Viikonloppu kului riisenimestiksissä talkoolaisena, lauantaina ek:lla ja tänään su hakumetsässä maalimiehenä. Kelit suosi, eikä ollut paljon hirvikärpäsiäkään, joten viikonloppua voisi kuvailla varsin onnistuneeksi. Porukka oli mukavaa, tuomarit oli mukavia, töitä tehtiin leppoisalla asenteella, ja päälle saatiin nähdä vielä hyviä koirakoita, niin mikäs siinä! Etenkin tänään nähdyt suoritukset hakuradalla olivat hyvin opettavaisia. Kaikki eivät ikävä kyllä onnistuneet, mutta niitä epäonnistumisia on tällaisen keltanokan haun saralla turha lähteä ruotimaan - mistäpä minä tietäisin, mitä niillä koirakoilla on taustallaan - mutta niistä onnistumisista voi ainakin ottaa mallia, tai vähintään tavoitteita asettaa! Sen nimittäin huomasin, että parhaimmillaan hakukoirakon työskentelyä on todellinen ilo seurata. Ohjaajan tehtävänä on - paitsi kouluttaa koira lajiin - antaa koiralle tilaa tehdä sitä työtään, kun "tositilanteessa" ollaan. Koiraan pitää luottaa, ja toisaalta koiralla pitää olla niin kova palo löytää ne ukot metsästä, että huonoon saumaan tulleen luoksetulokäskyn voi ohittaa. Loppupeleissä kun koiran kauniilla pistotyöskentelyllä tai hallittavuudella ei ole mitään merkitystä silloin, jos ukkoja jää metsään. Toisaalta ne parhaimmat ohjaajat eivät hirveästi koiriaan metsässä edes käskyttäneet - koirat olivat tilanteen tasalla ja hoitivat oman osuutensa, tarkistaen ne alueet, jotka ohjaaja niille osoitti, ja ohjaajat ohjasivat koiriaan kauniisti ja eleettömästi. Näin ensimmäistä kertaa hakukoetta seuranneena tuli olo, että toiset ohjaajat - luokasta riippumatta - kovasti käskyttivät koiria pois pistoilta, ja toiset kehuivat koiria hyvistä pistoista, ja kutsuivat tekemään uutta. En tiedä, onko ero vain koiran koulutustasossa, vai liittyvätkö nämä asiat koirakon yhteistyöhön noin niin kuin laajemminkin.
Jotta kivahan sitä hakuakin olisi taas päästä treenaamaan. Kun ehtisi. Aika tuppaa olemaan se ensimmäisenä loppuva resurssi, ja sitä aikaahan se hakuilu ennen kaikkea vaatii. Noin niin kuin kuriositeettina sanottakoon, että siinä vaiheessa, kun koiralla alkaa työskentelyn perusteet olla hallussa, on siirryttävä umpipiiloihin, ja maapiilojakin pitäisi saada käyttöön - niitähän ne sitten ylemmissä luokissa pääasiassa ovat. Minun piiloni oli juurikin maapiilo - se oli niin mukava, että siellä melkein meinasi ruveta nukuttamaan ;) Ja kisoissahan hakumaalimiehenä oleminen on paljon helpompaa kuin treeneissä - on vaan ja odottaa, että koira ilmaisee ja tuomari tulee hakemaan pois.
Tällä viikolla Sulon ja Liinan kanssa ollaan tehty vähän tottista ja pikkuisen esinetreeniä. Sulon kanssa otettiin tottiksia pihassa, mutta huomasin, ettei noita tuttuja liikkeitä ole juurikaan hyötyä omassa pihassa treenata. Ensisijaisesti kun me nyt tarvitaan rutiinia kentille ja häiriössä tekemiseen. Tänään kävinkin pyörähtämässä vielä pikaisesti Viihdekeskuksella, häiriötä siellä ei ollut tarjolla, mutta päästiinpä tekemään eteenmenot ja jäävät. Sulon vire meni vähän yli, mutta Sulon tuntien se paineistuu häiriöstä ja mun jännittämisestä sen verran, että todennäköisesti koetilanteessa sitä ongelmaa ei enää ole... Eli sen kanssa pitää vaan saada liikkeet niin selkärankaan, että se suorittaa ne oikein paineistumisesta huolimatta. Liikkeistä sen verran, että eteenmenoja ollaan tehty nyt aika paljon - kotonakin ruokakupille - ja nyt kentällä tehtiin pitkästä matkasta, varmaan joku 70-80 metriä. Siinä Sulo alkoi jo vähän kiemurrella, kun etsi palloaan. Tehtiin toinenkin vähän lyhyemmällä matkalla, nyt Sulo eteni suoraviivaisemmin. En tiedä kyllä vielä yhtään, miten nämä toimisivat vieraassa paikassa osana tottiskaaviota. Jäävät tsekattiin, liikkeestä istuminen ja maahanmeno ja luoksetulo. Korkeassa vireessä alkaa tarjota maahanmenoa istumisesta, otinkin niitä kaksi, yhden vain vähän etääntyen, toisen tottiskaavion mukaisesti. Sulo teki kuitenkin oikein ja pääsin palkkailemaan. Maahanmeno oli hyvä, ja luoksetulo muuten, mutta jäi vähän väljäksi. Noutoja ja hyppyjä ei nyt tehty, ei ollut aikaa hirveästi, enkä ehtinyt lämmitellä tai jäähdytellä tarpeeksi hyvin niihin. Plus että haluan ehkä vähän säästellä Sulon jalkaa, nyt se on ollut hyvä, ja toivottavasti pysyykin sellaisena...
Liinan kanssa ollaan yritetty tehdä paljon leikkitreeniä, jossa kovasti kehun sitä pallon kantamisesta. Treenituokioiden pitäminen tarpeeksi lyhyinä on mulle yhä aika haastavaa. Tekniikkatreenin osalta ollaan tehty liikkeestä istumista, jotka alkaa pikkuhiljaa sujua. Luoksetulon tsekkasin 20 metristä, se meni oikein korrektisti, mutta tein het uuden perään, jossa palkkasin Liinan vapaasti kovasta vauhdista. Liinalle en sitä himmailua halua missään tapauksessa luoksetuloon, joten yritän noiden vapaiden palkkauksien avulla huolehtia vauhdin pysymisestä. Eteenmenoja ollaan tehty myös. Yhtenä aamuna Liinan eteneminen (ruokakuppi eteenmenopalkkana) oli kovin hidasta, joten vedin Liinan pois kupilta, ja lähetin sen uudelleen. Nyt meni lujaa :)
Esineitä ollaan tehty kotona vähäsen. Nyt alkaa Liinalle löytyä etenemistä ja vauhtia! Esinemotivaatio on kuin taikaiskusta parantunut huimasti ihan lyhyessä ajassa, Liina etenee nyt suoraan helposti 15 metriä laukalla, paikallistaa esineen, ja tuo sen laukalla takaisin. Ollaan tehty myös esineen paikallistamista yhdessä (tämän kopsin Tiialta). Esineet olen vienyt joko Liinan kanssa yhdessä, tai sitten Liinan nähden. Nyt tuntuu siltä, että ollaan Liinan esinetreenin kanssa pisteessä, josta on jo helppo jatkaa eteenpäin.
Sulo on saanut tehdä esinetreeniä metallinoutokapulalla. Sille kun on vähän hankalaa tuoda sen mielestä ei niin miellyttäviä materiaaleja, joten harjoitellaan nyt sitten tätä. Vaikka metallinoutokapula on Sulolle muuten vähän epämiellyttävä, niin etsimään päästessään Sulolla on kierrokset niin korkealla, että se suostui aika helposti sitten tuomaan senkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti