Tähän taas tultiin. Teoriassa nämä asiat ovat kovasti helppoja, käytännössä hyvin vaikeita toteuttaa - ainakin minulle. Helposti siinä vaiheessa, kun mielessä siintää kokeet, alkavat treenit vaikeutua liiankin kanssa, ja unohtuu taas tämä peruskaura. Onneksi Sulo on hyvä muistuttamaan minua, ja onneksi ympärillä on itseään viisaampia ihmisiä. Jari esitti edellisten doggie-treenien jälkeen, että Sulon kanssa voisi seuraavissa hallitreeneissä tehdä seuraavanlaisen harjoituksen: ensin palkkailen sitä kontaktista pihalla. Sitten mennään sisälle, jossa on myös kaikki muutkin koirat. Siellä yksinkertaisesti kontaktin hakemista liikkeessä erittäin korkealla vahvistetiheydellä. Treeni kestää lyhyen aikaa, ehkä noin minuutin, sitten autoon hetkeksi, ja uudestaan sama. Ja tämähän toimi kuin häkä. Sulo kyllä noteerasi muut, mutta se pystyi nopeasti myös unohtamaan ne, ja vahvistetiheys pysyi koko ajan korkeana. Edes Jamppa, jonka viriiliin poikamaisuuteen Sulo suhtautuu hieman karsastaen, ei aiheuttanut sen kummempaa jumittamista. Näitä tehtiin pari kierrosta. Sitten seisomis/pysäyttämistreeniä, yhä siten että paikalla oli myös muita, ja yhä korkeaa vahvistetiheyttä tavoitellen, ja hyvin onnistui nämäkin. Toki doggiella sunnuntaina oli Sulolle kohtuu tuttu paikka ja tutut koirat häiriönä, mutta samaa teemaa jatkettiin myös maanantain tokotreeneissä, ja hyvältä Sulon tekeminen tuntui sielläkin.
Kuten joskus aiemmin totesinkin, Sulon kanssa onnistuakseen on vain pakko huolehtia vahvistetiheydestä. Kun autolta asti vahvistelin kontaktia, koko koiran olemuskin muuttui; se oli paljonpaljon paremmin kuulolla kuin mitä se on tässä viime aikoina ollut. Kun kriteeri treeneissä jatkuvasti nousee, käy liian helposti niin, että koira ei saakaan enää palkkaa tekemisestään yhtä paljon, mikä taas aiheuttaa sivuvaikutuksia, esim. häiriöherkkyyttä. Tokikaan siinä vaiheessa, kun esim. ketjuttaa liikkeitä yhteen, ei vahvistetiheys mitenkään voi olla sellainen kuin uutta liikettä opeteltaessa, mutta tätäkin voisi kompensoida erittäin hyvillä loppupalkoilla. Ja toisaalta treenaaminen ei voi jatkuvasti olla sitä vaikeampien liikkeiden hiomista, vaan liikkeitä voisi pilkkoa osiin ja treenata niitä osia ja samalla pystyä palkkaamaankin enemmän. Maanantaina oli muutama muukin koira, joiden kanssa erityisesti hiottiin tätä häiriöistä luopumista, ja ihan hyvin lähti harjoitukset käyntiin. Olennaista häiriöiden kanssa kun ei ole niinkään häiriöiden noteeraaminen; tokihan koira saa ympäristöään havannoida; vaan se, mitä tapahtuu tämän jälkeen. Sulo jää helposti häiriöön kiinni, mutta näillä korkean vahvistetiheyden treeneillä yritän nyt "uudelleenohjelmoida" tätä, eli että Sulon olisi helpompi luopua häiriöstä vahvistehistorian tukemana. Näitä pitäisi muistaa tehdä säännöllisesti, vaikka muutoin treeniä vaikeuttaisikin erinäisiltä osin.
