Kivi vierähti sydämeltä

Koska Liinan ontuminen ei hellittänyt, käytin sitä tänään eläinlääkärillä (olipa kiva että saatiin jo samalle päivälle aika muuten). Eläinlääkäri koetteli kipeän jalan läpi ja katsoi parhaaksi kuvata etupään molemmilta puolilta. Liina arkoi tunnustelua aika paljon, ja kun lopulta pääsi käsittelystä pois, se sujahti suoraan minun tuolin alle turvaan. On se aikamoinen mammantyttö... Mutta niistä kuvista; nivelissä ei näkynyt muutoksia. Olkavarren luussa sen sijaan oli ollut panosteiitille tyypillistä muutosta havaittavissa. Helpottava diagnoosi siis, vaikka inhottava ja kivulias vaiva tuo panosteiitti onkin, on se kuitenkin ohimenevä. Hoitona samaa rajoitettua liikuntaa mitä ollaan nyt harrastettukin, ja kipulääkettä.

Kysyin meitä hoitaneelta eläinlääkäriltä näkemystä ruokinnan osuudesta nivelmuutosten kehittymisessä. Nettiä selatessani silmiini tarttui näkemys, että ruokinnalla voidaan huomattavastikin edesauttaa kyynärien epänormaalia kasvua. Eläinlääkäri sanoi kuitenkin, että ruokinnan osuus on varsin pieni, ja että paljon suurempi merkitys on perinnöllisellä alttiudella. Lähinnä kuulemma niissä tapauksissa, joissa ruokinnan kanssa on lähdetty selvästi "säätämään" ja saatu esim. kalsium-fosfori-suhde täysin vääränlaiseksi tai ylisyötetty esim. D-vitamiinia, voidaan muutosten syntymistä edesauttaa, mutta että koiran, niin kuin muidenkin eläinten, elimistö pystyy varsin pitkälle itsesäätelemään ravintoaineiden hyödyntämistä. Ehdin jo miettiä syöttämieni ruokien mahdolliset puutteet, mutta uskoisin, että voin olla nyt kohtuullisen rauhallisin mielin, ja toivon voivani pysyä tällä nappulapohjaisella ruokavaliolla jatkossakin; se, että joku on jo valmiiksi miettinyt ruoan ravintoainekoostumusta, vie minulta yhden huolenaiheen pois. (Meillä koirat syö noin puolet ruoastaan nappulaa ja loput lihoja, kasviksia, neuta, luita ym.)

Samaan aikaan meidän kanssa vuoroaan odotti saksanpaimenkoiraristeytys, joka oli tullut myös ontuman ja jalassa olevan pahkuran vuoksi tutkimuksiin. Muutama sana vaihdettiin omistajien kanssa koirien ollessa taju kankaalla. Maksaessa näin heidät, ja kysyin, mikä oli diagnoosi. Koiralla oli luusyöpä. Se veti aikalailla sanattomaksi; en voi edes kuvitella sitä järkytystä, kun ajattelee vievänsä koiran rutiinitutkimukseen ja saa kuulla, että elinpäivät ovat todennäköisesti käymässä vähiin rakkaalla ystävällä. Siinä tilanteessa tunsin kyllä huonoa omaatuntoa omasta aiemmasta valituksestani ja mörköjen seinille maalailusta.

Vielä tuokiokuva Liinan rauhoituksenjälkeisistä krapulatunnelmista: