Liinan kanssa oltiin viime lauantaina KS-bernien järjestämässä tottisseminaarissa Längelmäen Kana-Areenalla. Kouluttajana oli Markus Kuusela. Seminaari oli hyvä ja antoisa, ja kouluttajan ajatukset allekirjoitettavissa. Meidän osalta viesti oli yksinkertainen: lisää aktiivisuutta. Tekniikkaa on, mutta se tunnepuoli… Ohjaajan pitäisi uskaltaa heittäytyä ja saada näin koira mukaan, pelata ja leikkiä niillä leluilla ja sellaisilla tavoilla, joista koira innostuu ja aidosti pitää. Vuorollamme emme paljoakaan tehneet, seuraamista vähän ja noutoa, mikä riitti tekemään selväksi meidän tekemisen suurimman puutteen, sen iloisuuden ja vietikkyyden poissaolon. Vähän luuseriolo, että on onnistunut mokaamaan noinkin olennaisessa asiassa kuin hyvän tunnetilan luomisessa tekemiseen. Tämä näkyy esim. seuraamisessa; Liina tulee hyvin mukana imuuttamalla, mutta kun tähän lisää käskyn, Liina kyllä yhä tekee, mutta ikään kuin latistuu. Vihjesana ei ole sille mahdollisuus palkkaan, vaan käsky ja velvollisuus. Tämä olisi nyt saatava muutettua, minkä takia mun pitäisi malttaa jättää totinen tottis toisille ainakin vähäksi aikaa, ja rakentaa vaan sitä tunnetilaa yhteiseen tekemiseen. Että se ei olisi suorittamista kummallekaan, vaan yhteinen, hauska ja palkitseva leikki, jossa myös mun pitäisi olla mukana sata lasissa. Aktiivisuudesta hyvin sanottua oli se, että aktiivisuus ei tule tyhjästä; ensin ohjaaja aktivoi koiraa, ja pikkuhiljaa – tunneoppimisen kautta – koira pyrkii itse aktivoimaan ohjaajaa. Tähänhän ajattelen naksutinkoulutuksenkin perustuvan, eläimen aktiivisuuteen kouluttajaa, tai ehkä paremminkin tehtävää kohti. Missäköhän välissä olen onnistunut tekemään tästäkin vain hallintaa?
Käytännössä olen ajatellut, ja tehnytkin jo niin, että tosiaan ei tositottiksia ennen kuin pystyn oikeasti palkkaustavoilla ja omalla toiminnallani pääsemään paremmin käsiksi tuohon tunnetilapuoleen. Kyllä sinne pääsee, ja on siellä Liinassakin tavaraa mitä muokata, siitä ei homma tosiaankaan uskoakseni jää kiinni, kyllä se on ihan kokonaan ohjaajan käsissä tämän aktiivisuuden kehittyminen. Sen sijaan me naksutellaan kaikkea enemmän ja vähemmän turhaa, uusia juttuja, joita ei tarvitse niin kauhean vakavasti ottaa. Liina syttyy näistä sheippaustreeneistä, siitä oikein näkee miten se pinnistelee miettiessään miten sen palkan oikein saisi. Ei se silloin ota häiriötä eikä lähde huitelemaan omiaan. Toisekseen me sitten leikitään. Tennispallot on Liinalle rakkaita, joten leikitään ainakin niillä, oli meillä tuossa taannoin oikein hauskat keppileikit; heittelin Liinalle keppiä ja piilotin sitä välillä lumihankeen, ja toinen oli ihan tohkeissaan. Ja sitten siitä toki taisteltiinkin. Useimmiten Liina voitti ;) Tuon oman roolin aktiivisuuden synnyttämisessä näin oikein selkeästi tuossa keppileikissä: Liina tuo kepin, ja jää sen kanssa ihmettelemään, että mitäs sitten. Se vaikuttaa siltä, ettei sitä oikeastaan enää kiinnosta sen kepin kanssa leikkiminen. Mutta annas olla kun itse tartun keppiin, silloin Liina alkaa jahdata sitä hurjasti ja puree mua käsiin yrittäessään niin kovasti saada sitä itselleen. Liinalla ei ole vielä sitä ajatusmallia, että se voisi mulle aktiivisesti tarjota sitä leikkiä, vaikka toki se usein kotona tulee tiputtelemaan leluja jalkoihin, milloin sitten leikitäänkin niillä. Josko se tästä. Kun saan Liinan hyvin mukaan leikkiin, alan ottamaan yksinkertaisia liikkeitä leikin lomaan, nyt ollaan tehty istumisia. Liina on kokenut vissiin jotenkin niin, että se käsky lopettaa leikin ja kaiken hauskan. Onneksi on kuitenkin tennispallot, jotka on hauskoja istumisen jälkeenkin. Kun pystyn yksinkertaisessa leikki-istu-leikki-treenissä ylläpitämään hyvää virettä ja mielentilaa, otan pikkuhiljaa perusasentoja mukaan tähän. Vielä ei ole kuitenkaan niiden aika, nyt vain malttia…
Pari päivää oltiinkin ihan keskenämme Liinuskan kanssa, kun Sulo jäi vanhemmilleni maalle (osasyynä tähän Liinan tärppipäivät, jotka saa tämän kaksikon harrastamaan erinäisiä likaisia touhuja huolimatta Sulon pallittomuudesta). Selkeästi tämä teki hyvää Liinalle, ja myös mun luottamukselle sitä kohtaan. Nyt kun meidän evakkoasumus on ihan täällä ihmisten ilmoilla, koiria ei voi päästää ovesta pihalle miten huvittaa, ja niiden perään pitää vähän katsoakin. Kuitenkin kun tein tuossa lumitöitä (mistä puheenollen, eikö se kevät voisi jo tulla sieltä???) ja Liina oli vapaana pihassa, ohi meni muutamat koirat, mutta ei Liina perään lähtenyt, katsoi kyllä kiinnostuneena ja halusi mennä tarkistamaan jäljet niiden mentyä, mutta pysyi mun lähellä. Sitä voi myös kuljettaa aika hyvin ilman hihnaakin tuossa kävelyteillä, se pysyy kivasti lähellä ilman sen suurempia houkutteluja. Tosin lenkillä sillä yhä esiintyy välillä korvattomuutta luoksetuloissa; jos vastaan tulee toisia koiria tai hevosia, kuten kotona Laukaassa, se ei ryntää niiden luokse välttämättä mutta jää tuijottamaan eikä reagoi ensimmäiseen eikä toiseenkaan luoksetulokutsuun. Äänen korottaminen auttaa, mutta eihän sitä viitsisi aina huudella kurkkuaan käheäksi tota yhtä tyyppiä. Eli meille vaan lisää luoksetulotreenejä, yhä vaan…
Sunnuntai-iltana kävin vielä Doggietreeneissä. Tällä kertaa oltiin kaksin Essin kanssa. Oli kivat treenit, etenkin, kun ohjaaja oli antanut itselleen luvan olla ottamatta painetta mistään. Naksuttelin Liinalle takajalkojen liikutusta, kun etujalat oli puupöllillä. Uutena opeteltiin merkin kiertäminen, missä Liina teki muhun ison vaikutuksen. Olen toki tiennyt ja huomannut, että se oppii asioita nopeasti, mutta tämä ei vaatinut montaa toistoa, kun se jo kierrä-vihjeestä meni törppöä ympäri. Toki palkan paikalla ja suunnalla avitin tässä, mutta on se silti vaan niin fiksu :) ! Lisäksi hypittiin vähän uudella tyylillä, jonka pitäisi auttaa koiraa hahmottamaan itse hyppäämiskohtaa. Tämä oli aika hauskaa. Hyppyä tein vielä perinteisestikin, tosin takaisinhyppy meinas olla ongelmallisempi.
Kotipihatottiksia ei enää niinkään tehdä täällä porukoiden tykönä, mutta leikkipuiston kenttä on ihan tossa lähellä, ja siinä olen nyt kerran käynyt tottistelemassa. Pari sessiota molemmille, Liinalle ihan vain pallopelejä, istumisia väliin, ja pari luoksetuloa. Johan niihin on tullut vauhtia! Sulo teki seuraamisen, jäävät ja kaukoja. Ei nää nyt ihan kamalia ole. Seuraamisessa kontakti tippui ja kenotusta esiintyi, mutta missiona on nyt vahvistaa sitä, että vaikka seuraamisen kontakti häiriön vuoksi tippuisikin, Sulon kannattaa pyrkiä paikkaamaan tilanne ja yrittää virheestä huolimatta. Tätä aihetta pohdiskelinkin tuossa joku aika sitten täällä, ja myöhemmin tajusin, että Sulolla tosiaan taitaa se tilanne olla se, että sillä hajoaa pakka virheen jälkeen. Eli enemmän vaan sellasta vähän kokeenomaista treeniä, missä sallin sen tehdä virheitä, ja palkkaan ”uudesta yrityksestä”, eli siitä että se nostaa itse itsensä, ilman eri vihjettä, takaisin siihen oikeaan vireeseen ja hakee seuraamispaikan uudelleen. Luullakseni meidän edelliseen koesuoritukseenkin vaikutti se, että tätä en ole sille juurikaan opettanut. Jäävissä ei ollut ongelmia. Kaukoissa ennakoi maahanmenoja, joten palkkasin vain pitkästä istumisesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti