Olin tänään kuuntelemassa erinomaista luentoa, jonka aiheena oli (otsikon mukaisesti) ominaishajun jäljestäminen kovilla alustoilla. Tapaan kirjoittaa kuuntelemistani luennoista itselleni seikkaperäiset muistiinpanot, mutta valitettavan harvoin niihin tulee palattua. Josko tiivistelmä, vielä kun hieroglyfeistäni on edes pieni mahdollisuus saada jotain selvää, auttaisi joskus palauttamaan näitä asioita mieleen.
Ilkka Hormilahan on poliisiammattikorkeakoulun opettaja ja poliisikoirakouluttaja. Hän tekee yhteistyötä eläinkoulutusalan ammattilaisten kanssa, ja samalla on kuitenkin vahvasti mukana käytännön työssä. Oli siis mahtava tilaisuus päästä kuuntelemaan häntä ihan tässä kotikonnuilla, tästä asianosaisille iso kiitos!
Ilkka Hormila aloitti luennon lyhyellä katsauksella hajutunnistuskoirien käytön historiaan. Jälkikoiraa kouluttava saa yleensä ensimmäisenä kuulla, että koira haistaa jäljeltä eräänlaisen hajucocktailin: rikkoutunutta maata, kasveja, ihmisen hajua. Sitä, mitä näistä koira tarkalleen ottaen jäljestää, emme voi tietää. Mikä on totta, mutta kuten Ilkka Hormila korosti: voimme kuitenkin vaikuttaa tähän. Koiria on jo 1900-luvun alkupuolella koulutettu hajunäytteiden avulla seuraamaan tietyn ihmisen ominaishajua (ja tottahan kaikki ovat lukeneet Aku Ankan sarjakuvia, jossa Sudenpentujen vihikoira haistaa kadonneen vaatekappaletta, ja ulvonnan säestämänä tämän etsii?), mutta jostain syystä koirien kouluttajat unohtivat koirien ehdollistamisen ominaishajuun jossain vaiheessa, ja jälkikoulutuksen vallitsevaksi diskurssiksi muodostui hajucocktailin seuraaminen.
Luennon pääpaino oli poliisikoirien koulutuksessa; miten koirat koulutetaan tunnistamaan ja seuraamaan ominaishajua erilaisilla alustoilla. Olennaista ei sinällään ole, millä alustalla jäljestetään, mutta kova alusta on luonteva aloituspaikka, sillä siinä ominaishaju on paljaimmillaan; häiriöhajuja rikkoontuneesta maasta, hyönteisistä, kasveista ym on mahdollisimman vähän.
Hajusta
Ominaishaju perustuu ihosta irtoavaan kuolleeseen solukkoon (50 000 solua minuutissa), ja erityisesti lipideihin, eli rasvoihin. Ominaishaju aiheutuu nimenomaan rasvahapoista. Talirauhaset ovat keskeisessä osassa, minkä vuoksi onkin hyvä tietää, että talirauhasia ei ole esim. kämmenissä. Koirilla voikin olla vaikeuksia erittäin kuivakätisen henkilön käsissään pitelemän esineen tunnistamisessa. Hajumolekyylit ovat kaasumaisessa olomuodossa, ja ne ovat rasvaliukoisia - tämän vuoksi vesisade ei "liuota" hajua jäljeltä pois. Hajumolekyylit läpäisevät massan; lasin sisällä ne sen sijaa pysyvät. Tämä lieneekin tunnistusnoutoa harjoittelevien hyvä muistaa; auton perällä kassissa tai muovilaatikossa pyörivät tunnarikapulat eivät, vaikkei ohjaaja kapuloihin koskisikaan, välttämättä ole ns puhtaita. Myöskään pesemine ei välttämättä auta poistamaan tällaisista materiaaleista hajua; ainakin Hormilan kertoman mukaan koirat ilmaisevat hajua pestyistä ja autoklaavatuista materiaaleista. Lasipurkit sen sijaan voidaan rasvaa liottavalla pesuaineella pestä.
Koiran hajuaistista
Hajuaisti toimii koiran aisteista ensimmäisenä ja viimeisenä. Tähän lienee kaikkien koiranomistajien helppo yhtyä. Myös koiran hajumuisti ja hajujen erottelukyky on erinomainen. Koiran kyky tunnistaa hajuja on sitä parempi, mitä enemmän sitä harjoittelee. Ilkka Hormila antoi kiehtovan esimerkin hajuaistin merkityksestä: Englannissa (?) oli tehty tutkimus tullin huumekoirilla, jotka tulivat kantaviksi. Toinen narttu toimi työssä kantoajan loppuun saakka, toinen jäi heti äitiyslomalle. Pentujen synnyttyä testattiin niiden reaktioita emänsä etsimän huumeen hajuun: sen nartun pennut, joka oli toiminut kantoaikanakin työssä normaalisti, reagoivat hajuun, ja sen nartun pennut, joka ei ollut kantoaikanaan työssä, eivät. Tätä voivat harrastajat pohtia seuraavaa jälkikoiraa hankkiessaan..!
Koiralla on hajuille sekä lähi- että syvämuisti; syvämuistia hyödyntävät esim. palo-, ruumis- ja huumekoirat; lähimuistia ID-koirat, joiden pitää "unohtaa" kerran jäljittämänsä ja vertailemansa haju (mikä ei kuitenkaan ole koirille aivan helppoa). Haistellessaan intensiivisesti koira hengittää jopa 140-350 kertaa minuutissa; tämä muodostaa ilmapyörtee koiran kuonon eteen. Jacobsonin elimellä koiran yläkitalaessa on merkitystä haistamistapahtumassa; ilmeisesti koira vie kielellään hajua tähän elimeen (omaa pohdintaa: tämä mahdollistanee sen, että koira haistaa myös läähättäessään? Vaikkakin vastikään luin tutkimuksessa, jossa oli todistettu koiran haistavan huonommin kuumissaan ja hengästyneenä eli läähättäessään, kuin ns normaalitilassa. Toisaalta läähättäessäänkin koira kuitenkin pystyy haistamaan.) Koira saattaa lipomalla ilmaista etsittävän hajun olemassaolon; toisaalta ruumiskoira saattaa hajusta vihiä saadessaan esim. juoda vettä, mikä ei kuitenkaan kerro koiran janosta, vaan se yrittää tällöin saada hajusta paremman kuvan.
Kun koira siirtyy tai siirretään ympäristöstä toiseen, sen nenä tarvitsee aikaa "kalibroituakseen" uudelleen. Tähän on hyvä varata aikaa noin 10 minuuttia. On siis turha kuvitella ottavansa koiran suoraan autosta tekemään hyvää jälkisuoritusta esim. kokeissa!
Koiran mielentilalla on merkitystä hajutyöskentelyssä. Ylivireinen koira ei pysty työskentelemään; se saattaa kyllä haistella ja haistaa, mutta signaaliketju ei tällöin mene loppuun saakka, eikä koira tiedä saavansa oikeaakaan hajua. Sama voi tapahtua myös silloin, jos koira menee pelästyessään lukkoon. Optimaalinen viretila hajutyöskentelyyn ja hajuerottelun harjoitteluun onkin kohtuullisen rauhallinen.
Hajutunnistuskoiran koulutuksesta
Opetettaessa koiralle hajutunnistusta, ei koulutus saisi edetä liian nopeaan tahtiin. Ilkka Hormila hieman kritisoikin nykyistä "80 %:n sääntöön" perustuvaa koulutusta (kun 80 % suoritusta onnistuu, voidaan nostaa kriteeriä; aihetta sivuan erään vanhemman tekstini kommentissa), joka voi pahimmillaan johtaa siihen, että koira jossain vaiheessa menee lukkoon harjoitusten jatkuvasti vaikeutuessa ja vaikeutuessa. Hormila itse suosiikin harjoittelutapaa, jossa koiralle tehdään silloin tällöin selvästi vaativampia harjoituksia, ja välissä se saa tehdä iloisia ja helppoja hömpöttelytreenejä. Poliisikoiran hajutunnistuskoulutus vie 1,5-2 intensiivistä harjoitteluvuotta, joten mitään oikotietä onneen ei tässä(kään) lajissa ole. Toisaalta tilanne on helppo ajatella omaltakin kohdalta; jos töissä joutuu jatkuvasti suoriutumaan tehtävistä, jotka menevät oman osaamisen ylärajalla, joiden suorittamiseksi joutuu jatkuvasti ponnistelemaan, ilman helpompia välipaloja, ollaan ennen pitkää ongelmissa.
Liikaakaan ei saa harjoitella. Luennoitsijakin tunsi ilmiön "murkkuikäinen koira" ("eihän niiden kanssa voi tehdä yhtään mitään!"), minkä vuoksi nuorille pennuille saatetaan opettaa joku haju suhteellisen lyhyessä ja intensiivisessä harjoittelujaksossa, jonka jälkeen ajatus jätetään muhimaan, ja esitellään haju koiralle myöhemmin, sen vartuttua n. 1-vuotiaaksi. Hajutunnistuskoulutus ja erityisesti kovilla alustoilla jäljestäminen on koiralle vaativaa puuhaa, eivätkä poliisikoiratkaan sitä joka päivä harjoittele. Normaali harjoittelutahti voisi olla vaikkapa 2 päivää hajuharjoituksia, 1 päivä tottista, 2 päivää hajuja, viikonloppu. Tätä tahtia mentäisiin pari kuukautta, sitten muutaman viikon lepo. Liika harjoittelu aiheuttaa kyllääntymisen vaaran.
Ilkka Hormila puhui paljon yleistämisen ja vaihtelevuuden tärkeydestä; ei pitäisi ikinä sortua harjoittelemaan kaavamaisesti. Oli sitten kysymys siitä, mistä kehon osasta jäljentekijän ominaishajua otetaan, miten jäljelle laitetaan esineitä, missä jälki kulkee, kuinka vanha se on..., on muistettava vaihtelevuus ja yllätyksellisyys. Koira rutinoituu helposti! Jos esim. huumekoiran alkuharjoittelussa käytetään ainoastaan tiettyä annosta huumetta, koira voi oppia ilmaisemaan tämän yhden annoksen, muttei pienempiä tai suurempia annoksia.
Hajutunnistuskoulutus lähtee aina yhden hajun kouluttamisesta. Hajut tulisi pitää alussa mahdollisimman puhtaina, mikä tulee huomioida myös näytteitä käsiteltäessä. Kun koira on oppinut tunnistamaan yksittäisiä hajuja, oppii se hajuyhdistelmiäkin nopeammin. Hajutunnistuskoiralle annetaan ennen jäljestämistä lähtöhaju, jonka se etsii maastosta ja seuraa sitä. Tarvittaessa koiralle annetaan matkan varrella lisää apuhajua. Tällöin toisten kulkijoiden häiriöhajut eivät periaatteessa missään vaiheessa muodostu koiralle ongelmaksi. (Risteävät jäljet voivat kyllä vaikuttaa jäljentekijän hajupilven leviämiseen.)
Toisin kuin esim. palveluskoirakokeissa, ei poliisin koirankäytössä mikään ole niin tärkeää, kuin etsittävän ihmisen löytyminen. Koiran ei tarvitse haistaa jäljentekijän joka askelta tai kulkea tarkasti jäljen päällä; ajan kuluessa jäljenteosta haju leviää kauemmaksi primäärijäljen päältä. Ilkka Hormila kertoi itse vaativansa omalta koiraltaan tiettyä tarkkuutta jäljestämistyöskentelyssä, kuitenkin jäljen ominaisuudet huomioiden: tuoretta jälkeä koiran pitää pyrkiä ajamaan tarkasti (ei kuitenkaan askeleen tarkasti, vaan trailing-tyyppisesti, vähän kuten metsäjäljellä), kun taas esim. vuorokauden vanhaa jälkeä koira saa hakea vapaammin, sillä tällaisesta jäljestä ei hajua ole välttämättä jäänyt kuin tiettyihin paikkoihin maastossa.
Siitä, miten jäljentekijän haju jäljellä käyttäytyy, tai kuinka pitkään haju ylipäänsä pysyy maassa, ei ole varmaa tutkimustietoa olemassa. Hyviä arvauksia kylläkin; joskus jäljelle muodostuu hajutunneli, joskus hajua voi olla lauttoina tai jopa torneina. Nämä vaikuttavat koiran työskentelyyn; esim. tiheästä puskasta tultaessa hajunkuva usein muuttuu merkittävästi, ja koira saattaa olla hetken aikaa hukassa. Sille pitääkin antaa aikaa kalibroida nenänsä muuttuneisiin olosuhteisiin.
Hajutunnistuskoiran koulutusta aloitettaessa koiralla tulee olla jäljestämistyöskentelyn perusteet hallussa (minulle jäi hieman epäselväksi, tarkoitetaanko tällä esim. ruoalla koulutettua jälkityöskentelyä), hajuerottelu ihmisen hajulla esim. purkkiradalla kunnossa sekä esineen tarkka etsiminen ja ilmaisukäytös olemassa. Kovan maan työskentelyä aloitettaessa ensimmäiset jäljet ovat suoria, normaalisti askellettuja 50-100 metriä pitkiä jälkiä. Jäljentekijän hajua vahvistetaan suihkuttamalla jäljen päälle vettä. Vesi on tavallista kraanavettä, jossa jäljentekijä on ns. pessyt kasvonsa. Aloitukseen vettä suihkutetaan melko runsaasti. Jäljen alkuun ja loppuun laitetaan esineet, myös jäljen varrelle voidaan laittaa esineet. Jäljen ei ensimmäisillä kerroilla tarvitse vanheta kuin 5-10 minuuttia. Koiran tullessa jäljelle sille annetaan lähtöhaju lasipurkista, jossa on sidetaitos, johon jäljentekijä on hieronut omaa hajuaan. (Myöhemmin lähtöhaju voidaan antaa myös muista esineistä.) Jälkiharjoittelua voidaan tehdä myös talvella tallatuilla alueilla, joissa koira ei voi seurata jälkeä näköaistinsa avulla. Koiran annetaan jälkiharjoituksissa vapaasti tutkia myös muut löytämänsä esineet ja todeta, että ne eivät ole haluttuja esineitä. Harjoitusten edistyessä vettä vähennetään ja vaikeutetaan jälkeä muilta osin. Alustanvaihtoja voi vahvistaa laittamalla esineitä jäljelle alustanvaihdon jälkeen. Jäljentekijän sijoittuminen on syytä huomioida; yleensä jäljentekijän on syytä häipyä koko alueelta tai mennä autoon jäljenajon ajaksi. Jäljen lopussa loppuleikki koiran kanssa on tärkeä. Alkuvaiheessa on hyvä, jos jäljentekijä tuodaan jäljen alkuun autolla, ja hän nousee autoon poistuessaan jäljeltä. Myöhemmin koira voidaan tuoda jäljelle eri suunnasta, kuin mistä jäljentekijä on tullut, ja antaa sen vapaasti etsiä jälki lähtöhajun saatuaan. Jäljellä olevien esineiden on syytä olla pieniä (esim. avaimia, kolikoita), jotta koira ei pystyisi paikallistamaan niitä silmillään.
Jos ilmaisut eivät ole koiralla valmiita, niitä ei saa ns jauhaa jäljen päällä. Muutoinkaan jälki ei ole oikea paikka harjoitella tottelevaisuutta. Jos esineitä jää jäljelle, ei niistä kannata sen suurempaa stressiä ottaa. Koiraa ei pidä kutsua takaisin esineitä ilmaisemaan. Kulmia lähdetään tekemään loivien kaarrosten kautta. Jo aikaisessa vaiheessa otetaan mukaan häiriöhajuja, esim. kolmannen ihmisen esineitä jäljelle. Suihkepulloa käytetään vahvistuksena myös märällä asvaltilla.
Kuten mitkä tahansa treenit, mutta erityisesti hajutunnistustreenit on syytä Suunnitella hyvin etukäteen, ja Toteuttamisen jälkeen myös Analysoida ne. Aina ei voi onnistua, mutta epäonnistumista ei saa jäädä märehtimään - epäonnistuminen on parempi paikata heti uudella, helpommalla suorituksella! Harjoituksista pitää jäädä hyvä mieli paitsi koiralle, niin myös ohjaajalle!
Luennon lähdeluettelo löytyy täältä.
Lisätietoa ID-koirien koulutuksesta sekä konkreettisia koulutusmahdollisuuksia löytyy esimerkiksi Koirakoulu Vision sivuilta.
Kipinä syttyi, porukassa jo juttelimme, josko saisimme yhteiset ID-jälkitreenit pystyyn. Koulutuksellisesti tämä olisi erittäin mielenkiintoinen haaste vähintään!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti