Back to Basics

Maanantaina skippasin remonttihommien vuoksi tokoilut, mutta illan kähmyssä ehdin tekemään Liinalle keppijäljet ja Sulon kanssa hinkkaamaan vähän tokoa. Tiistaina oli vuorossa Tiian tottikset Juokslahdessa sekä jälkitreeniä. Keskiviikkona kävin KSPKY:n tottistreeneissä Aholaidassa tarkistamassa parin tokoliikkeen tilan Jarin opastuksella. Niiden osalta jouduin palaamaan perusteisiin ja miettimään tokoliikkeiden pohjana olevia käytöksiä, joiden pitäisi olla huolellisesti rakennettuja ja vahvoja. Ja kun rakennetaan vahvoja käytöksiä, on koulutusvaiheessa sujuvuus avainsana. Mitenkäs se menikään; jos olet aloittelija, harjoittele perusteita, jos olet edistynyt, harjoittele perusteita, jos olet ammattilainen, harjottele perusteita. Niinpä niin.

Nouto oli keskiviikon treeneissä ihan yhtä huono kuin aina ennenkin, kun Sulon otin autosta suoraan liikettä tekemään. Pieni epätoivo alkaa iskeä, kun tuntuu, että tämä ei mene ollenkaan eteenpäin. Olen tehnyt vauhtinoutoa lelun kanssa, olen tehnyt nostoja, olen tehnyt eteentuloja kapulan kanssa, olen tehnyt pitoja... Yhteenvetona sanottakoon, että nämä eivät ole auttaneet tekemään noutoliikkeestä Sulolle yhtään palkitsevampaa. (Tähän väliin on sanottava, että onneksi Liinan kanssa olen tehnyt noutoa kapulan kanssa leikin varjolla jo ihan pienestä pitäen, se kantaa kapulaa oikein mielellään ja tarjoaa sitä mulle aktiivisesti.) Liikettä on siis vain pilkottava; löydettävä sieltä se osa, jonka vahvistaminen auttaa vahvistamaan koko liikettä. Maanantaina vahvistelin kapulan luovuttamista lähellä; annoin Sulon hypätä itseäni vasten ja vaihdoin kapulan leluun. Tämä auttoi hetkellisesti, mutta eilisissä treeneissä ei näkynyt missään. Korjausehdotuksia siinä pohdittiin, ja niitähän olisi motivaation kasvattaminen kapulalle esim. "hetsaamalla", siis pitämällä koirasta kiinni kapulan heiton ajan, ja antamalla sen ikään kuin saalistaa kapulaa. Toinen on itse nostamisen vahvistaminen. Tämän pitäisi vahvistaa myös kapulalle menoa, käytösketju kun kyseessä on. Niinpä palattiin takaisin sujuvuustreeneihin, jossa tavoitteena korkea vahvistetiheys: kapulannostoja käteen, nopea palkka namilla, välillä pallolla. Kapula alkoi nousta ihan sujuvasti, näitä pitää jatkaa ja toivoa kädet ristissä, että liike paranisi edes vähän. Talvellahan tein nostotreeniä siten, että kriteerinä oli hyvä ote kapulasta. Se on voinut osaltaan tappaa Sulo intoa kapulan tuomiseen; se ei noissa oteharjoituksissa ole yksinkertaisesti ymmärtänyt, mistä hommassa on kysymys, ja käytös on sitten päässyt sammumaan entistä pahemmin.

Luoksetulon pysäytyksiä katsottiin myös. Sulohan pysähtyy kyllä, mutta liikkuu muutaman askeleen; se pystyisi stoppaamaan paljon nopeamminkin. Jari ei suositellut takapalkan käyttöä, takapalkkaa kun ei kokeissa voi käyttää kuitenkaan,ja koira ei ole niin tyhmä, etteikö se tietäisi, milloin palkka on takana ja milloin ei. Eli lähdettiin merkkaamaan palkan paikalla ja ajoituksella pysähtymistä lyhyeltä matkalta. Alku kuten liikkeessä muutenkin, jotta nopea stoppi yhdistyisi siihen. Ensin tulee yhtä aikaa "seiso" ja namin heitto koiraa kohti; palkan pitää tulla juurikin siihen kohtaan, mihin koira seisahtuu. Sitten pikkuhiljaa käskyn ja namin heiton välistä aikaa pidennetään. Lyhyellä matkalla Sulo seisahtui hyvin.

Sulo teki myös paikkamakuun Edin kaverina. Olin piilossa pari minuuttia. Sulo pysyi kyllä maassa, mutta valmisteleva osuus oli aika kauhea; suloa kiinnosti lähinnä haistella ja tuijotella Ediä.

Lopuksi tein Sulolle A-esteen ylityksiä sekä tokon avo-hyppyä kiinteällä pk-esteellä. Sulo syttyi ihan eri sfääriin, kun pääsi hyppäämään. A-este oli kisakulmassa, eikä Sulolla ollut sen ylittämisessä lopulta mitään ongelmaa, ensin tosin katsoi voiko noin korkeeta kiivetä ollenkaan. Ensin autoin sitä juoksemalla esteen vierestä, mutta kyllä Sulo kiipes ihan itsekin. Se takaisinpäin kiipeäminen on vielä työn alla, ja tietty sitä noutoa pitäisi ruveta liittämään tohon kokonaisuuteen. Sulo tulee myös hyvin askelmia alas, ennen kuin laskeutuu. Myös tokohyppy istuen esteen takana onnistui oksti. Tämän jälkeen tein kokeenomaisen seuraamiskaavion Sulolle, ja Sulohan työsti. Jari totesi, ettei ole varmaan edes nähnyt Sulon tekevän noin hyvää seuraamista. Kyllähän Sulo osaa, minä olen vain onnistunut latistamaan sen vireen niin, että sitä on viime aikoina tokotreenit kiinnostanut niin vähän, ettei se esitä sitä parasta osaamistaan. No, tämä on syytä ottaa opiksi virittelyä ajatellen; Sulon olisi hyvä päästä tekemään jotain vauhdikasta ennen kehään menoa, silläkin uhalla, että se irrottaa siitä enemmän ääntä. Nimenomaan se juokseminen ja voimalla tekeminen kun näyttäisivät olevan sitä, mikä Sulon saa oikeaan vireeseen, sellainen rauhallinen naminsyöminen ei niinkään. Toisaalta meillä olis tuossa tunnetilan rakentamisessa tottiksiin hommaa joka tapauksessa, tästä taisi Tiiankin kanssa olla puhetta. Ja sitä laamailua mun ei pidä kummaltakaan hyväksyä. Olen miettinyt sitäkin, miten itse reagoin Sulon tai Liinan vireen laskiessa. Liinan kohdalla lasken kriteeriä tai muutan palkkausta, jotta saan sen uudelleen innostumaan. Entäpä Sulon kanssa? Suurella todennäköisyydellä hermostun siihen, sillä koirahan on jo nelivuotias, ja sen kanssa on tehty näitä vaikka kuinka paljon, kyllähän sen pitäisi jo osata. Hmm, vieläköhän sitä pitää miettiä, miksei koiraa kiinnosta...

Liina on tehnyt tottiksissa seuraamista. Oikealle kääntymiset on ollut tehotreenissä. Eilen se alkoi kirittämään kunnolla, kun käännyin vain koko ajan oikealle. Hyvä Liina! Päivi totesi tiistaina, että verrattuna meidän keväiseen Kana-Areenan esiintymiseen, ollaa menty paljon eteenpäin, mutta samalla pitää mennä koko ajan lisää eteenpäin, ja näinhän se on. Katsoin jo palveluskoiralehdestä syksyn BH-koeaikatauluja. Nyt niitä liikkeitä pitäisi alkaa työstämään ihan tosissaan, jos meinaa saada Liinan tämän vuoden puolella BH-koekuntoon.

Jääviä tsekattiin Liinan kanssa, maahanmenoja, istumisia ja seisomisia. Maahanmeno ja istuminen onnistuu jo hitaasta vauhdista seuraamisesta, seisominen on hankalampi. Hyvä kuitenkin että ollaan sitä lähdetty ensimmäisenä työstämään, ettei tule sitten myöhemmin ihan uutena asiana mukaan. Liinan into noutokapulaan on, kuten sanottua, hyvä, nytkin se bongasi kapulan kentän laidalta ja tuli iloisena tuomaan sitä mulle "kato mitä mä löysin!"

Vielä muutama sana niistä jälkitreeneistä. Liinan kanssa edelleen tahkotaan keppejä, välillä onnistuneesti ja välillä vähemmän onnistuneesti. Maanantaina olin tehnyt Liinalle taas kaksi lyhyttä keppijälkeä. Päätin, etten anna Liinalle mitään apuja; jos se skippaa kepin, otan sen pois jäljeltä. (Mitenköhän nyt olen innostunut tästä negatiivisen rangaistuksen käyttämisestä jäljellä.) Näin tapahtui, ja Liina ei saanut enää jäljestää. Vein sen kuitenkin toiselle jäljelle, jossa se ilmaisi kepit, josta se pääsi jäljestämään uudestaan ensimmäisen jäljen. Ilmaisut parani. Tiistaina koettiin kuitenkin iso taantuminen tässä; Liina ei tahtonut mennä maahan kepeillä ollenkaan, eikä se huolinut lainkaan nameja edes kepin noteeraamisesta. Olin tehnyt sille kaksi lyhyttä jälkeä. Maa oli toki sateen jäljiltä ihan märkä, mutta ei Liinalle ole märkä maa ollut ongelma ennenkään. Luulenkin, että olin tehnyt jäljen huonoon paikkaan, sillä alue on ilmeisesti koirien päivittäistä ulkoilualuetta, ja siellä oli kakkakasoja. Mitään muuta selitystä en Liinan käytökseen keksi, semminkin, kun vielä myöhemmin samana iltana kotipihassa Liina miltei tärisi innosta odottaessaan lupaa päästä ilmaisemaan keppejä. Ja nyt ilmaisut meni ihan nappiin, Liina painui maihin heti välittömästi kepin nähdessään.

Sulolle Tiia oli tallannut jos ei koemittaisen, niin ainakin melkein koemittaisen jäljen yhdeksällä kepillä. Se vanheni vesisateessa ehkä kaksi tuntia. Alussa oli lyhyt jana. Aiemmin Sulon tottikset oli mennyt ihan reisille, mutta jäljelle mentäessä Sulo oli kuin eri koira. Janalla Sulo kävi tarkistamassa takajälkeä pari metriä, mutta valitsi oikean suunnan oma-aloitteisesti. Hyvä Sulo! Sulo jäljesti mun kriteereillä tarkasti, ja koska jälkeä ei oltu merkitty lainkaan, jouduin tekemään tosissani töitä koiran lukemisessa. Pari kertaa olin katsovinani nenän nousemisesta ja vauhdin kiihtymisestä, ettei se ollut enää jäljen päällä, jolloin vain pysähdyin ja odotin, että se ilmaisisi löytäneensä jäljen uudestaan. Kun nenä meni maahan ja Sulo lähti määrätietoisesti johonkin suuntaan, menin perään. Loppupuolella, lähellä tietä Tiian ja Jasminin seistessä tiellä Sulo meinasi, että tämä oli tässä, mutta sain sen kuitenkin jatkamaan. Taisi Sulollakin vähän jo väsy painaa. Keppejä nousi neljä, eli hukattiin Tiian keppejä oikein urakalla, mutta nähdäkseni itse jälkeä Sulo kuitenkin työsti ihan hyvin. Meidän pitää nähtävästi nyt vain tehdä paljon vieraita jälkiä vierailla kepeillä, josko ne kepit alkaisi sitten nousemaan sieltä.