Remmirähjäämisestä

Remmissä rähjääminen, haukkuminen, kiskominen toisten koirien luo, ... on ikuisuuskysymys aika monelle koiranomistajalle. Olen minäkin siitä osani saanut kokea. Remmirähjäämisessä kaiken a&o on ennaltaehkäisy. Poiskouluttamisessa on monta tietä. Niitä en kaikkia aio tässä käsitellä, vaan sen yhden tavan, jonka olen itse kokenut mielekkääksi lähestymistavaksi aiheeseen. Joku toinenkin tapa voi toimia, ja on koiranohjaajan käsissä valita se tie, jonka kulkeminen tuntuu itselle ja omalle koiralle parhaalta vaihtoehdolta. Kuitenkin, tien valittuaan - ja toivottavasti kukin kouluttaja tekee sen asiaa edes hetken pohdittuaan ja pureskeltuaan - on syytä pysyä valitsemallaan tiellä. Niin monesti saa kuulla ja lukea kommentteja tyyliin "ollaan kokeiltu tätä-ja-tätä-ja-tätä, mikään ei toiminut, mikä neuvoksi?" Jos asia ei lähde "kotikonstein" luettua toteuttaen aukeamaan, kannattaa mennä kouluttajan pakeille - yleensä kysymys on melko yksinkertaisista asioista ohjaajan toiminnassa, kuten ajoituksesta, joita korjaamalla saadaan koulutus taas etenemään aimo harppauksin.

Olipa kyseessä ennaltaehkäisy tai poiskouluttaminen, lähden itse liikkeelle vastaehdollistamisesta, josta voi harjoituksena käyttää kuvaavaa "look at that/watch that" -nimeä. Vastaehdollistamisen idea on muokata koiran tunnetilaa suhteessa häiriöön, vaikkapa vieraisiin koiriin. Koulutuksen alussa on tärkeää määritellä tavoite, ja tässä se on rauhallinen ja välinpitämätön ohitustilanne - on siis huomattava, että kaikkea ei voi mitenkään saada, siis rauhallisia ohituksia ja remmileikkihetkiä vastaantulevien koirien kanssa. Se on joko tai, jos valitsee jälkimmäisen, ottaa sitten myös näiden leikkihetkien mukana mahdollisesti tulevat sivuvaikutukset.

Koulutus lähtee siitä, että ohjaajalla on hallussaan jotain, mitä koira haluaa. Vastaehdollistamisessa parhaiten toimii ruoka. Lelu voi toimia, mutta sen käyttämiseen sisältyy ongelmia suhteessa tavoiteltuun mielentilaan - useimmiten leikkiminen kiihdyttää koiraa, ja jos koulutuksen tavoitteena on rauhallinen ohitus, ei kiihdyttävä palkkaaminen edistä tähän tavoitteeseen pääsemistä. Kuivanappula ei ole hyvä, vaan on syytä käyttää sellaista herkkua, jonka eteen koira on valmis tekemään töitä, ja jota se ei päivittäin saa. Herkun pitää myös olla pieneksi pilkottua ja pehmeää ja täten nopeasti syötävää, jotta koiraa pystytään palkitsemaan usein, eli pitämään vahvistetiheys korkeana. Parasta olisi, jos ohjaajalla olisi käytettävissään esim. koulutusryhmässä tai jollain tutulla rauhallisesti käyttäytyvä vieras häiriökoira, jolloin koulutustilanteita on helpompi säädellä koulutettavan reaktioiden mukaan - tavallisilla lenkeillä koulutusta saa ja pitääkin tehdä, mutta siellä muuttujia on yleensä niin paljon, että tilanteet ovat enemmän ja vähemmän hallitsemattomia. Sen takia käytöksiin pitää hankkia "massaa" hallituissa olosuhteissa.

Koulutustilanteet ovat aluksi lyhyitä, noin puoli minuuttia voi olla riittävä aika. Koiran keskittymiskyvyn mukaan sessioita ruvetaan vähitellen pidentämään, mutta joka tapauksessa vastaehdollistamista ei pidä tehdä minuuttikaupalla kerrallaan. Etäisyys häiriökoiraan valitaan sellaiseksi, että koulutettava koira ei siitä vielä suoranaisesti häiriinny. Tarkoitus siis on, että koulutettava koira huomaa häiriökoiran, mutta ei vielä varsinaisesti huolestu siitä, ja pystyy syömään nameja. Jos etäisyys on pienempi, ja koulutettava koira huolestuu häiriökoirasta, ei varsinaista oppimista pääse tapahtumaan. Naksu on tässä vaiheessa hyvä apuväline. Ohjaajan tehtävänä on naksuttaa, kun oma koira katsoo vierasta koiraa, ja syöttää namia. Niin monta kertaa, kuin oma koira vain katsoo sitä vierasta; jos se katsoo sitä koko ajan, silloin voi vain naksuttaa ja syöttää (jos tuijotus menee intensiiviseksi "kohta hyökkään/puolustaudun, jos tuo tulee yhtään lähemmäksi" -tuijotukseksi, on etäisyys liian pieni). Välillä pidetään taukoa. Kun tietyltä etäisyydeltä on saatu muutama onnistunut sessio, voidaan etäisyyttä häiriökoiraan vähitellen ruveta pienentämään. Ja yleistää sama liikkeeseen, taas ensin suuremmalta etäisyydeltä.

Alussa koiran ei siis tarvitse ottaa kontaktia ohjaajansa, ohjaajan tehtävä on toimia vain "namiautomaattina". Kuitenkin muutaman treenisession jälkeen koira alkaa todennäköisesti yhdistämään vieraan koiran ilmaantumisen ruokaan, ja alkaa odottamaan sitä, ehkä jopa katsahtaa ohjaajaansa. Tällöin on aika palkita! Käytösketjua voikin alkaa tässä vaiheessa muokkaamaan: "katso koiraa - katso minua - saat ruokaa!" Kaikki edellä mainitut käytökset vahvistuvat, mutta eniten se, joka edeltää vahvisteen tulemista, eli ohjaajaan katsominen.

On mahdollista, että jossain vaiheessa kaikki ei mene niinkuin elokuvissa, ja koulutettavan koiran sietokyky ylittyy, ja se rähähtää häiriökoiralle, tai - vielä todennäköisemmin - näin käy lenkillä. Tätä ei tavoitella, sillä käytös esiintyessään vahvistaa itseään - mitä enemmän koira saa toteuttaa rähjäämiskäytöstä, sitä todennäköisemmin se rähjää tulevaisuudessakin. Tämän vuoksi ei-toivottu käytös pitää keskeyttää. En kuitenkaan suosittele mitään positiiviseen rankaisemiseen perustuvia menetelmiä tässä, sillä huonossa tapauksessa koira yhdistää rankaisun (vaikka se olisi vain pieni nyppäys hihnasta, omistajan ärähdys tai vesisuihkaus pullosta) vieraaseen koiraan, ja tällöin kaikki vastaehdollistamisen eteen tehty työ valuu kuin kankkulan kaivosta alas. Kun tarkoituksena on muokata tunnetilaa, ei ole tarkoituksenmukaista lisätä koiraan painetta, vaan päinvastoin, vähentää sitä. Käytöksen voi yrittää katkaista näyttämällä koiralle ohjaajalla hallussaan olevia vahvisteita - useimmiten tämä ei vain kiihtyneen koiran tapauksessa toimi. Useimmiten parasta on vain rauhallisesti ja määrätietoisesti kuljettaa koira vaikka pannasta kiinni pitäen pois tilanteesta, mahdollisuuksien mukaan kauemmas, tai sitten vain ohi. Ja varautua seuraavaan tilanteeseen paremmin. Pienen koiran voi myös nostaa syliin, ja kääntyä itse siten, että koira ei saa pidettyä suoraa katsekontaktia toiseen koiraan. Siinä vaiheessa, kun koira jo rähjää, on tilanne tavallaan menetetty sen yhden ohituksen osalta, silloin on aivan turha lähteä vahvistamaa johtajuutta, tai osoittaa ulkomaailmalle, että kyllä minä koirani handlaan - tällaisilla keinoilla tilanne yleensä vain, jos mahdollista, pahentuu. Siis tunne koirasi ja ennakoi - sinun tehtäväsi on huolehtia siitä, että sillä on turvallinen ja luottavainen olo ulkomaailman suhteen, ja ettei sillä ole mitään syytä rähjäämiseen! Vaikka kokisitkin, että koirasi remmirähjääminen on jonkinsorttista pomotusta, et siltikään voi mennä vastaehdollistamisharjoituksissa vikaan - rauhallisesta suhtautumisesta vieraisiin koiriin ei ole haittaa, oli koira luonteeltaan sitten dominoiva tai alistuva, ja dominoivan koiran "ojentaminen" sen rähähtäessä toiselle voi parhaimmillaankin vain provosoida sitä taistelemaan - sinun kanssasi. Sinä olet isompi, vahvempi ja ennen kaikkea viisaampi (toivottavasti) - sinä tiedät paremmin (toivottavasti).

Vastaehdollistamiskoulutuksesta kuulee joskus sanottavan, että siinähän palkitaan koiran huonoa käyttäytymistä. Tällä ei itse asiassa ole mitään merkitystä. Sanojeni vakuudeksi suosittelen lukijoita tutustumaan videoon tässä linkissä. Älä juutu miettimään laumasuhteita tai huonoa käytöstä sinällään, vaan katso eläintä. Katso sen käyttäytymistä. Mikä siihen vaikuttaa? Miten sinä voit siihen vaikuttaa? Mikä on eläimen tunnetila? Millä keinoin voit muokata sitä? Eläimen käytöksen, ja kaikkein vähiten koiran käytöksen, muokkaaminen ei ole rakettitiedettä, mutta ei sen puoleen mikään henkimaailman asiakaan; siihen ei kuiskaajia tarvita, vaan ihan vain kouluttamista.


Mitä taas tulee ennaltaehkäisyyn, tai toimimiseen siinä vaiheessa, kun remmirähjäämisen poiskouluttaminen on jo hyvässä vaiheessa, hyvä konsti on opettaa koira kulkemaan vierellä löysällä hihnalla. Itse käytän omilla koirillani "nätisti"-vihjettä erotuksena toko- tai tottisseuraamisesta. Kun koiralla on tehtävä suoritettavanaan, on toisten koirien ohittamiset oikeastaan vain tehtävän yleistämistä. Meillä koirat saavat hihnassakin haistella tienpientareita (tosin mitä nuorten urosten ylenpalttiseen haisteluun tulee, sitä on syytä rajoittaa syistä, joita olen tässä blogissa jo aiemmin käsitellyt) ja kulkea edelläni tai takanani - miten nyt haluavatkaan - mutta kun vastaan tulee toisia koiria, rullaluistelijoita tms, otan ne vierelleni kulkemaan. Samalla palkitsen ne häiriöiden huomioimattomuudesta, ja tulen tehneeksi vastaehdollistamisharjoituksen. Häiriöihin kun kannattaa vastaehdollistaa muihinkin kuin vain toisiin koiriin - koirat ovat hyviä yleistämään, ja hoksaavat täten nopeammin, että kiinnostavan/jännittävän/ihmeellisen häiriön ilmaantuminen tarkoittikin sitä namppaa.

Hyviä pointteja hihnakäytöksestä on kirjattu ylös myös täällä.

JK. Olen reissuillani pistänyt merkille, että mitä vähemmän koirilla käytetään hihnoja, sitä paremmin ne käyttäytyvät. Suomessa hihnan käyttämistä edellytetään miltei aina ja kaikkialla, ja koirilla on paljon ongelmia hihnakäyttäytymisessä. Italiassa kuri on hieman löyhempää, ja koirat käyttäytyvät keskimääräisesti ehkä hieman paremmin, mutta yli-innokasta toisten koirien luo pyrkimistä näkee sielläkin. Kroatiassa sen sijaan en suurella osalla koirista hihnaa nähnyt ollenkaan. Koiria on paljon, ja ne kulkevat rauhallisena omistajiensa kannoilla, tutkailevat maailmaa, mutteivät lähde kauas, saati ole kiinnostuneita toisista koirista. Kun omistaja pysähtyy juttelemaan tutulleen kadulla, koira lysähtää jalkoihin, ohikulkijoista piittaamatta. Ja merkittävin muuttuva tekijä näissä kolmessa esimerkissä oli hihna. Onko niin, että kun meillä on käytössämme hihna, unohdamme kokonaan koiran kouluttamisen,ja keskitymme sen sijaan estämään koiraa mekaanisesti hihnan avulla? Ja tunnetusti - vastustus lisää virettä.