Maanantaina tokotreeneissä Killerillä kävi hirmuinen tuuli, ja raviradalla ravattiin. Autoja suhaili jatkuvasti ohi, agilitykoirat lenkkeilivät ympärillä, ja skeittipojat rullaili rampeilla vieressä. Oli ihan sopivasti häiriötä. Sunnuntaisesta euforiasta Liinan tottistelun osalta palattiin vähän maanpinnalle, mutta onneksi oli treenikamuja katsomassa. Tein samaa mitä edellisellä kerralla, eli perusasento-seuraamis-luoksetulo-treeniä, lyhyinä pätkinä. Liina otti jonniin verran häiriötä em. ulkoisista tekijöistä, mutta perushuomio oli se, että olen itse totinen, eli paskanjäykkä, tehdessäni Liinan kanssa. Perustelin tätä sillä, että kokeissakin olen paskanjäykkä, vaikka miten muuta yrittäisin, ja koira pitäisi kouluttaa toimimaan paskanjäykän kouluttajan kanssa, saada se uskomaan, että huolimatta kouluttajan ulosannista, sen kanssa on ihan kivaa. No, nyt ei olla selkeästikään ihan vielä tähän päästy – Liinalla ei näissä treeneissä ollut mun kanssa niin kivaa, että se olisi ainakaan alkuun yrittänyt ja antanut kaikkensa ja ollut satasella mukana. Anu sitten esitti, josko voisin muuttaa jotain tosta kokonaisuudesta, ja jos ulkoasua ei voi muuttaa, niin josko sitten muutettaisiin äänensävyä, ja puhuisin korkeammalla ja iloisemmalla äänellä. Tällöin saatiin tulokseksi paskanjäykkä kimittäjä. Mutta piru vieköön, se toimi! Liinalla alkoi tulla vähän tekemisen meininkiä mukaan. Loppuun luoksetuloja, joissa pyrin vahvistamaan vauhtia, eli Liinahan aika voimakkaasti himmaa luoksetulon lopussa, joten sen parhaassa vauhdissa kehuin ja pakitin vauhdilla, ja palkkasin ns. vapaasti. Lopetettiin hyvävauhtiseen luoksetuloon. Seuraamisissa ei kestä lähellä kuin pari askelta, mutta tämä on toisaalta selvästi virekysymyskin. Käännökset sujui ihan kivasti, ensin namiavusteisesti, sitten ilman. No, näillä jatketaan. Tulevissa treeneissä tärkein asia on joka tapauksessa hyvän vireen ja ilmeen löytäminen ja ylläpitäminen, laamailutreeneistä ei ole kellekään mitään hyötyä.
Olin tässä pohtinut, missä pääsisin tekemään nurmella tai pellolla jälkikeppien ilmaisutreeniä, ja treeneistä kotiin ajaessani matkan varrelta löytyikin hyvä paikka. Kumma kun en ollut tullut sitä aiemmin ajatelleeksi. Joten ei kun keppejä kaivelemaan. Tein pari muutaman metrin tallattua suorakaidetta, molemmilla 5 keppiä. Testasin keppi-ilmaisun, joka meillä on, tai vähintäänkin olis tarkoitus olla, maahanmeno, vielä autolla, ja kummasti Liina muisti. Olin ihan yllättynyt. Mutta tallatuilla suorakaiteilla homma ei enää pelittänyt, Liina tiesi varsin hyvin mitä oli menossa tekemään, ja siinä jälkimoodissa sitä ei kiinnostanut kepit lainkaan. Nyt kun pitäisi saada nuo kepit liittymään tuohon jälkimoodiin, niin päätin vaihtaa lähestymistapaa. Tallasin ruudun ja viljelin sinne runsaasti keppejä, ja päästin Liinan työskentelemään itsenäisesti vapaana. Liina haisteli aluetta, etsi sieltä lähtevää jälkeä, pyöri ympäriinsä… Yhäkään kepit ei kiinnostaneet. Annoin sen kuitenkin vain tehdä, ja lopulta se hiffas yhden kepin, ja palkkasin sen ihan vaan kepin huomioimisesta. Sitten alkoi tulla kepin nostamista suuhun, ja kun se ei tuottanut mitään, Liina muisti maahanmenon. Se on nyt yhdistänyt, että keppi otetaan suuhun JA mennään maahan. No, katsotaan mitä tästä tulee, pääasia että kepit löytyy… Onneksi noutoa ollaan treenattu talvella niin paljon, etten ole hirveän huolissani ilmaisun sekoittumisesta noutoon. Lopetin hyvään ilmaisuun ja keräsin loput kepit pois. Nyt vaan lisää keppiruutuja, niin kauan, että hommaan alkaa löytyä sujuvuutta. Nyt on kuitenkin jo uskoa siitä, että nämä ilmaisut voisi alkaa meillä toimia, kun syksyllä koko ilmaisukoulutus tuntui välillä aikamoiselta räpellykseltä.
Sulo ontuu yhä, ja selvästi arkoo tassuaan, eikä siksi päässyt treeneihin mukaan. Yhä vielä seuraillaan tilannetta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti