Sulo, Liina ja luut

Sulo ja Liina sai iltaruoan päätteeksi luut, tai sellaiset nahkarullat. Sun luu on aina parempi kuin mun luu, kuten seuraava kuvasarja todistaa.

Mä oikeastaan haluisin ton.

Ei mulla mitään oo.

No okei. Ota sää se.

Höh.

Onni on oma luu.

Alustapeloista

Huomasin, että tänne oli joku löytänyt tiensä googlaamalla "koira pelkää rappuja". Hakuosuma ei ehkä paljon auttanut retkeilijää, kunhan olin todennut Sulon yleistäneen pehmeänä koirana liukastumisen rapuissa alustapeloksi ylipäätään. Kirjaan ylös muutaman sanan, mitä olen aiheesta itse havainnut, ja muiden kanssa puhunut.

Jos aikuinen, normaalisti sosiaalistunut eli ympäristökoulutettu koira alkaa yhtäkkiä osoittaa merkkejä alustapelosta, veisin sen ensimmäisenä eläinlääkärille. Sulon alustapelko alkoi samaan aikaan, kun se kipuili voimakkaasti eturauhastulehdusta. Alustapelko voi aiheutua liukastumisesta, mutta esim. Sulon tapauksessa mukana on voinut olla eturauhastulehduksen aiheuttama selkäkipu, joka on mahdollisesti yhdistynyt alustoihin.

Kannattaa myös tarkistaa, onko alusta todellakin niin liukas, että koiran on siinä huono kävellä mielentilasta riippumatta. Rappusissa voi auttaa esim. liukuesteiden asentaminen. Jarrusukkiakin kuuluu joku menestyksellä kokeilleen. Onko rappuralli asetettu siten, että koira joutuu aina kävelemään sen yli, ja se mahdollisesti tekee kipeää tassuihin? Talvella tassuihin mahdollisesti kertyneet paakut kannattaa poistaa ennen sisääntulemista; niiden kanssa koira liukastelee miltei takuuvarmasti (paakkujen syntymistä voi ehkäistä tassukarvojen lyhyenä pitäminen talvella).

Paras (varmin) vaihtoehto alustapelkoisen koiran uudelleen kouluttamiseksi lienee siedättäminen ja vastaehdollistaminen. Koira pitäisi saada koulutuksessa mukavuusalueelle, eli jos koira menee mielentilaan, jossa se kipristää kyntensä, köyristää selkänsä ja ujeltaa, se ei opi, että rappusissa rauhassa kulkemalla ei ehkä liukastuisi. Käytännössä tätä voisi harjoitella vahvistamalla rauhallista olemista esim. siinä osassa rappukäytävää, jossa koiraa ei vielä pelota. Ensin seistä, sitten kulkea sen mitä voi. Alustaharjoituksia eli rauhallisen ja rennon liikkumisen vahvistamista kannattaa tehdä kaikissa niissä paikoissa, joissa koira epävarmuuden merkkejä osoittaa.

Suoranaista houkuttelemista en alustaharjoitusten avuksi suosittelisi, sillä houkuttelemalla vahvistetaan usein koiralle väärää mielentilaa, ja tullaan käyttäneeksi negatiivista rankaisua, eli palkkion poistamista, juuri silloin, kun koira palkkionsa ansaitsisi.

Käytännön syistä olen itse parempi puheissani kuin teoissani, eli kovin paljon suunnitelmallista alustaharjoittelua en ole Sulon kanssa tehnyt. Sulon kanssa joudutaan kulkemaan kerrostalon rapuissa ehkä parin viikon välein, joskus useamminkin. Raput jännittää Suloa, mutta se kulkee niistä, kun sillä ei ole vaihtoehtoa. Jos annan sille vaihtoehdoksi hissin eli menen hissiin, kun se tekee tenän rapuissa, se ei suostu kulkemaan rapuista enää ollenkaan. Hissin valitseminen tuossa tilanteessa on äärimmäisen voimakas vahviste, ja tekee vastustelun kannattavaksi koiralle. En pakota Suloa fyysisesti, eli annan sille sen ajan rappuihin, minkä se tarvitsee, ja kehun sitä, kun se tulee, mutten palkitse ruoalla - ruoalla ei ole Sulolle tuossa tilanteessa mitään merkitystä, minun kannustuksella oletan olevan vähän merkitystä, mutta suurin merkitys on ulko-oven lähestymisellä. En säälittele koiraa, sen sijaan saatan taputtaa sitä rohkaisevasti (minun mielestäni rohkaisevasti...) ennen rappuja, ja puhua reippaalla äänensävyllä. Mistään, mikä ei ole Sulolle numero, en tee sitä, eikä Sulo olekaan alkanut pelätä uusia alustoja. Tämän todistanee se, että Sulolle ei ollut mikään ongelma kulkea Oulangan Karhunkierroksen riippusiltoja, vaikka tutuissa rapuissa se näytti välillä pelkäävän melkein henkensä edestä! Tällä hetkellä ja näillä keinoin Sulon alustapelko on olemassa, mutta se on hallittavissa eikä ole enää yleistynyt, eikä Sulo osoita pelon merkkejä esim. mennessämme siihen taloon, jossa on sille pelottavat rappuset, vaan jänskä tulee mukaan siinä rappusten kulmalla. Kotona Sulo kulkee rapuista reippaasti, joskin se valitsee aina seinänviereisen reitin.

Menneitä tottisteluja

Ollaan treenattu tottista ja tehty temppuja doggie-treeneissä.

Liinan kanssa on tehty seuraamista, jääviä, paikkamakuuta, eteenmenoja, noutoa, luoksetuloja. Liina on aika hauska, kun se on tottiksessa niin tosissaan, ja arpoo koko ajan, mitä sen pitäisi tehdä - jos on tehty ensin jääviä, ja sitten seuraamista perään, se saattaa ottaa oma-aloitteisesti jonkun asennon sennäköisenä, että "tätäkö halusit?"

Istu-maahan erottelu jäävissä yhä vähän vaiheessa. Jos tekee ensin istumisen, maahanmenokin meinaa jäädä istumiseksi. Seuraaminen kehittyy pikkuhiljaa koko ajan. Ollaan tehty mm. pitkää pätkää, johon täyskäännös loppuun, ja siitä palkkaus. Täyskäännöksestä ehkä se viimeinen pyllyn liikautus jää uupumaan vielä. Henkilöryhmätreenit on mennyt kivasti eteenpäin, ei häiriinny juurikaan ihmisistä. Eteenmenoja yritetään muistaa tehdä joka kenttätreenin yhteydessä. Paikkamakuita niin ikään, häiriöitä on ollut enemmän ja vähemmän joka kerta. Kerran se on tainnut nousta haistelemaan jotain maasta, muuten pysynyt ihan hyvin häiriössäkin. Käyn palkkaamassa sitä epäsäännöllisesti häiriöiden jälkeen.

Lisäksi BH-kokeen kaupunkiosuutta silmällä pitäen ollaan harjoiteltu pari kertaa kiinnisidottuna istumassa odottamista häiriössä, ja käyty kävelemässä treenien jälkeen kaupungissa. Ollaan jopa ohiteltu niitä toisia koiria, ja yksin ohitukset sujuu Liinan kanssa ihan mallikkaasti. Kaksin Sulon kanssa ne on astetta haastavampia hallinnoida, kun Sulo on vähän jästipää. Sulohan ei sinällään kiinnostu toisista koirista, mutta jos Sulo kuuroutuu mulle, Liinakin kuuroutuu, ja muuttuu samalla epävarmaksi. Joten ehkäpä Sulonkin kanssa pitäisi muistutella näitä ohitusjuttuja ihan kahdestaan?

Sulon kanssa ollaan tehty ylläpitotreeniä; seuraamista, henkilöryhmää, paikkamakuita, jääviä, noutoja... Noutojen palautuksiin on ehkä tullut vähän vauhtia. Sulon kanssa on ollut kiva treenata, mun mielestä meidän suhde on viimeisen vuoden aikana mennyt ison harppauksen eteenpäin. Olen oppinut leikkimään koirieni kanssa paremmin ja siten, että se on oikeasti palkitsevaa koiralle, ja samalla olen selkeyttänyt omaa toimintaani ja kriteerin asetteluani, minkä seurauksena Sulokin on ruvennut toimimaan mun mielestä paremmin.

Liinan temppuagility on jatkunut lähinnä sillä pujottelulla. Ekan välin hakemista ollaan tehty lähinnä, vähän niitä muitakin. Kyllä se jotain on tästä hoksannut, ja tykkää kovasti tästä aivopähkinöinnistä.

Joulukuiset jälkitreenit

Tiesinhän minä, että tänä talvena ei ainakaan alkutalvi tulisi olemaan samanlainen hyvä talvi, kuin kaksi edellistä. Todennäköisyysmatematiikkaa. Mikä merkitsee sitä, että maastokausi on pidentynyt, valon riittävyys vain harmillisesti rajoittaa harjoittelua. Meillä on siis vähän lunta, paikoin paljasta. Eihän tuo jälkiharjoittelu ihan optimaalisissa oloissa tapahtunut, paikoin askeleet näkyy lumessa selvästi, mutta saivatpa koirat pääkopalle vähän harjoitusta ja mielenvirkistystä. Onnellisilta ainakin vaikuttivat jäljelle pääsemisestä.

Molemmilla janat, 2 keppiä ja pituutta muutama sata askelta. Ei ehtinyt vanhenemaan kuin sen ajan, mitä toisen jäljen tallaaminen/ajaminen kesti. Liinalla n. 15 m jana, Sulon jana vajaassa kymmenessä metrissä. Kummankaan työskentely ei ollut supertarkkaa, mutta eihän sitä noin tuoreilla jäljillä voi odottaakaan. Janoihin olin tyytyväinen, Liinakin on alkanut etenemään suoraan. Taisi vähän oikaista jäljelle. Sulo ei häröillyt juurikaan; nämä lyhyet janat on saattanut tehdä sille ihan hyvää. Suunnan päättelyssä ei kummallakaan ollut ongelmaa. Sulon häröilyn vähenemiseen saattoi vaikuttaa myös 50 metrin seuraamispätkä, minkä se teki ennen kuin pääsi jäljestämään. Tiedä tuosta. Sulo nosti molemmat kepit, siinä ei sanomista. Liina ilmaisi ensimmäisen, mutta seuraavasta eli viimeisestä meni ohi. Kun tultiin polulle, pyysin sitten Liinaa etsimään sen kepin. Löytyihän se, palkkasin. Mietinnässä siis yhä edelleen, miten tehdä kepeistä SE juttu ja niiden löytymisestä suuri huolenaihe koiralle. Ehkä treenaan Liinan kanssa vain kahden kepin kanssa, ja lisään keppejä vasta, kun se nostaa kaksi luotettavasti? Pohdintaan tämä.

Lisäksi esineet. Syvyyttä vajaa 50, leveyttä muutama metri. Vein molemmille esineen valmiiksi. Esine oli mieluinen narupallo, ja molemmat irtosi hyvin, paikansi nopeasti ja toi ongelmitta. Sulolle voisin nyt ainakin vetää sellaisen diagnoosin, että se esineen laatu (mieluinen/ei niin mieluinen) vaikuttaa aika paljon sen tuomishalukkuuteen. Pitänee siis tehdä helpohkoja harjoituksia vaikeilla esineillä, eli toisten koirien mähläämillä, kosteilla esineillä, hankalasti nostettavilla, metalleilla... Ja toki Liinalle samaa.

Hakukoiran turhauma

Päivitystaukoa näemmä pukkaa. Hakumetsässä käytiin viikko sitten, itsenäisyyspäivän kunniaksi Aijan ja Astan kanssa. Lunta oli tullut vähän maanpeitteeksi. Ei tallattu aluetta etukäteen.

Tehtiin molemmille yliheittotreenit. Yliheittotreenissä ensimmäinen maalimies on normaalisti piilossa, loput pakenevina näköärsykkeinä. Mentiin siis vahvasti klassisella puolella ja hyödynnettiin fappejakin ;) Ilmaisut normaalisti. Treenin tarkoituksena oli hakea koiralle vauhtia, motivaatiota ja hyvää fiilistä. Saalisviettisille koirille, kuten Sulo ja Liina ovat, tämänkaltainen treeni osuu hyvään saumaan; jos saalis ei olisi vahva, hyöty voi olla kyseenalaisempi. Ensimmäinen ukko siis piilossa n. 30 metrissä. Sitä seuraavat näkösällä ja pakenivat, koira jäi aina löytyneen maalimiehen kanssa puoleenväliin etsintäaluetta ohjaajan edetessä keskilinjalle asti. Maalimies piti koiraa kunnes kutsuin sitä ja lähetin suoraan pakenevalle maalimiehelle.

Sulon kanssa taidettiin nähdä jopa jotain saalisturhaumaan viittaavaa. Ensimmäinen löytyi hyvin, mutta haukun aloittaminen oli hankalaa, ja Aija joutui kannustamaan Suloa ennen kuin haukku irtosi. Olin ohjeistanut palkkaamaan Sulon hyvästä haukusta, riippumatta haukkujen määrästä. Sulo turhautui maalimiehen kanssa odottamaan jäämmisestä ihan tosissaan, ja ilmensi tätä huutamalla aijaijaijai-huutoaan. Yhden pakenevan ukon perässä juostessaan siltä irtosi jopa saalishaukku tai -älähdys, jota se pitää tyypillisesti juostessaan toisten koirien perässä, joita se ei saa kiinni. Haukkukin irtosi sitten jo paljon paremmin, ja oli viimeisillä jo hyväsykkeistä ja matalaa. Todettiin, että fiiliksen nostatus nimenomaan tuon saalisturhauman (joku suojeluharrastaja voi minut tästä termistä lytätä, en tiedä käytänkö sitä lähimainkaan oikein) toimi Sulolle erinomaisesti. Sulolla on ylipäänsä kova motivaatio maalimiesten etsimiseen, mutta haukun aloitus ja jatkaminen sillä välillä takeltelee. Tuota turhaumaa voisi tässä ilmaisussa enemmänkin hyödyntää, pitää nyt miettiä vain, että miten.

Liinan treeni oli samanlainen. Nyt oli Liinan fiilis ukkojen etsimiseen jo paljon parempi kuin edellisellä kerralla. Ensimmäinen oli kuusikossa etukulmassa, ja  löytyi helposti, Liina oli tosin tarkistanut, olisiko ollut ilmaista ruokatarjoilua, ennen kuin otti rullan. Hyvin lähti pakenevien perään, eikä rullien nousemisessa ollut mitään ongelmia, tai näytöille menemisessä. Oikein hyvä mieli jäi Liinan treenistä. Sille pitäisi vain rakentaa laatikkomaiset pistot, meinaan se tekee nyt just sitä mistä mua on varoiteltu, että se tekee tikkusuoran piston, ja jos oon edennyt, palaa keskilinjaa myöten tuomaan rullaa. Tämä jäänee kuitenkin ensi kauden huoleksi.

Molemmille vielä esinetreeni loppuun. Nyt vein Liinalle valmiiksi esineen. Kävelin n. 15 x 5 m alueen, ja jätin esineen aika lähelle eturajaa. Liinalla oli kova työ paikantaa se, se haisteli välillä ihan vieressäkin, mutta jostain syystä ei bongannut esinettä. Nousi se lopulta, mutta kumma juttu, että Liina sen tuolleen ignoorasi. Hyvää oli kuitenkin se, että Liina irtosi hyvin etsimään. Sulolle laajensin etsintäaluetta jonkin verran, mutta laitoin esineen samaan kohtaan. Sulo eteni taas ensin syvälle ja tuli takaisin, lähetin uudelleen vähän lähempää sitten, jolloin se bongasi ja nosti hyvin. Aavistuksen hankalahkot maastot ja hankalahkot esineet on tässä vaiheessa harjoittelua Sulolle pelkästään hyvä juttu.

Koiran mielestä

Syyttäkää vain inhimillistämisestä, mutta olen aina ollut sitä mieltä, että eläimet ovat hurjan paljon älykkäämpiä kuin mitä olemme keskimäärin valmiita myöntämään. Uusimmat tutkimukset koirien kognitiosta puhuvat tämän puolesta. (Ks. suomalaisen koiran kognitiotutkimuksen nettisivut.)

Nyt luin varsin mielenkiintoisesta Dog Behaviour Blogista artikkelin siitä, kuinka koirat kommunikoivat ihmisille, ja kuinka niille voi opettaa yksinkertaisia käsitteitä (ks. artikkeli), eräänlaista merkkikieltä. Näin pitkälle en ole ikinä omieni kanssa päässyt, mutta sen verran toki olen huomannut, että koirat kyllä mielellään näyttävät toiveensa, jos niille siihen antaa mahdollisuuden. Tässä ei varmaan yhdellekään koiranomistajalle ole mitään uutta, mutta tuntuu huikealta ajatella, minkälaiseen kommunikointiin koiralla voisikaan olla kapasiteettia, jos me niitä tähän tietoisesti rohkaisisimme.

Sulon ja minun ainut "käsite" on sana näytä. Jos Sulo näyttää siltä, että se haluaisi jotain, pyydän sitä kertomaan haluamastaan sanomalla sille näytä. Ei vaadi varmaankaan paljoa mielikuvitusta arvata, että yleensä se haluaa ruokaa, tai vaihtoehtoisesti ulos ;) Mutta se osaa myös sulkea vaihtoehtoja - jos kerron sille, että ruokaa en aio antaa, se saattaa yrittää seuraavaksi herkkukaapin ovea, tai toki voitais mennä pihallekin keppiä heittämään :)

Monesti sanotaan, että koirat ja omistajansa tuppaavat muistuttamaan toisiaan. Niin ulkoisesti kuin käyttäytymiseltäänkin. Olen valmis tämänkin väitteen allekirjoittamaan. Mitä paremmin opin erityisesti Liinaa tuntemaan, sitä enemmän se tuntuu jakavan minun kanssani samoja ominaisuuksia. Paitsi, että se näyttää pitävän samoista herkuista kuin minäkin (salmiakki, jäätelö, kinuski, mustikat), sen luonteenpiirteissä on paljon samaa kuin omissanikin - hyvässä ja pahassa. Tämä johtunee varmaankin siitä, että omalla käytökselläni vahvistan Liinassa juuri niitä piirteitä, jotka minullakin ovat vahvoja - mutta onhan koirassa oltava valmiina se herkkyyskin reagoida ihmiseensä näin. Olemme molemmat melko rauhallisia ja tietyssä mielessä herkkiä; negatiivinen ilmapiiri on meille myrkkyä. Sekä minä että Liina olemme hyvin tehtäväorientoituneita, mutta kestämme melko huonosti epäonnistumisia (miten pirussa tällaisenkin asian olen onnistunut koiralle siirtämään...). Tietäen tämän kaiken pyrin treenisessioissa olemaan itse ns sata lasissa mukana, sillä minun kehulla, iloisella äänensävyllä ja myötäelämisellä näyttäisi olevan tuolle pienelle eläimelle hirmu iso merkitys.

Mikä siinä johtajuusajattelussa oikein mättää?

Yritän olla (nykyään) suuremmin ottamatta kantaa toisten ihmisten koulutusmetodeihin, ainakaan pyytämättä. Se kun tuppaa olemaan loputon suo lähteä käymään eipäs-juupas-taistelua, jonka lopputulemana tulet leimatuksi tissinvälikoiria namittamalla lahjovaksi kukkahatuksi. Sinällään sekin on sama, miksi minut kouluttajana leimataan, sillä tulokset puhukoot puolestaan. Jos niitä ei ole, niin sitten ne eivät puhu, ja loppu on kuulijan käsissä. Suoranaisiin epätotuuksiin ja valheellisiin väittämiin olen kuitenkin eräissä sosiaalisen median välineissä kokenut itseni pakotetuksi ottamaan kantaa. Usein huomaan erimielisyyksien kilpistyvän siihen, onko johtajuus olennainen tekijä eläinten (koirien) ja ihmisten välisissä suhteissa, ja totteleeko se elukka vain sen herkun toivossa vai jostain syvemmästä kunnioituksesta auktoriteettia kohtaan, ja onko ongelmakäytöksissä kyse johtajuudesta, sen puutteesta, uhmaamisesta vai mistä.

Jotkut naksutinkouluttajat (käytetään nyt tätä termiä, viitaten termin ongelmien suhteen kuitenkin aiempaan tekstiini) ovat kiertäneet tämän johtajuuskuvion toteamalla, että eri lajien yksilöt eivät lauman määritelmän valossa laumaa muodosta alkuunkaan, ja että jos ei ole laumaa, ei ole johtajaakaan. Mitä laumadynamiikasta sitten tutkitusti tiedetään koirien tai susien osalta? Kyläkoirille tai villikoirille ei ole luontaista kerääntyä laumoihin toisin kuin esim. susille, eikä niillä tällöin voi ajatella olevan ns. luontaista hierarkian tajua, jos nyt tällaista termiä voi edes käyttää (ks. lisää). Toisekseen laumahierarkiatutkimuksissa on ylipäänsä menty metsään aloittamalla tutkimus vankeudessa elävien eläinten parista, jolloin käsitykset laumahierarkiasta ovat vähintäänkin kieroutuneita - mm. susien laumahierarkiaa tutkinut David Mench on tarttunut aiheeseen (ks. esim. tutkimusartikkeli).

Henkilökohtainen uskomukseni - ja nimenomaan uskomus siksi, että minulla ei ole tälle uskomukselle juurikaan esittää tieteellistä näyttöä tueksi, vaan lähinnä sitä kuuluisaa arkielämän mutua - on, että koirien ja ihmisten välille muodostuu side, jota voidaan laumaksikin kutsua. Jos nyt jotain tieteellistä todistusvoimaa pitäisi tälle väitteelle hakea, viittaisin tutkimuksiin koirien kyvystä tulkita ihmisten eleitä ja turvautua ihmiseen tilanteissa, joissa ne eivät tiedä, mitä tehdä (tiivistelmää aiheesta ja johdattelua lisätiedon lähteille täällä). Toisekseen koirien ja ihmisten yhteisen taipaleen voi sanoa lähentelevän jopa co-evoluutiota; vähintäänkin vuosituhansien mittaisen yhteiselon on täytynyt suosia niitä koirayksilöitä, jotka osoittavat kykyä mukautua ihmisen lajinomaiseen käyttäytymiseen.

Laumanjohtajista ja johtajuudesta

Jos on lauma, sillä on oltava johtaja. Vai kuinka? Näkemykseni on, että tavallaan kyllä, toisaalta kysymys on paljon moniulotteisempi. Ajatellaanpa ihmisyhteisöjä. Perheessä on useimmiten kaksi vanhempaa. Perinteisesti puhuen miehiä on pidetty perheenpäinä, käytännössä kuitenkin naiset ovat usein pitäneet hiljaista valtaa. Toisinaan miehet ovat pitäneet valtaa nyrkkiensä voimalla. Omia vanhempiani olen pitänyt tasa-arvoisina, ja niin pidän tämän nykyisenkin pienen perheeni perussolua, minua ja miestäni. Joissain asioissa päätökset tekee mieheni, joissain minä, joistain sovitaan yhdessä ja etsitään tarvittaessa kompromissejä. Kuulostaako tutulta?

Entäpä työpaikat sitten? Työpaikoilla on tyypillisesti johtaja. Kuten erilaisilla yhdistyksilläkin. Tarkastelisin kysymystä yhteisöjen johtajuudesta mieluiten hyvän johtajan ominaisuuksien kautta, sillä kaikki valitettavasti tietävät arkikokemuksesta, että suinkaan kaikki johtajat työpaikoilla eivät ole hyviä johtajia, eri syiden takia. Johtajan tärkein ominaisuus on nähdäkseni tieto ja osaaminen. Hyvällä johtajalla on oltava tietoa ja näkemystä, ja kykyä luotsata joukkiotansa eteenpäin, mielellään vielä oikeaan suuntaan. Hyvä johtaja saa joukkionsa tekemään sen mielellään, sillä hyvä johtaja osaa kannustaa ja palkita. Hyvä johtaja osaa myös vaatia tarpeen tullen, muttei koskaan oikeudettomasti tai epäreilusti. Hyvä johtaja on johdonmukainen mutta tarvittaessa joustava. Tällaista ihmistä tuppaamme kunnioittamaan yleensä sanomattakin, ja tällaisten ihmisten toivoisi päätyvän sinne johtajan paikoille.

Yrityksessä alaiset ja perheessä lapset ovat päätöksenteon kohteena, heille asetetaan rajoja ja reunaehtoja, mutta ainakin yrityksissä heidät myös palkitaan eforteistaan, toisissa runsaammin, toisissa kitsaammin. Perheissä palkitseminen voi olla sosiaalista hyväksyntää, kehuja, joskus jotain konkreettistakin.

Koirat ja johtajuus

Miten tämä kaikki sitten liittyy koirien asemaan perheissä tai niiden kouluttamiseen? Nähdäkseni hyvinkin oleellisesti. Kuten perheissä tai työpaikoilla, koiratkin ovat päätöksenteon kohteina; niiltä ei useimmiten kysytä, missä ne haluavat asua, millaisesta kupista syödä ruokansa tai harrastetaanko agilityä, tokoa vai hakua. Siinä mielessä koirillakin on johtaja, perheen ihmispää tai -päät. Ajatuksessa ei sinällään ole mitään ongelmallista, mutta ongelmat tulevat mielestäni ajatusmallin sovellutuksista ja laajentamisesta kokonaiseksi teoriaksi.

Johtajuusteoria koirien kanssa tulee kuvaan yleensä siinä vaiheessa, kun huomataan, että joku asia on mennyt pieleen. Kyseessä voi olla remmirähjääminen (käsitelty edellä), hihnassa kiskominen, omistajan "komentaminen" haukkumalla, merkkailu, astuminen, ruoan puolustaminen, (lisää omasi listaan)... Jopa seuraamisessa jätättämistä olen kuullut käsiteltävän johtajuusongelmana (!!!). Tilannetta ruvetaan sitten korjaamaan ottamalla koiralta johtajuus pois. Tähän asetelmaan kuuluu nimittäin olennaisesti se perusajatus, että koira haluaa johtajuuden itselleen. Lähtökohtaisesti, vähän niin kuin luonnonlakina, tyyliin lämpö pyrkii levittäytymään tasaisesti. Tämä on ensimmäinen harha-askel. Koirat nimittäin (yllätys, yllätys!) vain harvoin tavoittelevat johtajuutta. Toki jotkut yksilöt ovat dominoivampia kuin toiset, ja ulottavat selvät dominointiyrityksensä myös ihmisiin, mutta näitä yksilöitä on koko koirapopulaatiosta hyvin pieni osuus.

Ongelmana ei nähdäkseni niinkään ole se, että koirat haluaisivat ihmisiltä valtaa, vaan se, että ihmiset antavat niille valtaa, jota ne eivät osaa käsitellä. Vallalla tarkoitan tässä yhteydessä lähinnä päätösvapautta siihen, miten erilaisissa tilanteissa käyttäydytään. Koirilla ei ole ihmisten maailmassa eteentuleviin tilanteisiin mitään sisäsyntyistä käytösmallia, eivätkä ihmiset kouluta niille mitään toivomaansa käytöstä. Koirat jätetään siis yksin niille oudoissa tilanteissa (esim. toinen uhkaavasti käyttäytyvä koira tulee vastaan lenkillä). Käytännössä on siis ns. luojassaan, mitä koira tekee. Jos se tekee jotain ei-toivottua, sitä saatetaan kieltää, muttei kuitenkaan anneta ohjeita toivotusta käytöksestä. Sitten koiran annetaan harjoitella käytöstä vähän aikaa, kuitenkin tarpeeksi, jotta käytöksestä tulee vahva, nimetään se ongelmaksi, mennään koirakorjaajalle ja saadaan diagnoosiksi johtajuusongelma. Se, mitä tämän jälkeen tapahtuu, riippuu koulukunnasta. Yhdet pistävät koiran jääkaudelle, toiset heittelevät kolinapurkkeja, kolmannet selättävät, neljännet ottavat sähkö-, sitruuna- tai vastaavan pannan käyttöön, viidennet kaikkea tätä yhdessä. Hyvin tyypillisesti kuitenkin johtajuutta aletaan ottaa takaisin positiiviseen rangaistukseen (jotain epämiellyttävää lisätään) turvautuen kuitenkaan missään vaiheessa kertomatta koiralle, miten sen oikeasti toivotaan käyttäytyvän.

Joten kyllä, mielestäni rajat ovat koirille hyvä juttu. Ja kyllä, minä olen omien koirieni johtaja, sillä minä kerron niille, mitä tehdään missäkin tilanteessa, ja mitä niiltä odotan - ne eivät yleensä ottaen saa päättää sitä itse. On kuitenkin täysin kohtuutonta ja epäoikeudenmukaista eläimiä kohtaan, että ne ensin jätetään ihmisten maailmassa tuuliajolle, eikä niille vaivauduta opettamaan alkeellisimpiakaan peruskäytöksiä, ja kun ollaan tämän seurauksena ajauduttu erilaisiin ongelmiin, näitä ongelmia aletaan kitkemään erilaisilla pelkoa ja kipua, vaikka vain "pienessäkin" mitassa aiheuttavilla menetelmillä.

Meille on annettu isot aivot ja olemme niitä hyödyntäen väitetysti käyneet Kuussa asti. Miksi ihmeessä emme pysty käyttämään näitä aivoja käsitellessämme kumppaneiksi ottamiamme otuksia?


Lue myös: Helena Telkänranta SEY:n sivuilla koirien ja susien johtajuudesta

Janoja ja esineitä

Tänään just ja just ehdittiin valosan puolella tekemään esine- ja janatreenit. Molemmille kaksi janaa, kaikki n. 10 m, oikealle ja vasemmalle. Kepit jälkien päässä, koirat sai jäljestää arviolta 30-100 metriä kepille. Liina oli tosi hieno, ei edennyt ihan luotisuoraan, mutta nosti jäljen heti siihen osuessaan, päätteli itse kulkusuunnan ja ilmaisi kepin. No comments siihen. Sulon eka jana oli taas jälleen kerran häröilyä, se jäljesti pitkään takajälkeä ja vähät välitti tulenko minä perässä vaiko enkö. Aikamoisen pyörimisen jälkeen se lopulta kuitenkin otti oikean jäljen ja nosti kepin. Toinen jana oli parempi.

Esinetreenissä narupallo. Liina sai taas katsoa esineen viennin, vein n. 30 metrin päähän, ei hirveästi leveyttä. Istua napotti hienosti paikoillaan. Irtosi, paikansi ja toi. Sulolle vietiin etukäteen Liinan kanssa samaan paikkaan, ja tehtiin ruutuun vähäsen leveyttä. Sulo paikansi esinettä aika pitkään, en tiedä hömppäskö vaiko oikeasti etsikö sitä, mutta toi kuitenkin suoraan. Ihan hyvä näin. Esineisiin siis Sulolle vaan tätä yhden esineen treeniä ruudussa, tokomaisemmin voisi ottaa sitä vaihtamattomuusharjoitusta, eli sen tuot minkä nostat. Liinalle yhä edelleen yhtä, mutta voisi viedä valmiiksi.

Janoihin Liinalla vielä vaan pituutta lisää. Sulolle voisi sen ekan janan ehkä tehdä siten, että se on max 5 m:n päässä lähetyspaikasta, jotta jäis tuo humppaaminen kokonaan pois.

Olin yhden yön kaupungissa koirien kanssa. La-aamuna klo 9 on aika paljon koiranulkoiluttajia liikenteessä, voin kertoa... Liina ei tajunnut, että kaupungissa saa muutkin liikkua. Tai uskoi se sitten, kun kerroin että saa. Sille tekisi hyvää käydä ihan kaksin liikkumassa tuommosina ruuhka-aikoina ja tehdä vastaehdollistamista vastaantulijoihin, ja latenssia nätisti-vihjeeseen.

Tokopäivitys

Päivitysrintamalla on treenien suhteen ollut kovin hiljaista, mutta ollaan me silti treenattu. Tottelevaisuutta lähinnä, ei tuolla metsässä mitään nenäjuttuja näe tehdä, enkä viikonloppuisin ole valitettavasti ehtinyt. Koirat, Liina etenkin, kuitenkin ilmiselvästi kaipaisi niitä nenähommia, sillä kun on ollut virtaa ihan riittävästi.

Liinaa mun pitäisi vissiinkin vähän ahkerammin hieroa ja venytellä. Se kirputtelee paljon selkäänsä, ja pyytää usein mua rapsuttamaa takamustaan. Aiemmin viikollahuolestuin, sillä Liina ei aamulla olisi halunnut lainkaan nousta ylös tai laskeutua rappusia, tai lähteä lenkille. Käytiin me postilaatikolla, ja sillä reissulla se kävi rähisemässä naapurin vanhalle urokselle, mistä päättelin, että ei se varmaan ihan kuolemankielissä ole. Mitään aristusta, turvotusta en havainnut, enkä ontumistakaan sen puoleen, Liina ei vain halunnut liikkua. Jätin koirat päiväksi sisälle, ja illalla Liina oli ihan normaali oma itsensä. Liekö lihakset kylmettynyt ja mennyt jökkiin, kun edellisenä iltana oli ollut melkein koko illan pihalla.

Sulo taas ontuu tai arkoo toista etujalkaansa, vaihteeksi. Tarvitseeko kertoakaan, että minun kopelointitaidoilla siitä ei löydy mitään. Seuraamme tilannetta.

Sitten niihin tokoihin.

Liina

Liinan kanssa ollaan jatkettu seuraamisten ja jäävien kanssa, lisäksi se on tehnyt noutoa, luoksetuloa, eteenmenoa ja hyppyä nyt ainakin. Lisäksi doggiella jatkettiin pujotteluharjoittelua. Myös paikkamakuuta häiriössä ollaan tehty. Höytiällä käytiin treenaamassa myös, ja kokeiltiin sitä tunnaria, jonka kohdalta poistettiin rasti sarakkeesta "osataan tämä" ;)

Seuraamisen edistymiseen olen varsin tyytyväinen, pyllyn pyöritys kehittyy treeni treeniltä. Myös täyskäännökset liikkeestä alkaa sujua. Nyt olisikin treenissä pitkä seuraamispätkä+täyskäännös, josta palkka. Isoin ongelma, mikä seuraamisessa aika ajoin ilmenee, on jätättäminen. Tein maanantain tokojen yhteydessä korkean vahvistetiheyden treenin, eli jokaisesta oikeasta palkka, mikä toimi ihan hyvin. Myös henkilöryhmätreeni tehtiin maanantaina, ja Liina oli viimeisen päälle pätevä tässä. Viikkoa ennen tehtiin häiriöseuraamista toisten koirien ympäri, joka oli haastavaa, mutta palkkion ajoitus auttoi unohtamaan toiset. Toivoisin vielä Liinan tarjoavan seuraamista aktiivisemmin, ja reagoivan vihjeeseen häiriössä nopeammin. Ylipäänsä meillä on tekemistä tuossa reagoimisnopeudessa häiriössä; todennäköisesti sen harjoitteleminen minkä tahansa liikkeen suhteen varmaan auttaisi yleistämään tätä.

Paikkamakuun häiriönsieto on kehittynyt, mutta nähtävästi vielä ylitsepääsemätön häiriö Liinalle on hermostuneisuuttaan ääntelevä kaveri, joka vissiinkin herättää Liinassa pienen poliisin. Tein muille ryhmäläisille luoksepäästävyyksiä ja makuutin Liinaa samalla, kun se nousi ylös ja katseli tämän ääntä pitävän koiran suuntaan. Ehdin käydä laittamassa Liinan uudestaan maahan ennen kuin se lähti mihinkään, jonka jälkeen se pysyi ihan nätisti.

Nouto on Liinalla periaatteessa ihan hyvällä mallilla, mutta sitä vauhtia on haettu lähinnä palautukseen. Tein sitä maanantaina kentän vieressä lumella, jossa oli vähemmän liukasta, mutta ensi alkuun hajut meinasi vetää Liinaa puoleensa ja tehtävä unohtua. Hetsasin noutokapulaan ja sain vauhtia vähän enemmän ja häiriöt unohtumaan.

Eteenmenoja ollaan tehty jokusen kerran. Olen yrittänyt ketjuttaa liikkeestä maahan + luoksetulo, palkan jättö, takaisin ja eteen. Eteenmeno ei ole ehkä ihan tarpeeksi voimakas; Liina ehtii ehkä unohtaa sen eteenmenopalkan, joten sille voisi tehdä voimaakkaammilla mielikuvilla sitä vielä.

Pujotteluharjoitukset jatkuivat doggiella, lisäksi siellä harjoiteltiin hyppyä ja merkille menoa. Mulle taisi olla itselle aika epäselvä se kriteeri merkillemenon suhteen, eikä koirankaan toiminta näin ollen järin loogista ollut. Päätin siis ensin tehdä merkinkiertoja, joista sitten pari kertaa tehtiin seiso merkille. Alkoi paranemaan huomattavasti.

Hyppyyn Liinalla on kova into, ja osaa se seisahtuakin ihan hyvin. Pitää vielä sitä omaa käskytyksen ajoitusta hioa, jotta seisahtuminen ainakin näyttäisi napakalta.

Sulo

Sulon kanssa ollaan tehty häiriötreeninä erilaisia paikallapysymis- ja seuraamisharjoituksia. Sulo kerää tietyissä tilanteissa kierroksia muista koirista, mutta selkeä ohjeistus näissä tilanteissa auttaa sitä hyvin hillitsemään itseään. Ollaan ketjutettu avoimen luokan tokoliikkeitä vähäsen, ja ylipäänsä kertailtu kaikkea mahdollista avosta sekä tokosta että pk-tottiksesta. Doggiella Sulokin pääsi kokeilemaan keppien pujottelemista. Se oli ihan onnessaan naksutteluharjoituksesta!

Höytiällä oli A-este, joka oli kuitenkin mallia koe, eli jyrkässä kulmassa. Sulo kiipesi yhteen suuntaan, mutta toiseen suuntaan loppui kantti. Pitäisi ehtiä käymään esim. viihdekeskuksella, tai jossain, missä on loivempikulmainen A.

Noutoa tein maanantaina pari toistoa. Suloa meinasi eka toistolla vastasataneen lumen hajut kiinnostaa töitä enemmän, mutta käskystä kuitenkin jätti ne. Palautusten vahvistelu omalla liikkeellä, näitä pari toistoa. Yksi toisto siten, että jätin Sulon istumaan kapulan kanssa, kävelin 20 m:n etäisyydelle ja kutsuin luo. Toi vauhdilla.

Ääntelyn suhteen olen Sulon varalle kehittänyt, toimeenpannutkin pientä sotasuunnitelmaa. Tämä kaikki lähti ärsykekontrollipohdinnoista. Pähkinänkuoressa Sulo ei ääntele silloin kun pitäisi, mutta muulloin sitten senkin edestä. Sen sijaan, että lähtisin vahvistelemaan hiljaisuutta, olenkin nyt vahvistellut ääntämistä. En tietenkään mitä tahansa vinkumista, vaan jos Sulo on ruvennut tottistellessa ulisemaan, olen sitten keskeyttänyt sen hetkisen toiminnan, ja haukuttanutkin Suloa. Kriteerinä on tasainen ja voimakas haukku, ei epämääräinen ulina ja kimeä saalishaukahtelu. Hyvästä haukusta palkkaa. Hirveän montaa treeniä ei olla vielä tehty, mutta itse olen kyllä luottavaisen odottavalla kannalla tämän toimintatavan tulosten suhteen.

Tommy Wirén: koulutuksen asiantuntijapäivä

Koirakoulu Visiolla järjestettiin sunnuntaina 20.11.2011 koulutuksen asiantuntijapäivä Tommy Wirénin johdolla. Jos joku ei ole vielä käynyt Tommyn opissa, suosittelen näin ehdottomasti tekemään mahdollisuuden tarjoutuessa! Tommyn johdolla olen kokenut suurimmat ahaa-elämykseni, mitä kouluttamiseen tulee, ja loppua ei näytä tulevan - on se kumma, miten niistä perusteista saa vaan joka kerran jotain uutta irti...

Päivä aloitettiin Tommyn pitämällä alustuksella muutamista koulutuksen perusasioista, josta edettiin käsittelemään kahta koulutusongelmaa yhdessä Tommyn toimiessa keskustelun vetäjänä.

Koulutusta määrittelee kaksi asiaa: tavoite ja menetelmät eli työkalupakki, joilla tavoitetta kohti edetään. Nämä määrittelevät toteutusmahdollisuudet. Koulutuksessa tulisi aina keskittyä siihen, mitä tavoitellaan, eikä ei-toivotun asian poiskouluttamiseen tai ongelmaan. Ongelmakoirakoulutuksessa koulutetaan ongelmakoiria? Käyttäytymisanalyysin (ABC: Antecedents, Behaviour, Consequences) valossa koiran käytöksessä joku aina vahvistuu. Koska koira käyttäytyy koko ajan, jää kouluttajan tehtäväksi yksinkertaisimmillaan vain valita käytös, jota vahvistaa. Keep it simple!

Kaikki lähtee peruskäytöksistä

Koiran hallittavuuden kannalta on oleellista, että koiran ns. peruskäytökset ovat vahvoja ja kontrollissa siten, että ohjaaja paitsi saa käytöksen aikaan, myös lopetettua sen niin halutessaan. Perustaitoja voi aina harjoitella, esim. latenssia (viive vihjeen ja käytöksen välillä) ja ärsykekontrollia (vihje saa aikaan käytöksen x, koira tekee vihjeestä vain käytöksen x, eikä se tee käytöstä x kuin vihjeestä). 90 % ns. ongelmakäytöksistä korjaantuu peruskäytöksiä vahvistamalla ja kouluttamalla. Käytännössä usein on niin, että monimutkaisempien käytösten pohjana olevat peruskäytökset eivät ole tarpeeksi vahvoja siinä vaiheessa, kun koulutuksessa jo edetään, ja kun törmätään ongelmiin, saatetaan ratkaisumalleja lähteä hakemaan kaikenmoisista kikkakolmosista peruskäytösten vahvistamisen sijaan (esim. meidän noutoesimerkki Sulon kanssa. Nouto-ongelmiin paras ratkaisu oli käytöksen pilkkominen ja tuomisen vahvistaminen).

Olen kyllä tutustunut ajatukseen perustaidoista sovellutuksiin aiemminkin, mutta se taisi kunnolla avautua minulle vasta nyt. Tommylta on tulossa keväällä kirja, joka kuuleman mukaan keskittyy näihin. Kirjaa odotellaan jo kuin kuuta nousevaa. Perustaitoja ei ole kuin muutama, mutta niiden varaan rakentuvat käytännössä kaikki monimutkaisetkin tottelevaisuussuoritukset. Näitä kaikkia muokataan kouluttajan omalla toiminnalla: kriteerin, ajoituksen, vahvistetiheyden, palkkion laadun ja suunnan avulla. Ja jälleen kerran, koulutussuunnitelma on erinomaisen tärkeä työkalu. Laadin alle kaavion koulutuksen etenemisestä perustaidoista sovellutuksiin luennolla kuulemani perusteella.

Näistä kohdetyöskentelyyn lukeutuvat mm. koskettamiseen ja tarttumiseen nojautuvat käytökset. Niiden avulla on helppo kouluttaa koiralle esim. latenssia, ja Tommy itse aloittaa yleensä kouluttamisen uuden koiran kanssa tästä. Koirat, jotka eivät suoriudu kohdetyöskentelystä kunnolla, eivät kunnolla suoriudu mistään muustakaan. Lisäksi kohdetyöskentely on hyvä alkuharjoite kouluttajalle, ja sen avulla on helppo kouluttaa koira operantiksi, eli oppimaan, että (ainoastaan) sen oma toiminta ja aktiivisuus johtaa palkkioon. Kohdetyöskentelyharjoituksilla on myös helppo mitata koiran keskittymiskyvyn pituutta, eli kuinka pitkään koira jaksaa keskittyä harjoittelemaan samaa asiaa.

Muitakin peruskäytöksiä käsiteltiin. Luopumisharjoittelua voi soveltaa useamman koiran talouksissa esim. resurssiristiriitoihin - mikä toki edellyttää sitä, että luopumista on koulutettu paljon ja myös isossa häiriössä. Eräs "häiriötekijä", johon koira tulisi siedättää koulutuksen edistyessä, on koiran viettitaso. Jos haluaa varmasti toimiva ja hallittavan koiran, tulisi se kouluttaa toimimaan sitä paremmin, mitä kuumempana se käy. Jos tätä ei huomioida koulutuksessa, ei koulutus todennäköisesti yleisty kaikkiin koiran mielentiloihin! Esimerkiksi luopumisharjoittelussa palkkiona tulee käyttää yhtä hyvää vahvistetta, mistä luovuttiinkin, useimmiten sitä kyseistä "vietinnostatusesinettä". Ylipäänsä häiriöitä ei koulutuksessa tulisi pelätä, vaan ne pitäisi tuoda koulutukseen jo melko varhaisessa vaiheessa mukaan. Mitä myöhemmäksi häiriöiden mukaanottamista panttaa, sitä hankalampaa koira on kouluttaa toimimaan häiriössä.

Hyvä vahviste on välitön, arvostettu ja ansaittu. Koirat itse näyttävät antavan paljon enemmän arvoa samallekin vahvisteelle silloin, kun se on ansaittu suhteessa siihen, jos sen saa ilmaiseksi.Koulutuksen edistyessä kannattaa siirtyä käyttämään ruoan lisäksi muita vahvisteita, leikkimistä ja sosiaalista vahvistetta. Ärsykekontrolli toimii tässä "maagisena rajana". Leikki vahvisteena kehittyy koko ajan, ja ohjaajan kannattaa rakentaa vahviste sellaiseksi, että leikkiä pystyy itse kontrolloimaan. Aloitetaan siis lähileikistä esim. narupallojen avulla, ja kun koira on oppinut, että ohjaajan kanssa on hauskinta, otetaan vasta lentävät pallot mukaan. Jos koira on huono leikkimään, leikkimistä voi vahvistaa myös ruoalla.

Varsinaisessa case-osuudessa meillä oli esimerkkinä kaksi tapausta, joita käsiteltiin yhdessä ratkaisumalleja etsien. Ensimmäisen aiheena oli riistan jahtaamisen kitkeminen ja toisen pelkotilat.

Riistanajaminen

Perittyjä ominaisuuksia (FAPit eli Fixed Action Patterns eli kiinteät käytösmallilt, vanhalta nimeltään vietit) ei voi kontrolloida kuin oppimisen (=kouluttamisen) kautta. Fapit voimistuvat koiralla helposti ja paljon jo pienellä harjoittelumäärällä. Olen itsekin tämän konkreettisesti huomannut, sillä meilläkin Liina on päässyt pari kertaa ajamaan pupua metsässä, ja se on kehittynyt jäniksen jäljen nostamisessa ja sen bongaamisessa jo aika hyväksi. Samankaltaisia fappeja voi kuitenkin korvata toisillaan. Käytännössä tämä tarkoittaisi esim. riistanajon korvaamista esim. pallon tai frisbeen jahtaamisella.

Riistanajamisen saamiseksi kontrolliin tuli esiin muutamia vaihtoehtoja. Ensimmäinen asia on riistaan vastaehdollistaminen. Vastaehdollistamisessa voi hyödyntää ruoan lisäksi myös muita saalisärsykkeitä, mutta sellaisia, jotka ovat ohjaajan hallinnassa. Myös korvaavia käytöksiä voi käyttää, mitä itse ajattelisin ehkä jonkinlaisena riistan ilmaisemiskäytöksenä. Lisäksi nähdäkseni tärkeää olisi huolehtia siitä, että koiralle annetaan riittävästi mahdollisuuksia toteuttaa tiettyjä saaliskäyttäytymiseen liittyviä käyttäytymismalleja kontrolloidusti (esim. jäljestäminen tai muu nenätyöskentely), jotta sen ei tarvitsisikaan etsiä näitä mahdollisuuksia itse.

Paras oivallus tästä casesta minulle oli kuitenkin toiminnan keskeyttäminen klassisesti ehdollistettua signaalia hyväksikäyttäen. Eli vähän samaan tapaan kuin naksu, koiralle "ajetaan sisään" esim. pilli. Pilli yhdistetään saalisärsykkeeseen, esim. palloon. Pilliin puhalletaan niin kauan, kuin pallo on ilmassa, ja tätä toistetaan, kunnes koira pillin äänestä osaa odottaa palloa. Kun ääni on ehdollistettu hyvin, aletaan välillä käyttämään pillin äänestä "palkkiona" pallojen tms lisäksi myös ruokaa, ensin ehkä 1/10 vihellyksestä tuottaa ruoan, loput leikin. Lopulta suhdetta voidaan rukata siten, että puolessa vihellyksistä koira saa ruokaa, puolessa leikin. Näin sisäänajettua signaalia on menestyksekkäästi käytetty useammalle koiralle, joiden jahtaamiskäyttäytymisen omistajansa ovat kokeneet ongelmalliseksi.

Pelokkaan koira kouluttaminen

Toinen case liittyi hyvin arkaan, mahdollisesti pentuaikana vajavaisesti sosiaalistettuun nuoreen koiraan. Mitä työkaluja on tällaisen koiran ympäristökoulutuksen tekemiseen vanhemmalla iällä? Pelko on kiinteä käytösmalli siinä missä metsästyskäytökseen liittyvät fapitkin, ja myös pelko vahvistuu herkästi, ja alkaa helposti elää omaa elämäänsä. Sulon kohdalla olen huomannut tämän: Sulo liukastui joskus kerrostalon rappusissa, ja yleisti pelkonsa hyvin nopeasti koskemaan kerrostaloaulojen alustoja. Tämä siitä huolimatta, että se on asunut elämänsä ensimmäiset vuodet kerrostalossa, ja vaikka se kulkee rappuja päivittäin kotona, se pelkää silti tietynlaisia alustoja, ja nimenomaan lähinnä kerrostaloissa.

"Intiaaniharjoitukset". Jos koiralle uudet ympäristöt ovat haasteellisia, ehkä paras tapa niiden haltuun ottamiseksi on unohtaa kaikkinainen aktiivinen kouluttaminen, ja vain mennä hengailemaan koiran kanssa sinne, mihin sen pitäisi tottua. Tämä tekniikka vaatii kouluttajalta paljon kärsivällisyyttä, sillä pois ei pidä lähteä, ennen kuin koira lakkaa jännittämästä ja käytännössä jo kyllästyy uuteen paikkaan. Sulon ollessa nuori tein sen kanssa jonkun kerran juuri tätä - ehkä tosin osin tiedostamatta, mitä olin tekemässä... Lähistöllä järjestettiin agilitykisat, ja menimme Sulon kanssa hengailemaan lähistölle. Valitsimme paikan, jossa vain olimme ja odotimme, niin kauan, että Sulo tähän kaikkeen odotteluun jo kyllästyi.

Vahvat peruskäytökset ja vastaehdollistaminen häiriöihin. Tommy vertasi peruskäytöksiä seinään, jonka pimeässä huoneessa harhaileva löytää - tutut ja turvalliset käytökset antavat koiralle tukea ja varmuutta. Vahvojen käytösten avulla siedättäminen voi myös olla tehokkaampaa kuin "pelkkä" vastaehdollistaminen. Tällöin koira keskittyy tekemiseen, eikä itse häiriöön.

Yleisesti ottaen stressitason laskeminen kaikilla elämän alueilla, esim. nenätyöskentelymahdollisuuksien tarjoaminen, kaluaminen. Oli ongelmakäytös mikä tahansa, koiran stressitasoon kannattaa kiinnittää huomiota. Toinen asia on, saako koira mahdollisuuksia toteuttaa sisäsyntyisiä käyttäytymistarpeitaan? Mielestäni esim. nenänkäyttö on monelle koiralle tällainen tarve, ja jos omistajat rajaavat koiralta kaikki nenänkäyttömahdollisuudet pois, tarkoittaa tämä koiralle stressitason nousemista.

* * *

Loppukaneetiksi todettakoon periaatteella "lyhyestä virsi kaunis": harjoitus ei tee mestaria, vain hyvä harjoittelu tekee - huono harjoittelu tekee vain hyvän harjoittelijan.

Viisauden alku

Osallistuin sunnuntaina Koirakoulu Vision järjestämään asiantuntijapäivään. Päivän alusti ja puhetta veti Trainer's Choicen Tommy Wirén. Päivä kirvoitti allekirjoittaneelta monenmoista pohdintaa, joka vei lopulta oman asemani pohtimiseen koirankoulutuskentässä. En tarkoita tällä nyt sitä, että pitäisin omaa asemaani suomalaisten koirankouluttajien keskuudessa millään muotoa merkittävänä, lähinnä viittaan oman koulutustapani asemoitumiseen erilaisten koulutusideologioiden ja -lähestymistapojen maastossa.

Minut tuntevat ja todennäköisesti tätä blogia useamman tekstin lukeneet varmaan tietävät koulutukseni pohjautuvan operanttiin koulutustapaan, tai naksutinkoulutukseen. Positiiviseksi kouluttamiseksi tai vahvistamiseksikin tätä on sanottu. Kaikissa näissä määritelmissä on kuitenkin ongelmansa. Voinko sanoa olevani operantti kouluttaja, jos hyödynnän klassista ehdollistumista, osin tahattomasti, osin tarkoituksella ja tiedostaen? Entä jos päätänkin saada käytöksen aikaan houkuttelemalla sheippaamisen tai esim. kohteiden käyttämisen sijaan? Toki pääsääntöisesti pyrin operoimaan operantilla puolella, mutta jos on selvää, että koulutus ei voi olla eikä pyrikään edes olemaan täysin operanttia, eikö operantiksi kouluttamiseksi kutsuminen ole hieman harhaanjohtavaa?

Entäpä naksutinkoulutus terminä sitten? Tähän on moni paremman puutteessa tyytynyt. Määritelmä ei ole kuitenkaan täysin tyydyttävä, sillä se nojaa määritelmällisesti välineeseen, joka on - no, parhaimmillaankin juuri sitä - vain väline. Koulutus voi olla operanttia, ilman että kouluttaja on koskaan naksuttimesta kuullutkaan; olkoonkin, että naksutin kyllä tarjoaa monia etuja käyttäjälleen. Siksi toisekseen naksutin on tarpeellinen lähinnä siinä vaiheessa, kun käytöksiä aikaansaadaan, ei käytännössä enää vihjeen liittämisen jälkeen.

Positiivinen koulutus on ihan kiva käsite, mutta harhaanjohtava. Toki pidän positiivisen vahvistamisen lähtökohdasta ihan jo sillä, että se sopii ajatusmaailmaani, moraalifilosofiaani. En voi kouluttaa, jos käyttämäni menetelmät aiheuttavat unettomia öitä ja pohdintoja tekojeni oikeutuksesta; tämä harrastus ei ole - niin rakas kuin onkin - sen arvoinen. Koulutusfilosofiana edellä mainitulla ei ole merkitystä - ammattikouluttajat käyttävät tehokkainta tiedettyä menetelmää, ja se perustuu pariin positiivinen vahvistaminen - negatiivinen rankaisu. Mistä ilmeneekin, että mikään koulutus koskaan ei ole pelkkää positiivista vahvistamista; negatiivinen rankaisu (palkkion mahdollisuuden poistaminen) on vähintään aina mukana. Miksi siis pitäisi valita ainoastaan yksi termi käytösten määrän muuttumiseen vaikuttavien tekijöiden nelikentästä? (Ks. linkki.) Toki moni operantti kouluttaja kieltäytyy käyttämästä rankaisuun pohjautuvia menetelmiä, mikä ihan viisasta onkin, sillä käytännössä kaikki käytökset eläimillä ovat koulutettavissa tehokkaiksi ja luotettaviksi ilman positiivisen rankaisun käyttöä (jonkun epämiellyttävän lisääminen). En olisi kuitenkaan totuudenmukainen, jos väittäisin, etten koskaan käytä positiivista rangaistusta. Ratsastaessani käytän sitä jatkuvasti; ratsastushan perustuu paineen lisäämiseen ja poistamiseen. Joissain tilanteissa olen tietoisesti käyttänyt positiivista rangaistusta koirillakin, joskaan säännönmukaista tämä ei ole - ja käytännössä jokainen, joka joskus hihnalenkkeilee koiriensa kanssa, ja jonka hihna joskus kiristyy, käyttää sitä niin ikään.

Voisinko sitten kutsua itseäni behavioristiksi? Ehkä. Käsittelemäni ja kouluttamisessa hyödyntämäni oppimisteoria tulee behavioristisen tieteen metodologian sisältä. Minulla on kuitenkin tiettyjä varauksia behaviorismia kohtaan; äärimmilleen sovellettuna se vetää mielestäni liikaa mutkia suoriksi. Toisaalta kasvatustieteen puolella behaviorismia on tämän takia aivan turhaan karsastettu, sillä epäilemättä esim. opettajat saisivat paljon työkaluja työhönsä behavioristisen oppimisteorian sisältä. Puhumattakaan sitten vaikka johtajista tai kenestä tahansa esimiesasemassa työskentelevästä.

Olisinko etologi? Etologia oli pitkään minulle se juttu, salaisten ammattihaaveiden kohde - jonka tosin hylkäsin jokseenkin tyhjänä arpana työmahdollisuuksien suhteen. Etologeilla olisi varmasti paljon annettavaa eläinten kouluttamisen ja oppimisteorian kanssa painiville, ja toisinpäin. Käytännössä kuitenkin lienee niin, kuten omassa tapauksessani, että nämä roolit menevät sekaisin. Kouluttajana olen kiinnostunut eläimen käyttäytymisestä sellaisenaan, toisaalta käyttäytymisen syistä. Sinällään kiinnostuksen kohteeni ei tee eroa synnynnäisten ja opittujen käytösten välille; ne ovat kiinnostavia ja arvokkaita yhtä kaikki. Minua ei kiinnosta mielipiteet, mutut tai vanhat totuudet vailla todistusvoimaa - riippumatta totuuksien esittäjän auktoriteettiasemasta. Mitä käyttäytymiseen ja sen muokkaamiseen tulee, olen kiinnostunut totuudesta, tieteellisesti todistetusta totuudesta. Ei sen enempää eikä vähempää.

Määritelmää minulla ei siis taida olla (sellaista saa toki esittää). Käytännössä en anna juurikaan painoarvoa sellaiselle toiminnalle, joka sotii omaa arvomaailmaani vastaan (tunne), tai jonka perustelut ovat käyttäytymistieteellisesti hataralla pohjalla (järki). Jos joku asia kummallisesta perustelustaan huolimatta toimii, tahdon toki tietää ja ymmärtää, miksi se toimii. Minulla on siis kouluttamisessani viitekehys, vaikka sen nimeäminen hankalaa onkin. Vähintään voin sanoa pyrkiväni perustamaan viitekehykseni käyttäytymistieteelliseen argumentointiin. Viitekehykseni toimii suodattimena jo keräämäni ja pääni sisään asemoimani tiedon ja uutena tulevan informaation välillä. Käytännössä minulla on siis ennakkoasenteita, varsin voimakkaitakin sellaisia, koirien ja eläinten kouluttamista ja sitä koskevaa puhetta kohtaan. Miten tällöin voi säilyttää nöyryyden ja avoimuuden uusille ajatuksille, ja olla samalla kriittinen ja omilla aivoillaan ajatteleva? Helppoa se ei ole, sen voin vähintään sanoa.

Olen kuitenkin halunnut haastaa itseni. Pyrin tietoisesti kouluttautumaan erilaisissa treeniryhmissä, erilaisten kouluttajien ja eri harrastuslajeja edustavien ihmisten kanssa. Tämä tarkoittaa sitä, että joudun jatkuvasti haastamaan muodostamiani käsityksiä koirien ja eläinten kouluttamisesta ja peilaamaan niitä saamaani informaatiota vastaan. Tämä tie ei ehkä ole helpoin mahdollinen, mutta uskoakseni se johtaa oppimiseen tehokkaammin, kuin jos kulkisin omaa ennakkoasenteideni määrittämää kapeaa polkua pitkin silmälaput silmillä.

Sokrates teki minuun suuren vaikutuksen, kun joskus kouluikäisenä kirjoituksiinsa tutustuin. Viisauden alku on ymmärtää, miten hyvin vähän tosi asiassa tietää. Tämän ymmärtäminen on ollut jopa hieman tuskallista; helpompi vaihtoehto voisi olla se kuuluisa pään pensaaseen pistäminen ja toisinajattelijoiden tuomitseminen. (Toki on huomioitava, että koirankoulutuskentällä liikkuu paljon porukkaa, jotka eivät ylipäänsä ajattele kouluttamista, vaan tekevät asioita vain sen vuoksi, että niin on käsketty tekemään, tai että niin on aina tehty.) Sen sijaan olen päättänyt koetella käsityksiäni ja jatkuvasti täydentää ja asemoida uudelleen teoreettista viitekehystäni. Prosessi on ollut vähintäänkin kasvattava, ja se on jatkuvasti käynnissä.

Vaikka avoimuuteen ja nöyryyteen pyrinkin, on kuitenkin eräs vaatimus, josta en kouluttamisessani tahdo tinkiä: se kuuluu "tiedä mitä teet, ja miksi sen teet."

Liina = agilitykoira??!! ;)

Viikonloppuna treenailtiin doggiella, jossa allekirjoittanut sekä Liina ottivat ensikosketuksensa agilityn ihmeelliseen maailmaan, sekä tehtiin muiden touhujen ohessa vähän esineitä.

Liinan esinetyöskentelyyn olen oikein tyytyväinen! Nyt vielä kaikki toistot siten, että Liina on saanut katsoa esineiden viennit. Pisimmillään olen vienyt esineen 40 m:n päähän (suora pisto). Leveyttä ruutuun olen nyt tehnyt muutaman metrin verran yhdellä toistolla. Toi hyvin, vaikka joutui etsimään vähän aikaa, ja häiriintyi vähän pihan äänistä, joita jäi kuuntelemaan, mutta jatkoi työskentelyä ilman eri kehotusta. Hyvähyvä! Palauttaa laukalla ja epäröimättä, sekin hyvähyvä :)

Sulolle tallasin sitten 50x20 ruudun, jonne kaksi esinettä. Taas sama vanha meininki juoksutöhöttämistä päällä. Luulen sen löytäneen ensimmäisen esineen, mutta koska se ei ole niin kiva, Sulo kävi etsimässä toisen ennen kuin toi tämän. Piruako minä teen tälle? Onko sen kanssa liian nopeasti edetty useamman esineen treeniin? Sulo tuo ihan kivasti esineet silloin, kun harjoitellaan vain tuomista. Esineruudussa se antaa enemmän arvoa juoksentelulle ja katsoo oikeudekseen valita, mitä esineitä viitsii tuoda. Palautuksen olisi oltava se juttu, joten palautuksesta on vahvistettava hyvin. Treeniä on varmaan jatkettava sen yhden esineen voimin. Esineet voisi ehkä olla lähempänä eturajaa, jotta ei tulisi juoksentelemista niin paljon. Jos tätä joku lukee, ja tulee mieleen joku kehitysehdotus, otan sen ilomielin vastaaan!

Sulon doggietreeneissä vähän avoliikkeiden ketjutusta (seuraa, jäävät, kaukot, hyppy), eli vain hypystä palkka. Lisäksi hyppynoutoa ja noutoa. Hyppynouto ok, noudossa ääntä ja ravipalautus. Ei passaa treenata noutoa noin pienessä hallissa; tulee turhaan vahvisteltua ravipalautuksia. Ja luoksetulon pysäytystä harjoiteltiin myös. Nyt, kun näitä avon liikkeitä on vuosi tahkottu, ne alkaa olla jo mallillaan. Turhaan kiirehdittiin kokeisiin viime vuonna, kun ei koira ollut valmis. Isoin ongelma on tuo ääntäminen, se on ihan tuurissaan, milloin Sulo sitä niin pahasti esittää, että se oikeasti häiritsee, ja milloin se on enemmän sellaista pientä piippausta.

Liina teki hyppyä, jääviä ja seuraamista. Lisäksi paikkamakuuodottelua Oilin tehdessä. Hyppyyn otin seiso-käskyn mukaan esteen takana. Liina taitaa osata tämän! Se osasi myös jäävät! Kestää hyvin mun liikkumisen. Vasemmalle käännökset tekee tosi hienosti paikallaan, liikkeestä, kun ne tulee vähän yllärinä, ei ihan niin hyvin. Pohdin myös tuossa saksalaisen käännöksen käyttöönottoa, mutta en taida vielä luovuttaa tämän vasemmalle täyskäännöksen suhteen, kun se on kuitenkin hienosti edistynyt. Johan se BH-koe alkaa polttelemaan, pitäisi vain tuota seuraamista jaksaa työstää, ja toki jääviä ja paikkamakuuta yhtä lailla myös. Samoin toisten koirien ohittelua voitaisiin harjoitella, ja yksinjäämistä, sitä kaupunkiosuutta varten...

Kun tottista ei jaksa aina hieroa, ja aikaa kuitenkin oli, päätin huvikseni sheippailla Liinalle agilityesteitä (!! niin, minä!). Pujottelu tuntui selvimmältä. Pujottelussa olennaista on ensimmäisen välin varma hakeminen eri suunnista, riippumatta ohjaajan sijoittumisesta. Koiran kun pitää aloittaa pujottelu aina oikealta puolelta, vasemmalta ei kelpaa. Kuulemma loppujen keppien pujottelun opettaminen ei ole niin vaikeaa sitten, kun koira osaa hakea ensimmäisen välin itsenäisesti. Liina hoksasi nopeasti, että pointtina on mennä keppien välistä, mutta se tarjosi paljon myös vasemmalta puolelta menemistä. Kovin kauas en vielä voinut siirtyä optimilähetysrintamasta, eli minun sijoittumisella on suuri merkitys siihen, että Liina sujahtaa oikeasta välistä, mutta ainakin se tietää, että keppien välistä meneminen on se juttu. Aika hauska juttu opetettavaksi, ja ihan hyvää kehonhallintaharjoitusta Liinuskalle! Käveltiin me sitten vähän puomia pitkin ja hypättiin pöydällekin. Pöydälle menemistä Liina tarjosi nopeasti, kun ollaan noita korokkeita harjoiteltu. Essillä on puomilla alastulokontaktina takajalat kontaktilla, etujalat maassa. Muistelisin jostain lukeneeni, että alastulokontaktin voi sheipata siten, että koira hakeutuu itse oikeaan asentoon. Tämä voisi olla hyvää jatkumoa meidän takamuksenkäyttöharjoituksille. Josko siis opettaisin Liinan peruuttamaan korokkeen päälle, luulisi yleistämisen olevan aika helppoa..? Tyynylle pakittamista siis ehkä harjoittelemme.

Tänään illalla tokotreenien päätteeksi pääsi omatkin vähän tekemään. Sulolle eteenmeno ja luoksetulon pysäytyksiä. Eteenmenoon varasti, tein uuden jätön. Pysäytys meni ekalla pitkäksi. Tehtiin lyhyemmästä ja takapalkalla, korjaantui. Sulolla oli hirmu draivi päällä, taisteli ja ärräsi. Liinan kanssa seuraamista lähinnä, ja vähän leluilla pelailua ja siinä sivussa vauhdin rakentamista palautuksiin. Taisin ihan vahingossa tajuta, mitä mulle on varmaan useammissakin treeneissä kertoa vietinnostatuksesta/koiran poissaoloon reagoimisesta. Liina meni ekana autosta päästyään hajuille, kun se oli ensin saanut voittaa multa lelun. Puutuin tähän ensin paheksuen, sitten aloin härkkiä Liinaa ihan kunnolla. Piru se nousi! Se tekikin sitten oikein hyvää työtä, tehtiin seuraamista. Jaksoi pitää kontaktia, käännöksetkin toimi.

Eläinkokeita tunnarin muodossa ja tokosälää

Liinan kanssa ollaan paljon nyt työstetty käännöksiä ja takapään käyttöä sillä seurauksella, että pitkä seuraaminen on alkanut levähtää pahemman kerran. Pitkällä tarkoitan tässä yli 5 askelta kestävää seuraamista... Ja jälleen, kun palkkaa ei näy eikä kuulu, Liina alkaa jätättämään, lakkaa yrittämästä. Äähhh. Luin juuri valionarvon jäljeltä saaneesta sakemannista, joka oli tehnyt ensimmäisen JK3-tuloksensa 2-vuotissynttäripäivänään. Me ei olla edes BH-kokeeseen valmiita, Liina täyttää tammikuussa 2 vuotta.

No, se, että on varaa murehtia tällaisia asioita, kertoo vain siitä, että elämä on oikeastaan aika hyvällä mallilla (kopkop). Jotta yritetään. Enkä minä aina kaikkein ahkerin kouluttaja ole ollut, myönnetään nyt sekin.

Terhille kun manasin seuraamisongelmaa, hän neuvoi tekemään ainoan järkevän asian tässä tilanteessa; antaa asian hautua. Maltoin antaa sen hautua pari päivää, kunnes eilen oli ihan pakko vähän treenata parkkipaikalla, kun käytiin Tikkakosken purtsilla lenkkeilemässä. Nopeatahtisia treenejä, ensin ajattelin "vietinnostatustreeniksi" noutoa lentävillä lelupalkoilla, siis vähän niin kuin hauskanpidon piikkiin. Vaan Liinaapa kiinnosti maan hajut enemmän kuin lelut tai noutokapulat. Jotta hyvin alkoi tämäkin treeni. Sulo sai tehdä välissä, ja tehtiin vielä uudemman kerran, ja lopetettiin onnistuneeseen (kriteerinä palautus laukalla). No, Liina lopetti haistelun ja laukkasi, jotta kai tämä nyt plussan puolelle meni, vaikka eihän se sellaista viettivoimaa kyllä esittänyt.

Niistä seuraamisista sitten; nyt ne meni paremmin. Liekö asiaan vaikuttanut se, että mies unohti ruokkia koirat aamulla, joten vahvisteen arvo (ruoka) oli kohdillaan. Tein muutaman pätkän ja lopetin siihen.

Sulo on tehnyt liikkeet oikein kivasti, mutta ääniongelma on ja pysyy. Ei sille kyllä oikein mitään ole tehtykään. Kaukot, noudot, seuraamiset, jäävät..., kaiken se on nyt osannut ja tehnyt innolla. Eikä ole jäänyt ihmettelemään hajuja tai sekoillut muuten.

Viikonloppuna olisi ollut taas hakutreenejä, mutta ne jää nyt väliin multa. Saapa nähdä ehditäänkö tai päästäänkö enää tämän vuoden puolella hakuilemaan. Toisaalta noiden treenit on siinä vaiheessa, että jos yhden onnistuneen harjoituksen pääsisi tekemään ennen talvitaukoa, olisi hyvä. Lumestakaan ei olisi liiemmälti haittaa, Suloa jos haukuttaisi ja Liinalle motivaatiotreeniä.

Myös esineitä ja jälkeä haluaisin ehtiä tekemään viikonloppuna ja ennen kaikkea ennen lumia. Jäljen osalta molemmilla olisi ajankohtaista tehdä janatreeniä; Sulolle pitäisi saada jotain järkeä siihen touhuun ja Liinalle ajatusta. Esineiden osalta Sulolle vielä palautusten vahvistelua ja täysimittaisen ruudun kokeilemista, Liinalle pari esineen vientiä sen nähden ehkä ja sitten voitaisiin tehdä samat ns sokkona. Ja ennen kuin tehdään isommilla ruuduilla, Liinalle pitäisi tehdä syvyyttä. Esinetreenissä ei onneksi vähäinen lumi vielä haittaa - ensi viikon ennusteiden mukaan sellaista voisi olla jo odotettavissa.

Tänään avustin Annaa liikkuroinnissa, ja tehtiin sitten eläinkokeita tunnarin muodossa Sulolle ja Liinalle. Samaista koetta yritin aiemminkin, mutta en voinut olla varma siitä, etteikö muissakin kapuloissa olisi ollut mun hajua, ja Liina niitä mulle nostelikin, eikä kokeen tulos ollut ihan toivotunlainen... Nyt oli varma tieto, että väärissä ei ainakaan mun hajua ollut. Anna levitteli kapuloita reilusti pihalle, ja minä vein oman sekaan. Ensin Liina nosti mulle pari muuta, mutta kun en reagoinut vääriin mitenkään, Liina otti nenän käyttöön, ja etsi oikean. Sama toistettiin vielä kahdesti, ja kyllä se piru vieköön tajusi :) Heh, yhdellä toistolla tunnari opetettu... No, ei ehkä ihan niinkään, mutta hyvä ajatus siitä ainakin on. Käpyjä Liina on etsinyt niin paljon, että "oma" on sille todennäköisesti hyvin syöpynyt mieleen. Ensin tosin Liina meinasi, että hänen pitää ilmaista kapula maahan menemällä, mutta toi se ne kyllä, kun kannustin. Tunnaria en kuitenkaan aio harjoitella ollenkaan omin päini, että voin olla varma siitä, ettei väärissä kapuloissa ole mun hajua ollenkaan.

Sulon tunnaritreeneissä oli vähintään astetta enemmän sähellystä, mutta kyllä Suloltakin alkoi se oikea löytymään, mutta selkeästi ei malttanut keskittyä kuten Liina.

Hallikausi avattu

Doggien hallivuoro alkoi. Olipa mukavaa treenata! Kun kesäkausi on ollut taukoa omista säännöllisistä tokoista, eikä tällä nimenomaisella porukalla olla toisiamme tokojen merkeissä juurikaan treffailtu, oli mukava päästä näkemään, missä mennään itse kunkin osalta. Kun vielä kontekstina oli viime talvikaudelta tuttu halli, oli helppo nähdä edistys. Häiriönsieto, fiilis ja monet liikkeet oli kaikilla ainakin mennyt reippaasti eteenpäin!

Sulolle merkkitreeniä, paikkamakuuta, hyppyä, jäävät, seuraamista sekä luoksetulon pysäytyksiä. Muuten hyvä, mutta ääntä oli taas matkassa aika paljon. Merkin opetuksessa allekirjoittaneella oli vähän punainen lanka hukassa. Mieti ensin mitä haluat, miten sen haluat saada aikaan, ja sitten käytännön koulutussuunnitelma... Mutta Sulolla oli hyvä asenne tekemiseen!

Liinalle seuraamista, jääviä, hyppyä ja esinetreeniä. Liinalla oli hyvä asenne, se teki tosissaan töitä ja näytti koko ajan siltä, kuin olisi sanonut "kerro mitä mä teen. Näinkö? Vai näinkö?" Seuraamisissa vasemmalle käännöksiä, jotka on kivasti edistynyt. Varmuutta vain tarvitaan paljon vielä seuraamisliikkeeseen ylipäätään. Jäävätkin alkaa olla kivasti mallilla, vihjeet alkaa olla selvää kauraa, mutta sitä kestoa ja häiriönsietoa minun liikkumisen suhteen pitää vielä rakentaa. Hypyt meni hyvin, kun oli namitäti toisella puolen. Eteenistumista hypyn jälkeen aloin myös tekemään. Esinetreenissä 4 esinettä neliön joka kulmassa, me keskellä, lähetyksiä yksitellen esineitä hakemaan. Teemana se, että minkä esineen valitseekaan, vaihtaa ei saa (varmistaja mukana estämässä sen). Aluksi Liina yritti vaihdella. Palautuksia vielä vähän vahvemmaksi. Minkä tahansa esineen kanssa eteenistumista pitää paljon vielä vahvistella.

Haun haasteita, vol x

Tällä viikolla ollaan tehty koirien kanssa pikkutreenejä pihassa, käyty vähän juoksemassa, ja tänään hakuilemassa. Aika moni pk-harrastaja tuntuu olevan ihan hyvillään siitä, että lumentulo näyttää vähän venyvän - niin minäkin.

Liinan kanssa ollaan jatkettu takamuksenpyörittelyä pölkyn ympärillä sheippaillen. Eli etujalat pölkylle, takajalkojen liikkeestä naksu. Ensin autoin alkuun liikkumalla itse samalla ympäri. Sessiot on edennyt siten, että kun olen lopettanut liikkumisen, Liina muutaman kerran tarjoaa takajalkojen liikettä, mutta sitten ikään kuin unohtaa, mitä oli tekemässä, ja tarjoaa alas-ylös-hypähtelemistä, peruuttamista, muttei sitä pelkkää takajalkojen siirtelyä. Muutamassa sessiossa päästiin kuitenkin siihen, ettei mun tarvinnut itse liikkua, vaan Liinan takajalat liikkui mua kohti, ja palkan paikalla yritin vielä liikettä vahvistaa palkkaamalla aina vähän niin kuin liikkeen suuntaan ympyrän kehällä. On vaan niin liikuttavaa katsella, miten kovasti Liina miettii ja tarjoaa ja haluaa osata. Pari kertaa olen sitten täyskäännöksiä ja kohteiden kiertämistä tehnyt seuraamisessa Liinan kanssa, ja ikään kuin tuntuisi siltä, että näistä harjoituksista on ollut apua, ja Liina on käyttänyt takamustaan tehokkaammin näissä. Sen sijaan pitkä seuraaminen alkaa vähän leviämään vuorostaan, joten siihen kiinnitämme sitten seuraavaksi huomiota.

Sulon kanssa kaikkea pientä. Hammaskolot näyttää parantuneen oksti (kopkop), mutta vähän kipeän oloinen Sulo oli leikkauksen jälkeen, mikä nyt ei tietenkään mikään yllätys olekaan. On saanut kipulääkettä. Ollaan harjoiteltu jäävien erottelua, kaukoja, seuraamista ja luoksetuloja, sekä ketjutettu näitä. Vähän tuntuu Sulon kanssa tokoilusta puuttuvan sellainen punainen lanka ja kunnianhimo. Ja ai niin, haukutin minä sitä tuossa, ja samalla tein erottelua ääni-hiljaa.

Haukutusteema jatkui Sulolla haussa. Tämän päivän treeneissä aiheena oli ilmaisukestävyys, eli maalimiehet kohtuu helpoissa piiloissa, ja nyt tehtävänantona maalimiehillä katsoa hyvä haukkupätkä, kuitenkin siten, että haukkuja tulisi vähintään se n 20. Jos katkoja, niin kannustusta. Ensimmäinen maalimies oli vaikea, Sulo inisi ja turhautui ja haukkui aika huonosti. Minun kävely piilolle ja sen ympäri häiritsi Suloa, ja kun se ei maalimieheltä haukkumalta saanut omasta mielestään hyvässä ajassa palkkaa, se tuli haukkumaan mulle, mutta meni sitten vielä maalimiehelle kuitenkin, ja sai kuin saikin aikaan sieltä ne viitisen hyvää kumeaa haukkua mistä palkka. Seuraava parempi, mutta katkoja oli vielä. Tsekkaili taas minua. Kolmas taas vähän edellistä parempi, ja neljäs oikein hyvä, nyt Sulo ei kiinnittänyt mun suuntaan juurikaan huomiota, vaan haukkui katkotta ja hyvällä äänellä, josta maalimiehen vapautus palkalle.

Liinalle oli ajatus tehdä "perus"pistoharjoitus kahdella liikkuvalla maalimiehellä, syvissä piiloissa, yhteensä kuusi pistoa. Harjoitus osoittautui kuitenkin vähän hankalaksi, Liina ei irronnut syvälle, läähätteli eikä mun mielestä käyttänyt nenäänsä kovin hyvin, ja kun se sitten sen seitsemän piston jälkeen lopulta löysi maalimiehen, se oli jotenkin vain niin helpottunut löydöstä, ettei enää muistanut ottaa rullaa. Liina turvautui jäljestämiseen aika nopeasti, jos se ei heti saanut hajusta kiinni, mutta koska me oltiin viimeisten joukossa hakuradalla, harhajälkiä oli niin paljon, ettei niistä tainnut juuri olla apua - ja toisaalta hyvä niin. Kahdelle maalimiehelle jouduttiin käyttämään ääniapua, mutta onneksi se pari ukkoa onnistui löytämään itsekin ilman apuja. Näytöt meni hyvin. Tässä treenissä näkyi se, että jos Liina ei heti onnistu, sillä loppuu usko ja itsevarmuus aika nopeasti, eikä se välttämättä sisuunnu yrittämään kovemmin, vaan vähän niin kuin luovuttaa. Toisaalta se turvautuminen jäljestämiseen voi olla se Liinan keino yrittää kovemmin; se ei ehkä ole vain vielä hiffannut sitä, että juoksemalla (suu kiinni) eteenpäin maalimiehen löytää varmimmin. Mietin myös noita rullannosto-ongelmia sen kannalta, että en ole viime aikoina palkannut Liinaa rullan tuomisesta, vaan kiittänyt ja välittömästi kytkenyt, ja ollaan lähdetty näytölle, mutta en tiedä tarvitsisiko se tässä vaiheessa vielä ainakin aika ajoin sitä palkkaakin rullista. Seuraavaan treeniin suunniteltiin motivaatioharjoitusta, jossa alussa yksi piilossa olevan maalimiehen nosto, sitten loput haamuina ja yliheittoina. Termi oli minullekin uusi, mutta tarkoittaa käytännössä sitä, että ensinnä löytynyt maalimies tulee koiran kanssa puoleen väliin kohti keskilinjaa ja jää siihen koiran kanssa ohjaajan edetessä keskilinjalle saakka. Sitten otetaan maalimies toiselta puolelta haamuksi, josta kutsutaan koira ja lähetetään suoraan etsimään.

Haussa eivät siis totta tosiaan haasteet lopu kesken. Omalta osaltani treenit näyttävät kulkevan siten, että tulee parit ekstaattisen hyvin menneet hakutreenit, joiden jälkeen palaudutaan ihan pohjamutiin rypemään ja miettimään koulutuksen perusasioita. Toisaalta koko ajan ei mitenkään voi mennä hyvin, silloinhan ei tapahtuisi ollenkaan kehitystä. Tällaisissa treeneissä on hyvä bongata ne ongelmakohdat, ja keskittyä sitten tulevissa treeneissä yhden asian parantamiseen kerrallaan. Eikä Liinakaan kuitenkaan ole hakua treenannut kuin reilun vuoden ja osin vähän epäsäännöllisesti, joten eihän me millään muotoa valmiita voitaisi vielä olla. Eli seuraavaksi Liinalle vain itsevarmuuden ja maalimiesmotivaation kasvattamista, vauhtia lisää, pistoihin syvyyttä lisää. Ja Sulolla haukkuun varmuutta ja kestoa. Siinähän niitä onkin sitten!

Hammaspuoli Sulo

Sulolta jouduttiin poistamaan kaksi yläetuhammasta. Viime eläinlääkärireissulla huomattiin, että hampaat eivät ole vain kuluneet, vaan katkenneet jossain rytäkässä, ja niissä oli ydinyhteys luuhun. Sulolta on nyt poistettu kolme traumaperäisesti katkennutta etuhammasta. Luussa näkyi molempien hampaiden juurien ympärillä tulehdukseen viittaavaa luun harventumaa, jonka pitäisi kuitenkin itsekseen parantua, kun hampaat on poistettu. Mutta hyvä siis että otettiin pois!

Liinassa ollaan huomattu jotain hyvin alkukantaisia ominaisuuksia. Meidän piha rajoittuu metsään, ja Liina on erään kuusen juuren kaivanut tässä vuoden aikana oikein hyvän kokoisen kuopan. Se on purrut kuopan tieltä juuretkin poikki. Usein, kun sen iltapissiltä päästää sisälle, se tulee sisään hiekkaisena ja pää pihkassa. Kuoppa on oikeasti syvä; luulen, että juuri sellaisissa ne sudetkin viihtyy... Toinen juttu mitä Liina harrastaa, on luiden piilottelu. Nyt parhaillaan se jäystää luuta, jonka se kävi jostain piilostaan noukkimassa. Lähinnä siitä olen siis yllättynyt, että se ylipäänsä muistaa, mihin on luitaan piilotellut...

Maanantaina vähän tokoa sitten Liinan kanssa. Paikkamakuu ryhmässä, siitä Liina lähti kerran, kun kommentoin jotain eräälle ryhmäläiselle, kävin palauttamassa ja makuutin uudestaan, nyt ei ongelmaa. Seuraamisesta ollaan katsottu käännöksiä ja peruuttamista, jolla lähinnä yritän saada ideaa takamuksenkäyttöön. Kai se pikkuhiljaa edistyy. Liinalla on kyllä intoa tekemiseen; nuo käännösharjoitukset saa sen jopa vinkumaan... Hyppyä katsottiin; Liina hyppää mielellään, mutta eihän se osaa sitä seisomista vielä kunnolla. Tänään tsekattiin jäävien tilanne. Maahanmeno on ehkä paras, istumista vähän empii, mutta hitaasta kävelystä istuu. Seisomisestakin taitaa Liinalla olla haju, sitä ollaan tehty peruutuksesta. Luoksetulo on hyvä, olen vahvistellut odottamistakin.

Sulokin sai tänään tehdä. En oikein tiedä mitä sen kanssa kotipihalla treenaisi, kun se periaatteessa osaa kaiken tottiksista ja tokosta mitä sen pitääkin osata. Siis liikkeet vaatii kyllä paljon hienosäätöä ja sellaista, mutta varsinaisesti paljon uutta opeteltavaa niissä ei ole, ja eniten ne vaatii sitä kenttätreeniä. Lähinnä kai tämä on siitä kiinni, että musta on paljon palkitsevampaa opettaa uusia juttuja kuin hioa niitä vanhoja. Voittajan liikkeitä voisi tietysti huvin ja urheilun vuoksi opetella, vaikka olenkin aika varma, ettei me sinne asti mennä, kun on tuo avokin niin pitkissä kantimissa. Hm. Olisikohan siinä sitten mulle ja Sulolle projektia talveksi, josta innostua? Ihan ilman koetavoitteita (ne kuuluisat viimeiset sanat, mutta nyt olen kyllä aika lailla sitä mieltä, että todellakin ilman koetavoitteita).

Ei se syksy nyt niin paha ole

Tottistreenaamiseen into liikkuu siinä nollan tietämillä, mutta onneksi voi vielä tehdä maastoja. Tänään hakutreenien päätteeksi koirien kanssa metsässä ja rannoilla samoillessani tajusin nauttivani olotilasta; koirat puhkui intoa viileässä kelissä, metsä oli kohtuukuiva, sää hyvä, itsellä hyvä mieli onnistuneista treeneistä... Nyt on tosiaan ollut varsin mukavat kelit viimeiset pari viikkoa, kun ei ole vettä tullut. Valoisa aika vaan käy armottomasti jo kovin lyhyeksi minkäänlaista treeniä ajatellen, nyt vielä etenkin, kun kelloja siirrettiin. Ei se auta, viikonloppuihin yritettävä mahduttaa ne treenit mitä haluaa tehdä kaiken muun tekemisen lisäksi. Toisaalta ihan mukava välillä viettää koti-iltoja, kirjojakin olen viime aikoina lukenut taas pitkästä aikaa, kun ei ole kaikkia iltoja luuhannut metsissä. Olen myös innostunut vanhasta rakkaasta harrastuksestani ratsastuksesta ihan "uudella" tavalla, kun menin ja varasin toisen viikkotunnin.

Eilen Essi kaverinani käytiin tekemässä hiekkajälkiä tuohon lähelle hiekkakuopille, tänään oli vuorossa hakutreenit. Hyvä mieli jäi kummastakin. Liinan jälki kulki rekkojen kääntöpaikalla, ja hiekka oli painautunutta; oletusarvona oli vaikea alusta. Sulon jälki oli sinällään (minun mielestä) helpompi, että se kulki pehmeällä hiekalla, jossa askeleet näkyivät selvästi. Jäljet vanheni puolisen tuntia, ja tuuli oli navakka. Liinan jäljellä oli 5 keppiä, pituutta joku vajaa 150 askelta - en viitsinyt vaikeaksi olettamalleni alustalle lähteä tekemään mitään pitkää jälkeä. Liina jäljesti kuitenkin tosi hyvin; uusi alusta ei näyttänyt aiheuttavan mitään ongelmia. Tuuli teki sen, että haju painui kauemmaksi jäljen päältä, ja Liina jäljesti pari metriä jäljen sivussa. Bongasi kepit kuitenkin hienosti ja ilmaisi aivan kaikki kuten pitääkin! Kulmassa pyöri vähän, mutta löysi itse jäljen.

Sulo jäljesti vauhdilla, mutta samoin kulmassa se pyöri tosi pitkään ennen kuin paikansi uuden kulkusuunnan. Ja taas tuuli painoi hajua kauemmaksi primäärijäljeltä. Ilmaisut kuitenkin ok. Hyvä että Sulokin joutuu välillä tosissaan hommiin, tuo metsäjälki näyttää olevan sille vähän turhankin helppoa ;)

Tänään sitten hakutreeneissä. Liina ja Sulo teki molemmat kaistaleita, tai hajupeittoa, kuten saamamme uusi vahvistus ryhmään tiesi kertoa. Siis ei tallattu aluetta etukäteen, vaan ukot käveli piilolle serpentiiniä, jotta ei ihan jäljestämällä pääsisi piilolle, mutta tallatun alueen haju kuitenkin selkeästi kertoisi koirille, mistä kannattaa etsiä. Liina teki ensin. Ukot meni piiloon pareittain, jottei tulisi houkutusta lähteä edemmäs etsimään. Tämä treeni toimi Liinalle oikein hyvin. Vähän se yritti jäljestää, mutta nähdäkseni ilmavainulla löysi kuitenkin ukot. Tuuli oli jälleen varsin navakka, mikä näkyi hyvin tuulen alapuolella olleen ukon nostamisessa: Liina meni siitä ihan reilusti yli, kunnes sai tuulen tuomasta hajusta kiinni, ja palasi hakemaan rullaa. Näytölle se meni samalla tavalla! Kolmannelle ukolle jouduin lähettämään uudestaan; Liina yritti ensin jäljestämällä löytää ukon, mutta totesi tavan toimimattomaksi, ja lähti pyörimään, jolloin kutsuin sen takaisin ja lähetin uudestaan. Tällä yrityksellä Liina menikin ihan suoraan ja löysi ukon helposti. Mun valmistelut lähetykseen olisi tälle pistolle saanut olla huolellisempia, Liina oli vähän kuutamolla, ja minä vain roiskaisin sen menemään. Rullat nousi tosi hienosti, ja näytölle lähti vauhdikkaasti. Ukot oli kaikki ihan oikeissa piiloissa, syvyyttä piiloilla keskimäärin ehkä sen 30 metriä.

Sulolle ukot samoille kaistaleille. Pistot oli suoria ja lähdöt innokkaita. Ääntä pitäisi vain saada - ylläripylläri - pois niistä. Treenattiin samalla haukkua; maalimiehet innosti Suloa sen alettua ilmaisemaan, mikä toimikin aika hyvin. Haukkuun tuli uutta intensiteettiä, ja katkot jäi pois. Sulo ei myöskään tsekkaillut mun suuntaan samalla tavalla. Tämä tuntui auttavan Suloa, ja aloin uudelleen elätellä toivoa, josko Sulon sittenkin saisi koulutettua hakukokeisiin... Seuraavaksi Sulon ilmaisua pitää kouluttaa ihan erikseen, eli opettaa sille, että haukuhauku vain riippumatta siitä mitä minä teen. Tämä erillään varsinaisesta etsintätyöskentelystä.

Hyvät treenit, hyviä uusia ajatuksia! Liinalle pitäisi hommata kiintorulla, se lienee sen kanssa sitten se seuraava "iso" haaste.

Vielä on maastokautta jäljellä

Koirat on ollut ehkä puolisentoista viikkoa vähän vähemmällä treenillä, ja sen kyllä huomaa. Virtaa on hirveästi, mutta toisaalta ruoka ei maistu niin hyvin kuin normaalisti. Eilen tallasin jäljet lähimetsään töistä tullessani, tunnin ehtivät vanhenemaan. Just ja just ehdittiin ajamaan ne ennen pimeän tuloa.

Liinan jälki oli noin 500 askelta, keppejä 2, ensimmäinen n. 400 askeleen jälkeen ja loppukeppi. Alussa muutaman metrin jana, jolta jälki lähti oikealle. Liinalla oli hirmuisesti vauhtia! Se ei malttanut jäljestää tarkasti ja tarkisteli paljon, välillä meinasi ajautua ihan vikaankin. En kuitenkaan ottanut sen työskentelyyn sen kummemmin kantaa, vaan annoin sen jäljestää kuten halusi. Bongasi ekan kepin, mutta sillä oli yhä siinä vaiheessa vielä niin kiire, ettei se olisi meinannut alttaa paikantaa keppiä. Se oli jo lähdössä eteenpäin, mutta kun minä en tullut perässä, se tuli "kysymään" multa, mitä tehdään, ja pyysin sitä näyttämään, jolloin keppi löytyikin. Seuraavan paikantamisessa ei ollut ongelmia.

Liinalle pitää varmaan seuraava jälki tehdä huomattavasti vaikeammaksi, jotta se joutuu todella tekemään töitä jäljellä pysyäkseen, oli taas liian helppoa tämä sille. Ja jälki voisi olla vielä reilusti pidempi. Liinalle on kyllä tullut aimo annos intoa jäljenajoon; ainahan Liina on tykännyt jäljestämisestä, nyt se tykkääminen on alkanut näkyä vauhdissa.

Sulolle jana neljässäkympissä oikealle. Kolme keppiä, eka n. 100 metrissä, seuraava 300-400 metrin kohdalla ja vika keppi n. 600 askeleen kohdalla. Menin jonkun verran traktoriuria pitkin ja poikin, ne ei Sulon jäljestykseen vaikuttanut. Kepit nousi hienosti eikä jäljestyksessä muutoin ollut mitään huomautettavaa, mutta janalla oli taas aikamoista sähellystä. Sulo juoksi juoksemisen ilosta, jäljesti takajälkeä, juoksenteli vähän lisää... Tähän pitää keksiä jotain. Seuraava jana on ainakin lyhyt, jotta nämä kunniakierrokset vähän vähentyisi.

Esineitä ollaan tehty pari kertaa. Liinan treenit on siinä vaiheessa, että se suoriutuu hienosti, kun jätän sen odottamaan ja katsomaan, kun vien esineen 10-15 metriin. Nyt vein esineen valmiiksi, ja toin Liinan sitten etsimään. Liina irtosi hyvin, muttei malttanut etsiä, vaan rupesi tarjoamaan mulle keppejä, kun esinettä ei heti löytynyt. Jouduin lähettämään lähempää, ennen kuin esine ousi. Sulolle olen tehnyt myös helppoja esineennostoharjoituksia, jotta palautuksista tulisi vain paljon toistoja, eikä Sulo pääsisi toteuttamaan itseään juoksentelemalla ja muka etsimällä.

Liinan kanssa on katsottu seuraamista. Pitkässä seuraamisessa se poikittaa pirusti, ja asento elää muutenkin. Lyhyemmällä pätkällä se pitää asennon paremmin, ja on alkanut käyttää takamustaankin. Vielä tässä on harjoiteltavaa, mutta edistyttykin on. Ja luoksetulossa muuten on nyt vauhtia!

Väsyttää

Hiljaista on ollut. Olin itse vähän kipeänä männä viikolla, eikä koirien kanssa olla tehty juuri muuta kuin käyty lenkeillä. Ihan pikkutottiksia lenkkien yhteydessä ja jonkun kerran pihalla on otettu. Liekö taudin vika vaiko pimenevien iltojen, mutta veto on ollut hyvinkin pois; minä voisin ruveta hyvin talviunille tähän aikaan vuodesta. Se on vain kumma juttu, miten työt tuppaa aina kasaantumaan siten, että loppusyksystä on aina kiire, joka vain pahenee joulua kohti. Siihen päälle jouluhössötykset, niin joka jouluun mennessä olen ollut aina ihan yhtä valmis kiipeämään karhujen seuraksi koloon piiloon ja NUKKUMAAN. Onneksi nämä koirat on fiksuja, että vaikka vähän seinille hyppimisen oiretta onkin ollut ilmassa, ne kuitenkin osaavat arvostaa sohvan pehmeyttä aika ajoin ihan kuten emäntänsä - tai vähintään tyytyä kohtaloonsa. Eiköhän se aktiivisuus treenailujen suhteen ala löytymään, kun sen aika on... Nuo tyypit on ainakin oletettavasti sitten valmiita toimintaan.

Tälle talvelle olenkin suunnitellut tottistreenaamisen ja hiihtämisen (jonka harrastamisen lumitilanne toivottavasti tänäkin talvena sallii) kaveriksi muutakin treeniä: ominaishajun jäljestämistä, pudotettua esinettä ja tarkkuusetsintää. Caniksen viime numero käsitteli montaakin aihetta, jota olen sekä päässäni että tässä blogissa pyöritellyt: mm. sitä jäljestämistä kovilla alustoilla sekä takapäänkäyttöharjoituksia. Ominaishajujälkiharjoitukset kaiketi kannattaisi aloittaa vähän leppoisemmissa olosuhteissa kuin pakkasilla, mutta katsotaan nyt. Olihan meillä suunnitelmissa asvalttijälkeä käydä kokeilemassa tässä syksyn mittaan, mutta suunnitelmaa ei toistaiseksi ole realisoitu, kun on tuota treenattavaa muutenkin riittänyt. Helpottava ajatus kuitenkin, että nenähommia voitaisiin tässä talvellakin kuitenkin jatkaa. Sitä ennen ajattelin opettaa molemmille pienten esineiden ilmaisemisen, tai Liinahan sen maahanmenolla ilmaisun osaakin jo, mutta Sulo ei vielä. Samalla tulisi tehtyä pohjat tarkkuusetsintään. Ja sitä pudotettua esinettä ainakin voisi harjoitella noilla omilla poluilla vaikka pimeässäkin, eikä lumen tulo sitä harrastusta haittaa. (Huomaattehan miten oikein psyykkaan itseni suhtautumaan positiivisesti talven tuloon? Talvilajeista ja lumesta toki pidän, mutta talven ei tarvitsisi kestää niin pitkään eikä olla niin pimeä...)

Uusia haasteita

Joku joskus sanoi, että haku on sellainen laji, että kun saat yhden ongelman korjattua, uusi on jo tekemässä tuloaan. No, ehkä meidän tapauksessa ei ole niinkään kyse siitä, vaan koirat eivät ehkä vaan ole ihan tarpeeksi osaavia vielä... ;) Eli treenit lauantaina, ja vähän vaikeutetut suhteessa edellisiin. Sulo pääsi tällä kertaa tekemään ensin. Neljä ukkoa valmiina piiloissa 40-50 metrissä. Ensimmäiset etukulmissa, kolmas radan keskivaiheilla ja neljäs takakulmassa. Ekaan etukulmaan lähti aivan vinoon, vähän niin kuin keskilinjan suuntaisesti etenemään. (Moni koira otti itse asiassa saman suunnan, katsoinkin, että siellä oli kanto, joka kyllä kaukaa katsottuna näytti vähän kyykyssä olevalta ihmiseltä - eli ei enää näkyvillä olevia ukkoja meille ainakaan!) Kutsuin pois, otin muutaman askeleen metsän suuntaan, ja lähetin uudestaan. Taas Suloa veti sama suunta, mutta sai kuitenkin maalimiehestä hajun, ja suuntasi piilolle. Epäröi himppasen ilmaisun aloittamista, mutta haukkui sitten kuitenkin. Haukku oli vähän epävarmaa, kimeää ja katkonaista. Otin Sulon hallintaan ja siitä vapautus palkalle. Tämä olikin ensimmäinen hallintaan otto meille, Sulo oli vähän "mikä juttu tämä oikein on", mutta otti perusasennon, joskin jatkoi haukkumista.

Nyt jo vähän muisti pätkii missä järjestyksessä tein seuraavat ukot, mutta joka tapauksessa toisella otin myös hallintaan, ja kaksi viimeistä vapautin palkalle. Eli nyt juoksen suoraan maalimiehelle heti, kun Sulo aloittaa ilmaisun, ja minun kehu on sitten merkki maalimiehelle palkata Sulo. Sulo tarkkailee minun käytöstä, että olenko tulossa - vähän siinä on sellaista meininkiä, että se hakee minusta tukea. Sen tämä tekee, että ilmaisussa on vähän katkoja. Kolmelle seuraavalle maalimiehelle ilmaisu oli selvästi varmempi kuin ensimmäiselle. Mukana oli myös yksi Sulolle uusi maalimies, jonka se ilmaisi ihan hyvin, mistä olen oikein iloinen. Kolmas maalimies oli vähän eri paikassa kuin kuvittelin, mutta Sulo löysi hienosti. Ohjaajan onkin syytä ottaa opiksi, että jos ei ole ihan varma ukkojen sijainnista, niin pistottaa sitten siten, ettei niitä ainakaan jää matkalle! Sulon treenistä ensimmäinen asia, joka vaatinee nyt korjaamista, lienee suorat pistot. Eli seuraavassa treenissä lieneekin sitten ohjelmassa kaistaleet, ja enintään kaksi maalimiestä (eri puolilla) piiloissa kerrallaan. Näitä meille taisi jo viime vuonna Jari markkinoida.

Liinan treeni oli selvästi edelliskertaa vaikeampi niinikään. Nyt sillä oli neljä ukkoa valmiina ja ihan oikeissa piiloissa ja suurin osa vielä siellä 40-50 metrin syvyydessä. Ensimmäinen meinasi olla ongelmallinen, sillä Liina lähti etenemään aivan samoin kuin Sulo keskilinjan suuntaisesti, ja jouduin lähettämään sen pari kertaa uudelleen ennen kuin sai hajusta kiinni. Ensimmäisellä yrittämällä kävi kuitenkin vain tervehtimässä maalimiehen, ja tuli pois ilman rullaa. Lähetin uudestaan. Lähti vauhdilla, ja tällä kertaa toi rullan. Kiinni ja näytölle. Toiselta ukolta toi rullan tosi hienosti, paitsi että tiputti sen pari metriä ennen, kun korvaansa kutitti. En uskaltanut ruveta kuitenkaan nipottamaan, ja lähettää uudestaan, kun oli niin hyvin nostanut rullan ensimmäisen ukon vaikeuksien jälkeen. Kolmas oli vaikea, Liina ei meinannut uskoa, että siellä on mitään. Liina löysi maasta yhden pudonneen irtorullan, ja toi sen mulle, eikä yhtään hoksannut, että ukkokin sieltä pitäisi vielä etsiä... Pyysin maalimiestä näyttäytymään. Nyt Liina lähti, mutta jäi muutaman metrin päähän sen näköisenä, että "tämä on ihan järkyttävän epäilyttävää!" Kun tajusi, että ukko onkin Terhi, oli onnellisuudessaan aivan unohtanut ilmaisun. Uusintalähetyksellä otti rullan hienosti. Neljäs ukko meni hyvin. Näytöille lähti kaikille vauhdilla. Kaistaleet siis käyttöön Liinallekin, rullatakelteluihin uskon parhaiten tepsivän toistojen.

Anni tuli vielä kaveriksi esineruututreeniin. Tallattiin 10x50 ruutu. Sulolle kaksi esinettä, hanska vasempaan reunaan 10 m etäisyydelle etulinjasta, ensimmäisen esineen takarajan tuntumassa Anni kävi näyttämässä; tämä oli vaikeampi muoviläpyskä. Sulo irtosi vauhdilla ja innolla, pyöri ja pyöri ja oli etsivinään, muttei nostanut. Meni kuitenkin sen yli. Kun viimein nosti, lähti tuomaan, mutta tiputti muutama metri ennen minua. Lähetin hakemaan uudestaan, ja sama juttu - pyöri ja pyöri, meni ylikin, muttei nostanut. Viimein kuitenkin toi, tästä palkka. Hanska nousi ongelmitta. Tehtiin muoviläpyskällä uusi näyttö, ja nyt tuli mulle asti.

Liina teki kaksi pistoa myös, samoin kuin Sulolla, sillä erotuksella vain, että molemmat esineet oli hanskoja. Palautukset oli hienoja, suoria ja vauhdikkaita. Ekalle, kaueampana olevalle esineelle Liina jäljesti Annin jäljen. Mutta eiköhän tästä hyvä tule!

Liinan tottisten tilanne

Pieni päivitys, missä ollaan Liinan tottisten suhteen menossa.

Paikkamakuu onnistuu hyvin tokon alo-luokan malliin. On jonkun kerran varastanut perusasennon, vaikken sitä juuri otakaan. Häiriköitynä tätä pitää vielä treenailla, sekä minun selin ollen.

Seuraamisen käännökset on edistynyt paljon. Täyskäännöksiä pitää vielä vähän harjoitella, mutta paljon on mennyt eteenpäin; Liina on hoksannut takamuksensa olemassaolon! Kestää matkaakin, ja osaa hakea paikan uudelleen, jos kontakti jostain syystä katkeaa. Ei-optimaalisessa viretilassa joskus jätättää. Pidempää kaaviota pitää vielä vähän harjoitella.

Jäävistä istuminen on varmin. Maahanmenoa himppasen epäröi. Seisomisen osaa aika huonosti vielä, sitä pitää paljon varmistella. Nämäkin on kyllä edistynyt ihan hyvin, mutta vielä pitää vahvistella.

Luoksetuloja olen muutaman kerran ottanut 10-20 metristä eteen, ja sitä vauhtia on nyt alkanut löytyä! Ihan hyvä siis, että ollaan niitä vauhtiluoksetuloja tehty paljon. Himmaaminen vähentynyt huomattavasti, ja hyvin löytää oikean paikan. Sivullesiirtymisiä ollaan otettu jonkun verran; sellaista takamuksenheittoa ei näissä vielä ole, mutta pikkuhiljaa...

Noutoon ollaan tehty vauhtia; sinällään liike on ihan siisti, mutta palautukseen pitää saada vain kova kiire, mitä siinä ei vielä ole.

Hypyt on vielä vähän vaiheessa. Periaatteessa osaa hypyn, mutta pitää vielä varmistella; joskus jää jumittamaan "oliko tämä varmasti se mitä halusit?" Metrisellä on joskus ponnannut vauhtia esteestä; teemme siis ensin tekniikan kuntoon matalamman esteen kanssa. A-este on vähän edistynyt, viime treeneissä kesti sen, että menin niin paljon esteen taakse, ettei Liina enää nähnyt mua. Kunhan saadaan varmuus hyppyihin, uskon, että noudon liittäminen ei tule olemaan vaikeaa.

Eteenmeno on ehkä eniten vaiheessa. Paljon pitäisi vain tehdä eteenlähetyksiä eri paikoissa.

Viretilaan olen ollut tosi tyytyväinen, ja treeniliivin päälle pistäminen aikaansaa Liinassa nykyään innostuneen reaktion. Liina on myös alkanut palkkautua hyvin leikkimällä, vaikka ruokavahviste sille useimmiten se ykkönen onkin. Jos kehittyminen jatkuu samalla tahdilla, pitäisi meidän viimeistään ensi keväänä olla hyvinkin BH-koekunnossa.

Vielä muutama kuva, kuvat on taas jälleen kerran ottanut Terhi Lylyjärvi - Terhille kiitos!

Ukkoa on menossa etsimään sekä koira että ohjaaja

Täällä se on!

Missä rulla???

Löytyi!

Palloleikkejä Killerillä :)

Heitäheitä uudestaan!

Jälkeä, esineitä ja ongelmakäytöksiä

Olin jo pidempään lupaillut vetää jälkitreenit muutamalle jäljestämisestä innostuneelle tokokerholaiselle, mutta jotenkin aika on ollut niin kortilla, että tuumasta toimeen ei päästy ennen kuin eilen tiistaina. Meitä oli yhteensä neljä innokasta jäljestäjää, joista sain jäljentekijänkin sitten Sulolle rekrytoitua. Mukavat jälkitreenit meillä olikin, eikä vettäkään satanut koko aikaa. Jälkien vanhentumista odotellessa tehtiin esineetkin sitten samaan syssyyn. Pimeys vain pääsi taas jälleen kerran yllättämään, mutta eipä tuo onneksi koiran työskentelyä haittaa millään lailla.

Liinalle tallasin itse ehkä vähän vajaan koemittaisen jäljen kahdeksalla kepillä, alussa muutaman metrin jana vasemmalle. Vanheni reilun tunnin. Janalle meinasi lähteä ihan vinoon, en päästänyt, mutten sanonutkaan mitään, eteni sitten suoraan, ja hienosti bongasi jäljen - Liina melkein säpsähti jäljen ylittäessään, ja miettimättä lähti oikeaan suuntaan. Kulmia oli muutama, yksi polunylitys, jota ennen jälki kulki pienen matkaa polun suuntaisesti. Jäljestämisessä Liinalla ei ollut ongelmia, vauhtia oli aika paljon vain. Puolen välin jälkeen keppejä meinasi ruveta jäämään matkalle. Olin merkannut kepit, joten ekalla, jonka yli Liina oli menossa, pyysin sitä tarkentamaan, toisen nostin itse Liinalle näytille, mutten palkannut siitä, ja lopuilla taas pyysin tarkentamaan ja palkkasin ilmaisusta. Liina kyllä bongasi ne kepit, joita se ei nostanut, muttei malttanut etsiä ja ilmaista niitä. Joten jotain on nyt muutettava; tällaisenaan nämä harjoitukset eivät toimi. Keppimotivaatiota on saatava suuremmaksi, joten ehkä Liinallakin edessä vastaavanlainen treeni, kuin millainen Sulolle nyt tehtiin.

Sulolle Maiju tallasi noin puolentoista kilometrin jäljen (taisi olla pisin jälki, mitä Sulo on jäljestänyt). Vanheni ehkä puolitoista tuntia, muutama kulma, alussa noin 15 metrin jana. Sulolla oli hirmuinen kiire, taas janalla se häröili innostustaan, ja jäljen nosto oli vähän sitä sun tätä. Sitten taas tilanteessa, missä Sulolla on enemmän painetta (esim. se koetilanne), se esitti äärimmäisen siistiä janatyöskentelyä. Sulo jäljesti vähän huolettoman oloisesti (mm. pissasi kahteen otteeseen), mutta varmasti. Keppejä oli kaksi, ensimmäinen noin kilsan kohdalla, toinen olikin jo se loppukeppi. Molemmat kepit nousi yhtään epäröimättä! Että tällaisenaan harjoitus toimi todella hyvin, mutta seuraava jälki täytyneekin tehdä sitten kuudella kepillä esim. kilsan mittaisena, jotta pääsee katsomaan, onko tällä mitään vaikutusta keppimotivaatioon. Kiitos Maijulle jäljen tallaamisesta!

Sulo teki esineennoston helppona motivaatiotreeninä; sille vietiin lelu noin viiteenkymppiin sen nähden. Hyvin Sulo eteni ja bongasi ja lähti tuomaan (en erikseen kehunut tässä vaiheessa), tullessaan meinasi lähteä tarkistamaan hajua, josta kielsin. Toi sitten nätisti mulle, josta palkkana leikki+ruoka. Liinalle sama treeni, mutta esine jäi noin kahteenkymppiin. Liinaa häiritsi Usva-pennun pissa, joka jäi matkalle, ja meinasi jäädä jumittamaan siihen kohtaan. Lähetin uudestaan, ja nyt eteni ja toi ongelmitta.

- - -

Maanantaina Parkkisenniemen Jari piti tokoryhmälle treenin. Pyysin Jaria vetämään treenejä, jotta aika ajoin uhkaava näköalattomuus omassa toiminnassa ei pääsisi liian hallitsevaksi, vaan ryhmäläiset saisivat välillä uusia näkökulmia tekemiseensä. Eri koirien kohdalla toistuneita teemoja oli ainakin se, että yleensä siinä vaiheessa, kun ongelmat huomataan, koirat ovat saaneet ongelmalliseksi koettua käytöstä toteuttaa jo hyvän aikaa - ongelma saattaa saada alkunsa sinänsä viattomasta asiasta, jonka koira syystä tai toisesta ajattelee "kuuluvan asiaan", jota ohjaaja ei tässä vaiheessa vielä noteeraa. Käytös esiintyy uudelleen, jolloin se voidaan panna merkille, mutta sitä ei vielä pidetä ongelmallisena. Siinä vaiheessa, kun koira esittämästä käytöksestä tehdään oikea ongelma, on koira todennäköisesti saanut harjoitella ei-toivottua käytöstä jo aika pitkään.

Erityisesti silloin, jos koiralla on (ympäristön kannalta nähtynä) ongelmakäytöksiä, tulisi koulutuksen perustua siihen, että koiralle opetetaan, miten se pystyy itse hallitsemaan ympäristöään. Näin ajateltuna tarkoituksena ei välttämättä ole lisätä suoranaisesti ohjaajan hallintaa koiraa kohtaan, vaan tavallaan vahvistaa koiran itseluottamusta ympäristön hallittavuuden suhteen. Suurimmassa osassa pahimpia ongelmakäytöksiä kun taustalla on koiran epävarmuus, ja parasta, mitä tällöin voi tehdä, on vahvistaa koiran itsevarmuutta. Esimerkkinä koira, joka hyökkäilee muita ihmisiä kohti. Koiran käytös juontuu epävarmuuteen, ehkä heikkoon hermorakenteeseen yhdistettynä terävyyteen ja matalaan kynnykseen käyttää hampaita. Se on päässyt - ehkä jo yhdestä kerrasta - oppimaan, että hyökkäys on paras puolustus, ja toistanut käytöstä myöhemmin. Koiran näkökulmasta se käyttäytyy äärimmäisen rationaalisesti, oikeastaan ainoalla mahdollisella ajateltavissa olevalla tavalla, mutta on samalla todennäköisesti hyvin stressaantunut käytöksensä ja jatkuvan hyökkäysvalmiudessa olemisen takia. Koiran stressitasoa ja samalla sen hyökkäämiskynnystä voidaan parhaiten laskea opettamalla sille vaihtoehtoinen käytös. Vaihtoehtoisen käytöksen tulisi olla mahdollisimman yksinkertainen, ja yleensä kontaktin ottaminen ohjaajaan toimii hyvin tällaisena korvaavana käytöksenä. Tällä käytöksellä pitää olla koiran näkökulmasta toivottu vaikutus; pelkkä ruoka ei todennäköisesti riitä, vaan suurin vahviste on se, että hyökkäyksen aiheuttava tekijä loitontuu. Ajan kanssa vahvistuneet käytökset eivät toki nopeasti muutu, mutta mikäli hyökkäykset eli ei-toivottu käytös pystytään eliminoimaan, ja toivottuja käytöksiä vahvistamaan, ja samalla siedättämään koiraa kaikissa mahdollisissa tilanteissa niihin häiriöihin (esim. liike), mitkä poiskoulutettavan reaktion aiheuttavat, pitäisi tuloksia alkaa syntyä.