Liina ontuu yhä, tänään tosin lievemmin kuin eilen. Mietin kuitenkin kuumeisesti lähdenkö kuvauttamaan etupäätä jo ensi viikolla, vai odotanko kimppakuvausta. Asia ratkennee lähipäivinä, kun näkee jatkuuko ontuminen. Oma hermorakenne kovin huonosti kestää odottelua, Ventelän kuvausaikaan kuitenkin on vielä pari viikkoa aikaa.
Liina on siis ollut vähemmällä lenkittämisellä, vaikka intoa sillä kyllä riittäisi linkkaamisesta huolimatta. Vähän ollaan treenattu kuitenkin. Perjantaina noudossa tapahtui iso edistysaskel: Liina toi kapulan mulle eteen luoksetuloasentoon! Siitäkös juhlat alkoi, Liinakin innostui kauhiasti kehumisesta ja nuoli mun naaman märäksi. Se teki saman tempun vielä kolmesti uudelleen, joten kyllä, jokin loksahti oikealle paikalleen, eikä kyseessä ollut vain vahinko... Aiemminhan Liina teki niin, että kun sille antoi kapulan ja pyysi luokse, se tuli kapulan kanssa, mutta tiputti sen ennen eteenistumista. Tätä ahaa-elämystä edelsivät siis kapulanpitoharjoitukset edessä, mutta eniten näytti auttavan harjoitus, jossa Liina sai tuoda kapulaa mua kohti mun peruuttaessa, mutta ennen eteenistumista otin siltä kapulan pois ja palkkasin sen sitten istumisesta. Pyrin siis lähinnä välttämään sitä kapulanpudottamista tässä harjoituksessa. Kai Liina huomasi, että palkan saa nopeimmin, kun tulee suoraan eteen istumaan kapulan kanssa. :)
Sulonkin nouto on edistynyt. Ollaan päästy tekemään koko liikettä, jonka Sulo tekee hyvin, ja pyrkii ottamaan kapulan suuhun kunnolla kulmahampaiden taakse. Loppuasennossa on tekemistä että saisi mälläämisen vähentymään ja lisää tiiviyttä, mutta kyllä tämä nyt semmosta ihan ok -tasoa jo on... Lisäksi Sulon kanssa ollaan harjoiteltu seisomista, ja nyt harjoitukset on alkanut jo sujua. Mukaan otiin maahanmenonkin, ja olen tehnyt nopeatahtista harjoitusta, jossa tulee sekä maahanmenoja ja seisomisia peräjälkeen seuraamisesta, toki oikeat palkaten. Vääriä ei tullut, joten saatiinpa kaiveltua sieltä Sulon muistin sopukoista nämäkin liikkeet.
Koska kelit on taas kylmentynyt, ollaan jouduttu olemaan jälleen sisätokolinjalla. Sisällä on hyvä harjoitella metallia, vaikka vielä viime syksynä olin aika varma, etten sitä tule Sulon kanssa tekemään lainkaan. En tiedä yritetäänkö me koskaan voittajaa, mutta mukava kuitenkin huomata, että haasteet on tehty voitettaviksi, Sulollekin. Räpelsin joskus viime keväänä metallinoutoa Sulolle niin, että se takuuvarmasti inhosi sitä niiden treenien jälkeen. Oletin silloin, että koska Sulo osaa noutaa, se toisi mulle myös metallisen noutokapulan. Ei tuonut ei, eikä ottanut myöskään suuhunsa pitoja varten. Tässä vaiheessa luovutin ajatellen "no eipä me sitä missään tarvitakaan", mutta kun tokokerhon varustelaatikosta kaivoin tuossa taannoin metallin esille, ajattelin yrittää molempien kanssa. Tällä kertaa lähdin molempien kanssa pisteestä nolla: noudon sheippaamisesta ensin kosketusta palkiten, siitä pikkuhiljaa edeten hampailla koskemiseen ja siitä edelleen nostamiseen ja lopulta kantamiseen ja tuomiseen. Liinahan on tuonut metallisia esineitä aiemminkin; noudon opetuksen alkuvaiheessä käytin noudettavina esineinä kaikkea suussa kannettavaa lusikasta pyyhekumiin ja leluihin. Liinalle metallinen noutokapula ei siis tuottanutkaan mitään vaikeuksia, sheippaus eteni tosi nopeasti ja Liina ei näytä tuntevan metallia kohtaan mitään erityistä vastenmielisyyttä; heti kun se tajusi homman juonen se alkoi kantamaan mulle metallia pitkästäkin matkasta. Sulolla sitä vastoin prosessissa meni huomattavasti kauemmin. Jokaista vaihetta jouduin sille vahvistamaan kauemmin kuin Liinalle, mutta tässä suhteessa allekirjoittaneella on vain ja ainoastaan peiliinkatsomisen paikka, herkkää koiraa ei saisi kouluttaa paineen kautta. Kuitenkin kun tämän maltoin tehdä, Sulolla alkoi mielikuva inhottavasta metallista muuttua, ja nyt se kantaa mulle metallia matkastakin ilman, että joka treenin alkuun joutuisi aloittamaan koko ketjua alusta (kosketuksen ja nostamisen vahvistaminen). Varsinaista noutoliikettä metallilla en ole vielä yrittänyt, parempi saada varmuus tuohon tavan noutoon ennen sitä, etten vain menisi pilaamaan hyväksi saatua otetta nostamalla vaikeusastetta kerralla liikaa.
Koirilla on muuten jännä tapa muodostunut; ne ulkona ollessaan menevät usein vapaaehtoisesti tarhaansa hengailemaan. Nytkin ne makoilevat siellä, naapurin Pate joukon jatkeena. Eilen ne viihdytti itseään todella oudolla leikillä, jossa Sulo juoksi tarhan sisäpuolella ja Pate sen ulkopuolella, ja Sulo haukkui kuin raivopäinen. Liina roikkui Sulon karvassa. Todistettavasti koirat osaavat ihan itsekin tulla tarhasta pois kerran sinne mentyään, mutta kai se leikki oli sitten hauska, ja kai ne viihtyy tarhassa, vaikka joutuvat siellä yksinolonsakin olemaan. Tyytyväinen siihen tilanteeseen on kaiketi oltava.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti