Ilmaisupohdintaa, osa 2

Tämän vuoden toiset ilmaisutreenit tässä reilu viikko sitten spl-treenien päätteeksi meni niin totaalisen plörinäksi kuin voi vain mennä. Tässä vielä pohjalla erinomaisen epäonnistunutta tekemistä Liinan kanssa, niin ohjaaja oli jo valmis kaavailemaan kotikoiran ja peruskoiranomistajan uraa itse kullekin. Ei sillä, en minä koiria syytä, kyllä se alku ja juuri sieltä peilistä vain katselee. Tosin itsepäinen kun olen, nielin pari tuntia kiukkua ja pettymystä ja suuntasin uudella innolla doggie-treeneihin paikkailemaan epäonnistumisia ja kouluttajan itsetuntoa. Niistä muistan lähinnä sen, että Sulo leikki aika kivasti, ja Liina ei leikkinyt yhäkään. Essi tosin taisi silloin kommentoida, että leikkii se silti paremmin kuin joskus muinoin… Sulon tottiksista sanottakoon sen verran, että niihinkin ollaan nyt pyritty lähinnä rakentamaan vauhtia ja ilmettä sillä toiveella, että nämä treenit menisivät siellä klassisella puolella sen verta, että motivaatio tekemiseen olisi yleensäkin vähän parempi. Nopeita perusasentoon tuloja, täyskäännöksiin vauhtia ja sähäkkyyttä jne. Palkkailuja leikillä, missä yhä yritän päästä eteen siitä ”plääh, voitin, jään tähän seisomaan ja tuijottamaan” –vaiheesta. Kun pääsisi vahvistamaan edes jotain aktiivisuutta mua päin, mutta nyt menee ihan itse aiheutetun aktiivisuuden piikkiin, kun kahdella lelulla pelataan ja houkutellaan. 

Mutta niistä ilmaisuista. Sulolla oli noissa treeneissä kahta puolen parkkipaikkaa yhteensä neljä maalimiestä kyykyssä. Ajatus oli, että Sulo etenisi puolesta välistä maalimiehelle ja haukkuisi sen pystyyn. Kuulostaa niin paljon yksinkertaisemmalta mitä on, missä varmaan allekirjoittanut haksahti harhaan pahemman kerran. Ensimmäisen ukolle menon epäonnistuttua olisi pitänyt nöyrästi vain hyväksyä tilanne ja helpottaa treeniä samoin tein. Nyt oli kaikki ukot uusia, mikä tietysti toi oman vaikeuselementtinsä mukaan, mutta eipä aleta selittelemään tämän enempää, niin ne on uusia siellä kokeissakin. Yhdellekään ukolle Sulo ei edennyt suoraviivaisesti eikä yhdelläkään ukolla haukku alkanut sujuvasti. Ehdotuksena oli ajolähtöjen ottaminen, mikä kyllä toimi, ei siinä, mutta mietin, auttaako tämä nyt sitten opettamaan sitä itse asiaa, ajolähdöthän menee vähän saaliin puolella, ja siinä käytös käytännössä aiheutetaan. Aihetta yksin ja muiden kanssa yhdessä pohdittuani teinkin treenisuunnitelman, jossa lähden palastelemaan ilmaisua niin alusta kuin tarpeen ja vaikeuttamaan niin hitaasti, että Sulo varmasti onnistuu ja samalla kerää sitä itseluottamusta, mikä on lajissa aika tärkeä tekijä. Tätä suunnitelmaa toteutinkin maanantaisten tokotreenien yhteydessä viikko sitten. Käytännössä siis näin:

• Lyhyeltä etäisyydeltä (esim. 5 m) seisovalle ukolle. 5 haukkua.
• Muuten sama, mutta ukko kyykyssä.
• Muuten sama kuin äsken, mutta 10 haukkua.
• Muuten sama, mutta kasvatetaan etäisyyttä 10 metriin

Ja tässä siis koko ajan yksi ja sama ukko. Tällainen sessio tehtiin Sulolle alkuun. Ekassa menossa oli pientä epäröintiä, loput toistot meni ns. oppikirjan mukaisesti.

Seuraavassa sessiossa ukko liikkuu linjalla eteenpäin, ja ilmaisuihin otetaan lisää vaihtelua seuraavien muuttujien suhteen:

• Ukon sijoittuminen (esim. lähelle penkkaa, penkan päälle jne)
• Lähetyksiä eri etäisyyksiltä
• Haukkujen määrä vaihtelee (vähintään kuitenkin 5)

Tätäkin tehtiin. Kun Sulo pääsi vauhtiin, ilmaisut sujui hyvin.

Kolmannessa sessiossa mukaan tulee toinenkin ukko, joka sijoittuu vastakkaiselle puolelle linjaa, lähetykset vuorotellen molemmille puolille samaan tapaan muuttujia vaihdellen kuin edellisessä harjoituksessa. Kun nämä harjoitukset sujuvat hyvin eri ukkoparien kanssa, tulee mukaan vasta samantapainen harjoitus jollaisen alkujaan tein, eli useammat ukot ovat valmiiksi paikoillaan. Ja koska tälle tasolle ei yhdessä treenissä edetä, tulee jokainen treeni aloittaa hieman helpommasta harjoituksesta, kuin mikä viimeisin treeni oli.

