Lehtimäki

Takana neljä päivää leireilyä Saksanpaimenkoiraliiton koulutusleirillä Lehtimäellä. Mukana oli ainoastaan Liina, sillä ajattelin minulle olevan helpompaa keskittyä vain yhteen koiraan, ja onhan nämä ihan hyviä tilaisuuksia vahvistaa meidän keskinäistä suhdetta, sitä "meidän juttua". Hyvää treeniä olisi ollut toki Sulollekin, mutta olen ihan tyytyväinen ratkaisuun, sillä musta tuntuu, että ollaan taas menty Liinan kanssa iso askel eteenpäin - nimenomaan koirakkona.

Asiaa tuli paljon, yritin pitää treeneistä kirjaa paikan päällä, yritän tähän tehdä jonkinlaisen koosteen. Olimme siis metsäjälkiryhmässä, aloitettiin kuitenkin pellolla. Liinan kanssa oltiin pellolla kahtena päivänä, metsäjälkiä tehtiin kahdet pitkät ja meidän viimeisenä leiripäivänä vielä janalähtöjä. Lisäksi treenattiin esineitä joka päivä, ja tänään ehdittiin katsoa tottiksia.

Porukkaa oli Lehtimäellä yli 300, joten koiria näkyi kylänraitilla aika kiitettävästi. Ekana iltana Liinaa jännitti koirien paljous (joka nurkan takana koira tai kärry, jossa ohikulkijalle raivoaa koira, näin kärjistettynä), eikä se pystynyt tekemään tarpeitaan lainkaan. Seuraavana aamuna löysi tarpeeksi vähän pissityn paikan, ja päästi helpottuneena pitkän pissan. Lenkitys noissa olosuhteissa oli varsin hyvää siedätyshoitoa koirien kohtaamiseen.

Jälki

Ensimmäisellä peltojäljellä oli kulmia 2, 6 esinettä, pituutta parisataa askelta. Liina oli vähän hukassa, kuten viime syksynä metsässä vietetyn kesän jälkeen, kun lähdettiin tekemään jälkiä pellolla. Aloitti kivasti syvällä nenällä, mutta vikalla suoralla siksakkasi, eikä selvästi merkannut jälkeä, oli siis hyvin hankalasti tulkittavissa. Se myös ajoi kahdesta esineestä yli. Seuraavana päivänä helpotettiin, ja tein Liinalle pitkän suoran jäljen kuudella kepillä. Tämä meni jo huomattavasti paremmin, ilmaisuja myöten. Omassa ohjauksessani oli myös vähän enemmän järkeä; jostain älyttömästä syystä päätin ensimmäisen peltojäljen ajaa tuntumalla ja läheltä, vaikka nimenomaan siten Liina ei ole tottunut työskentelemään.  Se todennäköisesti tulkitsi tuntuman tarkoittavan sitä, että se on menossa väärään suuntaan - silloinhan sen olen pysäyttänyt.

Metsässä Liina sai tehdä kaksi vieraan pitkää jälkeä, varmaan pisimmät, mitä se on ajanut, mittaa niillä oli 300-500 metriä, maasto oli soista, oli ojien ylityksiä ja hakkuuaukeaa ja suopursuryteikköä. Ekalla jäljellä oli pelkät kepit, toisella parin kepin alla oli lisäksi kupit, sillä vieraiden keppien ilmaiseminen osoittautui pienehköksi kompastuskiveksi. Liina oli tosi fiiliksissä jäljen ajamisesta; meidän metsään mennessä se hyppi mua vasten ja possu puri mua kädestä... Hyvin se ajoikin, teki tarkasti töitä, ojien ylityksissä ei ollut ongelmia, välillä se kävi vilvoittelemassa ojassa, mutta jatkoi kuitenkin normaalisti. Toiselle näistä se teki jonkun 5-7-metrisen janan alkuun, ja suoritti sen ihan ongelmitta - Liinan janakokemus tätä ennen oli 2-metrinen jana, ja olin ihan iloisesti yllättynyt tästä. Mun pitää vielä vain paremmin oppia lukemaan Liinan käytöstä jäljellä - yhdessä kulmassa se oli lähdössä väärään suuntaan, ja minä tyytyväisenä sen perässä. Minun perässä tuleminen vahvistaa käytöstä, väärääkin, joten mun pitää antaa Liinalle tilaa ja mahdollisuus tehdä ratkaisut itse.

Janalähtöjä tehtiin kolmet vielä meidän vikana leiripäivänä (leiri toki jatkui vielä, mutta meidän piti lähteä aiemmin pois). Kaksi vasempaan, yksi oikeaan. Lähdöt noin 3-7 metrin etäisyyksiltä  (olen toivottaman huono arvioimaan etäisyyksiä). Ensimmäinen oli vaikea, mutta Liina työskenteli kuitenkin, vaikkei suoraan eteenpäin. Seuraaville lyhennettiin etäisyyttä, nyt eteneminen janalla oli suoraviivaisempaa. Toisella valitsi takajäljen, annoin Liinan edetä narunmitan, ja kutsuin sitten takaisin. Liina valitsi tässä vaiheessa sitten oma-aloitteisesti oikean suunnan. Viimeinen oli paras, eteni janalla hyvin, tarkasti takajäljeä ehkä metrin-pari, mutta valitsi oikean ja eteni kepille saakka. Neljäskin olisi ollut tehtynä, mutta Liinan työskentelystä paistoi jo niin väsymys läpi, että lopetettiin tuohon onnistuneeseen suoritukseen.

Liina teki myös yhden keppisuoran vierailla kepeillä, jossa vain naksuttelin sille keppien noteeraamisesta, ja sitten maahanmenosta kepeille. Se yhä aika monesta kepistä paineli ohi, eli vieraita keppejä meidän tarvitsee vain vahvistaa lisää.

Esineet

Esinetreeneissä rakennettiin fiilistä esineisiin. Ensimmäiset tehtiin omilla, loput vierailla. Kouluttaja hetsasi Liinan esineeseen, kävi viemässä esineen sen nähden ruutuun, ja lähetin Liinan etsimään. Nämä treenit meni hyvin, paljon paremmin kuin odotin. Tämänpäiväinen treeni oli hieman vaikeampi (kaksi esinettä), ja Liina unohti kokonaan mitä oli tekemässä, mutta luullakseni sen väsymys oli osasyyllinen tähän. Tunnetilan rakentaminen siis jatkuu. Liina leikki hyvin esineillä mun kanssa, ja niin mun pitäisi sitä palkatakin, eikä aina olla niin kiireinen kaivamaan ruokaa esiin. Päästiin kuitenkin siihen, että esineet oli takarajalla, josta Liina kävi ne etsimässä. Nenäänsä se käytti myös. Nostaminen ei enää ollut mikään ongelma. Lisäksi Liina palautti kaikki laukalla!

Tottis

Yksi ohjattu tottissessio tehtiin. Tärkeää on jatkossa, että en hyväksy Liinalta tottiksissa - enkä metsässäkään sen puoleen - mitään haahuiluja. Jos nenä menee maahan, sen on noustava sieltä ensimmäisellä sanomisella. Nämä katkot vaikuttavat paljon vireeseen, ne tavallaan lässäyttävät paketin, oli kyse sitten tottiksesta tai esinetreeneistä. Lähdettiin perusasento-seuraamistreenistä, mutta treeni keskittyi leikkimiseen ja vireen kasvattamiseen, kuten toivoinkin. Pannasta kiinni, ja pallon potkimista. Perusasennossa jännitteen luomista. Pallon voi laittaa kainaloon, josta se tippuu palkaksi. Merkkisana pitää muistaa. Mua jännitti (metsässä mua ei juurikaan jännitä, mutta tottikset on mettätreeneihin verrattuna ihan jotain muuta), mutta tästä ja uudesta kentästä ja väsymyksestä huolimatta Liina leikki, ja jaksoi kiiinnostua pallosta. Kyllä tästä hyvä tulee. Luulen kuitenkin, että tarvitsen vielä paljon ohjausta ja apuja tuohon vireen rakentamiseen ja leikittämiseen, joten täytyy nyt vain käydä noissa ohjatuissa treeneissä.




Kaikkiaan leiri oli onnistunut ja positiivinen kokemus. Ensi vuonna uudestaan. Liina oli yötä huoneessa sisällä Lakun kanssa, ja hyvin niillä meni. Liina on ilmeisesti sellaisessa kohdassa hormonikiertoaan, että se on taas hyvää pataa toisten koirien kanssa: meidän ryhmässä oli Liinan hyvän ystävän Urmon Terri-veli, ja Liinan leikit Terrin kanssa meni ihan yhtä hyvin kuin Urmonkin kanssa. Mukava oli katsoa kahta tasaväkistä koiraa leikkimässä ja vielä nauttimassa siitä touhusta sydämensä pohjasta. Viettivoimaansa Liina esitteli viimeisenä päivänä murtautumalla takakontin ja -penkin välisestä veräjästä läpi (jos siitä menee pää läpi, menee koko koirakin) ja tulemalla metsään mun perässä. Takakontin veräjä on onneksi pysynyt paikoillaan, niin on Liina saanut nauttia raikkaasta viileästä ilmasta, eikä ole tarvinnut paistua suljettuun autoon. Kelit oli kuitenkin onneksi kohdillaan, lämpöä siinä viidentoista huitteilla, juurikin optimaaliset koiraharrastuskelit. Vesisateesta ei jouduttu kärsimään.