perjantai 14. lokakuuta 2011

Liinan tottisten tilanne

Pieni päivitys, missä ollaan Liinan tottisten suhteen menossa.

Paikkamakuu onnistuu hyvin tokon alo-luokan malliin. On jonkun kerran varastanut perusasennon, vaikken sitä juuri otakaan. Häiriköitynä tätä pitää vielä treenailla, sekä minun selin ollen.

Seuraamisen käännökset on edistynyt paljon. Täyskäännöksiä pitää vielä vähän harjoitella, mutta paljon on mennyt eteenpäin; Liina on hoksannut takamuksensa olemassaolon! Kestää matkaakin, ja osaa hakea paikan uudelleen, jos kontakti jostain syystä katkeaa. Ei-optimaalisessa viretilassa joskus jätättää. Pidempää kaaviota pitää vielä vähän harjoitella.

Jäävistä istuminen on varmin. Maahanmenoa himppasen epäröi. Seisomisen osaa aika huonosti vielä, sitä pitää paljon varmistella. Nämäkin on kyllä edistynyt ihan hyvin, mutta vielä pitää vahvistella.

Luoksetuloja olen muutaman kerran ottanut 10-20 metristä eteen, ja sitä vauhtia on nyt alkanut löytyä! Ihan hyvä siis, että ollaan niitä vauhtiluoksetuloja tehty paljon. Himmaaminen vähentynyt huomattavasti, ja hyvin löytää oikean paikan. Sivullesiirtymisiä ollaan otettu jonkun verran; sellaista takamuksenheittoa ei näissä vielä ole, mutta pikkuhiljaa...

Noutoon ollaan tehty vauhtia; sinällään liike on ihan siisti, mutta palautukseen pitää saada vain kova kiire, mitä siinä ei vielä ole.

Hypyt on vielä vähän vaiheessa. Periaatteessa osaa hypyn, mutta pitää vielä varmistella; joskus jää jumittamaan "oliko tämä varmasti se mitä halusit?" Metrisellä on joskus ponnannut vauhtia esteestä; teemme siis ensin tekniikan kuntoon matalamman esteen kanssa. A-este on vähän edistynyt, viime treeneissä kesti sen, että menin niin paljon esteen taakse, ettei Liina enää nähnyt mua. Kunhan saadaan varmuus hyppyihin, uskon, että noudon liittäminen ei tule olemaan vaikeaa.

Eteenmeno on ehkä eniten vaiheessa. Paljon pitäisi vain tehdä eteenlähetyksiä eri paikoissa.

Viretilaan olen ollut tosi tyytyväinen, ja treeniliivin päälle pistäminen aikaansaa Liinassa nykyään innostuneen reaktion. Liina on myös alkanut palkkautua hyvin leikkimällä, vaikka ruokavahviste sille useimmiten se ykkönen onkin. Jos kehittyminen jatkuu samalla tahdilla, pitäisi meidän viimeistään ensi keväänä olla hyvinkin BH-koekunnossa.

Vielä muutama kuva, kuvat on taas jälleen kerran ottanut Terhi Lylyjärvi - Terhille kiitos!

Ukkoa on menossa etsimään sekä koira että ohjaaja

Täällä se on!

Missä rulla???
Löytyi!

Palloleikkejä Killerillä :)


Heitäheitä uudestaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti