Kävin Juokslahdessa tekemässä maastotreenin Tiian kaverina. Enemmän taisi tosin olla Tiiasta minulle apua kuin toisinpäin, vieraat esineet sentään pystyin ruutuun tarjoamaan. Illat alkaa olla lyhkäisiä, ja jäljenajo meni lopulta niin myöhään, että pimeähän se tuli. Tulipahan sitten harjoiteltua pimeässä jäljestämistä! Eikä siinä, kyllähän nuo jäljestävät yhtä lailla pimeällä kuin valoisallakin, erona on se, että koiraa ei paljoa pimeällä pysty lukemaan; on vain luotettava. Sinällään hyvä harjoitus. Liinalle talloin itse noin puolen kilsan jäljen kolmella kepillä. Harjoituksessa oli ajatuksena, että Liina joutuisi tekemään jäljestyksessä enemmän töitä, eikä mahdollisuuksia vahvisteisiin tarjoutuisi jatkuvasti, kuten viime aikaisissa keppisulkeisissa on ollut. Harjoitus ei kuitenkaan toiminut nyt ihan toivotunlaisesti. Liinalla oli vauhtia aika paljon, ja se oli epätarkka. Ensimmäiselle kepille (n. 200 askelta) oli ihan ok, mutta kiersi sitten kiven juuri toiselta puolelta, kuin missä keppi oli. Ekan ja tokan kepin väli (200-300 askelta) oli aikamoista juoksemista, olin jo välillä ihan varma, ettei Liina ole jäljellä, mutta sitten törmättiin keppimerkkiin. Liina reagoi mun reagoimiseen, ja tuli ilmaisemaan kepin. Viimeisen pätkän (noin 150 askelta) se jäljesti jo hyvin ja tarkasti, ja ilmaisi vikan kepin hienosti.
Luulen, että harjoituksen ideassa ei sinällään ollut vikaa (sain sen klikki-listalta, jossa kysyin apua Sulon keppi-ilmaisuongelmiin, mutten ehtinyt soveltaa sitä Sulon kanssa, ennen kuin se satutti jalkansa) - jäljen olisi todennäköisesti pitänyt olla vielä paljon pidempi. Toisaalta nyt ongelmana oli eniten kuitenkin ehkä Liinan jäljestämistyöskentelyn tarkkuus tai sen puuttuminen, sillä ne kepit, minkä kohdalle se osui, se ilmaisi kyllä kiltisti. Jos nyt kuitenkin jotain hyvää, niin Liinalla oli selkeästi enemmän halua ja intoa jäljestämiseen, kuin esimerkiksi vuosi sitten syksyllä. Tietysti sitäkin voisi miettiä, millaisella etäisyydellä minun pitäisi olla suhteessa Liinaan; nyt annoin sen ajaa pitkällä ja löysällä hihnalla.
Lääkkeenä taitaa nyt olla Liinalle tarkentavat harjoitukset, eli "killerijälkiä". Kulmatyöskentelyä pellolla, ja muutenkin hankalampia alustoja, joissa se joutuu todellakin olemaan tarkkana, jos meinaa jäljellä pysyä ja sitä myötä kepit ilmaista. Taidanpa tehdä seuraavan jäljen Liinalle hiekkakuopille...
Sulo teki janoja eri etäisyyksillä. Kaksi oikealle ja yksi vasemmalle. Ekalla ja vikalla otti suoraan oikean suunnan, tokalla tarkisti takajälkeä niin pitkälle, että jouduin pysäyttämään Sulon. En tiedä olisiko kääntynyt oma-aloitteisesti. Nyt kuitenkin vaikutti siltä, että Sulon aivosolut teki kiivaasti töitä janalla; mun pitää antaa sille vain tilaa työskennellä ja rauhassa päätellä jäljen kulkusuunta. Nyt näyttäisi siltä, että jäljen kohdatessaan Sulo tarkistaa takajälkeä melkein joka tapauksessa vähän matkaa, eikä se kai kokeissakaan virhe ole - niin pitkään kuin itse en lähde janalta, ennen kuin uskon Sulon valinneen oikean suunnan. Tässä treenissä pyrittiin alleviivaamaan jäljennostotapahtumaa jättämällä jäljen päähän kepin sijasta narupallo, tosin ruokakuppi olisi todennäköisesti ollut parempi. Palkkasin Sulon sitten ruoalla pallon tuomisesta, kun ei se vaikuttanut innokkaalta leikkimään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti