Esteet on tehty ylitettäväksi, totesi Liina autossa odotellessaan. Tätä pikkukoiraa ei niin vaan kaltereiden taakse suljetakaan. Upouusi verkko ei mahtanut mitään Liinan tahdonvoimalle, ja olihan siinä sitä rakoa ylimmän puolan ja katon välissä, ainakin saksanpaimenkoiran mentävä rako. Sulo oli ehtinyt selvittää janan ja nostaa yhden kepin, jolloin auton suunnalta kuului vinkumista ja kohta metsä ryski, kun Liina paineli meidän luo "täällähän te ootte! Mäkin tuun!" En viitsinyt viedä Suloa pois jäljeltä, kun niin hyvin oli aloittanut, joten se sai jatkaa jäljestämistä, ja me tultiin Liinan kanssa perässä. Liinakin olisi tosin mielellään jäljestänyt. Sulo ei häiriintynyt meistä, tosin kolmannen kepin yli se ajoi.
Meillä on siis autossa vasta-asennettu uusi verkko takakontin ja -penkkien välissä, mutta ylintä puolaa ei saanut kovin korkealle, ja vähän arvottiin, niinköhän sieltä Liina mahtuu läpi tulemaan. Aluksi näytti, että ei tule, mutta eipä tuo näytä Liinaa pitelevän, kun neiti päättää oikeasti haluta pois. Täytyy tutkia, saako sitä säädettyä korkeammalle, jos ei, pitää harkita palautusta - mitä teen verkolla, joka ei pidä koiraa sillä puolella kun on tarkoitus?
Jäljet koirat kuitenkin teki, tokoa sitä ennen. Jäljet vanheni tunnin verran, ehdittiin käydä metsälenkillä sillä välin. Sulolla oli vajaan kymmenen metrin jana ja neljä keppiä, yksi kulma ja yksi polun ylitys. Kulman selvitti hyvin, tarkisti vanhan menosuunnan mutta lähti hyvin jäljen päälle. Tiedä mikä sillä kolmannella kepillä tuli, kun ei sitä nostanut. Janalla lähti oikeaan suuntaan (vasemmalle) jo puolesta välistä, en tiedä pitäisikö Sulo saada etenemään suoraviivaisemmin pidempään, vai onko tuo hyväksyttävä suoritus, jos suunta on oikea. Pituutta Sulon jäljellä ei ollut kuin ehkä reilun sata metriä.
Liina teki myös noin satametrisen jäljen kuudella kepillä ja yhdellä kulmalla. Työskentely olisi voinut olla tarkempaa; yhdestä kepistä Liina meinasi ajaa ohi ajaessaan jälkeä metrin sivussa, mutta muutoin ihan ok. Kulmassa pyöri vähän, mutta löysi oikean suunnan. Lopussa pyöri myös, mutta teki hyvin töitä jäljelle löytääkseen. Mutta mikä tärkeintä, Liina ilmaisi kepit oma-aloitteisesti! Ensimmäisen se noteerasi muttei mennyt suoraan maihin, joten ennen kuin ehti lähteä jatkamaan, sanoin sille maahan, ja loppujen ilmaisussa ei ollut mitään ongelmaa. Ehkä oli ihan hyvä vähän pitää taukoa tästä, nyt on luottavainen olo, että ilmaisut voisi lähteä tästä sujumaan.
Kentällä kuumuus verotti fiilistä sekä koirilta että ohjaajalta. Liina oli vähän lahna, tosin se petrasi loppukierroksia kohti. Tehtiin seuraamista, pitkää pätkää, jossa palkkasin kuitenkin usein. Paikkamakuussa Liina oli pariin otteeseen, kerran porukkamakuussa ja kerran häiriössä toisten tehdessä. Lisäksi häiriköitiin Edin luoksetuloja. Ilme oli makuissa valpas, mutta nyt Liina ei häiriintynyt mun puhumisesta, vaan pysyi. Mun pitänee tottiksiin valmistautua tulemalla kentälle hieman etuajassa, jotta ehdin käyttää Liinaa ulkona, kun tosiaan on alkanut tuntua siltä, että Liina keskittyy töihin paremmin, kun on saanut ensin vähän vapaammin olla. Täytyy ainakin kokeilla vaikuttaako se Liinan tekemiseen.
Sulo teki seuraamista. Tehtiin minihenkilöryhmää, josta palkka, sekä suoraa seuraamispätkää, josta henkilöryhmään ja siitä palkka. Myös paikkamakuun häiriössä Sulo teki. Nyt, kun taustalla on kokeeseen valmistavia treenejä, tajusin, että hieman epäreilusti en ehkä Sulon kanssa tehdessä ole aina ollut itse satasella mukana siinä koulutustilanteessa. Nytkin jouduin Suloa huomauttamaan haistelusta, joka jatkui kiellosta huolimatta, ja nyt sitten älysin vahvistaakin sen haistelun lopettamisen ja huomion kiinnittämisen minuun - aika usein olen tässä tilanteessa itse vain turhautunut "ei sitä taaskaan kiinnosta". Kyllähän Suloa kiinnostaa, ihan samalla tavalla kuin silloin pentuikäisenä, jolloin siitä joku treenikentällä sanoi, että siitä voisi saada kivan kisakoiran. Saihan siitä, pitää itse vaan muistaa se hyvä tunnetila treeneissä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti