "avustaen". Osas se kuulemma kulkea nätisti :)

Jälkiharjoituksista:

Tiistai-iltainen korjaussarja jälkitreeniä meni sitten tottisten vastapainoksi oikein hyvin. Sulo teki neljä janaa ja Liinalle tallasin lyhkäsen jäljen neljällä kepillä. Janat ei ollut pitkiä, jälki kulki muutaman metrin edessä lähetyspaikasta, keppi oli sitten parin metrin päässä siitä. Jäljet kulki molempiin suuntiin (oikealle ja vasemmalle) lähetyksestä. Muutama tämäntyyppinen harjoitus meillä muistaakseni on taustalla viime kaudelta, ja hyvin Sulo muisti homman nimen. Ekalla se meni kepistä ohi, pysähdyin sitten siihen, ja Sulo tuli nostamaan sen. Seuraavat kaksi oli hyviä, kepit löytyi ja jälki nousi ongelmitta oikeaan suuntaan. Vikalla Sulo valitsi vikasuunnan, jolloin pysähdyin itse. Sulo kääntyi ympäri, lähti oikeaan suuntaan ja löysi kepin. Mietin, että olisi ehkä ollut parempi, jos olisin antanut sen jäljestää vähän pidempään takajälkeä, jos se olisi itse hoksannut olevansa menossa vikasuuntaan. Aiheesta, miten koira erottaa jäljen suunnan, on keskusteltu paljonkin, ja oli aihetta tutkittukin, nyt en tosin saa päähäni missä tuosta jäljen suunnan erottelua käsittelevästä tutkimuksesta oli juttua. Se on varmaa kuitenkin, että koiran pitää pystyä erottamaan jäljen suunta; eivät nykykoirien esivanhemmat olisi säilyneet hengissä ilman tuota taitoa, eikä metsästyskoiran käyttämisessä paljoa järkeä olisi, jos ne ei siihen kykenisi. Monesti sanotaankin, että koiran olisi hyvä antaa käydä tarkistamassa takajälki, sillä se voi tätä tehdessään luoda itselleen kuvaa hajusta - käsittääkseni takajäljen tarkastamista ei kokeessa lueta virheeksi. Joka tapauksessa harjoittelun tässä vaiheessa lienee tärkeää, että vahviste tulee aika pian lähetyspaikan jälkeen, jolloin koiran oikean suunnan valitseminen vahvistuu välittömästi.

Liinalle tein ensimmäisen oikean keppijäljen, jos niitä muutaman viikon takaisia räpellyksiä lasketa. Keppien ilmaisuja ollaan harjoiteltu ihan tottisten yhteydessä, ja vihdoin alkoi tuntua siltä, että joku palikka on kääntynyt oikein päin, ja Liina hoksannut, mistä hommassa oikein on kysymys. Luullakseni avainasemassa oli muutama muutos, jotka tein omassa palautteenannossani: jos Liina otti kepin suuhun ja meni maahan, en enää hyväksynyt suoritusta, vaan laitoin vain kepin uudestaan maahan. Jos Liina harjoituksissa, joissa oli peräjälkeen useampi keppi, alkoi mennä kepeistä ohi, miettiä ja haahuilla, otin yksinkertaisesti kaikki kepit pois, ja helpotin tehtävää laittamalla maahan esim. kaksi keppiä. Lopulta päästiin tilanteeseen, jossa Liina pystyi ilmaisemaan useamman kepin suoralta ilman suurempia epäröintejä, painaen maate suoraan kepin eteen. Tässä vaiheessa uskoin meidän olevan valmiita oikealle jäljelle. Ekalla keppijäljellä ei paljoa pituutta ollut, neljä keppiä muutaman metrin välein. Avustin ekan kepin kohdalla himmaamalla vähän jälkinarusta Liinan tullessa kohdalle, ja Liina paineli maahan suoraan ja miettimättä. Toisessa kepissä oli ehkä vähän vähemmän mun hajua tai jotain, sillä Liina haisteli sitä kyllä pitkään, mutta jatkoi matkaa. Pyysin Liinan takaisin ihan iloisesti "kato Liina mitä sulta jäi tänne", kepille maahan ja palkka normaalisti. Kolmannen ja neljännen Liina ilmaisi hienosti, vikalle eli neljännelle varmistelin taas vähän himmaamalla narusta. Kaiken kaikkiaan hyvin onnistunut treeni, nyt voi sanoa Liinan saaneen ajatuksen päästä kiinni!

Kuvapäivitys: peltojälkeä ja tottiksia

Edellistä postausta täydentämään kuvapäivitys.

Kuvat: Terhi Lylyjärvi (TL) ja Jouko Liimatainen (JL)

Paalulla. Sulolla on kiire. (JL)

Keppi löytyi! (JL)

Palkkapäivä (TL)

Ja taas mennään (TL)

Sulo itsevarmana häntä pystyssä (JL)

JL

JL

Liina jäljestää (TL)

Kuppi löytyi (TL)

Hukku! (JL)

No löytyihän se (JL)

Sitten muutama kuva tiim Kultapavun tottistreeneistä. Kuvat Jasmin Puolakka.

Sulo perusasennossa (vähän takana)

Liinan perusasento.

Sivu!

Tiia valvoo.

Jälkitreeniä

Tänään osallistuttiin Spl Keski-Suomen järjestämään jälkipäivään Mäntässä. Olipa kiva jäljestellä koko päivä loistavassa kelissä ja hyvässä seurassa. Kun päätteeksi vielä koiriinkin sai olla tyytyväinen, niin mikäs tässä. Raitisilmamyrkytyksen oireita tosin ilmassa, sen verran väsynyttä porukkaa täällä yksi jos toinenkin.

Koirat ajoi molemmat kolme jälkeä. Ensimmäinen oli "tasontarkistus" nurmella, sitten jatkettiin ihan oikealla pellolla, vikat jäljet tehtiin metsään. Koirien jälkihistoriaa jos kerrataan, niin se on sellainen, että Sulolle on jälkiä tehty sen ekoina kesinä muutamia, ensimmäiset ihan pentuna jo, mutta oma aktiivisuus ei jälkiharjoittelun suhteen ollut mitään päätähuimaavaa alussa. Viime kesä oli Sulolla oikeastaan ensimmäinen, jolloin mulla oli jotain tavoitteellisuuttakin sen kanssa jälkeä treenatessa. Sulo on jäljestänyt sekä pellolla että metsässä, jälkimmäistä enemmän. Liinan jälkikoulutus aloitettiin tavoitteellisemmin, eli se ajoi viime kesänä aika paljon jälkeä; ensimmäiset treenit tehtiin vuosi sitten keväänä aika pian lumien sulettua. Liinan kanssa tavoitteet on metsäjäljellä, ja me edettiin sen kanssa vähän pylly edellä puuhun, eli Liina on aloittanut jälkiuransa metsästä, pellolla se oli keväällä ehkä pari kertaa, ja seuraavan kerran vasta sitten syksyllä. Viime syksynä pellolla jäljestäminen tuottikin alussa selviä vaikeuksia; alusta, ja hajun käyttäytyminen siinä, oli niin erilainen suhteessa varvikkoiseen metsään. Liinan jäljestäminen on metsäjälkikoiran työskentelyä, se ei pellollakaan tarkista joka askelta, kuten ei tee Sulokaan.

Tänään ensimmäiset nurmijäljet oli lyhyitä, ehkä 20 metrisiä molemmilla. Sulolla kuudella kepillä, Liinalla kahdella kupilla. Sulolla oli hirveä ryysis päällä, Liina taas paineli jäljellä vähän ilmavainua hyödyntäen. Näistä kommenttina, että liina kaulaimeen ja jalkojen alta näin alkuunsa. Paalulle tullaan rauhassa, keskitytään, liina on aseteltu kohdilleen jo reilusti ennen paalua. Mulle on sanottu hosumisesta paalulla ennenkin, ja sillä on todellakin iso merkitys, Sulolla tyypillisesti menee eka puolikas jäljestä säheltämiseen, jos minä olen säheltänyt paalulla. Suloa ei myöskään jäljen alussa kannata hirveästi käskyttää, se pitäisi saada vain ikäänkuin patoamaan ja rauhoittumaan vähän, josta lähetys. Nurmijäljeltä Sulo skippasi yhden kepin, bongasi kyllä, muttei nostanut.

Tokat jäljet oli molemmilla reilun sata askelta pitkiä, pellolla, jossa oli kulottunutta ja lakoontunutta heinää, vanheni puoli tuntia-tunnin. Molemmille serpentiinimaista kiemuraa. Sulolla kuusi keppiä, Liinalla 4 kuppia sekä namppaa (keitettyä siansydäntä) muutamassa pätkässä jäljen aikana joka askeleella muutaman askeleen ajan. Sulon työskentelyyn en olisi voinut olla tyytyväisempi. Nyt se oli tosissaan tekemässä hommia, ja keskittyi siihen, mitä teki, ei mitää höntsäilyjä tai häröilyjä. Hieno Sulo! Kaikki kepit nousi, ja Sulo pysyi hienosti jäljen päällä. Noi serpentiinikiemurat pellolla oli Sulolle viime syksynä tosi vaikeita, siksi nyt oltava kahta tyytyväisempi treenin onnistumiseen. Liina puolestaan vastoin ennakko-odotuksiani söi namia jäljeltä, ehkä homma olikin vain namin laadusta kiinni. Liina kulki vähän nenä ylhäällä ja kadotti jäljen kerran kunnolla. Sai se siitä uudestaan kiinni, ja jäljesti ihan hyvällä sykkeellä loppuun, mutta tarkempaa sen työskentely saisi olla. Kaikki kupit kyllä löytyi. Kuulemma kupeillekin kannattaisi ottaa se ilmaisu, esineitä ovat siinä missä kepitkin :) Hyvä huomio...

Metsäjäljet tehtiin kuivaan mäntykangasmaastoon, Sulon jäljellä oli vähän suopursuja kasvavaa suopainannetta. Sulon jälki oli vajaan 600 askelta pitkä, Liinan noin 250 askelta. Kuivaa ja pölyävää oli, molemmat jäljet vanheni noin tunnin. Molemmilla kulmia ja kaarroksia. Sulolla kahdeksan keppiä ja Liinalla 4 kuppia ja samalla tavoin kuin edellisellä ruokaa muutamalla 3-5 askeleen pätkällä. Sulo suoriutui jälleen hienosti. Se ei ryysinyt vaan keskittyi, käytti nenäänsä, pysyi hyvin jäljen päällä. Kaksi keppiä kahdeksasta jäi maastoon, mutta se nosti kuitenkin suopursujen keskellä olleen kepin. Sulo osoitti todella tietävänsä, mitä on tekemässä nuuskaisemalla meidän jälkikepin kokoista ja näköistä keppiä jäljen varrella, joka siis ei ollut sellainen kuitenkaan. Kyllä se osaa. Ilmaisujen jälkeen voitaisiin vähän vahvistaa vielä rauhoittumista ennen jäljenajon jatkumista, hakea sitä harmoniaa... Liina ajoi rauhallisesti, mun mielestä paremmin kuin pellolla, pysyi aika hyvin jäljen päällä, söi nameja jäljen päältäkin, ja löysi kupit, joihin pyysin maahanmenon. Kommenttina sain, että vähän vähemmälti ruokaa voisi olla noissa kupeissa jäljen varrella. Täytyy varmaan säännöstellä sen mukaan, kuinka monta jälkeä meinaa ajaa; jos ilta- tai aamuruoka on tarjolla jäljellä, toki sitten suhteutettava siihen.

Yleiskommenttina oli, että reippaasti vaan vaikeuttamaan ja opettelemaan uusia juttuja. Liinan ei tarvitse saada ruokaa suorilta, vaan jos ruokaa laittaa, sen voi laittaa parille askeleelle esim. kulman jälkeen. Sitten vain erilaisia kulmia, janoja, harhajälkiä, vieraita jälkiä, eri maastoja, eri mittaisia jälkiä, mitäs vielä... Niin ja Liinalla olis nyt se ilmaisukin yhdistettävänä jäljenajoon. Kaikenkaikkiaan olin jälkikoirieni suoriutumisesta iloinen, odotukseni ne ylittivät, tästä on kiva jatkaa.

Tottelevaisuuden syvimmästä olemuksesta

Minut pyydettiin eiliseksi tuomaroimaan noutajien tokokurssin "loppukokeen" möllitokoja. Enpä ollut ennen ihan numeerisia arvosteluja jaellut mölleissä, sanallisia erinäisissä treeneissä toki sitäkin enemmän ;) Tehtävä oli siinä mielessä haastava, kuten oletinkin, koska ihan virallisten sääntöjen mukaan ei ollut ajatus tuomarointia suorittaa, että miten siellä sitten luodaan yhteinen arvosteluasteikko keskenään hyvinkin eritasoisille koirakoille. Kannustaa vielä vaiheessa olevia jatkamaan, huomioida virheet pisteissä, kuitenkin palkiten aidosti hyvistä suorituksista. Eroja koirakoiden välille toki saatiin. Joistain pisteistä voitaisiin varmasti käydä jälkipuintia, mutta toivon etteivät osallistujat ottaneet koitosta liian totisesti, ei se siltä ainakaan vaikuttanut, ja hyvä niin. Se, mistä pidin ihan kaikkien koirien kohdalla, oli niiden asenne hommaan: koirat olivat iloisia ja hyvin mukana tekemässä töitä ohjaajiensa kanssa, koulutuksessaan toki eri vaiheissa, mutta ei minulla ole epäilystäkään, etteikö sieltä näiden pari kisavalmiin koirakon lisäksi olisi kuoriutumassa oikeita tokotähtiä :)

Omien treenien osalta on sanottava, että nyt se ajatus tästä tottelevaisuuden harjoittelemisesta alkaa pikkuhiljaa kuoriutua (jälleen) esiin. Sain jonkun taannoisen purkautumisen jälkeen noottia siitä, että jos se tottiksen treenaaminen ei tunnu ohjaajasta hyvältä, kannattaisi ehkä pitää pientä taukoa - mitä järkeä on levittää samaa mielialaa koiraan tahkoamalla epämiellyttäviä juttuja päivästä toiseen. Pohdiskelin asiaa aikani, ja totesin, ettei se treenaaminen sinällään ole epämiellyttävää. Päinvastoin, sen takiahan niitä koiria on, että niiden kanssa on kiva touhuta, tottiksiakin, kouluttaa, seurata edistymistä, huomata, miten omalla toiminnalla pystyy vaikuttamaan eläimen käyttäytymiseen. Kaikki se negaatio kouluttamiseen tulee tavallaan ulkopuolelta, mutta lopulta kuitenkin ihan itsestä; se on omia ajatuksia projisoituna kuviteltujen ulkomaailman reaktioiden kautta takaisin itseensä. Olikohan tarpeeksi monimutkaisesti sanottu? Kansankielisesti paineet tulevat siitä, että itse ajattelee, että pitäisi osata joku asia, olla koiriensa kanssa jollain tietyllä tasolla. Johan tässä on kouluttamista harrasteltukin, kursseja käyty ja kirjoja luettu, seminaareissa istuttu ja imetty oppia sieltä sun täältä, tämän pitäisi jo alkaa onnistumaan. Ja vielä kaikesta kerrottu ihanan imelän positiivisessa treeniblogissa, jossa asioiden pitäisi edistyä, tulla raportoitavaksi onnistumisia, tuloksia. Eihän se niin tietenkään mene. Ensinnäkin tavoitteet asetetaan ihan itse, ei niitä kukaan muu takamukselle potkivia kouluttajia lukuunottamatta ole meille asettamassa. Toinen samanikäinen koira voi olla taitavampi, mutta mitä siitä. Joku voi ajatella, että me mitään osata, olla oikeassakin, mutta mitä siitä. Tärkeintä olisi pitää mieli nöyränä ja vastaanottavaisena hyville ajatuksille ja neuvoille, mutta ennenkaikkea jatkaa töitä yhdessä sen koiran kanssa, hyvillä mielin, iloita onnistumisista silloin kun niitä tulee, pieniäkin, ja ottaa vastoinkäymisistä oppia, eikä ainakaan jäädä märehtimään niitä. Tämä kaikki on tietenkin helpommin sanottu kuin tehty, mutta tällä hetkellä mieli on hyvä, koirien kanssa on kiva tehdä töitä, ja edistymisestä on helppo iloita, kun edistysaskelia huomaa tapahtuneen. (Ihme positiivisuutta, johtuu varmaan tuosta auringonpaisteesta, puhkeavista lehdistä ja lintujen sirkutuksesta.)

Tottiksia ollaan treenailtu tällä viikolla muutamaan otteeseen. Maastoon ei olla valitettavasti ehditty, tosin Liina on harjoitellut jälkikeppien ilmaisua. Hyvällä mallilla tuntuvat olevan, töitä toki on molempien kanssa tehtävä vielä paljon ennen seuraavien etappien saavuttamista, tai edes niiden saavuttamisen kuvittelemista, mutta tärkeimpänä koirat on olleet treeneissä innoissaan tekemisestä. Sulolla tosin vissiin alkuviikosta oli jotain jumeja, se ihan ontui, en usko että johtuu taannoisesta tassuvaivasta enää. Nyt ei enää ontumista ole ollut, tosin olen ollut katsovinani, että Sulo liikkuu vähän jäykänoloisesti. Voisi olla hieroja- tai fyssarikäynti ihan paikallaan.

Tässäpä vähän tiivistettynä, missä mennään tottisten osalta molempien kanssa:

Liinan seuraamisissa on kestoa maksimissaan semmoiset neljä askelta. Kyllähän se siinä lähellä pysyy ja kontaktia osaa pitää vaikka kuinka pitkään, mutta kriteerinä seuraamisessa meillä on melkein jalassa kiinni kulkeminen, ja siinä ei pysytä vielä tämän pidempään. Ilme on parantunut koko ajan ja intoa alkanut löytyä. Into kostautuu tosin helposti vinoiksi venähtävissä perusasennoissa, mutta sen innon avulla Liina jaksaa korjata ja yrittää uudelleen - pyllyään se ei osaa käyttää, eipä me niitä takapäänkäyttöharjoituksia nyt olla juuri tehtykään. Suoralla mennään ilman apuja, käännöksissä haettu tarkkuutta ja juurikin sitä takamuksen käyttöä käden kanssa avustaen.

Luoksetuloihin on alkanut löytyä vauhtia, mutta asento ei muistu vielä pitkästä matkasta.

Noutoja ei olla nyt kummemmin tehty. Lähinnä motivaatiota kapulaan kapula-pallo-leikeillä silloin tällöin.

Eteenmenoa muistuttelin eilen. Ei se sen kummempi treeni ollut, kuin "seuraamista" eli lähellä kulkemista yhdessä suoran päähän, pallon jättö sinne, samalla tavalla takaisin, käännös ja eteen. Hyvin män.

Alkuviikosta tehtiin taas A-estettä. Ai että se meni hyvin! Liina oli ihan innoissaan. Kiipeemiseen tarvii apuja, eli lähinnä siihen lähtemiseen, mutta itse kiipeämistä ei epäröi. Terhi oli avustamassa ja palkkaamassa toisella puolella. Kokeilin sellaistakin, että heitin pallon palkaksi ja innostin Liinan juoksemaan pallo suussa esteen yli, ja sehän juoksi. Siinä meillä on nyt sitten estenouto! Melkein ainakin... ;)

Hyppyäkin tehtiin. Ei oikein tahdo irrota. Kokeilin sellaista ratkaisuyritelmää, että jätin Liinan istumaan hypyn eteen, etenin itse pari askelta lähemmäksi hyppyä, ja annoin käskyn siitä. Irtosi vähän paremmin. Lisää treeniä vaan.

Paikkamakuuta en ole vähään aikaan tehnyt ollenkaan, kun on haettu aktiivisuutta ja hyvää ilmettä en ole viitsinyt näin rauhallista liikettä harjoitella ollenkaan; pohjiahan paikkamakuuseen me ollaan kuitenkin jo tehty. Eilen Liina teki Kaarnan kaverina paikkamakuun. 2 minuuttia on vielä liian pitkä aika, sellainen minuutti menee hyvin. Ilme on valpas.

Liikkeestä istumista aloin pohjustaa sillä perinteisellä pakittamisesta käskyttämällä. Pallopalkka, yritän saada istumiseen vauhtia jo alusta pitäen. Liina hakee eteentuloasentoa, mutta kestää hyvin minun parin askeleen etääntymisen. Ihan alkeissa ollaan tässä vielä.

Lisäksi niitä jälkikeppien ilmaisuja ollaan tehty. Kyllä se ilmaisumuoto pysyy maahanmenona. Sujuvuus on taas päivän sana. Hieman epäröintiä on yhä, mutta käytöksestä on tullut pikkuhiljaa varmempi. Vaikeinta on, kun keppi on rintamasuunnassa suoraan mun edessä; ihmekös, kun ei tuntunut jäljellä ilmaisut sujuvan. Olen ajatellut vahvistaa maahanmenon suuntaa heittämällä palkkanamin itsestäni pois- ja eteenpäin. Yhä Liina melkein 80 %:ssa tapauksista kääntyy mua päin, josko se oppisi jossain vaiheessa, että palkan saa nopeimmin, kun vaan menee nopeasti maahan, minun sijoittumisesta viis...

Ylipäänsä Liinan vire tottiksissa on parantunut, eli noussut. Liina vieläkin vähän valikoi, millä se leikkii milläkin intensiteetillä, mutta narupallot toimii ihan ok:sti. Pikkuhiljaa hyvä tulee, mutta eteenpäin ollaan menty.

Sulon kanssa ei olla yhtä paljoa tällä viikolla noita tottiksia tehty, nimenomaan noiden jumien/kipujen/ontumisen vuoksi. Samalla pienen suunnittelun asteelle edenneet aikeet kokeisiin ilmoittautumisesta sai siirtyä taas vähän eteenpäin.

Paikkamakuita Sulo on päässyt tekemään. Paikkamakuu on Sulolle sellaista rauhallista köllöttelyä. Olkoon sitten, kunhan pysyy maassa eikä rupea touhuamaan omiaan.

Seuraamisessa on tullut taas poikittaminen mukaan kuvaan. Kontakti on myös vähän hapuileva. Ei kun kuurille vasemmalle voltitusta, taas jälleen kerran. Tiistaina Juokslahden tottiksissa Sulo otti aika siepit takana kulkevasta Tiiasta, tiedä mikä siihen meni. Huomautin kontaktin tippumisesta, mikä toi vissiin vähän painetta tekemiseen, jota Sulo purki palkkauksessa taisteluun, se meinaan taisteli ihan kunnolla ja toi mulle leluakin takaisin. Tuolta osin tiistainen treeni oli hyvä, mutta se Tiian väistäminen ihmetyttää, etenkin, kun aiemmin Tiia on Sulon mielestä ollut aina ihan ihku.

Noutoa tsekkailtiin taas jälleen kerran. Kapula-pallo-vaihtoleikissä ote oli joka kerralla hyvä. Sitten kokeilin kokonaista liikettä, ja taas sama vanha tuttu vino etuhammasote. Sitten kapulan tuonti jättämällä Sulo istumaan, kapula eteen, ja kutsu luokse. Tässä hyvä ote. Varsinaista noutoa en sitten uskaltanut enää ottaan. Piruko siinä on että siinä kapulalle menossa tulee aina huono ote, ei pysty ymmärtämään.

Eteenmenoja pari kappaletta, pallolle ja namikasalle. Seuruu, palkan jättö, seuruu takas ja eteen. Irtoohan se.

Luoksetulon pysäytyksiä pari toistoa. Tässä vallitsee sellainen kauhun tasapaino, läpijuoksuja ja pysäytyksiä pitäisi annostella sopivasti, että pysyy vauhti eikä ala ennakoimaan liikoja, muttei toisaalta mitään hirveitä kiihdytyksiä, että pystyy toisaalta pysäyttämään. Treeneissä sopivasti annosteltuna tulee hyviä pysähdyksiä, on sitten melkein luojassaan miten liike kokeessa menee.

Ukko!

Tänään avattiin hakukausi suurinpiirtein samalla porukalla, jonka kanssa viime kesää ja syksyäkin viikoittain metsässä luuhattiin. Paikka oli uusi, tosin rauhalliseksi kuvittelemani paikka oli sitten lopulta kaikkea muuta, trafiikki oli hirmuinen - motocross-pyöriä, mönkijöitä, pyöräilijöitä, taksi, toisia koiria... Hyvin saatiin kuitenkin treenit vedettyä. Loppuun Sulo teki vielä paikkamakuun Edin ja Rondan kaverina, ja Sulo ja Liina saivat etsiä esineitä.

Liina jatkoi ilmaisujen, eli rullantuontien kanssa. Samalla päätin uhkarohkeasti lähteä hakemaan työskentelyyn vauhtia pakenevien maalimiesten avulla. Uhkarohkeasti siksi, että epäilin, että Liinalla menee pasmat sekaisin pakenevista ukoista, eikä se enää muista ilmaisua. Näin siinä vähän kävikin, mutta joka ukolta kuitenkin nousi rulla. Ekoilta pistoilta tuppasi rullat tipahtelemaan ennen aikojaan, ja lähetyksiä sai tehdä useampia, ennen kuin Liina muisti ottaa rullan suuhun asti. Viimeinen rullantuonti Terhiltä meni kuitenkin ihan oppikirjan mukaisesti (maalimiehen pikku pakoa lukuunottamatta), joten lopetin treenin siihen. Kyllä oli muuten ohjaajalla naama näkkärillä hyvin onnistuneen suorituksen jälkeen! Tulikohan kaikkinensa viisi pistoa, kahdelle keskilinjan suhteen eteenpäin liikkuvalle maalimiehelle.

Sulolla sama homma, eli kaksi maalimiestä liikkui keskilinjan molemmin puolin ja joka ilmaisun jälkeen myös etääntyi keskilinjasta. Haukut taisi mennä 5-10-15-10. Ensimmäinen maalimies (Terhi) oli pystyssä n. 10 metrin päässä keskilinjasta, loput pistot kyykyssä oleville ukoille 20-40 metriin. Taas tuotti ensimmäinen ukko isoja ongelmia. Lähetys on ongelmaton, Sulo lähtee ammuttuna, mutta ei ilmaise, ei osoita edes kiinnostusta maalimieheen. Kuitenkin radalle tultaessa kiinnostusta on Sulon huutaessa etääntyvien ukkojen perään. Kolmesti sain lähettää, lopulta parin metrin päästä, ennen kuin Sulo alkoi haukkua. Loput menikin sitten oikein hienosti, lähetin Sulon lennosta keskilinjan yli seuraavalle ukolle. Nyt vain mietityttää tuo ekan ukon ongelma, joka meillä oli jo viime syksynä. Se on vähän kuin lukko; kun ensimmäinen maalimies on ilmaistu, Sulo menee lopuille tosi hienosti. Mietin sellaista ratkaisuyritelmää, että seuraavat pari treeniä Sulo tekisi vain "ensimmäisiä ukkoja", eli kävisi haukkumassa yhden ukon kerrallaan, mutta pääsisi tekemään sitten kuitenkin useamman piston treenin aikana.

Joka tapauksessa kivat hakutreenit. Tätä lisää!

Paikkamakuussa ei ollut moitittavaa. Tosin Sulolla on tuollainen yleinen tottelevaisuus kyllä aika heikoissa kantimissa, sille saa nykyään sanoa monta kertaa ennen kuin se uskoo. Sitten Sulo tekee, kun sen saa oikeaan moodiin, mutta toki olisi mukavaa, jos koiran tottelevaisuus ei olisi siitä moodista kiinni. Häiriköidynkin paikkamakuun Sulo teki, kun liikkuroin Saijalle ja Edille seuraamiskaavion. Sulo oli ihan rauhassa.

Esine-etsinnät meni Sulolla hienosti. Leikittiin esineillä, jotka nyt palautui mulle hyvin, kun vaan jatkoin itsekseni leikkiä aina sen toisen esineen kanssa, nyt Sulokin osoitti kivasti aktiivisuutta ja taistelutahtoa. Aloitettiin lähietsinnällä, joka sujui hyvin, esineet nousi epäröimättä ja palautui käteen asti. Tein sitten kahden esineen ruudun 50x15 metriä, ja Sulo työskenteli hyvin. Eteni ruudun päähän asti, rauhoittui työskentelemään, ja heti esineen löydettyään lähti palauttamaan. Hieno Sulo! :)

Liinan kanssa palautusten vahvistelua. Sitten käytiin yhdessä viemässä esinettä metsään, ja Saija kävi viemässä lisää. Liina käyttää nenäänsä hyvin ja palauttaa ripeästi, mutta toivoisin lähetyksiin kyllä vauhtia. Nyt on pikkaisen liian rauhallista. Viimeisen esineen yksinkertaisesti heitin Liinan nähden ja päästin sen hakemaan sen, tämä toi vähän vauhtia, tiedä sitten olisiko tämä se tyyli lähteä tekemään Liinan esinetyöskentelyä eteenpäin.

Männä viikolla ollaan lisäksi tehty tottiksia sekä pääsiäisenä koirat pääsi ajamaan peltojälkeä oikein urakalla. Liinan tottikset on koostunut seuraamisesta ja luoksetuloista. Luoksetuloja ollaan tehty vähän pidemmällä matkalla, ja johan sitä vauhtia on ruvennut löytymään! Vauhtia olen vahvistellut sitten vapaalla palkalla. Vauhti pysyy myös, jos seison paikallani, mutta eteentulopaikka ei ole tällöin vielä oikein hanskassa. No, lisää treeniä vaan. Seuraamista ollaan tehty namikäden kanssa ja ilman kättä, suoraa ja käännöksiä, seuraamiseen tuloja lennosta sekä lähtöjä perusasennosta... Lenkillä, parkkiksilla ym. Aika hyvin Liina alkaa tulla lennosta siihen jalan imuun, mulla on tavoitteena tiivis seuraamispaikka, sanoi tokosäännöt siitä mitä tahtoo. Ilmekin on ollut kiva.

Sulo pääsi tokottelemaan Helmisen Hannan ohjauksessa. Tehtiin noutoa ja hyppyä. Perusongelmia, mihinkäs me näistä päästäis: huono ote, ei istunut kapulaa tuodessa lainkaan, palautus ravilla, ääntää, istuu hypyn jälkeen tosi nihkeästi. Eipä me olla kyllä hirveästi harjoiteltukaan, mutta aika takkuista oli tekeminen kyllä. Maanantaina treenattiin Killerillä molempien kanssa pk-esteitä; oli ihan huippuhauskaa, sekä koirilla että mulla! A-este oli kohtuullisen jyrkkään kulmaan asennettu, mutta se ei menoa hidastanut, molemmat kiipeili puolin ja toisin ihan into pinkeenä. Olipa kivaa, minä kun olin vähän huolissani tuosta A-esteestä. Sulo hyppäsi myös ensimmäistä kertaa elämässään täyskorkean kiinteän pk-hypyn! Liina hyppäsi sen matalemman, mutta ponnasi esteen päältä. Pitää harjoitella korkealla tokohypyllä ennen kuin alkaa tehdä kiinteillä esteillä, ettei vaan jää tavaksi.

Jäljet meinasi pääsiäisen pyhinä olla vähän hukassa. Tein keppi-ilmaisuja oikein urakalla, ja yritin sitä tarkkuutta hakea makkaran avulla. Ihan turhaan sain viljellä makkaranpalojani sinne jäljelle, kumpikaan ei syönyt. Sulo jopa sylki makkaroita suustaan pois. Selvä huomio oli, että ihan turha ajaa niin tuoreita jälkiä noilla, mitä nyt tein, ei oo meinaan jäljestämistä nähnytkään niiden kanssa noiden touhu. Jäljestäminen alkoi näyttääkin siltä itseltään, kun annoin jälkien vanhentua vähän; kulmistakin alkoivat selvitä. Sulo ilmaisi kepit hyvin vikalta vanhentuneelta jäljeltään, tosin oli siellä sitä ennen ohijuoksujakin. Liinan ilmaisut on vielä haparoivia. Maahanmenoa se tarjoaa hyvin, mutta tajusin, että jos Liina menee maahan, se saisi tehdä sen jäljen suuntaisesti, jotta koko ilmaisumuodosta olisi yhtään mitään hyötyä. Vahvistelua lisää, nyt vaan ehkä vähän solmussa oleva olo noiden ilmaisujen osalta, pitäisi nyt vain rohkeasti jatkaa treeniä...

Loppuun kuva viime viikkoisista jälkitreeneistä, Liina on keppiruudussa, ilmaissut juuri kepin ja odottaa palkkiotaan saapuvaksi:

Kauniista hihnakäytöksestä

Turid Rugaasin kirjassa Kiskomatta paras esitetään menetelmä kauniin hihnakäytöksen opettamiseksi. Menetelmä on yksinkertainen, se perustuu kaikkien tuntemaan "pysähdy, kun koira vetää" -taktiikkaan. Koiraa lisäksi palkitaan kauniiksi kulkemisesta. Koiraa ei kuitenkaan varsinaisesti opeteta pitämään katsekontaktia hihnassa kävellessä. Lisäksi hihnan kiristyttyä - tai jo siinä vaiheessa, kun se näyttää kiristyvän - ohjaajan tulisi vaihtaa kulkusuuntaa, ja palkita koira, kun se tulee mukaan. Tämä on siis vähän niin kuin kontaktikävelyä ilman kontaktia. Koiralle annetaan äänimerkki vihjeeksi tulla kauniisti kävelemään vierelle; sitä voi käyttää hihnan kiristyttyä tai jo siinä vaiheessa, kun se näyttää kiristyvän. Liian pitkään ei saa odottaa paikallaan hihnan kiristyessä, vaan max kahden sekunnin jälkeen annetaan äänimerkki ja vaihdetaan suuntaan. Koiran ei ole tarkoitus tulla esim. perusasentoon, vaan vain lähelle kulkemaan. Jos koiralla on taipumusta ryntäilyyn palkan jälkeen, sitä voi myös vain kehua sanallisesti, ja sitten palkita ruoalla. Rugaas korostaa oikean mielentilan merkitystä oppimisessa; stressaantunut tai kiihtynyt koira ei opi, eikä sille kannata yrittää opettaa mitään - ainakaan rauhallista hihnakäytöstä. Hihnassa kävelemistä opetettaessa, kuten mitä tahansa muutakin, koiran ei voi olettaa jaksavan keskittyä työskentelyyn kovin pitkiä aikoja kerrallaan. Tällöin voi olla hyvä idea ottaa esim. valjaat mukaan lenkille, ja antaa koiran vetää valjaat päällä, silloin, kun kauniisti kulkemista ei erityisesti harjoitella.

Kauniin hihnakäytöksen opettamiseksi on lukuisia tapoja, Rugaasin esittelemä on yksi, ei ainoa, mutta nähdäkseni hyvä sellainen. Uutta tässä menetelmässä suhteessa siihen, mitä olen itse omilleni opettanut, on katsekontaktin merkitys. Sitähän olen vahvistellut, ja tehnyt nimenomaan kontaktikävelyä. Rugaasin menetelmän pointtina on kuitenkin nimenomaan opettaa arkisille kävelylenkeille sopiva käyttäytymismalli, ja katsekontaktista palkitseminen tavallaan vesittää sen, sillä katsekontaktista mennään aika nopsaan tottelevaisuuden puolelle, ja sehän ei ole tarkoituksena tässä.

Meillä Sulo on ollut kova kiskomaan, ja se tekee sitä ajoittain yhäkin. Liina taas kävelee hihnassa huomattavasti paremmin, vaikka se on hihnassa kävelyä harrastanut nyt reilun vuoden ikäisenä murto-osan siitä, mitä Sulo samanikäisenä. Syitä voi spekuloida; Liinan kanssa remmilenkeillä on ollut ehkä jo joku ajatuskin siitä, miltä homman pitäisi näyttää ja tuntua, Sulon kanssa on haparoiden yrityksen ja erehdyksen kautta menty eteenpäin. Toisaalta Sulo on perusluonteeltaan tavallaan kiihkeä ja toisaalta itsepäinen; Liina paljon taipuisampi ja ylipäänsä kuulolla paremmin kuin Sulo. Ymmärrän nyt ehkä, miksi jotkut saksanpaimenkoiraharrastajat ovat ihmetelleet uusien valkkarinomistajien epätoivoa niinkin yksinkertaiselta tuntuvan asian, kuin hihnassa kulkemisen opettamisessa. Kun asiassa ei pitäisi olla muuta kuin tiukasti kieltää vetämisen, niin pitäisihän sen asettua, näin tylysti karrikoiden. Näiden kahden kokemuksella sanoisin, että Sulo jokseenkin kovapäisenä uroksena piut paut välittää siitä, mitä minulla on sen kiskomiseen sanottavana, välillä se välittää yhtä paljon tarjoamistani palkkioistani versus ympäristön vahvisteet (jälkimmäiset siis usein voittavat), kun taas Liina perusluonteeltaan paljon nöyrempänä ja miellyttämisenhaluisempana (huono termi mutta tavallaan kuvaava tässä yhteydessä) uskoo jo kerrasta, ja kun vahviste vielä toimii (narttuja ei ehkä ympäristön vahvisteet keskimäärin kiinnosta yhtä paljon kuin uroksia), niin ihmekös tuo jos opettaminen on ollut helpompaa.

Ylipäänsä taajamassa asuvan uroksen ei mielestäni tarvitsisi saada vetää kitusiinsa niin paljon hajuja, kuin se ikinä vain haluaa. Tällainen vapaus provosoi kiskomista (voimakkaat vahvisteet) ja pienentää ohjaajan roolia, jonka tulisi pystyä kontrolloimaan vahvisteita (ympäristön vahvisteitakin voi käyttää palkkioina, tosin tällöin kannattaa käyttää jotain tiettyä samaa käytöstä, jota haluaa vahvistaa, esim. perusasentoa tai katsekontaktin ottamista. Aiheesta on tosin useita näkemyksiä - vahvistaako ympäristön vahvisteiden käyttäminen niille pyrkimistä, vai niitä asioita, joita vaaditaan ennen esim. hajulle pääsemistä?). Toisaalta fyysisestikin jatkuva juoksuhajujen tutkiminen ei tee kehittyvälle nuorelle urokselle hyvää, näin luulen. Meillähän Sulo kastroitiin eturauhasvaivojen vuoksi talvella 2010, ja Sulo jos joku oli pallillisena erittäin viriili ja maskuliininen uros, ja hyvin kiinnostunut hajuista. Lisäksi sen haistelumahdollisuuksia ei oltu sanottavasti rajoitettu, sillä pitäähän koiran saada olla koira... Sulo asui siis elämänsä ensimmäiset vuodet taajamassa, jossa liikkui paljon koiria. Viriili ja maskuliininen Sulo on yhäkin, mutta pahin terä sen urosmaisuudesta on - onneksi - kastroinnin myötä taittunut, ja ennen kaikkea Sulo ei ole enää kipeä. Epäilykseni on, että eturauhasvaivojen syntymistä on jatkuva hajutulva provosoinut; vaikka on toki mahdollista, että vaivat olisivat tulleet joka tapauksessa, mutta jo koulutuksellisesti toimisin uroksen kanssa taajamassa tällä tiedolla toisin.

...ja jatkuu...

Torstaina kokoonnuttiin pienellä porukalla tekemään jälkeä ja tottiksia Hiihtomaahan. Liinalle taas kaksi keppiruutua. Sulo lähti lomanviettoon vanhempieni mukaan Hankasalmelle, kun molemmat - sekä vanhempani että Sulo - sitä niin kovasti halusivat, eikä siis ollut mukana. No, yhäkin Liinalle ihan hyvä juttu olla keskenään meidän kanssa välillä vaan. Ilmaisuissa on yhä jonkinlaista epävarmuutta havaittavissa, ei ollut ihan sellaista tekemisen meininkiä kuin olisin toivonut. Tottiksia tein ihan vähän vaan, hieman seuraamista, mutta vähän laamailupäällä Liina oli muuten. Taitaa valeraskaus painaa; sillä olisi ollut leikkisää herraseuraa tarjolla, mutta eivät kelvanneet Liinalle oikein leikkikavereiksi. Herraseura tosin tarjosi hyvän mahdollisuuden vähän kasvattaa lelujen arvoa Liinan silmissä; patukkaakin kantoi varmaan puoli lenkkiä kun Pontus-poika olisi muuten sen vienyt.

Liina oli Anssilla mukana töissä torstaina, oli kuulemma kovasti kanniskellut keppiä ja kerjännyt ihmisiä leikkimään. Arvio oli ollut, että Liina kiskoo keppiä jopa kovemmin kuin Sulo! Illalla temuttiin siinä Liinuskan kanssa vielä, ja Anssi totesi, että minä annan liian helpolla periksi; miksi Liina leikkisi mun kanssa täysiä jos minä en leiki sen kanssa täysiä. Joku on tainnut jotain tänsuuntaista sanoa mulle ennenkin. Anssin kanssa Liina oli ihan liekeissä, ongelma on siis minussa...

Tänään jatkettiin keppitreenejä. Liina on ollut aika vaisun oloinen, varmasti ikävöi Suloa, mutta osansa lienee valeraskaudellakin. Käpyjä se kyllä jaksaa metsästää, ja niitä kantelee mulle metsässä. En taida kovasti viitsiä nyt tässä hieroa tottiksia Liinan kanssa, kunhan jotain hyvin pientä päästäisiin kivalla ilmeellä tekemään. Muulla ei taida nyt olla väliäkään. Onneksi lumet on jo pääosin sulanut, niin voi tehdä näitä nenäjuttuja. Tein yhden ruudun, jätin Liinan vain maahan ja vein kepit sillä välin. Vahvistin kepin ottamisen suuhun jo, sitten Liina painuu maihin. Olen vähän kahden vaiheilla tämän ilmaisun kanssa. Olen ajatellut, että kun vain vahvistan maahanmenoa, se kepin nostaminen vähentyy. Niin ei ole kuitenkaan käynyt, joten mietin, voisiko Liina ilmaista tuomalla mulle ne kepit, se kun näyttäisi olevan sille niin luonteva ilmaisumuoto. Nyt, kun päätin vahvistaa kepin nostamista jo, ilmaisut alkoi sujuvoitua tosi paljon. Tein sitten lyhyen, tiuhaan tallatun ehkä kymmen-viisitoistametrisen keppijäljen viidellä kepillä. Liina nosti kaikki! Ihan ongelmitta. Saattoi ajaa kakskyt senttiä kepistä ohi, mutta noteerasi kepin välittömästi ja palasi ottamaan sen. Innostuin tästä onnistumisesta niin kovin, että päätin kokeilla kepillä jäätä, ja tehdä vielä vaikeamman ja pidemmän jäljen. Eli normaalisti askelletun, reilun sata askelta pitkän jäljen edelleen viidellä kepillä. Jälki ei juurikaan vanhentunut, vaan otin Liinan heti sitä ajamaan. Liina ajoi vähän jäljen sivussa, ja eka keppi jäi jäljelle, mutta muut se löysi. Bongasi hajun siitä kohtaa, missä ajoi jälkeä, siirtyi nostamaan sitä, ja jatkoi sivussa ajamista. Kerran harhautui kokonaankin, mutta avustettuna löysi takaisin. Viime syksynä metsässä vietetyn kesän jälkeen peltojäljet osoittautui Liinalle selvästi metsäjälkiä hankalammiksi, kuten nytkin oli. Ehkä jatkan kuitenkin ruoan kanssa pellolla, ei kai esineet ja ruoka sinällään toisiaan pois sulje. Nyt vain pellolle jälkeä tekemään.