Mitä Liinan ilmaisuihin taas tulee, niin niissäkin on lähdetty vain uudestaan hakemaan sujuvuutta, ja tätä myötä jätetty näytöt pois vähäksi aikaa kokonaan. Maalimiehet on ohjeistettu pitämään rullaa siten, että se ei ole suoraan näkysällä ”houkuttimena”, vaan tulee vähäeleisesti esiin vasta, kun Liina on edennyt ns. perille asti. Ehkä se ukolle meneminen ja rullaan tarttuminen vähän on parantunutkin. Suoraan näkyvissä olevat maalimiehet on jo aika helppoja, mutta eilen huomasin, että vähän piilossa oleva ukko oli tosi vaikea. En tiedä miten vaikutti sekin, että Terhi ukkona on tietysti Liinalle hirmu rakas, ja se meni ehkä vähän hämilleen tilanteesta. Ohjeistuksen yritän pitää minimissään muutoin, eli annan Liinalle mahdollisuuden tehdä valinnan ukolle menemisestä ja rullan suuhun ottamisesta ihan itse, tietysti lähetän sen ”ukko!”-vihjeellä matkaan. Terhille jouduin kuitenkin ottamaan lähetykset uusiksi, niin kovasti meni Liinalla pasmat sekaisin. Vaikeusasteen vuoksi Liina sai hakea rullat Terhiltä sitten vielä uusiksi, ja vähän paremmin meni tällä kertaa. Näitä nyt vain jatketaan Liinan kanssa. Pallolla palkkaaminen tuntui myös toimivan rullan palautuksesta.

Putkeen ja siitä läpi

Kuten sanonta kuuluu, ei ole mennyt hommat ihan putkeen. Meillä petti kotona keittiössä putkiliitos, ja alakerta kärsi melko merkittäviä vesivahinkoja. Tämä tietää vähintään kuukauden mittaista evakkoa ja siihen päälle mittavaa remonttia, joten saapa nähdä miten käy treenisuunnitelmien. Ainakaan ihan alkuperäisten mukaan ei päästä elämään. Muutamia treenejä ajalta ennen vesivahinkoa on jäänyt kirjaamatta, palaan aiheeseen myöhemmin kun ehdin ja jaksan. Yritän joka tapauksessa osallistua niihin koulutuksiin mihin olen ilmoittautunut; tiedossa olisi Markus Kuuselan tottispäivän lisäksi kasvattajan tottispäivä, Spl:n kansallisten lajien seminaariviikonloppu Säkylässä sekä alkukesästä peltojälkiviikonloppu. Sulon koesuunnitelmia en uskalla ilmoittautumisten muodossa tälle keväälle lähteä vielä realisoimaan.

Liina on muuten Kennelliitossa lausuttu terveeksi lonkkien ja kyynärien osalta, tulokset olivat siis A/A ja 0/0. Ja Sulo täytti hiljattain 4 vuotta.

Ilmaisupohdintaa ja tokotreeniä

Keskiviikkona päästiin tekemään ilmaisutreeniä Viihdekeskuksella ihan uuden ihmisen kanssa. Sulo ei ollutkaan haukkunut ketään sitten viime syksyn. Syksyllä Sulon ilmaisuissa oli se ongelma, että se kyllä eteni maalimiehelle hienosti, mutta rupesi siellä empimään ja esitti kaikenmoisia sijaiskäytöksiä; mm. maan haistelua, merkkailua ym., ja alkoi ilmaisemaan viiveellä, jos alkoi. Näitä ilmeni sekä metsässä että puhtaissa ilmaisutreeneissä. Tätä ennen Sulon ilmaisut oli mennyt hienosti eteenpäin. Nyt Sulo teki neljä ilmaisua samalle maalimiehelle eri paikkoihin. Käytettiin lelupalkkaa, sillä Sulo näytti tykästyneen uuteen ukkoonsa, ja leikki innokkaasti. Metsässähän Suloa on palkattu lähinnä ruoalla, sillä se on osoittanut välillä olevansa vähän vaivaantunut vieraan metsässä tarjoamasta leikkipalkasta. Kaksi ekaa meni hienosti, Sulo aloitti ilmaisun epäröimättä ja haukkui hyvällä intensiteetillä 10-20 haukkua. Kolmannella se aloitti haukun, mutta rupesi sitten haistelemaan maalimiestä tai penkkaa, eikä alkanut haukkumaan uudestaan ennen kuin maalimies hieman liikahti. Tehtiin sitten vielä neljäs, jossa tätä viivettä tai taukoa ei ollut. Sulo myös menee alussa maalimiehen iholle, saattaa tökätä kuonollaan maalimiehen poskea ennen ilmaisua. Viime syksynä se jakeli maalimiehelle mennessään silloin tällöin pusuja. Itsestä käytös ei tunnu niin huolestuttavalta, kun sen taustan tuntee, mutta toisaalta ei liiallista tuttavallisuutta kokeissa hyvälläkään katsota. Mitä noihin ilmaisuongelmiin tulee, niin täytyy vissiin vaan seurata niiden kehittymistä. Haukun määristä en lähtisi tinkimään, sillä haukkua Sulo osaa. Helpotus voisi tulla sitten vaikka lähetysmatkan tai etsinnän osalta. Samoin motivaation on oltava kunnossa, siitä se kai lähtee.

Liina teki kolme rullantuontia. Sujuvuus ei ole se termi, millä niitä voisi kuvata, valitettavasti. Mietinkin, pitäisikö näytöt jättää vähäksi aikaa pois. Näytölle meneminen ei ole ollut ongelma missään vaiheessa, joten se voisi ehkä auttaa siihen sujuvuuden parantamiseen. Liina saisi myös itse hoksata, mitä tehdä ukon luona, nyt minä liian hanakasti ehkä olen jakelemassa tuo-kehotuksia. No, jos nyt jotain hyvää, niin viimeinen rulla tuli mulle oikein hyvällä otteella :) Mutta joka tapauksessa paljon toistoja, enemmän suoritusvarmuutta vaikka niiden yksien ja samojen maalimiesten kanssa - varma käytös on helpompi yleistää uusillekin maalimiehille kuin vajaa.

Vähän tehtiin ilmaisutreenien yhteydessä myös tottiksia. Sulo ei tahdo enää tuoda mulle voittamaansa lelua. Tätä asiaa työstettiin tuossa syssymmällä, ja saatiinkin leikkiin ihan uudenlaista jatkuvuutta. Täytynee palata taaksepäin kahden lelun leikkiin, mikä tässäkin tapauksessa auttoi asiaa. Liina toimi tällä kentällä nyt paremmin kuin viimeksi, intensiteetti ei ole sitä mitä toivoisin, mutta kyllä se ajoittain tekee oikein kivalla ilmeellä. Ohjaajan pitäisi miettiä omaa toimintaansa tämän asian suhteen lähinnä.

Maanantaina tokoa. Sulo ja Liina teki molemmat häirittynä paikkamakuuta sekä seisomisia. Sulo luoksetulosta takapalkalle, Liina yhä mun peruutellessa. Lisäksi Liina oli häiriökoirana vastaehdollistamistreenissä, ja sai tietty samalla itse hyvää kontaktiharjoitusta. Liinan häiriönsieto on mennyt kivasti eteenpäin, se ei jää kyttäilemään muita ja pystyy myös luopumaan ihmishäiriöistä vapaana ollessaan.

Lisäksi Liinan kanssa ollaan käyty hiihtolenkillä, ja tehty pohjia takamuksenkäytön harjoittelulle. Hiihtolenkki oli aika rauhallinen, kotiin takaisinpäin tullessa Liina oli vetovyössä, mutta meno ei ollut erityisen vauhdikasta, ja hihna kiristyi vain ajoittain. Tähänkin olis varmaan paikallaan tehdä niitä lyhyitä vetopätkiä muutamia lenkillä esim. kahden hiihtäjän välillä sen ajatuksen vahvistamiseksi, että hiihtäjä perässä mennään KOVAA. Tuota takamuksenkäyttöä innostuin harjoittelemaan tämä videon katsottuani: http://www.canis.fi/artikkeleita/perusasento-laatikkomenelmalla/ . Takamuksenhahmottamisen puutteeseen kilpistyy meidän perusasento-ongelmat Liinan kanssa; Liina ei osaa korjata asentoaan suoraksi, ellei se tee tarpeeksi isoa kierrosta mun takana. Se ei myöskään osaa aina oma-aloitteisesti korjata vinoa asentoa, ja korjaaminen yksinkertaisesti vaatii jonkun verran apuja. Yhdellä treenisessiolla ollaan edetty vaiheeseen, jossa Liina osaa nousta kohteen päälle, sen pidemmälle en ole vielä hommaa ehtinyt viemään. Kunnianhimoinen ajatukseni oli alunperin sheipata "laatikon" (tässä tapauksessa puupölkky) päälle etutassuilla seisomaan nouseminen, mutta jumahdettiin pölkyn katsomiseen tai koskemiseen, joten oioin ja otin kosketusalustan mukaan. Kosketusalustan kanssa Liina oli sitä mieltä, että sitäkin kuuluu pölkyn päältä noutaa, joten tassunantokehotuksella avustin homman eteenpäin. Tajusipa lopulta :)

Tänään tein taas tallilla tuntiani odotellessa pari treenisessiota molemmille; Sulolle perusasentoon tulemisen latenssia sekä seuraamisen lähtöjä, tarkkaavaisuuden vahvistamista ja täyskäännöksiin haettiin nopeutta. Meidän täyskäännökset kun on aika lahnamaisia. Sulolle ihan kivat treenit. Liinan kanssa yritin epätoivoisesti saada luoksetuloihin enemmän vauhtia ja parempaa ilmettä. Liina tekee teknisesti ihan hyvin, mutta se vire, se vire... Välillä tuntuu ettei mulla oikein ole työkaluja sen säätelemiseen. Tai olis varmaan jos osaisin niitä käyttää. Tai ehkä olis enemmän paikallaan miettiä, mitä oikein haluaa, ja keskittyä sen vahvistamiseen sen sijaan, että repis hiuksia päästänsä keinotekoisten käsitteiden kanssa. Käytännössä haluan siis Liinalle enemmän vauhtia ja nopeutta moneenkin asiaan. Tätä asiaa täytyy pohtia lisää.... Viikon päästä olis Markus Kuuselan tottispäivä Kana-Areenalla, katsotaan saataisiinko me sieltä jotain eväitä tämän pohdinnan tueksi.

A Hard Day's Night

Täydellinen keli kevättalven sunnuntaipäivälle oli tänään, mahtava ulkoilusää. Toteutumana ulkoilua järven jäällä, minä suksilla ja mies mopolla, seuraamuksena kaksi erittäin väsynyttä koiraa (oli ihmisetkin). Mutta mukavaa oli. Olin laittanut molemmille valjaat ja itselleni pari kappaletta vetohihnoja, mutten viitsinyt kuitenkaan vedättää kuin melko lyhyen pätkän, nuo kun tuntuivat vetävän ihan itse itsensä piippuun mopon perässä. Kun vetoapuna oli mopo, ei mun tarvinnut paljoo vauhtia potkia, kunhan keskityin pysymään pystyssä. Nyt pitäisi päästä kokeilemaan onko mitään muistijälkeä jäänyt, eli osaisiko Liina vetää yhtään ilman vetoapua.

Illan treeneissä koirilta oli jo vähän veto pois. Kolme lyhyttä sessiota molemmille sekä Liinalle rullantuonnit päälle. Kaksi sessiota seisomista/pysähtymisiä molemmille; Liina ei osaa vielä ollenkaan ja Sulolla on venynyt viime aikoina. Nämä ihan jees. Liinan pysähtymiset menee sheippaamalla liikkeestä, eli kävelen itse hitaasti takaperin. Palkat taakse heittämällä. Vihjesana näytti alkaneen jo yhdistyä pysähtymiseen. Sulolle samanmoisia sekä luoksetulosta takapalkalle. Meinasi vähän vauhdin kanssa olla toivomisen varaa, mutta menköön väsymyksen piikkiin. Vähän seuraamisen paikan hiomista sekä nopeita perusasentoon tulemisia Sulolle; se jätätti niin piti näihin puuttua. Kolmannella sessiolle molemmille noutoa. Liinalle pitoja ja luoksetuloasentoon tuomista. Ei oltu näitä tehty vähään aikaan, joten ihan yllätyin, miten rauhallisella otteella Liina kapulaa piti ja toljotti mua silmiin. Luoksetulo jää vähän väljäksi kapulan kanssa, mutta korjaa, eikä tiputtele. Kestää myös odottaa kapulan kanssa, eli homma on edistynyt monelta osin. Sulon noutotreeneistä ei jäänyt paljoa jälkipolville kerrottavaa, yritämme ehkä uudelleen hieman vähemmän väsyneinä. Rullantuonteja Liina teki neljä kahdelta ukolta. Olivat ok-tasoa, ei niin sujuvia kuin toivoisin, mutta on niissä toivoa. Ote rullasta on vähän heikko, ne tulee metsässä tippumaan, mutta lasken nyt sen varaan, että kun se tarpeeksi monta kertaa joutuu hakemaan tippuneen rullan uudestaan, se oppii ehkä jossain vaiheessa optimoimaan toimintaansa ja pitämään kiinni paremmin. Kahtotaan. Tottiksen treenaaminen alkaa jo tulla korvista ulos, voi kun pääsis jo pian tekemään maastotreeniä!

Tämän vuoden ekat esineruudut

Innostuin tallaaman koirille esineruudun jäälle, jossa lumi ei juurikaan upota. Tosin ruudusta ei ehkä voi puhua, pikemminkin kaistaleesta, jolla oli syvyyttä se 50 metriä, leveyttä ehkä vain n. 10 metriä. Lumella oli kävelty ja paljon, muttei saman päivän aikana, joten tallasin alueen ristiin rastiin.

Liinalle yksi esine, narupallo, takarajalle. Liina tuli innosta puhkuen jäälle ja lähti määrätietoisesti etenemään, kun päästin sen esine-käskyn saattelemana matkaan. Liina taisi kuitenkin uskoa olevansa jäljellä, niin tarkasti sillä pysyi nenä maassa. Takarajalta se eksyi kauemmas, mutta tuli takaisin, ja löysi esineen. Tästä kehut ja luoksetulokutsu. Liina lähtikin tuomaan palloa takaisin, mutta haistoi taas jäljet ja tiputti pallon siihen paikkaan. Eikä auttaneet uudet kutsut... Lähdin sitten itse hakemaan palloa, jolloin Liina kiinnostui siitä, heitin sen pienen matkan päähän ja päästin Liinan hakemaan, jolloin se toi sen mulle eturajalle saakka, ja pääsin palkkaamaan. Käytiin sitten vielä yhdessä viemässä Sulon esineet, toivon mukaan tästä jäi Liinalle mielikuva, että sinne ruutuun jäi vielä tavaraa.

Sulolla oli narupallo n. puolessa välissä ruutua, ja hanska takarajalla. Sulo oli myös intopinkeenä ja ampaisi kuin tykin suusta matkaan luvan saatuaan. Sulon esineruuduissahan on se ongelma ollut, että niissä on ns. intoa enemmän kuin järkeä, eli se juoksee kyllä alueella ristiinrastiin, mutta saattaa juosta ihan esineiden vierestä, koska kulkee nenä kiinni ja kieli pitkällä viipottaen. Tän takia viime syksynä tehtiin jonkun verran pienempiä tarkkuutta vaativia ruutuja, joissa pitkät juoksukaaret ei johda tuloksiin eli esineen löytämiseen. Vauhtia oli nytkin, mutta yllättävän kivasti Sulo kuitenkin käytti nenäänsä. Pallon se löysi nopeasti, mutta ongelmana oli palautus; Sulo jäi seisomaan pallo suussaan ja mua tuijottamaan. Kun se ei yhteen kehotukseen reagoinut, lähdin sitten pinkomaan talolle päin. Sulo lähtikin tulemaan, mutta ilman palloa. Kun se yhytti minut, kysyin mihin pallo jäi, ja sillä kertaa se haki sen ripeästi ja toi mulle ongelmitta. Hanskan kanssa oli sama juttu. Etsimiseen meni enemmän aikaa, ja luullakseni Sulo paineli kertaalleen hanskasta ohi ottamatta sitä mukaan - esine itsessään ei vissiin ollut Sulon mielestä tarpeeksi kiinnostava. Kun se lopulta sen noukki ylös ja lähti tulemaan, se jäi n. puoleenväliin minusta taas tapittamaan, ja kun kehotin tuomaan hanskan, se rupesi kuselle. Jepjep. Toruin Suloa, hain hanskan pois ja jätin Sulon eturajalle odottamaan, ja vein hanskan uudestaan piiloon. Tämä menikin paremmin, Sulo otti hanskan heti sen löydettyään ja toi sen mulle suoraan.

Eli palautuksissa on työstettävää molempien kanssa. Etsintä ja etsintämotivaatio tuntuis olevan kunnossa, se esinemotivaatio ei ehkä ihan riittävä kummallakaan. Luulen että lähden Liinan kanssa työstämään sitä ihan palautusten kautta erilaisilla esineillä. Se teki viime kesänä aika paljon jälkeä ja tykkäsi hommasta, joten sillä tulee se jäljestäminen itseään palkitsevana touhuna helposti mukaan. Eiköhän se siitä, kun saadaan vain se esinemotivaatio kohdilleen ja tarpeeksi toistoja esineruudusta - tämä nyt tehty esineruutu kun oli ensimmäinen näin iso Liinalle. Viime syksynä kun harjoittelimme ehkä max 10x10 m esineruutua noutoharjoitusten yhteydessä, eli otin ehkä jopa tietoisen riskin tämän harjoituksen kanssa, ja lähtötasoon suhteutettuna en osaa olla harjoituksen kulkuun mitenkään pettynyt.

Sulon touhut meni vähän sikailun puolelle, mutta positiivisena nähtävä se, että uudella yrityksellä se kuitenkin toi mulle esineet hyvin. Tähänkin vain massaa lisää ja ehkä vähemmän varsinaista etsintätyöskentelyä, eli voitaisiin ottaa vähän niin kuin noutona pitkästä matkasta näitä esinetreenejä, josko se auttaisi tuomaan palautuksiin vauhtia.

Päälle vielä pieni tottissessio. Liina teki kahteen otteeseen hyppyä, hypyllä korkeutta se 50 cm. Toiseen suuntaan oli vaikeempi, mutta tarkoituksellisesti pyrin hyppyyttämään sitä tasapuolisesti molemmista suunnista, niinhän se menee kokeessakin sitten (pk-puolella). Palkat lensi eteen, ensin ruoka ja sitten myös pallopalkat. Ekalla sessiolla näytin kädellä ja seisoin itse esteen kohdalla, tokalla kokeilin esteen takaa lähettämistä, ja se onnistui vallan mainiosti. Pidin treenituokiot lyhyinä, mikä oli hyvä juttu, sillä Liina oli hyvässä fiiliksessä ja innostui patukkaleikkeihinkin oman vuoronsa tultuaan.

Sulo teki kaukokäskyjä ja hyppynoutoa. Ensinmainituissa avainsana oli hiljaisuus. Kun äänsi, käänsin vain selän ja odottelin hiljenemistä, kun hiljeni, pääsi jatkamaan. Kaukot sinällään oli ok. Kokeilin hieman uhkarohkeasti hyppynoutoliikettä 80-senttisellä esteellä kokonaisena, pallo noudettavana esineenä, eikä se nyt ekalla yrittämällä onnistunut, mutta kun saatiin se onnistunut suoritus, lopetin sitten siihen. Tätä liikettä on syytä kuitenkin palastella enemmän ja ennen kaikkea tehdä varmuutta siihen korkean esteen ylittämiseen.

A-estettä Jattilassa

Päästiin Annin ja Elmon treenikavereiden jouduttua kaikkien perumaan tulonsa katsastamaan Jatin uusi halli ja vetämään pienet tottistreenit siellä. Tila ei ole hassumpi, mutta ei siellä mitään juuri kuule agilitykoirien haukkuessa kahdella radalla vieressä yhtä aikaa.

Otin molemmille kaksi sessiota, ensimmäinen "ihmettelytuokio" eli lähinnä kontaktin vahvistamista, seuraamista ja leikkimistä. Sulo meinasi jäätää kun oli ihan uusi paikka täynnä uusia ihmeellisiä hajuja, mutta kivasti sain sen otettua mukaan kuitenkin. Tämä korkean vahvistetiheyden ylläpitäminen alkaa selvästi tuottaa hedelmää. Parkkipaikalla Sulo oli kyllä kiinnostunut muista siellä pyörivistä koirista, mutta pystyi hyvin kuitenkin luopumaan häiriöistä ja keskittymään minuun pyydettäessä. Liinakin oli mukana yllättävän hyvin, vaikka oli ihan uusi paikka uusine hajuineen. Sen nämä uudet paikat tekee, ettei Liina ole leikkimisestä yhtä kiinnostunut kuin tutulla kentällä, mutta tahtoi se silti viedä multa narupallon, ja malttoi sen saatuaan myös pysyä pelissä sen verran mukana, että toi sen mulle takaisinkin ilman että olisi lähtenyt hajujen perään. Mitään vireen nousemista Liinalla ei näissä tilanteissa kyllä tapahdu. Molempien ensimmäinen setti oli melko lyhyt, Liinalla lopetus eteenmenoon pallolle. Eteni suoraviivaisesti.

Toisessa setissä tehtiin A-estettä. Sulo on tehnyt A-estettä viime syksynä ehkä kahteen otteeseen, eli hyvin uusi juttu sillekin. Hetkellisen epäröinnin jälkeen Sulo kuitenkin muisti homman jujun, ja saatuaan kiipeämisestä pallon palkaksi alkoi tehdä sitä mielellään, tarjoamaankin itsenäisesti. Helmisen Hannalta saatiin tähän apuja; kun Sulo mielellään noutaa palloa, ottaa jo tässä vaiheessa pallon kantamisen esteen yli mukaan repertuaariin. Pallo lentää Sulon ollessa kiipeämässä, siitä pallon pyydystäminen ja takaisin esteen yli pallon kanssa ja leikkiä palkaksi. Touhussa alkoi olla jo sujuvuutta, hyvä!

Liinaa lähdettiin narupallohetsin kautta yrittämään A-esteelle, mutta lelu ei ollut tarpeeksi kiinnostava. Sitten vaihdettiin strategiaa, ja laitettiin ruokaa askelmille. Ensin Liina kiipesi takajalat yhden riman päälle useaan otteeseen, mutta hyppäsi siitä takaisin alas. Kun pääsin varmistelemaan taakse ja toinen oli harjalla syöttämässä lisää, Liina huomasi että ruokaa saa toiseltakin puolelta, ja johan rupesi kiipeäminen sujumaan. Siinä vaiheessa Anni ja Hanna molemmin puolin A:ta ja ylittämistä molempiin suuntiin, ja palkka ihmisiltä molemmin puolin estettä, mun tehtävä oli suusanallisesti (yli!) ja kädellä avustaen ohjata Liina ylittämään estettä. Taisi Liina sitten kuitenkin tykätä hommasta, sillä alkoi sekin tarjoamaan ylittelyä oma-aloitteisesti.

Tavoitteena A-esteen opettamisessa on se, että koirat hoksaavat esteen ylittämisen olevan kaksisuuntainen prosessi, jossa on kiire ylitykseen molemmin päin. Omaa paikkaa häivytellään jatkuvasti niin, ettei ylimääräistä ohjausta lopulta enää tarvita. Palkkana voi myöhemmin käyttää kahta kippoa molemmin puolin estettä kaksisuuntaisuuden opettamiseen, ja kun liikemalli on koiralle selvä, alkaa siirtää kippoja vinoon suhteessa ylityskulmaan vinoon heitettyä noutoesinettä mallintamaan. Esteen kulman pienentämisellä ei ole kiire, ensin esteen ylityksen on oltava varmaa ja vauhdikasta, ettei tule luotua siihen turhaa epävarmuutta alkuvaiheen harjoitteluun. Sulon kanssa tehdään noita lelun kanssa ylityksiä jatkossa.

Hauskat treenit, A-este toi tervetullutta vaihtelua meidän repertuaariin. Ja oishan se Sulonkin opeteltava tässä sikäli mikäli kokeisiin mielitään. Hannan apu oli enemmän kuin tarpeen. Hitsi kun intoutuisi (lue: mies intoutuisi) rakentamaan tällaisen oman! :)

Vahvistetiheys ja kriteeri, osa 2

Tähän taas tultiin. Teoriassa nämä asiat ovat kovasti helppoja, käytännössä hyvin vaikeita toteuttaa - ainakin minulle. Helposti siinä vaiheessa, kun mielessä siintää kokeet, alkavat treenit vaikeutua liiankin kanssa, ja unohtuu taas tämä peruskaura. Onneksi Sulo on hyvä muistuttamaan minua, ja onneksi ympärillä on itseään viisaampia ihmisiä. Jari esitti edellisten doggie-treenien jälkeen, että Sulon kanssa voisi seuraavissa hallitreeneissä tehdä seuraavanlaisen harjoituksen: ensin palkkailen sitä kontaktista pihalla. Sitten mennään sisälle, jossa on myös kaikki muutkin koirat. Siellä yksinkertaisesti kontaktin hakemista liikkeessä erittäin korkealla vahvistetiheydellä. Treeni kestää lyhyen aikaa, ehkä noin minuutin, sitten autoon hetkeksi, ja uudestaan sama. Ja tämähän toimi kuin häkä. Sulo kyllä noteerasi muut, mutta se pystyi nopeasti myös unohtamaan ne, ja vahvistetiheys pysyi koko ajan korkeana. Edes Jamppa, jonka viriiliin poikamaisuuteen Sulo suhtautuu hieman karsastaen, ei aiheuttanut sen kummempaa jumittamista. Näitä tehtiin pari kierrosta. Sitten seisomis/pysäyttämistreeniä, yhä siten että paikalla oli myös muita, ja yhä korkeaa vahvistetiheyttä tavoitellen, ja hyvin onnistui nämäkin. Toki doggiella sunnuntaina oli Sulolle kohtuu tuttu paikka ja tutut koirat häiriönä, mutta samaa teemaa jatkettiin myös maanantain tokotreeneissä, ja hyvältä Sulon tekeminen tuntui sielläkin.

Kuten joskus aiemmin totesinkin, Sulon kanssa onnistuakseen on vain pakko huolehtia vahvistetiheydestä. Kun autolta asti vahvistelin kontaktia, koko koiran olemuskin muuttui; se oli paljonpaljon paremmin kuulolla kuin mitä se on tässä viime aikoina ollut. Kun kriteeri treeneissä jatkuvasti nousee, käy liian helposti niin, että koira ei saakaan enää palkkaa tekemisestään yhtä paljon, mikä taas aiheuttaa sivuvaikutuksia, esim. häiriöherkkyyttä. Tokikaan siinä vaiheessa, kun esim. ketjuttaa liikkeitä yhteen, ei vahvistetiheys mitenkään voi olla sellainen kuin uutta liikettä opeteltaessa, mutta tätäkin voisi kompensoida erittäin hyvillä loppupalkoilla. Ja toisaalta treenaaminen ei voi jatkuvasti olla sitä vaikeampien liikkeiden hiomista, vaan liikkeitä voisi pilkkoa osiin ja treenata niitä osia ja samalla pystyä palkkaamaankin enemmän. Maanantaina oli muutama muukin koira, joiden kanssa erityisesti hiottiin tätä häiriöistä luopumista, ja ihan hyvin lähti harjoitukset käyntiin. Olennaista häiriöiden kanssa kun ei ole niinkään häiriöiden noteeraaminen; tokihan koira saa ympäristöään havannoida; vaan se, mitä tapahtuu tämän jälkeen. Sulo jää helposti häiriöön kiinni, mutta näillä korkean vahvistetiheyden treeneillä yritän nyt "uudelleenohjelmoida" tätä, eli että Sulon olisi helpompi luopua häiriöstä vahvistehistorian tukemana. Näitä pitäisi muistaa tehdä säännöllisesti, vaikka muutoin treeniä vaikeuttaisikin erinäisiltä osin.

Liinan kanssa tehtiin samoja harjoituksia, ne meni myös ihan hyvin. Tuossa viikko sitten olin taas vaihteeksi vaipumassa epätoivon alhoon ja suohon Liinan onnettoman tekemismotivaation kanssa, mutta nyt meillä on ollut taas kiva fiilis treeneissä. Olen pyrkinyt pitämään treenisessiot korostetun lyhyinä, luullakseni olen saattanut turhan pitkiä treenisessioita venyttää sille tässä viime aikoina. Olen aika surutta palkkaillut samassa sessiossa sekä ruoalla että leikillä (narupallolla), sillä tavalla tunnen saavani ns. parhaat tehot Liinasta irti. Eihän se ihan oikeaoppista ole kyllä. Maanantaina Liina sai demokoirailla seisomisen sheippaamisen kanssa. Se alkoi tarjoamaan eteenistumista minun peruutellessa, mutta pääsin kuitenkin nappaamaan seisomisia sieltä, ja onhan niitä toki jokunen sessio tässä tehtykin, eli muistijälki voisi hyvällä onnella olla olemassa vielä näistä. Tehotreenissä meillä on ollut perusasennot ja liikkeellelähdöt. Takapäätä Liina ei osaa vielä(kään) käyttää, mutta hakee kuitenkin kivasti tiivistä ja suoraa asentoa. Se suoruus on isoin juttu, minkä kanssa pitää pysyä tarkkana.

Doggiella Liina teki elämänsä ensimmäisen eteenmenoharjoituksen hallin toiseen päähän (eli etäisyyttä ei hirveän paljon ollut) lelulle - tämä Perro-pennun touhuista innostuneena. Hyvinhän se lelulle irtosi, näitä nyt vaan lisää sitten. Liina kävi myös hakemassa yhteensä neljä rullaa kahdelta maalimieheltä, ja ilokseni voin todeta, että maalimieskäyttäytyminen on mennyt paljon eteenpäin, siihen on selvästi tullut paljon varmuutta. Vielä kun ohjaaja osaisi käyttäytyä johdonmukaisesti, nyt meni iloisesti puurot ja vellit sekaisin, eli kaikki kunnia koiralle homman hanskaamisesta sekoilevasta ohjaajasta huolimatta. Alkaa jo tuleva hakukausi kutkuttelemaan, nyt talven selän vihdoin taituttua.

Tänään tein hyppyjä molemmille kotipihassa. Liina teki n. puolimetristä, eli korkeampaa kuin tähän mennessä, ja yllättään hyvin Liina muisti mitä esteen kanssa piti tehdä, vaikka aika pitkä tauko viimeisestä hyppytreenistä olikin. Sulo hyppäsi 80-senttistä, mutta yhden hypyn tehtyään sille tuli rimakauhu, ja mun piti ottaa yksi lauta pois. Kieltämättä tuo 80-senttinenkin tuntuu jo hemmetin korkealta, se metrinen hyppynouto (puhumattakaan A-esteetä) on oikeasti aika iso. Mutta kai mekin sitten siitä voidaan selvitä jos muutkin. Kyllä Sulo sitten itseluottamusta keräiltyään hyppeli sitä kasikymppistäkin. Kokeilin pari kertaa vähän matalammalla versiolla hyppynoudon loppuosaa, mitä joskus syksyllä jonkun kerran tehtiinkin. Jätin siis Sulon esteen taakse istumaan ja sieltä hyppy eteen. En tosin luoksetuloasentoa ottanut, vaan palkkasin ihan siitä hypystä. Tämä tosin paljasti muutamia ongelmia otteessa, mitkä aina tasaisin väliajoin näkyy pulpahtelevan esiin, jos ei huolehdi oikeiden otteiden säännöllisestä vahvistamisesta. Eipä me tosin olla noutoa kokeen jälkeen tehtykään, ja koesuoritus kyllä paljasti nuo oteongelmat. Positiivisesti yritän kuitenkin ajatella, että jotain on saatu korjattuakin, vaikka tehtävää vielä onkin ihan kiitettävästi.

Liina kävi kuvissa

Liinan kanssa käytiin maanantaina Ventelällä joukkokuvauksessa. Päivä oli pitkä ja uuvuttava, onneksi älysin napata jääkaapista lihapiirakan mukaan; joskin uuvuttavuus ilmeni ennemmin sillä henkisellä puolella, ja huipentui kaikkien kerääntyessä kuuntelemaan koirien tuloksia viimeisenkin koiran tultua kuvatuksi.

Kultapapu D-pentueen tyttöjen kuvat oli kaikilla hyvät! Kuviin lähtivät siis pentueen kaikki kolme tyttöä. Odotusarvona taisi kaikilla olla lonkista A:ta ja kyynäristä nollaa. Myöskään lanneranka-ristiselkä-alueella, olissa tai polvissa ei havaittu poikkeavuuksia lukuunottamatta Liinaa, jonka ristiselässä oli "kynnys", eli jonkinasteinen ahtauma (minä vasta opettelen näitä luustotermejä, joten pahoittelen amatöörimäisiä ilmauksia). Ventelän mukaan muutos on rotutyypillinen eikä sen olemassaolosta pysty ennustamaan vaikeuksien mahdollista syntymistä myöhemmällä iällä. Joka tapauksessa tieto on hyvä, jos selkäoireita joskus ilmaantuu, niin tietää ainakin mitä lähteä ensimmäisenä tutkimaan.

Valitettavasti kaikilla tulokset eivät olleet yhtä hyviä, oli löysyyttä lonkissa ja muutoksia kyynärissä, pahimmillaan molempia :( Ihmetyttää kieltämättä, että puolivuotiaana välikuvissa tervekyynäräiseksi kuvattu koira saa vuoden iässä kyynärästä mahdollisen kakkosen tuomion.

Liinalla näkyi yhä tulehdusta luissa parissakin kohtaa, eli panosteiittivaivasta ei olla vielä päästy eroon. Kipulääkekuuri on kuitenkin loppunut, eikä Liina onnu enää. Myöskin Diksu-siskolla on ollut panosteiitista johtuvaa ontumista.

Mitään ihmeempää ei olla ehditty touhuamaan muutoin, tänään kävin hiihtämässä koirain kera tossa lähiteillä. Otin Liinan pari kertaa kiinni ja kokeiltiin, miten se vetäminen lähtee sujumaan. Sujuihan se! Takaisintullessa Liinan vetomatka venähti vähän aiottua pidemmäksi, sillä koirat otti hirmu spurtin kotia kohti, Liinaa ei ollut toivoakaan saada hiljentämään, mutta kun Sulon sain vihdoin hidastamaan, tajusi Liinakin ruveta kuuntelemaan "suhinaa korvissaan". Mutta ihan hyvin tuo vetohomma tuntuu Liinan kanssa käynnistyneen, josko me ensi talveksi saataisiin tästä ihan oikea talvilaji! (Sulon kanssa vetohiihtohaaveet on koko lailla kuopattu; se lähti korvat luimussa karkuun kun näki mun kaivavan vermeitä esille. Se vaan inhoaa valjaita niin syvästi...)