Periaatteessa helppoa

Niin, koiran kouluttaminen on periaatteessa helppoa. Se voi käytännössäkin olla sitä. Ei todellakaan mitään rakettitiedettä, vaikka toki ilmiöt koulutustulosten takana, oppimismekanismit ja koko koiran käyttäytyminen ja siihen vaikuttamisen mahdollisuudet ovatkin tavattoman monisyisiä ja - ainakin minulle - kiinnostavia. Mutta. Jos asiat ei mene niin kuin odottaisi tai tahtoisi, ja työkalut loppuu omasta pakista lähteä koiran käytöstä muuttamaan, niin kyllä tästä touhusta on helppous kaukana. Varsinkin siinä vaiheessa, kun lähdetään pohtimaan käytösten takana mahdollisesti olevia syitä, niin ollaan jo menossa kaulaa myöten suossa; pohtiahan toki voi, joskus se on hyväksikin, mutta vähissä ovat lopulta keinot päästä koiran pään sisälle ja tietää, mikä siellä liikkuu (jos liikkuu). (Tai sitten kannattaa hakea rahoitusta ja tehdä Akateemista Tieteellistä Tutkimusta aiheesta.) Joten vaihtoehdoksi jää muuttaa jotain, ja katsoa, auttaako se. Tosin pienesti on kyllä hyvä pohtia tässä kohtaa; muutokset kun eivät välttämättä näy heti. Siitäkään kun on harvemmin hyötyä, että mennään keskustelupalstoille huutelemaan, että "ollaan kokeiltu tätä-ja-tätä-ja-tätä, mutta mikään ei toiminut, kouluttajat on p*skoja, koulutusmetodit ei oo hyviä, mikä neuvoksi?" Jotta edes etäisesti olisi hyvä tietää tai uskotella tietävänsä, mitä ihmettä oikein on tekemässä.

Liina oli maanantaina Killerillä ihan ok, ja tiistaina Viihdekeskuksella ei hyvä yhtään. Alku on hyvä, mutta se saa sen välikuoleman aina jossain vaiheessa päälle, ja niitä ei saisi tulla, sillä paketti lässähtää siihen. Ja sitten mulla rupeaa kiristämään, ja senhän Liina lukee paremmin kuin hyvin. Tehtiin me sen kanssa jokunen kierros sellasta "ihan kiva" -treeniä, mutta se oli niin muodollista ja pinnallista... Ja hinkkaamisen puolellekin se meni, ihan liian monta kierrosta mielentila huomioon ottaen. Liinalla on tavallaan jatkuvasti käsijarru päällä; välillä se nousee sieltä aidosti tekemään ja iloitsemaan siitä, ja toki se on hyvä, että niitä hetkiä tulee, mutta niitä hetkiä pitäisi saada vain paljon paljon enemmän. Pitkä tie taitaa olla se käsijarrun rassaaminen, etenkin, kun kysymyksessä on ensisijaisesti ohjaajan käytöksen muuttumisen tarve. Sillä ihmisen käytöstähän se koirienkin käytös peilaa; mun koirat on mun näköisiä monessa suhteessa. Jos mennään esim. toiseen rakkaaseen harrastukseeni, hevosiin, niin nähdään sama ilmiö: tunnen itse olevani eniten kotonani reippaiden, vähän kuumien hevosten selässä, kun taas hitaampien, sellaisten laiskanpulskeiden hevosten kanssa joudun tekemään paljon enemmän töitä (mikä ei tietenkään sitä tarkoita, että jotenkin vähällä selviäisin niiden kuumakallejenkaan kanssa). Mun on helpompi hillitä energiaa, kuin vahvistaa sitä. Välillä tuntuu, että Liinan mielentilan kanssa oltais hurjastikin edetty, mutta sitten taas tulee totuus ja iskee vasten kasvoja. Enkä tiedä, kuinka paljon pidemmällä me ollaan, jos vaikka viime syksyyn vertaa. Pelkäänpä, ettei paljoakaan pidemmällä... Toiset on siinä ajassa kouluttanut koiransa kokeisiin, me yhä mietitään, purtaisko palloa vaiko eikö. Kun kysymys ei ole siitä, etteikö Liina tykkäisi ja tahtoisi, joku siinä meidän kenttätreenissä vain mättää, ja ne tahtomisen tilat ei tule sinne asti. Liina on joissain asioissa vähän ristiriitaine; sillä on kyllä viettiä, vaikkei se sitä ilmennä aina silloin kun minä niin toivoisin. Liina tekee kyllä, ja on kiinnostunut minusta, mutta ei kuitenkaan ole niin kiinnostunut, etteikö se voisi välillä ruveta haahuamaan ja unohtaa minun olemassaolon. Onko kyse edes ympäristöstä, vaan lukeeko se vain minua niin pirun hyvin? Rauhoitteleeko se mua, jos huomaa mun jännittävän? Tätä sitten pohdittiin oikein pitkän kaavan kautta Tiian kanssa. Muutamia toiminta-ajatuksiakin saatiin kokoon:

• Liinalle mahdollisten vahvisteiden määrän rajoittaminen. Ensimmäisenä Sulon kanssa leikkiminen; se leikki-into pitää suunnata minun kanssa temuamiseen.
• Ruoan arvon kasvattaminen. Ruoan pitää olla ansaittua!
• Hyvin lyhyet treenisessiot. Paljon vauhtiluoksetuloja. Mitään ei saa, jos sitä ei oikeasti halua. Yhden kerran aikana ei hirveän montaa treenisessiota, laatu korvaa määrän!
• Leikkivälineet: narupalloon voisi sitoa pitkän narun. Hetsi-leikki-myötäys, muttei irti - jos Liina tiputtaa lelun, narulla siihen on helppo saada äkkiä lisää vauhtia, millä estetään "välikuolemat", eikä tarvitse ruveta metsästämään palloa. Kun Liinalla on lelu, sen voi houkutella lähelle, ja kehua kantamisesta. Treenisession lopuksi pallon voi varastaa koiralta.
• Oma selkeys ensiarvoisen tärkeää! Koiran pitää tietää mitä siltä odotetaan.

Sulon kanssa tehtiin tiistaina jotain pientä, mutta ne treenit ei kyllä olleet erityisesti mallia koulutusta eteenpäinvieviä. Ääntä oli taas mukana, ja Suloa jänskätti seuraaminen ihmisrivistön ohi. Siitä mentiin sitten pari kertaa. Se oli lopulta ihan hyvä treeni, ja onnistuikin sitten. Ei sen kanssa viitsi mitään erityistä ottaa, kun jalka ei ole vieläkään kunnossa, kunhan tehtiin mielenvirkistykseksi vähän.


Keskiviikkona kävin pikaisesti pyörähtämässä Kuikan lavalla Jennin&co:n kanssa. Tein kuten puhuttiin edellisenä iltana, otettiin kolme vauhtiluoksetuloa, joista palkkasin leikkimällä, ja koira autoon. Ainakaan Liina ei ehtinyt lässähtämään näiden aikana. Sulolle henkilöryhmää ja liikkeestä istuminen. Rupesi keskittymään ihan kivasti. Ajoin vielä viihdekeskukselle, jonne olin unohtanut edellisenä iltana koulutusliinan - se ihme kyllä löytyi vielä maasta. Siellä vielä pieni leikkisessio Liinalle, ja vähän seuraamista Sulolle. Molemmilla kiinnitin nyt huomiota omaan palautteen antoon, ja käytin reilusti ääntä ja kehuja. Sulolle "välipalkkana" hyvistä pätkistä kehu, ja Liinalle pelkkää kehua pallon kantamisesta, enkä yrittänyt metsästää sitä siltä. Sitten, jos se joskus tulee sitä mulle tarjoamaan, leikitään sitten uudestaan, ja lähdetään sessioita pidentämään sitä kautta. Mutta siis, kehut tuntuisi toimivan, molemmille, toki sitten vielä ne primaarivahvisteet on mukana (paitsi ei Liinalle, jolle primaarivahvisteena se lelu). Iltaruoan eteen joutuivat myös tekemään vähän töitä, Liinalle vahvistelin esineiden noutamista edestä päin eri etäisyyksiltä, Sulon piti maata paikallaan ja odottaa. Ei muutoin ollut helppoa, se Sulon paikallaan makaaminen nimittäin. No, ei nyt niin kunnialla, mutta harjoitus saatiin kuitenkin tehtyä ja koirat ruokittua...