Liinan kanssa tehtiin samoja harjoituksia, ne meni myös ihan hyvin. Tuossa viikko sitten olin taas vaihteeksi vaipumassa epätoivon alhoon ja suohon Liinan onnettoman tekemismotivaation kanssa, mutta nyt meillä on ollut taas kiva fiilis treeneissä. Olen pyrkinyt pitämään treenisessiot korostetun lyhyinä, luullakseni olen saattanut turhan pitkiä treenisessioita venyttää sille tässä viime aikoina. Olen aika surutta palkkaillut samassa sessiossa sekä ruoalla että leikillä (narupallolla), sillä tavalla tunnen saavani ns. parhaat tehot Liinasta irti. Eihän se ihan oikeaoppista ole kyllä. Maanantaina Liina sai demokoirailla seisomisen sheippaamisen kanssa. Se alkoi tarjoamaan eteenistumista minun peruutellessa, mutta pääsin kuitenkin nappaamaan seisomisia sieltä, ja onhan niitä toki jokunen sessio tässä tehtykin, eli muistijälki voisi hyvällä onnella olla olemassa vielä näistä. Tehotreenissä meillä on ollut perusasennot ja liikkeellelähdöt. Takapäätä Liina ei osaa vielä(kään) käyttää, mutta hakee kuitenkin kivasti tiivistä ja suoraa asentoa. Se suoruus on isoin juttu, minkä kanssa pitää pysyä tarkkana.
Doggiella Liina teki elämänsä ensimmäisen eteenmenoharjoituksen hallin toiseen päähän (eli etäisyyttä ei hirveän paljon ollut) lelulle - tämä Perro-pennun touhuista innostuneena. Hyvinhän se lelulle irtosi, näitä nyt vaan lisää sitten. Liina kävi myös hakemassa yhteensä neljä rullaa kahdelta maalimieheltä, ja ilokseni voin todeta, että maalimieskäyttäytyminen on mennyt paljon eteenpäin, siihen on selvästi tullut paljon varmuutta. Vielä kun ohjaaja osaisi käyttäytyä johdonmukaisesti, nyt meni iloisesti puurot ja vellit sekaisin, eli kaikki kunnia koiralle homman hanskaamisesta sekoilevasta ohjaajasta huolimatta. Alkaa jo tuleva hakukausi kutkuttelemaan, nyt talven selän vihdoin taituttua.
Tänään tein hyppyjä molemmille kotipihassa. Liina teki n. puolimetristä, eli korkeampaa kuin tähän mennessä, ja yllättään hyvin Liina muisti mitä esteen kanssa piti tehdä, vaikka aika pitkä tauko viimeisestä hyppytreenistä olikin. Sulo hyppäsi 80-senttistä, mutta yhden hypyn tehtyään sille tuli rimakauhu, ja mun piti ottaa yksi lauta pois. Kieltämättä tuo 80-senttinenkin tuntuu jo hemmetin korkealta, se metrinen hyppynouto (puhumattakaan A-esteetä) on oikeasti aika iso. Mutta kai mekin sitten siitä voidaan selvitä jos muutkin. Kyllä Sulo sitten itseluottamusta keräiltyään hyppeli sitä kasikymppistäkin. Kokeilin pari kertaa vähän matalammalla versiolla hyppynoudon loppuosaa, mitä joskus syksyllä jonkun kerran tehtiinkin. Jätin siis Sulon esteen taakse istumaan ja sieltä hyppy eteen. En tosin luoksetuloasentoa ottanut, vaan palkkasin ihan siitä hypystä. Tämä tosin paljasti muutamia ongelmia otteessa, mitkä aina tasaisin väliajoin näkyy pulpahtelevan esiin, jos ei huolehdi oikeiden otteiden säännöllisestä vahvistamisesta. Eipä me tosin olla noutoa kokeen jälkeen tehtykään, ja koesuoritus kyllä paljasti nuo oteongelmat. Positiivisesti yritän kuitenkin ajatella, että jotain on saatu korjattuakin, vaikka tehtävää vielä onkin ihan kiitettävästi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti