torstai 21. huhtikuuta 2011

Jälkitreenit jatkuu

Liina ja Sulon on päässyt verestämään muistiaan jälkikeppien ilmaisun osalta tällä viikolla joka päivä. Ensin ilmaisu kuntoon, ennen kuin ruvetaan tekemään kunnon jälkiä. Mulla ei ole pienintäkään epäilystä siitä, etteikö nuo osaisi jälkeä ajaa, ja etteikö motivaatio siihen olisi kohdillaan, mutta kun niiden keppienkin olisi ruvettava nousemaan sieltä. Tiistaina käytiin kotona purkamassa keittiön kalusteita, samalla tein koirille keppiruudut pihalle. Palkkana kissanruokaa. Ja avot, sehän toimi! Kunnon motivaattorilla yritystäkin löytyy.

Keskiviikkona samaa porukoiden pihalla. Ilmeisesti oli liikaa vaikeuselementtejä tai sitten molemmilla keskittymisongelmia, kun ei oikein tahtonut onnistua treeni toivotunlaisesti. Liina alkoi ilmaisemaan käpyjä (tiedä niistä oliko niihin joku koskenut), kulmakeppejä (otin pois), tai sitten se meni vain maate mun edessä, tai lähetettyäni sen ruutuun, kääntyi avuttoman näköisenä mua katsomaan vain. Kyllä se sieltä kepit ilmaisi, mutta ei kauhean onnistunut treeni. Eli ei enää tossa pihalla ruutuharjoituksia, oli ehkä liikaa häiriöjälkiä siinä. Sulolle tein lyhyen, tallatun jäljen, jossa viisi keppiä ja yksi kulma. Ensin se porsasteli jäljen läpi kiinnittämättä mitään huomiota keppeihin. Lähetin sen uudestaan, jolloin se nosti kaikki kepit, mutta ei tää nyt ihan taiteen sääntöjen mukaan mennyt. Jatkamme siis ruututreeniä.

Liina on harjoitellut kolmen askeleen seuraamista ilman apuja. Tavoitteena täydellisyys. Kontaktiahan se pitää hyvin ja lähdöt on tiiviitä, mutta kahden askeleen jälkeen se siirtyy sivusuunnassa puoli metriä. Pikkuhiljaa hyvä tulee. Tykkäsin kuitenkin treeneistä, tiiviyttä alkoi löytyä, ja Liina teki kivalla intensiteetillä. Palkaksi se sai metsästää käpyjä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti