Nyt oli aika Sulon kanssa ruveta pistämään avoimen luokan liikkeitä pakettiin ja loppupalkalle. Ajattelin tässä vaiheessa käyttää loppupalkkaa hypyn ja noudon kanssa, ne kun ovat jo itsessään vauhdikkaita ja koiraa palkitsevia liikkeitä. Ensin kaukoja ja hyppyä. Aloitin hypyllä, ja myönnettäköön, että oioin nyt vähän tuota hyvin alkanutta kosketusalustakuviota. Nostin esteen korkeutta ja palkkasin kerran suoraan hypystä pallolla, kerran istumisesta, ja sitten koko liike. Pallo vain nosti Sulon kierroksia niin, että se ei meinannut enää osata tehdä takaisinhyppyä, kun oli taas jäänyt vinosti istumaan esteen taakse. Ei muuta kuin uusiksi, ja sitten kävi pienen miehen päässä ahaa-elämys, ja homma oli siinä. Sitten kaukot, joissa oli säpäkkyyttä pallon olemassaolon vuoksi, ja taas vähän ennakointia. Ei kuitenkaan etenemistä tai lonkka-asentoja. Kaukoista vain sanalliset kehut ja jalkojen välistä pyörähtäminen, ja sitten hypylle, ja takaisinhypystä suoraan pallopalkalle. Luoksetuloasento hypystä Sulolla on vähän hakusassa, tarjoilee kovasti viereen tulemista. Ei kai se kiellettyä ole sekään, mutta yritän nyt pitää näissä liikkeissä saman linjan, jottei ala tulla niitä puolinaisia asentoja.
Toisella sessiolla Sulo teki seuraamista ja liikkeestä seisomista sekä noutoa. Huomaa taas, mitkä liikkeet on jäänyt vähemmälle treenille. Seuraamisessa poikittaa niin pirusti ja seisominen oli ihan hukassa. Seuraamista korjattiin jo syksyllä ja saatiinkin asentoa suoristettua ahkeralla vasemmalle kääntymisellä, nähtävästi sama koulu edessä taas. Vire säilyy kuitenkin hyvin pitkässäkin seuraamisessa. Täyskäännöksissä vaihdoin syksyn treeneissä aiemmin harrastamani saksalaiset käännökset vasemmalle kääntymiseen siten, että Sulo pysyy koko ajan jalassa kiinni. Asennon auetessa Sulo alkaa tarjoilemaan takaakiertoa, vaikka osaa jalan vieressä pysymisenkin jo vallan mainiosti, eli ihan hyvä indikaattori siis... Seisominen onnistuu oikein hyvin edestä, seuraamisesta tarjoaa istumista yli puolessa tapauksista. Ei tässä auta kuin mieleenpalauttelutreenit. Nouto toimi yllättävän kivasti. Ekalla noudolla Sulo-sika lähti vain haistelemaan lunta kapulan ohi. Kapula pois ja uusiksi. Tuo se osaa emännän pompottamisen jalon taidon.
Liina teki seuraamista, hyppyä ja kapulanpitoja. Seuraamisessa lyhyitä askelia ja tiiviyden ja suoruuden hakemista. Tiiviyttä ollaankin kivasti jo saatu, suoruuden kanssa saa olla tarkkana. Jos levähtää, uusiksi perusasentoon. Hyppyä pallopalkalla, ei vielä onnistu esteen edestä perusasennosta. Tai siis hyppää kyllä hyppy-vihjeestä, mutta minua päin.... (Pallo on niin ihana.) Käsiavulla vähän lähempää estettä hyppää jo. Meidän leikissä alkaa olla asennetta löydettävissä, mikä on tietysti suurimpia ilonaiheita. Kapulanpidoissa en ole enää tyytynyt pelkkään suuhun ottamiseen, mutta keston kasvattaminen on kyllä johtanut mälläämiseen, vääntelehtimiseen ja kapulan pudottamiseen. Palkkaa siinä sitten kun kapula elää suussa koko ajan niin paljon ettei mistään voi palkata. Kädellä rauhoittamista voisin harkita, mutta käteen kuonon ympärillä pitää tehdä siedätys erikseen. Kahtotaan.
Tänään ehdin laittaa sukset jalkaan ja tehdä Liinan kanssa yhden sadan metrin hiihtosession vetovyössä kotitiellä tarhaa ja Suloa päin, kun huomasin että Liina ontuu jälleen etujalkaansa, samaan tapaan kuin viime viikolla. Sillä oli niin kauhea meno Sulon kanssa alkuun päällä, etten huomannut sitä ennen kuin rauhottui ravaamaan. Se siitä hiihtolenkistä sitten (ajatuksena oli hiihtää tuossa lähiteillä koirat vapaana, ja välillä ottaa Liina tyyliin satasen pätkille vetonaruun, jotta pääsis totuttamaan sitä ajatukseen pienestä paineesta valjaissa ja takana suihkivasta hiihtäjästä), eikä muuta kuin kännykkä kouraan ja Tiialle puhelua. Oireet voisivat viitata panosteiittiin, mistä Sulokin joskus nuorempana kärsi, ja hyvä on jos on "vain" siitä kysymys. Liina kun on menossa Ventelälle kuviin tämän kuun lopussa, ja nyt jo olen nähnyt painajaisia niihin liittyen, minkä vuoksi kaikennäköinen ongelmiin etäisesti viittaavakaan saa mut hyppimään seinille. Treenit on mennyt kivasti, ja odotukset tulevaisuuden suhteen on korkealla, vaikka kuinka yrittäisin itseäni toppuutella (siis että pääsee treenaamaan tavoitteellisesti kokeita varten) ja vakuutella, että pääasia, että koira on rakastettu perheenjäsen, mitä se onkin. Se on vaan se harrastaminen oikeasti aika mukavaa, ja ne harrastamiselle asetetut tavoittteet tuo ihan oman mausteensa koko hommaa. On kurja huomata, miten monella harrastuskoiraksi otetulla koiralla tässä lähipiirissä on "ura" tyssännyt vaikeisiin terveysongelmiin ennen kuin on päässyt alkamaankaan. Ei ne välttämättä normaalia elämää ja lenkkeilyä ja pienimuotoista treenailua estä, mutta jatkuvalla lääkityksellä tai hyppykiellossa olevalla koiralla ei voi oikein koeurasta haaveilla. Eipä tässä nyt auta kuin pitää pää kylmänä, toivoa parasta ja ottaa vastaan se mitä tulossa on.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti