Viikonloppu kului vilkkaan Säkylässä Saksanpaimenkoiraliiton kansallisten lajien leirillä. Antoisa viikonloppu oli. Että mistäköhän sitä alottaisi... No, me olimme hakuryhmässä. Alkuun kyllä ilmoittauduin jälkiryhmään, mutta kun alkoi näyttää siltä, että lumet eivät ehdi sulamaan, että päästäis kunnolla jälkeä tekemään, päätin vaihtaa ilmoittautumisen hakuryhmään. (Liinalla pitäisi ottaa keppi-ilmaisut tehotreeniin, mutta koska ne on niin alkutekijöissään, en olisi niitä nyt tehnyt kuitenkaan, seuraavaksi eniten meillä olisi tarvetta pitkille vieraiden tekemille jäljille, joita ei nyt oltais päästy tekemään.) Kiva ryhmä meillä olikin, ja hyvä kouluttaja, Riikka Veikkanen (hyvä mainita nimeltä niin löytää google nämä toivottavasti positiivisiksi miellettävät referenssit ;)). Majoituksen jaoimme Terhin ja Lakun kanssa. Liinalla ja Lakulla meni oikein hyvin, ei tullut riitaa tai rähäkkää - mitä nyt ensi alkuun Liinan piti vähän rähistä Lakulle, mutta lopulta se ei kunnolla edes komentanut vaikka Lakulla oli jatkuvasti jylpytykset mielessä ;). Aikuiset koirat saivat siis jäädä kotiin tällä kertaa. Tämä tekee ihan hyvää mun ja Liinan suhteelle olla välillä ilman Suloa.
Lauantaina vietettiin päivä metsässä, ja ehdittiin tehdä joka koiralle kaksi kierrosta metsässä. Välissä nautittiin paikallisen alaosaston tarjoiluista laavulla, ja illalla tehtiin tottiksia. Laku järjesti päivällä yllärin painamalla tassulla sähköllä toimivan etuikkunan alas, ja lähtemällä oma-aloitteista etsintää tekemään... Terhille tuli metsään soitto, että täällä on yksi pieni musta kanttiinissa emäntää odottamassa. Ja koko tämän episodin ajan Liina oli pysynyt autossa! Tästä se ansaitsi nakkinsa takapenkille. Sunnuntaina etsittiin lisää ukkoja metsästä, katsottiin vähän esine-etsintää sekä tehtiin kierros tottista.
Ja sitten siihen antiin, mitä tästä jäi kotiinviemiseksi (paitsi auton täydeltä satakuntalaista rapaa):
Hausta. Olin ajatellut viedä ilmaisuja eteenpäin, mutta liian iso harppaus olisi ollut tehdä rullatreeniä uusilla ukoilla uudessa paikassa. Kouluttaja bongasi myös meidän tekemisen vietilliset puutteet, eli puuttuvan vietin... Tätä lähdettiin sitten työstämään näkölähdöillä ja haamuilla. Ensimmäinen kierros oli vähän haparointia, mutta koko ajan tekeminen parantui, ja Liina alkoi innostua asiasta. Ohjaaja sai jälleen kuulla olevansa rauhallinen, ja voivansa eläytyä koiran kanssa tekemiseen vähän enemmän. (Mikä siinä on kun ne aina sanoo samoista asioista) Kotiläksyksi siis vietikkyyden hakemista nimenomaan uusien maalimiesten kanssa eri ryhmissä, intoa ja vauhtia. Koiraa ei ole myöskään mikään kiire olla kytkemässä ukolla. Ja palkkaamiseenkin, vaikka se ruualla tapahtuukin, voi hakea vauhtia tekemällä ruokakupista saaliin. Liina myös palkkautuu laumalla hyvin; kun sitä koko ryhmäläinen ihmisiä kehui vuolaasti onnistuneen treenin jälkeen, oli pikkukoira ihan pähkinöinä ja kävi jokaiselta vuorotellen hakemassa rapsut - tätä kannattaa hyödyntää, paitsi hakumetsässä, myös ihan tottiksissakin. Rullaharjoituksia jatketaan oman ryhmän kanssa entiseen malliin. Maalimiestyöskentelyyn allekirjoittanut sai myös paljon arvokasta oppia. Tärkeintä on vahvistaa oikeita asioita (ja hankalaa se on juuri siksi, kun pitäisi niin moneen asiaan kiinnittää huomiota).
Tottiksista. Lauantai-illan tottikset ei alkanut mitenkään erinomaisissa merkeissä, sillä Liina oli kaikista minun varotoimista huolimatta, ja niiden jälkeisestä huolimattomuudesta johtuen, syönyt ison rasiallisen palkkanameja. Kun aiemmin ihmettelivät hakumetsässä, että onko Liinalla edes nälkä, vaikken ollut sitä aamulla syöttänytkään. Oli sillä vissiin sitten ollut nälkä, kun oli kaikki ne nakit pitänyt vetää napaansa. Tein vähän itsekseni metsän siimeksessä ja pohdin, kannattaako juuri syöneen Liinan kanssa yrittää ollenkaan julkisesti yhtään mitään. Asenneongelma? Minullako? No, yleisössä oli varmaan parikymmentä ihmistä, joista varmaan puolet koulutusohjaajia, joten pieni paniikki oli ihan paikallaan. Jos joskus kykenen Liinan kanssa menemään tottisseminaariin kymmenien ihmisten silmien alle, nostan ihan itse itselleni hattua. Keräilin itseäni aikani siinä, ja kun oma kouluttajamme pariin otteeseen kysyi, enkö tekisi Liinankin kanssa jotain, ja kun porukkaakin oli viilenevä ilta sopivasti ajanut koloihinsa, uskaltauduin astumaan estradille. Eikä se niin kamalaa ollut, kuin pelkäsin. Liina otti multa pallon sylistä, mutta pallokiinnostus lopahti sitten siihen. Kun saalisleikittäminen ei tuonut asiaan sanottavaa parannusta, näitä ei jääty jauhamaan. Näytettiin sitten mitä ollaan tehty kotona, ja tehtiin perusasentoja ja seuraamisen lähtöjä ruokapalkalla. Eikä meidän tekeminen saanut tuomiota, pari asiaankuuluvaa korjausta kylläkin. Tärkeimpinä mainittakoon tarkkaavaisuuden ylläpitäminen sekä laumavietin hyödyntäminen palkkaamisessa. Eli en saa päästää "pakettia valahtamaan" eli Liinan kontaktia herpaantumaan. Liinahan osaa pitää kontaktia, ja tätä sen tarkkaavaisuutta voi ja kannattaa palkata myös sosiaalisesti eli kehumalla ja taputtelemalla. Samalla mun pitää opettaa Liinalle se, että sivulla istua tönötetään välipalkoista huolimatta, kunnes toisin sanotaan. Ei me kuulemma olla toivoton tapaus. Kuulemma pallon pureminen voi hyvinkin tulla myöhemmin kuvaan mukaan, kunhan saan pidettyä jännitettä yllä treeneissä (mikä siis edellyttää sitä, että mitään omaehtoisia välipalkkauksia haistelemalla tai taivaan lintuja katselemalla ei saa tulla), jolloin koira voi alkaa purkaa sitä jännitettä sitten siihen palloon.
Sunnuntaina käytiin läpi tarkemmin tota kontaktin ylläpitämistä. Mun pitää nostaa vaatimustasoa Liinan tekemisen suhteen, vietin nouseminen vaatimustason nousemisen myötä on kuulemma myös todennäköistä. Saalista voi tehdä myös ruoalla, milloin olennaista on se, että koira oikeasti uskoo sillä olevan mahdollisuuden ruoan saamiseen. Todistettavasti Liinalla kuitenkin on saalis olemassa; käpyjä se saalistaa ihan intopinkeenä, ja maanantaiaamuna karkasi jäniksen perään. Pirulainen kun luvattomasti jahtaa jäniksiä, mutta kentällä ei voi jahdata leluja...
Esine-etsinnästä. Esineitä ollaan ihan himppusen ehditty treenata tämän vuoden puolella, viime vuoden puolella samoin ihan vähän, mutta koska uudessa ympäristössä näytti kaikki olemassa olevat käytökset taantuvan, tein ihan alkeistason treeniä Liinuskalle. Käytännössä esinemotivaation tekemistä ja noudon vahvistamista; kasa esineitä maastoon ja niiden tuomista ihan läheltä. Kyllä sieltä esineet nousi, mutta jälleen kerran se sujuvuus, eli motivaatio... Ohjeeksi saatiin tehdä esinetreeniä ennen joka ruokaa. Kyselin myös neuvoja Sulon nenä kiinni metsässä juoksemiseen, ehdotuksina oli tehdä helpotettua esineen hakemista ennen varsinaista ruutua sekä kuulemma Viitalan oppien (pentutreeneihin) mukaisesti tallata huolellisesti paikka, mihin esine jää, jolloin siitä oletettavasti tulee myös enemmän hajua, ja paikan bongaaminen helpottuu. Oleellista olisi kuitenkin saada koira toiminta-alueelle. (Nyt rupesin muuten miettimään tuota pudotuspaikan parempaa tallaamista; teenkö siinä lopulta itselleni karhunpalveluksen, jos annan Sulolle mahdollisuuden löytää esineen, vaikkei se työskentelisi huolellisesti? Nythän olen pistänyt esineitä sellaisiin paikkoihin, että Sulo ei niitä varmasti nenä kiinni juostessaan löydä, vaan että palkkion mahdollisuus eli esineen löytymisen mahdollisuus on olemassa vain, jos se oikeasti käyttää nenäänsä. No, tätä täytyy pohtia.)
Kaikkinensa oli hyvä ja antoisa leirikokemus meille, toivotaan että näitä tulee lisää. Pieni kärpänen heräsi jopa lähteä ehkä mahdollisesti kesällä Lehtimäelle. Kahtotaan!
Leirin antia ollaan purettu sitten sekä eilen että tänään tottis- ja ilmaisutreeneissä. Tottiksissa molemmilla seuraamisteemaa ja siihen ilmaisuja päälle. Maanantaina tehtiin lisäksi esinetreeniä molempien kanssa, eli lähinnä noudon vahvistamista eri esineillä. Esinetreeneissä oli palkkana kissanruokaa, ja ne meni molemmilla oikein hyvin. Sulo lähti hakemaan esineitä kuin tykin suusta, eikä palautusongelmia ollut. Liinan tyyli on rauhallisempi, mutta mielellään sekin niitä hakee. Onnistuttiin myös useamman esineen treenissä Liinan kanssa, ilman että se yritti vaihtaa tai ottaa useampia esineitä. Metsään vaan lisää harjoituksia molemmille. Maanantaitreenit siirtyi nyt Killerille, ja Sulo ainakin tykkäsi tehdä siellä; se oli paljon paljon paremmin mukana kuin Kortesuon treeneissä pitkään aikaan. Tänään Sulo otti sitten taas häiriötä milloin mistäkin Viihdekeskuksella. Sulon seuraamista tehtiin henkilöryhmän kanssa. Tavoitteena oli taas, että jos vaikka Sulo ihmisistä häiriötä ottaisikin, se pyrkisi itse korjaamaan seuraamispaikan. Kun Sulo jäi haistelemaan, jatkoin matkaa, ja jos se ei välittömästi korjannut, painelin karkuun, ja kun se tuli vierelle seuraamaan, palkkasin, noin niin kuin kaikessa yksinkertaisuudessaan. Tänään palkkailin Suloa lelullakin, mutta piru kun se jää sen lelun kanssa ihmettelemään. Nyt en ole enää odotellut lelun tulemista takaisin, sain nimittäin viime viikolla odotella, eikä homma oikein ottanut edistyäkseen. Nyt sitten olen pitänyt tiukkaa linjaa, pallon on palauduttava, ja het kun se palautuu, palkkana uusi pallo, uusi leikki tai nami. Siihen lelun ryöstämiseenkään en oikein arvaa mennä, sitähän Sulolle on sen elämän ensimmäiset pari vuotta vahvistettu kun olin laiska enkä opettanut sille kunnollista noutoa, ja sitä se ehkä multa odottaakin, että tulen ottamaan sen lelun ja leikki jatkuu sitä kautta. Liinalle haettiin yhä tarkkaavaisuutta ja hyvää ilmettä. Erityisesti tämänpäiväisen treenin jälkeen on todettava, että mun on vaan oltava näissä tarkempi. Lisäksi tein vähän luoksetuloja lyhyeltä matkalta, ne oli Liinalla hyvät.
Ilmaisuja tein kierroksen molemmille sekä tänään että eilen. JA NE ON MENNYT ETEENPÄIN! Tuuletuksia tähän. Maanantaina molemmille neljä ilmaisua kahdella ukolla, tänään Liinalla kuusi rullaa kolmella ukolla ja Sulolla kolme ilmaisua kolmelle ukolle. Ensin Liinan treeneistä. Ensimmäiselle ukolle lähti kovaa - ihan selvästi oli jäänyt muistijälki viikonlopun treeneistä. Vauhti kyllä hiipui vähän muille ukoille. Mietintään miten tätä vauhtia vahvistaisi - erillisillä näkölähtö- ja haamutreeneillä vai pakenevalla ukolla, jolle tehdään ilmaisu? Jälkimmäinen olisi kyllä tässä vaiheessa Liinalle todennäköisesti liian vaikea. Rullanhaku Artolta oli vaikein, Anulta Liina haki maanantaina hyvin. Terhi ehdotti kauempaa lähettämistä, ja vaikka itse ajattelin, että se vaikeuttaisi asiaa, homma menikin päinvastoin, eli pidemmältä lähetysmatkalta rulla nousikin. Mutta nyt alkaa Liinalla olla selvä käsitys siitä, mitä ukolla pitäisi tehdä, ja että rulla on tarkoitus tuoda suoraan mulle. On näitä hinkattukin. Tänään yksi ukoista oli muita hankalampi, ja jouduin uusimaan lähetyksen, muut meni paremmin. Mutta kyllä silti sähellyksen määrä tuntuu vähentyneen.
Sulo on saanut jostain itsevarmuusbuustin. Sitä on haukutettu nyt valmiille maalimiehille, joista toistaiseksi eka on ollut molemmilla kerroilla seisomassa, loput kyykyssä, viittä ja kymmentä haukkua. Se menee vauhdilla eikä epäröi haukun aloittamista, ja haukkuu hyvin, ei ryöppynä, hyvin ääntä käyttäen. Hieman yllättäen tänään viimeinen maalimies, joka oli Sulolle vieläpä tuttu (Jenni) oli vaikein, Sulo jäi haistelemaan, jolloin päätin heti kutsua sen pois ja lähettää uudelleen. Toisella lähetyksellä Sulo ilmaisi hyvin.
Kivaa kun kevät tulee. Treenirintama alkaa selvästi aktivoitua, nyt pitää vain jaksaa tehdä töitä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti