Yritän olla (nykyään) suuremmin ottamatta kantaa toisten ihmisten koulutusmetodeihin, ainakaan pyytämättä. Se kun tuppaa olemaan loputon suo lähteä käymään eipäs-juupas-taistelua, jonka lopputulemana tulet leimatuksi tissinvälikoiria namittamalla lahjovaksi kukkahatuksi. Sinällään sekin on sama, miksi minut kouluttajana leimataan, sillä tulokset puhukoot puolestaan. Jos niitä ei ole, niin sitten ne eivät puhu, ja loppu on kuulijan käsissä. Suoranaisiin epätotuuksiin ja valheellisiin väittämiin olen kuitenkin eräissä sosiaalisen median välineissä kokenut itseni pakotetuksi ottamaan kantaa. Usein huomaan erimielisyyksien kilpistyvän siihen, onko johtajuus olennainen tekijä eläinten (koirien) ja ihmisten välisissä suhteissa, ja totteleeko se elukka vain sen herkun toivossa vai jostain syvemmästä kunnioituksesta auktoriteettia kohtaan, ja onko ongelmakäytöksissä kyse johtajuudesta, sen puutteesta, uhmaamisesta vai mistä.
Jotkut naksutinkouluttajat (käytetään nyt tätä termiä, viitaten termin ongelmien suhteen kuitenkin aiempaan tekstiini) ovat kiertäneet tämän johtajuuskuvion toteamalla, että eri lajien yksilöt eivät lauman määritelmän valossa laumaa muodosta alkuunkaan, ja että jos ei ole laumaa, ei ole johtajaakaan. Mitä laumadynamiikasta sitten tutkitusti tiedetään koirien tai susien osalta? Kyläkoirille tai villikoirille ei ole luontaista kerääntyä laumoihin toisin kuin esim. susille, eikä niillä tällöin voi ajatella olevan ns. luontaista hierarkian tajua, jos nyt tällaista termiä voi edes käyttää (ks. lisää). Toisekseen laumahierarkiatutkimuksissa on ylipäänsä menty metsään aloittamalla tutkimus vankeudessa elävien eläinten parista, jolloin käsitykset laumahierarkiasta ovat vähintäänkin kieroutuneita - mm. susien laumahierarkiaa tutkinut David Mench on tarttunut aiheeseen (ks. esim. tutkimusartikkeli).
Henkilökohtainen uskomukseni - ja nimenomaan uskomus siksi, että minulla ei ole tälle uskomukselle juurikaan esittää tieteellistä näyttöä tueksi, vaan lähinnä sitä kuuluisaa arkielämän mutua - on, että koirien ja ihmisten välille muodostuu side, jota voidaan laumaksikin kutsua. Jos nyt jotain tieteellistä todistusvoimaa pitäisi tälle väitteelle hakea, viittaisin tutkimuksiin koirien kyvystä tulkita ihmisten eleitä ja turvautua ihmiseen tilanteissa, joissa ne eivät tiedä, mitä tehdä (tiivistelmää aiheesta ja johdattelua lisätiedon lähteille täällä). Toisekseen koirien ja ihmisten yhteisen taipaleen voi sanoa lähentelevän jopa co-evoluutiota; vähintäänkin vuosituhansien mittaisen yhteiselon on täytynyt suosia niitä koirayksilöitä, jotka osoittavat kykyä mukautua ihmisen lajinomaiseen käyttäytymiseen.
Laumanjohtajista ja johtajuudesta
Jos on lauma, sillä on oltava johtaja. Vai kuinka? Näkemykseni on, että tavallaan kyllä, toisaalta kysymys on paljon moniulotteisempi. Ajatellaanpa ihmisyhteisöjä. Perheessä on useimmiten kaksi vanhempaa. Perinteisesti puhuen miehiä on pidetty perheenpäinä, käytännössä kuitenkin naiset ovat usein pitäneet hiljaista valtaa. Toisinaan miehet ovat pitäneet valtaa nyrkkiensä voimalla. Omia vanhempiani olen pitänyt tasa-arvoisina, ja niin pidän tämän nykyisenkin pienen perheeni perussolua, minua ja miestäni. Joissain asioissa päätökset tekee mieheni, joissain minä, joistain sovitaan yhdessä ja etsitään tarvittaessa kompromissejä. Kuulostaako tutulta?
Entäpä työpaikat sitten? Työpaikoilla on tyypillisesti johtaja. Kuten erilaisilla yhdistyksilläkin. Tarkastelisin kysymystä yhteisöjen johtajuudesta mieluiten hyvän johtajan ominaisuuksien kautta, sillä kaikki valitettavasti tietävät arkikokemuksesta, että suinkaan kaikki johtajat työpaikoilla eivät ole hyviä johtajia, eri syiden takia. Johtajan tärkein ominaisuus on nähdäkseni tieto ja osaaminen. Hyvällä johtajalla on oltava tietoa ja näkemystä, ja kykyä luotsata joukkiotansa eteenpäin, mielellään vielä oikeaan suuntaan. Hyvä johtaja saa joukkionsa tekemään sen mielellään, sillä hyvä johtaja osaa kannustaa ja palkita. Hyvä johtaja osaa myös vaatia tarpeen tullen, muttei koskaan oikeudettomasti tai epäreilusti. Hyvä johtaja on johdonmukainen mutta tarvittaessa joustava. Tällaista ihmistä tuppaamme kunnioittamaan yleensä sanomattakin, ja tällaisten ihmisten toivoisi päätyvän sinne johtajan paikoille.
Yrityksessä alaiset ja perheessä lapset ovat päätöksenteon kohteena, heille asetetaan rajoja ja reunaehtoja, mutta ainakin yrityksissä heidät myös palkitaan eforteistaan, toisissa runsaammin, toisissa kitsaammin. Perheissä palkitseminen voi olla sosiaalista hyväksyntää, kehuja, joskus jotain konkreettistakin.
Koirat ja johtajuus
Miten tämä kaikki sitten liittyy koirien asemaan perheissä tai niiden kouluttamiseen? Nähdäkseni hyvinkin oleellisesti. Kuten perheissä tai työpaikoilla, koiratkin ovat päätöksenteon kohteina; niiltä ei useimmiten kysytä, missä ne haluavat asua, millaisesta kupista syödä ruokansa tai harrastetaanko agilityä, tokoa vai hakua. Siinä mielessä koirillakin on johtaja, perheen ihmispää tai -päät. Ajatuksessa ei sinällään ole mitään ongelmallista, mutta ongelmat tulevat mielestäni ajatusmallin sovellutuksista ja laajentamisesta kokonaiseksi teoriaksi.
Johtajuusteoria koirien kanssa tulee kuvaan yleensä siinä vaiheessa, kun huomataan, että joku asia on mennyt pieleen. Kyseessä voi olla remmirähjääminen (käsitelty edellä), hihnassa kiskominen, omistajan "komentaminen" haukkumalla, merkkailu, astuminen, ruoan puolustaminen, (lisää omasi listaan)... Jopa seuraamisessa jätättämistä olen kuullut käsiteltävän johtajuusongelmana (!!!). Tilannetta ruvetaan sitten korjaamaan ottamalla koiralta johtajuus pois. Tähän asetelmaan kuuluu nimittäin olennaisesti se perusajatus, että koira haluaa johtajuuden itselleen. Lähtökohtaisesti, vähän niin kuin luonnonlakina, tyyliin lämpö pyrkii levittäytymään tasaisesti. Tämä on ensimmäinen harha-askel. Koirat nimittäin (yllätys, yllätys!) vain harvoin tavoittelevat johtajuutta. Toki jotkut yksilöt ovat dominoivampia kuin toiset, ja ulottavat selvät dominointiyrityksensä myös ihmisiin, mutta näitä yksilöitä on koko koirapopulaatiosta hyvin pieni osuus.
Ongelmana ei nähdäkseni niinkään ole se, että koirat haluaisivat ihmisiltä valtaa, vaan se, että ihmiset antavat niille valtaa, jota ne eivät osaa käsitellä. Vallalla tarkoitan tässä yhteydessä lähinnä päätösvapautta siihen, miten erilaisissa tilanteissa käyttäydytään. Koirilla ei ole ihmisten maailmassa eteentuleviin tilanteisiin mitään sisäsyntyistä käytösmallia, eivätkä ihmiset kouluta niille mitään toivomaansa käytöstä. Koirat jätetään siis yksin niille oudoissa tilanteissa (esim. toinen uhkaavasti käyttäytyvä koira tulee vastaan lenkillä). Käytännössä on siis ns. luojassaan, mitä koira tekee. Jos se tekee jotain ei-toivottua, sitä saatetaan kieltää, muttei kuitenkaan anneta ohjeita toivotusta käytöksestä. Sitten koiran annetaan harjoitella käytöstä vähän aikaa, kuitenkin tarpeeksi, jotta käytöksestä tulee vahva, nimetään se ongelmaksi, mennään koirakorjaajalle ja saadaan diagnoosiksi johtajuusongelma. Se, mitä tämän jälkeen tapahtuu, riippuu koulukunnasta. Yhdet pistävät koiran jääkaudelle, toiset heittelevät kolinapurkkeja, kolmannet selättävät, neljännet ottavat sähkö-, sitruuna- tai vastaavan pannan käyttöön, viidennet kaikkea tätä yhdessä. Hyvin tyypillisesti kuitenkin johtajuutta aletaan ottaa takaisin positiiviseen rangaistukseen (jotain epämiellyttävää lisätään) turvautuen kuitenkaan missään vaiheessa kertomatta koiralle, miten sen oikeasti toivotaan käyttäytyvän.
Joten kyllä, mielestäni rajat ovat koirille hyvä juttu. Ja kyllä, minä olen omien koirieni johtaja, sillä minä kerron niille, mitä tehdään missäkin tilanteessa, ja mitä niiltä odotan - ne eivät yleensä ottaen saa päättää sitä itse. On kuitenkin täysin kohtuutonta ja epäoikeudenmukaista eläimiä kohtaan, että ne ensin jätetään ihmisten maailmassa tuuliajolle, eikä niille vaivauduta opettamaan alkeellisimpiakaan peruskäytöksiä, ja kun ollaan tämän seurauksena ajauduttu erilaisiin ongelmiin, näitä ongelmia aletaan kitkemään erilaisilla pelkoa ja kipua, vaikka vain "pienessäkin" mitassa aiheuttavilla menetelmillä.
Meille on annettu isot aivot ja olemme niitä hyödyntäen väitetysti käyneet Kuussa asti. Miksi ihmeessä emme pysty käyttämään näitä aivoja käsitellessämme kumppaneiksi ottamiamme otuksia?
Lue myös: Helena Telkänranta SEY:n sivuilla koirien ja susien johtajuudesta
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti