Vahviste kuin vahviste?

Viimeisessä Canis-lehdessä oli parikin hyvää artikkelia vahvistamisesta (Jane Kilion: Miten hyödynnät koiran luontaisia mieltymiksiä? ja Sari Paavilainen: Käytöksen vahvistaminen - ei niin helppoa kuin voisi kuvitella, Canis 4/2011). Niistä innostuneena annoin viikko sitten tokoryhmälleni tehtäväksi tehdä listan koiran "kuumista käytöksistä", eli 10 toimintoa, joista koira eniten pitää. Tarkoituksena olisi sitten pohtia näiden hyödynnettävyyttä tottelevaisuuskoulutuksessa. Meidän koirien osalta lista niiden "kuumista toiminnoista" näyttää suurinpiirtein seuraavanlaiselta:

Liina

• jäljestäminen
• pallojen ja käpyjen saalistaminen
• eläinten jahtaaminen
• syöminen
• kepeistä taisteleminen
• narupallojen ym saalistaminen ja niistä taisteleminen
• huomio, rapsuttelut ja taputtelut
• kuoppien kaivaminen
• rievuista ym taisteleminen

Sulo

• minkä tahansa saalistaminen
• mistä tahansa taisteleminen
• lapiolle haukkuminen, kaivaminen
• jäljestäminen
• syöminen
• paikasta toiseen siirtyminen
• juokseminen
• ohjaajan huomio, taputtelut, jalkojen välistä pyörähtämiset

Sulon lista on siinä mielessä yksinkertainen, että siellä on listan yläpäässä muutama erittäin hyvin toimiva vahviste, jotka ovat aina käytettävissä. Koirassa on kuitenkin sellaisia ominaisuuksia (viretila heittää helposti yli), jotka rajoittavat noiden vahvisteiden käyttämistä. Toisaalta paine vaikuttaa Suloon voimakkaasti; jos se sitä kokee, sitä ei enää huvitakaan niin kovasti taistella - tämä näkyy esim. hakumetsässä maalimiesten Suloa palkatessa. Liinan lista ei ole yhtä suoraviivainen. Sillä on korkealla sijalla saalistamiskäyttäytymiseen liittyvät toiminnot, mutta ne ovat vähän välineestä riippuvaisia. Haistelu on molemmille hyvä vahviste, mutta esim. tottelevaisuudessa sitä ei voi juuri vahvisteena käyttää. Sosiaalinen palkka on molemmille toimiva vahviste, joskaan ei ihan kärkipäässä, mutta sitäkin noiden kanssa kannattaa jopa enemmänkin hyödyntää.

Maanantaina ei listojen läpikäyntiin asti päästy, sillä Tiia oli sopivasti käymässä täällä Jyväskylän päässä, ja - vähän aihetta sivuten - pyysin häntä opastamaan tokoryhmäläisille koirien kanssa leikkimistä. Se kun ei ole niin helppoa kuin voisi äkkiseltään kuvitella, ei minulle ainakaan. Tai jos onkin helppoa, niin ainakin siinä voi kehittyä ja tulla paremmaksi. Miksi nimittäin jättää käyttämättä hyvä vahviste, leikkiminen? Ja miksei samantiensä voisi opetella käyttämään tuota vahvistetta paremmin? Vahvisteen muoto vaikuttaa käytökseen, ja on iso kasa sellaisia käytöksiä (ja toisaalta sellaisia koiria), joita on tietyistä käytöksistä parempi vahvistaa vauhdikkaalla ja virettä nostavalla palkalla. Toisaalta leikkiminen parantaa ohjaajan ja koiran suhdetta, ja sen avulla on helppo rakentaa esim. treenikenttään tunnetta, että se on paikka, jossa tapahtuu kaikkea mukavaa ja jännittävää nimenomaan ohjaajan kanssa, ulkomaailmasta viis.

Kirjaan nyt tähänkin muutamia huomioita leikkimisestä, ja sen käyttämisestä vahvisteena. (Huomiot on kirjoitettu lähinnä sellaista koiraa ajatellen, jolle leikkiminen ei ole alkujaan ylimaallinen vahviste.)

• Koira on vahva. Ei ohjaaja. Leikin tarkoitus on vahvistaa koiraa, joten koira on se, joka määrää tahdin! Ohjaajan ei siis tule näyttää koiralle lihaksiaan, vaan päinvastoin vähän niin kuin mennä mukana kuin märkä rätti. (Toisaalta ohjaaja pystyy kyllä valitsemaan, haluaako vahvistaa esim. tasaista taaksepäin vetämistä taisteluleikissä, vaiko antaako koiran esim. tappaa patukkaa - näistä ensimmäinen on parempi vaihtoehto, jo koiran fysiikkaakin ajatellen.)
• Leikkivahvistetta pystyy kehittämään, tehostamaan ja parantamaan, jos koiralla ylipäänsä on minkäänlaista kiinnostusta ohjaajan kanssa leikkimiseen. Kaikki koirat (kuten Liina) eivät välttämättä alkujaan ole esim. häiriötilanteessa kovin innokkaita leikkimään. Tällöin on erityisen tärkeää, että koulutus/leikkihetket pysyvät lyhyinä! Koiraa vahvistetaan jo hyvin pienestä; se voi olla alussa pelkästään lelun ottaminen suuhun. Koira saa kantaa lelun esim. autolle, mutta jos se sen tiputtaa, lelu jää. Tuokiot lopetetaan silloin, kun koiralla on kaikkein hauskinta. Ja mitään irrotusharjoituksia ei tehdä silloin, kun rakennetaan leikkimiseen intoa, ja leluun kovaa halua.
• Samassa sessiossa ei käytetä ruokaa ja leikkiä sekaisin! Jos koira esim. hetsataan leluun, se myös palkataan lelulla. Älä lupaa siideriä ja tarjoa makkaraa, Tiiaa lainaten...
• Pyritään siihen, että koira on aktiivinen osapuoli, ja ohjaaja passiivinen. Alussa rooli voi kuitenkin olla päinvastainen, jotta koira saataisiin koko aiheesta ylipäänsä innostumaan, MUTTA jos ja kun koira osoittaa innostusta ja aktiivisuutta, sille on annettava tilaa, ja alettava vähitellen kääntämään asetelmaa päälaelleen.